Tänään oli museossa yksi pariskunta, internetistä he olivat tämän museon löytäneet. Madame on nallejen keräilijä, hänellä on niitä peräti yli 2000, tai kuinka monta tuhatta hän taisikaan sanoa. Joka tapauksessa jättikokoelma. Monsieur oli kunnostanut jo rouvalleen sitä varten eri huoneen, jonne kaikki saisi esille. Mutta sekin on tullut liian pieneksi. Ja loppujen lopuksi pehmot ovatkin sitten pakattuna säilössä. Kirpputori on heidän löytöpaikkansa.
Kyseessä ei ole vanhat nallet, vaan uudet, kiinalaiset tulokkaat. Se oli huvittavaa, kun puhuttiin. Onneksi en kerinnyt pauhaamaan nykyajan sarjatuotantoa. Se on nykymaailmaa ja meidän aikamme lasten lelukulttuuria. Mielenkiintoista keskustella, vaikka keräilykohteemme onkin erilainen. Koiraihmisiä he olivat myös. Ja samanikäisiä minun kanssani. Meillä synkkasi hyvin, oli samanlainen huumorintaju. Koulunäyttely oli tykätty. Ja siinä usein se ikäluokka tulee esiin.
Tämä ranskalainen Noëlle suunnittelee perustavansa museon näillä nalleillaan, jotta saisi tuloja eläinyhdistykseen tai koiratarhaan, jossa hän on vapaaehtoistyössä. Siinä onkin haastetta. Meidän yhdistyksellä on kestänyt 10 vuotta ennenkuin on päässyt edes "jaloilleen" finanssipuolesta puheenollen.
http://www.nallet.fi/sairaala.htm Siinä hyvä juttu. Tästä suomalaisesta Isokarhun kaupasta puhuin museokävijä pariskunnalle. Tuolla Isokarhun kaupalla on ollut menestystä. Nalleilla on suuret markkinat maailmassa, varsinkin lasten leluilla. Vanhat aidot antiikkinallet on vain osa nallekulttuuria.
"Mauista ei sovi kiistellä". - Silti helposti tulee sanottua, mistä tykkää ja mistä ei.
Alkuvuosina yksi meidän kyläläisistä sanoi nalleista puheenollen, että heidän talo on niitä täynnä, tarkoitti supermarkettien pehmoleluja. Hän ei tehnyt mitään eroa vanhojen ja uusien välillä.
Toisaalta museossa täytyy olla aitoa. Jos ei ole kyse erikoismuseosta, joka on erikoistunut kitschiin.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kitsch
Tulevaisuuden museo on täynnä aasialaista.Niiden täytyy olla suuria, jotta saa esille kulutusyhteiskunnan lelut. Lasten huone ennen ja nyt, siinä on paljon eroa.
sunnuntai 11. syyskuuta 2011
lauantai 10. syyskuuta 2011
Mitä tänä syksynä keksisi?
http://www.puppenhausmuseum.ch/
Siinä linkki Sveitsin Baselin Nukketalomuseoon, joka on hyvin kuuluisa. Siellä on paljon nukketaloja ja nalleja. Täytyy päästä katsomaan. Ostin Eurolinesin bussiliput noin 100 euroa menopaluu Nîmesistä Baseliin.
Katselin ensin Ryanairin lentomatkoja, mutta en löytänyt. Huomasin, että Eurolinesilla on edullisia suoria reittejä lähimaihin. Vaikka ne ovat aika rasittavia kokopäivä matkoja, mutta paikan päällä voi sitten levätä. Tuo Sveitsin Baseliin menevä kulkee päiväsaikaan, monet ovat yöbusseja.
Minulla on muisto Eurolines Suomi-Ranska- matkoista. Kuljin niillä 90-luvulla tänne Etelä-Ranskaan tullessani tai Suomeen mennessäni, koska voi ostaa vain menolipun ja jättää paluun avoimeksi. Matkaa rasitti vielä Tukholman ja Suomen välinen laivareitti. Niin kuitti olin sitten perille saapuessani, että monta päivää piti levätä. Yli 24-tuntia istuma-asennossa ei nukkumisesta tule paljoa mitään, paikat vaan puutuvat. Mutta valmis olin aina matkaa tekemään sen vaivoista huolimatta. Lisäksi "matkamiehen"-elämäni oli epävarmaa. Kaikki likoon.
