Vanhasta koulukirjasta:

Top secret

https://www.flickr.com/photos/myoldbearfreefr/sets/72157659174593383 Siinä kuvasarja kirstusta.

Tässä museon salaperäinen avain, jota voi näyttää lapsille.

He saavat itse keksiä tarinan, mikä avain se voisi olla, kun sitä noin piilossa pitää säilyttää.

Toisaalta kaikki voivat osallistua ideointiin. Voin koota ne myöhemmin yhteen, uudeksi tarinaksi.

Yksi ehdotus on jo tullut. Tuo voisi olla Onnen Avain.

Ruostuneen avaimen totuus kerrottakoon isoille. Ostin sen 50 sentillä tänään Anduzen kirpparilta avainkokoelman myyjältä. Idean sain, kun toin Suomesta tuon vihreän pikkuarkun, jossa ruusu päällä. Avain on symbolinen esine ja se saa mielikuvituksen liikkeelle.

Elokuun tunnelmia museossa

Kesäsesonki on jo pitkällä, loppupuolella piakkoin. Syyskuun alussa alkavat koulut, joten siihen loppuvat päivittäiset museokäynnit. Turistit lähtevät niin kuin muuttolinnut lentävät omille mailleen.

Eilen oli museossa yksi kylämme eläkeläisrouva, joka on protestanttisen ryhmän vastuuhenkilö. Hän järjesti ryhmänsä tänne viime vuonna. Itse hän ei päässyt tulemaan silloin leikkauksen vuoksi, tuli vasta nyt lapsenlapsensa kanssa. Tuo viimevuotinen ryhmävierailu sujui oikein hyvin.

Pikkupoika oli 5 vanha ja hyvin levoton. Isoäidillä oli kova työ, jotta sai pidettyä lapsen kurissa. Poikaa ei kiinnostanut museo laisinkaan, ja hän näytti sen. Mutta ei hän koskenut pahemmin tavaroihin, niin että olisi rikkonut niitä, kuten jotkut lapset uhmakkaana tekevät. Siksi sanoin, että annetaan pojan katsella yksikseen, koska ei kerran halua seurata mukana. Madame tokaisi, että selostukseni pitäisi ottaa huomioon lapsi.

Siitä tuli mieleen, ettei lapsia voi vastoin tahtoaan mihinkään viedä. Yleensä tänne tulee lapsia, jotka ovat kiinnostuneita ja seuraavat vanhempiensa tai isovanhempiensa kanssa, kun kerron kokoelmasta. Välillä puhun lapsille ja kyselen heidän mielipiteitään, jotta saan heidät mukaan. He ovat tyytyväisiä, kun huomataan. Ja joskus he innostuvat puhumaan paljon tai ujostuvat. Useimmiten tämä pikkuväki katsoo silmät kirkkaina ja tarkkaavaisina, mitä aikuiset puhuvat. Jopa 4 vanhasta alkaen. Sitä nuoremmat voivat olla levottomia ja vaikeampia, mutta ei aina.

Jos kaikki tehdään ihan vain lasten ehdoilla aikuiset unohtamatta, museosta tulee lastentarha, ei kai se ole tarkoitus. Minusta se olisi lässyn lässyä, johon en kyllä suostuisi. Tämä "lastentarhatrendi" on nykyään muotia kaikissa suurissa lelumuseoissa kansainvälisesti, niin kuin pakollinen leikkipaikka olisi taattava joka paikasta, myös museosta. Ihme kun ei kirkkoihin ole vielä sitä tehty! Ostoskeskuksiin ne tulivat ensin ja sitten muualle. Lasten muotikasvatusta. Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa... "Mennään leikkimään elokuviin, teatteriin, oopperaan, museoon, kirkkoon, hautausmaalle, ...", sanovat sitten lapset.

On paikkoja, joita täytyy kaikkien oppia kunnioittamaan ja jossa täytyy osata olla hiljaa. Niin on ennen opetettu, nyt taidetaan opettaa toisin.

Vielä kaikki sukupolvet huomioon ottamisen puolesta puheen ollen. Taustalla kerrottava museotarina on hyvä runko museokäynnille. Pienessä kotimuseossa opastus saa vanhat kuolleet esineet elämään ja esille kätköistään.

Vieraskirjassa monet museokävijöiden kommentit kiittävät tästä "matkasta kauas eilispäivään". Eivätkä yleensäottaen lapsetkaan ole olleet täällä tyytymättömiä, päinvastoin. Joskus olen saanut heiltä pusun poskelle.

