Sateiden syksy

http://www.midilibre.fr/2014/10/07/herault-les-images-de-...

http://www.midilibre.fr/2014/10/07/intemperies-dans-le-ga...

Viime yönä oli taas kovat sateet täällä Gardin alueella. Mutta Montpellier'ssa ne olivat vielä pahemmat. Yllä linkit, joissa kuvia luonnon katastroofin jälkeen. Niiden kommenteissa sanotaan, että nuo tulva-alueet ovat kortteleita, jotka kuuluvat pahimpiin riskialueisiin. Rakennuslupia on myönnetty vaara-alueille. Nyt näkee seuraukset.

Meidän kylässä juomavesi on nyt juomakelvotonta. Voidaan hakea kunnantalolta pullovettä. Alkuvuosina en tiennyt, että sateiden jälkeen näin on. Vaan käytin vettä normaalisti. Olin sitten kipeä jälkeenpäin kuten moni muu lääkärinvastaanotolla. Oksennustauti tai maha kipeä.

Kun oltiin ulkoiluttamassa Dixou illalla, käveltiin uuden asuntoalueen ohi. Siinä on paljon uusia omakotitaloja. Ensimmäinen niistä "ui" veden alla kuin joessa. Vaikka vaan pohja olisi vedessä, se kuitenkin on rakennusvirhe, joka tuo kosteutta taloon aina. Ihmettelen noita ihmisiä, kun rakentavat kalliita taloja veden varaan!

Anduzen nurkilta

http://www.anduze-tourisme.com/fr/il4-page_p198-le-parc-d...

http://www.cevennes-tourisme.fr/fr/il4-item_p-visite-du-p...

Tässä Anduzen puiston läheltä linnanäkymä. Se on satumainen kauniin puistikon takana.

Alesin lehtiartikkelista

http://myoldbear.free.fr/alesagglooct2014.pdf

Yllä linkki alkuperäiseen tekstiin. Tässä on vapaa käännökseni:
Lézanissa vanhat lelut vievät meidät lapsuuteen

Nukkenallemuseossa on yli 2000 nukkea, nallea ja vanhoja esineitä 1700-luvulta 1900-luvulle.
(toimittaja on käyttänyt sanaa esine eikä lelu, koska hän sanoi, että täällä on vähän kaikkea eikä vaan leluja)

"Minulla on salaisuus: 60-luvulla minä sain nukkeja ja muita leluja, mutta en nallea...Ystäväni sai myös nallen, juuri sellaisen kuin minäkin olisin halunnut saada."

Näin alkaa nukkenallemuseon vierailu Lézanissa. Sen on perustanut suomalainen keräilijä Ulla-Maija Suonpää. Huumorilla höystäen hän kertoo museon monista esineistä.

Kaksi vakituista näyttelyä: "Huippumuotia nallemaailmassa 1950-2014" ja "Koulumuistoja 60-luvulla" vievät vierailijat historian kätköihin ja lapsuusmuistoihin.

Uudessa näyttelyssä: "Nukketaloja 1800-luvulta meidän päiviimme" on noin 50 nukketaloa, joissa tulee esiin yhteiskunnan kehitys. Ulla sanoo, että niissä näkyy aikuisten maailma pienoiskoossa eri aikoina. Ennen lelut olivat oikeiden esineiden kopioita. Esimerkkinä hän näyttää 1900-luvun englantilaista nukketaloa, joka muistuttaa ajanmukaista kaupunkitaloa sähköineen.

Nallet turvassa:

Mitä tulee nallejen restaurointiin, Ulla antaa nallejen olla sellaisenaan, niitä pahemmin restauroimatta. Jokaisella esineellä on tarinansa, oli se sitten onnellinen tai surullinen, ajan patina saa näkyä.

Tässä epätavallisessa museossa kiehtovinta ja ihastuttavinta ovat epäilemättä miniatyyrit taiteellisine pienine yksityiskohtineen.

Ullan kahden kerroksen kotimuseo on kylän keskellä hänen 1100-luvun talossaan. Se alkaa olla liian pieni ja uutta isompaa paikkaa sille haetaan Anduzen läheltä.

Nukkenallemuseo
Estrangladou'n katu 4, 30350 Lézan
Aukioloajat: lauantai ja sunnuntai sekä koululomina klo: 15-18
puh.0466831957
http://myoldbear.free.fr
________________________________________________________________________________

Vasta tänään sain Alèsin asutustaajama kuukausilehden käsiini. Se tulee jokaiseen kotiin Alèsin 50 kunnassa, Anduzessa sain sen turistitoimistosta. Meidän kylään ei ole sitä vielä jaettu.