Lentäen se ei olisi siihen aikaan ollut mahdollista, koska aina piti ostaa menopaluu. Ei Ryanair ollut silloin vielä kovin tunnettu, en ainakaan minä tuntenut. Internetin yleistyttyä vasta, koska halpaliput ostetaan netistä.
Vielä tuosta naapurimaan museossa käynnistä. Virtuaalivierailuja olen tehnyt eri museoissa vuodesta 2004, jolloin minä "Uunona", vähemmän tekninen ihminen, perehdyin tähän nykymaailman tekniikan suureen ihmeeseen, tietokoneeseen ja aloin surffaamisseikkailun internetissä. Siksi http://myoldbear.free.fr -sivuilla on paljon linkkejä eri museoihin. Tuumasta toimeen, tai virtuaalimaailmasta paikan päälle. Sen jälkeen olen löytänyt noita mielenkiintoisia paikkoja, jonne voi mennä katsomaan tilaisuuden tullen. Ilman nettiä kaikki olisi vähemmän konkreettista ja tiedossani.
Tämä blogikirjoittelukin on mukavaa. Olin aamulla ensin ranskankielisessä blogissani ja sitten siirryin tänne. Yhtäkkiä vaan kello tuli 11:27 Ranskan aikaa. Aika menee siivillä.
Siinä linkki Sveitsin Baselin Nukketalomuseoon, joka on hyvin kuuluisa. Siellä on paljon nukketaloja ja nalleja. Täytyy päästä katsomaan. Ostin Eurolinesin bussiliput noin 100 euroa menopaluu Nîmesistä Baseliin.
Katselin ensin Ryanairin lentomatkoja, mutta en löytänyt. Huomasin, että Eurolinesilla on edullisia suoria reittejä lähimaihin. Vaikka ne ovat aika rasittavia kokopäivä matkoja, mutta paikan päällä voi sitten levätä. Tuo Sveitsin Baseliin menevä kulkee päiväsaikaan, monet ovat yöbusseja.
Minulla on muisto Eurolines Suomi-Ranska- matkoista. Kuljin niillä 90-luvulla tänne Etelä-Ranskaan tullessani tai Suomeen mennessäni, koska voi ostaa vain menolipun ja jättää paluun avoimeksi. Matkaa rasitti vielä Tukholman ja Suomen välinen laivareitti. Niin kuitti olin sitten perille saapuessani, että monta päivää piti levätä. Yli 24-tuntia istuma-asennossa ei nukkumisesta tule paljoa mitään, paikat vaan puutuvat. Mutta valmis olin aina matkaa tekemään sen vaivoista huolimatta. Lisäksi "matkamiehen"-elämäni oli epävarmaa. Kaikki likoon.
Lentäen se ei olisi siihen aikaan ollut mahdollista, koska aina piti ostaa menopaluu. Ei Ryanair ollut silloin vielä kovin tunnettu, en ainakaan minä tuntenut. Internetin yleistyttyä vasta, koska halpaliput ostetaan netistä.
Vielä tuosta naapurimaan museossa käynnistä. Virtuaalivierailuja olen tehnyt eri museoissa vuodesta 2004, jolloin minä "Uunona", vähemmän tekninen ihminen, perehdyin tähän nykymaailman tekniikan suureen ihmeeseen, tietokoneeseen ja aloin surffaamisseikkailun internetissä. Siksi http://myoldbear.free.fr -sivuilla on paljon linkkejä eri museoihin. Tuumasta toimeen, tai virtuaalimaailmasta paikan päälle. Sen jälkeen olen löytänyt noita mielenkiintoisia paikkoja, jonne voi mennä katsomaan tilaisuuden tullen. Ilman nettiä kaikki olisi vähemmän konkreettista ja tiedossani.
