keskiviikko 26. helmikuuta 2025

Rusettikengät

Kun meillä kotona on ollut tapana säilyttää kaikkea vintissä, kammiossa tai muualla, niin sieltä tulee esiin aina joskus jotakin vanhaa kuin uutena ihmeenä.

Kuvan kengät ovat nyt kuin uudet puhdistuksen jälkeen. Ihmeesti kestivät vesipesun puhdistusaineella. Löytökunnossa ei niistä kuvaa ole, harmi, niin näkisi ne ennen ja jälkeen. Ne olivat yli 50vuoden pölyssä ja liassa, koska pitkän aikaa ilman suojaa kammiossa. Eivät olleet näyttelykunnossa, siksi kuvaaminen unohtui.

Tällaiset 60-luvun lastenkengät kokoa 33 me saatiin kaksoissiskon kanssa joskus 60-70-luvun vaihteessa. Ne sopivat silloin saatujen keltaisten housupukujen kanssa, tunika yläosa ja leveälahkeiset pitkät housut 70-luvun tapaan.

Lastenkengät muistuttivat jo aikuisten kenkiä.

Surffailin netissä, sanottiin, että 60-luvulla alkoi olla jo muovi, vinyylikenkiä, ja siksi ne ihmeesti kestivät puhdistuksen, eikä saumat siitä kärsineet. Toisaalta näkee, että näitä ei olla paljoa pidetty, ne olivat juhlakengät kuten keltainen housupuku. Suomessa valmistettuja vaatteita ja hyvänlaatuisia siihen aikaan, ei ollut huonolaatuista halpatuontia. 

Muistan, kun Loimaalla mentiin lastenliikkeeseen, josta aina ostettiin kaikki vaatteet tuplana, koska kaksosia olemme. Kallista oli! Noita kenkiä nyt katsellessani on tullut mieleen, miten nuukaa kotona maatalossa isossa perheessä oli silloin ja silti me saimme noin hienot rusettikengät! 

Lapset ensin, oli vanhempiemme prioriteetti.

Kotimuseossani olen pitänyt noita kenkiä ison nuken jaloissa esillä kuin jättikenkinä. Niinhän pienet tytöt kokeilevat äitinsä kenkiä, vaikka kuinka suuria olisivat.

https://fi.pinterest.com/pin/1024639352707500301/

https://vintagedancer.com/1960s/1960s-shoes-8-popular-shoe-styles/ 
 

Surullinen talo

Esimerkki, mitä voi tapahtua, kun valtio perii, jos ei ole (lähi)perillisiä eikä testamenttia tehty.
Noin 40 vuotta sitten vanhukset kuolleet ja talo jäi tyhjäksi. Siihen aikaan kaikki tunsivat pikkukaupungin omakotialueella toisensa kuten kylissä.
Nyt ei enää paljoa tunneta, kun on uudet sukupolvet tulleet vanhojen tilalle. Herää kuitenkin kysymys kenen koti oli tässä?

Viikko sitten nähtiin kaikki ikkunat revittynä auki, tyhjät ikkunaraamit. Kun kurkkasi sisälle näki hävitystä, tuhoa kuin sodan jäljiltä. Nyt useimmat laseista tyhjät ikkunaraamit oli joku sulkenut. Ympärillä muuten kortteli on ok ja monista vanhoista taloista on huolehdittu, uusia rakennettu. Tällainen talo sen keskellä on kuin alamaailmaa, varkaiden-, rikollisten pesäpaikka, turvallisuusvaara ympäristölle.

Talossa asuneita vanhuksia ajatellen, on anteeksiantamatonta valtiolta tämä perinnön kiittämättömyys ja toisten kodin tuho! He kääntyvät haudassaan.
40 vuotta sitten tämä talo olisi ollut kaupungille kuin valmis museo, aikakapseli Turun Luostarimäen tapaan.

Vain tonttiako jahdataan? Ei arvosteta vanhaa rakennuskulttuuria, vain modernia talolaatikko-tyyliä? Vai ovatko valtion kirstun tyhjentäneet nykyisen sotehirviön tapaan suuret keksimällä keksityt johtaja-armeijat huippupalkkoineen, eikä raha silloin enää muuhun riitä. Hyväveli-systeemi eli korruptio estää maatamme kukoistamasta?

