Nämä hevoset tuntevat jo meidät. Joka kerta, kun mennään sinne kävelemään, ne tulevat tervehtimään ja silitettäväksi. Camarguen hevonen on sosiaalinen.
Ensi viikoksi on luvattu intiaanikesää eli lähes 40°C hellettä. Yötkin ovat sitten trooppiset, 20°C kai, toivottavasti ei paljoa yli, ettei mene yöuni. Lopuksi sää muuttuu ukkoskuuroiksi viikonlopuksi.
Onneksi taloni alakerta ja toinen kerros pysyvät normaaleina, eikä liian kuumina muurattuine kiviseinineen. Vaikka kolmas kerros tulee kuin saunaksi, koska sen seinät on levytetty kivien päälle ja tapetoitu.
Ulkona niin kuumalla ilmalla ei voi olla kuin haukun aamu-päivä-ja ilta ulkohuusireisuilla.
Nizzassa Suomesta tullessa oli lämpötila mittarissa 38°C, vaikka vähemmän oli ennustettu säätiedotuksessa. Lentokentältä ulos tullessa oli saunamainen ilma, siitä erilainen, että jotenkin huonon olon teki, eihän sauna tee. Aamuvarhaisella kävin lentokentän ulkopuolella ja huomasin, että päivälämpotilat myös yöllä, kuten olin nähnyt säätiedotuksessa. Se tuntui uskomattomalta, miten mahdollista. Lentokentällä sisällä oli viileää, koska koneistettu tuuletus niin kuin kaikissa moderneissa halleissa.
Onneksi talossani ei ole sellaista konemaista ilmaa, vaan luonnollinen tuuletus. Kesällä ikkunat ovat auki yötä päivää varjoiselle kadulle ja niin on hyvä ilma, painovoimainen. Kun nyt haen toista taloa museota varten tai muuten, en vaan huolisi mitään epäluonnollista koneilmaa.
Nykyään lehdissä on usein juttuja Suomessa kosteusongelmista.Täällä Ranskassa kuten muuallakin on niitä myös, mutta Välimeren ilmastossa kuuma ympärivuotinen auringonpaiste kuitenkin kuivattaa välillä paikat, jos on ollut vesivuotoja. Pohjolan kylmässä ilmastossa on eri asia.