Maamerkki

Mainostemppuja täytyy aina keksiä uusia. Tässä kuvassa 60-luvun vauvanvaunut. Nyt museo pitäisi näkyä paremmin kauemmaksikin, kun on vanhanaikaiset vaunut maamerkkinä.

Ne herättävät huomiota ja saavat ihmiset hymyilemään ohi kulkiessaan, jos eivät poikkea museoon katsomaan. Siinäpä hyvä keskustelu- tai muistelunaihe. Minulla on kylällä monta tuttua, jotka ovat 60-luvulla syntyneitä. Joten siinä heidän vaununsa.

Hain vanhoja vaunuja halvalla, jotka voi jättää ulko-oven viereen. Sain nuo 40 eurolla. Niistä oli kova peseminen. Monta tuntia meni ennen kuin sain ne puhtaaksi. Mutta ne ovat kyllä hyväkuntoiset, ikää on jo 40-50 vuotta. Suomessa kaikki vaunut ovat paljon kalliimpia kuin täällä Ranskassa. Se on ollut minun vaikutelmani, kun olen siellä hintoja kysellyt.

Minulla on kokoelmassa monet nuken-tai lastenvaunut ja -rattaat eri vuosikymmeniltä. Mutta ne kaikki on lastattu nalleilla täpötäyteen. Enkä niitä halua jättää ulos, voidaan varastaa. Nuo 60-luvun vaunut kiinnitin pyörälukolla ja ne pitää vielä saada seinään kiinni.

Tällä viikonlopulla oli vain kaksi museokävijää, pariskunta Toulonista. He olivat nähneet museokyltin Anduzessa eli Bambupuistoon vievällä tiellä. Se on meille tuonut paljon turisteja.

Nyt pitää keksiä joku uusi mainoskampanja tai muuta, miten saisi taas ihmiset liikkeelle ja tänne katsomaan. Se koskee lähinnä paikallisia, koska turistit ovat jo tipotiessään. Lomat ovat ohi.

Soitin ystävilleni Anduzeen retkeilymajaan. He sanoivat, ettei heilläkään ollut kuin kaksi henkeä eilen ja tänään ei ketään. Syksy on saapunut ja hiljainen kausi sen mukana.

Tämän kuun lopulla alkavat syyslomat ja ne kestävät viikon pari. Sitä varten voi jo valmistaa jotakin.

Kuin tarjottimelta

Pohdin juuri, miten ihmeessä saisi houkuteltua ryhmiä museoon. Sitten puhelin soi.

Ryhmä tuli kuin tilauksesta. Monsieur soitti Aramon kylästä, tätä Gardin aluetta se on, ja kyseli, jos sopii tulla marraskuussa 15-20 hengen ryhmän kanssa museoon. He ovat kai eläkeläisiä. Siihen minä innokkaana vastasin, että sopii hyvin. He lupasivat varmistaa marraskuun alussa.

Tuo Aramon kylä tuli tunnetuksi yksi vuonna valtavista tulvavahingoistaan.

Muuten yksi nukketaloni myyjä on myös tuolta kotoisin. Muistan, miten menin tuota ostamaani nukketaloa hakemaan Nîmesistä junalla. Treffit oli rautatieaseman ulkopuolella. Se oli joskus huhtikuussa 2006. Olin juuri saanut ajokortin, mutta minulla ei ollut vielä autoa. Sitten kun tulin Nîmesistä takaisin Alèsiin, pyöräni odotti rautatieaseman vieressä. Kiinnitin nukketalon narulla pyörän takaosaan ja sitten kotimatkalle. Alkumatkan talutin, en uskaltanut ajaa, ettei suuri aarteeni olisi pudonnut maahan. Matkaa oli 13km Lézanin kylään. Kun olin jo puolessa matkassa, päätin kokeilla ajamista. Se sujuikin hyvin, koska tie oli hyväkuntoinen. Mikä helpotus, kun ei tarvinnut kävellä ja taluttaa kokoo matkaa. Ihastelin samalla keväisen luonnon heräämistä. Tänä samana päivänä puihin tuli lehdet ihan silmissä ja kaikki alkoi vihertää auringon paisteesta noina muutamina päivätunteina. Ja kun lopulta pääsin kotiin, se oli kuin juhlaa. - Tämä ei ollut ainut kerta, kun kokoelmaani raahasin jotakin uutta pyörän selässä suurella vaivalla. - Mutta se oli vaivan arvoista, tuo englantilainen Triang-merkkinen nukketalo oli suosittu museossa, siihen aikaan kun minulla ei ollut vielä montaa miniatyyria.

