tiistai 23. heinäkuuta 2019

Pelastetaan vanha arkkitehtuuri!



Hieno vanha tiilitehdas rakennus, kunnostettuna komeaa vanhaa arkkitehtuuria, jota olivat ennen tehtaatkin. Vahinko, kun on annettu pilata graffiteilla, ne saavat kaikki näyttämään roskisrakennuksilta.

Siinä olisi tilaa Nukkenallemuseolle! Sinne mahtuisi hyvin yli 70 vanhaa nukketaloa, yli 300 vanhaa nallea, kaikki vaunut eri ajoilta, nukkekokoelma, entisajan koululuokka yms. Niin voisin lainata kokoelmani Forssan kaupungille.

Forssan likat, Hilma ja Saara, joiden tykönä lapsena käytiin, jopa Forssan kirkkomaalla haudan takaa siitä iloitsisivat. Oppikoulussa opittiin tykkäämään kulttuurista.

Onko se vielä olemassa?

Tässä Ranskan ympäriajosta kuvia.Tänä vuonna sen reitti kulkee kylämme läpi.

Ylimmässä kuvassa näkee pienten kuvien joukossa kuvan tästä museosta nukkeineen. Siihen päästiin, koska Pont du Gardin markkinoinnista huolehtiva ranskatar kävi täällä sitä varten jo tammikuussa.

Hyvä mainos museolle. Tosin ei tiedä jos se välittömästi tänne museokävijöitä tuo.

Joka tapauksessa paikallisille on siinä ihmettelemistä, että Nukkenallemuseo on vieläkin olemassa! Se kysymys on ollut kuin ikuinen. Viitsivätkin 19vuotta samaa asiaa kysyä.
























Siinä ne Ranskan ympäriajajat pyöräilevät kilpaa säällä kuin säällä. Nyt ei sada, ukkosta, myrskyä, on aika tyyntä. Mutta lämpömittari lähentelee paikoittain 40°C! Yleensä sellaisella säällä urheilusuoritukset kielletään. Nyt lukee vain uutisissa, miten monta pulloa vettä noille kilpailijoille juotetaan, jotta kestävät tulikokeensa.

Businesstä tuossakin tapahtumassa on paljon mukana kuten yleensä. Toivottavasti ei kukaan noista tuuperru.

Iltapäivällä pyöräilijät saapuvat kyläämme. Joku voi tulla museoon, koska valtava yleisö seuraa heidän kintereillään. Ja hiljainen kylätiemme tulee elämää täyteen.

sunnuntai 21. heinäkuuta 2019

Hevosia katsomassa kävelyretkellä

Nämä hevoset tuntevat jo meidät. Joka kerta, kun mennään sinne kävelemään, ne tulevat tervehtimään ja silitettäväksi. Camarguen hevonen on sosiaalinen.

Ensi viikoksi on luvattu intiaanikesää eli lähes 40°C hellettä. Yötkin ovat sitten trooppiset, 20°C kai, toivottavasti ei paljoa yli, ettei mene yöuni. Lopuksi sää muuttuu ukkoskuuroiksi viikonlopuksi.

Onneksi taloni alakerta ja toinen kerros pysyvät normaaleina, eikä liian kuumina muurattuine kiviseinineen. Vaikka kolmas kerros tulee kuin saunaksi, koska sen seinät on levytetty kivien päälle ja tapetoitu.
Ulkona niin kuumalla ilmalla ei voi olla kuin haukun aamu-päivä-ja ilta ulkohuusireisuilla.

Nizzassa Suomesta tullessa oli lämpötila mittarissa 38°C, vaikka vähemmän oli ennustettu säätiedotuksessa. Lentokentältä ulos tullessa oli saunamainen ilma, siitä erilainen, että jotenkin huonon olon teki, eihän sauna tee. Aamuvarhaisella kävin lentokentän ulkopuolella ja huomasin, että päivälämpotilat myös yöllä, kuten olin nähnyt säätiedotuksessa. Se tuntui uskomattomalta, miten mahdollista. Lentokentällä sisällä oli viileää, koska koneistettu tuuletus niin kuin kaikissa moderneissa halleissa.

