Vaikka toisaalta nyt on helpompaa, kun ei olla enää niin ankarassa karanteenissa kuin maaliskuun puolesta välistä toukokuuhun. Se muistutti sota-ajan vaaroista, jolloin piti suojautua pommisuojiin pommituksia. Koronasota on myös tavallaan taistelua, sodankäyntiä. Koronapommit vaan ovat toisenlaisia. Nekin voivat tappaa tai vammauttaa.
Joten on piristävää, kun puhelin soi.
Eilen Isabelle soitti. Ihana yllätys. Me olemme yhtä vanhoja, 2 päivää eroa. Hän on puoliksi ruotsalainen/ranskalainen. Me tunnetaan Pariisin Raamattuopisto ajoilta v.1992. Hän on taiteilija, maalasi ennen Montmartren kukkalalla taiteilijoiden kanssa. Nyt hän asuu Gardin alueellamme.
Tunsin heti äänestä ja naurusta, koska persoonallinen. Sama minulla, minutkin tunnetaan aina äänestä ja kaksossisko. Isabellen kanssa olemme vielä kotoisin molemmat 6-lapsisesta perheestä. Nyt me olemme talokaupoissa, haetaan taloa alueeltamme. Hän isompaa, minä pienempää. Joten meillä on paljon yhteistä.
Jos voisikin aina niin ajatella ihmisistä, mitä kaikkea on yhteistä, mutta usein ajatellaan toisin päin.
Pariisin muistoja tulee mieleen. Kun aloin matkata Suomen ja Ranskan väliä vuodesta 1992, tulin usein Pariisin kautta ja Isabelle majoitti minut yöksi ennen tänne Etelä-Ranskaan tuloa junalla. Lisäksi amerikkalainen Irene Raamattuopiston henkilökuntaa, ystävystyttiin, ja hänen tykönä olin myös yötä tänne tullessani.
Reissasin tätä Suomen-Ranskan väliä vuodesta 1992-1998, kunnes löysin tämän talon ostaa. Se oli vuosien suunnitelma. Eikä kaikki siihen uskoneet, vain ystävät. Minä kuljin tänne kuin johtotähteä seuraten. Museo siitä syntyi lopulta, vaikka olin suunnitellut kahvila-konditoriaa! Harrastin siihen aikaan leipomista.
Muistan, kun kerran Isabelle teki meille ruuaksi ruotsalaisia lihapullia ylpeänä ruotsalaisista juuristaan. Koko elämänsä hän on Ranskassa asunut, muut sisarukset ovat Ruotsissa.
Isabellella on Pariisissa hieno asunto, jonka hän myy ja ostaa talon tältä alueelta. Hänelläkin on talohanke ollut jo vuosia, kuten minullakin. Kyllä se jonain päivänä toteutuu kuten minunkin. Ei ihan vielä uskalla mennä koronan takia taloja katsomaan, vaikka netissä voi kyllä niitä seurata. Eri kyliin täytyy myös tutustua sitä varten, eri vaihtoehtoja. Ihan tästä läheltä en saa budjetillani sellaista taloa, jossa on myös pikkupiha tai muuta, missä voi olla ulkona pitkän kesän aikana. Museokokoelmalle pitää sitä ennen löytää paikka Suomesta. Joten mutkia on matkassa.
Tässä talossani ei ole ulkotilaa, vaan pikkukatu. Vaikka maaseudulla ympärillä joka ilmansuunnassa on kivoja kävelyteitä.
Maaseutu on noussut arvossaan tämän pandemian aikana. Kaupunkien ahtaat betonikylät ovat olleet vähemmän mukavia paikkoja elää neljän seinän sisällä. Mediassa on kerrottu yleismaailmallisesta muotisuunnasta paluusta luontoon.
Jos voisikin aina niin ajatella ihmisistä, mitä kaikkea on yhteistä, mutta usein ajatellaan toisin päin.
Pariisin muistoja tulee mieleen. Kun aloin matkata Suomen ja Ranskan väliä vuodesta 1992, tulin usein Pariisin kautta ja Isabelle majoitti minut yöksi ennen tänne Etelä-Ranskaan tuloa junalla. Lisäksi amerikkalainen Irene Raamattuopiston henkilökuntaa, ystävystyttiin, ja hänen tykönä olin myös yötä tänne tullessani.
Reissasin tätä Suomen-Ranskan väliä vuodesta 1992-1998, kunnes löysin tämän talon ostaa. Se oli vuosien suunnitelma. Eikä kaikki siihen uskoneet, vain ystävät. Minä kuljin tänne kuin johtotähteä seuraten. Museo siitä syntyi lopulta, vaikka olin suunnitellut kahvila-konditoriaa! Harrastin siihen aikaan leipomista.
Muistan, kun kerran Isabelle teki meille ruuaksi ruotsalaisia lihapullia ylpeänä ruotsalaisista juuristaan. Koko elämänsä hän on Ranskassa asunut, muut sisarukset ovat Ruotsissa.
Isabellella on Pariisissa hieno asunto, jonka hän myy ja ostaa talon tältä alueelta. Hänelläkin on talohanke ollut jo vuosia, kuten minullakin. Kyllä se jonain päivänä toteutuu kuten minunkin. Ei ihan vielä uskalla mennä koronan takia taloja katsomaan, vaikka netissä voi kyllä niitä seurata. Eri kyliin täytyy myös tutustua sitä varten, eri vaihtoehtoja. Ihan tästä läheltä en saa budjetillani sellaista taloa, jossa on myös pikkupiha tai muuta, missä voi olla ulkona pitkän kesän aikana. Museokokoelmalle pitää sitä ennen löytää paikka Suomesta. Joten mutkia on matkassa.
Tässä talossani ei ole ulkotilaa, vaan pikkukatu. Vaikka maaseudulla ympärillä joka ilmansuunnassa on kivoja kävelyteitä.
Maaseutu on noussut arvossaan tämän pandemian aikana. Kaupunkien ahtaat betonikylät ovat olleet vähemmän mukavia paikkoja elää neljän seinän sisällä. Mediassa on kerrottu yleismaailmallisesta muotisuunnasta paluusta luontoon.