Sitten vielä asiaan. Kunpa noita ryhmätilauksia olisi useammin! Varsinkin nyt, kun turistit ovat lentäneet kauas pois niin kuin muuttolinnut. Ja talvi koputtaa ovelle. Vaikka on meillä vielä täällä noin 24°C iltapäivisin.

Linkit - näyttelyjä museoissa

http://www.museot.fi/nayttelykalenteri/index.php?x_hakulause=lelut&pva=04&vv_kk=2012-10&ajanjakso=0&maakunta_id=0&kunta_id=0&nayttelyhaku=1&submit=HAE

http://www.museot.fi/nayttelykalenteri/index.php?nayttely_id=5039

http://www.museot.fi/nayttelykalenteri/index.php?nayttely_id=7679    Paperinukke

http://www.museot.fi/nayttelykalenteri/index.php?x_hakulause=nukke&pva=04&vv_kk=2012-10&ajanjakso=0&maakunta_id=0&kunta_id=0&nayttelyhaku=1&submit=HAE  

Uutta henkilökuntaa englantilaiseen taloon

Tässä keskellä portaita alhaalla odottaa palvelija vieraita taloon.

Siinä toinen tekemäni nukke. Sillä on oikein ripset. Lila hame on tehty vintistä löydetystä hameesta. Esiliina on oikeasta vanhasta  pitoesiliinasta leikattu palanen.

Ilman tietokonetta ollessani syntyi muutama nukke. Mustia nukkeja on helpompi tehdä kuin valkoihoisia. Saa käyttää värejä rikkaammin, koska mustille sopii kaikki.

Eilen museossa oli taas pari pariskuntaa. Toinen miehistä sanoi, että tuo nukketalo mustineen tuo mieleen "Tuulen viemää elokuvan". Se ajatus minulla siinä olikin. Lisäksi esittelen sen yhdessä "Setä Tuomon tuvan" kanssa.

Tässä alla vielä isompi kuva, jotta nuken hienot ripsetkin näkyvät.

Suursiivousta

http://www.flickr.com/photos/62079252@N04/8039138458/in/set-72157631222526416/

Tässä kuva nukketalosta siivouksen jälkeen.

Otin huonot tapetit pois lattioista, keittiön seinistä ja yläkerran katoista. Toiset tapetit lähtevät aika helposti vedellä ja pesuaineella, mutta toisiin tarvitaan hartiavoimia ja kaikki mahdolliset konstit, niin hyvin on tapetti liimattu. Monta päivää touhusin, että sain ne pois. Vielä oli tekstiä poistettavana santapaperilla.

Ajattelin, että en osta nukketaloa, josta täytyy tapetteja tai maaleja poistaa. Se vasta on työlästä.

Eläkeläisiä ja muita museossa

Viime viikonlopulla oli yksi eläkeläispariskunta museossa ja myös eilen. Tämä syyskuu eli sesongin loppuaika on kuulema heidän lomakuutaan. Isovanhemmat ovat kai olleet lastenlastensa lapsenvahtina vanhempien ollessa lomalla heinäelokuussa.

Viime viikonlopun pariskunta tuli Anduzesta retkeilymajasta ystävieni lähettäminä. Emäntä oli iloinen kuin aurinko ja isäntä myötäili. Huvittava pariskunta, kaksi lihavaa pientä ihmistä. Rouva oli naisellisuuden huippu. Punainen väri oli lempiväri, ja se näkyi pukeutumisessa. Punainen laukku, punaiset balleriinat ja punainen kukkanen hiuksissa täydensivät vielä kokonaisuutta. En voinut olla sitä kommentoimatta, siihen isäntä tokaisi, että myös auto on heillä punainen. Vähän väliä nauraa heläyttivät nämä vieraat ja saivat muutkin nauramaan.

Samanaikaisesti oli Montpelliersta yksi nalletaiteilija, jonka olen tavannut joskus Barjacin antiikkimarkkinoilla. Annoin siellä hänelle museomainoksen ja nyt hän tuli, vaikkakin aikojen takaa. Joku oli puhunut tästä museosta hänelle Alèsissa ravintolassa.

