Viime vuonna tähän aikaan

Viime vuonna tähän aikaan maalis-huhtikuun vaihteessa olin luontolenkillä Dixie koiran kanssa. Mielessä oli surffaillessa internetissä näkemäni lehtiartikkeli entisestä työkaverista Helsingin ajoilta. Hän oli rakentanut salaa perheeltään talon!

Ajattelin, että salaa perheeltäni olen minäkin tehnyt paljon kaikkea, kun ei muuten olisi voinut tehdä. Ei olisi voinut hankkia taloa Etelä-Ranskasta eikä sinne kotimuseota. Toisaalta utopistista ja riskiä se on ollut.

Siellä kävellessäni sain uuden idean. Nyt, kun museo on pandemian takia suljettu, voisin muuttaa ne 20 museovuotta kuvakirjoiksi. Täytyy ottaa selvää kuvakirjojen tekemisestä netissä ja opetella kuvakirja ohjelman käyttö. Tuumasta toimeen.

Tänään kävelin samaa luontolenkkiä, mutta ilman Dixieä. Haukkua ei enää ole. Mutta saatiin se Suomeen ja olla vielä viimeiset kuukaudet yhdessä. Dixien muisto elää nyt myös siellä kotimaassa, kun se on haudattu puutarhaan, jossa voi käydä sen haudalla.

Kun lumipallo lähti pyörimään viime vuonna, vuoden aikana syntyi kaikkiaan 8 kuvakirjaa vähitellen. Käveleminen on filosofiaa. 

Nyt minun piti mennä pakettien noutopaikasta naapurikylästä hakemaan 8 kuvakirjaani, jotka olin tilannut. Autoni ei lähtenyt käyntiin, joten jalkapatikalla selkäreppu selässä kävelin 6km:n matkan ihanassa keväisessä säässä mieli haikeana. 

Tämä Ranska-aika alkaa olla menneisyyttä, kun kerran museo on täällä suljettu. Kärsivällisyyttä vaaditaan, että saadaan kaikki järjestettyä Suomeen, koti museolle sinne siskon tykö. Niin alkaa taas uusi museoseikkailu. Enkä enää ole kuin majakan vartija yksin myrskyävällä merellä. 

Halusin kolmet kappaleet näitä 8kirjaa. Yhdet 8kpl siskoilleni, yhdet minulle ja kolmannet jonnekin kirjastoon. Tämä on omakustanne. Niitä ei voi painattaa enää toukokuusta 2025 lähtien, siksi ostin vielä nuo kolmannet. 

Minulle tamä kuvakirjasarja (scrapbooking) on kappale elämästäni, unelmastani, joka toteutui. Konkreettista. Niin kuin on ollut tapana pitää valokuva-albumia. Sitten on keinutuolissa vanhuuden päivinä katsottavaa ja muisteltavaa. 

https://en.wikipedia.org/wiki/Scrapbooking 

Neulan ja langan käyttöä

https://museopaivakirja.blogspot.com/2024/05/hyvaa-vappua.html

Viime vuonna ostin viinipullolaatikon mabouteille-sivuilta netistä ja tein siitä vitriinin kolmelle vanhalle reisussa rähjääntyneelle nallelle, jotka olin netistä löytänyt. Linkki yllä. Alla mabouteille-sivut.

https://www.mabouteille.fr/coffret-caisse-neutre/caisse-bois-vin-12-bouteilles-rangement-decoration-558.html?search_query=caisse+bois+vin+12+bouteilles&results=11 

Petsasin laatikon saksanpähkinä värillä kuten tuon kuvassa. Taidan petsata vielä toiseen kertaan, jotta on tummempi ja vanhemmannäköinen.

Tämän laatikon teen yhtä nukkea varten. Kotona löysin kammiosta meidän kaksoissiskon kanssa tekemän kangasnuken joskus 60-luvun alkupuolella, kai ennen koulun aloitusta, kun tätimme olivat opettaneet meitä käyttämään neulaa ja lankaa. 