4-vuotias Lilou tutkii nukketaloja

Ei kukaan ole profeetta omalla maallaan.

Tässä on kuntamme uutislehti takasivulta, jossa kerrotaan kylämme linnasta.

Varmaan jo viitisen vuotta se on ollut remontoimattomana, siitä lähtien kun kunta sen osti.

Meidän kunnanvaltuustomme on ollut kuuluisa riitaisuudestaan naapurikylillä. Netissäkin oli yhteen aikaan kumma blogi, jossa he olivat avoimesti keskenään tukka nuottasilla. Ihmettelin sitä lukiessani, voiko olla totta! Kunnanjohtajan vaihdos on muuttanut vähän tunnelmaa.

Linna ostettiin ilman suurempia suunnitelmia, mitään erikoista edistystä ei ole siellä tapahtunut. Kattoa näin kyllä korjattavan yksi syksy.

Toisaalta arvata voi, että jos on eripuraista porukkaa johdossa, vaikeaa on päästä eteenpäin. Jos joku jotain ehdottaa, toinen sen tyrmää heti.

Linnan puistoalue on korjattu. Mutta siinäkin he tekivät ihmeellisyyksiä. Melkein kaikki puut kaadettiin säälimättä, jota tuntemani ammattilaispuutarhurikin oudoksui jälkeenpäin. Ei puistosta voi enää puhua, jos vaan siellä täällä joku pieni puu seisoo. Siellä oli hieno puisto ennen! Pääsin kerran monta vuotta sitten sitä ihailemaan, kun oli tuttavaperhe sitä hoitamassa. Tuon puiston ympäröimä muuri alennettiin samalla tien vierestä, mikä oli monen mielestä ammatti-, tai restaurointivirhe. Yksi vanha mies sanoi riitaantuneensa kunnan kanssa sen takia.

Jos ei ole linnaprojektia, ei voi saada valtiolta siihen avustuksia. Sitäpaitsi ne ovat vuosien tai vuosikymmenien suunnitelmia.

Kunnalla on nyt välähtänyt. Viisaat päät yhteen ja aivoriiheen Alèsin insinöörikouluun hakemaan neuvoja. Mitä ihmettä me voisimme tehdä täällä linnassa? Miten se saisi hiljaiseen kyläämme enemmän elämää ja tapahtumia? Tässä insinööriehdotuksia:

Pohjakerrokseen kunnantalo ja kylän museotilat. Rahoitus tulisi kunnan omistamien kiinteistöjen myynnistä tai vuokraamisesta.

Toiseen kerrokseen hienostoravintola, jolla olisi käytössä terassi ja puutarhaa.

Kolmanteen kerrokseen yrityshautomo ja vuokratiloja.

Esteettömän hissin rakentaminen.

Tästä on julkinen kuntakokous 17.päivänä syyskuuta kulttuuripäivän jälkeen illalla.
______________________________________________________________________________

Huvittavaa minusta on tuossa linnapojektissa "kylän museo" sanat. Museo on suunniteltu siihen mukaan.

Alèsissa tämä Nukkenallemuseo alkaa olla aika yleisesti tiedetty, koska on ollut jo kauan olemassa. Joten varmaan se on ollut myös noiden insinööriopiskelijoiden ajatuksissa, kun ovat ainakin jotakin museota ehdottaneet linnaprojektiin, vaikka tätä ei olisikaan mainittu. Se onkin tabusana täällä paikan päällä.

Jos tästä museosta olisi puhuttu nyt suoraan tuossa kunnan uutislehdessä, kuntalaiset olisivat varmaan lentäneet selälleen. Heidän mielestään, niin arvaan, museon täytyy olla ranskalainen keramiikkamuseo tai muu, kuulin vuosia sitten. Ystäväperheen herra Bernard sanoi kerran, että kerätään vanhaa tavaraa kylältä kaikista taloista, jotta saadaan kuntamuseo! He kuvittelevat, että se on kuin hokkuspokkustemppu. Taikasauvalla saa äkkiä kokoon mieleisensä kokoelman kaikki vielä lahjoituksina. Totuus on toisenlainen. Vuosien homma. Aikaa, rahaa, kaikkia uhrauksia ei aina lasketa, jos sydämen asialla ollaan. Eikä se museokaan itsestään pyöri.

