keskiviikko 30. marraskuuta 2011
Ranskassa ollaan
Tänään päättyi Suomen matkani. Tulin Saksasta Ryanairilla Montpellier'hen ennen puolta päivää. Kerron loppumatkastani piakkoin...
Forssa terveisin!
Viime viikonlopulla piti keksiä jotakin ohjelmaa, kun kerran on Suomessa. Paikalliskulttuuria. Näin sanomalehdestä, että Forssan museo oli auki sunnuntaina, samalla kun siellä ulkona oli joulumarkkinat. Sinne me mentiin siskojen kanssa, vaikka satoi rankasti. Niin oli ajatellut moni muukin, hällä väliä huonosta säästä. Joulutapahtumalla oli menestystä.
http://www.forssanmuseo.fi/
Otin kuvia, joita voin näyttää myös ranskalaisille. Kangaspuut piti kuvata, koska nyt minulla on ne myös lasten leluna, kerroin jo siitä.
Vanha sekatavarakauppa jäi mieleen, koska se oli niin vaatimaton. Nykyisiin supermarketteihin verrattuna se oli tyhjä. Ja kooltaankin pieni. Ei tarvinnut "kilometrejä" neliöitä kuten nykyajan ostoskeskukset tai ostosparatiisit. Elintaso oli vallan toista luokkaa. Vähällä on ennen tultu toimeen.
Sota-aika oli hyvin esillä museossa. Sodan jälkeen Muolaan kylästä Karjalasta on tullut paljon siirtolaisia evakkoon Forssan lähistölle ja he ovat tuoneet mukanaan erilaisia sota-ajan muistoja tai dokumentteja.
http://www.luovutettukarjala.fi/pitajat/muolaa/muolaahist.htm
http://fi.wikipedia.org/wiki/Muolaa
Valokuvauksen historiasta on myös esineistöä ja paljon puhuvia nostalgisia kuvia on eri aiheista. Yksi sellainen meitä nauratti. Siinä punnittiin käsipuntarilla lasta, kuten meitä pienenä. Muistan vielä, vaikka ihan pieniä me oltiin. Alle kahden vanhoja, koska ei montaa kiloa painavaa lasta voi niin enää punnita. Vaikka tuntuu aika uskomattomalta, että sen voisi muistaa.
Lisäksi siellä oli hieno vanha Suomen rahaseteli kokoelma 1800-luvun alusta asti. Se oli ihan uutta minulle.
Kaupungin eri kortteleita oli tehty pienoismalleina, samoin hämäläisiä maalaistaloja ulkorakennuksineen ja pihapiireineen. Pirtti taas oli isossa koossa. Vanha komea Säästöpankkitalo oli kuin iso nukketalo, vaikka miniatyyri oikeasta se oli.
Kolme Marttaa näin muuten sekatavarakaupan ylähyllyllä. Tarkoitan Martta-merkkisiä nukkeja.
http://www.forssanmuseo.fi/
Otin kuvia, joita voin näyttää myös ranskalaisille. Kangaspuut piti kuvata, koska nyt minulla on ne myös lasten leluna, kerroin jo siitä.
Vanha sekatavarakauppa jäi mieleen, koska se oli niin vaatimaton. Nykyisiin supermarketteihin verrattuna se oli tyhjä. Ja kooltaankin pieni. Ei tarvinnut "kilometrejä" neliöitä kuten nykyajan ostoskeskukset tai ostosparatiisit. Elintaso oli vallan toista luokkaa. Vähällä on ennen tultu toimeen.
Sota-aika oli hyvin esillä museossa. Sodan jälkeen Muolaan kylästä Karjalasta on tullut paljon siirtolaisia evakkoon Forssan lähistölle ja he ovat tuoneet mukanaan erilaisia sota-ajan muistoja tai dokumentteja.
http://www.luovutettukarjala.fi/pitajat/muolaa/muolaahist.htm
http://fi.wikipedia.org/wiki/Muolaa
Valokuvauksen historiasta on myös esineistöä ja paljon puhuvia nostalgisia kuvia on eri aiheista. Yksi sellainen meitä nauratti. Siinä punnittiin käsipuntarilla lasta, kuten meitä pienenä. Muistan vielä, vaikka ihan pieniä me oltiin. Alle kahden vanhoja, koska ei montaa kiloa painavaa lasta voi niin enää punnita. Vaikka tuntuu aika uskomattomalta, että sen voisi muistaa.
Lisäksi siellä oli hieno vanha Suomen rahaseteli kokoelma 1800-luvun alusta asti. Se oli ihan uutta minulle.
Kaupungin eri kortteleita oli tehty pienoismalleina, samoin hämäläisiä maalaistaloja ulkorakennuksineen ja pihapiireineen. Pirtti taas oli isossa koossa. Vanha komea Säästöpankkitalo oli kuin iso nukketalo, vaikka miniatyyri oikeasta se oli.
Kolme Marttaa näin muuten sekatavarakaupan ylähyllyllä. Tarkoitan Martta-merkkisiä nukkeja.
perjantai 25. marraskuuta 2011
torstai 24. marraskuuta 2011
Global dignity
http://www.fremantlemedia.fi/index.php?p=ajankohtaista&id=175
http://www.globaldignity.org/
4; 11, 2011: OP Pohjola lehti "Aikamme arvot", Heikkilä & Himanen
http://www.globaldignity.org/
4; 11, 2011: OP Pohjola lehti "Aikamme arvot", Heikkilä & Himanen
keskiviikko 23. marraskuuta 2011
Kokkipoikana
http://www.kotikokki.net/reseptit/nayta/4760/Piparkakkutalo/
Tänään piti keksiä erilaista ohjelmaa. Surffailin ja hain netistä piparkakkutaikinan reseptin, jota voin muunnella. Teen siitä oman reseptini.
