Kaapin kätköissä yllätys

https://www.facebook.com/permalink.php?story_fbid=1128851133796728&id=216775301670987

Tässä kaappi, jonka ostin viime kesänä 5 eurolla kirpputorilta. Se sopii nukketalon alle ja sisälle suunnittelin teatteria jo jouluna. Mutta vasta nyt kesällä löysin sen.

Tein punaiset verhot sivuille. Pieni Kasper-teatteri on saksalainen kuten tuolit, pöytä ja posliininuket.

Etummaisen tuolirivin nuket ovat alkuperäissä vaatteissaan, takimmaiseen riviin piti ostaa neljä nukkea lisää ja vaatettaa ne, muuten olisi ollut liian tyhjä yleisö. Kasper-teatterin viereinen nukke vääntää vivusta ja siten liikuttaa marionetteja. Punaisen hameen virkkasin sille hattuineen.

Tämä kuvaa aikaa ennen television vallankumousta. Toisaalta Kasper-teatteria me katsottiin telkkarista lapsena 60-luvulla. Museokävijät ovat kertoneet, miten he kävivät katsomassa kaupungilla Guignol-teatteriesitystä. Ne olivat suosittuja.

Annin ja Ullan kuvat Jumeau-nukesta

Tässä Jumeau-nukke, jonka sain viime syksynä. Anni sai sen vaatteet valmiiksi ja nyt nukke istuu vitriinissä odottammassa museovieraita.

Me otettiin kuvat molemmat, Anni hienolla kamerallaan luonnonvalossa yläkerrassa ilman salamavaloa ikkunan vieressä ja minä museossa nukketalon edessä salamavalolla vanhalla kamerallani, jonka ostin vuonna 2005.

Kova homma tuosta nuken vaatetuksesta oli, kun piti sille tehdä kaksinkertainen silkkihame, alle vanhasta rippipuvusta ja päälle uudesta Tampereen Eurokankaan silkistä. Anni näperteli myös ruusut eri värisistä silkeistä ja teki asuun sopivan hatun. Sukat ovat hamekankaasta tehdyt. Onneksi vanhat kengät sain nuken mukana, eikä tarvinnut ostaa.

On se nukke nyt niin korea, että kasvojen vahingoittunutta osaa ei huomaa, kun huomio menee tähän nättiin kiharapäiseen ranskalaiseen "ruusutyttöön". Anni antoikin sille nimeksi Ruusu. Ja sanoi äsken, ettei ole tehnyt nukenvaatteita sitten lapsuusvuosien. Minä kyllä olen vaatettanut monia pieniä nukkeja, mutta aina virkkaamalla. Koska niin saa halvemmalla, kun ostaa ilman vaatteita. En harrasta kangasompelua, ainakaan isossa koossa, miniatyyrinä joskus.

Yhdistyskirje eli museouutiset kesä 2015

http://myoldbear.free.fr/textes/finnois/yhdistyskirjekesa2015.pdf

Siinä museon kevätkauden tapahtumat 2015.

Naapurikylässä

http://www.vezenobres-tourisme.fr/fr/il4-accueil_p239-accueil.aspx

Tänään me oltiin Vézénobressa Dixoun kanssa ajelulla. Huomenna ei enää pääse niin vapaasti menemään. Samalla vietiin museomainoksia turistitoimistoon.

Vézénobres on korkealla kukkulalla kuten kuvasta näkyy. Me kiivettiin ylös asti, jossa on picnic paikka. Siellä meillä oli Coca Cola-hetki voisarven kanssa. Dixoukin sai maistiaisia. Lopussa vesi loppui ja koira joi myös Coca Colaa.

Siellä ei vielä näkynyt turisteja, koska huomenna alkaa loma kaikilla ranskalaisilla.

Myöhemmin kesällä paikka on suosittu, vaikka vaikeapääsyinen. Se on kuin iso keskiaikainen hyvin linnoitettu labyrinttinen kivikylä. Varmaankin sama tarina kuin minun Lézan kylälläni. Keskiajalla rakennettiin kylän talot yllätyksellisiksi kätköpaikoiksi taloryhminä. Niin asukkaat suojattiin barbaarihyökkäyksiä vastaan, kun olivat piilossa monen mutkan takana. Ei sokkelosta helposti mitään löydä eikä sieltä osaa ulos tulla. Tunnelma on historiallinen, kun kaikki on suurimmaksi osaksi vanhaa ja sitä on kunnioitettu rakennuksia restauroidessa.

Ylhäältä kukkulalta on hienot panoraama näkymät joka puolelle. Silmä ja sielu lepää, ajatukset saavat siivet, kun näkee kauas ja kaunista lintujen konserttia kuunnellessa. Kesä on parhaimmillaan. Museosesonki on vasta alussa. Saa nähdä tämän kesän uudet tuulahdukset....

Postilaatikon asukas

Minun piti hakea asukas tähän postilaatikkoon.

