Forssan museosta

Paluumatkalla

Lähtiessäni sisko sanoi, että on helpompaa lähteä kuin jäädä. Niin se on. Varsinkin jos on menossa kotiin. Mutta minulla on kaksi kotia.

Ensi vuoden huhtikuussa tulee kuluneeksi 20 vuotta, kun olen tehnyt matkaa joka vuosi Etelä-Ranskan ja Suomen välillä. Sen jälkeen kun sain ajokortin ja auton viisi vuotta sitten, matkustaminenkin on paljon muuttunut. Muuten yhteen reisuun meni helposti päivät pitkät, kun odotteli junaa, bussia, lentoa milloin missäkin, puhumattakaan lakoista tai lakonuhista, jotka stressasivat. Nyt saa organisoitua kaiken muutamaan tuntiin Ranskassa. Vaikka Suomesta tullessa on eri juttu.

Tampereelle täytyy lähteä ajoissa, vaikka Forssa ei ole kovin kaukana. Mutta lentokentälle kestää taas mennä Tampereen rautatieasemalta. Hyvissä ajoin odottelin siellä iltalentoa Frankfurt Hahniin. Nyt oli lento etuajassa ja saavuttiin noin kello20 Hahniin maanantaina 28.päivänä.

http://www.booking.com/hotel/de/gasthaus-am-flughafen.fr....
'Gasthaus am Flughafen'- hotelli on kävelymatkan päässä lentokentältä, siksi valitsin sen. Vaikka aika kallis 40€/yö, mutta sen hintaisia ne kaikki ovat suurin piirtein. Ja siellä piti olla pari yötä, koska jatkolento oli vasta 30.päivä keskiviikko aamulla klo7. Voin suositella tuota hotellia, sieltä oli helppo mennä seuraavana päivänä lentokentän bussiasemalle, josta lähdin Kölnin bussilla Kastellauniin ja sieltä Hasselbachin Lelumuseoon. Matkatavarat voi jättää hotellin, vaikka ei kuitenkaan mitään arvokasta. Se oli helpotus, kun ei tarvinnut niitä raahata mukanaan.

Kangaspuiden takia otin mukaani ruumaan menevän ison lisäkassin Ryanairilla. Se on maksullinen, mutta halvempi kuin iso postipaketti Suomesta lähetettynä. 15€/lento (varaus internetissä), kahta lentoa varten 30€. Ryhmiä on tulossa tänne museoon, joten halusin tuoda heti ne kangaspuut. Ja Ranskassa sellaisia ei usein näe, ei pienois- eikä isossa koossa. Kudonta on täällä harvinaista, aika unohdettu traditio, vain jossain kaukana vuoristossa sitä harrastetaan jonkun verran.

Hyvän kahvikuppi ja auringonkukkarinkeli aamiaisen jälkeen lähdin aikaisin aamulla reppu selässä päivän Lelumuseo retkelle. Ja paljon muuta näin samalla. Vain puolituntia bussissa ja sitten olin Kastellaunissa kello 8:30.

Oli vähän viileää. Huomasin, että sen keskustan iso linna näkyi talojen takana kukkulalla. Se houkutteli katsomaan. Nousin tietä pitkin mäkeä ylös. Valtavat linnarauniot näyttivät salaperäisiltä ja yksinäisiltä sankassa sumussa. Satoja vuosia taaksepäin tunsin vaeltavani linnan lumoissa. Kaivoin esille kamerani ja sitten kuvaamaan. Nousin linnan torniin portaita pitkin ja ihailin panoraamamaisemia. Tutkin joka nurkan raunioissa ja mieleen tuli meidän naapurikylän Tornacin linna. Samantapaisia molemmat. Tämä Saksan oli vaan monta kertaa suurempi, jättikokoa. Vaikuttavia mennen ajan muistomerkkejä! Tornacin linnassa me käydään aina uudestaan, se on aina yhtä kaunis.