Esiliina eteen ja sitten otan esille kaikki mausteet ym. Tuli mieleen yksi asia. Kokkipojan apulainen ei ole valitettavasti läsnä. Dixou koira jäi Ranskaan ystävien hoitoon. Se kun on aina ensimmäisenä keittiössä heti, kun avataan jääkaapin ovi. Paras makumestari tai -tuomari, kaikki maistuu aina sille hyvältä. Täytyy nyt vaan pärjätä ilman. Vien haukulle maistiaisia, kun menen takaisin kotiin.
Taikina saa levätä huomiseen. Leivon piparkakkuja eri muoteilla. Akka-ja ukkomallisen piparin teen nukketalooni vieraiksi. Olen nähnyt sellaisia yhdessä museossa Saksassa.
http://en.wikipedia.org/wiki/Gingerbread_man
http://en.wikipedia.org/wiki/The_Gingerbread_Man
Kerran kun annoin ranskalaisille maistaa näitä suomalaisia piparkakkuja, he sanoivat, että niissä on liikaa kanelia. Niin he luulivat, että vaan kanelilla ne on maustettu. Tai se oli helppo tunnistaa, mutta ei muita mausteita. Toisaalta Elsass-Lothringerissa Ranskassa, Saksan lähellä, nämä mausteet ovat tuttuja ja tykättyjä. Ehkä Etelä-Ranskassa on paljon muuta niiden sijaan.
http://www.christmas-cookies.com/recipes/recipe43.spicy-gingerbread-cookies.html
Tässä alla ranskalainen piparkakku, joka tehdään eri tavalla, eri aineksista. Hunaja on siirapin tilalla.
http://www.petitestetes.com/parents-enfants/cuisine/avec-les-petits/bonhomme-pain-epice/bonhomme-pain-epice-1.htm
http://cuisine.journaldesfemmes.com/recette/320701-bonhomme-en-pain-d-epices
http://cakesinthecity.blogspot.com/2006/10/le-bonhomme-de-pain-dpices.html
http://www.maisondesservices.com/habitation/page67.html
Tänään piti keksiä erilaista ohjelmaa. Surffailin ja hain netistä piparkakkutaikinan reseptin, jota voin muunnella. Teen siitä oman reseptini.
Esiliina eteen ja sitten otan esille kaikki mausteet ym. Tuli mieleen yksi asia. Kokkipojan apulainen ei ole valitettavasti läsnä. Dixou koira jäi Ranskaan ystävien hoitoon. Se kun on aina ensimmäisenä keittiössä heti, kun avataan jääkaapin ovi. Paras makumestari tai -tuomari, kaikki maistuu aina sille hyvältä. Täytyy nyt vaan pärjätä ilman. Vien haukulle maistiaisia, kun menen takaisin kotiin.
Taikina saa levätä huomiseen. Leivon piparkakkuja eri muoteilla. Akka-ja ukkomallisen piparin teen nukketalooni vieraiksi. Olen nähnyt sellaisia yhdessä museossa Saksassa.
http://en.wikipedia.org/wiki/Gingerbread_man
http://en.wikipedia.org/wiki/The_Gingerbread_Man
Kerran kun annoin ranskalaisille maistaa näitä suomalaisia piparkakkuja, he sanoivat, että niissä on liikaa kanelia. Niin he luulivat, että vaan kanelilla ne on maustettu. Tai se oli helppo tunnistaa, mutta ei muita mausteita. Toisaalta Elsass-Lothringerissa Ranskassa, Saksan lähellä, nämä mausteet ovat tuttuja ja tykättyjä. Ehkä Etelä-Ranskassa on paljon muuta niiden sijaan.
http://www.christmas-cookies.com/recipes/recipe43.spicy-gingerbread-cookies.html
Tässä alla ranskalainen piparkakku, joka tehdään eri tavalla, eri aineksista. Hunaja on siirapin tilalla.
http://www.petitestetes.com/parents-enfants/cuisine/avec-les-petits/bonhomme-pain-epice/bonhomme-pain-epice-1.htm
http://cuisine.journaldesfemmes.com/recette/320701-bonhomme-en-pain-d-epices
http://cakesinthecity.blogspot.com/2006/10/le-bonhomme-de-pain-dpices.html
http://www.maisondesservices.com/habitation/page67.html
sunnuntai 20. marraskuuta 2011
Kirpparihupia
En ole enää joka kerta Suomessa ollessani käynyt kirppareilla, koska sieltä ei ole löytynyt mitään erikoista. Eilen me oltiin Forssassa. Samalla tehtiin pieni kirpparikierros, ihan hupireisu. Siskojen kanssa on mukavaa.
Yllätyin tällä kertaa. Löysin Brion ruotsalaiset puiset pienet kangaspuut 11 eurolla, ruotsalaisen tai norjalaisen 30-40-luvun kansallispukuisen nuken 33 eurolla ja pikkuiset tuohivirsut 2 eurolla. Lisäksi ostin 1 eurolla Peppi Pitkätossu nuken, jonka meinaan myydä Ranskassa. Sellaisesta maksoin monta vuotta sitten noin 40 euroa muistaakseni Stockmannilla, kun vein Ranskaan tuliaisen yhdelle lapselle.
Ne kangaspuut ovat aika uudet, ehkä 80-luvun alkua, mutta ne on kiva olla mukana kokoelmassa, koska muistuttavat kankaankudonnasta. Tuohivirsut sopivat lasten kenkä kokoelmaani. Vanhimmat kenkäni ovat 1800-luvun lopulta, ne ovat `sabots` eli puukengät. Vaikka en saa niitä kaikkia esille vielä toistaiseksi.
Huomasin, että Suomessa ei saa tinkata kuten Ranskassa. Siellä se kuuluu asiaan huumori höysteenä. Yleensä se on hauskaa. Myyjät ovat ottaneet sen huomioon hinnoitellessaan tavaroitaan. Mutta täällä näköjään ei ollenkaan tykätä tavasta.
