Ruotsalaisia lihapullia

Kontaktiton elämä alkaa välillä tuskastuttaa. Ja huomaa, ettei virtuaalimaailma netissä tai Skype:ssäkään riitä. Kaipaa ihmisten ilmoille. Ihminen ei ole saari, sanotaan.

Vaikka toisaalta nyt on helpompaa, kun ei olla enää niin ankarassa karanteenissa kuin maaliskuun puolesta välistä toukokuuhun. Se muistutti sota-ajan vaaroista, jolloin piti suojautua pommisuojiin pommituksia. Koronasota on myös tavallaan taistelua, sodankäyntiä. Koronapommit vaan ovat toisenlaisia. Nekin voivat tappaa tai vammauttaa.

Joten on piristävää, kun puhelin soi.

Eilen Isabelle soitti. Ihana yllätys. Me olemme yhtä vanhoja, 2 päivää eroa. Hän on puoliksi ruotsalainen/ranskalainen. Me tunnetaan Pariisin Raamattuopisto ajoilta v.1992. Hän on taiteilija,  maalasi ennen Montmartren kukkalalla taiteilijoiden kanssa. Nyt hän asuu Gardin alueellamme.

Tunsin heti äänestä ja naurusta, koska persoonallinen. Sama minulla, minutkin tunnetaan aina äänestä ja kaksossisko. Isabellen kanssa olemme vielä kotoisin molemmat 6-lapsisesta perheestä. Nyt me olemme talokaupoissa, haetaan taloa alueeltamme. Hän isompaa, minä pienempää. Joten meillä on paljon yhteistä.

Jos voisikin aina niin ajatella ihmisistä, mitä kaikkea on yhteistä, mutta usein ajatellaan toisin päin.

Pariisin muistoja tulee mieleen. Kun aloin matkata Suomen ja Ranskan väliä vuodesta 1992, tulin usein Pariisin kautta ja Isabelle majoitti minut yöksi ennen tänne Etelä-Ranskaan tuloa junalla. Lisäksi amerikkalainen Irene Raamattuopiston henkilökuntaa, ystävystyttiin, ja hänen tykönä olin myös yötä tänne tullessani. 

Reissasin tätä Suomen-Ranskan väliä vuodesta 1992-1998, kunnes löysin tämän talon ostaa. Se oli vuosien suunnitelma. Eikä kaikki siihen uskoneet, vain ystävät. Minä kuljin tänne kuin johtotähteä seuraten. Museo siitä syntyi lopulta, vaikka olin suunnitellut kahvila-konditoriaa! Harrastin siihen aikaan leipomista.

Muistan, kun kerran Isabelle teki meille ruuaksi ruotsalaisia lihapullia ylpeänä ruotsalaisista juuristaan. Koko elämänsä hän on Ranskassa asunut, muut sisarukset ovat Ruotsissa. 

Isabellella on Pariisissa hieno asunto, jonka hän myy ja ostaa talon tältä alueelta. Hänelläkin on talohanke ollut jo vuosia, kuten minullakin. Kyllä se jonain päivänä toteutuu kuten minunkin. Ei ihan vielä uskalla mennä koronan takia taloja katsomaan, vaikka netissä voi kyllä niitä seurata. Eri kyliin täytyy myös tutustua sitä varten, eri vaihtoehtoja. Ihan tästä läheltä en saa budjetillani sellaista taloa, jossa on myös pikkupiha tai muuta, missä voi olla ulkona pitkän kesän aikana. Museokokoelmalle pitää sitä ennen löytää paikka Suomesta. Joten mutkia on matkassa.

Tässä talossani ei ole ulkotilaa, vaan pikkukatu. Vaikka maaseudulla ympärillä joka ilmansuunnassa on kivoja kävelyteitä.

Maaseutu on noussut arvossaan tämän pandemian aikana. Kaupunkien ahtaat betonikylät ovat olleet vähemmän mukavia paikkoja elää neljän seinän sisällä. Mediassa on kerrottu yleismaailmallisesta muotisuunnasta paluusta luontoon.

