Sevennien turistilähettiläät

http://passcevennes.com/points-de-vente/

Eilen kirjoitin tähän blogiini sisäänpääsymaksujen ilmaisuudesta. Se on normaalia, jos museo on kunnallinen. Silloin kunta maksaa, eli kunnan ihmiset veroillaan.

Vaikka ei kaikki valtionkaan museot ole ilmaisia. Pont du Gardin sisäänpääsymaksuja on korotettu ja siitä on ollut pitkälti polemiikkia mediassa. Lopulta on päästy kompromissiin. Gardin alueen asukkaat voivat hakea kunnalta lipun, jolla he pääsevät sinne ilmaiseksi. Ja siten se on maksullinen pääsiassa vain turisteille. Silti polemiikki jatkuu, jopa Pont du Gardin turistitoimisto vastustaa sen pääsylippujen hinnan nousua ja sen maksullisuutta useimmin kuin ennen. Pont du Gard on hakenut noihin kiistellyihin uudistuksiinsa oikein lain turvaa. Suuret kulut ovat heillä varmaan syynä.

Kulttuuripäivinä syksyllä tänne tuli porukkaa sisälle aika röyhkeänä ja kiukkuisena ja vaativat vapaata sisäänpääsyä kuten linnavierailulle sinä päivänä niin kuin kaikki olisi yhteistä omaisuutta yksityisyydestä viis. En ole suomalaisia sellaisena nähnyt. Välimeren maiden temperamentti on joskus agressiivista, moukkamaista vieraiden ihmisten kanssa. Liikenteessä varsinkin se tulee esiin. Me suomalaiset olemme pidättyväisempiä.

Huvittavaa. Olin juuri pohtinut tätä asiaa, kun illalla tuli Alèsin turistitoimistosta sähköpostia. "Sevennien turistilähettiläät" on heidän uusi keksintö, miten saada myös paikallisia mukaan alueemme erilaisiin turistikohteisiin. He ovat kai muuallakin vähemmistönä, kun muualta tulleet turistit ovat enemmistönä. Kerran yksi pariisilainen sanoi, ettei hän ole kaikkia nähtävyyksiä Pariisissa nähnyt. Niin se usein on. Oma alue kiinnostaa vähemmän.

Tämä hanke koskee siis vain paikallista väestöä. Ideana on käynti Gardin alueen turistipaikoissa perheineen tai ystävineen, jolloin saa yhden ilmaisen sisäänpääsyn ja ehtona on ainakin yksi maksullinen sisäänpääsy. Siis ainakin kaksi ihmistä kerrallaan. Niin houkutellaan uusia kävijöitä yhdellä ilmaisella lipulla. Sellaiset sevenniläiset, jotka muuten eivät lähde liikkeelle, voivat nyt olla kiinnostuneita.

Alla linkki hankkeeseen osallistuvista turistipaikoista. Ne ovat kaikki isoja vaikutusvaltaisia paikkoja, joilla on suuret investoinnit ja enemmän tai vähemmän suuri kävijämäärä.Yksityisiä ja kunnallisia.

Nyt Alèsin turistitoimisto ehdottaa meille myös tuohon osallistumista, jotta olisi enmmän valinnanvaraa paikallisilla. Aluksi ajattelin, että ei. Noilla isoilla se osittainen ilmaisuus ei tunnu niin kuin meidän pikku budjetissa. Mutta "yö tuo neuvon", sanotaan. Aamulla oli jo mieli muuttunut ja soittelin siitä ystävälle...

Tähän asiaan pitää antaa pikainen vastaus, koska he jakavat jo noita Cévennes PASS 2015 ja varmaan tekevät siitä mainoksen tai mainoksia. Joten mukaan täytyy ilmoittautua mahdollisimman pian, ettei "myöhästy junasta". - Juuri tuo mainos-kikka sai minut harkitsemaan. Me päästään siinä samaan mainokseen suurten turistipaikkojen kanssa niin kuin nukkenallemuseokin olisi suurempi kuin on. Ja yleensä se mainostaminen on hirmu kallista, tuossa se tulee mukana. Silloin meidätkin huomataan, että me ollaan olemassa. Muuten saadaan pysyä aina hiljaisena ja näkymättömänä harmaana hiirenä.

http://passcevennes.com/category/sites/

Ollaanko sitten voitolla vai häviöllä? - En usko, että siinä häviää. PR ainakin tulee. Museotoiminnassakin markkinointi on tärkeää. Ja täytyy olla mukana siellä missä tapahtuu. Näkee sitten ensi vuonna jatketaanko samassa porukassa vai ei.