Kulttuurishokki tulee minulle nykyään kotimaassa aina joskus, kun olen ollut paljon poissa ja tottunut jo erilaiseen mentaliteettiin. Vierasta koiraa saa silittää Ranskassa, mutta ei Suomessa. En sitä aina muista, kun näen oikein söpön hauvan täällä jossakin. Viime kesänä, kun olin Suomen matkalla, silitin Tammelassa isoa vierasta Labradoria ja se irvisti minulle vihaisena! Mutta Ranskassa kaikki, tutut tai tuntemattomat ihmiset, silittävät minun koiraani, eikä se irvistä kenellekään. Päinvastoin, se heiluttaa vaan häntäänsä tyytyväisenä.
Yllätyin tällä kertaa. Löysin Brion ruotsalaiset puiset pienet kangaspuut 11 eurolla, ruotsalaisen tai norjalaisen 30-40-luvun kansallispukuisen nuken 33 eurolla ja pikkuiset tuohivirsut 2 eurolla. Lisäksi ostin 1 eurolla Peppi Pitkätossu nuken, jonka meinaan myydä Ranskassa. Sellaisesta maksoin monta vuotta sitten noin 40 euroa muistaakseni Stockmannilla, kun vein Ranskaan tuliaisen yhdelle lapselle.
Ne kangaspuut ovat aika uudet, ehkä 80-luvun alkua, mutta ne on kiva olla mukana kokoelmassa, koska muistuttavat kankaankudonnasta. Tuohivirsut sopivat lasten kenkä kokoelmaani. Vanhimmat kenkäni ovat 1800-luvun lopulta, ne ovat `sabots` eli puukengät. Vaikka en saa niitä kaikkia esille vielä toistaiseksi.
Huomasin, että Suomessa ei saa tinkata kuten Ranskassa. Siellä se kuuluu asiaan huumori höysteenä. Yleensä se on hauskaa. Myyjät ovat ottaneet sen huomioon hinnoitellessaan tavaroitaan. Mutta täällä näköjään ei ollenkaan tykätä tavasta.
Kulttuurishokki tulee minulle nykyään kotimaassa aina joskus, kun olen ollut paljon poissa ja tottunut jo erilaiseen mentaliteettiin. Vierasta koiraa saa silittää Ranskassa, mutta ei Suomessa. En sitä aina muista, kun näen oikein söpön hauvan täällä jossakin. Viime kesänä, kun olin Suomen matkalla, silitin Tammelassa isoa vierasta Labradoria ja se irvisti minulle vihaisena! Mutta Ranskassa kaikki, tutut tai tuntemattomat ihmiset, silittävät minun koiraani, eikä se irvistä kenellekään. Päinvastoin, se heiluttaa vaan häntäänsä tyytyväisenä.
torstai 17. marraskuuta 2011
Matka alkaa...
Eilen oli pitkä päivä. Herätys aamulla kukonlaulun aikaan, kuten usein matkaan lähdössäni. Montpelliern lentokentälle piti lähteä viimeistään klo 5, koska kentällä oli oltava noin pari tuntia ennen lähtöä. Ja autonajo tässä kuussa 20 vuotta täyttävällä Peugeot 205 ei ole aina huippu varmaa. Edellisenä iltana etuovien lukot alkoivat reistailla. Onneksi saatiin korjattua.
Yksi asia oli kuitenkin helpotus, aamulla lento ja jatkoyhteys iltapäivällä. Se on ensimmäinen kerta, kun sain niin sovitettua Ryanairilla, koska ne aina sattuvat eri päiville.
Kerkisin lentokentälle hyvissä ajoin, ajo kesti vain 1,5 tuntia. Sitten tavaroitani punnitsemaan, ne eivät saa ylittää 10kg. Tyhjensin kassiani hiukan vielä ja vein autooni parkkipaikalle. Eväät ja tuliaiset veivät suurimman osan kiloista, vaihtovaatteita en paljoa tarvitse. Kotona voin olla lainahepenissä ja pitää siskon vaatteita. Lisäksi kassissani painoi 150 vuotta vanha iso muotikirja "La mode illustrée"vuodelta 1860. Se on yksi viimeisiä löytöjäni, maksoi vain 15 euroa yhdellä hyväntekeväisyys kirpputorilla. Siinä kaksossiskollani on suuri aarre täynnä ideoita.
Ensimmäinen lento Montpelliersta Frankfurt Hahniin sujui ok, vain 1,5 tuntia. Kun oltiin Saksassa, lähdin ulos vähän kävelemään. Kauhea sumu ja maa huurteessa, yöllä oli ollut pakkasta. Kävin katsomassa läheistä hotellia, jos voisin mennä sinne paluumatkalla. Mutta näytti kalliilta. Joka tapauksessa ulkona olo teki hyvää, nukutti lyhyen yöunen jälkeen. Sitten odottamaan lentoasemalle seuraavaa lentoa, joka oli klo 16:35. Välillä aina söin eväitäni vaihtelun vuoksi ja se piristi. Hahnin lentokenttäkaupat eivät ole erikoisen mielenkiintoisia, joten ei niissäkään aika kulu. Katselin sitten vaan ihmisiä, se on kyllä aika tylsää. En pysty keskittymään siellä lukemiseenkaan. Kun näin toisten käyttävän kannettavia tietokoneitaan, ajattelin, että siinä se aika kuluisi helposti. Toisaalta olen tyytyväinen, että minulla ei ole sellaista, tulisi liikaa oltua koneella. Täytyy muutakin olla elämässä, kuin nykyajan vempeleet. Niistä tulee riippuvaiseksi.
Minä olen varmaan niitä harvoja suomalaisia, jotka eivät vielä käytä kännykkää. Ranskassa sen käyttö on hirmu kallista ja pärjään ilman, tavallinen lankapuhelin riittää, ainakin vielä nykyään. Vaikka tällä matkalla tuli vähän ongelmia...
