perjantai 30. elokuuta 2013

Lasten suusta

http://www.hs.fi/videot/Lapset+selitt%C3%A4v%C3%A4t+kulttuurisanoja+Aplodit+on+v%C3%A4h%C3%A4n+kuin+palkkaa+antaisi+/v1305711576042

Ajan tasalla

Äsken kävi museossa pariisilaiset kolmoset äitinsä kanssa. 17 vuotiaat tytöt muistuttivat kovasti toisiaan, joten kysyin, oletteko te kolmoset. Kyllä vaan, sain vastaukseksi. Identtisiä oli ainakin kaksi heistä, kolmaskin oli hyvin samaa olemusta, vaikka hänellä oli pitkä tukka ja oli tummempi kuin toiset kaksi. Jumeau-nukke tuli heistä mieleen. Nukenvalmistajat kun käyttävät paljolti omaa kansalaisuutta lapsinukke mallina.

Lomalaisten aikatauluista puheenollen ei koskaan tiedä, milloin he tulevat. Tämä pariisilaisperhe tuli kello 12 jälkeen, yleensä he tulevat 11-12 välillä tai myöhemmin iltapäivällä. Joten aina saa olla varuillaan. Toisaalta me mennään haukun kanssa ulos ennen tai jälkeen klo 13 joka päivä ja laitetaan oveen lappu, että ulkoilutan koiraa 15min. Jos joku tulee sillä aikaa, tietää ettei olla kauaa ulkona. Dixoun ulkohuone on kylämme viheralueilla, niitä pitää hakea, ei se aina viitsi samoilla paikoilla käydä. Ja muutenkin on hyvä käydä happihyppelyllä kolme kertaa päivässä, kiitos eläinystävämme.

En ole koskaan ennen nähnyt noin samanlaisia kolmosia. Se oli hieno tapaaminen. Miten paljon ihmisiä ollaan taas tänä kesänä nähty museossa! Ja miten kaukaa he ovat tulleet, miten erilaisista ympyröistä! Montaa kansalaisuuttakin on ollut. Lapset ovat olleet kilttejä, ei ole ollut harmia pahemmin, kuten joskus sattuu olemaan, jos he katselevat kaikkea käsillään eikä silmillään.

Yhdistyksen kukkaroon tuli 20 euroa, joten 60 euroa enää puuttuu viime vuoteen nähden. Saa nähdä, miten käy tänä vuonna. Pidän teidät blogini lukijat ajan tasalla.

Klo19:43
Tänään oli kaikkiaan 15 henkeä  museossa. Myöhemmin tuli kahta, kolmea sukupolvea. Joukossa oli yksin yksi nukkejen keräilijä, joka oli nähnyt sattumalta Bambupuistotiellä meidän museokyltin. Hän otti paljon valokuvia ja lupasi tehdä reportaasin tästä museosta nukkejen keräily nettisivulle. Museokävijöiden joukossa oli naapurikyläläisiä, jotka tulivat sukulaisineen tänne. Lopuksi oli isoäiti tyttärensä ja lastenlasten kanssa Montpelliersta. He olivat nähneet museomainoksen jossain turistipaikassa Montpelliern lähellä. Huvittavaa ja vähän yllättävää oli, että sota-ajan lapsi, isoäiti, joka oli nähnyt puutteen, oli kaikkein kiinnostunein kaikesta ja ihmeissään niinkuin Liisa Ihmemaassa. Hänen lapsenlapsensa olivat vähemmän tehtyjä vanhoista leluista. Nykyajan lapset ovat tottuneet lelukasoihin, joten he eivät osaa aina antaa arvoa. Määräästä on tullut laatua tärkeämpää. Enää ei puhuta aarteista, jos niitä on helposti saatavissa ja kymmenittäin. Leluvuoren alle hukkuu kulutusyhteiskunnassa.

11 euroa puuttuu, niin meillä on samat elokuun tulokset kuin viime vuonna. Tässä viime tingassa vielä tapahtuu näkojään. Jännittävää. Pari päivää jäljellä. Stressi alkaa hävitä vähitellen. Me ollaan päästy jo melkein maaliin.

keskiviikko 28. elokuuta 2013

Linkit - Liettuan Lelumuseo

http://www.zaislumuziejus.lt/en/en-vision

"...visit a toy and game museum in Vilnius, the capital."