Pont du Gardin turistitoimiston jäsenyyskin kannatti muutaman vuoden, vaikka ei siellä enää ollakaan jäseniä, koska he moninkertaistivat jäsenmaksun. Nyt meidät tunnetaan kuitenkin paremmin myös niillä main.

http://www.payscevennes.fr/

"Ei nukke" - piikkejä ruusuissa

Eilen täällä oli myös yksi madame naapurikylästä. Hän soitti edellisenä päivänä ja tarjosi nukkeja myyntiin. Käskin lähettää kuvan sähköpostilla. Se ei sopinut hänelle, koska hän asuu lähellä ja halusi tulla katsomaan museoon. Kerroin aukio-oloajat.

Joten täällä museossa sitten tavattiin. Tämä rouva otti esiin nukkensa. Tässä kuvassa näkyy tyyli. Sanoin heti, että en osta museoon uusia nukkeja. Arvasin mistä nukeista oli kyse jo puhelimessa, koska mistään merkeistä tai vuosikymmenistä ei puhuttu. Enkä olisi halunut niitä tänne. Mutta uteliaisuudesta tämä naapuri tuli. Ja samalla olisi halunnut ilmaiseksi museoon. Mutta minä sanoin, että pääsymaksu on 5 euroa. Siihen tuli vastaus, että kukkaro ei ole mukana laukussa. En minä vaan kulje koskaan ilman kukkaroa, se on aina laukussa mukana, kuten kaikki välttämättömät paperit jne.

Noita paikallisia ilman kukkaroa museoon tulijoita olisi riittänyt loputtomiin vuosien varrella. Mutta meillä on aina ollut porttikielto, koska museon toiminta on kallista ja jostain täytyy tulla rahaa sen ylläpitämiseen. Ei mikään ilmaiseksi pyöri. Samalla tuossa paikallisten negatiivisessa asenteessa on taka-ajatuksena, että he eivät halua kannattaa tai tukea tätä museota. Me ollaan vieraita täällä, vielä ulkomaalaisia, toisaalta myös kilpailijoita tavallaan.

Käskin tämän nukkemyyjän kuitenkin vähän peremmälle katsomaan nukkevanhuksiani. Mutta se oli vain pikavisiitti, jotta sai yleisvaikutelman. Ja annoin vielä museoesitteen. Tervetuloa vaan uudestaan, sanoin. Paljastui, että me ollaan ihan samaa sukupolvea. Joka tapaksessa tämä oli mielenkiinnon osoitus museolle kaikesta huolimatta. Se taas oli positiivista.

Tämä kuvassa oleva nukke on kiinalaista sarjatuotantoa, joita näkee miljoonia samanlaisia halpakaupoissa. Vaikka olisi posliinia, ei se ole laadun merkki.

Sitäpaitsi me boikotoidaan aasialaista massatuotantoa.

Entisiä pariisilaisia museossa

Tässä kahdeksankymppiset vanhukset, jotka tulivat museoon tänään.

Samalla näiden hiihtolomien museon kävijämäärä nousi 56:een. Se on meille yllätys. Koskaan ennen ei ole ollut niin paljon väkeä hiihtolomilla.

He olivat löytäneet museomainoksen Nîmesin lentokentältä, jonne niitä jätin ison kasan viime syksynä Suomeen lähtiessäni. Siinä näkee, että joka paikkaan täytyy niitä kylvää, ja se kantaa hedelmää aikaa myöten.

Vanhukset asuvat nykyään Alèsissa, vaikka ovat ennen asuneet Pariisissa. Madamen isovanhemmat ovat sevenniläisiä ja hänellä on lapsuusmuistoja heidän maatilalta vuoristosta, jossa oli lapsena hyvin viihtynyt.

Kuvassa yllä 80-vuotias rouva katsoo mekaanista aasia. Se on niitä kokoelmani ensimmäisiä leluja, ostettu joskus 1985-87. Hän oli ihastuksissaan löytäessään saman lelun kuin itsellä oli ollut lapsena Pariisissa. Oma oli jo hävinnyt ties minne. Ei suurkaupungeissa ole tilaa kaikkea säilyttää kuten maalla.

Toisessa kuvassa nämä museovieraat näyttävät folklorista nukkekokoelmaa, jonka he antoivat tänne museoon. Ne nuket ovat tervetulleita, koska ne ovat suosittuja, vaikka en kaikkea tällä hetkellä esille saakaan. Katselin niitä. Joukossa on kyllä samojakin kuin minulla on jo, mutta on myös erilaisia.