Onneksi talossani ei ole sellaista konemaista ilmaa, vaan luonnollinen tuuletus. Kesällä ikkunat ovat auki yötä päivää varjoiselle kadulle ja niin on hyvä ilma, painovoimainen. Kun nyt haen toista taloa museota varten tai muuten, en vaan huolisi mitään epäluonnollista koneilmaa.

Nykyään lehdissä on usein juttuja Suomessa kosteusongelmista.Täällä Ranskassa kuten muuallakin on niitä myös, mutta Välimeren ilmastossa kuuma ympärivuotinen auringonpaiste kuitenkin kuivattaa välillä paikat, jos on ollut vesivuotoja. Pohjolan kylmässä ilmastossa on eri asia.


lauantai 20. heinäkuuta 2019

Kasvinkeräilystä Agatha Christieen maailmaan

Minulla on koulunäyttelyssä museossa 3 kasvistoa, tämä kuvan oma ja sen lisäksi Seijan ja hänen veljen.


Kesäloma oppikoulussa kului kasveja kerätessä.

Mahtaako niiden kasvieni joukossa olla myös ukonhattu, joita näkyi nurmilla siihen aikaan. Viime aikoina olen saanut tietää, että se on kauhea myrkkykasvi. Nimikin on tuttu lapsesta asti. Ei niiden kaikkien vaarallisuudesta tiennyt ennen. Toisaalta sekä myrkky- että lääkekasveja.

Englannissa on myrkkypuutarha Agatha Christien tyyliin.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Ukonhattu

https://en.wikipedia.org/wiki/The_Alnwick_Garden

Myrkkypuutarhan nettisivu on outo, koska siitä saa kaikkea muuta kuin pahan myrkkykäsityksen. Yritetty tehdä sopivaksi koko perheen ajanviettopaikaksi, vaikka paikka voisi olla kohtalokas. Vain sisäänkäynti ilman uloskäyntiä, kuten kuolemanpuutarha kauhuelokuvissa!

https://www.alnwickgarden.com/

https://web.archive.org/web/20150405215459/http://www.alnwickgarden.com/explore/whats-here/the-poison-garden

Siitä tulee mieleen London Dungeon, jossa olin kesällä 1987. Sen sisäänkäyntioven yläpuolella oli silloin kirjoitus: ”Ken tästä käy, saa kaiken toivon heittää”. Eli se oli kuin manala. Ja vieressä Auguste Rodinin veistoskuva Ajattelija. Nyt siinä netin mukaan lukee: Enter at your peril. Joten sitä on muutettu.

https://www.thedungeons.com/london/en/

The Thinker by Auguste Rodin. Grubleren, in Ny Carlsberg Glyptotek.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Ajattelija_(taideteos)

https://fi.wikipedia.org/wiki/Jumalainen_n%C3%A4ytelm%C3%A4

Wikipedia: Jumalainen näytelmä (ital. La divina commedia) on italialaisen Dante Alighierin 1300-luvulla italiaksi kirjoittama runoelma.
Helvetin portin yläpuolelle kirjoitettu lause ”Ken tästä käy, saa kaiken toivon heittää” on kirjan tunnetuin ja usein siteerattu fraasi.

Heinäkuussa 1969

Kun telkkarista katsottiin #1kuukävely1969, ne uutiset eivät päässeet päiväkirjaani.

Sitävastoin kirjoitin kotona heinänteosta, heinäkasassa sotkemisesta,11 kasvia tuli kerättyä koulun kasvistoon, kesäloma oli parhaimmillaan kotiväen ja ystävän kanssa, jätskituutti haettiin kipsalta.

Taas kaikki vanhat muistot mun palaa mielehen...

Koti-, harrastus-, muoti-ja kouluasiat täyttivät päiväkirjat lapsena ja teininä. Uutisia katsottiin telkkarista tai kuunneltiin radiosta perheen mukana, mutta siinä kaikki. Ei ne vielä liikuttaneet paljoa lapsen-ja nuoren maailmaa, jos ei ollut jotakin mullistavaa.

Radiota kuunneltiin paljon, se oli melkein aina auki. Telkkarista katsottiin kotimaiset elokuvat ja kaikki amerikkalaiset hyvät klassikot.