Mykkämuseo kesä 2020

Korona-ajan karanteeni rajoitteet ovat vähentyneet ja elämä aika paljon normalisoitunut Ranskassa, vaikka koronavirus uhka on silti vielä kaikkialla.

Seuraan Twitterissä viimeisimpiä uutisia päivittäin, eri lehdissä, vähän liikaakin, ja kaikkea muuta historiaa unohtamatta. Oppia ikä kaikki, on kuin koulun penkillä aina olisi.

Tässä 2000-alkuvuosina tekemäni nalle. Se kuvaa tämänhetkistä tilannetta, kun on joutunut koronan takia elämään tätä virtuaalimaailmaa kaikkia kontakteja välttäessä.

Ja samalla, kun twiittailen museon puitteissa, se tekee museota tunnetuksi, markkinointia. Jos löytyisi kokoelmalleni paikka jostakin museosta. Tai toinen vaihtoehto se menee kaksossiskon taloon, kun sellainen löytyy maaseudulta Suomesta. Sisko on valmis myös sen ottamaan. Silloin se olisi auki sopimuksesta ja kesäisin. Kaikki pitää olla vitriinissä lasin takana. Ei enää tällaista osavitriini ratkaisua kuten minulla on.

Arkielämä on nyt parantunut ja toistaiseksi suurempi vaara ohi, mutta minä olen varovaisuuden kannalla aina. Parempi virsta väärää, kuin vaaksa vaaraa.

Avaan museon vasta elokuussa pääsesonkina, jos koronatilanne sen sallii. Vaikka pienet museot olisivat voineet olla auki jo toukokuun 11.päivästä asti. Maskipakko tulee olemaan puolin ja toisin, myös lapsille 10v.alkaen. Museokävijät vain sopimuksen mukaan n.5 henkeä kerrallaan, esim.yksi perhe, samaa sakkia. Niin on helpompi hallita tilanne.

Yleensä näiden museovierailujen suolana ovat tarinat ja keskustelu. Tykkään kertoa kokoelmastani. Nyt puhuminen onkin kielletty, koska virus leviää ilmasta eniten juuri jopa puhuen, hengittäen. Ja pienissä tiloissa ollaan, vaikka ikkunat ja ovi ovat auki, läpituuletus ei silti ole erikoisen hyvä. Jos sattuisi niin, että joku alkaa aivastamaan tai yskimään maskissaan, silloin etäisyyttä lisätään ja voi jopa poistua äkkiä samasta tilasta hetkeksi, jolloin mahdollinen ilmassa leijuva virusvaara vähenee, jos sellainen on.

Vähän tylsää tulevat olemaan nämä mykkämuseokäynnit. Mutta tämä on varovaisuustoimenpide. Lisäksi kielletään pikkulapset, ikäraja 6-7v., jotka käyttäytyvät hyvin. Pienemmät lapset voivat olla villejä, joiden perässä joudun juoksemaan, koska vanhemmat tai isovanhemmat eivät aina välitä, vaikka he rikkoisivat jotakin, mikä ei ole vitriinissä. Minä seuraan vain museokävijöitä etäältä maski naamassa kuten muillakin, visiiriäkin voin pitää lisäksi. Koronavirus pelottaa, jos ei kuole, voi saada elinikäiset komplikaatiot.

Varotoimenpiteet ovat perusteltuja, vaivan värtti. Museoyhdistys on vastuussa. Yritetään välttää kaikin keinoin, ettei tulisi mitään harmia. Yhdistyksessämme on pakollinen henkilövastuuvakuutus yhdessä kokoelmavakuutuksen kanssa.

Niitä puuttuvia sanoja, joita nyt kaivataan näissä mykkäkäynneissä, pyydän turisteja kirjoittamaan muistoksi korona kesästä vieraskirjaan. Niin näistä erikoisista hetkistä jää jotakin konkreettista dokumenttia. Kuviakin voi ottaa sallittaessa. Mutta se ei saa olla häiriöksi.

Maskeja täytyy varata ostettavaksi, jos joku tulee ilman. Käsidesiä myös.

Tiistaina tulee tänne Alèsin turistitoimistosta virkailija puhumaan vielä näistä koronatoimenpiteistä.