Pariskunta on paljon matkustellut eläkeläisinä, ei ennen, monsieur sanoi, että nyt vasta heillä on varaa. Suomessa oli myös käyty ja Helsinkiä kehuttiin. Samalla reisulla he olivat olleet myös Pietarissa.

Kun kysyin, mistä he pitivät eniten museossa, kokonaisuus miellytti ja nukketalot. Sitten tein sen toisen kysymyksen, kuten Sébastien ehdotti minulle. Mikä heille oli tärkein lelu tai muisto lapsuudesta? 85-vuotias miesvanhus sanoi, että appelsiini, jonka hän sai joululahjaksi. Kerran hän oli kovasti itkenyt lapsena, kun he olivat olleet äidin kanssa kaupungilla katselemassa näyteikkunoita. Siellä oli ollut lelukaupan näyteikkunassa joku kaunis nukke, jota pikkupojan teki mieli. Mutta äiti ei ostanut. Pettymys oli ollut suuri. - Niin pojatkin voivat tykätä nukeista eikä vain tytöt.

80-vuotias rouva sanoi, että hänellä oli ollut nukkeja. Ja vierailut isovanhempien maatilalla olivat olleet mieleisiä kuten ylempänä jo kerroin.

Katsellessamme yläkerrassa englantilaista Silber&Fleming nukketaloa, sen alakerran nukkehääpari tuli taas huomatuksi kuten usein. Jos eivät lapset, niin aikuiset se saa kommentoimaan. "Katso hääpari", sanotaan. Nämä vanhukset kertoivat olleensa kuten nuo "vastanaineet", koska he ovat olleet naimisissa vasta kolme vuotta.

Vieraskirjaan tuli yksi muisto lisää tästä kahdeksankymppisestä "morsiusparista".

Sillä aikaa kun rouva haki nukkematkalaukkua autosta, juteltiin miehen kanssa. He olivat olleet juuri Nizzassa autolla, nuorempi ajaa, eli madame. Täytyy matkustella paljon, eikä saa jäädä neljän seinän sisälle. Siinä heidän filosofiaansa nyt elämän ehtoopuolella. Ja huumoria ei saa unohtaa. Sen taas luin heidän kasvoiltaan.

Tervetuloa Nukkenallemuseoon!

Linkit

http://antiikkidesign.fi/uutiset/onko-taulu-vaarennos

http://kulperi.blogspot.fi/2014/08/niin-mitka-kasityotaidon-paivat.html

http://www.hs.fi/kulttuuri/a1424750336992

https://www.kuvakokoelmat.fi/

https://museot.finna.fi/

Lasten museovierailun 10 sääntöä

www.mom-art.org

Lasten museovierailun 10 sääntöä:

1.Saa katsella omalla rytmillään.

2.Saa valita sen, mistä pitää eniten.

3.Saa sulkea silmänsä.

4.Saa istua.

5.Saa matkia.

6.Saa tehdä kysymyksiä.

7.Saa kertoa toisille vaikutelmistaan.

8.Saa katsoa vain yksityiskohtia.

9.Ei tarvitse kaikkea katsoa.

10.Saa unelmoida.

Môm'Art - La famille au musée

La charte du Môm’Art a été rédigée par des parents et des visiteurs qui ont à cœur d’accompagner les enfants au...

mom-art.org

Äitiyspakkaus Suomen erikoisuus

Minulla on museossa joitakin meidän vanhoja vauvanvaatteita vaaleanpunaisine viltteineen, joita oli äitiyspakkauksessa 50-luvulla.

Nämä vauvan haalarit eivät olleet kuitenkaan äitiyspakkauksessa, sanoi iso sisko. Meillä oli kaksossiskon kanssa tällaiset siniset toisella ja toisella oli samantapaiset keltaiset vuonna 1957-58.

Museossa niitä pitää yksi iso nalle. Joten ne ovat vieläkin käyttökelpoiset.

Täällä nallet ovat mannekiineina esittämässä vanhaa lastenvaate muotia.

http://www.hs.fi/kotimaa/a1424665368313?jako=52bc0e25f4053af235efb1ade0fbace3&ref=fb-share

https://www.facebook.com/groups/aitiyspakkaus/

http://www.hs.fi/kotimaa/a1424745196636

http://www.hs.fi/ilta/24022015/a1424750740570

http://www.hs.fi/ilta/24022015/a1305931440894

Tässä kutomani nalle poseeraa minun vanha vaaleansininen hame päällä. Kangas on ensimmäisiä tekokuituja, velurin tapaista. Hyvin se on koossaan pysynyt, ei ole venynyt.