Tämä blogikirjoittelukin on mukavaa. Olin aamulla ensin ranskankielisessä blogissani ja sitten siirryin tänne. Yhtäkkiä vaan kello tuli 11:27 Ranskan aikaa. Aika menee siivillä.
torstai 8. syyskuuta 2011
Puolivalmista
Portaikon ylä-ja alapuolelle laitoin pienet poppana matot. Leikkasin vaan "kovana" isosta poppana pöytäliinasta palasia. Ennen en olisi raskinnut niitä rikkoa. Poppanan teko tulee kalliiksi, materiaali, puuvillainenkin, maksaa paljon ja kutominen on aikaa vievää. Ne ovat hintavia pöytäliinoja. Toisaalta niille tulee nyt uutta käyttöä nukketalossa. Korjussa ne ovat olleet, eikä käytössä.
Nyt olen motivoitunut hakemaan kahteen oikeanpuoleiseen huoneeseen huonekaluja, yläkertaan makuuhuone ja alakertaan muuta, saa nähdä, mitä löydän. 20-lukua pitää olla.
Vaikka kuva ei ole ihan realistinen värien suhteen, kuvaamalla näkee epäkohdat ja sen, mikä sopii. Niin on hyvä testata eri vaihtoehtoja. Tämän oman huushollini entisiä epäedullisia ikkunaverhoja en huomannut muutakuin vasta kuvassa. Sitten tiesin korjata. Silmä tottuu. Nyt ne ovat paremmat.
Ennen remonttia
Tässä pari kuvaa talosta ennen remonttia. Toisessa kuvassa näkyy oikealla puolella etuosassa teksti BROKEN. Eri paikoissa taloa nurjalla puolella on milloin mitäkin tekstiä. Nukketalo on tehty vanhoista kaupan puulaatikoista. Se on kierrätystä. Kerroin siitä jo dollhousedreams-sivuilla. Ei haittaa, vaikka on vaatimattomat rakennusaineet, lopputulos on hieno. Mutta kyllä minä halusin kätkeä tuon näkyvän tekstin, joka pistää silmään heti. Kaikki tuo musta lattiaosa tuli pesussa ihan vaaleaksi. Sen päälle laitan kokolattiamaton, koska niin se on nätimpi. Muuten se oli kylmän näköinen huonekalujen kanssa.
Talo on aika paljon keskeneräisen näköinen, koska paljasta rimapuuta näkyy. Petsaamalla tai värjäämällä se on viimeistellymmän näköinen. En olisi ostanut tätä taloa, jos se olisi ollut laitettu tai remontoitu. Nyt saa kaikki tehdä mielensä mukaan.
Aika kauhean näköinen sisältä talo oli alussa, kun sitä ei ollut vielä kertaakaan putsattu. Kuinka moneen kertaan sitä olen kuurannut? En muista.
Remontti etenee
Myöhemmin laitan kuvan, jossa ne näkyvät nukketalossa paikallaan.
Alla on kuva nukketalosta, jossa on nyt kalustettu vasen puoli 20-luvun tyyliin. Vaikka sitäkin voi ajan myötä täydentää. Tauluja voisi laittaa seinille yläkertaan, ne tekevät hienoksi. Ja joku kaappi sinne perälle. Lattiamattona on kutomani punertava poppana. Luonnossa se on tummemman punainen kuin kuvassa.
Alakerran keittiöön voi myös lisätä astioita ja pellavapyyheliinoja telineeseen. Asukkaina on vasta yksi posliininukke yläkerrassa, niitäkin saa olla enemmän.
Nyt kun olen päässyt lopulta alkuun tämän nukketalon sisustuksessa, ajatukset pyörivät sen ympärillä yöt ja päivät. Se on mukavaa ajateltavaa.
http://dollhousedreams.free.fr/suomisivut/sis%C3%A4llysluettelo.html
Dollhousedreamsin Mitä uutta? -sivuilla on kuvia tästä nukketalosta ja sen yläkerran kalusteista.
keskiviikko 7. syyskuuta 2011
Rappuset
Aamulla pesin ne kaikki. Mustaa hiilivettä tuli taas. Sitten kuivaamaan. Kuvassa ne ovat kuivaamassa ikkunalla.
Keskipäivällä jatkoin, kun kaikki oli kuivaa. Liimasin uudestaan porrasaskeleet yksitellen paikoilleen portaikkoon. Tapetti liuskatkin säilyivät kokoanaisina, vaikka kastelin ne täysin niitä puhdistaessani kuten kuvasta näkyy.
