Aamulla hain Dixoun hoidosta. Riemu oli ylimmillään, kun ilopilleri tuli takaisin kotiin. Nyt se nukkuu tuossa vieressäni korissaan.
Tänään oli museossa väkeä. Se oli yllättävää. Kolme henkeä lähikaupungista ja kaksi yhdestä kylästä noin15km päästä, isä kahden tyttärensä kanssa ja isoäiti lapsenlapsensa kanssa. Internetti heidät tänne toi ja keväinen tihkusade. Joku karnevaali oli peruutettu kuulema sateen takia ja tämä museo oli sitten toinen vaihtoehto.
Sitten viimeisenä tuli vielä Midi Libren toimittaja tyttärensä kanssa tekemään artikkelia museosta. Yllätyksiä toisensa jälkeen tulee taas heti Suomesta palattuani. Toisaalta noita mainosjuttuja me juuri tarvitaan. He ihmettelivät erikoisesti nukketaloja. Ja aika paljon samoja kysymyksiä tuli esille kuin ennenkin on tullut. Saa nähdä millainen artikkeli siitä tulee.
En osannut odottaa näitä vierailuja, vaikka toisaalta puhelinvastaajasta löytyi soittonumeroita. Museota oli kaivattu poissaollessani. Hyvä niin. On niinkuin päämääräänsä olisi lopultakin päässyt. Ei turhaan ole vaivaa nähnyt.
Dixou nukkui koko ajan petillään keittiönurkassani piilossa ja kuorsasi. Ei se aina viitsi seurustella museossa. Mutta kuten tarkat koirat se vahtii nukkuessaankin koiran unta.
