Postilaatikkotalossa uutta

Tein tähän nukketaloon vanhat pitsiverhot. Huonekalutkin löysin jo. Seinälle laitoin vanhan valokuvan, niin se on elävämpi.

Nukke puuttuu. Haussa on.

Nukke valmistautuu juhlaan

Tässä Jumeau-nukkeni jonka sain lahjaksi viime syksynä. Ostin sille peruukin netistä. Alla linkki.

http://www.georgettebravot.com/

79 euroa maksoi lähetyskuluineen. Se on aitoa hiusta ja käsintehty Ranskassa, laatutuote, joten hintansa väärtti. Hienolla nukella täytyy olla hieno tukka.

Olen ostanut ennenkin tuolta myyjältä, joka on standinsa kanssa Salon de Provencen nukkefestivaaleilla keväisin, kun siellä käyn. Sieltä ostin sellaisen toiselle nukelle monta vuotta sitten.

Nyt pitäisi saada nätit vaatteet tälle nukelle. Suomesta ostettu silkkikangas näkyy kuvassa. Sieltä saa halvemmalla kuin Ranskasta. Lisänä käytetään vanhaa 1900-alun silkkisestä rippihameesta saatua kangasta, jonka olen ostanut täältä vanhan tavaran kaupasta ajat sitten 10 eurolla. Sekin vaate saa uuden tärkeän tehtävän, kun pääsee museonuken päälle, vaikkakin pienennettynä ja palasena. Rippihameen tarina jatkuu. Muuten se pysyisi hylättynä varastossa. Joku voi kyllä kauhistua, kun se rikotaan. Mutta sellaisenaan sille ei täällä ole käyttöä. Ja sitäpaitsi se on jonkun tuntemattoman. Sillä ei ole tunnearvoa.

Ennen vanhaan monet vaatteet päätyivät matonkuteiksi. Nekin käytettiin uudestaan eri muodossa. Matto oli sitten koko perheen tarinamatto, kuten Ragni Malmsténin laulama Riepumatto. Siihen aikaan 'roskis' oli varmaan aika tuntematon sana. Kaikki uusiokäytettiin, lahjoitettiin, talletettiin ullakolle, poltettiin pesässä tai vietiin kaatopaikalle. Kaatopaikkakin oli pieni verrattuna nykyisiin kulutusyhteiskunnan ongelmallisiin aina kasvaviin jätevuoriin.

Nukella on jo vanhat kenkänsä valmiina, joten kaikkea ei tarvi onneksi hankkia.

Parin viikon päästä alkaa täysseonki, se on niin kuin juhla-aika nukeille ja nalleille. Silloin täytyy olla parhaat päällä. Vaikka toisilla ne olisivatkin reissussa rähjääntyneet, tähän joka kesäiseen juhlaan kaikki osallistuvat nukkenallemuseossa. Luonto on silloin kauneimmillaan ja täällä satoja vuosia vanhassa museotalossa juhlitaan monen läsnäolijan 100-vuotispäiviä.

Meillä täytyisi olla sitten monia syntymäpäiväkakkuja satoine kynttilöineen. Mutta ilman kahvilaa se on mahdotonta. Joten juhlitaan vaan sitten ilman kakkukahvia. Toiveissa on tuo museokahvilaidea. Mutta toistaiseksi eivät ole talohankkeet tärpänneet. Ei olla päästy alkua pidemmälle edelliskuun talovisiiteistäkään. Kärsivällisyyttä, kärsivällisyyttä tarvitaan elämässä. Ovet aukeavat, kun ne aukeavat tai sitten ne sulkeutuvat, kun ne sulkeutuvat. C'est la vie!

Kesäsesonki lähestyy

Kohta on heinäkuu ja silloin alkavat ranskalaisten lomat. Kaikilla on ne yhtaikaa. Sanotaan, että koko Ranska on maantiellä heinä-elokuussa. Joten museokylttien täytyy olla kunnossa. Ne tuovat tänne turisteja, vaikka eivät ne paikallisiin tehoa. Kiinnostuneille turisteille riittää monesti kyltin näkeminen yhden kerran. Sitävastoin paikalliset ovat niille sokeita, vaikka miljoona kertaa näkisivät.