Illalla värjäsin saksanpähkinävärillä taas uudestaan kuivuneet rappuset, ne ovat sitten samanväriset kuin muut puuosat nukketalossa.
Huomenna jatkan. Kiinnitän seuraavaksi tapettiliuskan matoksi portaisiin. Voin sen kuvata ensin, koska sitten voisi tehdä kuvasta lisätapettia, jos joskus tarvitsee. Ja viimeiseksi portaat paikoilleen keskelle taloa.
Tähän vasta aikaa on kulunut, oikein päiväkaupalla. Mutta näyttää siltä, että onnistun. Vaikka otin riskejä, kun pesin tapetinkin läpimäräksi, se oli muuten roskiin heitettävän likainen. Mutta puun päällä työskennellessä tapettilista säilytti muotonsa.
Museossa oli tänään neljä henkeä. Nuori parikymppinen pariskunta, jotka olivat nähneet museokyltin tien vieressä. He ovat lomalla läheisellä leirintälaueella. Ihmeen kiinnostuneita nuoretkin ovat vanhasta. Sitten oli kaksi madamea, jotka olivat nähneet tämän museon le Routard-matkaoppaassa. Se on tuonut tänne paljon kävijöitä. Kokoelma sai kehuja. Kun saa kannustusta, se motivoi ja jaksaa paremmin pitkän syksyn ja talven sen jälkeen.
tiistai 6. syyskuuta 2011
Taloremonttia
Eilen illalla aloin joskus 8:n aikaan puhdistamaan 1920-luvun isoa nukketaloa sisältä.
Se on ollut esillä tämän kesän ovet kiinni, koska sisältä se oli vielä kesken, minulla oli muuta tekemistä. Talo on ollut jossain vintillä Englannissa ja kerännyt varmaan ainakin 70-80 vuotta siellä hiilipolyä. Siinä on iso urakka ja vähemmän mukavaa siivottavaa. Siksi siirsin tehtävää aina tuonnemmaksi.
Kello tuli 11 yöllä, kun sain valmiiksi osittain. Oli vielä pari huonetta neljästä kokonaan laittamatta ja niiden lattiat olivat mustana pölystä. Ilman vettä ei olisi pärjännyt. Sain ne ihmeen puhtaaksi pesuaineella ja tapettipaperi kesti yllättävän hyvin. Kokeilin märjällä rätillä myös seinätapettia, koska siitäkin tuli mustaa aina vaan. Ja huomasin, ettei se siitä vahingoittunut. Joten kaikki tapetit pyyhin hiukan kostealla (ilman pesuainetta), lopulta ei enää tullut nokea. Värit kirkastuivat. Nyt ne ovat täysin kuivat, hyvin ne kestivät käsittelyni. Vanha Handicrafts-tapetti on näköjään hyvänlaatuista.
Lattioille laitan yksiväriset tummat vanhahtavat poppana kokolattiamatot, joten ei haittaa, vaikka niiden tapetti olisi kulunut, on nyt puhdas ainakin.
Portaikko on vielä pesemättä ja sen keskitapettimatto. Siinä minulla on vielä näpertämistä hammasharjalla yms.konsteilla ja vedellä varmaan runsaat pari tuntia.
Edellispäivänä olin jo puhdistanut pari ensimmäistä huonetta, koska niihin minulla on nyt huonekalut.
Saksanpähkinävärillä värjäsin joitakin puuosia kuten kattoterassiinkin olin sitä käyttänyt. Ja mustaharmaalla liitutaulumaalilla, joka muistuttaa sen omaa mustaharmaata kattoväriä, paikkailin joitakin yksityiskohtia. Puureunat tulivat yhtenäisemmiksi, kun kaikki tulivat samanväriseksi. Muuten näkyi tapettipaperin reunaosia siellä ja täällä, sain ne piiloon.
Ikkunoihin voin tehdä pitsiverhot seuraavaksi, vanhaa pitsiä on jo valmiina varastossa.