Vieressä oli iso kirkko tai katedraali ja siellä oli valot. Menin katsomaan, ovi oli auki. Olin siellä lämmittelemässä, vaikka meneillään oli juuri katolinen jumalanpalvelus. Istuin penkkiin kuten paikallinen seurakunta. Nyt voin hiljentyä matkani keskellä...

Jonkun ajan päästä lähdin kylälle keskustaan. Turistitoimistosta sain bussiohjeet Lelumuseoon.  Mutta sinne oli sovittu aika vasta kello 14. Pikku paikka tämä Kastellaun. Kiertelin kauppoja katsomassa ja kulutin aikaani. Sitten lopulta bussin ja museoon.

Olin sittenkin tuntia liian aikaisin museon oven takana. Soitin ovikelloa. Museoemäntä Nora tuli avaamaan. Ja tunsin heti itseni tervetulleeksi. Molemmat oltiin yhtä innostuneita keräilijöitä. Hän oli käynyt myoldbear-museosivuillamme, annoin sen osoitteen sähköpostilla, ja sanoi löytäneensä sieltä linkin myös heidän sivuille tyytyväisenä. Oli mielenkiintoista vaihtaa kokemuksia. Hänen kokoelmassaan on yhtä paljon poikien leluja kuin tyttöjen, koska poliisiaviomies harrastaa myös keräilyä. Nukketaloja oli paljon, kuten yleensä olen nähnyt Saksassa muuallakin. Hienoja leikkihelloja oli usea kappale. Niiden joukossa oli kalliita Märklin merkkejä, jotka maksavat tonnin paikkeilla. Niihin voivat lapset tehdä tulen kuten oikeisiinkin. Puusta tehdyt Erzgebirge-lelut olivat hyvin edustettuina. Joskus haluaisin mennä sinne Erzgebirgeen museoon katsomaan oikein paikan päälle. Pikkuruiset miniatyyrit on uskomattoman hyvin tehty aiheesta kuin aiheesta. Se on lisäksi Itä-Saksan aluetta Tsekkoslovakian rajalla. Ihmettelin, miten he ovat onnistuneet säilyttämään hyvän laadun jopa kommunismin aikana. Sehän suosi pelkkää massatavaraa. Virossa kerran lelumuseossa näin noita kommunismi-ajan leluja. Huono laatu pisti silmään. Sitähän se "made in China" on myös.

http://en.wikipedia.org/wiki/Ore_Mountains

http://www.erzgebirge-tourismus.de/

Nora sanoi olevansa kotoisin Itä-Saksasta. Hänen isänsä oli kansakoulunopettaja ja he muuttivat sieltä Länsi-Saksaan kun hän oli neljän vanha 50-luvun alussa. Kuulin, että nuo Erzgebirge-lelut olivat kalliita, eikä itäsaksalaisilla ollut varaa niitä ostaa, kaikki meni vientiin.

Lopuksi emäntä tarjosi kahvit hyvän kahvikakun kera. Yllätyskahvipöydässä minä istuin nyt taas tulomatkalla kuten olin ollut Toijalan rautatieasemalla menomatkalla. Se oli huvittavaa. Ja sain vielä kyydin Kastellauniin bussipysäkille. Minä olin kuin vieraisilla museossa. Käskin tulla käymään tänne Ranskaan.

Seuraavana aamuna oli aikainen herätys ennen kello 5, koska lento oli kello7. Nukuin koiran unta koko yön. Onneksi hotelli oli lähellä lentokenttää ja öinen sade oli lakannut, etteivät matkatavarani kastuneet, kun kävelin kentälle.

Vain puolentoista tunnin lento ja sitten olin perillä Montpellier'ssa. Pieni aamusumu muuttui puoleen päivään mennessä auringonpaisteeseen. Täällä oli varmaankin noin 15°C. Vuoden aikaan nähden leutoa. Talvimaasta tulin kesämaahan.