Vintistä haettiin vanhaa kangasta, josta sai nuken tehtyä. Se täytettiin vaahtomuovilla. Tukaksi lankaa ja kasvoihin kirjottiin silmät, hymysuu ja punaiset posket. Tukka oli melkein siltä hävinnyt, joten hain sille päähän isosiskon punaisen vanhan myssyn samoilta ajoilta. Ei näytä sitten enää niin onnettomalta. Ilme on pienen lapsen kädenjälkeä. Saatiin sitä nauraa. Nyt se räsynukke, oikein kirjaimellisesti räsyisenä, saa oikein kunniapaikan puulaatikkovitriinissä, jossa mikään hiiri tai muu ei pääse sitä vanhingoittamaan kuten pääsi monien vuosikymmenien ajan kammiossa, jonne se joutui lopulta hylättynä.

Silloin tehtiin useita nukkeja kuulema siskon mukaan, muistan vain tuon yhden ja ne tutut vanhanaikaiset kankaat. Niitä nukkeja sitten näytettiin iloisina kaikille. Niin käsillä tekemisen ja onnistumisen iloa sai jo pienenä kokea. Vaikka lopputulos ei lapsilta erikoinen olisi ollut, mutta hauskaa meillä oli.

Tätiemme tykönä vietettiin paljon aikaa lapsena Tarvasjoella. Kaikkea tekemistä keksittiin, aika ei ollut koskaan pitkää. Leikittiin kauppaa ties mitä ja vinttiin oli aina vapaa pääsy mylläämään. Se oli täynnä kaikkea mielenkiintoista. Kesällä iltaisin tehtiin pihalla alushametanssi, kuin keijukaistanssi, kun sieltä vintistä oli löydetty vanhoja vaatteita tai muuta sellaista. Se oli sitä aikaa, kun hameiden alla oli aina alushame.

Tämä nukkelaatikko vitriinissään tulee esille paljon leikittyjen kolmen nallen viereen, kun saadaan museopaikka. Nuken paljastus on vasta silloin kuin "hienon"patsaan paljastus. Siinä otetaan huomioon, että tämä on  lapsen työtä, sydämellä tehty, se on tärkeintä. 

Kello käy

 https://www.hs.fi/helsinki/art-2000011053591.html

Tulee mieleen yksi koulumuisto Loimaan oppikoulusta, kun vapaatunnilla käytiin Sokoksessa kaksoissiskon kanssa ja törmättiin yhteen meidän luokkalaiseen poikaan rappusissa. Näen sen tilanteen vielä sieluni silmin. "Anna-Maija ja Ulla-Maija"- sanoi Tanhuanpään Asko, joka oli uutena oppilaana tullut kouluun. Me olimme luokan hiljaisimpia, introvertteja, ja tuo Asko oli taas extrovertti ja aina hymysuin luokassa. Kiva hän oli kaikkien kanssa. Se oli 70-lukua ennen lukiota, kun olimme 4.-5.-luokalla. Useimmiten Henna ja kaksoset, me kolme olimme yhdessä.

Mitä mahtaa kuulua luokkatovereille? Tuosta Askosta puheenollen näin hänet Ilta Sanomissa, jossa kerrottiin hänen kuolemastaan. Hänestä oli tullut toimittaja ja poliitikko. 

Tässä kuvatekstissä on siskoni Anna-Maijan asunnosta kuva, Helsingin Sanomien toimittaja Vilma Ikola teki siitä jutun lehteen. Hän oli nähnyt sen myynti-ilmoituksen Etuovi.com-sivuilla, kun oli hakenut veljelleen asuntoa. Ja ihastui siskon antiikkiseen yksiöön, koska se on erilainen kuin muut yleensä myynnissä olevat, ne toiset ovat moderneja TV:n sisustusohjelmia kopioivia. 

