Eilinen huono uutinen muuttui nyt hyväksi uutiseksi. Kiitos nimesiläisen liikennepoliisin, joka antoi minulle sähköpostitse Peugeot 205 autoni ostajan puuttuvan etunimen prefektuurin lomakkeeseen.
Niin voin tehdä verkossa sakkolapusta valitushakemuksen. Kävin äsken katsomassa, onko se hakemus jo käsitelty, siinä luvataan se käsitellä 24 tunnin aikana. Oli jo vastaus ja se oli hyväksytty, koska voin osoittaa toisen omistajan ja ajajan autolle.
En ole koskaan ennen myynyt autoa, koska tämä Peugeot oli ensimmäiseni ja kesti 10 vuotta minulla. Silloin kun sen ostin mukanani oli myös ystäväni. Se maksoi 900 euroa, vaikka seuraavana vuonna remonttia siihen tuli 1200 euron verran. Sen jälkeen ei ollut paljoa korjauskuluja, koska Sébastien korjasi tai osasi korjata. Nyt vasta se alkoi hajota niin paljon, että olisi joutunut maksamaan liian suuret korjaukset vieraille automekaanikko ammattilaisille.
Toisaalta auton osto voi myös aiheuttaa samoja ongelmia, mutta onneksi nyt sain sen ostaa ystävän ystävältä, joka tuntee auton yhtä hyvin kuin ystävänsä.
Eilen Anduzessa kysyin poliisilaitoksessa, jos he kaikki näkevät sukunimen perusteella, onko poliisin listoilla vai ei. Niin ainakin luulisi. Poliisi sanoi, etteivät he voi sitä kertoa, koska laki kieltää. Mutta jos heille näytetään virallinen prefektuurin paperi, kuten näytin liikennepoliisille, eivätkö he sittenkään muka voi ottaa selvää. Riippuu näköjään poliisista. Helposti he sanovat, etteivät voi tehdä mitään asialle ja lähettävät muualle.
Jo vanhoissa amerikkalaisissa rikosfilmeissä poliisit jakoivat keskenään rikostietoja autoradioissa, ottaakseen kiinni karkuteillä olevia rikollisia. Eikö se nykyaikana toimi vielä paremmin, ainakin luulisi niin. Avukseni tullut liikennepoliisi lupasi tiedottaa "lentäviä" kolleegoitaan Alèsissa. Tarvittiin vain tämä yksi ihminen, joka ottaa viestistä vaarin. Toiset pollarit eivät sitä noteeranneet.
Muuten henkilöllisyystodistuksesta puheenollen. Meillä oli monet paperit täytettävänä tätä automyyntiä varten ja olin osan jo täyttänyt etukäteen valmiiksi, ei tullut mieleen, että olisi pitänyt pyytää henkilöllisyyspaperit, koska harvoin auto- tai muissa tällaisissa kaupoissa on. Eikä aina niin pahaa usko ihmisistä. Vaikka yleensä olen täällä ulkomailla hyvin epäluuloinen, enkä luota helposti ihmisiin. Ne, joihin voi luottaa, ovat kultaa.
Sitäpaitsi henkilöllisyyskin voi olla väärennetty. Viime päivien Berliinin rekkaterroristillä oli kolme eri henkilöllisyyspaperia ja useita eri ikäversioita itsestään, niin kuin vakoojilla. Näin kerrottiin Ranskan uutisissa.
Nukkenallemuseossa on nyt ollut vähän ikävää asiaa kerrottavana. Toisaalta sota-aikana nukeistakin voi tulla joskus hengenpelastajia. Seija kertoi Englannissa tavanneensa puolalaisen vanhuksen, jolla oli ollut iso posliininukke. Nuken pään sisälle oli kätketty juutalaisten vääriä henkilöllisyyspapereita ja siten he pääsivät pakenemaan maasta pois.
C'est la vie! Sellaista elämä on.
Mutta nyt riemuitaan joulun juhlasta ja sanomasta! Maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto. Se on niin kuin tähti taivaalla, jota seurataan täällä pimeässä maailmassa. Siinä meidän valon tuojamme.
sunnuntai 25. joulukuuta 2016
lauantai 24. joulukuuta 2016
"Columbona" ulkomailla
Postista tuli aamulla 135 euron sakkolappu.
Nyt on vielä jouluaatto! Se on niin kuin "myrkytetty" joululahja.
Mutta tätä minä osasin odottaa, päivänä tai toisena saapuvaksi ennen pitkää.
Viime päivät olen ollut kuin "tulisilla hiilillä". Samalla minusta on tullut harrastelija pollari vähän niin kuin Columbo yksityisetsivä telkkarissa ennen.
Kaikki alkoi 5.joulukuuta, kun lopultakin löytyi ostaja Peugeot 205 autolleni, jolloin sain siitä 70 euroa sen sijaan, ettei tarvinnut autohajottamoon sitä ilmaiseksi antaa.