St Christolin risteyksessä oleva kyltti oli kulunut. Oltiin tänään sitä maalaamassa Dixoun kanssa. Mukanani oli pieni ja iso suti, enemmän käytin pientä, koska maalasin kirjainten taustan luonnonvalkoiseksi. Ei kirjaimet ole kuluneet. Hienosäätöä se on ja aikaavievää. Mutta tein sen paikan päällä, koska noiden kylttien poisottaminen ja takaisin kiinnitys on aina ongelma ja hankalaa.

Alimmissa kuvissa on kyltti kauempaa katsottuna ennen ja jälkeen maalauksen.

Postilaatikkotalossa tapahtuu

Postilaatikko on nyt pesty ja tapiseerattu. Tapetti on ehkä 1800-luvun käsinmaalattua kiinalaista. Käden jälki näkyy noissa kukissa, kuin maalatussa taulussa.

Alimmassa kuvassa näkyy fasadi korjattuna mustalla maalilla.

Postilaatikkotalo

Tässä viimeinen kirpparilöytö 30 eurolla Anduzesta. Netistä löysin saksalaisilta sivuilta samanlaisen.

Mahtaako se olla vanha vai uusvanha, joka on käytössä kulunut, ei tiedä. Kirjoitin pariin saksalaiseen postimuseoon, he varmaan tietävät enemmän. Saksassa ja anglo-saksisissa maissa on nukketaloja monissa eri muodoissa.

Joka tapauksessa se on hieno. Tänään pesen sen ja sitten tapetoin. Minulla on siihen sopivaa vanhaa tapettia. Seuraavaksi haen siihen nukketalokalusteita, nuken yms. Parvekkeen voi kukittaa. Ikkunoihin pitsiverhot. Kaikki 1900-luvun alkua suurin piirtein, vaikka tapetti on vanhempaa. Tästä talomallista tulee mieleen ainakin 1900 alku, jos ei vanhempi. Pienet kaari-ikkunat varsinkin hyvin vanhan tyyliset.

Siinä on nyt vähän mielikuvitusleikkiä ennen ensi kuun sesonkia. Voin kertoa lapsille ja aikuisille, että tässä on erikoinen postilaatikko, koska siellä asuu nukke.

Minulla on kokoelmassani tämän lisäksi muita omaperäisiä nukketaloja: matkalaukkukoulu, pahvilaatikkotalo ja kenkätalo.

http://www.tuergriff-shop.de/Briefkaesten/Antik/Briefkasten-antik-Vogelvilla-868-in-Antik-Schwarz-von-Galbusera::4925.html

Museon ovikello soi taas

Tässä tämän viikonlopun museokävijä kommentit vieraskirjassa:
Monet kirjoittavat, että tänne pitää tulla uudestaan, koska paljon nähtävää. Museo kertaa elävästi historian kulkua.

"Ihmiset katoavat, mutta muistot jäävät", kirjoitti siihen taiteen opiskelija. Tuon lauseen olen nähnyt hautausmaalla Ranskassa.

Nuori ranskatar katsoi museota lopuksi liikuttuneena ja sanoi, että museo on kuolleiden ihmisten omaisuuksien muistopaikka. Totta on, että esille tulee museokierroksella elämän kiertokulku kehdosta hautaan konkreettisesti iloineen ja suruineen vaikkakin pienoiskoossa.

Koko ajan on ollut vähän ihmisiä museossa. Tämä kevät on viime kevättä vilkkaampi, jolloin oli enemmän hiljaisia kausia. Näkee, että eteenpäin me ollaan päästy. Ja kiinnostusta riittää nykyään muutenkin kuin pääsesonkiaikana. Paikallisten houkuttelu museoon kannattaa, koska he voivat tulla ympäri vuoden, turistit taas enimmäkseen kesäisin.

Paikallisetkin katsovat vielä internetistä ennen tänne tuloaan, tienvierikyltit yksin eivät heille riitä.

Jospa saataisiin nyt tilat Anduzesta! Jos ei viimeinen talolöytö siellä tärppää, sitten joku toinen. Talokuume alkaa jo vaivata, eikä yksin minua. Se on tarttuvaa. Anduzessa meillä olisi aina vilkasta, se on varmaa. Kesällä tuo kylä muuttuu pikkukaupungiksi.

Uusi museotalo?

Tässä kuvassa uusi mahdollinen museotalo Anduzessa. Seija poseeraa siinä vieressä.