Vuonna 2010 perustettu lelumuseo Liettuan pääkaupungissa Vilniuksessa on yksityisestä aloitteesta liikkeelle lähtenyt projekti.

Kun katselee sen kuvagalleriaa, näkee miten kansallisia, kansanomaisia tai kulttuurisidonnaisia lelut ovat. Joka maassa on historiansa ja lelukulttuurinsa. Toisaalta on universaalisia leluja, joita on kaikkialla, eri kulttuureissa, ainakin eri versioina.

Kun vierailee nukke-tai lelumuseoissa eri maissa, tai  samassa maassa eri paikoissa, joka kerta löytää erilaisen kokoelman, lasten maailmaa eri näkökulmasta katsottuna. Aina näkee uutta.

Elokuun 4 päivää

Nyt on jo keskiviikko. Aika kuluu nopeasti. Tämä sesonki kesä pitää jännityksessä.

Viimeksi kun kirjoitin tähän museokävijöistä, puuttui vielä paljon viime vuoden tuloksista. Viime päivinä on ollut porukkaa museossa, eilen 13, joten me ollaan päästy jo aika lähelle tavoitetta. 80 euroa pitäisi yhdistyksen tienata vielä ennen lauantai-iltaa.

Viime vuonna oli ihmisiä täällä ihan kuun eli lomien loppuun asti. Viime päivät ovat olleet vilkkaita, jos olisi niin lauantaihin asti. Joka tapauksessa tilanne näyttää nyt jo aika hyvältä, koska ei puutu paljoa. Viime viikolla puuttui vielä 300 euroa, se oli suuri summa ja epävarmalta näytti. Nyt voi jo huokaista helpotuksesta.

Joka tapuksessa ollaan valppaina joka päivä ja innolla esitellään museota, jotta päästään maaliin, niin kuin urheilukilpailussa. Toisaalta näitä "kilpailuja" elämässä on aina välillä. Täytyy ollakin haasteita.

Näytän taskulapulla paria nukketaloa sisältä kaikille museokävijöille, koska muuten ei valaistus riitä. Viime vuonna loppuaikoina kyllästysin tai väsysin siihen, tänä vuonna en. Kärsivällisyys riittää nyt loppuun asti.

Muuten vieraskirjasta on tullut entistä tärkeämpi. Käsken kaikkien kirjoittaa siihen,. palautetta on tärkeä saada. Ja muuten se unohtuisi monelta.

Midi Libren artikkeli nukkenallemusosta toi nyt vasta paikallisia tänne, kauan kesti ennen kuin se sai heidät liikkeelle.

maanantai 26. elokuuta 2013

Dixou uimarannalla

Tässä Dixoun uintireisu. Niin hauskaa on, ettei malta olla haukkumatta. Ja leikkiä täytyy koko ajan sen kanssa. Heitellään kiviä veteen ja se juoksee niitä hakemaan. Niin se on varmaankin pentuna oppinut leikkimään. Ei millään haluaisi lähteä pois uimasta, haukkuu Dixou lopuksi.

lauantai 24. elokuuta 2013

Kesänostalgiaa

Tässä alkukesän tunnelmia. Me oltiin kävelemässä  Dixoun kanssa. Takana kypsää vehnää jo kesäkuun lopulla. Taustalla Lézanin kylä.

Minulla on "mittarin lukijan" lippis päässä auringon suojana.  Haukku on aina yhtä innokas kävelijä, vaikka korkeat lämpotilat ottavat vähän koville. Se väsyy.

Kesä alkaa olla mennyttä osittain, vaikka täällä lämpimät ilmat jatkuvat lokakuuhun asti. Yöt vain viilenevät.

Ilmassa on syksyn haikeutta.




Väki yllätti

Kaikki oli valmista taas museossa aamupäivästä alkaen, vaikka arvaamattomia ovat meidän museovieraat. Jonain päivänä tulee talo täyteen, sitten taas on hiljaista. Niinkuin kaikki olisivat yhtäaikaa liikkeellä.