Autoni oli myynnissä www.leboncoin.fr-sivuilla, joka on kuuluisa ja suosittu ranskalaisten tavaran myyntipaikka, vaikka myös aika huonomaineinen. Sébastien hoiti puhelinasiointia, kun oli kyse autoasioista, miehet hallitsevat ne paremmin. Minä olin vain myyjänä.
5.päivä tehtiin kauppapaperit kylämme parkkipaikalla. Minun piti jättää auton myynti-luovutuspaperi kunnantalollemme, josta se meni eteenpäin Alèsin prefektuuriin. Hoidin asian jo samana päivänä ja pyysin leiman itselle jäävään paperiin, niin voin todistaa sen.
Runsaan viikon päästä prefektuurista tuli kirje, jossa pyydettiin lisätietoa. Ostaja oli antanut vain etunimensä alkukirjaimet, se ei kelpaa, pitää olla etunimi selvästi.
Siitä alkoivat lukuisat puhelinsoitot ostajalle, mutta hän ei suostunut antamaan etunimeään. Eikä aina vastannut puhelimeen tai sitten jätti tulematta sovittuun tapaamiseen asian korjaamiseksi. Tässä on nyt jotakin hämärää, ei voinut olla ajattelematta. Ehkä koko nimi osoitteineen on väärä. Oli nyt ainakin tuo puhelinnumero, vaikka sekin oli kuulema hänen ystävänsä puhelin. Muuten koko ihminen olisi mahdoton saada kiinni. Vaikka toisaalta autoni rekisterinumero johtaisi hänen jäljilleen.
Netin kautta sain yhteyden prefektuuriin ja vastauksen, että ilman etunimeä tuota auton luovutus-myynti paperia ei voi rekisteröidä, ja siten se ei ole voimassa. Ja silloin entinen omistaja eli minä olen autosta vastuussa, koska rekisteriote pysyy nimelläni. Nykyään administraatio harrastaa puhelinautomaatteja, vain koneita, joista ei pääse aina yli eikä ympäri, jotta löytäisi vielä tavallisen elävän ihmisen, jolle selittää asian. Vain kommentointilomakkeella onnistuin saamaan heiltä tuon "arvokkaan" vastauksen ja niin päästiin eteenpäin.
Kun asia alkoi tulla aina vaan ongelmallisemmaksi, minne sitä voisi mennä muualle kuin poliisilaitokselle. Olin lukenut nettifoorumista, että monille oli käynyt näin ikävine seurauksineen, joihin kuului hämäräperäisen ostajan sakkolappuja sarjoina maksettavaksi. Joten seuraavaksi painelin naapurikylän poliisilaitokselle. Siellä ei asia mennyt yhtään eteenpäin, he vain sanoivat, etteivät voi tehdä asian hyväksi mitään. Ystäväni oli myös kysynyt neuvoa Anduzen poliisilaitoksella, siellä oli sanottu kuten prefektuurissa, että ostajan etunimi pitää saada papereihin. Mutta miten? Ostaja oli hävinnyt kuin tuhka tuuleen.
Minä nörttinä menin taas nettiin. Kerroin asian ja lähetin sen Alèsin ja Nîmesin poliisilaitokselle. Ei vastausta! Sitten lähetin sen http://www.gendarmerie.interieur.gouv.fr/Notre-institution/Nos-composantes/Sur-le-terrain/La-Gendarmerie-Departementale/Escadron-departemental-de-securite-routiere-EDSR noille liikennepoliiseille. Sieltä tuli vastaus samana iltana. Mikä helpotus! Lopultakin otettiin vakavasti asiani. Poliisi pyysi lähettämään kopion prefektuuriin toimitetusta auton myynti-luovutuspaperistani. Ja seuraavana aamuna hän vastasi, että tietää, mitä nuo etunimen alkukirjaimet tarkoittavat ja siis koko etunimen, hän on siis jo tuttu henkilö poliiseille. Arvata saattaa, että ei se varmaankaan mitään positiivista normaalia tuttavuutta ole, kun poliisi tietää etunimen. Jos ei satu kuulumaan heidän ystäväpiiriinsä.
Tuo liikennepoliisi lupasi ottaa yhteyttä lentäviin moottoripyörä poliiseihin Alèsin alueella, jotta he löytävät Peugeot 205:seni ajajineen. Epäilyksiä oli silloin myös hänellä. Ja voi olla, että poika oli jo etsintäkuulutettu rikkomuksistaan.
Tämän päivän sakkolappu oli tullut tuolle "pahoille teille joutuneelle" nuorukaiselle punaisten ajovalojen ei pysähtymis-rikkomuksesta. Mutta mitä kaikkea hän voikaan tehdä autolla. En usko, että tuolla pojalla on edes autovakuutusta otettu ja voi olla, että ajokortti on otettu pois liikennesääntöjen rikkomisesta, hunsvotti kun on. Ja yleistä täällä on noiden nuorten ajaa huumeen-tai alkoholin vaikutuksen alaisena, jolloin helposti aiheuttaa kuolonkolarin ties kuinka monelle liikenneonnettomuudessa. Kaikesta tästä tulee vastuu autonrekisteriotteen omistajalle, paperit täytyy saada heti kuntoon kuin vain mahdollista. Siksi niihin kirjoitetaan päiväyksen lisäksi aina myös tarkka kellonaika. Sen lisäksi rekisteröinti prefektuurissa vahvistaa rekisteriotteen lopullisen muuttumisen myynnin yhteydessä.