Päiväkirjaan kirjoittaminen oli meille kaksosiskon kanssa kuin scrapbook, jonne koottiin valokuvia, vintistä vanhoja lehtileikkeitä, erilaisia muistoja yms. Siitä tulikin meille niin aikaavievää, että koulun läksyt jäivät usein sivuasiaksi. Elokuvatkin veivät aikansa.

Tässä otteita MINI-päiväkirjastani. Mini ja Maxi hame muoti on vaikuttanut muuhunkin kuin ajan vaatemuotiin, kun noita pikkuvihjokin on ollut.


keskiviikko 17. heinäkuuta 2019

Koulupäivä v.1911 ja muuta vanhassa kouluvihossa

Manti tätini kirjoittaa koulupäivästään joskus v.1911 tai myöhemmin.

Äiti pikkusiskona on tuhrinut hänen vihkoaan. Meille hän kertoi perheen kuopuksena saaneensa vapaan kasvatuksen. Niinpä myöhästyi aina koulusta, se oli kurjaa. Siksi meille, omille lapsilleen, äiti piti kovan kurin.




Alempana Manti kertoo kouluvihossaan aittarakennuksesta. Kuvassa Manti pienenä.




Someron Härkätiellä


https://fi.wikipedia.org/wiki/H%C3%A4meen_H%C3%A4rk%C3%A4tie

http://web.archive.org/web/20081221152343/http://www.harkatie.net/

"Tuu, tuu tupakkarulla, mistäs tiesit tänne tulla?
Tulin pitkin Turun tietä, hämäläisten Härkätietä."

Tuo runonpätkä on lapsesta asti tuttu.

Suomen matkalla tehtiin taas kirpparikierros, josta kerroin viimeksi. Isosisko oli katsonut netistä, että Härkätien varrella on myös yksi. Siellä me sitten seikkailtiin. Kirpparia ei ollut enää, oli kai lopettanut. Mutta muuta mukavaa yllätysohjelmaa oli tälle iltapäivälle luvassa.

Vastaan tuli sattumalta Savenvalajan museo, jonne teki mieli katsomaan. Mutta arvailtiin, että ei varmaankaan ole auki, koska on sivussa eikä Someron keskustassa.

Museon vieressä oli pieni parkkipaikka, joten ajateltiin, että pysähdytään kuitenkin ja käydään katsomassa lähimmässä talossa, ties vaikka heillä olisi museon avain ja voisi siten sinne päästä.

Oltiin vähän pettyneitä, kun oli turhaan kierrelty Härkätietä, vaikka se oli hienoa paikkakuntaa ja historiallista.

Joten käytiin soittamassa ovikelloa museon naapuristossa. Ei kukaan kotona, vain kaksi koiraa haukkui. Tuntiin pois. Mutta sitten ilmestyi auto pihalle ja talon emäntä. Ystävällinen vastaanotto, vaikka olimme kaikki ventovieraita toisillemme. Museoon löytyi avain talosta, kuten oltiin arveltu ja päästiin museokäynnille aikaisemmin suunnitellun kirpparikäynnin sijaan. Kun se oli nähty, meidät kutsuttiin peremmälle talon autotalliin katsomaan taiteilija-ja vanhojen autojen harrastajaisäntää.

Tässä somerolaispariskunta kuvin kerrottuna.






keskiviikko 10. heinäkuuta 2019

Lentokentiltä uusiin maailmoihin

Tämän kesän Suomen matkalla tuli paljon lentokenttämuistoja.

Matkani alkoi Montpellier'sta lauantaina 22.kesäkuuta. Tässä kuvia alla. Laventelit kukkivat parhaimmillaan. Montpellier'sta lensin Easyjetillä Berliiniin Tegel-kentälle. Se on Berliinin pohjoispuolella. Sieltä bussilla ensin keskustaan, josta junalla toiselle kentälle Schönefeldiin, joka on eteläpuolella. Tuttu hotellini on sen lähistöllä.


Saksan Berliinin viikonlopun kirpparireisun jälkeen piti olla maananataina 24.päivä aikaisin hereillä, koska lento oli klo 6 Lappeenrantaan.

Lappeenrannassa jatkui yhtä kaunis kesäilma kuin Saksassa, ei kuitenkaan kova Ranskan tapainen helle.

