Ensimmäinen syyslomaviikko museossa on ollut vielä hiljainen, muutamia ihmisiä ollut. Toivottavasti ensi viikon sateet tuovat tänne enemmän väkeä.
Paikallisia enemmän tai vähemmän kaukaa on käynyt viime päivinä, Montpellier'sta, Nîmesistä ja Alèsista.
Montpellier'sta tuli moottooripyörä pariskunta, joka kertoi museokyltin tien vieressä heidät tänne tuoneen. Antoisa keskusteluhetki heidän kanssaan. Opin paljon.
Nîmesiläiset toi internetti. He kehuivat tätä museon toista kerrosta alakerran vitriinimuseo-osaa enemmän, koska täällä on kotimuseon lämmin kodikas tunnelma kylmän "lasimuseon" sijaan. Kerran yksi pariisilainen sanoi myös, että harvoin museossa saa katsella vanhoja 1800-luvun nukketaloja livenä, eikä vain lasin takaa.
Tuo vitriinittömyys toisessa kerroksessa on toisaalta käytännön ongelma. Joudun peittämään aina kaiken, ettei pääse pölyyntymään. Myös vahtia täytyy enemmän, kun on pieniä lapsia, jotka helposti koskevat, katsovat käsillään eikä silmillään, kuten kuuluu ranskalainen sanonta. Ja varkauksien takia myös, jos on enemmän ihmisiä museossa yhtä aikaa. Olen huomannut, että aikuiset koskevat myös, jos ei ole kukaan lähellä näkemässä. Vaikka joka paikassa on teksti: "Ei saa koskea".
Siinä yksi toive. Jonain päivä kaikki vitriiniin, niin olisi paljon helpompi.
Alèsista tuli eilen kolma eläkeläisrouvaa. Heidät toi ALES AGGLO -lehti, jossa tästä museosta kerrottiin syyskuun kulttuuripäivinä muiden museoiden mukana. Se viesti, joka teetti paljon vaivaa, jotta siihen päästiin mukaan, ettei meitä "unohdettu". Näkyvyyttä se toi paikallisten keskuuteen. Nuokin halusivat tietää, kuinka kauan tämä museo on ollut olemassa. Kerroin 18 vuotta.
Kolme rouvaa astuivat sisään heti museon avattua klo 3. Sadepäivä. Kysyin taas, mistä he tulevat kuten aina ja, miten he tänne löysivät. Pyysin sisäänpääsymaksua, se on 5 euroa per henkilö. He olivat jo museon sisäpuolella, koska eteinen on pieni. Yksi rouvista nauroi ja sanoi, että me maksetaan vasta pois lähtiessä. Minä vastasin, että yleensä museossa maksetaan sisälle mentäessä. He alkoivat kaivaa esille kukkaroitaan. Tulin ylös ja he jäivät alas keskenään katsomaan. Kiirehdin alas, koska sain vaikutelman, että he ovat niitä aikuisia, jotka "katsovat käsillään". En tykkää sellaisesta, se on vähän röyhkeää ja omavaltaista, ei kunnioittavaa.
Museon näyttelykierrokseni heille alkoi. Alan aina vanhemmista nukeista ja muista. Meille syntyi mielenkiintoista keskustelua. Vaikka toisaalta myös yllätyin heidän kysymyksistään. Ne olivat paikallisten yleisiä kysymyksiä. Kun näytin 1800-luvun lopun nukketalo salonkihuoneista musiikkirasiaa, jossa on liköörisetti miniatyyri pöydällä, yksi kysyi onko se muovia. Ihmettelin ja vastasin, että puhallettua lasia, taidokkaasti tehty. Ei täällä kiinalaista muovia kerätä, kopioita. Ensimmäiseksi katson aina, ettei ole Kiinassa, Aasiassa tehty, kun jotain hankin.
Olin jo kertonut monesta kokoelmassani, kun tuli heiltä uusi kysymys. Saatteko te näitä kaikkia lahjana? En saa, vaan ostan niitä. Jotain harvoin olen saanut. Museota ei olisi olemassakaan, jos odottaisin ihmisten lahjoja.
Kun näytin englantilaisen 1916 nukketalon, he halusivat tietää, mistä olen löytänyt. Vakiovastaukseni nykyään on, että nämä ovat meidän keräilijöiden salaisuuksia. Ei kerrota.
Yläkerrassa heiltä loppuivat onneksi nuo kaiken kyseenalaistavat ja väheksyvät "pommitukset". Olen niihin tottunut vuosien varrella, kun toiset paikalliset tulevat museoon, ei kaikki silti sellaisia ole tietenkään. Ei turistit noin pommita, vaan ovat asiallisia ja positiivisia.
Kolme rouvaa lähti museosta kaikesta yllättävän kiinnostuneina ja tyytyväisinä. Ja niin olin minäkin.
Ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön, sanotaan. C'est la vie. Nukkenallemuseo on vaivan arvoinen. Mitä kaikkea hauskaa tämä kulttuuriharrastus tuo mukanaan! 100 kertaa enemmän hyvää kuin pahaa.
Muuten yksi yllätys. Kutsuin Alèsin museoiden konservaattorin sähköpostiviestillä tänne museoon ja samalla ehdotin nalle-ja koulunäyttelyä vuokrattavaksi. Hän vastasi ja lupasi tulla poikansa kanssa joku sunnuntai. Näin netistä, että hän on tullut tänne alueelle muualta ja on toiminut museotyössä myös ulkomailla Amerikassa ja Meksikossa. Alla linkki, jossa hänen henkilökuvaansa.
http://www.thalassa.asso.fr/CULTUREPOURTOUS/CaroleHyza.aspx