Kyllä vanhan talon kunnostamiseen hukkuu tunteja. Toisaalta minä olin kuin muissa maailmoissa, kun sitä remontteerasin, hauskaa se oli. Siinä saa käyttää mielikuvitusta, kun suunnittelee sisustusta väreineen. Värienkäyttö on mielenkiintoista. Niillä saa aikaan tunnelmaa.
Tämän nukketalon mukana matkataan lähes 100 vuotta taaksepäin.
Ensin kalustan sen suurin piirtein ja pikkuhiljaa täydennän sitä löytöjeni mukaan. Laitan tähän kuvan myöhemmin.
Se on ollut esillä tämän kesän ovet kiinni, koska sisältä se oli vielä kesken, minulla oli muuta tekemistä. Talo on ollut jossain vintillä Englannissa ja kerännyt varmaan ainakin 70-80 vuotta siellä hiilipolyä. Siinä on iso urakka ja vähemmän mukavaa siivottavaa. Siksi siirsin tehtävää aina tuonnemmaksi.
Kello tuli 11 yöllä, kun sain valmiiksi osittain. Oli vielä pari huonetta neljästä kokonaan laittamatta ja niiden lattiat olivat mustana pölystä. Ilman vettä ei olisi pärjännyt. Sain ne ihmeen puhtaaksi pesuaineella ja tapettipaperi kesti yllättävän hyvin. Kokeilin märjällä rätillä myös seinätapettia, koska siitäkin tuli mustaa aina vaan. Ja huomasin, ettei se siitä vahingoittunut. Joten kaikki tapetit pyyhin hiukan kostealla (ilman pesuainetta), lopulta ei enää tullut nokea. Värit kirkastuivat. Nyt ne ovat täysin kuivat, hyvin ne kestivät käsittelyni. Vanha Handicrafts-tapetti on näköjään hyvänlaatuista.
Lattioille laitan yksiväriset tummat vanhahtavat poppana kokolattiamatot, joten ei haittaa, vaikka niiden tapetti olisi kulunut, on nyt puhdas ainakin.
Portaikko on vielä pesemättä ja sen keskitapettimatto. Siinä minulla on vielä näpertämistä hammasharjalla yms.konsteilla ja vedellä varmaan runsaat pari tuntia.
Edellispäivänä olin jo puhdistanut pari ensimmäistä huonetta, koska niihin minulla on nyt huonekalut.
Saksanpähkinävärillä värjäsin joitakin puuosia kuten kattoterassiinkin olin sitä käyttänyt. Ja mustaharmaalla liitutaulumaalilla, joka muistuttaa sen omaa mustaharmaata kattoväriä, paikkailin joitakin yksityiskohtia. Puureunat tulivat yhtenäisemmiksi, kun kaikki tulivat samanväriseksi. Muuten näkyi tapettipaperin reunaosia siellä ja täällä, sain ne piiloon.
Ikkunoihin voin tehdä pitsiverhot seuraavaksi, vanhaa pitsiä on jo valmiina varastossa.
Kyllä vanhan talon kunnostamiseen hukkuu tunteja. Toisaalta minä olin kuin muissa maailmoissa, kun sitä remontteerasin, hauskaa se oli. Siinä saa käyttää mielikuvitusta, kun suunnittelee sisustusta väreineen. Värienkäyttö on mielenkiintoista. Niillä saa aikaan tunnelmaa.
Tämän nukketalon mukana matkataan lähes 100 vuotta taaksepäin.
Ensin kalustan sen suurin piirtein ja pikkuhiljaa täydennän sitä löytöjeni mukaan. Laitan tähän kuvan myöhemmin.
sunnuntai 4. syyskuuta 2011
Syksy saapuu
Vaikka syksyn tunnelmaa on jo ilmassa, koulut alkavat täällä maanantaina, kesäinen ilma jatkuu. Ukkos-ja sadekuuroja on tullut viime päivinä.
Museon kesäsesonki meni hyvin, 20% paremmin kuin viime vuonna, jos ajatellaan museon sisäänpääsytuloja kesäkuun alusta tähän päivään. 1142euroa on Nukkenallemuseo ry-yhdistyksellä ollut sesonkituloja. (yhdistyksemme ei ole enää Käden taidot ry., muutettiin sen nimi nyt kesällä).