Konkreettisesti näki, miten lentokone tuo meitä täysin erilaisiin maailmoihin kuin ihmeesti. Ja Itä-Suomi oli minulle uusi löytö. Minulla oli puoli päivää aikaa siellä ihmetellä kaikkea.

Sitten viikon päästä seuraavana lauantaina oli vuorossa paluumatka Ranskaan.

Taas aikainen lento Vantaan lentokentältä klo 6 Norwegianilla Nizzaan. Niin aikaisin ei sinne pääse bussilla eikä junalla, joten päätettiin mennä keskiyöllä bussilla ja olla kentällä yötä.

Kun saavuttiin Nizzaan klo9:n maissa, kantamuksia oli paljon ja haettiin ensimmäiseksi kaupungilta hotelliamme. Kova helle, n.38°C väsytti. Lopulta osoite löytyi. Mutta ulko-ovessa ei ollut mitään mainintaa majoituspaikasta. Soitettiin ovikelloja. Lopulta yksi mies avasi ja sanoi, että majoituspaikka on 3.kerroksessa. Sinne hissillä, mutta ei siellä mitään ollut. Soitettiin yhtä saman kerroksen ovikelloa ja kuultiin, että se onkin 4.kerroksessa. Siellä ovessa luki ei kovin virallinen teksti: Brigitten majoituskoti. Mutta ovikelloon kukaan ei vastannut...Lopulta selvisi, että olisi pitänyt sopia aika ennen tuloa. En ollut sellaista huomannut hotellivarauksessa, koska ei sellaista viestiä ole yleensä missään hotellissa ollut. Yritettiin soittaa sinne muutaman kertaa, ei vastausta.

Olin katsonut tuon majoituksen kommentteja booking.com sivuilta kuten aina ja ne olivat ok. Siksi tämä "pimeä" hotellipaikka oli yllätys. Lähdettiin takaisin ulos kadulle. Vastaan sattui tulemaan 3 poliisia, kysyin heiltä, jos he soittavat sinne hotelliin, koska ei saatu yhteyttä ja tuntui oudolta epärehelliseltä paikalta, koska kerrostalon ulkopuolellakaan siitä ei mainittu. Poliisi soitti ja sai vastauksen. Saatiin ulko-ovi-ja huoneisto-ovikoodit, jotta päästään sisään. Tavarat voisi jättää kuulema, vaikka muuten vasta iltapäivällä voisi mennä sinne.

Joten lopulta ovet aukesivat majoituspaikkaan. Mutta mikä yllätys. Huone oli siivoamatta edellisen asiakkaan jäljiltä ja sisko sanoi, ettei sinne halua tulla yöksi, koska epämääräinen paikka.

Takaisin lentokentälle kantamuksinemme. Se tuntui turvallisemmalta paikalta kuin maksettu majoitus. C'est la vie. Ei minulle näin ole ennen käynyt. Yleensä booking.com positiiviset kommentit ovat pitäneet paikkansa.

Arvaan, että tuo Brigitte, joka majoittaa ihmisiä tyhjään muutaman huoneen huoneistoon, tekee sen pimeästi veroja maksamatta, siksi ulko-ovessa siitä ei ole mainintaa eikä rapussakaan alakerrassa, edes postilaatikkoa. Ja huomattiin, että huoneen ovea ei saa kiinni sisäpuolelta vain ulkopuolelta, kuka sellaisessa haluaa olla.

24t/vrk lentokentällä oli kyllä kuin piinapenkki. Koettelemus se oli. Mutta vaihdettiin paikkaa aina välillä ja kenttä tuli tutuksi. Lopuksi löydettiin vielä ulkopuolelta rauhallisempaa puistomaista paikkaa, ettei tarvinnut ihmisvilinässä ja melussa olla koko aikaa.

Nizzan vanha kaupunki jäi näkemättä, liian kuuma melkein 40°C helle, eikä tavaroita kannattanut jättää säilöön. Kallis tavarasäilytys pommiuhkien takia. Pipariksi meni nyt kaupungin nähtävyys suunnitelmat.