Loppumatka kävi jo mielessäni ja stressasi. Nimittäin jos saavutaan myöhässä Tampereelle, myöhästyn klo21:11 Turun junasta, sen jälkeen ei Humppilaan asti enää pääse, vaan pitää mennä Toijalaan. Sieltä taas on pitkä matka siskoille hakea minua autolla. Enkä saa heille soitettua, koska yleisöpuhelimia ei ole missään. Siinä Suomi on yksinään ja erilaisena tehnyt suuria ratkaisuja, kun on ne kaikki poistanut. Ihan hullua! Ranskassa voi soittaa joka paikasta kortilla ja Saksassa saa eurolla soitettua.
Kun vihdoin oli jatkolennon aika ja oltiin kaikki jo valmiina lentokoneessa, kaikenlaista huoltoa piti sille tehdä viime tipassa. Joten me lähdettiin noin 20 minuuttia myöhässä. Huonolta näytti. Me saavutaan sittenkin myöhässä kuten pelkäsin ja myöhästyn joka paikasta....Miten siinä nyt käy? Mistä saan ilmoitettua kotiväelle? Me oltiin sovittu etukäteen, että siinä tapauksessa tulen sitten seuraavassa junassa klo 22:07, joka menee vaan Toijalaan asti ja heidän täytyy tulla sitten Humppilan rautatieasemalta sinne eli noin tunnin matka lisäksi.
Kun saavuttiin Pirkkalan lentokentälle, menin suoraan Tampereen keskustaan rautatieasemalle menevään bussiin lippua ostamaan infosta. Kysyin vielä, voiko soittaa jostakin. Ei voi, sain vastaukseksi. En voinut olla kritisoimatta Suomea, jossa julkista palvelua niin on huononnettu. En usko, että olen ainut, ketä sitä olisi tarvinnut. Parin tunnin yöunen ja pitkän matkan jälkeen väsymys voitti minut ja pieni poru pääsi. Lähdin sitten bussille, joka meitä odotti ulkona.
Jonkun ajan päästä yksi infon virkailijoista tuli bussiin ja sanoi minulle, että voin soittaa heidän puhelimella! Olipa ystävällistä! Mukava yllätys. Mentiin sitten takaisin sisälle soittamaan siskoilleni. Ja voin kertoa uutiset. Nyt he olivat tilanteen tasalla ja tiesivät, että Toijalaan asti täytyy jatkaa. Pirkkalan infon palvelu oli sitten matkani ensimmäinen enkeli.
Kun lentokenttäbussi tuli rautatieasemalle, oli kello noin 21:35. Onneksi minulla oli hiukan aikaa ennen junaani. Olin katsonut internetistä, että Toijalaan menee juna noin klo22. Kun astuin sisälle rautatieasemalle edessäni oli suuri seinäaikataulu. Mutta nyt en tiennyt, mikä se Toijalaan menevän junan pääteasema oli. Kaikki neuvonnat suljettu siihen aikaan illalla. Kyselin joiltakin nuorilta, ei selvinnyt. Ystävällisiä vastauksia sain silti monelta, lopulta yksi tyttö ohjasi minut ulos, sinne mistä junat lähtevät, siellä on kaikki junien pysähdyspaikat ilmoitustaululla. Se oli hyvä neuvo. Näin myös yhden konduktöörin ja hän tiesi heti, että RAIDE 1, HELSINKIIN menevä Pendolino juna. Mikä helpotus! Jos minulla ei olisi ollut aikaa kuin muutama minuutti junaani hakea, olisin varmaan siitäkin myöhästynyt.
Niinhän se on, että aina täytyy tietää päätepysäkit, lähtö- ja saapumispaikka, kun matkustaa. On sitten kyseessä metro, juna, auto tai bussi, kotimaassa tai ulkomailla. Mutta sitä en huomannut ajatella netistä aikatauluja katsellessani.
Juna tuli ajoissa, onni, että selvisin siihen kaikista mutkista huolimatta. Matkani alkoi olla loppuvaiheessa. Mutta kaikki ei ollut vielä varmaa, että loppu hyvin kaikki hyvin. Ilma oli nyt Suomessa sateista hiukan ja liukasta. Murehdin siskojen pitkää automatkaa tällä puolen tunnin junamatkallani.
Kun tultiin perille, astuin ulos junasta Toijalassa. Pimeää ja hiljaista. Aika suurelta vaikutti asema. Olin kuin eksyksissä. Missä ihmeessä se rautatieasema on? Ei näkynyt ristinsielua. Sitten näin kaukaa tulevan oranssinväriseen suojapukuun pukeutuneen rautatientyöntekijän, kysyin neuvoa. Hän oli menossa samaan suuntaan. Nyt oli jo myöhäistä ja minusta oli vaan parasta pyytää, jos saan soittaa hänen puhelimellaan selvittääkseni siskoilleni, että he tulevat taksiaseman tykö rautatieasemalle minua vastaan. Heillä oli vielä noin puolen tuntia matkaa.
Rautatientyöntekijä oli avulias ja sain toimitettua viestini perille. Kun hän kuuli, että joutuisin odottamaan ulkona kylmässä ainakin puoli tuntia, hän ehdotti, että heidän työhuoneeseen pääsee lämmittelemään...Siellä sitten kerroin matkaseikkailuni sun muuta ja juotiin kaffeet. Se oli huvittavaa. Niinkuin ennen vanhaan, kun elämänmeno oli toista ja ihmisillä oli aikaa enemmän auttaa toisia. Matkalaisille oltiin vieraanvaraisia. Soitettiin vielä siskoilleni, jotka eivät heti löytäneet huonosti viitoitettua rautatieasemaa vieraassa paikassa. Tämä rautatien yökkönä työssä ollut virkailija oli matkani toinen enkeli.
Nykymaailmassa koneet korvaavat ihmiset yhä useammassa paikassa. Näin taas kerran, miten vaikeaa on maailmalla ilman inhimillistä apua.
Museomainoksia kannan aina mukanani. Siinä oli taas pari tilaisuutta antaa niitä ja kertoa Nukkenallemuseosta Ranskassa.