Alimmainen tummansininen hame meillä oli 2-vuotias valokuvassa siskon kanssa. Salamavalo muuttaa värin, se on oikeasti ihan tummansininen. Nallen olen tehnyt vanhasta takista ja täyttänyt sen lumpuilla.

Kuvia nukkenallemuseon kuvagalleriasta

Tässä nukkenallemuseon kuvasarjat meiltä ja muualta flickr.com sivuilla:

https://www.flickr.com/photos/myoldbearfreefr/sets/

https://www.flickr.com/photos/100souvenirs/sets/

https://www.flickr.com/photos/62079252@N04/sets/

Sinisiä unelmia

Tässä kuvassa on akvarelli, joka on muisto Montpellier'n ajoistani vuodelta 1997.

Siihen aikaan hain Gardin alueelta taloa ostaa. Olin käynyt katsomassa jo useita taloja vuosien aikana. Mutta ei onnistanut, aina liian kalliita tai muuten sopimattomia. Se oli turhauttavaa.

Tykkään taiteesta ja taidenäyttelyistä. Kävin Montpellier'ssa yhdessä taidenäyttelyssä, jossa näin tämän taulun. Se pysähdytti minut. Mielikuvitukseni alkoi lentää tätä sinistä unelmakylää katsoessani. Tuossa on se kylätalo, jota olen hakenut! Se oli kuin jonkinlainen lupaus minulle, että kohta unelmasi toteutuu. Ostin taulun, vaikka minulla ei ollut vielä edes paikkaa sille.

Niin sitten kävikin! Seuraavana vuonna 1998 talo löytyi. Ja vuonna 2000 perustin siihen tämän museon.

Nyt on vuosi 2015 ja me haemme yhdistyksen kanssa museolle isompaa taloa. Minulla on taas visio. Jossakin se talo meitä odottaa...

Lapset innoissaan löytöretkellä

Tänään oli alèsilainen isä kolmen lapsensa kanssa.

Yleensä näytän itse taskulampulla nukketaloja. Mutta nyt annoin sen lasten käteen. He olivat niin söpöjä, että kysyin, jos saan ottaa kuvan blogiini. Itsekin monsieur otti kuvia älypuhelimellaan. Se oli ok. Tässä kuvat.

Minulle tuli uusi idea tämän perheen kanssa. Minun täytyy ostaa muutama taskulamppu lisää, jotta lapset saavat katsella itse niiden kanssa myös alakerrassa, jossa valaistus ei ole joka paikassa hyvä.

Kolme nukketaloistani yläkerrassa on kiinni ja  avaan ne aina museokävijöille. Usein lapset kerkivät sitä ennen jo kurkkaamaan niiden ikkunoista sisälle. Nytkin tyttö oli jo nähnyt ikkunasta, että talon sisällä on morsiuspari.

Tämä kolmikymppinen mies kertoi, että lapset pitävät kaikesta vanhasta. Toinen tytöistä ihasteli toista 100 vuotiasta loppuunkulunutta nalleani.

Pikkupoika kuvassa on vasta 2-vuotias. Hän ei koskenut mihinkään, koska isä piti hyvän komennon. Lapsi totteli nätisti.

Tänä talviloma-aikana ei ole ollut harmia levottomista lapsista museossa. He ovat olleet hyvin kasvatettuja, vaikka heitä on ollut paljon. Vain kerran oli lepsut isovanhemmat, jotka antoivat pikkulikan tehdä, mitä halusi. Silloin minä olin tarkkana, ettei mitään mennyt rikki.

Nykyään on muotia, että lapset saavat leikkiä museossa, ainakin isoissa museoissa. Siitä on tullut kuin uusi 21.vuosisadan laki. Mutta meillä sellainen laki ei ole voimassa. Tämä on vanhan ajan museo, ja täällä lapset oppivat kunnioittamaan vanhaa. Ranskalaisen sanonnan mukaan sitä katsotaan vain silmillään eikä käsillään. Niin me eilispäivän sukupolvet ollaan opittu. Ennemmin tai myöhemmin tämän päivän lapsetkin huomaavat, että oma tahto ei voi aina toteutua, kaikkea ei voi saada elämässä. Rajat tulevat vastaan.

Täytyy uskaltaa mennä vastavirtaan. Kaikki muotioikut eivät kestä ajan virrassa.