Me olimme Sébastienin kanssa aamulla Anduzen poliisilaitoksella taas. Nyt tietää, mitä tehdä ja miten vältän toisen sakkolapun maksamisen. Sain asian jo hoidettua verkossa.
Tästä oppii, että kaupoissa kuin kaupoissa on hyvä pyytää näyttää henkilöllisyystodistus, varsinkin suuressa maailmassa, jossa on pahantekijöitä paljon, epärehellisyys on tavallista.
Rehellisyys maan perii, sanoi vanha kansa. Petkutuksilla ei pitkälle pötkitä. Luottamus on kullan arvoista.
Kiitos internetin! Ja ystävän kännyköineen. Lyhyessä ajassa saatiin selvitettyä sata sotkuista asiaa.
Columbo pärjäsi pelkällä lankapuhelimella ja ilman nettiä, vanhasta "romuautostaan" puhumattakaan.
Nyt on vielä jouluaatto! Se on niin kuin "myrkytetty" joululahja.
Mutta tätä minä osasin odottaa, päivänä tai toisena saapuvaksi ennen pitkää.
Viime päivät olen ollut kuin "tulisilla hiilillä". Samalla minusta on tullut harrastelija pollari vähän niin kuin Columbo yksityisetsivä telkkarissa ennen.
Kaikki alkoi 5.joulukuuta, kun lopultakin löytyi ostaja Peugeot 205 autolleni, jolloin sain siitä 70 euroa sen sijaan, ettei tarvinnut autohajottamoon sitä ilmaiseksi antaa.
Autoni oli myynnissä www.leboncoin.fr-sivuilla, joka on kuuluisa ja suosittu ranskalaisten tavaran myyntipaikka, vaikka myös aika huonomaineinen. Sébastien hoiti puhelinasiointia, kun oli kyse autoasioista, miehet hallitsevat ne paremmin. Minä olin vain myyjänä.
5.päivä tehtiin kauppapaperit kylämme parkkipaikalla. Minun piti jättää auton myynti-luovutuspaperi kunnantalollemme, josta se meni eteenpäin Alèsin prefektuuriin. Hoidin asian jo samana päivänä ja pyysin leiman itselle jäävään paperiin, niin voin todistaa sen.
Runsaan viikon päästä prefektuurista tuli kirje, jossa pyydettiin lisätietoa. Ostaja oli antanut vain etunimensä alkukirjaimet, se ei kelpaa, pitää olla etunimi selvästi.
Siitä alkoivat lukuisat puhelinsoitot ostajalle, mutta hän ei suostunut antamaan etunimeään. Eikä aina vastannut puhelimeen tai sitten jätti tulematta sovittuun tapaamiseen asian korjaamiseksi. Tässä on nyt jotakin hämärää, ei voinut olla ajattelematta. Ehkä koko nimi osoitteineen on väärä. Oli nyt ainakin tuo puhelinnumero, vaikka sekin oli kuulema hänen ystävänsä puhelin. Muuten koko ihminen olisi mahdoton saada kiinni. Vaikka toisaalta autoni rekisterinumero johtaisi hänen jäljilleen.
Netin kautta sain yhteyden prefektuuriin ja vastauksen, että ilman etunimeä tuota auton luovutus-myynti paperia ei voi rekisteröidä, ja siten se ei ole voimassa. Ja silloin entinen omistaja eli minä olen autosta vastuussa, koska rekisteriote pysyy nimelläni. Nykyään administraatio harrastaa puhelinautomaatteja, vain koneita, joista ei pääse aina yli eikä ympäri, jotta löytäisi vielä tavallisen elävän ihmisen, jolle selittää asian. Vain kommentointilomakkeella onnistuin saamaan heiltä tuon "arvokkaan" vastauksen ja niin päästiin eteenpäin.
Kun asia alkoi tulla aina vaan ongelmallisemmaksi, minne sitä voisi mennä muualle kuin poliisilaitokselle. Olin lukenut nettifoorumista, että monille oli käynyt näin ikävine seurauksineen, joihin kuului hämäräperäisen ostajan sakkolappuja sarjoina maksettavaksi. Joten seuraavaksi painelin naapurikylän poliisilaitokselle. Siellä ei asia mennyt yhtään eteenpäin, he vain sanoivat, etteivät voi tehdä asian hyväksi mitään. Ystäväni oli myös kysynyt neuvoa Anduzen poliisilaitoksella, siellä oli sanottu kuten prefektuurissa, että ostajan etunimi pitää saada papereihin. Mutta miten? Ostaja oli hävinnyt kuin tuhka tuuleen.