• 50 kuntaa
• 100 090 asukasta

Alès Agglo-lehti 62 500 levikki 100 000 asukkaalle.

Tuo kuvani harmitti. Mahdollisimman epäedullinen. En olisi halunnut olla kuvassa, mutta toimittajapojat sanoivat, että kuuluu olla. Ja käskivät minun hymyillä. Siitä tuli irvistys. Näytän melkein hampaattomalta. Miksi he eivät laittaneet kuvaa kokoelmasta, josta he ottivat varmaan 50 kuvaa?

Mutta "ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön", sanotaan.  Aina välillä on epämieluisaa milloin mistäkin. Ei elämässä saa kaikkea onnistumaan tip top niin kuin haluaisi. Kuinka montaa kertaa olen sen saanut kokea museon 14 toimintavuoden aikana? 100 kertaa ei riitä.

Asiaan. Tärkeintä on tuo artikkeli ja teksti. Ne ovat ok. Ja nyt tulee mainostettua museota paikallisille. Parin viikon päästä on kahden viikon syysloma, joten voi odottaa museokävijöitä.

Saa nähdä, poikiiko tämä artikkeli jotakin uutta. Siinä mainitaan myös, että me haetaan uutta isompaa museotilaa Anduzesta. Joka tapauksessa se tekee tunnetuksi museota.

Kenkätarina jatkuu...

Tässä kirja lisänä. Se saa näyttämään lapsikatraan vielä suuremmalta. Ja selittää, mistä on peräisin moinen satu.

Vierailulla Susannen "suuressa nukketalossa"

http://www.lamaisoncecile.com/

Eilen oltiin kylässä saksalaisen Susannen tykönä. Hän emännöi isoa vanhaa maatilaa, joka on kylämme kunnantaloa vastapäätä. Paikka on ollut joskus kylän suurin maatila, johon kuului myös linna. Susanne on vähän yli viisikymppinen. 30 vuotta hänen elämästään on kulunut täällä Ranskassa, koska hän meni naimisiin ranskalaisen kanssa vähän päälle kaksikymppisenä kirjastonhoitaja opiskelijana. Mutta vuodesta 2008 Susanne on leski, mies oli kuollut sairauden runtelemana. Heillä on yksi tytär.

Ison elämänmuutoksen yhteydessä piti keksiä uutta elämään. Hän päätti kunnostaa huonokuntoisen suuren talonsa ja perustaa majoituspaikan turisteille. Osa talosta on vielä kunnostamatta, se on ensi vuoden suunnitelmissa.

Muuten tämä uusi tuttavuutemme ehdotti museolle uutta toimipaikkaa hänen isossa talossaan. Hän oli lukenut Alès Agglo-lehdestä, että me haetaan isompia tiloja. Sanoin, että Lézan ei ole turistikylä kuten Anduze.

Jos museo olisi vieraassa talossa, silloin joutuisi maksamaan vuokraa toisin kuin omassa talossani, jossa on ilmaista. Tällaisessa Lézanin  pienessä "Ei Missään" sivukylässä ei ole koskaan sellaista turistivirtaa, että pystyisi vuokria hoitamaan. - Joka tapauksessa ehdotus oli positiivista. Ei sellaisia usein tule.

Kun kysyin, miten hän yksinään on saanut niin paljon aikaiseksi. Talon vanhaemäntä, miehen adoptioäiti, "rautarouva" on ollut motivoimassa ja hänen hyvänä esimerkkinään. Vaikka tämä on ollut poissa jo vuosia, mutta hyvä muisto on kantanut. Miniä Susanne puhui anopistaan kuin omasta äidistään. Se oli yllättävää ja kaunista. Alkuvuodet olivat vaikeita, totesi hän kuitenkin. Niin voi kuvitella.

Me ollaan aina ihailtu tien vierestä tuon tontin hienoa puistopuutarhaa, jossa on satoja vuosia vanhoja valtavia puita. Niistä yksi on kiemuraoksainen setri, joka ulottuu ties kuinka korkealle, olisikohan 10-15m korkea. Cécile, entinen talon emäntä eli anoppi, jonka kunniaksi majoituspaikka on nimetty, oli kiivennyt nuorena melkein puun latvaan asti!  Se kertoo voimakastahtoisesta ja rohkeasta tytöstä jo lapsena. Peppi Pitkätossu siitä tulee mieleen.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Setrit

Meillä ulkomaalaisilla Ranskassa oli yhteisiä asioita puhuttavana. Samoja kokemuksia. Lézan on "suljettu" kylä, toisin kuin Anduze. Oli sitten saksalainen, suomalainen tai mikä lie, vieraita me ollaan kylässä. Toisaalta olen kuullut, että ei auta sekään aina, että on ranskalainen, jos on muualta tänne tullut, niin heitäkin pidetään "ulkomaalaisina".