Eroja huomasi noilla lentokentillä. Sotilaspartioita konekivääreineen oli vähemmän kuin on ollut. Nizzassa voi seurata kuin muotinäytöstä. Tyylikkyys näkyi pukeutumisessa suuren maailman tyyliin. Naisten hiuksissa ei näkynyt outoja kaikkia eri sateenkaaren hiusvärejä kuten Suomessa eikä joka paikan trikoita, joista Mikko Alatalokin lauloi jo 70-luvulla, että "kyllä trikoo on riskillä ruma...". Sitävastoin romantiikka on palannut muotiin kauniine kesämekkoineen.

Sitten lopulta tuli aamupäivä ja kotiin päin Nîmesiin menevä Flixbus saapui lentokentälle bussipysäkille. Se oli kauan odotettu näky. Mikä helpotus, kun saatiin nousta bussiin. Noin 4tuntia bussimatkaa meni jo kuin siivillä.

Matkanteko on aika raskasta nykyaikanakin, vaikka on hyvät kulkuyhteydet ja tiet. Voi vaan kuvitella mitä se on ennen ollut, kun on pitkiä matkoja kuljettu päiväkausia ilman nykyajan teknillistä kehitystä. Muistan, kun englannin opettaja koulussa selitti travel-matkustaa sanan historiaa. Ranskan kielen sana travail=työ. Sama juuri noilla. Matkustaminen oli kuin työtä.
https://en.wikipedia.org/wiki/Travel

perjantai 5. heinäkuuta 2019

NIMES-MONTPELLIER-BERLIN-LAPPEENRANTA-SALO-SOMERO-YPÄJÄ-FORSSA-LOIMAA-HELSINKI-NIZZA-NIMES

Olen jo jonkun aikaa ajatellut järjestää Suomen matkan viikonlopuilla, jotta pääsee Berliiniin kirpputoreille Steiff nalle metsästykseen samalla. Tänä kesänä se onnistui. Alla pari kirpparia, joilla kävin.


Olin suunnitellut kolme kirpparikäyntiä: eläintarhan lähettyville, Ostbahnhof  rautatieaseman tykönä ja Bode museumin lähellä. Mutta tuo kolmas jäi näkemättä. Hienoa oli kun lopultakin suunnitelmani toteutui, teoriasta tuli käytäntöä. Netistä kaikki valmistelin, vaikka paperikarttoja Berliinistä minulla oli myös entisiltä matkoilta. Kantapään kautta opin, että ihan aina pitäisi Googlesta mitata mapistä kilometrit, vaikka kuinka lyhyeltä matkalta kartasta näkyisi. Kävelin sunnuntaina Berliinissä aamu yhdeksästä ilta seitsämän paikkeille, varmaan 100km hiukan liioiteltuna. Jalat olivat muusia hotellille saapuessa Schönefeldin lentokentän lähettyville.

https://pension-schwalbenweg.de/pension-schwalbenweg-english/  Siinä hotellini on ollut jo muutaman kerran Berliinissä. Noin puoli tuntia kävelymatkaa Schönefeldin lentokentältä omakotitaloalueella. Noin 33€ per henkilö. Tässä Googlen kartta:


Ja metsästysaalis oli pieni loppujen lopuksi. Nallet yhtä kalliita kuin muuallakin, ei tullut kauppoja. Jotain sentään löysin. Pienen kokoinen vanha ruosteinen paljon elämää nähnyt myrskylyhty, 10€, saksalainen ja aito, ei mikään nykyaikainen kopio, joita näkee useasti. Yhden houkuttelevan  näköisen söpön 30-40-luvun keltaisen keskikokoisen laihan nallen olisin saanut 25 tai 20 eurolla, mutta selkäreppu matkustajana se olisi ollut liian iso kätkettäväksi piiloon Ryanairin tarkastuksessa. Heillä on ankarat säännöt. Joten nalle jäi minulle liehuttamaan sinne kirpparille. Sen myyjä oli hauska huumorimies, jonka pelleily ei auttanut ja kauppa jäi tekemättä. Kirpputorilla oli leppoisa tunnelma.