Keväällä naapurin kanssa oli juttelemassa vanhan kunnanvaltuutetun vanharouva, joka on ollut tälle museolle aina "myrkyllinen". Nyt oli toinen ääni kellossa vaihteeksi. Hän on tulossa kunnan ryhmän kanssa museoon syksyllä jonkun muualta tulevan linnaryhmän kanssa. Nuo vieraat ovat linnoista kiinnostuneita ja olivat nähneet netistä, että täällä on Nukkenallemuseo ja haluavat sitten samalla nähdä tämän.

Happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista ja niin sanoisin myös minä. Tuolla linnassa on kolme kummitusta, luin lehdestä muutama vuosi sitten, kun sen historiasta kerrottiin. Joten ei me sinne kummituslinnaan mentäisikään.

Paikallislehti mainostaa meitä 16.vuotta

Joka vuosi Midi Libre on tehnyt pienen mainosartikkelin tästä museosta keskikesällä pyytämättä. Joinakin vuosina he ovat tulleet tekemään isomman artikkelin paikan päälle.

Kiitos tälle uskolliselle yhteistyökumppanillemme! Vaikka me ollaan ulkomaalaisia, yhtä hyvin on meitä mainostettu alusta alkaen ja huomattu kuin paikallisia ranskalaisia. Lehti ei ole ollut puolueellinen kuten kylämme kunnantalo. Se taas johtuu siitä, että kunta on hyvin perinteistä paikallaan pysyvää kansaa, joka ei ole paljoa merta edemmäs kalaan koskaan mennyt. Kaikki on läheltä löytynyt. Nurkkapatriootteja kivimuuriensa sisällä, joiden mukavuutta vieraat uhkaavat tavalla tai toisella. Niinkuin mitään hyvää ei voisi muualta tulla. Kerron tästä esimerkin kohta toisessa jutussa.

Englannin Brexitin myötä voi muuallakin paremmin sanoa totuuden julkisesti. Se toi esille sen, mitä on pinnan alla kuohunut EU vastaisuudessaan, ulkomaalaisvihan.
________________________________________________________________________________

http://www.midilibre.fr/2016/07/25/musees-des-poupees-et-des-nounours,1371073.php

Plus de 2 500 nounours à découvrir.

Le Musée des poupées et des nounours se cache dans le cœur de Lézan, dans une vieille maison du XIIe siècle, au 4, rue de L'Estrangladou.

Ulla-Maija, avec un joli accent et son âme d'enfant, dévoile son minuscule musée installé dans sa propre maison où les jouets ont pris vraiment toute la place. Imaginez, une collection de plus de 2 500 nounours, maisons de poupées anciennes qu'elle redécore minutieusement.
Ouvert jusqu'au 31 d'août, tous les jours de 11 h à 18 heures. Tarifs : 5 €, adulte ;  4 €, enfant.
Contact : 04 66 83 19 57.
_________________________________________________________________________________
Tässä vapaa suomennukseni:

Yli 2500 nallekokoelma
(Siinä lehti paisuttelee, koska kysymys on koko kokoelmasta eikä pelkästään nalleista. Mutta he haluavat tuoda esiin huomiota herättävästi me nallejen keräilijät ja meidän hullutuksemme, vaikka positiivisessa mielessä silti)

Nukkenallemuseo on piilossa Lézanin kylän keskellä vanhassa 1100-luvun talossa. Osoite...

Kaukaa Pohjolasta tullut Ulla-Maija esittelee pientä kotimuseotaan kuin Liisa Suuressa Ihmemaassaan. Talo on tupaten täynnä vanhoja leluja, nalleja, nukketaloja, joita hän kunnostaa uuteen loistoonsa.

Aukioloajat...

Kesämaisemiamme

Mitä puuttuu?

Työvihot puuttuivat näistä kouluista ja toisesta alimmaisesta nukketalosta puuttui myös liitutaulu. Siinä ne nyt ovat.

Uutta löytää helposti, mutta ei vanhaa. Noissa vihoissa näkyy vanhanaikainen käsiala. Nuo rihvelitaulut ovat oikeaa kiveä kuten ennen. Samasta kivestä on tehty kattoja vanhaan aikaan Ranskassa.

Keräillessä täytyy olla pitkäjännitteinen, kaikkea ei aina saa kerralla, vaan pikkuhiljaa.

Pienet asiat tai yksityiskohdat ovat tärkeitä.

Autiotalossa tapahtuu

Tässä koululaisia vielä koulun penkillä ahkeroimassa. Ensi tiistaina vasta alkaa loma.