Susanne kertoi, miten hänelläkin on ollut lezanilaisten kapuloita rattaissa, kun on eteenpäin pyrkinyt. Yksi suuri syy kaikkeen negatiiviseen on kateus. Eivät paikalliset katso sitä suopein silmin, että suuren "maatilamatkailu" yrityksen omistaja on saksalainen. Vaikka hän onkin ollut naimisissa ranskalaisen kanssa. Siihen liittyy varmaankin myös maan historia, mutta ei siihen voi ikuisesti vedota.

Meillä oli hyvä vastaanotto. Ihana kotitekoinen luumutorttu odotti teepöydässä. Teekupit olivat kauniita ruusukuppeja 1900-luvun alusta perintöä. Teekannu oli  oikeaa hopeaa, kuten osa tarjoiluastioita. Huvittavaa oli, kun huomasin, että minulla on tuo sama teeastiasto miniatyyrina nukketalossa, vaikka se minun on metallisekoitusta, Saksassa valmistettu noin 100 vuotta sitten.

Tämä vierailu tuntui siltä, niinkuin me oltaisiin tunnettu jo kauan ja oltaisiin ystäviä, niin paljon meillä oli puhumista. "Vieraita oltiin, kun yhteen tultiin, ystäviä ollaan, kun erotaan", sanoo runoilija.

Minun vuoro on seuraavaksi nyt syksyllä tehdä suomalainen kakku ja kutsua Susanne kylään museoon.



Muuten yksi ajatus. Olisivatko ranskalaiset kyläläiset tyytyväisempiä, jos tuo iso maatila olisi tyhjillään ja ränsistymässä? Jos ei kerran paikalliset itse uskalla toteuttaa unelmaansa, mitä he toisia kadehtivat. Toisaalta sitten varmaan he olisivat nokkimassa toinen toisiaan kuin kanat kanatarhassa.

Syystulvia

http://www.midilibre.fr/2014/09/29/intemperies-dans-l-herault-vos-images,1057998.php

Montpellier'ssa on nyt pahat tulvasateet, yllä kuvia. Täällä Gardin alueella on myös paljon satanut, mutta ei ole sellaista katastroofi tilannetta.

Tämä on jo toinen kerta tänä alkusyksynä.

Kenkätarina

https://www.flickr.com/photos/62079252@N04/sets/72157648169976722/

http://en.wikipedia.org/wiki/There_was_an_Old_Woman_Who_Lived_in_a_Shoe

Tässä museon uutuus. Tämä on englantilainen hauska lasten loru Hanhiemon saduista. "Vanha Nainen joka asui Kengässä..."

Olen koonnut tätä tarinaa kokoon kuin palapeliä. Tuumasta toimeen. Alku idean sain jo vuosia sitten.

Nuo kaikki nuket ovat 1900-luvun alkua kuten kenkä, paitsi provencelainen isoäiti Santon-nukke on uutta käsityötä.

Pikkunuket ovat posliinia, kasvot on käsin maalattu. Se tekee niistä kaikista erilaisia persoonia. Huomaa eron vanhan ja uuden tuotannon välillä. Nykyajan nuket ovat sarjatyönä tehtyjä ja kaikki samanlaisia.

Tuolla mummolla on nyt lapsikatras, jossa 12 orpolasta hoidettavana. Niitä voin kerätä lisää tilaisuuden tullen, kun saan edullisesti. Toisilla on alkuperäiset vaatteet, toisille olen tehnyt uudet vaatteet huovasta tai virkkaamalla.

Tarkoitus on lisätä piakkoin englantilainen lastenloru kirjanen tästä "Vanhasta Naisesta, joka asui Kengässä ja jolla oli niin paljon Lapsia, ettei hän tiennyt mitä tehdä....." kengän viereen, jotta tietää, mistä siinä on kyse. Ranskassa ei tunneta moista satua.

https://www.google.fr/search?q=old+woman+who+lived+in+a+shoe&client=firefox-beta&hs=oeh&rls=org.mozilla:en-US:official&channel=sb&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ei=nhMsVMfmEojd7QbD-oCoAQ&ved=0CAgQ_AUoAQ&biw=1024&bih=628

Siinä yllä linkki, jossa Google näyttää kuvillaan erilaisia "kenkätarinoita". Niin mielikuvitus saa lentää, kun keksii omaa versiotaan.