Spielzeugmuseum Kunsterbunt - Lelumuseoon meno-ohje

http://www.spielzeugsammlung-kunsterbunt.de/
http://en.wikipedia.org/wiki/Hasselbach,_Rhein-Hunsr%C3%B...
http://en.wikipedia.org/wiki/Kastellaun
http://www.stadt-kastellaun.de/Tourismus-Touristinformati...
http://www.stadt-kastellaun.de/Kultur-Museum-0-216.etc
http://www.unterburg-kastellaun.de/Haus-der-regionalen-Ge...

Spielzeugmuseum Kunsterbunt on noin 25km Frankfurt Hahnin lentokentältä.

Hyppää Kölniin menevään bussiin (6,80€ matka), jää pois puolen tunnin päästä ensimmäisellä pysähdyspaikalla eli Kastellaunissa. Se on noin 5000 asukkaan kylä.

Marktplatzilta eli keskustorilta lähtee bussi 631 Simmern'iin, jää pois 4km:n päässä Hasselbach'issa. ensimmäisellä pysäkillä (1,60€) (Kastellaun-Alterkülz-Simmern). Se on pieni parin sadan asukkaan kylä. 
Kannattaa katsoa aikatauluja jo valmiiksi tien toisella puolella olevalla bussipysäkillä paluuta varten.

Spielzeugmuseum Kunsterbunt on hyvin viitoitettu, bussista sen huomaa vasemmalla. Museo on vanhassa koulurakennuksessa muutaman sadan metrin päässä poikki menevällä tiellä. Siinä vieressä näkyy hevosia isoine talleineen.

Frankfurt Hahniin palatessa Kastellaunista voi tulla takaisin lentokenttäbussilla. Bussipysäkki on sama kuin tämä Hasselbachiin tullut bussi eli keskustorilta.


http://www.flickr.com/photos/100souvenirs/sets/72157628330279963/show/

Ranskassa ollaan

Tänään päättyi Suomen matkani. Tulin Saksasta Ryanairilla Montpellier'hen ennen puolta päivää. Kerron loppumatkastani piakkoin...

Forssa terveisin!

Viime viikonlopulla piti keksiä jotakin ohjelmaa, kun kerran on Suomessa. Paikalliskulttuuria. Näin sanomalehdestä, että Forssan museo oli auki sunnuntaina, samalla kun siellä ulkona oli joulumarkkinat. Sinne me mentiin siskojen kanssa, vaikka satoi rankasti. Niin oli ajatellut moni muukin, hällä väliä huonosta säästä. Joulutapahtumalla oli menestystä.

http://www.forssanmuseo.fi/

Otin kuvia, joita voin näyttää myös ranskalaisille. Kangaspuut piti kuvata, koska nyt minulla on ne myös   lasten leluna, kerroin jo siitä.

Vanha sekatavarakauppa jäi mieleen, koska se oli niin vaatimaton. Nykyisiin supermarketteihin verrattuna se oli tyhjä. Ja kooltaankin pieni. Ei tarvinnut "kilometrejä" neliöitä kuten nykyajan ostoskeskukset tai ostosparatiisit. Elintaso oli vallan toista luokkaa. Vähällä on ennen tultu toimeen.

Sota-aika oli hyvin esillä museossa. Sodan jälkeen Muolaan kylästä Karjalasta on tullut paljon siirtolaisia evakkoon Forssan lähistölle ja he ovat tuoneet mukanaan erilaisia sota-ajan muistoja tai dokumentteja.

http://www.luovutettukarjala.fi/pitajat/muolaa/muolaahist.htm

http://fi.wikipedia.org/wiki/Muolaa

Valokuvauksen historiasta on myös esineistöä ja paljon puhuvia nostalgisia kuvia on eri aiheista. Yksi sellainen meitä nauratti. Siinä punnittiin käsipuntarilla lasta, kuten meitä pienenä. Muistan vielä, vaikka ihan pieniä me oltiin. Alle kahden vanhoja, koska ei montaa kiloa painavaa lasta voi niin enää punnita. Vaikka tuntuu aika uskomattomalta, että sen voisi muistaa.