Eilen soitti ovikelloa yksi toinen pariskunta. Museo on auki nyt vain viikonloppuna, mutta myös sopimuksesta ja jos satun olemaan kotona. He olivat antiikkinukkejen keräilijöitä. Ja maku olikin kallis, koska he puhuivat vain kaikkein arvokkaimmista ranskalaisista merkeista: Steiner, Bru ja yleisempi Jumeau. Steineria ja Brutä ei saa alle tonnilla. Hinnat pyörivät monissa tonneissa. En ole koskaan suunnitellutkaan niiden ostamista, ei ole varaa. Jumeau-nukkeja minulla on kyllä pari. He sanoivat, että he ovat hankkineet ne Steinerit ja Brut vaihtokaupoilla. Mutta yllätyksekseni molemmat olivat kuitenkin hyvin tyytyväisiä täällä nukkenallemuseossa. Toisaalta kun he näkivät kansainvälisiä merkkejäni, se oli taas heille uutta ja he olivat niistä ihastuksissaan, puhumattakaan nukketaloista. Itse kun olivat enemmän keskittyneet keräilyssään vain ranskalaisuuteen. Ja taas tuli esiin kysymys, mistä olen kaikkea löytänyt!

Nämä kaksi pariskuntaa olivat maultaan äärimmäisiä. Ensimmäinen oli jättänyt ennen lähtöään retkeilymajaan tätä museota varten pari nukkea. Moderneja huippu koristeellisia posliininukkeja, sellaisia, joita näkee Tiimarissa eli halpakaupoissa, joissa myydään made in China tuotteita. "Lahjahevosen suuhun ei saa katsoa", sanotaan. Mutta valittavasti, jos laitan esille nuo nuket, se on huonoa mainosta museolle, tarkoitan kiinalainen halpatuonti. Nuo ihmiset olivat tosi herttaisia, mutta kaikkea ei voi museoon hyväksyä. En tietenkään sitä heille sano, ystävilleni kyllä sen jo paljastin. Voisin sanoa noille lahjanantajille, että ne nuket voisi antaa hyväntekeväisyyteen, lapsille, joilla ei ole mitään.

Museossa täytyy erottaa aito ja epäaito massatavara.

Tässä alla kuvia "nukkejen aatelista", jossa nuket ovat uniikkeja:

http://theimer.pagesperso-orange.fr/Results.html

http://dolls.rubylane.com/dolls/,c=Doll_Bru,ss=bru.html

http://dolls.rubylane.com/dolls/,ss=steiner

Sitten vertailun vuoksi uustuotantoa eli sitä "Tiimarinukkea":

http://www.collectionsetc.com/Products/Gifts/Collectible-Dolls/category.aspx/_/N-6pk0it

http://www.collectionsetc.com/Product/victorian-doll-in-pink-ruffled-dress.aspx/_/N-6pk0it

Nuo sivut ovat amerikkalaiselta nettisivulta, nuket myydään keräilynukkeina. En katsonut ollenkaan tekstiä, vaan kuvien perusteella otin ne esimerkiksi. Joka tapauksessa ne ovat moderneja "tusinanukkeja".

Nalle tuli...

Atk-liike sai tallennenettua ainakin melkein kaiken vanhalta koneeltani. Paitsi myoldbear-sivujen kopion, joka oli minulla kiintolevylläni. Sivuja päivitellessäni NVU-llä tarvitsen sitä aina.

Nyt piti ottaa netistä se kopio takaisin koneelleni päivitystä varten. Mutta tein yhden tyhmyyden! Sydän oikein pomppasi ja pelästyin, että nyt olen tehnyt jotain peruuttamantonta, jota ei saa korjattua. Onneksi minulla oli tallella tikulla varmuuskopio viime maaliskuulta 2012, jossa on kuitenkin jo vähän vanhaa tietoa mukana. Sain paikattua erehdykseni, vaikka vielä täytyy pikkuhiljaa sitä päivittää ajan tasalle netissä. Taas kerran näki, että noita kopioita pitää olla aina.

