http://www.lezan.fr/?p=4341
Groupe « Rencontre et Débat » de Lézan et villages voisins.
Cycle des conférences pour l’année 2013 – 2014
Siinä yksi kylämme yhdistys, joka suunnittelee nukkenallemuseoon tuloa, noin 20 henkeä. Se on heidän ohjelmassaan ensi vuoden huhtikuussa. Puheenjohtaja tai muu vastuuhenkilö oli siitä puhumassa täällä museossa.
Tässä voi olla vaikuttajana Bernardit, eläkeläispariskunta ystäväni. Entinen pappisperhe. Kuskasin monsieur Bernardia juuri yksi sunnuntai yhteen kirkkoon noin 30km täältä, jonne hän meni saarnaamaan tilapäisesti. Autonajo on häneltä kielletty viime vuosina lääkkeiden vuoksi.
Ensimmäinen oman kylän yhdistys, joka on nyt tulossa tänne. 14 vuotta museo on ollut olemassa tässä kylässä ja nyt paikalliset ovat tulleet uteliaiksi. Tuosta ryhmästä kolme eläkeläisrouvaa oli jo täällä katsomassa alkuviikosta. Syntyperäisiä sevenniläisiä, jotka ovat asuneet täällä koko elämänsä. Nykypäivänä on harvinaista pysyä synnyinseuduillaan. Suurin osa ihmisistä on mukana muuttoliikkeessä. Mutta nuo kotikylälleen uskolliset ovat usein vanhempaa väkeä kuten nyt.
Siinä näkee, miten vaikea on ollut paikallisten hyväksyä muualta tulleita hankkeita. Tänne tulo on museon tukemista tavallaan, vaikka se tapahtuisi sitä tiedostamatta ja kritisoiden. Nuo madamet olivat kyllä ihan ihastuksissaan kokoelmasta. Mutta he eivät olleet varanneet paljoa aikaa, joten se oli pikavisiitti. Aika loppui kesken. Yleensä ei kukaan museokävijä ole niin kiireinen.
Paikallisten oma erikoinen kysymys tuli taas kerran esiin: "Myyttekö te näitä myös?" Tuota he ovat minulta muistaneet kysyä jo 14 vuotta! Se aina suututtaa minua. Sain siitä seuraavan blogiteksti aiheen ranskankieleiseen blogiini. Ei kai museo aarteitaan myy! Tuossa myynti-ajatuksessa on taka-ajatuksena museon kannattavuuden kyseenalaistaminen. Harrastaa ei saisi. Vaan businessta pitäisi olla ja tuottavaa kuten ranskalaiset leipomot. Mutta kulttuurilla on paikkansa tässä maailmassa. Niin ei ajattele kaikki, ja siksi meitä arvostellaan. Pikkukylän sulkeutunut mentaliteetti on aina erilainen kuin kaupungissa, joka on täynnä kulttuuria.
Joka tapauksessa tämän "Tavataan ja Keskustellaan"-yhdistyksen yhteydenotto on positiivista.
Dixou-koiraa saa kiittää monesta asiasta. Sen ansiosta monet kyläläiset ovat tulleet tutuksi ja ilmapiiri on muuttunut. "Yksinäinen susi" on kadonnut.
Tästä nukkenallemuseosta on tullut sydänpaikka turisteille tänne Sevenneille. Ja toivon mukaan siitä tulee sellainen myös joskus näille paikallisille. Kärsivällisyyttä, kärsivällisyyttä vaatii kaikkien sydänten voittaminen.
lauantai 5. heinäkuuta 2014
keskiviikko 2. heinäkuuta 2014
Museouutiset kesällä 2014
http://myoldbear.free.fr/textes/finnois/yhdistyskirje27.6.14.pdf
Tässä viimeisin nukkenallemuseon yhdistyskirje kevätkaudelta 2014.
Tässä viimeisin nukkenallemuseon yhdistyskirje kevätkaudelta 2014.
Vaatehistoriasta apteekin historiaan
http://www3.jkl.fi/ksmuseo/paivaeilisessa/paja/pajat/entivaat/tee.html
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kenk%C3%A4
http://www.ouka.fi/oulu/ppm/moni-kenka-paalta-kaunis
Pohjois-Pohjanmaan museon nettisisuilta:
"Maalaisolosuhteissa kuljettiin – säiden salliessa – paljain jaloin. Jalkapohjat saatettiin tervata niiden kestämisen lisäämiseksi. Kotioloissa käytettiin tuohesta tehtyjä kenkiä ja suutarin valmistamat nahkakengät – mikäli sellaiset oli – säästettiin esimerkiksi kirkkoreissuille."
http://www.suomenlinna.edu.hel.fi/hovimaki_raatalit.htm
Hovimäki ja Viapori: Suutarit:
"Paremman väen kengät tehtiin yleensä kahdella lestillä, mutta palvelusväen vain yhdellä eli oikea ja vasen kenkä samalla."
http://www.helsinki.fi/kansalaismuisti/matapupu/suutari/historia/lepikko.html
http://chateaudeversailles.webs.com/info_muotijakauneusihanteet.htm
http://www.peda.net/verkkolehti/elimaki/kilu?m=content&a_id=40
http://www.saunalahti.fi/arnoldus/henkhyg1.htm
http://www.saunalahti.fi/arnoldus/henkhyg2.htm
"...saksalainen kemisti Justus von Liebig (1803–1873) saikin vuonna 1844 aiheen sanoa: "Saippuan käyttö on valtioiden hyvinvoinnin ja kulttuurin mittapuu."
http://www.saunalahti.fi/arnoldus/henkhyg3.htm
http://www.saunalahti.fi/arnoldus/haklaa.html
http://www.saunalahti.fi/arnoldus/laakekau.html
http://www.mman.us/Shoes1800s.htm Kenkien historiasta
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kenk%C3%A4
http://www.ouka.fi/oulu/ppm/moni-kenka-paalta-kaunis
Pohjois-Pohjanmaan museon nettisisuilta:
"Maalaisolosuhteissa kuljettiin – säiden salliessa – paljain jaloin. Jalkapohjat saatettiin tervata niiden kestämisen lisäämiseksi. Kotioloissa käytettiin tuohesta tehtyjä kenkiä ja suutarin valmistamat nahkakengät – mikäli sellaiset oli – säästettiin esimerkiksi kirkkoreissuille."