Hinnat ovat paljon laskeneet, joten nyt on tilaisuus päästä käsiksi taloihin Anduzessa. Vaikka toisaalta oma taloni Lézanissa on myös halvempi ja varmaan joudun myymään sen halvemmalla kuin ennen. Joka tapauksessa se kannattaa, jos saan nyt museolle uuden toimitilan paremmalta paikalta Anduzesta.

Anduzessa meillä olisi monta kertaa enemmän museokävijöitä, koska se on turistikylä toisin kuin tämä Lézan, jossa ei ole mitään. Mutta aikoinaan ostin täältä tämän talon, koska se oli paljon halvempi kuin tuolla turistipaikalla.

Tuo keltainen fasadi menettelee toistaiseksi. Siihen voi saada EU:n avustusta, koska museo on ollut toiminnassa ainakin 10 vuotta. Niin olen kuullut Kirjurin museon pitäjältä naapurikylästä. Vihreät ikkunaluukut voi itse maalata vaikka punaiseksi.

Tuo talo on keskeisellä paikalla Anduzessa, sinne on helppo löytää, mutta ei liian meluisa silti, koska se ei ole pääkadun lähellä. Kuulin tänään talon omistajlta, että siinä oli ennen luostari ja siksi toisessa kerroksessa on kauniit kaarikatot. Museo tulee vaan alakertaan, koska normien mukaan ei saa olla rappusia, vaan helppo pääsy myös pyörätuolisille. Tilat ovat rajoitetut, noin 88m², mutta kaiken saisi järjestykseen vitriineihin ja koululuokan erikseen omaan huoneeseen.

Tämä kaikki on vielä epävarmaa, koska ensi viikolla alustavasti selviää tarkemmin, jos on mahdollista perustaa museo näihin tiloihin vai ei. Turvallisuus-, vammais-jne. normit ovat vaativat. Täytyy hankkia taas rakennuslupa ennen remontin tekoa alakertaan. Asumiskerros toisessa kerroksesa on jo kunnostettu nätisti ja talon katto on uusittu. Vinttitilat ovat isot ja joskus niistä voisi tehdä lisähuoneita.

Totta vai puuta heinää?

Viime viikonlopulla oli lauantaina 14 henkeä museossa ja sunnuntaina 2. Turisteja kaikki, jotka löysivät tänne milloin museomainoksen, milloin museokyltin, milloin internetin kautta.

Sitävastoin yksi ryhmä peruutti taas tulonsa. Ja näitä museokäynti lupailjoita on jäänyt taas monta tulematta. Oppi taas kerran, että jos joku soittaa tulevansa, se ei tarkoita yhtään mitään. Ei voi ottaa mitään lupauksia vakavasti. Toisesta korvasta ulos se, mikä menee toisesta sisälle. Niin on parasta suhtautua näihin (paikallisiin) tulijoihin. Valmistan kaiken museossa, vasta kun ovikello soi, en mitään ennen. Muuten saan touhuta täällä tyhjän panttina.

Välimeren maan mentaliteetti on vähän niin ja näin. Kyllä me suomalaiset pidämme sanamme yleensä, eikä puhuta yhtä ja tehdä toista. Ei saa yleistää, mutta parempi ottaa ranskalaisten sanat varauksella, jos ovat tuntemattomia ihmisiä. Puuta heinää suusta tulee monesti.

Parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla, sanoi vanha kansa. Riemuita ei kannata hyvistä museotuloksista ennen vuoden loppua.

Tuumasta toimeen

Tässä kuvassa Seija ja Andrew, jotka tulivat Englannista tänne vierailulle.

Seija on yhdistyksemme jäsen. Minulla on hänen piirustuksiaan ja koulutavaroitaan lainassa museon koulunäyttelyssä.

Tänään me oltiin Anduzessa katsomassa pari taloa. Toinen oli aika sopiva museota varten keskellä Anduzea.

Täytyy päästä alkuun tässä museon talohankkeessa, muuten se ei mene eteenpäin. Eilen oltiin yhdessä toisessa kylässä katsomassa, mutta se ei ollut varteenotettava. Mielenkiintoista. Ranskalaiset ikivanhat talot ovat ihania holvikattoineen ja monine kerroksineen! Aina oppii, vaikka ei mieleistään aina näekään.

