Pohdin juuri, miten ihmeessä saisi houkuteltua ryhmiä museoon. Sitten puhelin soi.
Ryhmä tuli kuin tilauksesta. Monsieur soitti Aramon kylästä, tätä Gardin aluetta se on, ja kyseli, jos sopii tulla marraskuussa 15-20 hengen ryhmän kanssa museoon. He ovat kai eläkeläisiä. Siihen minä innokkaana vastasin, että sopii hyvin. He lupasivat varmistaa marraskuun alussa.
Tuo Aramon kylä tuli tunnetuksi yksi vuonna valtavista tulvavahingoistaan.
Muuten yksi nukketaloni myyjä on myös tuolta kotoisin. Muistan, miten menin tuota ostamaani nukketaloa hakemaan Nîmesistä junalla. Treffit oli rautatieaseman ulkopuolella. Se oli joskus huhtikuussa 2006. Olin juuri saanut ajokortin, mutta minulla ei ollut vielä autoa. Sitten kun tulin Nîmesistä takaisin Alèsiin, pyöräni odotti rautatieaseman vieressä. Kiinnitin nukketalon narulla pyörän takaosaan ja sitten kotimatkalle. Alkumatkan talutin, en uskaltanut ajaa, ettei suuri aarteeni olisi pudonnut maahan. Matkaa oli 13km Lézanin kylään. Kun olin jo puolessa matkassa, päätin kokeilla ajamista. Se sujuikin hyvin, koska tie oli hyväkuntoinen. Mikä helpotus, kun ei tarvinnut kävellä ja taluttaa kokoo matkaa. Ihastelin samalla keväisen luonnon heräämistä. Tänä samana päivänä puihin tuli lehdet ihan silmissä ja kaikki alkoi vihertää auringon paisteesta noina muutamina päivätunteina. Ja kun lopulta pääsin kotiin, se oli kuin juhlaa. - Tämä ei ollut ainut kerta, kun kokoelmaani raahasin jotakin uutta pyörän selässä suurella vaivalla. - Mutta se oli vaivan arvoista, tuo englantilainen Triang-merkkinen nukketalo oli suosittu museossa, siihen aikaan kun minulla ei ollut vielä montaa miniatyyria.
Sitten vielä asiaan. Kunpa noita ryhmätilauksia olisi useammin! Varsinkin nyt, kun turistit ovat lentäneet kauas pois niin kuin muuttolinnut. Ja talvi koputtaa ovelle. Vaikka on meillä vielä täällä noin 24°C iltapäivisin.