http://www.suomenlinna.edu.hel.fi/hovimaki_raatalit.htm
Hovimäki ja Viapori: Suutarit:
"Paremman väen kengät tehtiin yleensä kahdella lestillä, mutta palvelusväen vain yhdellä eli oikea ja vasen kenkä samalla."
http://www.helsinki.fi/kansalaismuisti/matapupu/suutari/historia/lepikko.html
http://chateaudeversailles.webs.com/info_muotijakauneusihanteet.htm
http://www.peda.net/verkkolehti/elimaki/kilu?m=content&a_id=40
http://www.saunalahti.fi/arnoldus/henkhyg1.htm
http://www.saunalahti.fi/arnoldus/henkhyg2.htm
"...saksalainen kemisti Justus von Liebig (1803–1873) saikin vuonna 1844 aiheen sanoa: "Saippuan käyttö on valtioiden hyvinvoinnin ja kulttuurin mittapuu."
http://www.saunalahti.fi/arnoldus/henkhyg3.htm
http://www.saunalahti.fi/arnoldus/haklaa.html
http://www.saunalahti.fi/arnoldus/laakekau.html
http://www.mman.us/Shoes1800s.htm Kenkien historiasta
sunnuntai 29. kesäkuuta 2014
Ajatuksiani Uzèsin linnassa
http://www.duche-uzes.fr/en/visite/informations.php
Kuvia klikkaamalla ne saa suuremmiksi.
Eilen oltiin Uzèsin linnassa.
Linnan nettisivuilta saatiin tietää, että lauantaina pääsee 10 eurolla linnan sisälle ja torniin. Muulloin se on paljon kalliimpi. Lauantai on toripäivä Uzèsissä ja kaikki ovat torilla, joten siksi varmaan
silloin on alennetut liput. Visiitti oli hintansa väärtti. Rikkauksia oli täynnä koko linna. Ja sieltä löysi kaikkea, mitä voi odottaa löytyvän linnoista, salaisuuksia ja arvoituksia unohtamatta.
Onneksi Dixoun mukana olo myös järjestyi. Vaikka koiraa ei voi viedä sisälle, sen sai jättää linnan pihalle puun alle kiinni. Vastaanotossa ollut monsieur on työskennellyt ennen Vallérarguesin koiratarhassa, josta minä Dixoun adoptoin 5 vuotta sitten. Haukku oli kyllä aika levoton, koska se haukkui paljon. Kerran hylätty eläin, pelkää aina hylätyksi tulemista.
Linnakäynnit ovat opastettuja. Me olimme ensimmäisten tulijoiden joukossa, joten odotettiin lisää väkeä vähän aikaa ennen vierailun aloitusta ja meidät ohjattiin ensin yksin nähtäviin paikkoihin.
Linnaseikkailu alkoi, kun astuttiin muutamasta aukiolevasta ovesta sisälle paksuseinäisen linnan kätköihin. Ensimmäinen yllätys oli häkkimäiset vankityrmät "vankineen". Sitten tuli vielä arvaamattomampaa. Pimeä koppimainen huone, jossa oli valtava linnan vanha uuni. Mutta kun luki seinässä olevaa tekstiä, paljastui, että tämä oli myös linnan kummitushuone. Kummitukset lähtevät liikkeelle joka yö ja mellastavat. Ne katkaisevat sähköjä yllättäen, liikuttavat oven kahvoja, narisuttavat lattiaa...Syyksi on ajateltu, että Ranskan vallankumoksen aikaan siellä on kuollut ihmisiä hämärissä olosuhteissa, joitakin kuolleita on myös haudattu linnan alueelle. Joten levottomat sielut siellä liikkuvat edelleen. Kummituksista on haluttu päästä eroon. Vanhoista haudoista kuolleet on siirretty hautausmaalle. Mutta turhaan, kummittelu ei ole siihen loppunut. Tieteellistä selitystä ei kaikelle löydä koskaan edes nykymaailmassa. Kysymyksiä on paljon vailla vastausta. - Miesopas tokaisi minulle, kun asiasta puhuin jälkeenpäin, että eihän kummituksia ole olemassa, vain lapset niihin uskovat. Se on "viisastelijoiden" tulkinta, jos ymmärrys loppuu.
Linnamainen salaperäisyys jatkui, kun yhdestä ovesta paljastui maanalainen salakäytävä. Se oli löydetty vasta joku aika sitten, kun oli tehty remonttia. Ei tiedä, mitä kaikkea Keskiajan pimeä aika rakensi maan uumeniin. Piilopaikkoja siellä on varmaan paljon. Kuulin juuri Bernardilta, kylämme eläkkeellä olevalta protestantti papilta, miksi Lézan kylämme ja muut keskiaikaiset kylät ovat täynnä pieniä ahtaita labyrinttikatuja, kuten tämä minun taloni katu, jossa nukkenallemuseo on. Kylää ympäröivät vallimuurit Keskiajalla ja sen sisäpuoli oli suojattu vaikeapääsyiseksi, koska barbaarit hyökkäsivät kyliin. Kaikki oli rakennettu asukkaiden suojaamiseksi ja puolustamiseksi.
"Le Château Ducal appelé le "Duché" est par son architecture un résumé de l'histoire de France. Le Moyen-Age, la Renaissance, le Siècle des Lumières et les Temps Modernes s'y retrouvent."
