perjantai 30. lokakuuta 2015

Tuntemattomista tunnearvoista

Nyt minulla on ongelma. Eilen tuli museoon suuria nuken huonekaluja kuten kerroin kuvin.
Mihin ihmeeseen koloon saan ne mahtumaan varastohuoneeseen? Museo on ihan täynnä, se oli jo tiedossa kaikilla.

En tiennyt, että ne ovat noin suuria ja olisin halunnut nähdä ne, ennen kuin he tuovat ne tänne. En olisi ottanut, sanon suoraan, vaikka "lahjahevosen suuhun ei saa katsoa". Mutta museosta tulee muuten ihmisten tunnevarastoinen nurkkien tyhjentämispaikka, ilman universaalia kulttuuriarvoa, koska se on täynnä sekamelskaa ilman tarinaa. Vaikka ei "hintalappu" olekaan se tärkein tieto niistä, mutta "nimettömyys" ja se, että niitä samanlaisia näkee joka paikassa muutenkin. Museo alkaa muistuttaa silloin arkipäiväistä kirpparia tai supermarkettia, sen juhlavuus häviää.

Osa noista huonekaluista on jonkun tyttölapsen, joka on kuollut nuorena. Enempää he eivät kertoneet, joten tarinakin jäi lyhyeksi. Tuolle perheelle se toi lohtua, kun voi ajatella, että museoon ne menivät ja samalla sai nurkat tyhjiksi. Parempi omatunto, kun ei myynyt tai roskiin vienyt. Vanhan tavaran kauppiaat ovat vaativaisia, eivät hekään kaikkea ota myyntiin, vain sellaista, mitä saa myytyä ja, mistä tulee voittoa.

Yksi 1900-luvun alun kulunut nalleni sai yhdeltä paikalliselta eläkeläismadamelta arvottoman roskisnallen nimen, vaikka sillä on koskettava tarina mukanaan vitriinissä. Se tekee siitä arvokkaan, kertoessaan menneistä pula-ajoista. Ei minulle sellaisia yleensä anneta, koska nallejen keräilijät nostavat niiden hinnan ylös ja se tiedetään. Vaikka tuo arvosteleva mummo sen arvon kielsi, kun piti nyt jotakin täällä arvostella jos kerran on kriitikko joka paikassa. Sen jälkeen olen siitä kertonut muille museokävijöille. Mummon kovissanat ovat myös toiset täällä tyrmänneet sydämettöminä kovia kokenutta nallepoloista kohtaan. Tuo riepalelelu saa kaikkien sympatiat.

Ensi kerralla, kun taas tarjotaan jotain tänne, otan selvää enemmän. Usein kaikki tapahtuu niin yllättävästi, että ei kerkiä, kun ovesta tulevat jo sisälle.

Siinä pähkinöitä purtavaksi. Keksin ratkaisun! Kerroin Sébastienille uutiset. Mihin ihmeeseen saan nuo isot huonekalut, hänelle sanoin ovelana pienin taka-ajatuksin, koska hänet tunnen hamsterina. "Voin ottaa ne tänne", sanoi ystäväni, jolla on iso retkeilymaja Anduzessa isoine vinttineen.

Tuntemattomat tunnearvot siirtyvät nyt toisesta vintistä toiseen, Parisiista Anduzeen. Ongelma ratkaistu.