Sydäntä riipaisee, kun näkee talon raunioina kuin Neuvostoliitossa, vaikka ollaan Suomessa. Tuolla me lapsena käytiin sukulaistätimme tykönä useasti, me maalaislapset äidin kaupunkilaisserkkujen vieraina. 

Ihania muistoja, joita ei koskaan voi tuhota kuten talo on tuhottu.



lauantai 15. helmikuuta 2025

maanantai 10. helmikuuta 2025

Kissa ja koira

Kun Dixie koira tuli taloon lokakuun lopulla, kissa pelästyi. Se ei uskaltanut enää tulla sisään yhtäaikaa. 

Mutta kun joulun jälkeen koiraa ei enää näkynyt, kissa ihmetteli, mihin se katosi. Se haki varmaan sitä. 

Kissan tassun jäljet johtavat koiran haudalle. 🙏


 
 

torstai 6. helmikuuta 2025

Siskot salapoliiseina


 

Mitä uutta museoon? 

Kirpparit ovat siitä mielenkiintoinen paikka, että ei koskaan tiedä mitä näkee, sekamelskaa, jonka joukossa voi olla aarteita. Ja niin voi monipuolistaa kokoelmaa. Aina oppii uutta, ei tylsisty elämässä. Se tarkoittaa, että aletaan hakea tämän uuden löydön syntyjä syviä, vaikka sen omaa tarinaa ei koskaan löydettäisi, yleistietoa, historiaa netti on täynnä.

Kuvan talonpoikaisessa kapioarkussa näkyy sisällä vuosiluku 1853 ja ulkopuolella 1871. Perheen isän tyttärelleen tekemä mahdollisesti 1853 ja tyttären häät 1871.

Olen surffaillut netissä, alla linkkejä. Ihmetyksen aiheeni on ollut valtavan suuri hintahaitari näillä 1800-luvun kapiokirstuilla. Suomessa, Ruotsissa niitä näyttää saavan alle tai yli satasilla. Mutta kun mennään Englantiin, Amerikkaan, Ranskaan, hinnat lähestyvät tai ylittävät 1000 euroa! Mikä selittää tämän arvostuksen eron? Useimmiten myyntipaikka on antiikkiliike, mutta kyllä muuallakin hinta heittelee. Ebay on aika hyvä hintavertailupaikka, mihin hintaan kauppa siellä tulee, oli pyyntö mikä tahansa. Koska kilpailijoita on kuten huutokaupoissa.

Yllättävän samantapaisia kirstuja löytyy netistä. Maksettiin tästä omasta 100 euroa, joten se oli halpa. Suomessa näyttää olevan vähemmän arvostettu, koska ranskalaisessa antiikkiliikkeessä samantapainen maksoi 750 euroa! Sitä sanotaan monessa paikassa ruotsalaiseksi talonpoikaiseksi kapioarkuksi.

https://www.proantic.com/1351654-rare-et-important-coffre-de-mariage-travail-scandinave.html

https://www.ebay.com/b/Scandinavian-Antique-Trunks-Antique-1850-1899-Time-Period-Manufactured/261586/bn_106906106

https://www.chairish.com/product/20564282/swedish-19th-century-painted-pine-marriage-trunk 

https://www.bukowskis.com/en/auctions/E563/lots/1238227-a-painted-century-chest-dated-30-10-1860

Bukowskis antiikkihuutokauppa Tukholmassa on arvioinut hinnan samantapaisella kirstulla 2500 SEK eli 221 euroa ja kehuu heillä olevan Scandinavian parhaat hinnat. Tulee mieleen, että noilla kirstuilla olisi hyvät markkinat muualla Euroopassa ja Amerikassa, arvostavat niitä enemmän.