Ison siskon auto tuli lopulta taksiaseman lähelle ja me lähdettiin tyytyväisinä kotimatkalle.
Yksi asia oli kuitenkin helpotus, aamulla lento ja jatkoyhteys iltapäivällä. Se on ensimmäinen kerta, kun sain niin sovitettua Ryanairilla, koska ne aina sattuvat eri päiville.
Kerkisin lentokentälle hyvissä ajoin, ajo kesti vain 1,5 tuntia. Sitten tavaroitani punnitsemaan, ne eivät saa ylittää 10kg. Tyhjensin kassiani hiukan vielä ja vein autooni parkkipaikalle. Eväät ja tuliaiset veivät suurimman osan kiloista, vaihtovaatteita en paljoa tarvitse. Kotona voin olla lainahepenissä ja pitää siskon vaatteita. Lisäksi kassissani painoi 150 vuotta vanha iso muotikirja "La mode illustrée"vuodelta 1860. Se on yksi viimeisiä löytöjäni, maksoi vain 15 euroa yhdellä hyväntekeväisyys kirpputorilla. Siinä kaksossiskollani on suuri aarre täynnä ideoita.
Ensimmäinen lento Montpelliersta Frankfurt Hahniin sujui ok, vain 1,5 tuntia. Kun oltiin Saksassa, lähdin ulos vähän kävelemään. Kauhea sumu ja maa huurteessa, yöllä oli ollut pakkasta. Kävin katsomassa läheistä hotellia, jos voisin mennä sinne paluumatkalla. Mutta näytti kalliilta. Joka tapauksessa ulkona olo teki hyvää, nukutti lyhyen yöunen jälkeen. Sitten odottamaan lentoasemalle seuraavaa lentoa, joka oli klo 16:35. Välillä aina söin eväitäni vaihtelun vuoksi ja se piristi. Hahnin lentokenttäkaupat eivät ole erikoisen mielenkiintoisia, joten ei niissäkään aika kulu. Katselin sitten vaan ihmisiä, se on kyllä aika tylsää. En pysty keskittymään siellä lukemiseenkaan. Kun näin toisten käyttävän kannettavia tietokoneitaan, ajattelin, että siinä se aika kuluisi helposti. Toisaalta olen tyytyväinen, että minulla ei ole sellaista, tulisi liikaa oltua koneella. Täytyy muutakin olla elämässä, kuin nykyajan vempeleet. Niistä tulee riippuvaiseksi.
Minä olen varmaan niitä harvoja suomalaisia, jotka eivät vielä käytä kännykkää. Ranskassa sen käyttö on hirmu kallista ja pärjään ilman, tavallinen lankapuhelin riittää, ainakin vielä nykyään. Vaikka tällä matkalla tuli vähän ongelmia...
Loppumatka kävi jo mielessäni ja stressasi. Nimittäin jos saavutaan myöhässä Tampereelle, myöhästyn klo21:11 Turun junasta, sen jälkeen ei Humppilaan asti enää pääse, vaan pitää mennä Toijalaan. Sieltä taas on pitkä matka siskoille hakea minua autolla. Enkä saa heille soitettua, koska yleisöpuhelimia ei ole missään. Siinä Suomi on yksinään ja erilaisena tehnyt suuria ratkaisuja, kun on ne kaikki poistanut. Ihan hullua! Ranskassa voi soittaa joka paikasta kortilla ja Saksassa saa eurolla soitettua.
Kun vihdoin oli jatkolennon aika ja oltiin kaikki jo valmiina lentokoneessa, kaikenlaista huoltoa piti sille tehdä viime tipassa. Joten me lähdettiin noin 20 minuuttia myöhässä. Huonolta näytti. Me saavutaan sittenkin myöhässä kuten pelkäsin ja myöhästyn joka paikasta....Miten siinä nyt käy? Mistä saan ilmoitettua kotiväelle? Me oltiin sovittu etukäteen, että siinä tapauksessa tulen sitten seuraavassa junassa klo 22:07, joka menee vaan Toijalaan asti ja heidän täytyy tulla sitten Humppilan rautatieasemalta sinne eli noin tunnin matka lisäksi.
Kun saavuttiin Pirkkalan lentokentälle, menin suoraan Tampereen keskustaan rautatieasemalle menevään bussiin lippua ostamaan infosta. Kysyin vielä, voiko soittaa jostakin. Ei voi, sain vastaukseksi. En voinut olla kritisoimatta Suomea, jossa julkista palvelua niin on huononnettu. En usko, että olen ainut, ketä sitä olisi tarvinnut. Parin tunnin yöunen ja pitkän matkan jälkeen väsymys voitti minut ja pieni poru pääsi. Lähdin sitten bussille, joka meitä odotti ulkona.
Jonkun ajan päästä yksi infon virkailijoista tuli bussiin ja sanoi minulle, että voin soittaa heidän puhelimella! Olipa ystävällistä! Mukava yllätys. Mentiin sitten takaisin sisälle soittamaan siskoilleni. Ja voin kertoa uutiset. Nyt he olivat tilanteen tasalla ja tiesivät, että Toijalaan asti täytyy jatkaa. Pirkkalan infon palvelu oli sitten matkani ensimmäinen enkeli.
Kun lentokenttäbussi tuli rautatieasemalle, oli kello noin 21:35. Onneksi minulla oli hiukan aikaa ennen junaani. Olin katsonut internetistä, että Toijalaan menee juna noin klo22. Kun astuin sisälle rautatieasemalle edessäni oli suuri seinäaikataulu. Mutta nyt en tiennyt, mikä se Toijalaan menevän junan pääteasema oli. Kaikki neuvonnat suljettu siihen aikaan illalla. Kyselin joiltakin nuorilta, ei selvinnyt. Ystävällisiä vastauksia sain silti monelta, lopulta yksi tyttö ohjasi minut ulos, sinne mistä junat lähtevät, siellä on kaikki junien pysähdyspaikat ilmoitustaululla. Se oli hyvä neuvo. Näin myös yhden konduktöörin ja hän tiesi heti, että RAIDE 1, HELSINKIIN menevä Pendolino juna. Mikä helpotus! Jos minulla ei olisi ollut aikaa kuin muutama minuutti junaani hakea, olisin varmaan siitäkin myöhästynyt.