Siinä on mukana yhden nallen myynti 35euroa. En niitä tekemiäni nalleja yleensä mainosta enkä myy kuten alkuaikoina, mutta jos joku tulee sellaista tänne hakemaan, miksen myisi. Yksi entinen kylämme asukas, Ginette, joka kävi täällä ensimmäisenä vuonna 2000, tuli yksi päivä uudestaan tänne katsomaan. Hän oli utelias ja halusi nähdä, mitä kuuluu. Kiitos hyvää, voin hänelle sanoa, nyt meillä on ollut menestystä. Miten epävarmaa kaikki olikaan silloin! Pelkkää vastatuulta ja ylämäkeä. Sellaista elämä on välillä.
Syksyn tulo on aina hiukan ankeaa. Museo "vieraat" häviävät vähitellen kuin muuttolinnut. Toisaalta nykyään on kävijöitä jatkunut hiljakseen pitkälle syksyyn, ainakin viime vuonna. Nytkin on ollut oven takana joka päivä joku. Tänään oli yksi madame, joka meidät löysi internetistä. Nukkejen ja nallejen keräilijä, eläkeläinen. Kaikenlaisia kysymyksiä ihmisillä on. Tämä rouva oli kiinnostunut tietämään, minkälaista on perustaa museo. Hänellä oli samanlaisia suunnitelmia. Minä mainostin museon nettisivuja ja blogiani, jossa kerron totuudentorvena kaikki. Ranskan blogistani Sébastien sensuroi joskus joitakin kohtia...varsinkin diskriminaatio on yksi tabuasia, josta eivät kaikki ranskalaiset halua kuulla. Toiset sitävastoin puuttuvat siihen. Minä sanoinkin tuolle madamelle, että te olette ainakin ranskalainen. Se on jo yksi etu.
Eilen oli nuori pariskunta Montpellier'sta, he olivat nähneet museokyltin tien vieressä ja poikkesivat katsomaan. Rouva oli pyörätuolissa. Hyvin se heidän vierailu meni, vaikka toiseen kerrokseen ei yleensä pyörätuoliset pääse. Mutta tämä nuori nainen oli pieni ja pyörätuoli myös. Mies kantoi vaimonsa rappuset ylös tottuneesti. Se oli liikuttavaa. Nätisti se kävi. Tuli mieleen, että ei vamma ole este onnelle. Meillä oli kiva keskustelu. Ja yksi asia, mikä on erikoista nykymaailmassa, heillä ei ollut yhtään kiire. He olivat niin kuin "kylässä" vaan. Tosin sisäänpääsystä piti kyllä maksaa. Niin museoissa yleensä on, koska kaikki maksaa, myös museon pyörittäminen. Toisaalta se on "kannatusmaksu".
Yksi päivä tuli belgialainen pariskunta Uzèsistä, jossa heillä on talo. He olivat lukeneet tästä museosta lehdessä. Kun emäntä astui ovesta sisälle, ensimmäinen kysymys oli, ei kai teillä ole kissaa. Niin ei ole vielä koskaan ennen kysytty. Sanoin, että koira minulla on, mutta ei kissaa. Sitten tuli selitys. Madamella on kissakammo, -fobia. Jostain syystä tullut trauma. Se onkin kauheaa, koska kissoja vilisee täällä Ranskassa. Usein vielä villejä tai puolivillejä. Meidänkin kylässä on joitakin "kissakatuja". Dixou koirani villiintyy siellä aina, koska sen täytyy ajaa pakoon kaikki katit. En minäkään pidä siitä, että niitä juoksee kymmeniä joka paikassa. Kyllä Suomessa niitä sentään säännöstellään. - Kerran tapasin täällä Ranskassa yhden nuoren opiskelijatytön, jolla oli koirakammo. Hän alkoi kiljua koiran nähdessään. Sekin on elämää vaikeuttavaa, koska koira on tavallinen lemmikki ja niitä on myös joka paikassa. Kaikenlaisia ongelmia meillä ihmisillä voi olla. Suomessa katson telkkarista amerikkalaista tohtori Philiä. Se on mielenkiintoista.