Linnan nettisivuilla sanotaan, että linna on arkkitehtuuriltaan Ranskan historia pähkinänkuoressa. Siinä on mukana Keskiaika, Renessanssi, Valistus-ja Moderniaika.
http://www.duche-uzes.fr/fr/chateau/interieurs.php
Lopulta pieni ryhmämme oli koossa ja opas tuli viemään meidät linnaan sisään. Kierros alkoi maanalaisesta valtavasta viinikellarista. Se oli täynnä viinitynnyreitä ja isoja shampanjapulloja. Tämä viinimaan erikoisuus oli suomalaiselle vaikuttava elämys. En ole koskaan ennen nähnyt moista, vaikka olen ollut Ranskassa jo 15 vuotta. Miten monta vaihetta sisältyy hyvän tuotteen valmistukseen, huolellista säilytystä unohtamatta! Ja se tietotaito on tuhansia vuosia vanha.
Ensimmäinen huone oli sisustettu punavoittoisilla paksuilla ikkuna-ja oviverhoilla ja samaa kangasta oli käytetty huonekalujen verhoiluun. Tekstiili oli uusittu, mutta vanhan reproduktio. Täydellisesti onnistunut sanoisin. Eroa ei paljoa huomannut, muutakuin hyvästä kunnosta. Seinät olivat täynnä kultareunaisia tauluja linnan omistajasuvusta.
Sitten seuraavaan huoneeseen, joka on nimetty Turkin suurlähettilään huoneeksi. Se oli heleän keltainen huone, johon oli yhdistetty pehmeää vihreää. Tekstiilit olivat uusia reproduktioita kaikki sävy sävyyn. Tauluista riitti oppaalla kerrottavaa joka huoneessa. Ne olivat linnan historiaa.
Sitten oli vuorossa ruokasali. Se minua ihmetytti. Seinät olivat täpötäynnä metsästysretkien saaliita, eli metsäkauriiden-, metsäsikojen täytettyjä päitä tai sarvia. Ja kaiken tuon eläinnäyttelyn keskellä oli katettu ruokapöytä. Yhdellä seinällä huonetta juhlisti valtava seinägobeliini ja suuret taulut linnan isännästä ja emännästä. Erikoinen kokonaisuus. Toisaalta olen nähnyt noita metsäkauriiden päitä seinillä myös vanhoissa nukketaloissa, mutta vain parina en koko seinää täynnä. Ruokapöytä ei ollut antiikkinen linnapöytä vaan uudemman näköinen ja modernit lamput oli yhdistetty vanhaan. En tykännyt siitä yhdistelmästä. Muuten tämä huone oli puhutteleva, tarinoita täynnä. Kuulin, että nuo lukuisat metsästyssaaliit seinillä olivat yleisiä linnoissa. Herättivätkö ne ruokalahalua? Luulisi päinvastoin.
Sitten katsaus salonkiin, jonka seinät oli kipsikoristeilla koristeltu. Vaalean sininen sali, jossa punaiset huonekalut. Silkkiä näki siellä joka paikassa. Mattokuviointikin oli kuin lattialle levitetty taideteos. Kiinalainen posliinimaljakko kokoelma toi eksotiikkaa ranskalaiseen tyyliin. Siihen aikaan matkat olivat harvojen ylellisyyttä ja kiinalaisuus oli harvinaisuutta. Löytöretkien aikaa se oli. Nykymaailmassa kiinalaisuus tuo mieleen muuta kuin arvokasta taidetta. Ennemmin sen kopioita.
Viimeiseksi opas vei meidät linnan kappeliin. Se oli katolinen linnan oma kirkko. Linnan väki eli erillään muusta maailmasta, ei edes kirkko ollut sama kuin kansalla. Yhteiskuntaluokkien erot olivat suuret varsinkin isoissa maissa. Ylhäisö ja alhaiso, myöhemmin myös rikastunut porvaristo. Nyt 21.vuosisadallamme on myös hyviä puolia. Demokratia on vallannut alaa ja tasoittanut yhteiskuntaa. Kaikki menevät samaan kirkkoon.
Lopuksi saimme nähdä linnan vartiotornin. En muista kuinka monta askelta sinne piti kiivetä, askeleiden määrä ilmoitettiin seinällä ennen nousua, hyvin jaksoi. Dixou huolehtii siitä, että kunto säilyy, kun sitä ulkoiluttaessa juoksee sen perässä kolme kertaa päivässä.
Kun päästiin torniin, joka ilmansuuntaan oli mahtavat panoraama näkymät. Sieltä me otettiin ylhäällä oleva kuva haukusta alhaalla pihalla meitä odottamassa uskollisena. Se huomasi meidät ja katsoi ylös. Sieltä näkyi Uzèsin keskustaan torille, jossa ihmisiä oli kuin muurahaisia kauppaa tekemässä samalla tavalla kuin joskus satoja vuosia sitten linnan alkuaikoina. Kauppaa on aina tehty ja tehdään samalla tavalla. Ei mitään uutta auringon alla.
http://www.duche-uzes.fr/fr/chateau/exterieurs.php
Linnan sivuilla on paljon kuvia sen sisältä ja ulkoa. Siinä yksi syy, miksi mentiin sinne. Kuvat motivoivat.
Kun tultiin ulos linnasta kaupungille, ihan toisessa maailmassa me oltiin. Satojen vuosien aikamatka jäi taakse. Uusi tehtävä odotti. Museomainoksia piti viedä Karkkimuseoon noin parin kilometrin päähän. Myös linnaan me niitä jätettiin.
Ihana visiitti! Mitä muutakaan olisi voinut ajatella kaiken nähdyn jälkeen.
Alla näkymiä linnan tornista.
Kuvia klikkaamalla ne saa suuremmiksi.
Eilen oltiin Uzèsin linnassa.
Linnan nettisivuilta saatiin tietää, että lauantaina pääsee 10 eurolla linnan sisälle ja torniin. Muulloin se on paljon kalliimpi. Lauantai on toripäivä Uzèsissä ja kaikki ovat torilla, joten siksi varmaan
silloin on alennetut liput. Visiitti oli hintansa väärtti. Rikkauksia oli täynnä koko linna. Ja sieltä löysi kaikkea, mitä voi odottaa löytyvän linnoista, salaisuuksia ja arvoituksia unohtamatta.