Niinhän se on, että aina täytyy tietää päätepysäkit, lähtö- ja saapumispaikka, kun matkustaa. On sitten kyseessä metro, juna, auto tai bussi, kotimaassa tai ulkomailla. Mutta sitä en huomannut ajatella netistä aikatauluja katsellessani.
Juna tuli ajoissa, onni, että selvisin siihen kaikista mutkista huolimatta. Matkani alkoi olla loppuvaiheessa. Mutta kaikki ei ollut vielä varmaa, että loppu hyvin kaikki hyvin. Ilma oli nyt Suomessa sateista hiukan ja liukasta. Murehdin siskojen pitkää automatkaa tällä puolen tunnin junamatkallani.
Kun tultiin perille, astuin ulos junasta Toijalassa. Pimeää ja hiljaista. Aika suurelta vaikutti asema. Olin kuin eksyksissä. Missä ihmeessä se rautatieasema on? Ei näkynyt ristinsielua. Sitten näin kaukaa tulevan oranssinväriseen suojapukuun pukeutuneen rautatientyöntekijän, kysyin neuvoa. Hän oli menossa samaan suuntaan. Nyt oli jo myöhäistä ja minusta oli vaan parasta pyytää, jos saan soittaa hänen puhelimellaan selvittääkseni siskoilleni, että he tulevat taksiaseman tykö rautatieasemalle minua vastaan. Heillä oli vielä noin puolen tuntia matkaa.
Rautatientyöntekijä oli avulias ja sain toimitettua viestini perille. Kun hän kuuli, että joutuisin odottamaan ulkona kylmässä ainakin puoli tuntia, hän ehdotti, että heidän työhuoneeseen pääsee lämmittelemään...Siellä sitten kerroin matkaseikkailuni sun muuta ja juotiin kaffeet. Se oli huvittavaa. Niinkuin ennen vanhaan, kun elämänmeno oli toista ja ihmisillä oli aikaa enemmän auttaa toisia. Matkalaisille oltiin vieraanvaraisia. Soitettiin vielä siskoilleni, jotka eivät heti löytäneet huonosti viitoitettua rautatieasemaa vieraassa paikassa. Tämä rautatien yökkönä työssä ollut virkailija oli matkani toinen enkeli.
Nykymaailmassa koneet korvaavat ihmiset yhä useammassa paikassa. Näin taas kerran, miten vaikeaa on maailmalla ilman inhimillistä apua.
Museomainoksia kannan aina mukanani. Siinä oli taas pari tilaisuutta antaa niitä ja kertoa Nukkenallemuseosta Ranskassa.
Ison siskon auto tuli lopulta taksiaseman lähelle ja me lähdettiin tyytyväisinä kotimatkalle.
tiistai 15. marraskuuta 2011
"Amerikan paketti"
Lisäsin http://dollhousedreams.free.fr Mitä uutta? sivulle yhden nukketalo kuvan. Maissintähkänukkejen vanha keittiö.
Maissintähkänuket olivat alkuaan Amerikan intiaanien (spirituaali)nukkeja. Niistä tuli kotitekoisia leluja Amerikan uudisasukkaille, jotka jatkoivat traditiota. Tänä päivänä niitä tehdään edelleen.
http://www.cdm.org/viewPage.asp?mlid=220
http://www.lenapelifeways.org/kidsdoll.htm
http://www.ci.tumwater.wa.us/researchcornhuskdoll.htm
Kun kulttuurit kohtaavat, ne usein sekoittuvat ja omaksuvat toisten löytöjä. Monikulttuurisuus on rikastuttavaa.
Maissintähkänuket olivat alkuaan Amerikan intiaanien (spirituaali)nukkeja. Niistä tuli kotitekoisia leluja Amerikan uudisasukkaille, jotka jatkoivat traditiota. Tänä päivänä niitä tehdään edelleen.
http://www.cdm.org/viewPage.asp?mlid=220
http://www.lenapelifeways.org/kidsdoll.htm
http://www.ci.tumwater.wa.us/researchcornhuskdoll.htm
Kun kulttuurit kohtaavat, ne usein sekoittuvat ja omaksuvat toisten löytöjä. Monikulttuurisuus on rikastuttavaa.
maanantai 14. marraskuuta 2011
Ryhmäuutiset
Äsken tuli puhelinsoitto. Lunelin kaupungista, joka on Montpelliern lentokenttämatkan varrella, soitettiin. Kunnan lastentarhan ohjaaja kyseli museosta. 50 lasta haluaisi tulla museoon joulun alla, noin 3-6 vuoden ikäisiä tenavia. Sanoin, että 10 ihmistä vaan voi tulla tänne kerrallaan, joten täytyy keksiä ohjelmaa toisille lapsille, kun odottavat tänne tuloa. Otan selvää, jos kirjasto on silloin auki ja kunnan vapaa-aikatila. Jos ei meidän kylästä mitään järjesty pienille lapsille, Anduzesta sitten 8km:n päästä. Siellä on enemmän kaikkia palveluja ja mahdollisuuksia.
Tästä nukkenallemuseosta tulee sitten "lastentarha". Minun täytyy pyytää apujoukkoja tänne valvomaan, 3-6 vanhat ovat juuri niitä villempiä. Ja kun on paljon kaikkea mielenkiintoista käden ulottuvilla, houkutukset ovat suuret.
Toisaalta kaikki tällaiset ryhmävaraukset eivät aina toteudu, joten ei pidä iloita liikaa vielä. "Parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla", sanoi vanha kansa.
Sitten toinen pienempi ryhmä Nîmesin kaupungista, 10 aikuista, on tulossa joulukuun alussa.
