Oli stressavaa, koska viikkoa ennen matkaa uutisissa oli, että on junalakko juuri lähtöpäivänäni aamuun asti. Ties vaikka se jatkuisi, pelkäsin, kuten usein lakkoja jatketaan. Taas kerran opin, että oli virhe järjestää junamatka lentojen yhteyteen Ranskassa. Mutta kun se oli halvin lento Béziers'stä Nîmesiin verrattuna. Paluulento taas sopi hyvin Nîmesiin.
Mutta onni onnettomuudessa lakko loppui aamulla ja päivällä pääsin junalla Béziers'hen kuten pitikin. Kun lähdin autolla liikkeelle, aurinko paistoi ihanasti, oli keväistä. Ajattelin, että näin hieno ilma ja minä vaan stressaan. Viime kerralla, syksyllä lähtiessäni oli kauhea ukonilma. Nyt pitäisi olla tyytyväinen. Mutta Suomeen on Etelä-Ranskasta pitkä matka, se jännittää aina, vaikka olisin hyvin valmistautunut netissä.
Runsaan tunnin kesti junamatka Béziers'hen. Minulla oli siellä ylimääräistä aikaa, joten lähdin kaupunkia katsomaan. Rautatieasemalta lähtee vierestä lentokenttäbussi, joten se on helppo löytää.
Rautatieasemaa vastapäätä on hieno puisto, tässä kuva. Siinä on tienviitta turistitoimistoon. Se on kuitenkin kaksitulkintainen. Joten en mennyt puistoon, vaan sen vierestä pikkukatuja. Vastassani oli oikea labyrintti ja "varjoisen puolen" ruma kortteli. Siellä minä etsiskelin tietäni kuin viidakossa. Mutta "ei kysyvä tieltä eksy" on matkailijan yksi parhaista matkaoppaista.
Lopulta pääsin keskustaan ja turistitoimistoon, jonne jätin museomainoksia. Siellä sain hyvät neuvot ja kartan, miten pääsee suoraa tietä rautatieasemalle. Kun tulin takaisin, tämä tuntui maailman helpoimmalta reitiltä, jota olin monimutkaistanut tullessani tietämättömyyttäni. Lisäksi nyt näin kaupungin aurinkoisen ja kauniin puolen. Lopuksi vielä piti kulkea suuren kuninkaallisen puiston halki, jonka loppuosa rappusineen ja Ranskan lippuineen näkyy kuvassa.
Kaksikasvoisen vaikutelman sain tästä tuntemattomasta Béziers'stä näinä parina tuntina. Se on mediakuuluisa kaupunki uuden kunnanjohtajansa takia. Tämä aiheuttaa toistamiseen skandaalikäryä äärioikeisto Marine le Pen politiikallaan. Monsieur näyttää nauttivan siitä, kun on uutisissa niin kuin "filmitähti". Kysymys vaan on, mitä ihmettä hän nyt on saanut päähänsä.
Sitten matkaan! Lentobussilla lentokentälle, joka ei ole kovin kaukana keskustasta. Maksoi vain 1,60 euroa. Ja seuraavaksi lentokoneeseen! Mikä helpotus olin jo päässyt näin pitkälle.
Saavuttiin Lontooseen Lutonin lentokentälle ajoissa. Sieltä jatkoin bussilla toiselle lentokentälle Stanstediin, josta lähtee Tampereen lennot. Kello lähenteli jo puolta yötä, joten olin suunnitellut viettäväni lentokentällä yön kuten monet muut. Kaikki istuinpaikat olivat varattuja. Stanstedia sanotaan suureksi "hosteliksi".
https://www.facebook.com/SleepingInAirports
http://www.sleepinginairports.net/europe/londonstansted.htm
Yö oli pitkä. Nukuin alkuyöstä pari kolme tuntia koiran unta tavaroitani valvoessani. Mutta sekin tekin hyvää, jaksoi paremmin lopun yötä valvoa. Kyllä siinä tunteja laskee yön aikana totta puhuen. Mutta sen kestää kerran vuodessa. Ei useasti kylläkään. Luonnetta se kasvattaa, kun joutuu luopumaan hetkeksi mukavuuksista. Mielessäni oli paluumatkan majoituspaikka, joka tuntuu lahjalta tämän jälkeen.
Aamulla oli lento Tampereelle, jonne saavuttiin iltapäivällä. Kahden tunnin aikaero tuntuu paljon. Suomessa oli kello jo puoli neljän paikkeilla, kun Englannissa se oli vasta puoli kaksi. Tampereella kävin Eurokankaassa ja ostin vähän silkkiä. Ranskassa se on paljon kalliimpaa. Nukketaloihin sitä tarvitsen.
Iltajunalla menin Humppilaan, josta isosisko tuli minut hakemaan. Ihmettä oli taas kaikki, kun olin vihdoin tullut perille. En liioittele, jos sanon, että tuntuu kuin tulisin toiselta planeetalta. Niin erilaista on. Ilmanala on pohjoismainen, arktinen, ja Etelä-Ranska taas on Välimeren maa.