Onneksi Dixoun mukana olo myös järjestyi. Vaikka koiraa ei voi viedä sisälle, sen sai jättää linnan pihalle puun alle kiinni. Vastaanotossa ollut monsieur on työskennellyt ennen Vallérarguesin koiratarhassa, josta minä Dixoun adoptoin 5 vuotta sitten. Haukku oli kyllä aika levoton, koska se haukkui paljon. Kerran hylätty eläin, pelkää aina hylätyksi tulemista.
Linnakäynnit ovat opastettuja. Me olimme ensimmäisten tulijoiden joukossa, joten odotettiin lisää väkeä vähän aikaa ennen vierailun aloitusta ja meidät ohjattiin ensin yksin nähtäviin paikkoihin.
Linnaseikkailu alkoi, kun astuttiin muutamasta aukiolevasta ovesta sisälle paksuseinäisen linnan kätköihin. Ensimmäinen yllätys oli häkkimäiset vankityrmät "vankineen". Sitten tuli vielä arvaamattomampaa. Pimeä koppimainen huone, jossa oli valtava linnan vanha uuni. Mutta kun luki seinässä olevaa tekstiä, paljastui, että tämä oli myös linnan kummitushuone. Kummitukset lähtevät liikkeelle joka yö ja mellastavat. Ne katkaisevat sähköjä yllättäen, liikuttavat oven kahvoja, narisuttavat lattiaa...Syyksi on ajateltu, että Ranskan vallankumoksen aikaan siellä on kuollut ihmisiä hämärissä olosuhteissa, joitakin kuolleita on myös haudattu linnan alueelle. Joten levottomat sielut siellä liikkuvat edelleen. Kummituksista on haluttu päästä eroon. Vanhoista haudoista kuolleet on siirretty hautausmaalle. Mutta turhaan, kummittelu ei ole siihen loppunut. Tieteellistä selitystä ei kaikelle löydä koskaan edes nykymaailmassa. Kysymyksiä on paljon vailla vastausta. - Miesopas tokaisi minulle, kun asiasta puhuin jälkeenpäin, että eihän kummituksia ole olemassa, vain lapset niihin uskovat. Se on "viisastelijoiden" tulkinta, jos ymmärrys loppuu.
Linnamainen salaperäisyys jatkui, kun yhdestä ovesta paljastui maanalainen salakäytävä. Se oli löydetty vasta joku aika sitten, kun oli tehty remonttia. Ei tiedä, mitä kaikkea Keskiajan pimeä aika rakensi maan uumeniin. Piilopaikkoja siellä on varmaan paljon. Kuulin juuri Bernardilta, kylämme eläkkeellä olevalta protestantti papilta, miksi Lézan kylämme ja muut keskiaikaiset kylät ovat täynnä pieniä ahtaita labyrinttikatuja, kuten tämä minun taloni katu, jossa nukkenallemuseo on. Kylää ympäröivät vallimuurit Keskiajalla ja sen sisäpuoli oli suojattu vaikeapääsyiseksi, koska barbaarit hyökkäsivät kyliin. Kaikki oli rakennettu asukkaiden suojaamiseksi ja puolustamiseksi.
"Le Château Ducal appelé le "Duché" est par son architecture un résumé de l'histoire de France. Le Moyen-Age, la Renaissance, le Siècle des Lumières et les Temps Modernes s'y retrouvent."
Linnan nettisivuilla sanotaan, että linna on arkkitehtuuriltaan Ranskan historia pähkinänkuoressa. Siinä on mukana Keskiaika, Renessanssi, Valistus-ja Moderniaika.
http://www.duche-uzes.fr/fr/chateau/interieurs.php
Lopulta pieni ryhmämme oli koossa ja opas tuli viemään meidät linnaan sisään. Kierros alkoi maanalaisesta valtavasta viinikellarista. Se oli täynnä viinitynnyreitä ja isoja shampanjapulloja. Tämä viinimaan erikoisuus oli suomalaiselle vaikuttava elämys. En ole koskaan ennen nähnyt moista, vaikka olen ollut Ranskassa jo 15 vuotta. Miten monta vaihetta sisältyy hyvän tuotteen valmistukseen, huolellista säilytystä unohtamatta! Ja se tietotaito on tuhansia vuosia vanha.
Ensimmäinen huone oli sisustettu punavoittoisilla paksuilla ikkuna-ja oviverhoilla ja samaa kangasta oli käytetty huonekalujen verhoiluun. Tekstiili oli uusittu, mutta vanhan reproduktio. Täydellisesti onnistunut sanoisin. Eroa ei paljoa huomannut, muutakuin hyvästä kunnosta. Seinät olivat täynnä kultareunaisia tauluja linnan omistajasuvusta.
Sitten seuraavaan huoneeseen, joka on nimetty Turkin suurlähettilään huoneeksi. Se oli heleän keltainen huone, johon oli yhdistetty pehmeää vihreää. Tekstiilit olivat uusia reproduktioita kaikki sävy sävyyn. Tauluista riitti oppaalla kerrottavaa joka huoneessa. Ne olivat linnan historiaa.
Sitten oli vuorossa ruokasali. Se minua ihmetytti. Seinät olivat täpötäynnä metsästysretkien saaliita, eli metsäkauriiden-, metsäsikojen täytettyjä päitä tai sarvia. Ja kaiken tuon eläinnäyttelyn keskellä oli katettu ruokapöytä. Yhdellä seinällä huonetta juhlisti valtava seinägobeliini ja suuret taulut linnan isännästä ja emännästä. Erikoinen kokonaisuus. Toisaalta olen nähnyt noita metsäkauriiden päitä seinillä myös vanhoissa nukketaloissa, mutta vain parina en koko seinää täynnä. Ruokapöytä ei ollut antiikkinen linnapöytä vaan uudemman näköinen ja modernit lamput oli yhdistetty vanhaan. En tykännyt siitä yhdistelmästä. Muuten tämä huone oli puhutteleva, tarinoita täynnä. Kuulin, että nuo lukuisat metsästyssaaliit seinillä olivat yleisiä linnoissa. Herättivätkö ne ruokalahalua? Luulisi päinvastoin.