Minä nörttinä menin taas nettiin. Kerroin asian ja lähetin sen Alèsin ja Nîmesin poliisilaitokselle. Ei vastausta! Sitten lähetin sen http://www.gendarmerie.interieur.gouv.fr/Notre-institution/Nos-composantes/Sur-le-terrain/La-Gendarmerie-Departementale/Escadron-departemental-de-securite-routiere-EDSR noille liikennepoliiseille. Sieltä tuli vastaus samana iltana. Mikä helpotus! Lopultakin otettiin vakavasti asiani. Poliisi pyysi lähettämään kopion prefektuuriin toimitetusta auton myynti-luovutuspaperistani. Ja seuraavana aamuna hän vastasi, että tietää, mitä nuo etunimen alkukirjaimet tarkoittavat ja siis koko etunimen, hän on siis jo tuttu henkilö poliiseille. Arvata saattaa, että ei se varmaankaan mitään positiivista normaalia tuttavuutta ole, kun poliisi tietää etunimen. Jos ei satu kuulumaan heidän ystäväpiiriinsä.
Tuo liikennepoliisi lupasi ottaa yhteyttä lentäviin moottoripyörä poliiseihin Alèsin alueella, jotta he löytävät Peugeot 205:seni ajajineen. Epäilyksiä oli silloin myös hänellä. Ja voi olla, että poika oli jo etsintäkuulutettu rikkomuksistaan.
Tämän päivän sakkolappu oli tullut tuolle "pahoille teille joutuneelle" nuorukaiselle punaisten ajovalojen ei pysähtymis-rikkomuksesta. Mutta mitä kaikkea hän voikaan tehdä autolla. En usko, että tuolla pojalla on edes autovakuutusta otettu ja voi olla, että ajokortti on otettu pois liikennesääntöjen rikkomisesta, hunsvotti kun on. Ja yleistä täällä on noiden nuorten ajaa huumeen-tai alkoholin vaikutuksen alaisena, jolloin helposti aiheuttaa kuolonkolarin ties kuinka monelle liikenneonnettomuudessa. Kaikesta tästä tulee vastuu autonrekisteriotteen omistajalle, paperit täytyy saada heti kuntoon kuin vain mahdollista. Siksi niihin kirjoitetaan päiväyksen lisäksi aina myös tarkka kellonaika. Sen lisäksi rekisteröinti prefektuurissa vahvistaa rekisteriotteen lopullisen muuttumisen myynnin yhteydessä.
Me olimme Sébastienin kanssa aamulla Anduzen poliisilaitoksella taas. Nyt tietää, mitä tehdä ja miten vältän toisen sakkolapun maksamisen. Sain asian jo hoidettua verkossa.
Tästä oppii, että kaupoissa kuin kaupoissa on hyvä pyytää näyttää henkilöllisyystodistus, varsinkin suuressa maailmassa, jossa on pahantekijöitä paljon, epärehellisyys on tavallista.
Rehellisyys maan perii, sanoi vanha kansa. Petkutuksilla ei pitkälle pötkitä. Luottamus on kullan arvoista.
Kiitos internetin! Ja ystävän kännyköineen. Lyhyessä ajassa saatiin selvitettyä sata sotkuista asiaa.
Columbo pärjäsi pelkällä lankapuhelimella ja ilman nettiä, vanhasta "romuautostaan" puhumattakaan.
perjantai 23. joulukuuta 2016
HYVÄÄ JOULUA!
Tässä vanhasta aapisestani pari sivua:
(Opin lukemaan, Kuosmanen-Merenkylät, Lasten aapinen, Valistus, 1964)
(Opin lukemaan, Kuosmanen-Merenkylät, Lasten aapinen, Valistus, 1964)
Ihminen ei ole saari
Eilen oli mukava 8 henkisen perheen yllätysvierailu museossa, siinä oli kolme eri sukupolvea. He olivat löytäneet museomainoksemme naapurikylän majoituspaikasta.
Muuten on ollut hiljaista. Toisaalta muut museot ovat nyt kokonaan kiinni lähistöllä. Heillä on talvitauko.
Nukkenallemuseo sai kehuja. Toulouse'sta ja Jura-vuoristosta kotoisin olevat ranskalaiset ihastelivat kokoelmaa ja kyselivät, mistä olen löytänyt. Salaisuus, sanoin taas kerran. 5 naista ja 3 miestä olivat tyytyväisiä. Kokonaisuus kiinnosti heitä, vaikka isommat tilat saisi olla, kuten monet muutkin kommentoivat.
Meillä oli mukava juttutuokio. Siinä se elämän suola on, kun on kontakteja ja ajatustenvaihtoa huumoria unohtamatta. Nykymaailma on kadottamassa tätä sosiaalista kanssakäymistä, kun monissa paikoissa ihmiset korvataan koneilla. Bensa-asemallakin Anduzessa he ovat vaihtaneet ihmisen paikalle automaatin. Puhelimeen vastaa usein automaatti. Näin maailmastamme on tulossa kylmä paikka. Inhimillisyys katoaa.