Yksi museo piti nähdä Berliinissä, muuten olisi jäänyt kulttuurinälkä, kun kerran valinnanvaraa oli. Minne ihmeessä menisin? Päädyin Vakoojamuseoon. Siellä museossa oli kuin olisi ollut James Bond elokuvan kulisseissa näkemässä kaikki top secret. Nykyään nettiaikanamme nähdään milloin minkin kulissien taakse paljon enemmän kuin koskaan ennen. Silti maailma on täynnä salaisuuksia. Ne ovat aina ihmisiä kiehtoneet.

Vakoojamuseossa oli vaatenaulakkonurkka, jossa voi pukeutua gangsteriksi ja sitten ottaa kuvan nettiin. Samalla tekee mainoksen museolle. Paikalla oli  nuo kuvan kaksi amerikkalaista ja kysyin jos saan myös kuvata nettiin.

Koululaisia siellä oli paljon hauskaa pitämässä. Niin voi leikkiä salaista poliisia kuin jännityselokuvissa.

https://www.deutsches-spionagemuseum.de/en/

Kaupungin jälkeen ilta kului levätessä hotellissa, koska seuraavana aamuna oli herätys kukonlaulun aikaan klo puoli neljän paikkeilla, lento Lappeenrantaan klo 6.

Lentoreittini Suomeen ovat muuttuneet vuosien varrella sen mukaan, miten saan organisoitua halvat lennot Ryanairilla tai muilla lentoyhtiöillä. Nykyään Easyjet lentää Montpellier'sta Berliiniin Tegel kentälle. Ja sieltä jatkoin Suomeen viikonlopun jälkeen toiselta kentältä Schönefeldistä Lappeenrantaan. Ainoa paikka, jonne Ryanair nyt lentää. Se muuttaa lentoreittejään aika useasti, Tampereelle ei enää sillä pääse. Ja Muumimuseo on siksi näkemättä.

Lappeenrannasta en olisi kiinnostunut ennen, koska se on Itä-Suomessa ja kaukana kotoa. Mutta Onnibussi muuttaa kaiken, kun kulkee nopeasti ympäri Suomea ja vähällä rahalla. Katsoin netistä Lappeenrannan nähtävyyksiä ja heti innostuin muinaislinnoituksesta jne. Vanha kulttuuri vetää puoleensa. Lappeenrannassa ajattelin, että siellä olisi voinut olla kauemmankin.




Heti sinne saavuttuani suuntasin vanhaan linnoitukseen Saimaan rannalle, Majurskan kahvilaan ensimmäiseksi, koska kahvihammasta kolotti. Ihana museokahvila vanhassa hienossa talossa. Koko linnoitus oli täynnä toinen toistaan kauniimpaa vanhaa arkkitehtuuria. Niin astuin ajassa taaksepäin ihan konkreettisesti.

Seuraavaksi oli vuorossa Etelä-Karjalan museo. Paikallishistoria sai minut siten ajan tasalle. Itä-Suomi on ollut minulle tähän asti tuntematonta aluetta, joten löytöretkellä olin nyt kotimaassani. Kiitos netti-infon.

Ulospäin linnoituksesta Kauppakadulla oli Wolkoffinmuseo. Olin nähnyt netissä kuvia sen sisustuksesta ja siksi menin sinne. Kuin nukketalo se oli. Ja yllätyksekseni näin varmaan 100 vuotiaan hellyttävän Steiff nallen istuskelemassa väsyneen näköisenä peilipöydällä oikealla puolella kuten kuvassani näkyy.
https://www.etelakarjalanmuseot.fi/wolkoffin-talomuseo/

Iltapäivällä kello kolmen maissa lähti Onnibussi Helsingin kautta Saloon, jonne saavuttiin kello kahdeksan maissa. Siellä siskot olivat vastassa.

Kotona ei paljoa oltu, koska suunniteltu oli kirpparikierros eli hupireisut lähipaikoille. Ensin Forssaan, sitten Loimaalle ja lopuksi Somerolle. Alempana on kuva alla löydöistäni tällä kertaa.

Kerkisin silti vanhoja valokuvia katsomaan ja niitä skannaamaan mukaani. Sukupuu on mielenkiintoista, vaikka saisi sitä vain palasinakin rakentaa kuin palapeliä.

