lauantai 7. toukokuuta 2016

Muistojen virtaa

Kaivoin muistivihkoni esille. Ne olivat Helsingissä asuessani siellä vinttikomerossani ja juuri siinä kohtaa oli katto vuotanut. Siksi sivut ovat osittain vahingoittuneet. Mutta ne ovat ainakin aitoja ajan patinoimia ja omia, vaikka kärsineetkin. Ei niitä mitkään uudet puhtaat muistivihot minulle korvaisi. Henki niistä puuttuisi. Vanha elää. Kaikki ystävät, koulutoverit, jotka ovat siihen kirjoittaneet, ovat sen luoneet. Se on tavallaan täynnä ihmisiä. Täydellinen puhdas siisti vihko olisi tyhjä vailla eloa.

Skannasin muutaman sivun tähän.

Käsinkirjoitettuina muistot ovat persoonallisempia ja koskettavampia kuin jos ne olisivat tietokoneella kirjoitetut kaikki samanlaista painettua tekstia.

Toisaalta atk mahdollistaa niiden digitalisoimisen ja siten säilyvyyden ja jakamisen. Se mikä oli ennen henkilökohtaista, on tullut nyt monesti kaiken kansan yhteiseksi universaaliksi kulttuuriperinnöksi. Muistivihkoja oli ennen kaikilla lapsilla. Joten ne herättävät muistoja eilispäivän lapsien parissa, on sitten oma tai toisen muistivihko esillä. Ja nykypäivän lapsille niissä on elämänfilosofiaa.

Näidenkin kolmen sivun myötä elämä muuttuu kuin filminauhaksi. Puhutaan flashbackistä. Se alkaa Tarvasjoelta, jatkuu Ypäjälle ja siirtyy Helsingin vuosiini. Ne kaikki vuodet ovat lyöneet leimansa näihin muistivihkon sivuihin.

"Muistakaamme toisiamme aina läpi elämämme". Se on nätisti sanottu.

Joskus on nostalgista kulkea vanhoilla elinpaikoillaan, nähdä ehkä sattumalta vanhoja ystäviä, tai "samaa matkaa kulkeneita", mikä muistuttaa elämästä ennen ja nyt. Se antaa ajattelemisen aihetta. Kuvitella, jos olisi muistinmenetys, eikä enää koskaan muistaisi mitään menneestä!

Takaisin tähän päivään. Viime viikolla olin Anduzessa siinä korttelissa, jonne tulin ensimmäisen kerran vuonna 1992 pääsiäislomalle 10 päiväksi. Se oli elämäni käännekohtia. Kyllä ovat ajat muuttuneet näiden 24 vuoden aikana! Yksi sukupolvi se on. Mitä kaikkea siihen mahtuu!

Mitä järkeä siinäkin on? Aika näyttää

Tässä kokoelmani alku. Minulla ei ollut telkkaria 80-luvulla, joten kudoin nukkeja Helsingin yksiössäni, joka tuli täyteen lopulta. Tein myös nalleja.

Näytin niitä veljelle maalla. Hän ei sanonut mitään. Mutta arvasin ajatukset. Mitä järkeä on noita tehdä? Olipas siinä järkeä, niillä voin alkaa museon vuosien päästä!

torstai 5. toukokuuta 2016

Museossa tapahtuu

Muutama päivä sitten tuli puhelinsoitto, kysyttiin taas, jos tänne museoon voi tuoda vanhoja nukkeja. Kuinka vanhoja, kysyn aina. 40-luvulta, sain vastaukseksi vakiokysymykseeni näissä tilanteissa. En uudempia halua, vaikka aitoja Barbinukkeja tietenkin, jos vaan niitä saisi. Sovittiin aika. Treffit olivat tänään iltapäivällä.

Eläkeläispariskunta tuli kasseineen, jossa 3 nukkea ja paljon nuken vaatteita. Kaksi on pientä  Petit Collin merkkiä, joita minulla on isommassa koossa. Ja isompi on sota-ajan kävelevä nukke Gégé.

Nämä entiset pariisilaiset ovat muuttaneet naapurikylään 3 vuotta sitten. Eivät he olleet käyneet edes museon nettisivuilla, tulivat vaan muuten, koska ovat huomanneet täällä museon olevan. Vieraspaikkakuntalaisille se riittää, ei paikallisille.

Heinäkuussa sovittiin uusi museokäynti. Silloin he saavat mukaansa lastenlapsia ja sisarensa, jonka nukke tuli nyt tänne.