Uusi vieras museossa

Tänään museossa oli yksi kylämme majoituspaikan Cécilen Talon pitäjä. Heillä oli ollut kesällä saksalaisia asiakkaita, jotka olivat käyneet täällä museossa. Siksi uteliaisuus heräsi.

Meidät kutsuttiin sinne kylään ensi torstaina. Oikein kotitekoista kakkuakin on luvassa teen kanssa.

Meillä oli mielenkiintoinen keskustelu...kerron siitä torstain jälkeen enemmän. 

http://www.lamaisoncecile.com/

https://www.facebook.com/LaMaisonCecile

Tässä Cécilen Talon "vanha emäntä" lapsena.

Oikeastaan ei ole kyse tavallisesta talosta vaan Mas'ista eli isosta maa-, viinitilasta kylän keskellä isoine puistoineen.

Tuohon suurtilaan on kuulunut joskus aikoinaan myös kylämme linna, jonka hän on lahjoittanut pois, koska ei ole sitä itse tarvinnut.

Tämä ainoa perillinen ei mennyt koskaan naimisiin, mutta hän halusi adoptoida orpokodista lapsen, jonka hoiti yksin.

Adoptiopoika nai saksalaisen naisen. Tämä hänen vaimonsa Susanne on nyt leski ja on pitänyt yksin tuota paikkaa vuodesta 2008. Miehensä kuoleman jälkeen Susanne kunnosti koko tilan ja teki siitä majoituspaikan. Hän nimesi sen anoppinsa mukaan Cécilen Taloksi.

Cécilen muisto elää, kun hänen kotinsa on avattu julkiseksi ja elämä siellä jatkuu yli 100 vuotta myöhemmin. Miniä kertoi tästä yritteliäästä ja itsenäisestä nais-ihmisestä, mikä oli harvinaista 1900-luvun alussa.

Pikku Cécile katselee uteliaana Talonsa facebook-sivujen tapahtumia...

Niin sukupolvet vaihtuvat.

Dixou 14 vuotta

Tässä Dixou syö aprikoosileivostaan, jonka se sai syntymäpäivälahjaksi. Se meni kuin kuumille kiville. Kuva piti ottaa salaman nopeasti, ennenkuin herkku hävisi "nälkäisen suden suuhun".

Me oltiin naapurikylän Attuechin järvellä, jossa on hieno luontopaikka. Se on suosittu "luonnon puisto" paikallisten ja turistien keskuudessa. Siellä on säilynyt luonnon rauha, toisin kuin Alèsin Colombier museon puistossa, jossa se on häiriintynyt.

Kuvassa vasemmalla puun juuressa näkyy majavan tekemää vahinkoa, siksi puun alaosa on suojattu verkolla ja siinä on majava varoituslappu. Viime viikkoisten ukkossateiden jälkeen puita oli kaatunut. Yksi valtava vanha tammi oli kaatuneena maassa juurineen ja sitä siivottiin pois.

http://oppiminen.yle.fi/nisakkaat-muita-selkarankaisia/jyrsijat/majava-on-metsan-taitava-arkkitehti

Sota näyttelyssä

Eilen oltiin 1.maailman sota -näyttelyssä Colombier museossa Alèsissa. Siellä oli suurennettuja valokuvia ja muita dokumentteja. Se oli koskettava näyttely.

Museossa oli myös mielenkiintoista vanhaa taidetta.

http://www.cevennes-tourisme.fr/fr/il4-item_musee-du-colombier-ales.aspx?Cle=ILIVE-CEV-ACTCULT-7

Siinä yllä linkki, jossa näkyy tuo komea museorakennus, joka on 1700-luvulla rakennettu. Edessä on ranskalainen puutarhapuisto.

Vahinko vaan, että puisto on melkein liian suosittu kansan keskuudessa. Tunnelma kärsii, kun "pimeä" huumekauppias porukka valtaa osan puistoa. Toisaalta kaikki yhteiskuntakerrokset ja ikäryhmät siinä silti näkyi olevan läsnä. Vanhat tädit ja sedät koirineen yhdessä penkissä, toisaalla koululaiset keskipäivän ruokatauollaan eväitään syömässä.

Tuossa puistoväessä näkyy pähkinäkuoressa Alèsin kaupungin leima. Se on erilainen kuin turistikylässä Anduzessa. Siellä puisto on myös koko kylää varten tietenkin. Mutta se on pysynyt siistinnäköisenä. Kaikenkarvaiset dealerit eivät siellä ole häirinneet yhteiseloa.

Samalla Alès reisulla vietiin museomainoksia kirjastoon ja elokuvateatterin aulaan.