Eilen ajattelin, että tulkoon jos on tullakseen, tai ei. Olin pessimistinen. Meidän piti mennä päivällä kesken museon aukioloajan Alèsiin asioille, laitettiin oveen viesti, että museo on auki klo 15:15 jälkeen. Myöhästyttiin puoli tuntia. Ja tietenkin heti oli ollut ihmisiä oven takana, vaikka silloin ei aina ole kun ollaan täällä odottamassa. Onneksi nimesiläiset soittivat ja tulivat uudestaan myöhemmin iltapäivällä.

Jännittää tämä viimeinen viikko, koska siitä on kiinni tämän vuoden sesonkitulojen kehitys. Nyt on tilanne aika tasaväkinen viime vuoden elokuuhun nähden, 15 euroa rikkaampia me ollaan, koska tänään oli 10 henkeä. Tällä kertaa Midi Libressä olleen museoartikkelin johdosta tulivat useimmat lähikylistä, toiset taas museokyltin tai internetin ansiosta Pariisin lähiöstä tai muualta Ranskasta, kun ovat lomalla tällä alueella. Naapurin emäntä sanoi, että nyt kuun lopulla ovat liikkeellä isovanhemmat lapsenlapsineen. Niin se on. Vaikka eilen oli nuori perhe Marseillesta.

Sitten oli yksi anduzelainen. Museon lehtiartikkelin luettuaan hän tuli ehdottamaan meille isompia museotiloja Bambupuiston vierestä, jossa hänellä on bambukauppa. Siellä meillä olisi enemmän kävijöitä, sanoi monsieur. Hän käski mennä katsomaan joku päivä. Sovittiin syyskuun alkupäivinä.

Kerroin kaikki uutiset Sébastienille. Hän sanoi, että ei nukkenallemuseon tarvitse stressata niin paljoa. Et tee sitä rahan takia. Ihan oikeassa hän on. Silti on hiukan kilpailumieltä aikaisempiin tuloksiin nähden.

perjantai 23. elokuuta 2013

Vieraskirjasta ajatuksia






































Tässä kuva yhdestä sivusta vieraskirjastamme. Sitä lukiessani tuli mieleeni, että jos pitäisi kertoa muutamalla sanalla tämän vuoden 2013 museo sesongista, voisi sanoa, että täällä on ollut paljon mukavia hetkiä.

Viikko vielä ja sitten turistit lentävät pois niin kuin muuttolinnut.

Tavataan ensi vuonna!

Syyskuu alkaa piakkoin. Syksyllä on taas uudet suunnitelmat. Siinäkin on aina oma viehätyksensä.

Elokuun jännitystä museossa

Nyt 22.päivänä elokuuta me ollaan tasoissa viime vuoden elokuuhun nähden. Yhdistys on tienannut sisäänpääsymaksuista 641 euroa. T.s. 2 euroa enemmän kuin viime vuonna.

Jännittävää. Jäljellä on 10 päivää tässä kuussa. Pitäisi tienata vielä kolmisen sataa, jotta olisi samat tulot kuin viime vuonna.

Kello on kohta 6, museon sulkemisaika. Tänään ei tullut ketään museoon, eikä enää nyt näillä viimeisillä minuuteillakaan tule varmaankaan. Epäilen, ettei päästä viime vuoden elokuun tuloksiin. Joka päivä pitäisi olla aika paljon väkeä.

Kyllästyttää jo odottaminen ja suorituspakko. Toisaalta on helpotus, kun sesonki loppuu kohta piakkoin. On vapaampaa.

Eilen yksi kyläläinen, joka ei ole museosta erikoisemmin kiinnostunut, sanoi ulko-oven edessä, että oletteko taas nostaneet sisääpääsymaksua. Sanoin, että se on ollut sama jo muutamia vuosia eli 4€ lapsille ja 5€ aikuisille. Ne ovat ulko-ovessa esillä aukioloaikojen kanssa. Lisäksi hän oli kommentoinut juuri, että teillä on ollut hyvin museokävijöitä tänä kesänä. Siinä kylän tarkkailukohde ja puheenaihe. He seuraavat meitä uteliaina, onko kävijöitä vai ei.