Kotiinpaluu on aina juhlallinen.
Heti seuraavaksi päiväksi olin varannut netissä ajan Loimaan poliisilaitokselle passin uusimista varten. Se vanhenee toukokuun puolessa välissä, mutta silloin on turistikuukausi Ranskassa ja museossa voi olla ihmisiä. Joten ei silloin voi matkustaa.
Harmitti, kun en ottanut Ranskassa kuva-automaatissa passikuvaa, olisi maksanut van 5 euroa. Kaikki passikuvani olen niin ennen ottanut Helsingissä. Loimaa ja Forssa ovat pikkukaupunkeja eikä sellaisia automaatteja ole. Minun täytyi mennä oikein valokuvaamoon sitä varten. Mutta siitäpä tulikin muistorikas valokuvareisu. Nimittäin Loimaalla on sama valokuvaamo Kuva Paavo kuin silloin ennen Ypäjällä asuessani ja Loimaan yhteiskoulua käydessäni. Siellä ylioppilaskuvat otettiin viimeksi vuonna 1976, melkein 40 vuotta sitten! Ja sama kuva Paavo oli nyt kuvaamassa vanhuksena. Minulle tuli kouluajat mieleen, paljon muistoja.
Sitten kotona ollessani vielä enemmän tuli muistoja. Katseltiin siskojen kanssa vanhoja valokuva-albumeja. Sellaisia nykyään ei enää harrasteta, kun kaikki on digitaalista ja vain koneella. Elämästä tuli kuin filminauhaa, jota katseltiin. Välillä on hyvä muistella menneitä. En ole moniin vuosiin niitä vuosien 1970-1986 kuvia katsellut.
Kirpputorit olivat taas ohjelmassa. Niissä oli hauska käydä. En löytänyt muuta kuin miniatyyri rukin.
Kotona katseltiin muutama elokuva DVD:ltä: Australia, Lassie tule takaisin...Tosi hyviä! Historiaa niistä samalla oppii.
http://en.wikipedia.org/wiki/Australia_%282008_film%29
http://en.wikipedia.org/wiki/Lassie_Come_Home
Viimeisenä iltapäivänä käytiin vanhempien ja tätien haudoilla. Niiden, joista kuvia oltiin juuri katseltu. Niin sukupolvet vaihtuvat. C'est la vie, sellaista elämä on. Emme me täällä ole ikuisesti. Huomisesta ei tiedä. Nykyään on paljon vanhuksia, jotka ovat 90-kymppisiä. Toisaalta maailma on tullut epävarmemmaksi kuin koskaan kaikkine onnettomuuksineen kuten lento-onnettomuudet viime aikoina.
Viikon päästä oli paluulento. Tampere-Lontoo Stansted-Lontoo Luton-Nîmes
Ensin junalle Humppilaan siskon kanssa autolla. Siellä näin sattumalta entisen asemarakennuksen ikkunassa puutöitä, nätin ison linnunpöntön suomalaiseen talonpoikaistyyliin. Nykyään se on Työpaja Asematupa. Sitten sisälle katsomaan, mitä kaikkea hienoa siellä tehdään. Kun sanoin linnunpönttöä nukketaloksi, minulle tuotiin näyttää kuva, jossa oli heidän tekemä iso nukketalo. Innostuttiin puolin ja toisin, ei suomalaistyylisiä nukketaloja näe useasti, en ainakaan minä Ranskassa. Sellainen kokoelmastani puuttuu. Joten meinaan tilata. Täytyy vaan organisoida sen kuljetus Ranskaan. Ehkä silloin tulen Helsingin kautta toisella lentoyhtiöllä ja kuljetan sen ainoana matkatavaranani.
Kohta matka jatkui ja istuin junassa Tampereelle. Siellä minulla ei ollut paljoa aikaa, joten menin lentokenttäbussilla jo kolmisen tuntia ennen lentoa. Mutta tylsää odotusta ei ollut. Tämä paluumatka menikin koko ajan kuin siivellä. Minulla oli matkaseuraa bussista lentokoneeseen asti. Ensin yksi puolalainen tutkija, joka tekee tutkimusta Turun yliopistossa, oli hauska tuttavuus. Sitten lentokoneessa oli vieressäni eläkkeellä oleva kieltenopettaja, joka jatkoi Lontoosta Espanjaan. Meillä oli myös mukavaa. Niin ventovieraiden kanssa voi tulla hyvin juttuihin.
