sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Nukke valmistautuu juhlaan



Tässä Jumeau-nukkeni jonka sain lahjaksi viime syksynä. Ostin sille peruukin netistä. Alla linkki.

http://www.georgettebravot.com/

79 euroa maksoi lähetyskuluineen. Se on aitoa hiusta ja käsintehty Ranskassa, laatutuote, joten hintansa väärtti. Hienolla nukella täytyy olla hieno tukka.

Olen ostanut ennenkin tuolta myyjältä, joka on standinsa kanssa Salon de Provencen nukkefestivaaleilla keväisin, kun siellä käyn. Sieltä ostin sellaisen toiselle nukelle monta vuotta sitten.

Nyt pitäisi saada nätit vaatteet tälle nukelle. Suomesta ostettu silkkikangas näkyy kuvassa. Sieltä saa halvemmalla kuin Ranskasta. Lisänä käytetään vanhaa 1900-alun silkkisestä rippihameesta saatua kangasta, jonka olen ostanut täältä vanhan tavaran kaupasta ajat sitten 10 eurolla. Sekin vaate saa uuden tärkeän tehtävän, kun pääsee museonuken päälle, vaikkakin pienennettynä ja palasena. Rippihameen tarina jatkuu. Muuten se pysyisi hylättynä varastossa. Joku voi kyllä kauhistua, kun se rikotaan. Mutta sellaisenaan sille ei täällä ole käyttöä. Ja sitäpaitsi se on jonkun tuntemattoman. Sillä ei ole tunnearvoa.

Ennen vanhaan monet vaatteet päätyivät matonkuteiksi. Nekin käytettiin uudestaan eri muodossa. Matto oli sitten koko perheen tarinamatto, kuten Ragni Malmsténin laulama Riepumatto. Siihen aikaan 'roskis' oli varmaan aika tuntematon sana. Kaikki uusiokäytettiin, lahjoitettiin, talletettiin ullakolle, poltettiin pesässä tai vietiin kaatopaikalle. Kaatopaikkakin oli pieni verrattuna nykyisiin kulutusyhteiskunnan ongelmallisiin aina kasvaviin jätevuoriin.

Nukella on jo vanhat kenkänsä valmiina, joten kaikkea ei tarvi onneksi hankkia.

Parin viikon päästä alkaa täysseonki, se on niin kuin juhla-aika nukeille ja nalleille. Silloin täytyy olla parhaat päällä. Vaikka toisilla ne olisivatkin reissussa rähjääntyneet, tähän joka kesäiseen juhlaan kaikki osallistuvat nukkenallemuseossa. Luonto on silloin kauneimmillaan ja täällä satoja vuosia vanhassa museotalossa juhlitaan monen läsnäolijan 100-vuotispäiviä.

Meillä täytyisi olla sitten monia syntymäpäiväkakkuja satoine kynttilöineen. Mutta ilman kahvilaa se on mahdotonta. Joten juhlitaan vaan sitten ilman kakkukahvia. Toiveissa on tuo museokahvilaidea. Mutta toistaiseksi eivät ole talohankkeet tärpänneet. Ei olla päästy alkua pidemmälle edelliskuun talovisiiteistäkään. Kärsivällisyyttä, kärsivällisyyttä tarvitaan elämässä. Ovet aukeavat, kun ne aukeavat tai sitten ne sulkeutuvat, kun ne sulkeutuvat. C'est la vie!