Joka tapauksessa hyviä uutisia nämä ovat. Mielenkiintoa se kuitenkin osoittaa tätä museota kohtaan tällaisena ei sesonkiaikana, kun kylätie on hiljainen.
Jymypaukku tässä 50-hengen lapsiryhmässä on se, että saan sen ilmoittaa kunnantalolla noita vapaa-aikatiloja tiedustellessani. Siinä on heillä hiukan pään raapimista, kun nukkenallemuseo on nyt noin kysytty!
Tästä nukkenallemuseosta tulee sitten "lastentarha". Minun täytyy pyytää apujoukkoja tänne valvomaan, 3-6 vanhat ovat juuri niitä villempiä. Ja kun on paljon kaikkea mielenkiintoista käden ulottuvilla, houkutukset ovat suuret.
Toisaalta kaikki tällaiset ryhmävaraukset eivät aina toteudu, joten ei pidä iloita liikaa vielä. "Parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla", sanoi vanha kansa.
Sitten toinen pienempi ryhmä Nîmesin kaupungista, 10 aikuista, on tulossa joulukuun alussa.
Joka tapauksessa hyviä uutisia nämä ovat. Mielenkiintoa se kuitenkin osoittaa tätä museota kohtaan tällaisena ei sesonkiaikana, kun kylätie on hiljainen.
Jymypaukku tässä 50-hengen lapsiryhmässä on se, että saan sen ilmoittaa kunnantalolla noita vapaa-aikatiloja tiedustellessani. Siinä on heillä hiukan pään raapimista, kun nukkenallemuseo on nyt noin kysytty!
maanantai 7. marraskuuta 2011
Eloa museoon
Viime aikoina museossa on ollut hiljaista. Säämurheet ovat pelottaneet ihmisiä. Kenenkään mieleen ei tule mennä museoon.
Toisaalta Pyhäinpäivän lomapäivinä täällä kävi 7 ihmistä, turisteja ja naapurikyläisiä. 28,50 euroa tuli yhdistyksen kukkaroon. Lokakuu oli huonompi tänä vuonna kuin viime vuonna.
Tänä aamuna tuli puhelinsoitto. Yksi yhdistys Nîmesistä, noin 10 henkeä, tulee museoon 4.päivä joulukuuta. He soittivat jo aikaisemmin syksyllä, mutta eivät silloin tienneet vielä tarkkaa ryhmäkokoa. Se oli piristävä uutinen. Museo herää taas eloon syksyn synkän keskeltä.
Kiva kun tulee "vieraita". Se on elämän suola.
Toisaalta Pyhäinpäivän lomapäivinä täällä kävi 7 ihmistä, turisteja ja naapurikyläisiä. 28,50 euroa tuli yhdistyksen kukkaroon. Lokakuu oli huonompi tänä vuonna kuin viime vuonna.
Tänä aamuna tuli puhelinsoitto. Yksi yhdistys Nîmesistä, noin 10 henkeä, tulee museoon 4.päivä joulukuuta. He soittivat jo aikaisemmin syksyllä, mutta eivät silloin tienneet vielä tarkkaa ryhmäkokoa. Se oli piristävä uutinen. Museo herää taas eloon syksyn synkän keskeltä.
Kiva kun tulee "vieraita". Se on elämän suola.
Sadetta joka päiväksi
Jo pari viikkoa on täällä satanut ja luvataan koko ajan sadetta, kun katsoo netistä säätiedotusta 15 päiväksi. Joitakin sateettomia päiviä on välillä kuten tänään. Aurinko pilkisti pitkästä aikaa tänä aamuna. Ja nyt on selkeää, vaikka ei se kauaa kestä. Huomisen jälkeen sade alkaa taas.
Ystäväni Seija ja Andrew lähtivät eilen käymään Marseilleen, jossa heillä on treffit muiden suomalaisten kanssa. Siellä on kuulema paremmat ilmat ainakin toistaiseksi. Kun he tulevat takaisin, me mennään elokuviin katsomaan Tintin seikkailut.
Seija toi koulunäyttelyyn museoon lisää 60-luvun piirustuksia, nyt veljensä töitä ja lisäksi heidän kasvistot. Nyt minulla on kokoelmassa 3 kasvistoa, koska omani on myös täällä. Kiva kun saatiin poikien piirustuksia lisää, niitä olikin vain vähän. Kokoelma on nyt hiukan maskuliinisempi kuin ennen.
Tämä Etelä-Ranskan alue on nyt katastrofialuetta enemmän tai vähemmän paikoittain. Anduzessa se kortteli, noin parin kolmen kilometrin päässä keskustasta, jonka tunnen 19 vuoden ajalta asti, on nyt minitornaadon jäljiltä. Puita on kaatunut sieltä täältä, puoliksi tai kokonaan, talojen katot ovat osittain hajonneet myrskytuulessa, vahingot ovat isot noin 10km säteeltä Bambupuistoon asti. Sähköt ja puhelimet olivat poikki, koska puhelinpylväät kaatuneet...Quartier Labahou heräsi aamulla tuhojen yöstä. Me oltiin siellä autolla katsomassa, koska tunnen siellä paljon ihmisiä.
Se minitornaadoyö oli juuri sinä iltana, kun odotin ystäviäni Montpelliern lentokentältä. Dixoua ulkoillessani illalla kylällä taivas oli uhkaavana valtavia mustia pilviä täynnä. Se ihan selvästi enteili tulossa olevaa kovaa pyörremyrskyä, joka ei kuitenkaan tullut meidän kylän kohdalle.
Ystäväni Seija ja Andrew lähtivät eilen käymään Marseilleen, jossa heillä on treffit muiden suomalaisten kanssa. Siellä on kuulema paremmat ilmat ainakin toistaiseksi. Kun he tulevat takaisin, me mennään elokuviin katsomaan Tintin seikkailut.