Tässä Lontoon kartta, johon olen merkannut mustalla reitin Lapsuuden museoon.
http://souvenirs.midiblogs.com/media/00/00/4083403664.pdf
Tässä Lontoon metrokartta:
http://souvenirs.midiblogs.com/media/01/01/1356819524.jpg
Illalla oltiin perillä Lontoossa. Sieltä bussilla keskustaan, se kestää noin tunnin. Nyt oli kävelyä vuorossa. Olin katsonut Googlen kartasta, että noin kolme varttia kestää kävellä Old Streetistä YHA nuorisomajaan, jonne olin varannut majoituksen. Ja kortteli oli ok. Suunnitelmani toimi. Virkistävää oli kävellä vaihteeksi tuntikausia istumisen jälkeen. Majoitus oli keskeisellä paikalla ja helppo löytää.
http://www.yha.org.uk/hostel/london-st-pancras
Aamulla piti lähteä aikaisin liikkeelle, koska Lapsuuden museo aukeaa klo10 ja voin olla siellä vain korkeintaan tunnin, jos en sitäkään. Lento oli jo klo 3:n jälkeen iltapäivällä ja lentokentälle oli ainakin tunnin matka. Nyt menin metrolla Liverpool Street'iin. Sieltä olin opetellut Googlessa kävelyreitin valmiiksi mennen tullen lentokenttä bussipysäkistä Lapsuuden museoon ja takaisin samaa tietä. Yhteen suuntaan noin 20min.
http://www.vam.ac.uk/moc/
http://www.vam.ac.uk/blog/section/small-stories-museum-ch...
http://www.vam.ac.uk/content/articles/s/small-stories-aud...
http://www.vam.ac.uk/moc/exhibitions/small-stories-at-hom...
Netissä on museon sivuilla paljon tietoa näyttelystä, jopa nukketalojen tarinat voi kuunnella siellä.
https://www.facebook.com/museumchildhood
Small Stories: At Home in a Dolls' House
13 December 2014 - 6 September 2015
12 dolls' houses from the past 300 years...
12 nukketaloa viimeisen 300 vuoden ajalta.
Minulle tämä pikavisiitti oli vain yleiskatsaus.
Alussa oli nukketalojen entisten omistajien kuvat. He toimivat tavallaan kertojina. Nukketalojen edessä voi nappia painamalla kuunnella nauhotettua kertomusta.
Aikakausi historiikit luin kyllä seiniltä nukketalojen vierestä ja se antoi niille hyvät kehykset, vaikka itse tarinoita ei tiennytkään.
Lapsuuden museo tuntee noiden nukketalojen omistajat, niin ei useinkaan ole. Ei tiedä kenellä ne on ollut ja missä. Voi vain tietää taustahistoriaa, mihin ne sijoittaa.
Mutta vanhat esineet saavat uusia tarinoita ja muistoja elämänsä aikana, kun ne vaihtavat omistajaa. Ennen varmaan nuo hienoudet siirtyivät sukupolvelta toiselle perhekalleutena ja lopuksi päätyivät museoon.
Tämä näyttely oli kuin taidenäyttely, jossa yhteiskunnan historia ja kehitys peilautui esiin kauniin "kuvakertomuksin".
Kaikkea uutta opin ja näin menneestä maailmastamme tämän 50minuutin aikanakin, jonka jälkeen kiiruhdin pois museokaupan kautta. Piti minun ostaa pieni nukketalokirja.
Kun astuin ulos kadulle, tuntui ihmeelliseltä. Varsinkin lentokentälle menevässä bussissa Lontoota katsellessani, ei voinut olla ihmettelemättä tätä muuttuvaa maailmaa. Oli se vallan toista silloin satoja vuosia sitten.
Vuoden lopulla tuo nukketalonäyttely tulee Lontoosta Turkuun. Jos olen silloin Suomessa, menen katsomaan sen uudestaan:
http://www.aboavetusarsnova.fi/fi
Matka jatkuu. Bussilla ensin Lutonin lentokentälle noin tunnin matka. Sitten odottamaan lentokonetta. Muuten bussimatkalla oli viivytystä juuri ennen lentokenttää, koska moottoritiellä oli sattunut onnettomuus ja ambulanssit tulivat paikalle. Sen tähden on aina hyvä varata aikaa lentokentälle tuloon, koska ei tiedä jos kerkiää ajoissa. Minä olin nyt kuitenkin pari tuntia etuajassa siellä odottamassa viivytyksestä huolimatta. Matkustaminen on yhtä odotusta milloin missäkin. Mutta se on vaivan väärtti. Lentokentät ovat kuin ihmekenttiä, joiden portit vievät meitä toisiin erilaisiin maailmoihin.
Aika äkkiä tämä loppumatka sujui paluulentoineen. Kaikki oli mennyt suunnitelmieni mukaan.
Tällä kertaa tapasin paljon uusia ihmisiä matkaa tehdessäni. Ostin Lontoosta pari korttia. Toisen siskoilleni ja toisen veljen tyttärelleni. Ne postitin kuitenkin vasta Ranskasta. 12 vuotiaalle Saaralle kirjoitin:"Muista lukea hyvin englanninläksyt, siitä on hyötyä jälkeenpäin".
Aika paljon minulla oli nyt ruostuneen englannin kielen preppausta, mutta sekin palveli minua.
Kun lopulta kotikylään ajoin, kivi putosi sydämeltäni. Tehtävä suoritettu. Uusi Suomen passi haettu.
Loppu hyvin, kaikki hyvin.