Sitten katsaus salonkiin, jonka seinät oli kipsikoristeilla koristeltu. Vaalean sininen sali, jossa punaiset huonekalut. Silkkiä näki siellä joka paikassa. Mattokuviointikin oli kuin lattialle levitetty taideteos. Kiinalainen posliinimaljakko kokoelma toi eksotiikkaa ranskalaiseen tyyliin. Siihen aikaan matkat olivat harvojen ylellisyyttä ja kiinalaisuus oli harvinaisuutta. Löytöretkien aikaa se oli. Nykymaailmassa kiinalaisuus tuo mieleen muuta kuin arvokasta taidetta. Ennemmin sen kopioita.
Viimeiseksi opas vei meidät linnan kappeliin. Se oli katolinen linnan oma kirkko. Linnan väki eli erillään muusta maailmasta, ei edes kirkko ollut sama kuin kansalla. Yhteiskuntaluokkien erot olivat suuret varsinkin isoissa maissa. Ylhäisö ja alhaiso, myöhemmin myös rikastunut porvaristo. Nyt 21.vuosisadallamme on myös hyviä puolia. Demokratia on vallannut alaa ja tasoittanut yhteiskuntaa. Kaikki menevät samaan kirkkoon.
Lopuksi saimme nähdä linnan vartiotornin. En muista kuinka monta askelta sinne piti kiivetä, askeleiden määrä ilmoitettiin seinällä ennen nousua, hyvin jaksoi. Dixou huolehtii siitä, että kunto säilyy, kun sitä ulkoiluttaessa juoksee sen perässä kolme kertaa päivässä.
Kun päästiin torniin, joka ilmansuuntaan oli mahtavat panoraama näkymät. Sieltä me otettiin ylhäällä oleva kuva haukusta alhaalla pihalla meitä odottamassa uskollisena. Se huomasi meidät ja katsoi ylös. Sieltä näkyi Uzèsin keskustaan torille, jossa ihmisiä oli kuin muurahaisia kauppaa tekemässä samalla tavalla kuin joskus satoja vuosia sitten linnan alkuaikoina. Kauppaa on aina tehty ja tehdään samalla tavalla. Ei mitään uutta auringon alla.
http://www.duche-uzes.fr/fr/chateau/exterieurs.php
Linnan sivuilla on paljon kuvia sen sisältä ja ulkoa. Siinä yksi syy, miksi mentiin sinne. Kuvat motivoivat.
Kun tultiin ulos linnasta kaupungille, ihan toisessa maailmassa me oltiin. Satojen vuosien aikamatka jäi taakse. Uusi tehtävä odotti. Museomainoksia piti viedä Karkkimuseoon noin parin kilometrin päähän. Myös linnaan me niitä jätettiin.
Ihana visiitti! Mitä muutakaan olisi voinut ajatella kaiken nähdyn jälkeen.
torstai 26. kesäkuuta 2014
Hyvää kesää!
http://fr.wikipedia.org/wiki/Saint-Just-et-Vacqui%C3%A8res
Tässä on tänään Saint-Just-et-Vacquièresissa otettu perhoskuva laventelipellolla. Viereinen Euzet kylä on myös kuuluisa laventelin viljelyksistään.
http://www.midilibre.fr/2013/07/31/euzet-dimanche-la-lavande-et-le-terroir-a-l-honneur,740872.php
Me olimme noita laventelipeltoja etsimässä. Niitä on tällä alueella harvakseen. Se on enemmän provencelainen traditio. Tämän vuoden 2014 laventelitaustaisia kuvia piti ottaa. Kun valokuvausta harrastaa, se motivoi lähtemään milloin mihinkin luonnon helmaan, vaikka elukoita kuvaamaan.
Lähdettiin aamulla aikaisin klo 9 aikoihin. Tällä kertaa matkattiin kaikkia pieniä kyläteitä noin 25km täältä. Matkan varrella oli pieniä noin 400 asukkaan kyliä toinen toisensa jälkeen. Se oli vanhaa hiljaista maaseutua parhaimmillaan. Mutta, kun tuli nälkä puolen päivän aikaan, mistään ei löytynyt kauppaa, oikeastaan ei mitään palveluja kunnantaloja lukuunottamatta. Onneksi vesipullo oli autossa, kuten aina ja hiukan Coca Colan loppua. Jos kuitenkin sattumalta löytää jonkun pikkukaupan jostain, se ei ole auki keskipäivällä, koska täällä on pitkä siesta-aika.
Siellä pikkukylissä tuli mieleen, että ei tämä Lézan kylämme ole niin huonolla paikalla kuin olen luullut. Kova liikenne tästä kylän läpi menee joka ilman suuntaan ja täällä on kaikki välttämättömimmät palvelut. Anduze on 8km päässä ja muuttuu kesäsesongin aikana pikkukaupungiksi turistivirtoineen.
Ensi kerralla me otetaan eväät mukaan ettei tarvitse etsiä ruokakauppaa tai jäätelökioskia. Siihen se energia sitten meneekin kovassa helteessä.
Ennen vanhaan, kun tiet olivat huonoja ja ei ollut auto ylellisyyksiä, ihmiset elivät hyvin pienissä ympyröissä. Talvisin etenkin. Tehtiin vain jalka-, pyörä- ja hevosmatkoja. Kylissä kaikki tunsivat toisensa. Jos jouduttiin lähtemään kauemmas kotinurkista, sanottiin, että lähtee maailmalle. Vaikka sekin maailma oli pieni. Toista on meidän päivinämme 21. vuosisadalla. Nyt lennetään maailman ääriin. Ulkomaanmatkoista on tullut, voi sanoa, joka miehen matkoja.
Niin maailma muuttuu ja me ihmiset sen mukana. Mennyttä aikaa ihannoidaan, mutta sen todellisuus oli aika karua.
Kun kerittiin kotiin Dixoun kanssa, joka nautti reisustamme ja poseerasi innolla kuvissa, syötiin Lidl kaupan hyvää paellaa jääkylmän happoisen mineraaliveden kanssa. Kyllä ruoka maistui.