Eilen imuroin kaikki ohjelmat uudestaan Avira antiviruksesta alkaen. Tämä kone on ihan toista kuin vanha, ei takkuile yhtään ja hetkessä sivut aukeavat.

Siinä viimeisiä touhujani. Sitten lopulta asiaan.

Ajattelin näyttää vielä nyt ehtoolla blogilukijoilleni kuvan nallesta, joka saapui tänne museoon pieni viesti mukanaan

 Tässä alla vapaa käännökseni:

Ullalle:
"Toivon, että pidät tästä hyvin vanhasta nallesta, joka on nähnyt vähän kaikenlaista elämässään. Se on paljon lohduttanut isovanhempiani heidän lapsuudessaan jo kauan kauan sitten."
Philippe

Ostin tuon nallen 26 eurolla. Se oli halpa! Persoonallisuudet kuten tämä voivat olla hyvin hintavia. Minulla oli tuuria. Toisaalta täällä nukkenallemuseossa sillä alkaa uusi elämä, tänne se oli varmaan tarkoitettu kertomaan tarinaansa...kuuntelijoita on paljon. Se ei voi jäädä huomaamatta muistokirjoituksensa kanssa, resupekka, prinsessanukkejen ja muiden joukossa.

Minä aina hellyn, kun näen moisia reissussa rähjääntyneitä. Myyjä sanoi, että se on vuosilta 1915-1916. Joten satavuotta tulee täyteen piakkoin. On se kovia kokenut, koska on nähnyt molemmat maailmansodat ja ties mitä... Sitä on säilytetty kuin aarretta, niin tärkeä paikka sillä on ollut sen omistajien sydämessä. Siihen aikaan ei leluja paljoa ollut, joten ne olivat kultaa kalliimpia. "Perhekalleuksia" niistä on tullut tuleville sukupolville, koska ne muistuttavat rakkaista omaisista. Myyjä ei siitä paljoa tienannut, kun sen myi. Tuttavallisen ja kauniin viestinsä kanssa sain sen kuin lahjana ventovieraalta ihmiseltä. Toisaalta nyt se pääsee oikein valokeilaan, koska tulee museoon esille eikä ole enää oman perheensä vintin kätköissä. - Se on kuin opetuksena meille kertakäyttöyhteiskunnan ihmisille jostakin ainutkertaisuudesta, elämän ihmeestä, joka jatkuu ja kestää kaikki myrskyt.

Nallelle löysin jo kunniapaikan vitriinissä. En uskaltanut sitä edes puhdistaa. Kuonokin on sillä jo mytyssä ja silmiä ei enää ole. Mutta kädet, jalat, pää, korvat ja maha ovat tallella, vaikkakin paikattuina sieltä täältä. Kun näin sen ensimmäistä kertaa, tuli mieleen Steiff, mutta ei tiedä. Se on sen verran huonossa kunnossa, että on vaikea identifioida. Otan selvää.

10 päivän katkolla - langat poikki maailmaan

Eilen kannoin kotiin kaupasta uuden tietokoneen keskusyksikön, tai mikä se onkaan suomeksi. Minun piti saada se jo perjantaina, mutta en saanutkaan ja oli pitkä viikonloppu. Toisaalta tuli touhuttua muuta. Keittiön kaappi tuli siivottua, sitä olen kauan suunnitellut, mutta nyt vasta se tuli tehtyä.

Näinä toisina "tylsinä päivinä" 1920-luvun nukketalon lattiat, rumat kuluneet keittiötapetit ja yläkerran huoneiden katot tuli puhdistettua vanhasta paperista ja liimasta. Siinäpä oli hommaa kolmeksi päiväksi.

Illalla aloin koota tietokonetta kokoon kymmenine johtoineen. Minä en ostanut uutta näyttöä enkä näppäimistöä turhan takia. Kaikki muut vanhat osat pidän, vaikka hiiren ostin jo aikaisemmin, koska luulin, että siinä oli vika. Keskusyksikkökin pelkästään maksoi 390 euroa. Ostin atk liikkeestä naapurikylästä, jossa olen korjauttanut joskus koneeni. Kaikki suosittelivat minulle kannettavaa tietokonetta, mutta minä päädyin samaan pöytäkoneeseen kuin ennenkin. Onhan tämä kestänyt minulla vuodesta 2004. Kannettavat olisivat maksaneet 400 euron paikkeilla, niissä kaikki on kylläkin uutta samaan hintaan. Mutta vanha koneeni oli osista koottu liikkeessä ja nyt myös tämä uusi. Näitä sanotaan kestävämmiksi kuin valmiit. Sitäpaitsi koneeni on nyt hirmu nopea!

