Tässä kuva siitä katolisesta Jeesus vahanukesta, josta olen kertonut viime kerroilla. Tytöltä se näyttää minusta enemmän kuin pojalta. Rokokoo-ajan kuninkaan hoviprinsessa siitä tulee mieleen.
Tämä on tehty aristokratialle. Nunnat muuttavat Jeesuksen kuvaa sosiaaliluokan mukaan. Tekivätkö he sitten köyhälle kansalle tavallista kansaa muistuttavan Jeesuksen? Mikä kullekin oli helposti lähestyttävä, oli kai ajatuksena. Toisaalta jouluseimissä Jeesus näytetään köyhänä, joka syntyi seimeen talliin. Ja 1700-luvulla oli noita jouluseimejä jo käytössä.
Takaisin tähän nukketarinaan. Puku on ihmeen hyvin säilynyt, se on lasin takana ollut varmaan aina.
Ylä-ala- ja takaosa ovat puuta. Sivut ja etuosa ovat lasia.
Kaikkein ensimmäiseksi otin lasit irti. Ne oli kiinnitetty vain väliaikaisesti teipillä joka reunasta, ne sai hyvin pois. Sitten otin nuken pois, se ei ollutkaan ihan helppo tehtävä! Nukke on kiinnitetty reiällisistä jalanpohjistaan pitkiin nauloihin, jotka seisovat pystyssä pohjasta. Vain polviin asti jalat ovat vahaa, sitten vartalo on kangasta, joka on täytetty oljilla. Naulat kiinnittyvät noihin olkiin asti ja pitävät nuken pystyssä. Puisen takaseinän takana on vielä kaksi reikää, joihin nukke on solmittu langalla vyötärön takaa seisomaan tukevasti. Katkaisin vaan langan, että sain sen irrotettua. Varovasti vedin nuken jalat pois noista pystynauloista. Ihan arvoitus oli sen kiinnitystapa. Ei sitä montaa kertaa voi ulos ottaa "asunnostaan", menee rikki helposti. Nyt oli pakko, koska muuten en olisi saanut puhdistettua sen "asuntoa", jota "toukkatuho" uhkasi.
Sen näköinen nukke oli, ettei sitä olisi koskaan ennen pois otettu sen "alttarista", vai miten sen sanoisi. Ei mikään ole päässyt pahemmin vahingoittamaan sen hienoa prinsessa-asua. On siinä jokunen pieni reikä, ja sivussa oikealla on isompi halkeama kuten myös keskeltä jostain kohtaa on silkki halki, ei näy kuvassa kylläkään, eikä muutenkaan haittaavasti. Varoin, etten siihen koskenut, huomasin, että se oli jo hyvin helposti rikkimenevää pelkällä kosketuksella. Vaikka puvun väri on kylläkin haalistunut, koska takana näkyy osittain alkuperäinen vaaleanpunainen väri. Kasvot ja muutenkin muualta, se on yllättävän hyväkuntoinen.
Kyynärhihoissa ja kaula-aukossa on ohuen ohuet, ehkä silkkilangasta tehdyt, reunapitsit ja päässä on pitsipäähine, joka peittää vähän edessä näkyvät pienet harmaaksi puuteroidut kiharat. Hiukset olivat puuteroitu tai peruukilla peitetty siihen aikaan hovissa. 1700-luvun pitsi oli hyvin aikavaa käsityötä ja siksi kallista myös. Keskellä ja helmassa oleva nauha on myös pitsiä, se on tehty hopealangasta.
http://www.vivrelhistoire.com/crbst_67.html
Siinä yllä ranskalaisilla sivuilla sanotaan, että kahden moni pitsisen rannekkeen tekemiseen kului vuosi pitsinnyplääjältä, joka käytti 80 neulaa. T.s. työ eteni 1-2mm yli 10 työtuntisessa päivässä. Vaikka se oli huonosti palkattua työtä, pitsin hinnasta tuli timanttien hintaluokkaa. Luin ajan historiasta, että jotkut hoviherrat käyttivät niin paljon pitsiä, että sen takia velkaantuivat, saati sitten hovinaiset. Tuo valistusaika on kuuluisa ylellisyydestään ja turhamaisuudestaan ylhäisön parissa.
Sitten pesuvati viereen ja pesulle tämä antiikki. Nukke ei kyllä tarvinnut kylpyä! Se olisi ollut sille kohtalokas! Vesi oli mustaa. Tämä löytöni ei ollut varmaan sataan tai satoihin vuosiin nähnyt vettä ja saippuaa.