Minä ajattelin, että en haluaisi asua niin pienissä kylissä, joita oli nähty. Siellä tunsi olevansa "in the middle of nowhere". Sitävastoin tykkään näistä turistikylistä. Kiva, kun tulee tuulahduksia muusta maailmasta omaan pikkumaailmaan. Se on kuin henkireikä.
keskiviikko 25. kesäkuuta 2014
Museon uusi mainoskampanja
http://www.overnightprints.fr/
52euroa maksoi. Noin 21 centtiä per kortti, joita myydään nyt 50 centillä. Täällä Ranskassa se on korttien keskihinta. Suomen euron kortit ovat kalliita. Toisaalta Suomessa on kaikki kalliimpaa.
Laitoin myoldbear-sivuille jo siitä mainoksen yhteistyökumppanit-sivulle. Ja sitä varten piti tehdä Paypal-tili yhdistystä varten.
http://myoldbear.free.fr/textes/nospartenaires.htm
Tämä korttihanke on ollut jo kauan. Sébastien, joka on yhdistyksemme jäsen, on sitä touhunnut. Mutta nyt vasta oli rahakukkaron pohjaan jäänyt 52 euroa. Aina on ollut muita menoja. Raha ei kerkiä joka paikkaan. Toisaalta nyt oli korkea aika hankkia niitä kortteja, joka museossa niitä on myynnissä, varsinkin, kun alkaa kesäsesonki ensi tiistaina 1.heinäkuuta.
Vein niitä jo myyntiin kylämme bureau de tabac eli kioskille. Myyjä otti niitä 10kpl aluksi. Meinaan viedä niitä myös Anduzen turistitoimistoon ja muualle, minne vaan keksii.
tiistai 24. kesäkuuta 2014
Surffaillessa löydettyä - Ypäjält päi
http://www.kolumbus.fi/ykyla/Yhdistykset/Perinne/Perinnepiiri.html
Löysin sattumalta Ypäjän perinnepiirin surffaillessani. Siinä on tuttu ajatus: "Kuinka monta kertaa kuulemmekaan jonkun harmittelevan, miksi ei aikoinaan tullut kirjoitettua muistiin tai nauhoitettua jo edesmenneitten ihmisten kertomia juttuja ja tarinoita..."- Hyvä idea!
Ypäjä on kotipitäjäni maalla, vaikka sieltä lähdin 19 vuotiaana opiskelemaan Jyväskylään. Ja myöhemmin asuin Helsingissä.
Vuonna 1966 meidän perhe muutti Ypäjälle Tarvasjoelta. Murre oli erilaista kuin Tarvasjoella, jossa se muistutti turkulaista. Me oltiin kaksossiskon kanssa 9 vanhoja silloin. Oli jännittävää tulla toiseen pitäjään...
Elämässä on aina vähän salaisuuksia, jotka paljastuvat jonakin päivänä. Meidän perhe ajatteli olevansa ihan uudessa paikassa, jossa meille kaikki oli vierasta ja erilaista kuin entisessä.
Mutta viime vuonna kuulin isänpuolelta sukututkimuksesta, että me ollaan oltu juuriltamme ypäjäläisiä jo 1600-luvulta asti! Se oli aika uutispommi.
Huvittavaa oli erilainen murre. Alkuvuosina me lapsena matkimme ypäjäläistä murretta kuten lapset usein matkivat aikuisia. Sama piirre on nyt 11 vuotiaassa veljentyttäressä. Hupia on häntä katsella, kun hän esittää milloin mitäkin persoonaa, saadakseen kaikki nauramaan. Teatteri vetoaa jo lapsena. Katselijana ja "näyttelijänä". Roolileikkiä se on kuten muissa leikeissä.
Kun käytiin kyläkaupassa, joita silloin 60-luvulla vielä oli monta, myyjä sanoi: "Se o sitte kakskytä penniä". Jotain siihen tapaan "laulaen". Meillä lapsilla riitti hauskaa. Sitä toistettiin monet kerrat kotona.
"Koulusa" tuntui yhtä hullulta, kun me olimme oppineet sanomaan Tarvasjoella "koulus". -sa oli joka sanojen perässä paikoista puhuttaessa. Me oltiin totuttu lyhentämään sanat sen sijaan ja se oli meidän mielestä "parempi" tapa.
Murre tarttuu. Nyt meiltä itseltä aikuisena tulee huomaamattamme sekamurretta, ypäjäläistä turkulaisen seassa.
http://www.kolumbus.fi/ykyla/Yhdistykset/Perinne/Joulumuorit.html
Siinä esimerkki perinnesanojen eroista. Kun Ypäjällä lapset ovat "joulumuoreina", Tarvasjoella ollaan sitävastoin "puttiimas".
http://en.wikipedia.org/wiki/Yp%C3%A4j%C3%A4
Ypäjä on kuuluisa hevosistaan:
http://www.hevosopisto.fi/
Löysin sattumalta Ypäjän perinnepiirin surffaillessani. Siinä on tuttu ajatus: "Kuinka monta kertaa kuulemmekaan jonkun harmittelevan, miksi ei aikoinaan tullut kirjoitettua muistiin tai nauhoitettua jo edesmenneitten ihmisten kertomia juttuja ja tarinoita..."- Hyvä idea!
Ypäjä on kotipitäjäni maalla, vaikka sieltä lähdin 19 vuotiaana opiskelemaan Jyväskylään. Ja myöhemmin asuin Helsingissä.
Vuonna 1966 meidän perhe muutti Ypäjälle Tarvasjoelta. Murre oli erilaista kuin Tarvasjoella, jossa se muistutti turkulaista. Me oltiin kaksossiskon kanssa 9 vanhoja silloin. Oli jännittävää tulla toiseen pitäjään...
Elämässä on aina vähän salaisuuksia, jotka paljastuvat jonakin päivänä. Meidän perhe ajatteli olevansa ihan uudessa paikassa, jossa meille kaikki oli vierasta ja erilaista kuin entisessä.
