Viime vuonna tähän aikaan olin käsitoipilas. Koiraa taluttaessani oli ollut vaaratilanteita ja kaaduin, loukkasin ensin toisen käden, sitten yksikätisenä vielä toisen. Toisesta kaksi luuta poikki ranteesta ja toisesta kyynärpäästä yksi luu poikki. Kun ne paranivat vähitellen syksyyn mennessä, päätin, että 11. syyskuuta, nyt tai ei koskaan alan kokoelman pakkaamisen. Siitä asti se on ollut jokapäiväinen työmaani tavalla tai toisella. Toisaalta haluan pelastaa tämän elämäntyöni kotimaahan. Ja kun kerran kaksossisko on luvannut sen ottaa taloonsa...
Kuvassa entinen haukku Dixou Amerikasta tulleen paketin vieressä 2010. Paketti oli minun pituiseni paljon yli puolitoista metriä.
Tänään nostin tätä painavaa Amerikasta tullutta nukketaloa, jonka olen ostanut vuonna 2010 museon 10.vuotispäivän kunniaksi. En muista miten sain sen kannettua toiseen kerrokseen, aina ei ole apujoukkoja tarjolla. Sen muistan, että juuri ja juuri jaksoin nostaa sen hiki hatussa korkealle hyllylle esille. Painosta en tiedä.
Monta päivää olen ajatellut, miten ihmeessä saan tuon pitkämäisen 1880-luvun nukketalon ylhäältä hyllyltä alas? Tänään tyhjensin vierestä paketteja pois ja kiipesin yhden huonekalun päälle, kokeilin nukketalon toisesta päästä nostaa,liikkuuko se yhtään ja jaksanko ottaa sen pois hyllyltä alas. Kyllä se liikkui, alkoi nousta pois paikoiltaan, sitten kaikin voimin tervein käsin otin riskin ja alas se tuli toisten nukketalopakettien päälle ihmeesti. Siinä saa sitä nyt ensin puhdistaa ja suunnitella pakkaamista. Yläkerrassa on kaksi isoa pahvilaatikkoa, jotka liitän yhteen kuin junana, koska nukketalo on pitkämäinen. Siitä tulee 350.paketti. Sisällön olen pakannut jo aikaisemmin erikseen kuten muissakin useimmissa nukketaloissa, ettei tule liikaa painoa yhteen pakettiin.
Pakkaamatta on keltainen iso nukketalo, sitä suojataan vasta autossa kuten uusin jättiläismäinen viime kesän nukketalo, joka painaa kuulema 30kg. Sen kuljettajafirman kaksi poikaa toivat noin 100metriä kadulta museoon pyörivällä kärryllä. Sen nostamiseen tarvittaisiin Peppi Pitkätossu, koska hän on nostanut hevosenkin.
Yläkerrassa on varastohuoneesa kaikki itsetekemäni nallet ja nuket. Niitä on monta muovikassillista, joita nyt järjestän suoraan laatkoihin sitä mukaa kuin löydän kaupasta isoja laatikoita. Laskin yläkerran tämän hetkiset laatikot 21kpl, joihin tulee lisää monet kymmenet laatikot, koska siellä on tavaraa paljon monta hyllyä täynnä.
Kaikkiaan paketteja on nyt 349, yhtä monta kertaa olen nostanut eri painoisia, eri kokoisia paketteja, puntteja, kuin painonnostaja. Voi arvioida, että pitkälle yli 400 tulee ja siihen täytyy lisätä vaunujen, rattaiden ja muutaman ison puueläimen suojaaminen.
Äiti lähetti vuonna 2000 kaksi pahvilaatikkoa Postissa tänne, joilla museon aloin. Paljon on tavaraa siunaantunut sen jälkeen, kun kotiin Suomeen palaavat nyt nuket ja nallet monikertasina.
Alla tekemäni video tuosta saksalaisesta nukketalosta.