Muuten Hesarissa oli artikkeli koulujen historian opetuksesta. Se toi esille historian tärkeyden. Jos ei tiedetä mitään menneestä, meistä tulee naruista vedettäviä tahdottomia marionetteja. Keräilykin on silloin tärkeää, dokumentit aikaisemmista tapahtumista. Niin museosta tulee historian aarrekammio. Sitäpaitsi kulttuuri on jotakin, mikä yhdistää, vaikka tämän päivän maapallo olisi eripurainen ja sotaisa.
Muuten on ollut hiljaista. Toisaalta muut museot ovat nyt kokonaan kiinni lähistöllä. Heillä on talvitauko.
Meillä oli mukava juttutuokio. Siinä se elämän suola on, kun on kontakteja ja ajatustenvaihtoa huumoria unohtamatta. Nykymaailma on kadottamassa tätä sosiaalista kanssakäymistä, kun monissa paikoissa ihmiset korvataan koneilla. Bensa-asemallakin Anduzessa he ovat vaihtaneet ihmisen paikalle automaatin. Puhelimeen vastaa usein automaatti. Näin maailmastamme on tulossa kylmä paikka. Inhimillisyys katoaa.
Muuten Hesarissa oli artikkeli koulujen historian opetuksesta. Se toi esille historian tärkeyden. Jos ei tiedetä mitään menneestä, meistä tulee naruista vedettäviä tahdottomia marionetteja. Keräilykin on silloin tärkeää, dokumentit aikaisemmista tapahtumista. Niin museosta tulee historian aarrekammio. Sitäpaitsi kulttuuri on jotakin, mikä yhdistää, vaikka tämän päivän maapallo olisi eripurainen ja sotaisa.
Kiitos kaikelle vapaaehtoistyölle!
Vapaaehtoistyön
ansiosta Nukkenallemuseo -yhdistys on ollut olemassa alusta asti
pikkubudjetteineen. Ei se muuten olisi ollut mahdollista.
https://twitter.com/humanityfirstuk/status/811909720135057412
https://twitter.com/humanityfirstuk/status/811909720135057412
maanantai 19. joulukuuta 2016
Parempi häntäpäässä kuin ei ollenkaan
http://www.code30.cci.fr/tourisme-chiffres
Tässä me ollaan Gardin alueemme museolistassa mukana, vaikka häntäpäässä ollaankin. Sinnekin pääsy on vaatinut 16 vuotta.
600 museokävijämäärä on pieni noihin toisiin verrattuna, mutta meille sekin on saavutus. Ylöspäin voi aina kiivetä. Niin haasteet eivät lopu.
Naapurikylässä on myös pieni museo, mutta ei se ole tuossa listassa.
sunnuntai 18. joulukuuta 2016
Salasanoista puheenollen
Eilen en päässyt tänne, koska Google ei päästänyt! He olivat huomanneet, että Googletiliäni käytettiin jossain toisessa maassa, tietokone ip oli eri kuin minun on täällä Ranskassa!
Google halusi varmistaa, että olen oikea henkilö, joka menee tähän Google sähköpostiin. Yritin monta kertaa tutulla salasanallani, mutta ei onnistunut. Onneksi nyt pääsin ja vaihdoin salasanan.
Aika uskomatonta! Ei koskaan ennen ole tapahtunut.
Kun netissä osallistuu johonkin, aina pitää rekisteröityä. En koskaan käytä missään samaa salasanaa kuten neuvotaan meitä nettikäyttäjiä, se olisi liian helppoa noille hakkereille. Ja sitäpaitsi puhdistan ja päivitän konettani ahkerasti.
Tästä oppii, että pitää vaihtaa salasanoja useammin.
https://support.google.com/accounts/answer/6294825?hl=fi&ref_topic=3382255
Siinä neuvoja Googlelta, jos muille sattuu sama ongelma.
Otin Googlen sivusta vielä kuvanäytön, jossa hakkerin tietoja ip numeroineen. Taidan lähettää ne eteenpäin kansainvälisille kyberpoliiseille. He löytävät kyllä rikolliset. Ja niin on täällä maailmassa muutama rosvo vähemmän meitä häiriköimässä. Muuten heillä on vapaat kädet toimia ja jatkaa pahantekojaan. Toisaalta varmaan Googlekin voi heidät ilmiantaa.
Aamuyöstä pohdin, miten voi saada murrettua sähköpostin salasanan. Tietokoneeni päivitykset ovat aina kunnossa, jatkuvasti on päivitettävää. Jos en niistä välittäisi, ei se ihme silloin olisi, vaikka muitakin tietoja varastettaisiin koneeltani. Täytyy ottaa selvää.