Museomainos on yksi kotitekoisista, johon maalasin nostalgisen suomalaisen perinteisen talokuvan kotoisine tupruvine savupiippuineen. Ranskalaisilla on siinä ihmettelemistä, kun on täysin eri talotyyli kuin täällä. Se myös ennakoi nukketalokokoelmaa, joka on nähtävänä.

Dixie odottaa ihmisiä kovin, että saa vahtia ja haukkua, sillekin on ollut vähän liian hiljainen ja tylsä kevät.

Vaikka koiran paikka onkin usein ollut verhon takana piilossa, ainakin, kun lapsia on tullut, mutta hajunenä toimii moitteettomasti joka paikassa.

Alimmissa kuvissa ollaan läheisellä Serre kukkalalla n.300m korkeudessa taustalla kukkivat ja voimakkaasti tuoksuvat värihernepensaat.

Toisessa kuvassa haukun takana kylämme ja 9km päässä Sevennit.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/hammassarky-ihomuutokset-hiustenlahto-potilaat-kertovat-mita-erilaisimmista-koronaoireista-oireet-voivat-kestaa-tavattoman-pitkaan/7849730#gs.8txngj

Siinä linkki koronasta. Koko ajan tulee uutta tietoa. Aika kauhistuttavaa, kun lukee, miten erilaisemmat oireet eivät meinaa loppua koronan saaneilla, niin kuin parantumaton tauti olisi.

Joten maskit kaikille julkisissa paikoissa ihmisvilinässä kuten kaupoissa jne. Presidentti Niinistökin näyttää esimerkkiä, kun uutisissa kertoi sitä käyttävänsä.

Suomen THL ja STM antavat harhaanjohtavaa tietoa, heitä ei kannata kuunnella. Ajavat laumasuoja hankettaan Ruotsin Tegnellin tapaan Suomeen. Vaikka Ruotsin esimerkki on varoittava 5000 kuolemillaan ja valtavilla sairastumistilastoillaan. THL ja STM:llä on miljoonien rokotusbusiness mielessä. Meinaavat laittaa rahaksi koronan ihmisten hengen ja terveyden kustannuksella kuten Ruotsissa nyt tapahtuu. Twitterissä heitä seurataan kuin Columbon kanssa amerikkalaista jännitysfilmiä. Koronavirus on tappava tauti ja voi aiheuttaa elinikäisiä terveysongelmia. Jos ei sellaista tautia tukahduteta, se on tartuntatautilain vastaista.Sitävastoin THL on sitä väheksynyt alusta asti ja verrannut sitä tavalliseen influenssaan, vaikka se on vale.

Suomessa on aina kehuttu, ettei meillä ole korruptiota. Mutta mitä kaikkea paljastuukaan koronakriisin jälkipyykissä. Onhan nytkin hallituksella ollut jo monta skandaalia kuten huoltovarmuuskeskuksessa Tiinan ja Onnin maskijupakka, kuin suoraan James Bond elokuvasta. Totuus on tarua ihmeellisempää.

Tässä minun koronalook. Huivista saa taittamalla helposti maskin ja sisälle vielä nenäliina, kuminauhat reunoihin. Helppo pestä ja niin niitä saa useampia tehtyä.

On selvinnyt, että ilmateitse korona leviää helpoimmin. Siksi kiinalaiset maskeja pitävät, kuten uutiskuvissa näkyy. Vaikka meille länsimaissa se on ollut vaikea tapa omaksua. Nyt siitä on tullut myös muotijuttu.

Alla huivimaskin teko video:

https://twitter.com/HeidiJuopperi/status/1245715350269890560

Marttojen maskiohjeita:
https://www.martat.fi/ajankohtaista/kasvomaskien-valmistaminen-ja-oikea-kaytto-on-uusi-kansalaistaito/

Alla maskimuoti linkki:

https://fashioniseverywhere.com/tant-qua-porter-le-masque-autant-quil-soit-en-modesolidaire

Korona-ajan muistoksi

Koronavirus on nyt ykkösuutisenä joka päivä. Niin kuin eläisimme jotakin tieteiselokuvaa, kuvitelmaa, jossa koko maailmalla on yhteinen vihollinen. Todellisuus on tarua ihmeellisempää, sanotaan.

