keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Kun kissa on poissa, hiiret tanssivat

Nyt on pääsiäisloma kuukausi Ranskassa. Museossa on tähän asti vuodesta käynyt yhtä paljon ihmisiä kuin viime vuonna. Tasoissa ollaan.

Eilen ystäväni toi Anduzesta bretagnelaisperheen, turisteja, jotka ovat ensimmäistä kertaa näillä main. Isovanhemmat lastenlastensa kanssa eli kolme 12-14 vuotiasta poikaa.

Kerroin heille samat tarinat alhaalla ja sitten ylhäällä. Murrosikää lähentelevät pojat kuuntelivat nätisti ja tarkkaavaisesti koko ajan, käsi nousi pystyyn kuin koululuokassa, jos he halusivat kysyä jotakin. Minä haastelin heitä kuten isovahempiakin ja keskustelua syntyi paljon.

Kun kaikki oli nähty, tein samat kysymykset kuten aina. Mistä he pitivät eniten? Nukketaloista, sanoivat kaikki vuorostaan. Yksi pojista selitti, että on mielenkiintoista, kun on yllätyksiä. Isoäiti taas sanoi, että niistä näkee kehityksen.

Lopussa ystäväni jäi alas juttelemaan vanhemman väen kanssa. Minä olin ylhäällä poikien kanssa. Nyt vasta pojat pääsivät vauhtiin, kun ei ollut ketään omista heitä komentamassa ja näkemässä. Soittopelini kiinnostivat kovasti ja niitä piti kaikkia koskea ja kokeilla, miten ne soivat. Haitarin annoin nallen sylistä ihan heidän mieliksi, että saivat soittaa yli 100 vuotta vanhaa argentiinalaistangoon tarkoitettua oikeaa soitinta, se ei ole lelu. Samanikäinen mandoliini piti myös testata kuten muut vempeleet. He innostuivat vähän liikaa lopulta aarteitteni vimputtamiseen, että täytyi alkaa komentaa tätä uutta villiä sukupolvea. Sanoin hiukan ankarana kuten äitini meitä pienenä ollessamme korjasi: "EI SAA KOSKEA!" Viesti meni hyvin perille ja pojannulikat muuttuivat kilteiksi esimerkkilapsiksi. Yksi heistä soittaa kuulema kitaraa ja siksi musiikki instrumentit saivat heidät valloilleen.

Sellaista se on, kun ollaan lapsia. Kun kissa on poissa, niin hiiret tanssivat.


https://fi.wikipedia.org/wiki/Bandone%C3%B3n

perjantai 25. maaliskuuta 2016

Kevät ja Barjacin ulkoilmamarkkinat

https://www.flickr.com/photos/myoldbearfreefr/sets/72157666154704281

Siinä kuvasarja Barjacin antiikkimarkkinoilta, jossa olin keskiviikkona.


Kuvan nallesta pyydettiin 70 euroa, en ostanut, koska olen saanut paljon halvemmalla niitä viime aikoina. Vaikka houkutus oli suuri, kiristin vaan kukkaron nyörejä.

Toinen yhtä söpö nalle, jolla oli sininen hame, oli persoonallinen myös. Mutta 50 euroa huonokuntoisesta nallesta on liikaa.

Oli siellä yksi nalle 25 eurolla, myyjä oli symppis. En silti ostanut. Noita nalleja aina saa, eivät ne maailmasta vielä lopu.

Barjacin antiikkimarkkinat ovat kuuluisat ja paikalliset sanovat, että kallista siellä on. Mutta ei kaikki ole minusta, riippuu myyjistä. Olen tehnyt usein löytöjä. Ja toisaalta jos on jotakin harvinaista, se on joka paikassa hintansa väärtti. Ei mitään arvokasta pilkkahintaan saa mistään yleensä. Hintatietoisuus on tärkeää. Siihen oppii vuosien varrella.

Säästöpossu on hyvä olla olemassa siltä varalta, että joku aarre voi olla jossain kätkettynä.

Tällä reisulla minulla sattui olemaan nuukuuspäivät. En haaskannut kuin 15 euroa, kun ostin nukketaloon pari 1900-alun pikkutaulua.

Alimmassa kuvassa näkyy toinen tauluista omalla paikallaan makuuhuoneen perällä. Sinne olen hakenut sellaista jo jonkin aikaa.