Seija toi koulunäyttelyyn museoon lisää 60-luvun piirustuksia, nyt veljensä töitä ja lisäksi heidän kasvistot. Nyt minulla on kokoelmassa 3 kasvistoa, koska omani on myös täällä. Kiva kun saatiin poikien piirustuksia lisää, niitä olikin vain vähän. Kokoelma on nyt hiukan maskuliinisempi kuin ennen.
Tämä Etelä-Ranskan alue on nyt katastrofialuetta enemmän tai vähemmän paikoittain. Anduzessa se kortteli, noin parin kolmen kilometrin päässä keskustasta, jonka tunnen 19 vuoden ajalta asti, on nyt minitornaadon jäljiltä. Puita on kaatunut sieltä täältä, puoliksi tai kokonaan, talojen katot ovat osittain hajonneet myrskytuulessa, vahingot ovat isot noin 10km säteeltä Bambupuistoon asti. Sähköt ja puhelimet olivat poikki, koska puhelinpylväät kaatuneet...Quartier Labahou heräsi aamulla tuhojen yöstä. Me oltiin siellä autolla katsomassa, koska tunnen siellä paljon ihmisiä.
Se minitornaadoyö oli juuri sinä iltana, kun odotin ystäviäni Montpelliern lentokentältä. Dixoua ulkoillessani illalla kylällä taivas oli uhkaavana valtavia mustia pilviä täynnä. Se ihan selvästi enteili tulossa olevaa kovaa pyörremyrskyä, joka ei kuitenkaan tullut meidän kylän kohdalle.
torstai 3. marraskuuta 2011
Sevennien sadeilmiö jatkuu
Yöllä eikä aamulla vielä satanut erikoisemmin, mutta nyt on alkanut tulla vettä taivaalta kuin saavista kaatamalla.
Minulle on tulossa vieraita Englannista ja he saapuvat Montpelliern lentokentälle iltapäivällä. Sieltä he vuokraavat auton ja tulevat tänne. Mutta minä varoitin heitä säästä, koska ajaminen varsinkin pikkuteillä on vaarallista. Ne kun tulvivat tai ovat poikki. Ystävilläni on nyt huono tuuri sään suhteen.
Montpellierssa oli juuri muutama päivä sitten kauheat tulvat ja huono sää näyttää jatkuvan. Maa alkaa olla märkä jo pohjamutia myöten, joten se ei enää ime vettä, kaikki jää pinnalle ja tulvii. Paikallisuutisissa varoitetaan ihmisiä autolla liikkumisesta.
http://www.midilibre.fr/2011/11/03/episode-orageux-l-actualite-en-temps-reel,411799.php
http://www.midilibre.fr/2011/11/02/en-attendant-le-deluge,411487.php
Minulle on tulossa vieraita Englannista ja he saapuvat Montpelliern lentokentälle iltapäivällä. Sieltä he vuokraavat auton ja tulevat tänne. Mutta minä varoitin heitä säästä, koska ajaminen varsinkin pikkuteillä on vaarallista. Ne kun tulvivat tai ovat poikki. Ystävilläni on nyt huono tuuri sään suhteen.
Montpellierssa oli juuri muutama päivä sitten kauheat tulvat ja huono sää näyttää jatkuvan. Maa alkaa olla märkä jo pohjamutia myöten, joten se ei enää ime vettä, kaikki jää pinnalle ja tulvii. Paikallisuutisissa varoitetaan ihmisiä autolla liikkumisesta.
http://www.midilibre.fr/2011/11/03/episode-orageux-l-actualite-en-temps-reel,411799.php
http://www.midilibre.fr/2011/11/02/en-attendant-le-deluge,411487.php
keskiviikko 2. marraskuuta 2011
Säävaroitus
http://www.midilibre.fr/2011/11/02/en-prevision-de-l-alerte-meteo-sur-la-region-retrouvez-toutes-les-infos-pratiques-sur-midilibre-fr,411467.php
Nyt annetaan taas säävaroitus, kovia tulvasateita on tulossa tälle alueelle. Kestää perjantai aamuun asti.
Jo joku aika sitten oli samanlainen sääennuste, mutta onneksi tänne Gardin alueelle tulvia ei tullutkaan, vaikka luvattiin.
Vuonna 1999 annettiin myrskyvaroitus. Päivällä oli ollut tyyntä ennen myrskyä. Seuraavana yönä minä heräsin, kun myrsky oli saapunut kohdalle ja se ulvoi ulkona uhkaavana. 1100-luvun kivitaloni sisällä olo oli kuin "isossa laivassa, joka heilui aavalla merellä".
Sitten seuraavaksi vuonna 2002 oli tulvavaroitus. Apokalyptiset sateet tulivat ja siitä seurasi tänne katastrofaaliset tuhot. Monessa paikassa oli vesi peittänyt alleen kyliä, talojen katot vaan näkyivät ilmavalokuvissa. Gardin alueemme oli kuin sodan jäljiltä.
Siksi joka kerta kun tulee noita varoituksia, se on pelottavaa.
Nyt annetaan taas säävaroitus, kovia tulvasateita on tulossa tälle alueelle. Kestää perjantai aamuun asti.
Jo joku aika sitten oli samanlainen sääennuste, mutta onneksi tänne Gardin alueelle tulvia ei tullutkaan, vaikka luvattiin.
Vuonna 1999 annettiin myrskyvaroitus. Päivällä oli ollut tyyntä ennen myrskyä. Seuraavana yönä minä heräsin, kun myrsky oli saapunut kohdalle ja se ulvoi ulkona uhkaavana. 1100-luvun kivitaloni sisällä olo oli kuin "isossa laivassa, joka heilui aavalla merellä".
Sitten seuraavaksi vuonna 2002 oli tulvavaroitus. Apokalyptiset sateet tulivat ja siitä seurasi tänne katastrofaaliset tuhot. Monessa paikassa oli vesi peittänyt alleen kyliä, talojen katot vaan näkyivät ilmavalokuvissa. Gardin alueemme oli kuin sodan jäljiltä.
Siksi joka kerta kun tulee noita varoituksia, se on pelottavaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)