Mutta viime vuonna kuulin isänpuolelta sukututkimuksesta, että me ollaan oltu juuriltamme ypäjäläisiä jo 1600-luvulta asti! Se oli aika uutispommi.
Huvittavaa oli erilainen murre. Alkuvuosina me lapsena matkimme ypäjäläistä murretta kuten lapset usein matkivat aikuisia. Sama piirre on nyt 11 vuotiaassa veljentyttäressä. Hupia on häntä katsella, kun hän esittää milloin mitäkin persoonaa, saadakseen kaikki nauramaan. Teatteri vetoaa jo lapsena. Katselijana ja "näyttelijänä". Roolileikkiä se on kuten muissa leikeissä.
Kun käytiin kyläkaupassa, joita silloin 60-luvulla vielä oli monta, myyjä sanoi: "Se o sitte kakskytä penniä". Jotain siihen tapaan "laulaen". Meillä lapsilla riitti hauskaa. Sitä toistettiin monet kerrat kotona.
"Koulusa" tuntui yhtä hullulta, kun me olimme oppineet sanomaan Tarvasjoella "koulus". -sa oli joka sanojen perässä paikoista puhuttaessa. Me oltiin totuttu lyhentämään sanat sen sijaan ja se oli meidän mielestä "parempi" tapa.
Murre tarttuu. Nyt meiltä itseltä aikuisena tulee huomaamattamme sekamurretta, ypäjäläistä turkulaisen seassa.
http://www.kolumbus.fi/ykyla/Yhdistykset/Perinne/Joulumuorit.html
Siinä esimerkki perinnesanojen eroista. Kun Ypäjällä lapset ovat "joulumuoreina", Tarvasjoella ollaan sitävastoin "puttiimas".
http://en.wikipedia.org/wiki/Yp%C3%A4j%C3%A4
Ypäjä on kuuluisa hevosistaan:
http://www.hevosopisto.fi/
maanantai 23. kesäkuuta 2014
Jyvät akanoista
http://www.hs.fi/kulttuuri/Erotatko+v%C3%A4%C3%A4renn%C3%B6ksen+mestariteoksesta+Testaa+kuvapareilla+kykysi+taide-etsiv%C3%A4n%C3%A4/a1305838315433
Tein tuon testin. Minulla oli 7 oikein ja kolme väärin. Valikoin sellaisen taulun, missä oli eniten yksityiskohtia. Kopioissa kaikki oli suuripiirteisempää.
Toisaalta tuossa testissä auttaisi, jos olisi enemmän taiteen tuntemusta. Kopiot olivat muunnoksia aiheesta, ei ihan samaa toisintona. Jos tuntisi hyvin taidetta, tunnistaisi heti alkuperäisen maalauksen.
Surffailen paljon netissä. Koko ajan oppii uutta. Juuri oikean erottaminen väärästä on hyvä haaste kaiken antiikin tunnistamiseen. On sitten kyse taiteesta tai vanhoista leluista. Monet kopiot erottaa heti, mutta ei kaikkia.
Hain kerran nukketalooni miniatyyri helloja, sellaisia vanhoja valurautaisia Amerikassa tehtyjä. Mutta kun sain tietää netissä, että noin 90% niistä on kiinalaisia uusia kopioita. Luovuin, 10% mahdollisuus löytää aito on liian pieni. Aloin hakea saksalaisia peltisiä sellaisia, niissä on usein valmistaja selvemmin näkyvissä. Lopulta ostin kuluneen ruosteisen saksalaisen hellan, se oli ainakin aito. Täydelliset lelut herättävät epäluuloja. Vaikka ne aitoina ollessaan ovat arvokkaampia kuin kuluneet, jos voi olla varma niiden aitoudesta.
Viime aikoina olen opetellut erottamaan vanhaa kuparia uudesta. Se ei aina ole yksinkertaista. Vaikka luulisi hyvin kiiltävän olevan uuden, ei välttämättä kiiltämätönkään ole vanhaa. Ja käsityönä tehtyä kupariesinettä ei voi luokitella automaattisesti vanhaksi, tehdäänhän niitä nykyäänkin.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kupari
http://www.pinterest.com/mammy48/antique-copper-molds-other-amazing-copper-things/
http://www.antiques-atlas.com/antiques/material/Copper
http://www.kovels.com/price-guide/silver-pewter-brass-copper-chrome-other-metals-price-guide/copper.html
http://frenchkitchenantiques.com/copper tässä tulee selville vanhan ja uuden kuparin ero: paino. Vanha on käsintehtyä ja painavaa, uusi kevyttä.
"The difference is quite striking when comparing a modern copper pan with a 19th century hand-made one, which can often be a factor 3 or 4 heavier due to the thickness of the copper."
http://www.oldcopper.org/joining_copper.htm
http://en.wikipedia.org/wiki/Coppersmith
http://fr.wikipedia.org/wiki/Dinandier
Tein tuon testin. Minulla oli 7 oikein ja kolme väärin. Valikoin sellaisen taulun, missä oli eniten yksityiskohtia. Kopioissa kaikki oli suuripiirteisempää.
Toisaalta tuossa testissä auttaisi, jos olisi enemmän taiteen tuntemusta. Kopiot olivat muunnoksia aiheesta, ei ihan samaa toisintona. Jos tuntisi hyvin taidetta, tunnistaisi heti alkuperäisen maalauksen.
Surffailen paljon netissä. Koko ajan oppii uutta. Juuri oikean erottaminen väärästä on hyvä haaste kaiken antiikin tunnistamiseen. On sitten kyse taiteesta tai vanhoista leluista. Monet kopiot erottaa heti, mutta ei kaikkia.