Lisäksi siellä oli hieno vanha Suomen rahaseteli kokoelma 1800-luvun alusta asti. Se oli ihan uutta minulle.

Kaupungin eri kortteleita oli tehty pienoismalleina, samoin hämäläisiä maalaistaloja ulkorakennuksineen ja pihapiireineen. Pirtti taas oli isossa koossa. Vanha komea Säästöpankkitalo oli kuin iso nukketalo, vaikka miniatyyri oikeasta se oli.

Kolme Marttaa näin muuten sekatavarakaupan ylähyllyllä. Tarkoitan Martta-merkkisiä nukkeja.

Uusia ideoita

http://www.alaosta.fi/?sivu=materiaalit&alasivu=125ideaa

http://luontoliitto.fi/
http://en.wikipedia.org/wiki/Buy_Nothing_Day

http://ecoplan.org/ibnd/

Global dignity

http://www.fremantlemedia.fi/index.php?p=ajankohtaista&id=175

http://www.globaldignity.org/

4; 11, 2011: OP Pohjola lehti "Aikamme arvot", Heikkilä & Himanen

Kokkipoikana

http://www.kotikokki.net/reseptit/nayta/4760/Piparkakkutalo/

Tänään piti keksiä erilaista ohjelmaa. Surffailin ja hain netistä piparkakkutaikinan reseptin, jota voin muunnella. Teen siitä oman reseptini.

Esiliina eteen ja sitten otan esille kaikki mausteet ym. Tuli mieleen yksi asia. Kokkipojan apulainen ei ole valitettavasti läsnä. Dixou koira jäi Ranskaan ystävien hoitoon. Se kun on aina ensimmäisenä keittiössä heti, kun avataan jääkaapin ovi. Paras makumestari tai -tuomari, kaikki maistuu aina sille hyvältä. Täytyy nyt vaan pärjätä ilman. Vien haukulle maistiaisia, kun menen takaisin kotiin.

Taikina saa levätä huomiseen. Leivon piparkakkuja eri muoteilla. Akka-ja ukkomallisen piparin teen nukketalooni vieraiksi. Olen nähnyt sellaisia yhdessä museossa Saksassa.

http://en.wikipedia.org/wiki/Gingerbread_man

http://en.wikipedia.org/wiki/The_Gingerbread_Man

Kerran kun annoin ranskalaisille maistaa näitä suomalaisia piparkakkuja, he sanoivat, että niissä on liikaa kanelia. Niin he luulivat, että vaan kanelilla ne on maustettu. Tai se oli helppo tunnistaa, mutta ei muita mausteita. Toisaalta Elsass-Lothringerissa Ranskassa, Saksan lähellä, nämä mausteet ovat tuttuja ja tykättyjä. Ehkä Etelä-Ranskassa on paljon muuta niiden sijaan.

http://www.christmas-cookies.com/recipes/recipe43.spicy-gingerbread-cookies.html

Tässä alla ranskalainen piparkakku, joka tehdään eri tavalla, eri aineksista. Hunaja on siirapin tilalla.
http://www.petitestetes.com/parents-enfants/cuisine/avec-les-petits/bonhomme-pain-epice/bonhomme-pain-epice-1.htm
http://cuisine.journaldesfemmes.com/recette/320701-bonhomme-en-pain-d-epices
http://cakesinthecity.blogspot.com/2006/10/le-bonhomme-de-pain-dpices.html

http://www.maisondesservices.com/habitation/page67.html

Kirpparihupia

En ole enää joka kerta Suomessa ollessani käynyt kirppareilla, koska sieltä ei ole löytynyt mitään erikoista. Eilen me oltiin Forssassa. Samalla tehtiin pieni kirpparikierros, ihan hupireisu. Siskojen kanssa on mukavaa.

