Olen aloittanut kirjoittamaan museouutisia eli yhdistyskirjettä viime päivinä. Joten tulossa on jonkun ajan päästä kuten joka alkuvuosi vuodesta 2001, kun yhdistyksen perustin. Siitä on tullut pari kertaa vuodessa rutiini. Talvella ja kesällä.
Vuonna 2000, jolloin museon perustin, se oli toiminimi, yritys, ensimmäisen vuoden. Mutta se oli erehdys ja tuli kalliiksi. Olisi heti vaan pitänyt ottaa toimintamuodoksi ei voittoa tuottava kulttuuriyhdistys, koska siinä ei ole veroja tai kuluja kuten on yrityksessä, joka ei tuota mitään kuten pitäisi kaupallisen toiminnan yleensä. Toisaalta minun piti kokeilla. Ja kantapään kautta oppii. Ei nyt tarvitse ainakaan haikailla, että olisi kannattanut tehdä sitä ja tätä silloin ja silloin, kun on nähnyt todellisuuden.
Jouluvilkkauden jälkeen hiljaista on täällä kylillä, myös Anduzessa, vaikka on turistikylä. Lomat ovat ohi. ja se näkyy.
Täytyy touhuta museossa ja keksiä markkinointi keinoja. Yksi niistä alkuvuonna on uudenvuodentoivotusten lähettäminen kaikkiin paikallisiiin turistitoimistoihin ja myös jonnekin muualle. Minulla on viimevuotinen monikymmeninen sähköposti lista korjussa, jonka otin vaan esille ja tein uuden kuvan kanssa sähköisen uudenvuoden toivotuksen. Valitsin nyt kuvaksi kukkakauppa nukketalon noin 1920-30-luvulta. Heti niitä lähetettyäni vastauksia tuli monesta suunnasta. Niin on samalla tilaisuus muistuttaa, että Nukkenallemuseo on olemassa ja tänne voisi lähettää turisteja.
Lisäksi surffaillessani löysin uusia turistinähtävyys yms.nettisivuja, joihin voi ilmaiseksi ilmoittaa museon. Siten se iso lapsiryhmäkin tuli tänne ennen joulua. - Kyllä paljon täytyy kuluttaa aikaa netissä, kun markkinoi tai hakee tietoa, jos kaiken ajan laskisi. Mutta harrastus on eri asia.
Muuten yksi salaisuus on meillä museossa. Uusi vuosi toi sen mukanaan. Aikamatka vie meidät kauemmaksi kuin viime vuonna...