Hesarissa on digilehdessä välillä 2 viikon ilmainen tarjous, joka loppuu automaattisesti. Sellaisen me otimme, jotta nähtiin koko artikkeli. 

https://www.hs.fi/paivanlehti/09032025/art-2000011053591.html

Artikkeli on tuon digilehden lisäksi viime sunnuntain 9.3.25 painetussa Helsingin Sanomissa.

Tämä yhden kodin tarina voisi antaa vauhtia tuon asunnon myyntiin. Nyt halutaan pois kaupungista, jotta voidaan ostaa vanha talo maalta museokokoelmaani varten. Niin kotimuseo avattaisiin siskon talossa.

Takaisin luontoon!

https://www.etuovi.com/kohde/585696 Siinä myyntilinkki etuovi.comissa.

Jos minä olen viime vuodet sisustanut paljolti vanhoja nukketaloja, Anna-Maija on sisustanut omaa huusholliaan. 

Kun on lukenut tuon Hesarin artikkelin, tietää miksi tässä on otsikkonani "Kello käy".  Odottavan aika on pitkä.

Rusettikengät

Kun meillä kotona on ollut tapana säilyttää kaikkea vintissä, kammiossa tai muualla, niin sieltä tulee esiin aina joskus jotakin vanhaa kuin uutena ihmeenä.

Kuvan kengät ovat nyt kuin uudet puhdistuksen jälkeen. Ihmeesti kestivät vesipesun puhdistusaineella. Löytökunnossa ei niistä kuvaa ole, harmi, niin näkisi ne ennen ja jälkeen. Ne olivat yli 50vuoden pölyssä ja liassa, koska pitkän aikaa ilman suojaa kammiossa. Eivät olleet näyttelykunnossa, siksi kuvaaminen unohtui.

Tällaiset 60-luvun lastenkengät kokoa 33 me saatiin kaksoissiskon kanssa joskus 60-70-luvun vaihteessa. Ne sopivat silloin saatujen keltaisten housupukujen kanssa, tunika yläosa ja leveälahkeiset pitkät housut 70-luvun tapaan.

Lastenkengät muistuttivat jo aikuisten kenkiä.

Surffailin netissä, sanottiin, että 60-luvulla alkoi olla jo muovi, vinyylikenkiä, ja siksi ne ihmeesti kestivät puhdistuksen, eikä saumat siitä kärsineet. Toisaalta näkee, että näitä ei olla paljoa pidetty, ne olivat juhlakengät kuten keltainen housupuku. Suomessa valmistettuja vaatteita ja hyvänlaatuisia siihen aikaan, ei ollut huonolaatuista halpatuontia. 

Muistan, kun Loimaalla mentiin lastenliikkeeseen, josta aina ostettiin kaikki vaatteet tuplana, koska kaksosia olemme. Kallista oli! Noita kenkiä nyt katsellessani on tullut mieleen, miten nuukaa kotona maatalossa isossa perheessä oli silloin ja silti me saimme noin hienot rusettikengät! 

Lapset ensin, oli vanhempiemme prioriteetti.

Kotimuseossani olen pitänyt noita kenkiä ison nuken jaloissa esillä kuin jättikenkinä. Niinhän pienet tytöt kokeilevat äitinsä kenkiä, vaikka kuinka suuria olisivat.

https://fi.pinterest.com/pin/1024639352707500301/

https://vintagedancer.com/1960s/1960s-shoes-8-popular-shoe-styles/ 
 

Surullinen talo

Esimerkki, mitä voi tapahtua, kun valtio perii, jos ei ole (lähi)perillisiä eikä testamenttia tehty.
Noin 40 vuotta sitten vanhukset kuolleet ja talo jäi tyhjäksi. Siihen aikaan kaikki tunsivat pikkukaupungin omakotialueella toisensa kuten kylissä.
Nyt ei enää paljoa tunneta, kun on uudet sukupolvet tulleet vanhojen tilalle. Herää kuitenkin kysymys kenen koti oli tässä?