Google halusi varmistaa, että olen oikea henkilö, joka menee tähän Google sähköpostiin. Yritin monta kertaa tutulla salasanallani, mutta ei onnistunut. Onneksi nyt pääsin ja vaihdoin salasanan.
Aika uskomatonta! Ei koskaan ennen ole tapahtunut.
Kun netissä osallistuu johonkin, aina pitää rekisteröityä. En koskaan käytä missään samaa salasanaa kuten neuvotaan meitä nettikäyttäjiä, se olisi liian helppoa noille hakkereille. Ja sitäpaitsi puhdistan ja päivitän konettani ahkerasti.
Tästä oppii, että pitää vaihtaa salasanoja useammin.
https://support.google.com/accounts/answer/6294825?hl=fi&ref_topic=3382255
Siinä neuvoja Googlelta, jos muille sattuu sama ongelma.
Otin Googlen sivusta vielä kuvanäytön, jossa hakkerin tietoja ip numeroineen. Taidan lähettää ne eteenpäin kansainvälisille kyberpoliiseille. He löytävät kyllä rikolliset. Ja niin on täällä maailmassa muutama rosvo vähemmän meitä häiriköimässä. Muuten heillä on vapaat kädet toimia ja jatkaa pahantekojaan. Toisaalta varmaan Googlekin voi heidät ilmiantaa.
Aamuyöstä pohdin, miten voi saada murrettua sähköpostin salasanan. Tietokoneeni päivitykset ovat aina kunnossa, jatkuvasti on päivitettävää. Jos en niistä välittäisi, ei se ihme silloin olisi, vaikka muitakin tietoja varastettaisiin koneeltani. Täytyy ottaa selvää.
torstai 15. joulukuuta 2016
Banaanipiparkakkutorttu
Tässä uusi reseptini. En saanut kypsiä päärynöitä kaupasta, joten
ostin banaaneja. Tein niistä banaanirahkapiparkakkutortun. Tuli tosi
hyvä yllätys. Maistettu on jo kuten näkyy. Tervetuloa maistiaisiin!
Kaloripommi se on, mutta joskus saa herkutella.
Kaloripommi se on, mutta joskus saa herkutella.
keskiviikko 14. joulukuuta 2016
Salapoliisi hommia
Ostin tämän talon Lézanin pikkukylästä päivälleen 18
vuotta sitten. Siihen aikaan täällä oli noin 800 asukasta, nykyään 1400-1500. Anduzesta olisin halunnut ennemmin, mutta se on
turistikylä ja hinnat olivat kalliimpia. Täältä sain halvemmalla.
Jo monet vuodet meillä on ollut taloprojekti. Haetaan museolle isompaa ja paremmalla paikalla olevaa taloa. Siinä oikea kompakysymys. Esteettömyysnormit ovat tiukat, se tekee kaiken monimutkaiseksi. Ja tietenkin hintahaitari. Pikkubudjetilla ei helpolla löydä.
Aina joskus tulee vastaan kuitenkin joitakin mahdollisuuksia. Kuten nyt muutama viikko sitten. Museon ystävä Sébastien pitää ajan tasalla Anduzen kylän suhteen. Hän löysi yhden, jota oltiin eilen katsomassa. Talo on Anduzen keskustassa, sen liepeillä.
Täällä Etelä-Ranskan tulva-alueilla ensimmäinen ehto on, ainakin minulla, että asuttavassa osassa taloa ei ole tulvariskiä. Eivät paikalliset niin ajattele, koska he ovat tottuneet. Esimerkiksi Anduzen turistitoimisto keskustassa oli 2 m veden peitossa vuonna 2002, kun oli luonnonkatastrofi vuosi. Suuria vahinkoja kärsi myös Super U eli supermarketti. Luonto oli silloin kaikkialla ylösalaisin kuin sodan jäljiltä. Ihan uskomattomalta näytti ympäristö. Sitten seuraavina päivinä aurinko paistaa ihanasti niin kuin ei mitään erikoista olisi tapahtunutkaan. Monet kauniit turistipaikat ovat luonnon armoilla. Kokonaisia kyliä voi mennä veden alle kuten Sommières. Anduzessa osa kylää on laaksoa ja osa korkeammalla, Gardon jokitulvat eivät yllä joka paikkaan. Telkkarissa oli kerran amerikkalainen elokuva "Joki tulvii". Täällä olen nähnyt sen konkreettisesti. Se on pelottavaa ja shokeeraavaa. Kaikki luonnon mullistukset kuten vuosisadan myrskyt vuonna 1999.
Kurkistus kukkaroon. Toinen ehto on budjetti. Täytyy myydä ensin tämä talo, jotta voin ostaa sen toisen. Siinä myös yksi kompajuttu...
Viime kesänä ja sitä ennen, kun olen käynyt katsomassa joitakin myyntikohteita, jälkeenpäin olen ajatellut, että tämä omani on paras. Huvittavaa! Yleensä tykkään ranskalaisista vanhoista taloista, mutta huono remontti on pilannut monia tai muu epäkohta.