Midi Libre julkaisi ainakin toisen kerran saman pienen artikkelin museosta. Sanomalehti on hyvä puolestapuhuja. Vaikka se ei aina toisi paljoa ihmisiä museoon, se tekee tunnetuksi ja muokkaa ilmapiiriä.
Tässä museopaivakirjassa kerron usein museokävijöistä. Niin en voisi tehdä ranskankielisessä blogissani. Vain pintapuolisesti voin. Kielimuurin suojassa voi puhua enemmän.
Asiasta toiseen. Löysin englantilaiseen 1920-luvun Handicrafts houseen keittiöhuonekalut ja touhusin niiden kanssa tänään. Valmistelin niitä esille nukketaloon. Piti keksiä matto lattialle. Kokeilin eri väriratkaisuja. Lopulta laitoin siihen vanhaa kutomaani tummanpunertavaa poppanaa palasen. En olisi arvannut silloin yli 20 vuotta sitten, kun niitä poppanoita kudoin Helsingin yksiössäni, että joskus nukketalon mattona sellaista käytän.
Museon kesäsesonki meni hyvin, 20% paremmin kuin viime vuonna, jos ajatellaan museon sisäänpääsytuloja kesäkuun alusta tähän päivään. 1142euroa on Nukkenallemuseo ry-yhdistyksellä ollut sesonkituloja. (yhdistyksemme ei ole enää Käden taidot ry., muutettiin sen nimi nyt kesällä).
Siinä on mukana yhden nallen myynti 35euroa. En niitä tekemiäni nalleja yleensä mainosta enkä myy kuten alkuaikoina, mutta jos joku tulee sellaista tänne hakemaan, miksen myisi. Yksi entinen kylämme asukas, Ginette, joka kävi täällä ensimmäisenä vuonna 2000, tuli yksi päivä uudestaan tänne katsomaan. Hän oli utelias ja halusi nähdä, mitä kuuluu. Kiitos hyvää, voin hänelle sanoa, nyt meillä on ollut menestystä. Miten epävarmaa kaikki olikaan silloin! Pelkkää vastatuulta ja ylämäkeä. Sellaista elämä on välillä.
Syksyn tulo on aina hiukan ankeaa. Museo "vieraat" häviävät vähitellen kuin muuttolinnut. Toisaalta nykyään on kävijöitä jatkunut hiljakseen pitkälle syksyyn, ainakin viime vuonna. Nytkin on ollut oven takana joka päivä joku. Tänään oli yksi madame, joka meidät löysi internetistä. Nukkejen ja nallejen keräilijä, eläkeläinen. Kaikenlaisia kysymyksiä ihmisillä on. Tämä rouva oli kiinnostunut tietämään, minkälaista on perustaa museo. Hänellä oli samanlaisia suunnitelmia. Minä mainostin museon nettisivuja ja blogiani, jossa kerron totuudentorvena kaikki. Ranskan blogistani Sébastien sensuroi joskus joitakin kohtia...varsinkin diskriminaatio on yksi tabuasia, josta eivät kaikki ranskalaiset halua kuulla. Toiset sitävastoin puuttuvat siihen. Minä sanoinkin tuolle madamelle, että te olette ainakin ranskalainen. Se on jo yksi etu.
Eilen oli nuori pariskunta Montpellier'sta, he olivat nähneet museokyltin tien vieressä ja poikkesivat katsomaan. Rouva oli pyörätuolissa. Hyvin se heidän vierailu meni, vaikka toiseen kerrokseen ei yleensä pyörätuoliset pääse. Mutta tämä nuori nainen oli pieni ja pyörätuoli myös. Mies kantoi vaimonsa rappuset ylös tottuneesti. Se oli liikuttavaa. Nätisti se kävi. Tuli mieleen, että ei vamma ole este onnelle. Meillä oli kiva keskustelu. Ja yksi asia, mikä on erikoista nykymaailmassa, heillä ei ollut yhtään kiire. He olivat niin kuin "kylässä" vaan. Tosin sisäänpääsystä piti kyllä maksaa. Niin museoissa yleensä on, koska kaikki maksaa, myös museon pyörittäminen. Toisaalta se on "kannatusmaksu".