Loppujen lopuksi otin sen toisesta nukketalosta. Tämän nuken olen saanut kerran kaupanpäällisiksi. Sillä ei ollut vaatteita eikä tukkaa, vain hattu. Joten tein vaatteet ja mohairia oli hiukan varastossa peruukkia varten.

Postilaatikko on jo seinässä. Keksin sille paikan museoon vitriinin viereen ovensuuhun.

Lisäsin myös pitsiliinan pöydälle. Tekstiilit tekevät lämpimän näköiseksi. Puy'n pitsiä on nyt verhoissa ja pöydällä.

Tuntemattoman lapsen valokuva seinällä on salaperäinen, kuka lie. Nukke on Unis France ranskalainen posliininukkepäinen ja kompositio vartalo. Jugend huonekalut ovat saksalaisia 1900-taitteesta.

1800-luvun käsin painettu kiinalainen tapetti sai jo huomiota lauantaina, kun yksi pariskunta oli museossa. Monsieur kommentoi heti sen nähtyään, että se on hieno piirustus! Niin se onkin kuin aito vanha taulu kätkettynä nyt lukon taakse.

Tästä on tullut monitarinoinen postilaatikko, kun sen avaa yleisölle.

Ajelulla Uzèsin lähellä

Tässä tienvieri kuvat syysohran puinnista.

Dixou tykkää autoajeluista, joten piti päästä matkaan. Ja samalla nautittiin viimeisistä koko päiväisistä vapaista ennen heinäkuun 1.päivän täyssesonkia.

Keskiviikosta alkaen pitää päivystää klo11-klo18 joka päivä elokuun loppuun. Silloin ei voi enää mennä kovin kauaksi.

Olen jo pitemmän aikaa ajatellut, että olisi mukava nähdä Uzèsin Museo 1900, jossa olen ollut jo muutaman kerran. Mutta se oli välillä suljettu ja nyt on taas avattu uudistuneena. Halusin nähdä kuinka paljon heillä nykyään on leluja kokoelmassaan, koska sitä myös mainostavat. Me ollaan vähän kilpailijoita sen suhteen tällä Gardin alueella. Välimatkaa meillä on noin puolen tunnin ajo. Muita lelumuseoita ei näillä nurkin ole.

Museo 1900 on tunnetusti suuri tekniikan museo. Nyt se vielä korostuu, koska johdossa on vain vanhaisäntä emäntineen. Tytär ja vävy perheineen ovat vieneet nalle yms. kokoelmansa mukanaan muualle.

Vanhat 1900-luvun hienot luksusautot ja muut on laitettu esille modernien näyteikkunanukkejen kanssa. Vaikka ne on vaatetettu ajanmukaisesti, niiden modernit kasvot häiritsevät. Se rikkoo kokonaisuuden. En minä vaan yhdistäisi niitä vanhaan.

Lelujen määrä oli yllättävän pieni. Näkee, että keräilijä on mies ja kiinnostunut vain koneista ja niiden historiasta. Se pienikin lelumäärä on vähemmän kiinnostava, koska ne ovat tuikitavallisia. Ei ole mitään harvinaisuuksia enkä nähnyt kuuluisia merkkejä kuten Jumeau-posliininuket. Niitä nyt ainakin olettaisi olevan ranskalaisessa museossa. Huomaa, että ne lasten leikkikalut siellä ovat vähän niinkuin välttämätön paha tekniikan rinnalla, vain jotakin on esillä lasten houkuttelemiseksi museoon.

Meille nukkejen ja nallejen keräilijöille museokäynti on pettymys, vaikka tekniikan historian oppitunti on silti rikastuttava. Toisaalta aina oppii uutta, jos ei omalla sarallaan, niin toisella. Niin täytyykin monipuolistaa kulttuuriantiaan. Helposti on liian rajoittunut ja kiinnostaa vain yksi asia maailmassa.

Oli kiva tavata tuo vanha keräiljäpappa, joka tuli lopuksi meitä tervehtimään. Vaihdettiin museomainospinot ja käskin tulla katsomaan joskus tänne nukkenallemuseoon.

Päiväreitit Dixoun kanssa

Tässä kuvassa meidän kävelymaisemat joka päivä. Viinipelto oikealla. Lézan kylämme takana.

Dixoun kanssa oltiin tänään eläinlääkärillä. Se sai ripulilääkettä ja maksalääkettä. Ei ole usein tarvinnut viedä haukkua sinne. 

Sen veriarvot olivat muuten hyvät paitsi maksa. Nivelrikko on ruvennut vaivaamaan. Kävely vaikeaa joskus. Pelättiin, että puutiainen oli aiheuttanut takajalkojen halvausta. Mutta ei onneksi. 14-vuotias koirani täyttää syyskuussa 15. Ikä painaa. Toisaalta eläinlääkäri sanoi, että muuten se on ikäisekseen hyvässä kunnossa.

