Olin eilen Salon de Provencen Nukke Festivaalissa, jossa olen käynyt melkein joka vuosi siitä lähtien, kun sain autokortin vuonna 2006. Ajomatka on yli 110km yhteen suuntaan. Peugeot 205 vuoden 1991 automalli hiukan jännitti, kestääkö se. Sillä on katsastus ensikuussa. Muutenkin jännitän niin pitkää ajoa, vaikka siitä tykkään ja odotan aina kovin tuota reisua. Se on kevään kohokohta. Hauska matkata sinne Dixoun kanssa, löytöretki se on nukkeparatiisissa.
Tässä kuva pienistä huonekaluista. Ne ovat olleet juutalaisessa
lastentarhassa Dijon'in kaupungissa. Myyjällä oli koko standi täynnä
tuon lastentarhan tavaraa. Harmi, etten ottanut kuvaa. Noita huonekaluja
oli monelle lapselle, jokaiselle varmaankin omat leikkiä varten. Niissä
nukkuvat nuket, joille lapset olivat maalanneet kasvot.
Sota-aikana kaikki oli piilotettu ja muurattu talon seinän taakse. Sieltä remontin aikana ne nyt löydettiin.
Sota-aikana kaikki oli piilotettu ja muurattu talon seinän taakse. Sieltä remontin aikana ne nyt löydettiin.
Nuo huonekalut teki arvokkaaksi niiden tarina, maksoivat 30euroa, kalliit! En olisi niitä ostanut ilman sitä historiaa, koska muuten ne ovat tuikitavallisia leikkikaluja, hintaa niihin tuli lisää tuplasti. Mutta ei tuo myyjä valehdellut ja keksinyt myyntikikkaa. Sen näki hänen myyntipöytänsä moninkertaisesta tavarasta, jonka voi hyvin kuvitella lastentarhaan askartelutöineen 40-luvulle. Kerrontatapa oli myös aarteenlöytäjän, joka innoissaan sitä esitteli silmät loistaen ja hiukan salaperäisenä. Kyseessä oli vähän tabuaihe.
Tämän kuvan talo on vanhempi, 1920-luvulta, saksalaisen Moritz Gottschalkin tekemä huvila, jonka olen ostanut ajat sitten.
Alla juttu radiokätköstä:
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/kari-loysi-rahakatkon-vintageradion-sisalta-kannattaa-tutkia-vanhojen-tavaroiden-sisukset/5783878