perjantai 23. kesäkuuta 2023

Juhannuksena 2023


Museon perustamisen jälkeen 2000-alussa Seija ja Andrew tulivat Marseillesta tänne käymään. Museossani ei ollut silloin alussa paljoa tavaraa näytillä, vain muutamia antiikkinukkeja ja muutama antiikkinalle, muut esillä olivat käsintekemiäni nalleja ja nukkeja. 

Seija sai idean. Hän lainasi minulle vanhoja koulutavaroitaan, joilla jatkaa museota toiseen kerrokseen. Hain vintistä kotoa meidän perheen vanhoja koulutavaroita, lapsuuden muistoja. Niillä syntyi koulunäyttelyn alku nurkkaan, jota vuosien varrella täydensin.Tässä kuvassa se pieni alku verhottuna.

Koulunäyttely monine pulpetteineen kasvoi kasvamistaan. Lopulta minun keittiönurkkani on ollut verhojen takana piilossa, kun nuket ja nallet ovat vallanneet toisen kerroksen melkein kokonaan. Ja minä asun nyt nurkassa. Siinä myös yksi syy, miksi halusin sulkea museon. Taloni on lastattu kuin laiva nukeilla ja nalleilla. Kotimuseon nurja puoli. Nyt, kun sitä suunnitellaan kaksossiskon taloon, se tulee erilliseen rakennukseen. 

Kuvan nallella edessä pulpetissa on minun toiset silmälasit päässä, ne saatiin joskus 1969, kun mentiin Loimaalle oppikouluun Ypäjältä. Vanha vaaleansininen velurihame on 60-luvun muotikangasta. Meillä oli sellaiset molemmilla siskon kanssa, kuten kaksosilla oli tapana pienenä aina pitää samanlaisia vaatteita. Monet nallet saivat vintistä meidän vaatteet ylleen. Lasten muotia, joka herättää muistoja.

Vintti ja kammio on ollut kuin aarreaitta. Ennen säilytettiin muistona se, mikä nykyään heitetään pois tai viedään kirpparille kierrätykseen.