Moni pikkunalle saa nyt vaatteet ylleen, kun tuli noin hyvä vaatevarasto. Niistä tulee persoonallisempia kuin ilman vaatteita.

Muuten koko tämän kuluneen kuukauden koulujen kevätlomien aikana on ollut koko ajan vähän liikettä täällä museossa. Ja me ollaan päästy suunnilleen samoihin tuloksiin viime vuoteen nähden, vain 15 euroa vähemmän oli museon kukkarossa, kun viimeksi laskin meidän ropojamme.

Tilastot pysyvät ihmeen samoissa luvuissa.

lauantai 30. huhtikuuta 2016

Kahvitarjoilua nukketaloissa

Harmi, että meillä ei ole museokahvilaa. Mutta nukketalomme ovat vieraanvaraisia.

torstai 28. huhtikuuta 2016

Mikä vie huomiomme?

Tässä kuva koulunäyttelyn kirjahyllyltä.

Lapset tykkäävät ja ihmettelevät näitä vanhoja puhelimia museossa. Tämän oikean puhelimen lisäksi minulla on useita leikkipuhelimia eri ajoilta.

Kuvan leikkikirjoituskone on myös ihmetyksen aihe heille. Kirpparilla olen nähnyt myös oikeita kirjoituskoneita pienoiskoossa lasten versioina.

Noista koulukirjoista aikuisten huomion saa Kansalaistaidon kirja. Kansalaistaidon opetus on lopetettu kouluissa ja sitä kaivataan takaisin, vaikka kaikki eivät ole samaa mieltä. Mutta se on nyt tulossa uudestaan opetukseen Ranskassa.

"Rakkaus rakentaa, viha hävittää", ja sen sellaista kirjoitettiin kouluvihkoon kaunokirjoituksena 60-luvulla Suomessa. Elämänfilosofiaa se oli.

Täällä Ali Baban Luolassa koulussa on 1000 asiaa opittavana.

keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Muiston palasia

Tässä selfieni vuodelta 1969.

Tämä omakuva aihe on ollut koulussa piirustustunnilla, koska minulla on toinen isommassa koossa ja vähän erilainen, koko kuva.

Kun on lapsia museossa, varsinkin 10-11 vanhoja, ehdotan heille omaa portrait-muotokuva piirustusta. Se on kiva muisto myöhemmin.

Tallella on myös nuo silmälasini, jotka ovat elämäni toiset.

Ne ovat nallen päässä museossa. Kuva alla.


Ensimmäiset lasit saatiin siskon kanssa jo 8 vanhana. Niitä oli silloin alussa vaikea pitää, koska meidän luokalla ei ollut muilla. Ensimmäisenä päivänä koulussa kerrottiin kaikille, että meillä on uudet silmälasit, joita pidettiin piilossa taskussa  Vasta kun kaikki tiesivät, uskallettiin ne laittaa päähän!

Alimmassa kuvassa 1900-luvun alun ompelukoneen ja 1800-luvun silkkikenkien vieressä on ensimmäiset silmälasini. Vitriinit eivät ole kronologisessa järjestyksessä, joten eri aikakausia on sekaisin. Tilanpuute.

Siinä näkee 60-luvun silmälasimuotia. Lasten muoti mukailee aikuisten muotia.

Korjussa ovat vanhat tavarat. Ensin vintissä ja nyt kotimuseossa. Kiitos vinttikulttuurin, joka on valitettavasti häviämässä.

torstai 21. huhtikuuta 2016

Nallet jonossa

Tässä nallet odottavat mittausta, kuvausta...ne listataan museon muistokirjaan. Kaksi isompaa nallea kävi kylvyssä, ne olivat kauhean likaiset. Nyt ne ovat kuin pulmusia.

Vaatteet on jo pesty ja silitetty.


tiistai 19. huhtikuuta 2016

Nallekaupoilla

Ensimmäiset kolme nallea tulivat museoon 27 eurolla ja toiset neljä alla kuvassa 44 eurolla.

Minua on kielletty niitä hankkimasta, mutta kun tulossa ovat, niin ei kai ovea kiinni laiteta niiden nalleraukkojen edestä.

Tänne pelastetaan kaikki reissussa rähjääntyneet tilaisuuden tullen.

Uusi museoelämä alkaa näille poloille, kun vaatteet pestään ja silitetään. Toiset pääsevät lisäksi nallekylpyyn, että ovat siistimpiä, kun ovat vieraita vastaanottamassa.