"If you have a similar object we can help you with an up-to-date valuation. We have the highest final prices in Scandinavia.
Estimate
2 500 SEK" 

Nyt, kun katsoo tuota arkkua, tulee mieleen, että lapsesta asti joku tyttö on voinut tehdä siihen käsitöinä kaikkea tulevaa kotiansa varten. Ensin hän on kasvattanut kovalla työllä pellavaa pellolla, tehnyt siitä pellavalankaa. Sitten kangaspuilla kutonut pellavaisia liinavaatteita, vaatteita ym. häistä hautajaisiin, kuten elämä oli lyhyt ennen vanhaan ja kaikkeen varauduttiin. Lampaita tyttö on myös kotonaan hoitanut, niitä kerinyt
ja saadusta villasta kehrännyt rukilla villalankaa, josta kutonut vaatteita. Niin kaikki tehtiin käsin alusta asti.
Talon tyttölapsen elämää on siten paljolti ollut morsiusarkun täyttäminen ja ideointi. Sitten naimaikäiseksi tultuaan vanhemmat valitsivat puolison. Romantikka taisi olla kaukana noista 1800-luvun järkiavioliitoista. Mutta ei Suomessa sentään joutunut nunnaluostariin kuten Ranskassa.
 
Tuo ostamani arkku on iso 110cm x 61 x 85cm, lukko toimii vielä. Sinne entinen omistaja on voinut lukita kapionsa, suuren työnsä, johon elämän ensimmäiset vuodet kuluivat. Voi olla ainoa omaisuutensa, jonka sai mukaansa, kun astui emäntänä uuteen taloon.

Jos tullaan 1800-luvulta tänne 2000-vuosisadalle. Voi vaan kysyä kulutus-hyvinvointiyhteiskunnassamme, kenen tavarat mahtuvat tuollaiseen arkkuun?

https://www.wanhaelias.fi/murunen-arkkujen-historiaa/    "Murunen arkkujen historiaa."

 

https://www.pamono.eu/19th-century-swedish-marriage-or-dowry-chest

https://www.ebay.com/itm/205154839680?itmmeta=01JKBFP19G7Z89RD3ZHN0984T0&hash=item2fc42e6c80:g:t-oAAOSwCWVnVyOu&itmprp=enc%3AAQAJAAAAwCodCO1vSDjg2xNOt8By6oCfVYh7K%2BmoqSeU5OezengGPgnPE9k03Cw3fCW9ypM6gkY5NbjTqLwwBVts%2BwsJlhWsebJtNgvLv2t5Cre8FzYaJmHSVYXx4v5ZXBwBrvJxcWFr1cvhm%2BJFKP8yv%2B78g12H5TG21FuWZWBax0QYMsW53TYX%2FnjqOo08Z94MKSzWWyuCTL7V13UP%2B3ucnIpd3S9f50bqmSWt8Y0euEAsGijTw%2BRrTi4GtAQXUrT7Sf6n3w%3D%3D%7Ctkp%3ABk9SR-qU2O-aZQ

https://decorativeantiquesuk.com/products/huge-antique-19th-century-swedish-marriage-trunk

https://www.firesideantiques.com/product/swedish-19th-century-painted-pine-marriage-trunk/

https://www.europeanantiques.co.nz/product/19th-century-swedish-bombe-trunk-with-original-painting/

https://www.1stdibs.com/buy/swedish-dome-chest/

https://yle.fi/a/3-7367515

https://fi.wikipedia.org/wiki/Arkku

https://fr.wikipedia.org/wiki/Coffre

https://en.wikipedia.org/wiki/Chest_(furniture)

https://yle.fi/a/3-12108161

https://www.etlehti.fi/artikkeli/raha/perinto/minka-arvoinen-tama-perintoarkku

https://www.rakkaatesineet.fi/v2/tuotteet/arkut/


https://www.kansallismuseo.fi/fi/digitaalinen-kokoelma/tutkijan-valinta/huonekaluja-kansatieteellisista-kokoelmista/kustavilaisvaikutteinen-kapioarkku-vuodelta-1828

https://en.wikipedia.org /wiki/Hope_chest#/media/File:Friis_Nybo_Girl_Inspecting_Her_Hope_Chest.jpg 

Girl Inspecting Her Hope Chest, Poul Friis Nybo 1929: 

Girl at her control chest.  Poul Friis Nybo 1929

keskiviikko 22. tammikuuta 2025

Missä on Dixie?