Kun ensimmäiset uutiskuvat Kiinasta Wuhanista ilmestyivät uutisiin, se kaikki tuntui epätodelliselta, sellaista ei olisi uskonut tapahtuvan muutakuin siellä.

Kiinassa miljoonakaupunkeja suljettiin ankaraan karanteeniin. Nähtiin ihmisten kulkevan kuin avaruuspuvuissa kaupungilla ja toiset suljettuina koteihinsa vastaanottivat ruokakassinsa ovensuusta erikoistoimituksina.

Kaikki tuo oli kuin jo ennalta harjoiteltua teatteriesitystä. Ei ole siellä Aasiassa ensimmäinen kerta, kun tappava virus on liikkeellä. Heillä on kokemusta.

Mutta kun tuo painajaismainen näky alkoi tulla aina lähemmäksi Eurooppaan, Italiaan, Espanjaan ja muihin maihin, uhka tuli myös Suomeen konkreettisemmaksi. Eikä kauaa enää kestänyt yks kaks lennot toivat koronaa Wuhanista, Italiasta, Espanjasta ja muualta Suomeen. Astronauttipukuiset sairaalakuvat tulivatkin nyt myös Suomesta eikä enää vain muualta uutisissa.

Kulovalkean tavoin leviävä salakavala kuolemaa kylvävä koronavirus on sittemmin vallannut koko maailman ja saanut kaikki maat polvilleen. Ihminen on pieni niin kuin luonnonvoimienkin edessä. Voittajaa ei ole vielä voitettu.

Nukkenallemuseossa moniin tavaroihin, joita olen kokoelmaan hankkinut, liittyy muisto jostakin ajasta tai muusta. Niillä on moninkertaisia tarinoita oman historiansa lisäksi.

Tämä ylläolevan kuvan saksalainen 1900-luvun alun tummanvihreä nukketalo on joskus tulevaisuudessa muisto tästä korona-ajasta. Minun koronalohtu. Se vie ajatukset hetkeksi muualle toisiin maailmoihin. Unelmilla on tehtävänsä, kun mielikuvitus saa siivet ja voi lentää pois synkkien uhkaavien pilvien alta.

Lisäsin tuohon nukketaloon posliininuken, joka minulla on ennestään. Hame muistuttaa verhokangasta. Maton lisäsin myös. Se on palanen kutomastani pellavapöytäliinasta. Seiniin täytyy löytää vielä koristusta. Niissä on naulat valmiina. Siinä nyt tervetullutta piristävää ajatustyötä vähäksi aikaa. Ja niin on kaukana paha maailma.

Kaikella on määräaika, ja aikansa on joka asialla taivaan alla. (Saarnaajan kirja 3:1-8)

Tämän korona-ajan on sanottu kestävän toistaiseksi, ei tiedä miten kauan. Rokotus ja lääkkeet vievät aikansa, ennen kuin niitä keksitään. Joten pitää tottua kuten ihmisten piti hyväksyä espanjantauti 100 vuotta sitten. Sota-ajoista puhumattakaan.

Pienet museot saisivat olla jo auki Ranskassa, mutta en avaa. Turvajärjestelyt ovat vaativat, niitä hankala täyttää. Enkä halua ottaa riskiä. Yksikin museokävijä voisi tuoda tänne koronaviruksen. En sitä halua. Koko ajan paljastuu uutta viruksesta. Jos se ei tapa, se voi tehdä pitkäaikaissairaaksi. Kuka sellaista haluaa? Joten kannattaa olla varovainen ja välttää mahdollisimman paljon kontakteja.

 'Every cloud has a silver lining', sanotaan. Sen näemme myöhemmin.

Maailmalla, pienenä ja isona

Kuvan mollamaija ei ole minun, vaikka samanlainen kuin meillä siskojen kanssa oli 60-luvulla. Löysin tuon kirpputorilta Helsingistä, omani on loppuunleikitty. Ison siskon on hyvin säilynyt.

