Uskalsin kertoa tämän salaisuuden jo kotiväelle. Viime päivien "aikaansaannokseni" nyt turhauttavassa ja jo vähän pitkäksi tulevassa pandemiassa, jossa loppua ei näy. Täytyy jotakin piristystä olla arkipäivässä, kun museota joutuu pitämään kiinni koronan takia vieläkin. Elämä jatkuu, vaikka hiljaisemmin.
Soitin veljilleni Suomeen, kun muistutin heitä varaamaan ajan 4.koronarokotukseen, kerroin myös tämän uutisen. Kun he kuulivat kuinka suuri nukketalo on, ihmettelivät ja olivat ihmeissään. Kiinnostus heräsi. Sanoin yhdelle ranskalaiselle ystävälleni, että kun hän tulee seuraavan kerran tänne, pyörtyy jo ovensuussa tämän talon talon sisällä nähdessään. niin harvinainen näky se on.
Vähän välillä surffailen ebayssä, sieltä tällaisia ihmeitä löytyy. Ei tarvitse mennä ihmismassoihin koronavaaraan. Vaikka se vähän harmittaa, ei voi nauttia ulkoilma kirppareista eikä antiikkimarkkinoista, hauskoja sosiaalisia tapahtumia ne ovat.
Toisaalta aikansa tätäkin kestää.
Tämä nukketalo tuli perille keskipäivällä edellisviikon perjantaina. Se oli jotenkin juhlallista, kun sain vastaanottaa niin hienon harvinaisuuden, en ole koskaan ennen nähnyt missään kaupassa tällaisia myynnissä, vain museossa. Kiitos netin taikasauvan, josta ihmeitä löytää.
Myyjänä antiikkiliike, joten nukketalo on puutoukka myrkyllä käsitelty, jos niitä on ollut. Ei näkynyt, puu on terveen näköistä, ei pikkureikiä sahajauhoineen.
Tänne saapuessa se tuli suoraan museotilaan alakertaan, ei olisi voinut tulla, jos olisi ollut puutoukkavaara. Kirpparilta ostettaessa usein on ja käsittelen silloin ne ulkona.
Tämä koko kauppa meinasi peruuntua, koska
kuljetusmaksu oli liian suuri, mutta myyjä otti yhteyttä myöhemmin,
koska oli saanut paljon halvemman kuljetustarjouksen. Mahtoiko se johtua siitä, että puolalainen kuriirifirma kuljetti Pariisista eteenpäin halvimmilla. Hyvä palvelu oli.
Olin
kylämme linnan tykönä vastassa, kun kuriirit soittivat ja pyysivät
vastaan. Kaksi puolalaista poikaa toivat sen suurella muuttoautolla Pariisista, jonne se oli tuotu Englannista. Sen päällä ei ollut pahvilaatikkoa, ei suojaa, mutta ei se silti ollut vahingoittunut mistään, vaikka pelästyin, kun yleensä kaikki antiikki suojataan hyvin. Reippaat pojat kantoivat ja kuljettivat n.30kg painavan talon pyörien päällä ja sen jalustan n.100m tänne museoon, tottuneita he olivat.
Hyvin meni. Muutama puhelinsoitto tarvittiin sen perille saamiseksi. Matkaa sillä oli n.1000km Keski-Englannista Etelä-Ranskaan. Sitten myöhemmin se saa matkustaa vielä Etelä-Suomeen, kun sisko löytää talon.
Olin valmistellut museota ulko-oven vierestä tilaa tehden, jos se olisi ollut suuressa pahvilaatikkossa olisi ollut juuri ja juuri tarpeeksi tilaa, jotta sai sen mahtumaan ovesta sisään. Ei sellaisia ongelmia ole ennen ollut. Alakerrassa katto ei ole tarpeeksi korkea, eli yli 2m, joten se on täällä lattialla ilman jalustaa. Jättiläinen on jättiläinen lasikaapissakin.
Myyjä kertoi talon olleen samassa perheessä monen sukupolven ajan ja että Etelä-Englannissa on tällaisia kuningatar Anne tyylisiä taloja 1800-luvun lopulta. Mikä lie perheen tarina, arvoitukseksi jää.
Nyt, kun olen alkanut nukketaloa puhdistaa ja joitakin paikkoja korjata, ajatuksia se herättää.
Sisäkattoa piti maalata, koska vesitäpliä. Tapettiliisterillä paikkasin irti lähteneitä tapetteja ja samalla näkyi alta toinen tapetti. Onhan vanhoissa taloissa aina eri tapettikerroksia. Santapaperiakin tarvitsi, kun keskikohdassa vähän vahingoittunut puuosa. Alakerran sisäikkunassa valkoiset ikkunareunat, mutta ne puuttuivat yläkerran huoneista, joten maalasin ne sinne, niin on symmetrinen ja ne peittävät rumat ikkunareunat.
Ulkopuoli talosta on priimaa kuin jossakin hienossa ateljeessa tehty, alkuperäinen tiiliseinämaalaus koristeluineen ja liuskekivikattoa muistuttavat puiset kattokivet. Kaikki taidokkaasti tehty ja hyvin säilynyt. Sisäpuoli myöhempine tapetointineen on enemmän kotitekoista käsialaa.
Tässä kuvasarja ennen ja jälkeen eri vaiheista:
Ikkunaverhoja alan suunnittelemaan seuraavaksi.