Lokakuussa tultiin Dixien kanssa Suomeen Ranskasta. Kaksoissisko ei ollut haukkua nähnyt viiteen vuoteen, koska pandemia riskien takia ei oltu matkustettu. Yhdessä me se ostettiin koiratarhasta 2017, joten ymmärtää ikävän. Pakollinen Suomen matka oli lopulta edessä, koska kertaakaan käyttämätön passini piti uusia. Samalla saatiin idea, että koiran voi tuoda Suomeen, vaikka vaikealta ja monimutkaiselta tehtävältä se näytti. Onnistui se kuitenkin lopulta.

Kuvassa iloitaan tästä onnistuneesta matkastamme, kun oltiin lopulta perillä, vaikka mahdottomalta oli näyttänyt, kun sitä matkaa kauan suuniteltiin.

Dixie oli ihmeissään kaikesta, perillä se katseli ympärilleen, missä ihmeessä me olemme, oltiin sitten luontokävelyllä, kotona tai automatkalla lähikaupungeissa.

Kotona se kiersi kaikki huoneet, vieraita hajuja piti tutkia, suomalaista saunaakin sai ihmetellä, koska ei Ranskassa sellaista näe. Peilaamassa tämä nätti koira myös kävi isosiskon kamarissa, tutkia ja haistella täytyi siskon 100 vuotta vanhaa äidin serkulta perimää
lampaankarvanallea, joka istui sängyn vieressä arvokkaana, ties elävä voi olla, tuumi se vakavana. 

Miten paljon koira ajattelee, emme me ihmiset tiedä, se tuli mieleen, kun niin viisaita nämä eläimet ovat.

Marraskuun alussa menin takaisin Ranskaan. Kun siellä olin kävelylenkillä eikä Dixie ollut enää seuranani, lohdutti ajatus, että se on Suomessa siskojen kanssa maalla.

Haukun Suomimatka oli kuin löytöretki mielenkiintoiseen uuteen maailmaan, siltä näytti, kun sitä seurasi. 

Mutta, kun vuosi lähestyi loppuaan, 16 vuotta ja 10kk:n taival alkoi jo väsyttää, jalat menivät alta. Eläinlääkärin lääkkeet eivät enää auttaneet. Loppu oli lähellä. 

Kun uusi vuosi vaihtui 2025, Dixie oli jo taivasmatkalla. Haukku haudattiin puutarhaan, jonne on ikkunanäkymä.

Ikkunasta näkyy nyt ihmisen paras ystävä, vaikka on jo kaukana tästä maailmastamme rajan takana, mutta silti lähellä meidän sydämmissämme, muistoissamme.






Vietiin lyhty Dixien haudalle. Lumi peitti sen.

lauantai 4. tammikuuta 2025

Elokuvista historiaa

https://fi.wikipedia.org/wiki/Charlotte_Bront%C3%AB 

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kotiopettajattaren_romaani 

https://fi.wikipedia.org/wiki/Jane_Eyre 

Katsottiin Kotiopettajattaren romaani elokuva. Halusin katsoa sen, vaikka joskus on sen nähnyt, mutta unohtunut paljon. En muistanut siitä sitä alkua, jossa Jane Eyre on anglikaanisen kirkon tyttöjen sisäoppilaitoksessa. Kova ja julma yliuskonnollinen lasten kohtelu tuo mieleen katolisen kirkon tyttökoulut, joista on jälkeenpäin paljastunut skandaaleja. Oli uskonto mikä tahansa äärimmäisyyteen voidaan mennä ja tekopyhäksi. Sitä Ranskassa paljastuu katolisesta kirkosta nykyaikana, kun vuosikymmenien tabut unohdetaan. Monet kulissit romahtavat.

Vaikka nykyään on menty toiseen äärimmäisyyteen, kun meiltä uhataan poistaa Suvivirsi, joulujuhla jne. kouluista, ts. oma länsimainen kristillinen kulttuuripohja, johon kaikki rakentuu.

Wikipedian mukaan Jane Eyren elokuva tai kirjan kokemukset pohjautuvat tosielämään, niitä Charlotte Bronte purkaa teoksessaan. Suorasuu uskaltaa sanoa totuuden. Mahtoi se olla myös skandaali aikoinaan. 

Elokuva kiinnosti, koska se antaa taustaa kahdelle katoliselle nukketalolleni, clarisselaiselle fransiskaaniselle nunnakammiolle 1800-luvun lopusta ja 1900-alun tyttöjen luostarikoululle.