Isoveljellä oli punainen kolmipyörä, jota me kaksossiskon kanssa kerran kokeilimme, olimme 4-5v.. Lähdimme sillä seikkailemaan salaa, kuten TV:ssä oli nähty. Tätimme asuivat 2-3km päässä pikkutietä pitkin. Minä ajoin, koska olen 10minuuttia vanhempi, sisko istui takana nuken kanssa.

1km:n päässä sisko sanoi, että palaan jo kotiin. Minä halusin jatkaa nukke seuranani. Ympärilläni oli peltomaisemaa, joka vaihtui välillä metsämaisemaan, ihailin kesäpäivän kauneutta luonnossa. Poljin ja poljin, ei väsyttänyt yhtään. Oli jännittävää olla yksin maailmalla.

Sitten tulin metsäaukealle, tätien naapuritalon tykö. Sen vieressä on jyrkkä ahde ja ojaa ylittävä silta. Alas, ylös talutin pyörää, vähän väsytti jo. Mutta arvasin, että tätini ihmettelevät kovasti, kun niin pitkän matkan yksin uskalsin mennä. Lopulta tulin perille. Ja kaikki olivatkin ihmeissään, mistä minä yhtäkkiä tulla tupsahdin.

Kotona oli jo kuultu, että olin yksin luvattomasti seikkailemassa. Naapuritkin olivat minut huomanneet ikkunasta ja kummastelleet, mitä ihmettä pikkulikka nuken kanssa pyöräilee täällä asti. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Se oli elämäni ensimmäinen matka. 

Yli 50 vuotta myöhemmin olen taas kaukana kotoa, en vain muutaman kilometrin, vaan tuhansien kilometrien päässä ja vielä poissa Suomesta, vieraassa maassa. Varsinkin nyt koronavirus pandemiassa vaarat ovat suuret. Mukaani on tullut tämän pitkän matkan varrella iso nukke-ja nallekuorma. Auta Armias, että myös tällä reisulla olisi loppu hyvin, kaikki hyvin. 

HYVÄÄ ÄITIENPÄIVÄÄ!

Jokainen me muistelemme omaa äitiämme. Tässä äiti pienenä vasemmalla ystävänsä kanssa. Hatut ja rusetit olivat muotia. #20luku

 

 

Hyvää Pääsiäistä!

Tänään otin kuvan haukusta sireenipensaan vieressä, kun oltiin päiväkävelyllä. Sireenit puhkeavat kukkaan.

23°C lämmintä kuin kesällä Suomessa, vaikka yöt ovat vielä viileitä.

Hiljaista on kylillä aina kun ulos menee, niin kuin koko kylä nukkuisi. Karanteenissa ollaan kaikki.

Haukun kevätervehdys

Tänään keskipäivällä oltiin happihyppelyllä kylässämme. Karanteenissa ollaan.

Pieniä ihanuuksia

Tässä uutta museossa.

Sinisestä huoneesta alempana pöytäkattauksesta puuttuivat lasit. Ne piti löytää. Kesti parisen kuukautta hakea.

Tämä tinanen viinisetti on ainakin 100 vuotta vanha, Saksassa valmistettu. Pulitin siitä 46 euroa. Hyvin säilynyt. Kaksi lasia pöydälle, joka on katettu, ja viinisetti toiseen nukketaloon alimpana.

On nukketaloissa nyt hienoa!

Totuus on tarua ihmeellisempää

27.päivä helmikuuta soitin veljelleni. Jo silloin sanottiin, että koronavirus on ykkösenä uutisissa.

Siitä lähtien se epidemia, nyttemmin pandemia on ollut muuttamassa jokapäiväistä elämää tavalla tai toisella. Minä ainakin olen ollut varuillani ja seurannut siitä uutisia kuin koko maailmaa uhkaavasta tsunamista. Siksi se nyt on osoittautunutkin.