Kolmas ehto on varmistaa, että tilat sopivat museon esteettömyysnormeihin. Silloin otetaan yhteyttä ammattilaisiin, jotka tulevat katsomaan paikan päälle. Taas kerran tulee esille vuonna 1985 Helsingin Sanomista oppimani asunnon ostajan neuvo, mikä on tärkeintä: Paikka, Paikka, Paikka. Nyt haetaan ensisijaisesti museolle hyvää paikkaa, minä itsen asun sitten sen nurkissa kuten nytkin, "teatterin kulisseissa".
Kerron vielä eilisestä talokäynnistämme. Ystäväni varoitti minua, että ole sinä sitten aika hiljaa, älä puhu paljoa. Aika oli sovittu vuokralaisen kanssa, kiinteistötoimistoon ei otettu yhteyttä. Madame on asunut talossa yli 10 vuotta. Kun kierreltiin pitkin huoneita alakerrasta vinttiin, en voinut olla kyselemättä kaikesta näkemästäni. Oliko vesivahinkoja? Vuotaako katto? Entä kylpyhuonetilat? Hän näytti vaarallisia sähkölankoja, joita pitäisi korjata. Takan reunustaan oli vettä tullut katosta. Kaikki seinät nähtiin, joissa oli vesivahinkoa. Omistajan äitivanhus oli kuollut, ja tämä vuokralainen oli hoitanut häntä. Toinen osa taloa oli ollut tämän asuntona. Kun olimme pihalla, kysyin, jos on jotain melua. Koulu kuulema on lähettyvillä ja lapset pitävät kovaa ääntä välitunneilla. - Sébastien sanoi pois mennessämme, että sinun ei pitänyt puhua mitään. Mutta puheliaana minä sain onkittua paljon tärkeää tietoa tältä yhtä puheliaalta vuokralaiselta. Hän oli oikea tietopommi. Olin kuin salapoliisi. Ei ranskalainen kiinteistötoimisto ole mikään tietotoimisto, äkkiä vaan pitäisi kaiken tapahtua kuin leivän oston leipomosta.
Tänään minun piti mennä uudestaan katsomaan taloa ulkopuolelta. Siinä on ihastuttava pikku puutarha! Vaikka talo itsessään ei ole tällä hetkellä kovin edustavan näköinen, mutta sitä voi kaunistaa. Niin sen saa halvemmalla kuten hylätyn tavaran vanhan tavaran kaupasta.
Kun katselin yltympäri tätä uutta löytöämme, vastapäisen talon madame oli ulkona ja tuli juttelemaan. Katseltiin talon kattoa ja hän kertoi miten paljon heidän viereisen talon katto tulee maksamaan. He tekevät remonttia ja sain kutsun sisälle käymään. Rouva näytti innoissaan perheensä remonttihommia. Todella onnistunutta työtä, ihmettelin. Tilanne oli yllättävä. Taas jouduin suustani kiinni, vaikkakin positiivisessa mielessä. En voinut olla antamatta hänelle museomainosta ja kertomatta, että myytävänä olevaa museotaloksi meinaan, jos mahdollista. Sitä ei olisi saanut sanoa ystäväni mielestä. Yläkerrassa oli mitä parhain näkyvyys osalle myytävän talon kattoa, sitä kohtaa, jonne museo tulisi. Ongelmat näkyivät selvästi. Oli rikkinäisiä tiilejä ja kahden savupiipun reunatiivistys näytti huonolta.
Asunnon ostajan kirjasta luin jo ennen tämän talon ostoa, että naapureita on hyvä haastella.
Salapoliisin hommat jatkuvat. Saa nähdä mitä paljastuu, onko siellä montakin koiraa haudattuna.
Jo monet vuodet meillä on ollut taloprojekti. Haetaan museolle isompaa ja paremmalla paikalla olevaa taloa. Siinä oikea kompakysymys. Esteettömyysnormit ovat tiukat, se tekee kaiken monimutkaiseksi. Ja tietenkin hintahaitari. Pikkubudjetilla ei helpolla löydä.
Aina joskus tulee vastaan kuitenkin joitakin mahdollisuuksia. Kuten nyt muutama viikko sitten. Museon ystävä Sébastien pitää ajan tasalla Anduzen kylän suhteen. Hän löysi yhden, jota oltiin eilen katsomassa. Talo on Anduzen keskustassa, sen liepeillä.