Nunnakammion ostin joskus pandemian alussa. Se oli minusta liikuttava. Niitä nunnat tekivät kotiin perheelleen muistoksi kuvatakseen elämäänsä luostarissa. 

Nunnakoulu on espanjalainen, nuket ranskalaisia. Harmi, että sen hankittuani museo oli jo suljettu. Olisi ollut mielenkiintoista kuulla katolisten ranskalaisten kommentteja siitä.


 



maanantai 23. joulukuuta 2024

sunnuntai 8. joulukuuta 2024

Joulua odotellessa

Kaivoin esiin vanhan koulukirjani 60-luvulta. Kunpa tulisi aika, jolloin saa taas koota Koulunäyttelyä ja museota esille. Nukkenallemuseo-nimi voidaan vaihtaa Lapsuuden museoksi. Ensi vuodelle 2025 on odotuksia niin kuin on aina uuden vuoden alkaessa.

Kirjoitin Maaseudun Tulevaisuus lehteen tammikuussa 2020, kun aavistin ja halusin, että muutosta on tulossa, vaikka pandemiasta ei ollut vielä mitään tietoa. Ei olisi voinut uskoa tätä tappavan ja vammauttavan korona pandemian vuosia kestävää maailman mullistusta. Nykyaikana tieteenkehityksen avulla pystytään hallitsemaan jo paljon suuria vitsauksia. Mutta nyt ei olla päästy voitolle, koska liian monet businessmiehet ja -naiset muuttavat rahaksi kaiken, nämä tauditkin. Raha ratkaisee, ei aina ihmisen terveys ja elämä. Valitettavasti. Ihmisyys kärsii.

Tässä alla se vanha artikkelini, jonka kirjoitin Maaseudun Tulevaisuuteen:

https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/mielipide/26851d8b-1e6c-52c6-9367-9fe3d2b72424

Lapsuuden museo etsii uutta kotia

Matkustaminen teki minut keräilijäksi. Vuonna 1985 aloin kerätä nukkeja, nalleja, vanhoja leluja, koulumuistorekvisiittaa ja kaikkea lapsuuteen liittyvää. Vuonna 2000 perustin Nukkenallemuseon Etelä-Ranskaan. Tänä vuonna juhlitaan 20. toimintavuotta.

Esitteissämme puhutaan aina yli 2 500 kappaleen kokoelmastani, vaikka todellisuudessa nukkeja, nalleja ja leluja on paljon enemmän.

Vanhin nukke on 1700-­­luvun lopusta. Mukana on paljon kaikkea 1800-­luvulta, koska historia kiehtoo minua. Erikoisuuteni on yli 70 nukketaloa 1800-luvulta tähän päivään. Vanhoja nalleja on kaikkiaan 319. Vanha koululuokka oikeine pulpetteineen.

Haen kansainväliselle kokoelmalleni uutta näyttelypaikkaa Suomesta esimerkiksi jostain museosta.

Jossakin maaseudun pikkukaupungissa kokoelma voisi olla vetonaula ja tuulahdus muualta maailmasta. Niin voi matkustaa ajassa ja paikassa. Tavallaan yksi keino elävöittää maaseutua, tuoda ihmisiä, turisteja.

Vaikka kokoelmani ei olisi paikallishistoriaa, erilaisuudellaan se voisi olla suosittu. Näiden lapsuuden muistojen kautta tulee esille maailman historiaa.

Museokävijät sanovat joskus, että he eivät olisi uskoneet löytävänsä hiljaisen pikkukylän keskeltä tällaista kotimuseota.

Museon nettisivut ovat: http://myoldbear.free.fr

Ulla-Maija Suonpää

Ranska
















https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/lukemisto/80c1e725-01f8-46c9-af0e-705a0266b1c9

Minun maaseutuni -näyttely esittelee muistoja 1950-luvulta aina tähän päivään saakka Suomen maatalousmuseo Sarassa.

https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/lukemisto/6cef2d33-4e09-4f8b-b443-c7b701318b0a 

Käsityömuseo Miila juhlii ensimmäisiä pyöreitä vuosiaan – innokkaan käsityön tekijän viimeistä toivetta on kunnioitettu Paimiossa