Ensi viikolla siellä kotona Ypäjällä on vanhojen Tarvasjoki naapurien kanssa treffit yli 50 vuoden takaa, kun kaikki olivat lapsia. Nyt ne ovatkin sitten eläkeläistreffit. Niin joka 50.-60.vuosi voisi pitää nykyisten tai vanhojen naapurikutsut. Nostalgia on taattu. C'est la vie.

Somerolla Härkätiellä ajellessa löytyi sattumalta Savenvalajan museo. Se näytti olevan kiinni kuten arvata voi, koska ei ole kylän keskustassa. Mutta pysähdyttiin kuitenkin ja mentiin soittamaan läheisen talon ovikelloa. Niin me päästin sittenkin museokäynnille, koska naapurilla oli avain ja kuului Someron kyläyhdistykseen, joka hoitaa museota. Savenvalaja oli poissa, ollut jo kauan, mutta hänen työmaansa oli kuin aikakapseli. Kaikki oli paikallaan niin kuin sieltä olisi poistuttu vain hetkeksi työnteon välillä. Siellä käynti oli kuin pieni hetki savenvalajan maailmassa.

https://www.someroseura.fi/museot/savenvalajamuseo/


Suomen matkani kesti vain viikon verran, joten lauantaina oli jo paluumatka Helsinkiin ja sieltä seuraavana aamuna  klo 6:n lento Nizzaan Norwegianilla. Nizzasta 4 tunnin Flixbussilla 13 eurolla Nîmesiin, vaikka kilometrejä oli lähes 300km.

Paluumatkalla Helsingissä oli aikaa käydä Sinebrychoffin taidemuseossa Bulevardilla. Olen nähnyt netissä sieltä hienoa sisustusta ja taidetta ja aina ajatellut, että tilaisuuden tullen menen katsomaan. Taideteoksista koskettavimpina oli Rembrandtin Lukeva munkki (1666).

https://sinebrychoffintaidemuseo.fi/kotimuseo/



Toinen Helsingin nähtävä oli Oodi-kirjasto, joka on saanut paljon kansainvälistä mainetta. Ihan sen kuuluisuuden takia menin sitä katsomaan, vaikka moderni arkkitehtuuri ei miellytä. Olin ajatellut, missä se mahtaa olla. Mutta bussista sen näin jo keskustassa parhaalla paikalla. Se oli kuin jättilaiva rantautunut maan pinnalle keskelle Helsinkiä. Sisällä oli jättiavaruustilat 2000-luvun atomiaika tyyliin. Piti nousta sen terassille, josta avarat panoraamanäkymät. Siellä voisi viihtyä vähän aikaa maisemia katsellen. Muuten hakeutuisin vanhoihin pikkusokkeloisiin kirjastoihin, joissa on oma rauha eikä torimaista ihmisvilinän rauhattomuutta. Sitäpaitsi tuosta kirjastosta tuli mieleen ennemmin vapaa-ajan viettopaikka kuin lukupaikka.


Lennossa oli seuraavana aamuna jo Nizzassa, jossa oli n.38°C, vaikka vähemmän oli luvattu säätiedotuksessa. Liian kuuma kaupunkia katsomaan. Joku toinen kerta.

Joka paikassa matkani varrella oli aurinkoinen kesäinen ilma, enemmän tai vähemmän. Vaikka lopuksi Ranskan intiaanikesä yllätti.

Minun piti päästä taas hetkeksi Suomeen, koska koti-ikävä oli jo suuri kesän alussa. Nyt taas jaksaa vuoden loppuun, kun pääsi lataamaan akkuja kotinurkille. Mieli uudistuu matkatessa.

Kesän pääsesonki alkaa nyt tällä viikonlopulla, kun Ranskan koululomat alkoivat.

Nukkenallemuseon tämän vuoden hanke on uusi koti nukeille ja nalleille. Mutta mistä? Aika näyttää. Kaikki ei järjesty aina kuin taikasauvaa heiluttamalla. Mutta https://www.youtube.com/watch?v=wjeKH0RO7Mk  

Over the Rainbow/What a Wonderful World - Israel IZ Kamakawiwo'ole



P.S. Matkakertomus jatkuu kuvin, kun ne saadaan siirrettyä siskon puhelimelta tietokoneelleni. Mutta pitää ensin asentaa joku ohjelma siihen kuvien siirtämistä varten.