Yllätyin tällä kertaa. Löysin Brion ruotsalaiset puiset pienet kangaspuut 11 eurolla, ruotsalaisen tai norjalaisen 30-40-luvun kansallispukuisen nuken 33 eurolla ja pikkuiset tuohivirsut 2 eurolla. Lisäksi ostin 1 eurolla Peppi Pitkätossu nuken, jonka meinaan myydä Ranskassa. Sellaisesta maksoin monta vuotta sitten noin 40 euroa muistaakseni Stockmannilla, kun vein Ranskaan tuliaisen yhdelle lapselle.

Ne kangaspuut ovat aika uudet, ehkä 80-luvun alkua, mutta ne on kiva olla mukana kokoelmassa, koska muistuttavat kankaankudonnasta. Tuohivirsut sopivat lasten kenkä kokoelmaani. Vanhimmat kenkäni ovat 1800-luvun lopulta, ne ovat `sabots` eli puukengät. Vaikka en saa niitä kaikkia esille vielä toistaiseksi.

Huomasin, että Suomessa ei saa tinkata kuten Ranskassa. Siellä se kuuluu asiaan huumori höysteenä. Yleensä se on hauskaa. Myyjät ovat ottaneet sen huomioon hinnoitellessaan tavaroitaan. Mutta täällä näköjään ei ollenkaan tykätä tavasta.

Kulttuurishokki tulee minulle nykyään kotimaassa aina joskus, kun olen ollut paljon poissa ja tottunut jo erilaiseen mentaliteettiin. Vierasta koiraa saa silittää Ranskassa, mutta ei Suomessa. En sitä aina muista, kun näen oikein söpön hauvan täällä jossakin. Viime kesänä, kun olin Suomen matkalla, silitin Tammelassa isoa vierasta Labradoria ja se irvisti minulle vihaisena! Mutta Ranskassa kaikki, tutut tai tuntemattomat ihmiset, silittävät minun koiraani, eikä se irvistä kenellekään. Päinvastoin, se heiluttaa vaan häntäänsä tyytyväisenä.

Matka alkaa...

Eilen oli pitkä päivä. Herätys aamulla kukonlaulun aikaan, kuten usein matkaan lähdössäni. Montpelliern lentokentälle piti lähteä viimeistään klo 5, koska kentällä oli oltava noin pari tuntia ennen lähtöä. Ja autonajo tässä kuussa 20 vuotta täyttävällä Peugeot 205 ei ole aina huippu varmaa. Edellisenä iltana etuovien lukot alkoivat reistailla. Onneksi saatiin korjattua.

Yksi asia oli kuitenkin helpotus, aamulla lento ja jatkoyhteys iltapäivällä. Se on ensimmäinen kerta, kun sain niin sovitettua Ryanairilla, koska ne aina sattuvat eri päiville.

Kerkisin lentokentälle hyvissä ajoin, ajo kesti vain 1,5 tuntia. Sitten tavaroitani punnitsemaan, ne eivät saa ylittää 10kg. Tyhjensin kassiani hiukan vielä ja vein autooni parkkipaikalle. Eväät ja tuliaiset veivät suurimman osan kiloista, vaihtovaatteita en paljoa tarvitse. Kotona voin olla lainahepenissä ja pitää siskon vaatteita. Lisäksi kassissani painoi 150 vuotta vanha iso muotikirja "La mode illustrée"vuodelta 1860. Se on yksi viimeisiä löytöjäni, maksoi vain 15 euroa yhdellä hyväntekeväisyys kirpputorilla. Siinä kaksossiskollani on suuri aarre täynnä ideoita.