Viikko sitten nähtiin kaikki ikkunat revittynä auki, tyhjät ikkunaraamit. Kun kurkkasi sisälle näki hävitystä, tuhoa kuin sodan jäljiltä. Nyt useimmat laseista tyhjät ikkunaraamit oli joku sulkenut. Ympärillä muuten kortteli on ok ja monista vanhoista taloista on huolehdittu, uusia rakennettu. Tällainen talo sen keskellä on kuin alamaailmaa, varkaiden-, rikollisten pesäpaikka, turvallisuusvaara ympäristölle.

Talossa asuneita vanhuksia ajatellen, on anteeksiantamatonta valtiolta tämä perinnön kiittämättömyys ja toisten kodin tuho! He kääntyvät haudassaan.
40 vuotta sitten tämä talo olisi ollut kaupungille kuin valmis museo, aikakapseli Turun Luostarimäen tapaan.

Vain tonttiako jahdataan? Ei arvosteta vanhaa rakennuskulttuuria, vain modernia talolaatikko-tyyliä? Vai ovatko valtion kirstun tyhjentäneet nykyisen sotehirviön tapaan suuret keksimällä keksityt johtaja-armeijat huippupalkkoineen, eikä raha silloin enää muuhun riitä. Hyväveli-systeemi eli korruptio estää maatamme kukoistamasta?

Sydäntä riipaisee, kun näkee talon raunioina kuin Neuvostoliitossa, vaikka ollaan Suomessa. Tuolla me lapsena käytiin sukulaistätimme tykönä useasti, me maalaislapset äidin kaupunkilaisserkkujen vieraina. 

Ihania muistoja, joita ei koskaan voi tuhota kuten talo on tuhottu.

HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ!

Tässä Dixie vuonna 2017, kun se adoptoitiin koiratarhasta Nîmesistä.

 

Kissa ja koira

Kun Dixie koira tuli taloon lokakuun lopulla, kissa pelästyi. Se ei uskaltanut enää tulla sisään yhtäaikaa. 

Mutta kun joulun jälkeen koiraa ei enää näkynyt, kissa ihmetteli, mihin se katosi. Se haki varmaan sitä. 

Kissan tassun jäljet johtavat koiran haudalle. 🙏

 
 

Siskot salapoliiseina

 

Mitä uutta museoon? 

Kirpparit ovat siitä mielenkiintoinen paikka, että ei koskaan tiedä mitä näkee, sekamelskaa, jonka joukossa voi olla aarteita. Ja niin voi monipuolistaa kokoelmaa. Aina oppii uutta, ei tylsisty elämässä. Se tarkoittaa, että aletaan hakea tämän uuden löydön syntyjä syviä, vaikka sen omaa tarinaa ei koskaan löydettäisi, yleistietoa, historiaa netti on täynnä.

Kuvan talonpoikaisessa kapioarkussa näkyy sisällä vuosiluku 1853 ja ulkopuolella 1871. Perheen isän tyttärelleen tekemä mahdollisesti 1853 ja tyttären häät 1871.

Olen surffaillut netissä, alla linkkejä. Ihmetyksen aiheeni on ollut valtavan suuri hintahaitari näillä 1800-luvun kapiokirstuilla. Suomessa, Ruotsissa niitä näyttää saavan alle tai yli satasilla. Mutta kun mennään Englantiin, Amerikkaan, Ranskaan, hinnat lähestyvät tai ylittävät 1000 euroa! Mikä selittää tämän arvostuksen eron? Useimmiten myyntipaikka on antiikkiliike, mutta kyllä muuallakin hinta heittelee. Ebay on aika hyvä hintavertailupaikka, mihin hintaan kauppa siellä tulee, oli pyyntö mikä tahansa. Koska kilpailijoita on kuten huutokaupoissa.