Sitten toinen iso kysymys tulee eteen. Täytyy myydä tämä oma talo ennen toisen ostoa. Pitää ottaa yhteyttä siihen perheeseen, joka osti terassin taloni vierestä. Heille tästä talosta olisi eniten hyötyä. Vaikka tietenkin myyn, miten ja milloin parhaiten järjestyy. Ensi joulukuussa tulee täyteen 17 vuotta, kun tämän ostin. Nyt on jo niin ahdasta museossa, että olisi helpottavaa löytää isommat tilat. Vuosien varrella yläkerran toiseen huoneeseen on kertynyt paljon pahvilaatikoitakin jo muuttoa varten. Psykologisesti olen täysin lähtövalmis tästä kylästä niinkuin olin aikoinaan Helsingistä Runeberginkadun yksiöstäni. Tänään muutto näytti uskomattoman konkreettiselta, kun nähtiin ainakin yksi hieno uusi paikka. Tämä on ollut jo vuosia puheenaiheeni ilman mitään näkyvää. Joskus tulee se päivä, jolloin täytyy tulla jotakin valmista, tuumasta toimeen.

Selvää on, että Anduzen turistikylä on paras paikka. Ja se on myös kotoisin, koska se oli se löytöpaikkani vuonna 1992, kun tänne alueelle tulin ensimmäistä kertaa. Siellä on paljon muistoja.

Mitähän ne akat nyt puhuvat kylällä?

Vapaa suomennokseni: Museoon löytöretkelle

Kauniita miniatyyrejä nukkenallemuseossa

Vuonna 2000 perustetussa l'Estrangladou-kadun nukkenallemuseossa kokoelma karttuu koko ajan. Sen perustajan Ulla Suonpään innokas keräilyharrastus jatkuu. Nähtävänä on nukkeja, nalleja, vanhoja leluja ja muita lapsuusmuistoja.

Miniatyyrejä on iso kokoelma: nukketaloja, koulu, sairaala, kauppoja...1800-luvulta tähän päivään. Jopa vanhempaa näkee.

Museon aukioloajat....

______________________________________________________________________________

Tässä uusi artikkeli nukkenallemuseosta, joka on tänäpäisessä Midi Libressä. Se on pieni kuten muutkin kyläuutisten sivulla yleensä. Madame, joka huolehtii kylämme uutisoinnista tuohon paikallislehteen, soitti aamulla, että voin käydä ostamassa  lehden, koska artikkeli julkaistiin tänään.

Tämä madame on entinen kunnantalon eläkkeellä oleva sihteeri, joten minulla on muistoja hänestä museon alkuajoilta.

Nyt hän oli täällä ihmeissään ja kysyi, mistä ihmeestä tällaisia nukketaloja löytää. Ja hän tokaisi, että kylällä ei tiedetä, mitä täällä museossa oikein on. Se oli uutta hänen suustaan. Toinen sävel kuin ennen.

Tämä armenialaista  alkuperää oleva rouva, kuten Nathalie ystäväni tiesi, on ollut nukkenallemuseon kova kriitikko. Naapurin emäntä sanoi häntä "ilkeäksi juoruakaksi". Noita juoruakkoja on näköjään meidän kylillä paljon!

Tämä entinen kunnantalon virkanainen on niin kiireinen ja tärkeä ihminen, että tälläkin kertaa oli vain salamavierailu. Huomenna hänen pitäisi tulla uudestaan ajan kanssa joidenkin muiden kanssa. Ja lisäksi hän lupasi tuoda myös ryhmänsä tänne sen jälkeen nyt keväällä.

Tämä yhtäkkinen kova kiinnostus museosta sai alkunsa viime syyskuun museoartikkelista Alès Agglo-lehdessä, joka toi tänne ensimmäisen kylämme eläkeläisryhmän viime kuussa. Kun akat pääsevät vauhtiin, silloin kaikkien pitää nähdä, mistä oikein puhutaan. Siis nukkenallemuseo puhuttaa kylällä.

Naapuri sanoi, joka on ystävä yhden kunnantalon valtuustossa olevan miehen rouvan kanssa, että tämä meidän museoyhdistys on yksityinen ja palvelee vain omaa etua. Tästä ei ole kuntalaisille mitään hyötyä, kuten heillä on muista kunnan yhdistyksistä, joihin he voivat aktiivisesti osallistua. Sellaisia kunnatalon kuulumisia naapurilta sain.

Siis huomenna on tulossa uudestaan museovierailu näiden kyläkonkareiden kanssa. Korvissani soi vieläkin ne sanat, jotka juuri tältä uutismadamelta kuulin vuosia sitten:"Nukkenallemuseosta ei ole kylälle mitään hyötyä".