Nyt piti ottaa netistä se kopio takaisin koneelleni päivitystä varten. Mutta tein yhden tyhmyyden! Sydän oikein pomppasi ja pelästyin, että nyt olen tehnyt jotain peruuttamantonta, jota ei saa korjattua. Onneksi minulla oli tallella tikulla varmuuskopio viime maaliskuulta 2012, jossa on kuitenkin jo vähän vanhaa tietoa mukana. Sain paikattua erehdykseni, vaikka vielä täytyy pikkuhiljaa sitä päivittää ajan tasalle netissä. Taas kerran näki, että noita kopioita pitää olla aina.
Eilen imuroin kaikki ohjelmat uudestaan Avira antiviruksesta alkaen. Tämä kone on ihan toista kuin vanha, ei takkuile yhtään ja hetkessä sivut aukeavat.
Siinä viimeisiä touhujani. Sitten lopulta asiaan.
Ajattelin näyttää vielä nyt ehtoolla blogilukijoilleni kuvan nallesta, joka saapui tänne museoon pieni viesti mukanaan
Ullalle:
"Toivon, että pidät tästä hyvin vanhasta nallesta, joka on nähnyt vähän kaikenlaista elämässään. Se on paljon lohduttanut isovanhempiani heidän lapsuudessaan jo kauan kauan sitten."
Philippe
Ostin tuon nallen 26 eurolla. Se oli halpa! Persoonallisuudet kuten tämä voivat olla hyvin hintavia. Minulla oli tuuria. Toisaalta täällä nukkenallemuseossa sillä alkaa uusi elämä, tänne se oli varmaan tarkoitettu kertomaan tarinaansa...kuuntelijoita on paljon. Se ei voi jäädä huomaamatta muistokirjoituksensa kanssa, resupekka, prinsessanukkejen ja muiden joukossa.
Minä aina hellyn, kun näen moisia reissussa rähjääntyneitä. Myyjä sanoi, että se on vuosilta 1915-1916. Joten satavuotta tulee täyteen piakkoin. On se kovia kokenut, koska on nähnyt molemmat maailmansodat ja ties mitä... Sitä on säilytetty kuin aarretta, niin tärkeä paikka sillä on ollut sen omistajien sydämessä. Siihen aikaan ei leluja paljoa ollut, joten ne olivat kultaa kalliimpia. "Perhekalleuksia" niistä on tullut tuleville sukupolville, koska ne muistuttavat rakkaista omaisista. Myyjä ei siitä paljoa tienannut, kun sen myi. Tuttavallisen ja kauniin viestinsä kanssa sain sen kuin lahjana ventovieraalta ihmiseltä. Toisaalta nyt se pääsee oikein valokeilaan, koska tulee museoon esille eikä ole enää oman perheensä vintin kätköissä. - Se on kuin opetuksena meille kertakäyttöyhteiskunnan ihmisille jostakin ainutkertaisuudesta, elämän ihmeestä, joka jatkuu ja kestää kaikki myrskyt.
Nallelle löysin jo kunniapaikan vitriinissä. En uskaltanut sitä edes puhdistaa. Kuonokin on sillä jo mytyssä ja silmiä ei enää ole. Mutta kädet, jalat, pää, korvat ja maha ovat tallella, vaikkakin paikattuina sieltä täältä. Kun näin sen ensimmäistä kertaa, tuli mieleen Steiff, mutta ei tiedä. Se on sen verran huonossa kunnossa, että on vaikea identifioida. Otan selvää.