Tämä talo on ollut tyhjillään jo monta vuotta. Se oli museomainoksena Anduzen turistitoimistossa vuosia. Sitten keväällä minulle sanottiin, että remontin takia ei voi sitä enää siellä pitää eikä sen jälkeenkään.

Löysin uuden paikan sille museon nurkasta keittiöverhon vierestä. Tänään tästä tyhjillään olevasta hylätystä autiotalosta tuli koulu, kun keksin, että sinne saan sovitettua ylimääräiset pulpetit posliininukkeineen.

Siivota täytyy, koska pölyä kertyy, kun ei ole vitriinissä. Vaikka ei vitriinissäkään ole 100% pölysuojassa. Tämän 100 vuotiaan talon ikkunoissa on vanhat pitsiverhot kiinnitetty ruosteisilla nastoilla. Niitä voi parannella ja peittää pitsillä. Parvekkeelle ja toisiin ikkunoihin voi etsiä paperikukkia. Muuten se on aika askeettinen. Koulun täytyy olla iloinen, vaikka olisikin vanhan ajan koulu.

Yläkerta avautuu katosta. Sinne voi tehdä opettajan asunnon. Siinä seuraava nukketaloprojekti kesäksi ja syksyksi.

Kouluteema on monipuolinen eikä haittaa, vaikka niitä olisi useampi.

Yllätys yllätys -nukketaloista pidetään museossa ja sellainen uusi on myös suunnitteilla ihan eri aiheinen.

Mielikuvitus työstää aina, se ei ole koskaan lomalla.

Onni on keksimisen ilo.

Hyvää kesää kaikille!

Tässä me ollaan Dixoun kanssa Uzèsissä laventelipellolla. Niitä ei ihan täällä naapurikylissä ole, joten piti mennä sinne lähemmäs Provencea. Täällä taas on enemmänkin joka paikassa auringonkukkapeltoja.

Dixou on jo toisen kerran parin viikon lääkekuurilla pissavian takia ja nyt on lisäksi korvatulehdus ja verikorva. Pissavika parani viimeksi, mutta uusiutui melkein kuukauden päästä. Röngten kuvakin otettiin, ei näkynyt pahempaa. Helle väsyttää vanhaa koiraa paljon, vaikka se on aina ulos menossa, kun vaan pääsee satoi tai paistoi.

Museossa on ollut hiljaista kuten aina kesäkuussa ennen sesonkia. Tyyntä ennen myrskyä, toivotaan.

Eilen oli silti pari madamea museossa, he soittivat tulostaan edellisenä päivänä. Toinen oli naapurini, joka omistaa ikkunani takana olevan terassin autotalleineen. Hän tuli veljen vaimon kanssa, koska tämä sattuu olemaan nukkejen ja nallejen keräilijä Alèsin kaupungista. Heidän on pitänyt tulla jo ajat sitten kuulema. Puheista päätellen motiivina oli tammikuussa kunnantalon uutislehdessä ollut  museomainos, jonka olin sinne antanut julkaistavaksi. Eivät hekään ennen ole uskoneet täällä mitään katsottavaa olevan, kuten kylässä yleisesti ajatellaan. Tarvittiin uusia vihjeitä kuten tuo mainos, joka vasta sai heidät liikkeelle alle 100m päässä sijaitsevaan Nukkenallemuseoon.

Meillä oli mukava noin parin tunnin keskustelu! He tekivät taas sen ranskalaisten ihmettely eleen käsillään monta kertaa. T.s.toista kättä ravistellaan. Se saa minut aina nauramaan, kun tuntuu niin oudolta. Ennen en tiennyt, mitä se tarkoittaa. Positiivista se on. Jos Suomessa joku niin elehtii, ei kukaan tietäisi, mistä on kyse, jos ei olisi tietoinen ranskalaisesta kulttuurista. Hassulta se vaikuttaisi! Kaikilla kansalaisuuksilla on omat tapansa reagoida.

Asiallisia rouvat olivat, ei tullut mitään negatiivista esille, kuten tulee aika usein paikallisten kesken nukkenallemuseosta puheenollen. Ei saisi menestyäkään, jos sattuu olemaan kylän ulkopuolelta tullutta porukkaa. Englannin brexitistä puhutaan nyt ykkösenä lehdissä, mutta ei se vierasviha sinne rajoitu. Samaa löytyy täältä. Toisaalta tabuasia, josta ei saisi puhua ääneen. Mutta minä olen aina puhunut, vaikka meistä totuudentorvista ei tykätä.