Hain kerran nukketalooni miniatyyri helloja, sellaisia vanhoja valurautaisia Amerikassa tehtyjä. Mutta kun sain tietää netissä, että noin 90% niistä on kiinalaisia uusia kopioita. Luovuin, 10% mahdollisuus löytää aito on liian pieni. Aloin hakea saksalaisia peltisiä sellaisia, niissä on usein valmistaja selvemmin näkyvissä. Lopulta ostin kuluneen ruosteisen saksalaisen hellan, se oli ainakin aito. Täydelliset lelut herättävät epäluuloja. Vaikka ne aitoina ollessaan ovat arvokkaampia kuin kuluneet, jos voi olla varma niiden aitoudesta.
Viime aikoina olen opetellut erottamaan vanhaa kuparia uudesta. Se ei aina ole yksinkertaista. Vaikka luulisi hyvin kiiltävän olevan uuden, ei välttämättä kiiltämätönkään ole vanhaa. Ja käsityönä tehtyä kupariesinettä ei voi luokitella automaattisesti vanhaksi, tehdäänhän niitä nykyäänkin.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kupari
http://www.pinterest.com/mammy48/antique-copper-molds-other-amazing-copper-things/
http://www.antiques-atlas.com/antiques/material/Copper
http://www.kovels.com/price-guide/silver-pewter-brass-copper-chrome-other-metals-price-guide/copper.html
http://frenchkitchenantiques.com/copper tässä tulee selville vanhan ja uuden kuparin ero: paino. Vanha on käsintehtyä ja painavaa, uusi kevyttä.
"The difference is quite striking when comparing a modern copper pan with a 19th century hand-made one, which can often be a factor 3 or 4 heavier due to the thickness of the copper."
http://www.oldcopper.org/joining_copper.htm
http://en.wikipedia.org/wiki/Coppersmith
http://fr.wikipedia.org/wiki/Dinandier
Boulle-huonekaluista
Vanhojen ammattien museossa sain kuulla, miksi Alèsissa on André Boulle katu. Se minua kiinnosti,
koska nukketalossani on noita Boulle huonekaluja. Niitä on myös
Helsingin Kansallismuseon vanhimmissa nukketaloissa. Aurinkokuningas
Ludwig XIV ja Richelieu ovat kuulema käyneet joskus Alèsissa ja sinne on
perustettu Boulle-huonekalukoulu. Mitään ei ole siitä enää jäljellä
Alèsissa kuin muisto, joten siksi yhden kadun nimeksi on annettu sen
kunniaksi André Boulle katu.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Andr%C3%A9-Charles_Boulle
Noita Boulle huonekaluja (oikeita, ei miniatyyrejä) tehdään yhä André Boulle taidekoulussa Pariisissa. Hinnat ovat pilvissä:
http://www.ecole-boulle.org/#translate-en
http://en.wikipedia.org/wiki/%C3%89cole_Boulle
http://boulle.paris.fr/2013/01/14/un-peu-dhistoire
http://eduscol.education.fr/histoire-des-arts/sinformer/enseignement-superieur/ecoles-superieures-dart.html
http://www.ebenistes.fr/andre-charles-boulle.html
http://www.ecole-boulle.org/articles/1460/lecole-boulle-au-musee-du-luxembourg-avec-josephine-de-beauharnais
Tässä kuvia Boulle koristeista huonekaluissa.
Vasemmalla nukketalossani näkyy esim. makuuhuoneessa ylhäällä sängyn pääty jne., jossa samaa Boulle koristetyyliä, kuten alhaalla oikealla vierashuoneessa Biedermeier-sohvakalusto peililipastoineen ja seinäkelloineen.
http://www.mckendry.net/DOLLHOUSES/1890s.htm"Many examples of Biedermeier dollhouse furniture were made by the Schneegas Company in Waltershausen from the 1840s to the early 20th century." Yllä tieto mckendry.net-sivulta.
Oikealla ylhäällä sekretääri eli kirjoituspöytä on Boulle huonekalu myös. Ne on kaikki valmistettu Saksassa Waltershausenissa ehkä Schneegas valmistajalla yli 100 vuotta sitten. En sano sitä ranskalaisille museokävijöille, etteivät he taas saksalaisuutta vieroksu. Tärkeintä on puhua ranskalaisesta kuuluisasta Boulle-koulusta ja niin he ovat tyytyväisiä.
https://www.flickr.com/photos/62079252@N04/sets/72157636693272466/
http://fi.wikipedia.org/wiki/Andr%C3%A9-Charles_Boulle
Noita Boulle huonekaluja (oikeita, ei miniatyyrejä) tehdään yhä André Boulle taidekoulussa Pariisissa. Hinnat ovat pilvissä:
http://www.ecole-boulle.org/#translate-en
http://en.wikipedia.org/wiki/%C3%89cole_Boulle
http://boulle.paris.fr/2013/01/14/un-peu-dhistoire
http://eduscol.education.fr/histoire-des-arts/sinformer/enseignement-superieur/ecoles-superieures-dart.html
http://www.ebenistes.fr/andre-charles-boulle.html
http://www.ecole-boulle.org/articles/1460/lecole-boulle-au-musee-du-luxembourg-avec-josephine-de-beauharnais
Tässä kuvia Boulle koristeista huonekaluissa.
Vasemmalla nukketalossani näkyy esim. makuuhuoneessa ylhäällä sängyn pääty jne., jossa samaa Boulle koristetyyliä, kuten alhaalla oikealla vierashuoneessa Biedermeier-sohvakalusto peililipastoineen ja seinäkelloineen.
http://www.mckendry.net/DOLLHOUSES/1890s.htm"Many examples of Biedermeier dollhouse furniture were made by the Schneegas Company in Waltershausen from the 1840s to the early 20th century." Yllä tieto mckendry.net-sivulta.
Oikealla ylhäällä sekretääri eli kirjoituspöytä on Boulle huonekalu myös. Ne on kaikki valmistettu Saksassa Waltershausenissa ehkä Schneegas valmistajalla yli 100 vuotta sitten. En sano sitä ranskalaisille museokävijöille, etteivät he taas saksalaisuutta vieroksu. Tärkeintä on puhua ranskalaisesta kuuluisasta Boulle-koulusta ja niin he ovat tyytyväisiä.
https://www.flickr.com/photos/62079252@N04/sets/72157636693272466/
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)