Ohut puuosa oli varsinkin takaa niin täynnä pieniä puutoukan reikiä, että ensin harkitsin kaupassa vähän aikaa, kannattaako ostaa vai ei. Yleensä en osta tässä tapauksessa. Koska sen joutuu käsittelemään monta kertaa toukkamyrkyllä. Aine on hyvin myrkyllistä, parasta tehdä se hansikkaat kädessä ulkona tai hyvin tuuletetussa paikassa. Maalisutilla sivellään pintaa joka paikasta. Neljä kertaa toistin toimenpiteen. Sitten luin netistä, että syväkäsittely on parempi piikillä. Joten ostin piikin apteekista ja pistin kaikkiin reikiin kun vaan voin. Ei kovin syviä reikiä ollut, paitsi yksi yläpuolella sivussa, jonne koko piikkiosa upposi. Yltympäri puuosaa kävin läpi tämän puhdistus operaation. Se on tärkeää, koska jos jättää sellaisen hoitamattoman puuesineen kotiinsa, puutuholaiset leviävät joka paikkaan. Valtion museot Ranskassa käsittelevät esineistöään suojatakseen sitä tuholaisilta vertauksellisesti sanottuna"kaasukammiossa", hapettomassa tilassa, jossa ei mikään elämä voi jatkua, kaikki toukka-asteet kuolevat. Vaikka sen jälkeen kaikki vaatii vielä tuon toukkamyrkky käsittelyn. Alla kuvia internetistä. Heillä on iso budjetti myös kokoelman hoitamista varten.
http://www.gadagne.musees.lyon.fr/index.php/histoire_fr/Histoire/Collections/Restauration/Le-chantier-des-collections
http://www.anoxie.fr/
Viimeiseksi lakkasin puisen takaosan, sen pitäisi suojata myös puuta. Täytin reikiä lakalla, toisiin sitä meni paljon. Olin nähnyt netissä, että niin saa henkireiät pois ei toivotuilta elukoilta. Ylä- ja alaosaan, sekä kapeisiin sivupuihin laitoin tumman ruskehtavaa saksanpähkinä väriä pari kerrosta. Lasiosat pesin. Ne eivät ole kaikki kolme varmaankaan vanhaa alkuperäistä lasia, osittain voi olla. Ne oli kyllä leikattu harrastelijamaisesti, koska reunat olivat terävät. Valkoiset teipit meni roskiin ja niiden paikoille laitoin mustaa itseliimautuvaa paperiliuskaa, jonka tapaista siinä on alkuaankin ollut. Se kiiltää hiukan kuvassa, mutta luonnossa ei pahemmin.
Yleensä täällä Ranskassa, kun ostaa jotakin vanhaa, jossa on puuta, siinä on enemmän tai vähemmän noita pieniä reikiä. Puutoukat tekevät paljon vahinkoa lämpimässä ilmastossa.
Muuten näkee tästä nunnien työstä, että alkuperäistä on melkein kaikki. Puuosien kiinnittämiseen on käytetty ajanmukaisia puunauloja. Tällä hetkellä otan selvää tarkasta valmistus vuosiluvusta. Surffailen ja haen pukuinfoa. Tähänastisten tietojen mukaan voi olla, että tämä on valmistettu 1750-luvulla, kuten kaupassa minulle sanottiin.
Minulta meni noin 10 päivää tuon vahanuken parissa touhutessa. Kun otin sen ulos paikoiltaan ensimmäisenä iltana, minua hiukan kauhistutti, miten saan sen takaisin ehjänä. Lisäksi outoa oli sitä käsitellä, koska katoliset myyjät eivät paljoa uskaltaneet siihen koskea, koska se on heille pyhä, kulttiesine. Kaikki vaatii hoitoa.
Joka tapauksessa tämä uusi kokoelma hankintani herättää keskustelua ja monipuolistaa museota. Kerroin siitä jo herra ja rouva Bernardeille. Monsieur on protestanttinen pappi ja eläkkeellä oleva viininviljelijä. Hänellä riitti juttua, kun näytin nuken.
Tämä vahanukke on uskonnollinen. Mutta se on ollut yksi nuken laji kautta aikojen. Maissintähkä nuketkin, joista kerroin joku aika sitten, olivat ensin Amerikan alkuasukkaiden, intiaanien, spirituaalisia nukkeja. Niistä tuli myöhemmin uudisasukkaiden eli amerikkalaisten lasten leluja.
Pukuhistoria tulee hyvin esiin tämän 1700-luvun muistoesineen mukana. Muotimaailma, täysin vastakohtaiset maalliset asiat. Marie-Antoinette, Madame de Pompadour, ranskalaiset muodin keulakuvat.
http://fr.wikipedia.org/wiki/Marie-Antoinette_d%27Autriche
http://fi.wikipedia.org/wiki/Marie-Antoinette
http://fr.wikipedia.org/wiki/Madame_de_Pompadour
http://fi.wikipedia.org/wiki/Madame_de_Pompadour
Nukessa on monta ulottuvuutta. Taide-esine se on myös. Siinä on taiteilijan käden jälki, joka saa sen sielukkaaksi, puhuttelevaksi. Niitä ei ole varmaan tusina kappaletta olemassa. Ja jos hakee internetistä tai kirjoista toisia Jeesus vahanukkeja, tämä on erilainen, ne muut muistuttavat aika paljon toisiaan, koska ovat useimmiten vauvanukkeja. Niinkuin yleensä kaikki taide täytyy nähdä luonnossa, niin tämäkin. Kuva on vain eloton kuva.