Yksi päivä tuli belgialainen pariskunta Uzèsistä, jossa heillä on talo. He olivat lukeneet tästä museosta lehdessä. Kun emäntä astui ovesta sisälle, ensimmäinen kysymys oli, ei kai teillä ole kissaa. Niin ei ole vielä koskaan ennen kysytty. Sanoin, että koira minulla on, mutta ei kissaa. Sitten tuli selitys. Madamella on kissakammo, -fobia. Jostain syystä tullut trauma. Se onkin kauheaa, koska kissoja vilisee täällä Ranskassa. Usein vielä villejä tai puolivillejä. Meidänkin kylässä on joitakin "kissakatuja". Dixou koirani villiintyy siellä aina, koska sen täytyy ajaa pakoon kaikki katit. En minäkään pidä siitä, että niitä juoksee kymmeniä joka paikassa. Kyllä Suomessa niitä sentään säännöstellään. - Kerran tapasin täällä Ranskassa yhden nuoren opiskelijatytön, jolla oli koirakammo. Hän alkoi kiljua koiran nähdessään. Sekin on elämää vaikeuttavaa, koska koira on tavallinen lemmikki ja niitä on myös joka paikassa. Kaikenlaisia ongelmia meillä ihmisillä voi olla. Suomessa katson telkkarista amerikkalaista tohtori Philiä. Se on mielenkiintoista.
Midi Libre julkaisi ainakin toisen kerran saman pienen artikkelin museosta. Sanomalehti on hyvä puolestapuhuja. Vaikka se ei aina toisi paljoa ihmisiä museoon, se tekee tunnetuksi ja muokkaa ilmapiiriä.
Tässä museopaivakirjassa kerron usein museokävijöistä. Niin en voisi tehdä ranskankielisessä blogissani. Vain pintapuolisesti voin. Kielimuurin suojassa voi puhua enemmän.
Asiasta toiseen. Löysin englantilaiseen 1920-luvun Handicrafts houseen keittiöhuonekalut ja touhusin niiden kanssa tänään. Valmistelin niitä esille nukketaloon. Piti keksiä matto lattialle. Kokeilin eri väriratkaisuja. Lopulta laitoin siihen vanhaa kutomaani tummanpunertavaa poppanaa palasen. En olisi arvannut silloin yli 20 vuotta sitten, kun niitä poppanoita kudoin Helsingin yksiössäni, että joskus nukketalon mattona sellaista käytän.
perjantai 2. syyskuuta 2011
Museopaivakirja jatkuu...
Olen odottanut 20six.fr:n blogipalvelun takaisin paluuta. Ei ole kuulunut mitään. Joka kerta, kun olen yrittänyt päästä blogiini, sivu ei aukea. Siksi tein nyt uuden blogin museopaivakirjalle Bloggerissa.
Digimaailma on epävarmaa. Pitäisi koko ajan tallentaa, muuten voi hävitä yks kaks kaikki niin kuin tuhka tuuleen.
Tallentamista minunkin pitää nyt alkaa enemmän harrastaa. Tietokoneellani on paljon valokuvia, Kokoelmakuvat ovat kyllä kaikki kahdella tikulla ja.ainakin osittain CD:llä. Mutta muut valokuvat ovat vain koneellani.
Kerron kohta piakkoin museon kesäsesongin loppuvaiheesta. Nyt täytyy mennä haukun kanssa ulos. Aurinko paistaa ihanasti, täällä kesähelteet jatkuvat.
Digimaailma on epävarmaa. Pitäisi koko ajan tallentaa, muuten voi hävitä yks kaks kaikki niin kuin tuhka tuuleen.
Tallentamista minunkin pitää nyt alkaa enemmän harrastaa. Tietokoneellani on paljon valokuvia, Kokoelmakuvat ovat kyllä kaikki kahdella tikulla ja.ainakin osittain CD:llä. Mutta muut valokuvat ovat vain koneellani.
Kerron kohta piakkoin museon kesäsesongin loppuvaiheesta. Nyt täytyy mennä haukun kanssa ulos. Aurinko paistaa ihanasti, täällä kesähelteet jatkuvat.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)