Ensimmäinen lento Montpelliersta Frankfurt Hahniin sujui ok, vain 1,5 tuntia. Kun oltiin Saksassa, lähdin ulos vähän kävelemään. Kauhea sumu ja maa huurteessa, yöllä oli ollut pakkasta. Kävin katsomassa läheistä hotellia, jos voisin mennä sinne paluumatkalla. Mutta näytti kalliilta. Joka tapauksessa ulkona olo teki hyvää, nukutti lyhyen yöunen jälkeen. Sitten odottamaan lentoasemalle seuraavaa lentoa, joka oli klo 16:35. Välillä aina söin eväitäni vaihtelun vuoksi ja se piristi. Hahnin lentokenttäkaupat eivät ole erikoisen mielenkiintoisia, joten ei niissäkään aika kulu. Katselin sitten vaan ihmisiä, se on kyllä aika tylsää. En pysty keskittymään siellä lukemiseenkaan. Kun näin toisten käyttävän kannettavia tietokoneitaan, ajattelin, että siinä se aika kuluisi helposti. Toisaalta olen tyytyväinen, että minulla ei ole sellaista, tulisi liikaa oltua koneella. Täytyy muutakin olla elämässä, kuin nykyajan vempeleet. Niistä tulee riippuvaiseksi.

Minä olen varmaan niitä harvoja suomalaisia, jotka eivät vielä käytä kännykkää. Ranskassa sen käyttö on hirmu kallista ja pärjään ilman, tavallinen lankapuhelin riittää, ainakin vielä nykyään. Vaikka tällä matkalla tuli vähän ongelmia...

Loppumatka kävi jo mielessäni ja stressasi. Nimittäin jos saavutaan myöhässä Tampereelle, myöhästyn klo21:11 Turun junasta, sen jälkeen ei Humppilaan asti enää pääse, vaan pitää mennä Toijalaan. Sieltä taas on pitkä matka siskoille hakea minua autolla. Enkä saa heille soitettua, koska yleisöpuhelimia ei ole missään. Siinä Suomi on yksinään ja erilaisena tehnyt suuria ratkaisuja, kun on ne kaikki poistanut. Ihan hullua! Ranskassa voi soittaa joka paikasta kortilla ja Saksassa saa eurolla soitettua.

Kun vihdoin oli jatkolennon aika ja oltiin kaikki jo valmiina lentokoneessa, kaikenlaista huoltoa piti sille tehdä viime tipassa. Joten me lähdettiin noin 20 minuuttia myöhässä. Huonolta näytti. Me saavutaan sittenkin myöhässä kuten pelkäsin ja myöhästyn joka paikasta....Miten siinä nyt käy? Mistä saan ilmoitettua kotiväelle? Me oltiin sovittu etukäteen, että siinä tapauksessa tulen sitten seuraavassa junassa klo 22:07, joka menee vaan Toijalaan asti ja heidän täytyy tulla sitten Humppilan rautatieasemalta sinne eli noin tunnin matka lisäksi.

Kun saavuttiin Pirkkalan lentokentälle, menin suoraan Tampereen keskustaan rautatieasemalle menevään bussiin lippua ostamaan infosta. Kysyin vielä, voiko soittaa jostakin. Ei voi, sain vastaukseksi. En voinut olla kritisoimatta Suomea, jossa julkista palvelua niin on huononnettu. En usko, että olen ainut, ketä sitä olisi tarvinnut. Parin tunnin yöunen ja pitkän matkan jälkeen väsymys voitti minut ja pieni poru pääsi. Lähdin sitten bussille, joka meitä odotti ulkona.

Jonkun ajan päästä yksi infon virkailijoista tuli bussiin ja sanoi minulle, että voin soittaa heidän puhelimella! Olipa ystävällistä! Mukava yllätys. Mentiin sitten takaisin sisälle soittamaan siskoilleni. Ja voin kertoa uutiset. Nyt he olivat tilanteen tasalla ja tiesivät, että Toijalaan asti täytyy jatkaa. Pirkkalan infon palvelu oli sitten matkani ensimmäinen enkeli.