Maaliskuussa 7.ja 8.päivänä viikonloppuna olisi ollut jokavuotinen nukkefestivaali Salon de Provencessa. Jätin väliin tänä vuonna. Koska jo silloin alettiin ryhmäkokouksia Ranskassa rajoittaa, vaikka alussa ne olivat n.5000 ihmistä koskevia. Vähitellen aina vaan pieneni ryhmäkoko. Nyt ollaan karanteenissa oltu viikko.

Kiitos Macronin hallituksen. Ei ole tarvinnut odottaa hallituksen toimiin ryhtymistä kuten olen Suomen hallitusta kritisoinut. Se on sitävastoin THL:ää kuunnellessaan vitkastellut ja toiminut WHO:n, Maailma Terveys Järjestön neuvojen vastaisesti. Kansainvälisissä  uutisissa on monet asiat tiedetty aikaisemmin koronaviruksesta kuin Suomessa, jossa ne ovat tulleet viiveellä esille.

Tämän koronavirus pandemian mukana arvojärjerjestys on heittänyt kuperkeikkaa. Monet asiat, joita on pitänyt tärkeänä, ovat nyt unohtuneet. Maailma on sotatilassa koronavirusta vastaan. Kaikilla mailla on yhteinen vihollinen. Miten tästä selviää?

Toisen maailmansodan jälkeen evakot joutuivat jättämään koti Karjalan ja kaiken taakseen. Mukaan sai ottaa vain sen mitä voi kantaa mukanaan. Ei paljoa. Ne tärkeimmät. Kaikki eivät päässeet edes evakkoon, sota vei hengen. Toisille se tiesi matkaa taivaan kotiin.

14.maaliskuuta lauantaina menin naapurikylän supermarkettiin kotivaraa hakemaan ja ajoin Anduzen kylän keskustan läpi. Ulkoilma kahvilat olivat vielä täynnä ihmisiä kuten keskustassa muutenkin oli vilkasta. Se ihmetytti, koska isoista kaupungeista oli nähnyt uutisissa jo kuvia tyhjentyvistä kahviloista ja ravintoloista puhumattakaan autioituneista kuuluisista turistipaikoista maailmalla.

Supermarketissa ei mitään erikoista silloin vielä. Vaikka netissä olin nähnyt suurkaupunkien kauppojen tyhjiä hyllyjä, joita paniikin pelossa ihmiset olivat hamstranneet. Kaikki täällä pikkupaikassa oli normaaliin tapaan kuin ennenkin.

Maananataina 16. maaliskuuta uutissa sanottiin, että tiistaina klo 12 alkaa poikkeuslaki. Viimeksi sota-aikana on ollut kaikki näin karanteenissa, kotiarestissa. Se ei ole samanlainen kuin Suomessa, vaan koskee kaikkia ankarin säännöin.

Joten aamulla aikaisin äkkiä Anduzeen supermarkettiin ennen sitä. Se aukeaa klo 8:30. Meitä oli muutama oven takana odottamassa. Yksi keski-ikäinen piti suusuojaa ja muovikäsineet kädessä kuten muutamilla. Minulla muovikäsineet myös osittain. Tavaraa oli kaupassa kuten ennenkin. Mutta kassoilla ei ollut mitään suojaa, vaikka ovat virusvaara paikassa työssä.

Anduzen keskustan kahvilat, ravintolat olivat jo tyhjentyneet ihmeesti ja hiljaista oli. Autioksi tullut kylä kertoi jo uhkaavasta pandemia tsunamista niin kuin olisi ollut tyyntä ennen myrskyä. Karanteeni näkyi. Jos ei kulje A4 todistus mukanaan kun on "välttämättömillä" muutamilla ulkoreisuilla, saa 135euroa sakkoa. Se on tehonnut. Vaikka uutisista näin, että valtio on tienannut jo yli miljoonan noilla rikkeillä. Eilen karanteeni tuli vielä ankarammaksi. Myös öisin on ulkonaliikkumiskielto monissa paikoissa.

Tänään 24.maaliskuuta olin taas ruokakaupassa sen avattua tuolla Anduzessa. En oman kylän markettiin mene, kuin jos on pakko, koska siellä saa kaikesta maksaa ainakin tuplahinnan eikä valikoima ole hyvä.

