Puheenollen noista eilispäivän lahjaleluista, joille ei vielä paikkaa löydy museosta. Niiden tuojat sanoivat. että ne jatkavat nyt elämäänsä museossa. Se on heiltä kauniisti sanottu, vaikka varastoon ne joutuivat odottamaan parempia päiviä. He tiesivät sen kyllä.
Näiden viime päivien museokävijöiden joukossa on ollut enimmäksen enemmän tai vähemmän paikallisia sukulaisineen, lastenlapsineen. Myös turisteja kauempaa Ranskasta kuten pariisilaisia. Joukossa oli yksi "kolmevitonen" pariskunta, josta minulle tuli mieleen "kauniit ja rohkeat". He tulivat kuin suoraan Romeona ja Juliana näytöksestään tai baletistaan lapsineen tänne. Mutta pinnallisuudesta ei voi puhua, päinvastoin. Se oli kiva vierailu ja meillä oli mielenkiintoinen keskustelu. Kiirettä ei ollut. Myöhemmin toisena päivänä he tulivat vielä oven taakse moikkaamaan ennen lähtöään täältä paikkakunnalta ja lapset antoivat minulle keräämiään kukkia. Mikä yllätys! Harmi, etten ottanut heistä valokuvaa. Kukkasista otin.
Toinen esimerkki "ulkonäkö pettää", sanonnasta. Kerran alkuvuosina meillä kävi punkkari pariskunta mustissaan. Silloin tehtiin vielä nallekauppoja täällä ja he ostivat tekemäni nallen. Kovan kuoren alta paljastuikin pehmikset, inhimilliset ihmiset. Oli sekin opettavainen tapaaminen. C'est la vie. Täytyy nähdä pintaa syvemmälle.