Eilen päivällä tuli vielä toinen uusi ongelma. Internet-johdon pistoke meni rikki. Sen takia piti käydä kaksi kertaa Alèsissa Orange puhelinyhtiön liikkeessä, eilen ja tänään. Onneksi tällä kertaa selvittiin vähällä. Liikkeestä sain toisen pistokkeen vanhan tilalle. Orangella on sellainen maine, että siellä kaikki yksinkertaisetkin asiat tehdään mahdollisimman monimutkaiseksi.

Tässä iltapäivällä tuli nettiyhteys lopulta, kun sain selväksi johtojen "lankavyyhdin", mihin mikin tuli. Kuin ihmettä se oli, kun pääsin taas uudestaan tänne virtuaalimaailmaan. Täällä on aina uusia ulottuvuuksia löydettävänä joka ilmansuunnassa. Ikkuna aukesi pienestä maailmastani suureen maailmaan. "Näen" nyt ihan Suomeen asti, kun tätä kirjoitan. Pienet ovat ympyrät ilman tätä 21.vuosisadan huipputeknologiaa.

Ennen puhelin ajoi saman asian kuin tietokone, vaikka paljon vaatimattomammin. Toisaalta vanhaan aikaan tultiin toimeen ilman mitään noita suuria keskintöjä. Radiokin oli suuri ihme. Reaaliyhteys tai suora lähetys ulkomaailmaan oli uutta. Posteljooniin oli totuttu. Ja puluihin viestien kantajina. Ei meille nykymaailman ihmisille se riittäisi, että odotettaisiin vaan kun pulu tuo viestin! Toisaalta elämänrytmi olisi myös toista. Samanlaisesta kiireestä kuin kulutusyhteiskunnassamme on ei voisi puhua.

Me ollaan tultu liiankin riippuvaiseksi kaikista aikamme tekniikan hienouksista. Nyt sen taas huomasin ja syyllistyin itsekin siihen. Mutta täytyy sanoa, että nukkenallemuseon menestys on ollut ihan kiinni atk:sta, internetistä, joka on toiminut kuin taikasauvana 8 vuotta eli vuodesta 2004. Vaikka se on vaatinut paljon aikaa, mutta turhaa touhua tämä ei ole ollut. Siksi minä hermoilin, koska "langat olivat poikki". Joka päivä käytetään hyväksi.

Ilman tietokonetta

Tietokoneeni on rikki vanhuuttaan, ostin sen vuonna 2004. Carte mère eli "äitikortti" ei enää toimi eikä samaa mallia ole enää olemassa. Joudun ostamaan uuden koneen.

Olen nyt tätä kirjoittamassa yhdessä tutussa yhdistyksessä. Outoa on ilman konetta, koska minulla ei ole telkkariakaan ollut kolmeen vuoteen. Internetistä luen sanomalehdet ja uutiset jne. Se on monitoimikone.

Ajatuksia ennen ja jälkeen

Eilen aamulla, kun valmistelin museota kuntoon, ajattelin, että siivota täytyy, vaikka ei tiedä jos ketään tulee käymään tänä kulttuuripäivien lauantaina. Varauksella olen tottunut ottamaan nämä museokäynnit. Ihan odottamatonta se on useinkin.

Sitten kun vein museomainoksia linnaan, joka oli myös jo auki, tullessani törmäsin kadulla yhteen vanhempaan pariskuntaan. Ei varmaankaan ole kyläläisiä, vieraan näköisiä he olivat. Oikein arvasin, tänne he olivat tulossa ja olivat käyneet jo oven takana....

Kello kuuteen eli sulkemiseen mennessä täällä kävi 11 ihmistä. Kerron myöhemmin....

Naapurini oli linnassa vastaanottamassa ihmisiä ja laskemassa kävijöitä. Hän sanoi, että siellä oli ollut 145 ihmistä.

Tänään oli kolme turistia, hollantilainen ja belgialaisia. Meidän kylästä ei ollut ketään eikä ihan lähikylistäkään...