Kun lentokenttäbussi tuli rautatieasemalle, oli kello noin 21:35. Onneksi minulla oli hiukan aikaa ennen junaani. Olin katsonut internetistä, että Toijalaan menee juna noin klo22. Kun astuin sisälle rautatieasemalle edessäni oli suuri seinäaikataulu. Mutta nyt en tiennyt, mikä se Toijalaan menevän junan pääteasema oli.  Kaikki neuvonnat suljettu siihen aikaan illalla. Kyselin joiltakin nuorilta, ei selvinnyt. Ystävällisiä vastauksia sain silti monelta, lopulta yksi tyttö ohjasi minut ulos, sinne mistä junat lähtevät, siellä on kaikki junien pysähdyspaikat ilmoitustaululla. Se oli hyvä neuvo. Näin myös yhden konduktöörin ja hän tiesi heti, että RAIDE 1, HELSINKIIN menevä Pendolino juna. Mikä helpotus! Jos minulla ei olisi ollut aikaa kuin muutama minuutti junaani hakea, olisin varmaan siitäkin myöhästynyt.

Niinhän se on, että aina täytyy tietää päätepysäkit, lähtö- ja saapumispaikka, kun matkustaa. On sitten kyseessä metro, juna, auto tai bussi, kotimaassa tai ulkomailla. Mutta sitä en huomannut ajatella netistä aikatauluja katsellessani.

Juna tuli ajoissa, onni, että selvisin siihen kaikista mutkista huolimatta. Matkani alkoi olla loppuvaiheessa. Mutta kaikki ei ollut vielä varmaa, että loppu hyvin kaikki hyvin. Ilma oli nyt Suomessa sateista hiukan ja liukasta. Murehdin siskojen pitkää automatkaa tällä puolen tunnin junamatkallani.

Kun tultiin perille, astuin ulos junasta Toijalassa. Pimeää ja hiljaista. Aika suurelta vaikutti asema. Olin kuin eksyksissä. Missä ihmeessä se rautatieasema on? Ei näkynyt ristinsielua. Sitten näin kaukaa tulevan oranssinväriseen suojapukuun pukeutuneen rautatientyöntekijän, kysyin neuvoa. Hän oli menossa samaan suuntaan. Nyt oli jo myöhäistä ja minusta oli vaan parasta pyytää, jos saan soittaa hänen puhelimellaan selvittääkseni siskoilleni, että he tulevat taksiaseman tykö rautatieasemalle minua vastaan. Heillä oli vielä noin puolen tuntia matkaa.

Rautatientyöntekijä oli avulias ja sain toimitettua viestini perille. Kun hän kuuli, että joutuisin odottamaan ulkona kylmässä ainakin puoli tuntia, hän ehdotti, että heidän työhuoneeseen pääsee lämmittelemään...Siellä sitten kerroin matkaseikkailuni sun muuta ja juotiin kaffeet. Se oli huvittavaa. Niinkuin ennen vanhaan, kun elämänmeno oli toista ja ihmisillä oli aikaa enemmän auttaa toisia. Matkalaisille oltiin vieraanvaraisia. Soitettiin vielä siskoilleni, jotka eivät heti löytäneet huonosti viitoitettua rautatieasemaa vieraassa paikassa. Tämä rautatien yökkönä työssä ollut virkailija oli matkani toinen enkeli.

Nykymaailmassa koneet korvaavat ihmiset yhä useammassa paikassa. Näin taas kerran, miten vaikeaa on maailmalla ilman inhimillistä apua.

Museomainoksia kannan aina mukanani. Siinä oli taas pari tilaisuutta antaa niitä ja kertoa Nukkenallemuseosta Ranskassa.

Ison siskon auto tuli lopulta taksiaseman lähelle ja me lähdettiin tyytyväisinä kotimatkalle.