Postilaatikkotalossa uutta

Tein tähän nukketaloon vanhat pitsiverhot. Huonekalutkin löysin jo. Seinälle laitoin vanhan valokuvan, niin se on elävämpi.

Nukke puuttuu. Haussa on.

Nukke valmistautuu juhlaan

Tässä Jumeau-nukkeni jonka sain lahjaksi viime syksynä. Ostin sille peruukin netistä. Alla linkki.

http://www.georgettebravot.com/

79 euroa maksoi lähetyskuluineen. Se on aitoa hiusta ja käsintehty Ranskassa, laatutuote, joten hintansa väärtti. Hienolla nukella täytyy olla hieno tukka.

Olen ostanut ennenkin tuolta myyjältä, joka on standinsa kanssa Salon de Provencen nukkefestivaaleilla keväisin, kun siellä käyn. Sieltä ostin sellaisen toiselle nukelle monta vuotta sitten.

Nyt pitäisi saada nätit vaatteet tälle nukelle. Suomesta ostettu silkkikangas näkyy kuvassa. Sieltä saa halvemmalla kuin Ranskasta. Lisänä käytetään vanhaa 1900-alun silkkisestä rippihameesta saatua kangasta, jonka olen ostanut täältä vanhan tavaran kaupasta ajat sitten 10 eurolla. Sekin vaate saa uuden tärkeän tehtävän, kun pääsee museonuken päälle, vaikkakin pienennettynä ja palasena. Rippihameen tarina jatkuu. Muuten se pysyisi hylättynä varastossa. Joku voi kyllä kauhistua, kun se rikotaan. Mutta sellaisenaan sille ei täällä ole käyttöä. Ja sitäpaitsi se on jonkun tuntemattoman. Sillä ei ole tunnearvoa.

Ennen vanhaan monet vaatteet päätyivät matonkuteiksi. Nekin käytettiin uudestaan eri muodossa. Matto oli sitten koko perheen tarinamatto, kuten Ragni Malmsténin laulama Riepumatto. Siihen aikaan 'roskis' oli varmaan aika tuntematon sana. Kaikki uusiokäytettiin, lahjoitettiin, talletettiin ullakolle, poltettiin pesässä tai vietiin kaatopaikalle. Kaatopaikkakin oli pieni verrattuna nykyisiin kulutusyhteiskunnan ongelmallisiin aina kasvaviin jätevuoriin.

Nukella on jo vanhat kenkänsä valmiina, joten kaikkea ei tarvi onneksi hankkia.

Parin viikon päästä alkaa täysseonki, se on niin kuin juhla-aika nukeille ja nalleille. Silloin täytyy olla parhaat päällä. Vaikka toisilla ne olisivatkin reissussa rähjääntyneet, tähän joka kesäiseen juhlaan kaikki osallistuvat nukkenallemuseossa. Luonto on silloin kauneimmillaan ja täällä satoja vuosia vanhassa museotalossa juhlitaan monen läsnäolijan 100-vuotispäiviä.

Meillä täytyisi olla sitten monia syntymäpäiväkakkuja satoine kynttilöineen. Mutta ilman kahvilaa se on mahdotonta. Joten juhlitaan vaan sitten ilman kakkukahvia. Toiveissa on tuo museokahvilaidea. Mutta toistaiseksi eivät ole talohankkeet tärpänneet. Ei olla päästy alkua pidemmälle edelliskuun talovisiiteistäkään. Kärsivällisyyttä, kärsivällisyyttä tarvitaan elämässä. Ovet aukeavat, kun ne aukeavat tai sitten ne sulkeutuvat, kun ne sulkeutuvat. C'est la vie!

Kesäsesonki lähestyy

Kohta on heinäkuu ja silloin alkavat ranskalaisten lomat. Kaikilla on ne yhtaikaa. Sanotaan, että koko Ranska on maantiellä heinä-elokuussa. Joten museokylttien täytyy olla kunnossa. Ne tuovat tänne turisteja, vaikka eivät ne paikallisiin tehoa. Kiinnostuneille turisteille riittää monesti kyltin näkeminen yhden kerran. Sitävastoin paikalliset ovat niille sokeita, vaikka miljoona kertaa näkisivät.

St Christolin risteyksessä oleva kyltti oli kulunut. Oltiin tänään sitä maalaamassa Dixoun kanssa. Mukanani oli pieni ja iso suti, enemmän käytin pientä, koska maalasin kirjainten taustan luonnonvalkoiseksi. Ei kirjaimet ole kuluneet. Hienosäätöä se on ja aikaavievää. Mutta tein sen paikan päällä, koska noiden kylttien poisottaminen ja takaisin kiinnitys on aina ongelma ja hankalaa.

Alimmissa kuvissa on kyltti kauempaa katsottuna ennen ja jälkeen maalauksen.