Nuo nukketalot ovat kuin palapelejä. Pala palalta ne täyttyvät aikaa myöten.

sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Puulaatikon kätköt

https://www.flickr.com/photos/myoldbearfreefr/sets/72157663822759694

Mitähän tämä vanha puulaatikko kätkee sisälleen? Yllä linkki flickr.com sivuille, josta sen sisältö paljastuu.

keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

maanantai 14. maaliskuuta 2016

Autopäivä museossa

Vanhojen autojen harrastaja klubi oli museossa eilen. 23 henkeä.  Tässä toinen puoli ryhmästä autoineen. Vahinko, että ensimmäinen puoli jäi kuvaamatta. Heillä oli varmaan vielä vanhempia autoja.

Kun museokävijöillä on hymy huulessa tullessaan ja mennessään, vierailu on onnistunut. Huumorin kukka on tärkeä.

Tässä heidän bloginsa:
http://plaisir-auto-retro.skyrock.com/ 









perjantai 11. maaliskuuta 2016

Paljon enemmän kuin vain leluja

Lasten vanhat lelut kuvastavat aikuisten maailmaa pienoiskoossa, yhteiskunnan historiaa.

Mutta moni "ei näe metsää puilta" ja näkee ne vain lasten leluina.

1969 oli maailman ensimmäinen kuukävely. Mitä silloin lapset leikkivät? Lapset kävivät Kuussa myös aikuisten perässä.


Les Arts Décoratifs museossa Pariisissa on uusi Barbie näyttely. Tässä kuvakaappaus sieltä.

Barbie nukke astronauttina 1965.

http://www.lesartsdecoratifs.fr/francais/musees/musee-des-arts-decoratifs/actualites/expositions-en-cours/jouets/barbie

http://wwd.com/eye/design/barbie-exhibit-les-arts-decoratifs-museum-10385034/

Päiväkirjastani v:lta 1970 ja siitä tulleita ajatuksia



Tässä kuvassa meillä on vintistä löydetyt vaatteet. Minulla on sininen sulka päässä, vasemmalla ystäväni on pari vuotta nuorempi. Siinä me matkitaan filmitähtiä. Meitä motivoi tähän hullutteluun, kun voitiin ottaa valokuvia näistä hetkistä. Se oli kuin teatteria.

13 vuotiaana saa olla vielä lapsellinen.

Nykymaailmassa ikäkäsite on paljon muuttunut. Se mikä oli ennen lapsuutta, nuoruutta, keski-ikää tai vanhuutta, on meidän päivinämme erilaista.

Lapset eivät enää kaikki elä kauaa lapsuutta, vaan hyppäävät jo aikaisin nuoruuteen ja aikuisuuteen. Internetti on siihen paljolti syntipukkina. Vahinko vaan. Puhumattakaan kansainvälisissä uutisissa näkyvistä lapsisotilaista, joilta lapsuus on riistetty.

Tämän päivän nuoret ovat jo usein aikuismaisia ja kehittyneitä joskus liiankin nopeasti. Nuoruus on tärkeä vaihe elämässä elettäväksi eikä unohdettavaksi. Puberteetti kasvattaa vasta aikuiseksi.

Keski-ikä kestää varmaankin kauemmin kuin ennen.

Vanhuudesta ei enää tule mieleen mummo tai pappa keppi kädessä. Eläkeläinen- sana ei välttämättä tarkoita vain vanhuksia. Vanhuksista tulee mieleen vasta yli 70-kymppiset. Toisaalta lasten ja nuorten mielestä 50 vuodesta alkaen on vanha ja kohta vanhus. Joten se on myös suhteellista.

Sitten on julkisuuden persoonallisuuksia kuten ikinuori 89-vuotias Aira Samulin, joka rikkoo kaikki ikämuurit. Hän ei kulje "mummona liina päässä, kirjava leninki yllä ja parrein korja esliina eressä keppi käressä". Se on jo vanha mielikuva.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Aira_Samulin

Nuoruutta ihannoidaan yhteiskunnassamme. Usein se elämänvaihe, joka on ollut meille parasta, siihen me jäämme tavallaan. Meillä oli yliopistolla latinan opettajanainen, joka oli 70-luvulla täysin 60-luvun muodin mukaan aina vaatetettu, meikattu, huippu tyylikkäästi kampauksineen. Se oli huomiota herättävää. Hän oli kuin ilmestys. Mutta jokaisella on oma persoonallisuus ja uskaltakoon olla se, mikä on.

Tässä ajatuksiani ihmisen elinkaaresta. Siihen vaikuttaa myös omat kokemukset.