Täällä Etelä-Ranskan tulva-alueilla ensimmäinen ehto on, ainakin minulla, että asuttavassa osassa taloa ei ole tulvariskiä. Eivät paikalliset niin ajattele, koska he ovat tottuneet. Esimerkiksi Anduzen turistitoimisto keskustassa oli 2 m veden peitossa vuonna 2002, kun oli luonnonkatastrofi vuosi. Suuria vahinkoja kärsi myös Super U eli supermarketti. Luonto oli silloin kaikkialla ylösalaisin kuin sodan jäljiltä. Ihan uskomattomalta näytti ympäristö. Sitten seuraavina päivinä aurinko paistaa ihanasti niin kuin ei mitään erikoista olisi tapahtunutkaan. Monet kauniit turistipaikat ovat luonnon armoilla. Kokonaisia kyliä voi mennä veden alle kuten Sommières. Anduzessa osa kylää on laaksoa ja osa korkeammalla, Gardon jokitulvat eivät yllä joka paikkaan. Telkkarissa oli kerran amerikkalainen elokuva "Joki tulvii". Täällä olen nähnyt sen konkreettisesti. Se on pelottavaa ja shokeeraavaa. Kaikki luonnon mullistukset kuten vuosisadan myrskyt vuonna 1999.
Kurkistus kukkaroon. Toinen ehto on budjetti. Täytyy myydä ensin tämä talo, jotta voin ostaa sen toisen. Siinä myös yksi kompajuttu...
Viime kesänä ja sitä ennen, kun olen käynyt katsomassa joitakin myyntikohteita, jälkeenpäin olen ajatellut, että tämä omani on paras. Huvittavaa! Yleensä tykkään ranskalaisista vanhoista taloista, mutta huono remontti on pilannut monia tai muu epäkohta.
Kolmas ehto on varmistaa, että tilat sopivat museon esteettömyysnormeihin. Silloin otetaan yhteyttä ammattilaisiin, jotka tulevat katsomaan paikan päälle. Taas kerran tulee esille vuonna 1985 Helsingin Sanomista oppimani asunnon ostajan neuvo, mikä on tärkeintä: Paikka, Paikka, Paikka. Nyt haetaan ensisijaisesti museolle hyvää paikkaa, minä itsen asun sitten sen nurkissa kuten nytkin, "teatterin kulisseissa".
Kerron vielä eilisestä talokäynnistämme. Ystäväni varoitti minua, että ole sinä sitten aika hiljaa, älä puhu paljoa. Aika oli sovittu vuokralaisen kanssa, kiinteistötoimistoon ei otettu yhteyttä. Madame on asunut talossa yli 10 vuotta. Kun kierreltiin pitkin huoneita alakerrasta vinttiin, en voinut olla kyselemättä kaikesta näkemästäni. Oliko vesivahinkoja? Vuotaako katto? Entä kylpyhuonetilat? Hän näytti vaarallisia sähkölankoja, joita pitäisi korjata. Takan reunustaan oli vettä tullut katosta. Kaikki seinät nähtiin, joissa oli vesivahinkoa. Omistajan äitivanhus oli kuollut, ja tämä vuokralainen oli hoitanut häntä. Toinen osa taloa oli ollut tämän asuntona. Kun olimme pihalla, kysyin, jos on jotain melua. Koulu kuulema on lähettyvillä ja lapset pitävät kovaa ääntä välitunneilla. - Sébastien sanoi pois mennessämme, että sinun ei pitänyt puhua mitään. Mutta puheliaana minä sain onkittua paljon tärkeää tietoa tältä yhtä puheliaalta vuokralaiselta. Hän oli oikea tietopommi. Olin kuin salapoliisi. Ei ranskalainen kiinteistötoimisto ole mikään tietotoimisto, äkkiä vaan pitäisi kaiken tapahtua kuin leivän oston leipomosta.
Tänään minun piti mennä uudestaan katsomaan taloa ulkopuolelta. Siinä on ihastuttava pikku puutarha! Vaikka talo itsessään ei ole tällä hetkellä kovin edustavan näköinen, mutta sitä voi kaunistaa. Niin sen saa halvemmalla kuten hylätyn tavaran vanhan tavaran kaupasta.
Kun katselin yltympäri tätä uutta löytöämme, vastapäisen talon madame oli ulkona ja tuli juttelemaan. Katseltiin talon kattoa ja hän kertoi miten paljon heidän viereisen talon katto tulee maksamaan. He tekevät remonttia ja sain kutsun sisälle käymään. Rouva näytti innoissaan perheensä remonttihommia. Todella onnistunutta työtä, ihmettelin. Tilanne oli yllättävä. Taas jouduin suustani kiinni, vaikkakin positiivisessa mielessä. En voinut olla antamatta hänelle museomainosta ja kertomatta, että myytävänä olevaa museotaloksi meinaan, jos mahdollista. Sitä ei olisi saanut sanoa ystäväni mielestä. Yläkerrassa oli mitä parhain näkyvyys osalle myytävän talon kattoa, sitä kohtaa, jonne museo tulisi. Ongelmat näkyivät selvästi. Oli rikkinäisiä tiilejä ja kahden savupiipun reunatiivistys näytti huonolta.
Asunnon ostajan kirjasta luin jo ennen tämän talon ostoa, että naapureita on hyvä haastella.
Salapoliisin hommat jatkuvat. Saa nähdä mitä paljastuu, onko siellä montakin koiraa haudattuna.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)