Perustakoon itse museon ja pyörittäköön sitä, niin näkee, mitä ne sisäänpääsymaksut ovat muihin kuluihin verrattuina kokoelmasta puhumatta. Kaikkein ensimäiseksi saa ostaa talon, ettei tarvitse maksaa vuokraa tiloista. Lisäksi pitäisi olla kokoelma jo osittain valmiina, tai muuten siihen uppoaa kaikki rahat. Siinä on kyseessä vuosien projekti. Ei yhdessä vuodessa voisi kaikkea hankkia.

Toiset ihmiset eivät osaa, tai oikeastaan halua, yhtään kuvitella, ettei museo pyöri nolla budjetilla. Aika tyhmää suoraan sanoen. Ja jos ajatellaan kaikkea aikaa, mitä siihen menee. Se on suurin investointi kuten kokoelmakin. Ei saa laskea vaivojaan, tuntejaan, vapaa-aikaansa, kaikki on omistettu tälle sydän asialle. Jos "heittää hanskat naulaan" ja lopettaa, silloin ei noilla kriitikoilla ole arvostelemista. - Kyllä on. Sitten he arvostelevat muuta asiaa...Se on heidän elämän asenne. Heitä kiinnostaa vain toisten ihmisten tekeminen tai tekemättä jättäminen. Noita "pommittajia" on aina. Pienet elämänympyrät johtavat usein siihen. Pitäisi avartaa sisäistä ja ulkoista maailmaansa ja antaa tilaa kaikille.

Toisaalta museokävijät eivät ole valittaneet sisäänpääsymaksuista. He ovat olleet tyytyväisiä, ainakin päällepäin. Kysyvät usein nykyään, miten paljon on kaikkiaan vanhoja tavaroita esillä. Siinä on taka-ajatuksena, että kaikki paikat ovat tupaten täynnä, minne vaan päänsä kääntää. T.s. näkemistä on koko rahan edestä.

Huomisesta lähtien lakkaan odottamasta. Päivystän kuten ennen, mutta stressaamatta. Kaikki ei riipu elokuun paremmista tai huonommista museotuloksista, täytyy ajatella kokonaisuutta. Pelkkä olemassaolo on ilon aihe. Sitäpaitsi olen melkein unohtanut kevään rintasyöpätutkimukset, niiden jälkeiset mahdolliset syöpähoidot uhkasivat sulkea museon koko kesäksi. Olen saanut nauttia tästä kesäsesongista ja kesästä kuten ennenkin. Siitä saan olla kiitollinen.

torstai 22. elokuuta 2013

Katukoiran tarina

http://vallerargues.spa.asso.fr/node/78914
Tässä linkki koiratarhaan, josta olen myös Dixoun hakenut vuonna 2009. He eivät ole päivittäneet vielä tuota sivua, koska siinä koira on vielä adoptoitavana, vaikka on jo adoptoitu.

Siinä kuva koirasta, joka me löydettiin yksi sunnuntai aamu kylältä viime kuussa. Me otettiin se yöksi museon eteiseen, koska oli viikonloppu ja kaikki paikat kiinni. Netistä saatiin tietää, miten toimia ja koiratarhan puhelinnumero. Kunnatalon vastuulla oli kuulema nuo hylätyt katukoirat. Joten piti odottaa seuraavaa aamua, jolloin voitiin se sinne viedä.

Kun silloin maanantai aamulla vein kahta koiraa vaivalloisesti yhdestä talutusnuorasta, toinen koira meni toiseen suuntaan ja toinen taas toiseen suuntaan, yksi ystävällinen madame tuli auttamaan kunnantalolle asti. Myöhemmin hän tuli tänne kertomaan kuulemansa, että koira oli päässyt hoitoon.

Eilen Isabelle soitti ovikelloa. Hän oli nähnyt tuon eläinten ystävän ja kertoi uutiset. Onneton haukku oli parantunut haavoistaan tohtorin hoidossa koiratarhassa ja nyt se oli onnellinen. Uusi elämä on sille alkanut uudessa perheessä meidän kylällä. Tuo sama rouva, joka oli silloin meidän kanssa viemässä orpoa kunnantalolle, hän oli käynyt sen adoptoimassa muutama päivä sitten. Sydäntä oli särkenyt kovasti. Nyt oli onni molemminpuolinen tämän onnettomuuden jälkeen.

Isabelle sanoi, että se oli nätti tarina. Loppu hyvin kaikki hyvin.