Nyt näki jo eron joka paikassa. Anduzen supermarketissa oli kyllä tavaraa, jotain oli loppu, kuten jauhot. Ei tuorelihatavaraa näkynyt paljoa kylläkään, tyhjää oli. Mutta ihmiset olivat nyt suojautuneet. Meillä naisilla oli huivi nenä-suun edessä, minulla myös, miehillä useilla nenäsuojus kuin ammatilaisilla. Surullista oli huomata vanhukset poikkeuksena ilman mitään suojaa ja surullisen näköisinä. Kassat olivat vihdoinkin saaneet nenä-suusuojuksen ja lasin kassan ja asiakkaiden väliin.

En kertonut tässä koronavirus tilastoja. Niitä näkee uutisissa muutenkin ja ne muuttuvat koko ajan.

Mutta kerroin se miltä tuntuu elää vieraassa maassa kaukana kotimaasta, kun koko maailma on katastroofitilassa enemmän tai vähemmän. Onneksi on SKYPE, jolla me ollaan siskojen kanssa yhdessä päivittäin.

Kaiken keskellä perhe on paras.

https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Guds_hand_2007.jpg

The Hand of God (Carl Milles)

Joskus 80-luvun lopussa olin ystävän kanssa Tukholmassa Carl Millesin taidepuistossa.

Olin nähnyt kuvan tästä veistoksesta Jumalan Käsi ja halusin nähdä sen luonnossa. Se oli vaikuttava!

Leikityt ja vähemmän leikityt

Alès Agglon lehtiartikkeli on tuonut tänne museokävijöitä nyt alkuvuodesta.

Viikonlopulla oli yksi eläkeläispariskunta. Rouva kysyi, mistä olen saanut ideoita nukketalojen kunnostukseen ja sisustukseen. Yleensä vastaan, että netistä, monista museoista jne. Lisäksi he ihmettelivät, että monet nukketalot ovat ihmeen hyvin säilyneet, onko niillä mahdettu ollenkaan leikkiä. Kerroin, miten Tukholman Nordiska Museet'issa nukketaloista sanottiin, että ne olivat (kodinhoito)-opetusta eikä leikkiä varten ja siksi täydellisessä kunnossa.

Toisaalta on varmaan ollut toisia leluja leikkimistä varten ja näitä toisia vain ihailtavana. Katsoa saa, mutta ei koskea, kuten sanotaan.

Minulla on 321 vanhaa nallea, joista näkyvät leikin jäljet, varsinkin 1900-alussa, jolloin lapsilla oli vain yksi kaksi lelua. Tässä yksi sellainen, joka tuli tänne tarinoineen. Nalleissa reissussa rähjääntyneisyys ei useinkaan haittaa, päinvastoin, ne ovat liikuttavia. Nuket taas eivät saa olla kovin huonokuntoisia, se häiritsee.

Sitten kuva hyvin säilyneestä englantilaisesta nukketalosta Joan villa, 1916.

Alimpana on oma nukke. Sellaiset me saimme kaksossiskon kanssa 60-luvun alussa. Se on italialainen tai ranskalainen iso rhodoidinen markkinanukke. Sisko sai turkoosihameisen ja minä tämän lilahameisen. Olimme niistä niin iloisia silloin alle kouluikäisinä, että tanssittiin niiden kanssa. Kun äiti näki, hän sanoi, että ne ovat hienot ja kalliit pidetään ne salissa lipaston päällä koristeina. Siellä ne sitten istuivat aina vierekkän.

Ei tämä nukke muuten olisi säilynyt näin hyvänä alkuperäisissä vaatteissaan.

Lapset oppivat näin kunnioittamaan, kun kaikkea ei saa koskea.

Katsoa saa vain silmillään eikä käsillään, sanovat ranskalaiset. Vähän eri tavalla kuin me suomalaiset, ajatus on sama. Kiitos tämän vanhanaikaisen kasvatuksen, jonka johdosta paljon kaunista on säilynyt tässä maailmassa.

Täällä Nukkenallemuseossa on monta aikakapselia eri vuosikymmeniltä.