Yllättävän samantapaisia kirstuja löytyy netistä. Maksettiin tästä omasta 100 euroa, joten se oli halpa. Suomessa näyttää olevan vähemmän arvostettu, koska ranskalaisessa antiikkiliikkeessä samantapainen maksoi 750 euroa! Sitä sanotaan monessa paikassa ruotsalaiseksi talonpoikaiseksi kapioarkuksi.

https://www.proantic.com/1351654-rare-et-important-coffre-de-mariage-travail-scandinave.html

https://www.ebay.com/b/Scandinavian-Antique-Trunks-Antique-1850-1899-Time-Period-Manufactured/261586/bn_106906106

https://www.chairish.com/product/20564282/swedish-19th-century-painted-pine-marriage-trunk 

https://www.bukowskis.com/en/auctions/E563/lots/1238227-a-painted-century-chest-dated-30-10-1860

Bukowskis antiikkihuutokauppa Tukholmassa on arvioinut hinnan samantapaisella kirstulla 2500 SEK eli 221 euroa ja kehuu heillä olevan Scandinavian parhaat hinnat. Tulee mieleen, että noilla kirstuilla olisi hyvät markkinat muualla Euroopassa ja Amerikassa, arvostavat niitä enemmän.

"If you have a similar object we can help you with an up-to-date valuation. We have the highest final prices in Scandinavia.

Estimate

2 500 SEK" 

Nyt, kun katsoo tuota arkkua, tulee mieleen, että lapsesta asti joku tyttö on voinut tehdä siihen käsitöinä kaikkea tulevaa kotiansa varten. Ensin hän on kasvattanut kovalla työllä pellavaa pellolla, tehnyt siitä pellavalankaa. Sitten kangaspuilla kutonut pellavaisia liinavaatteita, vaatteita ym. häistä hautajaisiin, kuten elämä oli lyhyt ennen vanhaan ja kaikkeen varauduttiin. Lampaita tyttö on myös kotonaan hoitanut, niitä kerinyt

ja saadusta villasta kehrännyt rukilla villalankaa, josta kutonut vaatteita. Niin kaikki tehtiin käsin alusta asti.

Talon tyttölapsen elämää on siten paljolti ollut morsiusarkun täyttäminen ja ideointi. Sitten naimaikäiseksi tultuaan vanhemmat valitsivat puolison. Romantikka taisi olla kaukana noista 1800-luvun järkiavioliitoista. Mutta ei Suomessa sentään joutunut nunnaluostariin kuten Ranskassa.

 

Tuo ostamani arkku on iso 110cm x 61 x 85cm, lukko toimii vielä. Sinne entinen omistaja on voinut lukita kapionsa, suuren työnsä, johon elämän ensimmäiset vuodet kuluivat. Voi olla ainoa omaisuutensa, jonka sai mukaansa, kun astui emäntänä uuteen taloon.

Jos tullaan 1800-luvulta tänne 2000-vuosisadalle. Voi vaan kysyä kulutus-hyvinvointiyhteiskunnassamme, kenen tavarat mahtuvat tuollaiseen arkkuun?

https://www.wanhaelias.fi/murunen-arkkujen-historiaa/    "Murunen arkkujen historiaa."

https://www.wanhaelias.fi/?s=arkku

 

https://www.karjalanliitto.fi/viestinta/karjalan-kunnaat-lehti/karjalan-kunnaat-uutiset/2024/11/ukin-matka-arkku.html 

https://www.karjalanliitto.fi/viestinta/karjalan-kunnaat-lehti/karjalan-kunnaat-uutiset/2024/03/isoaidin-vihkihuivi-uudeltakirkolta.html

https://www.pamono.eu/19th-century-swedish-marriage-or-dowry-chest

https://www.ebay.com/itm/205154839680?itmmeta=01JKBFP19G7Z89RD3ZHN0984T0&hash=item2fc42e6c80:g:t-oAAOSwCWVnVyOu&itmprp=enc%3AAQAJAAAAwCodCO1vSDjg2xNOt8By6oCfVYh7K%2BmoqSeU5OezengGPgnPE9k03Cw3fCW9ypM6gkY5NbjTqLwwBVts%2BwsJlhWsebJtNgvLv2t5Cre8FzYaJmHSVYXx4v5ZXBwBrvJxcWFr1cvhm%2BJFKP8yv%2B78g12H5TG21FuWZWBax0QYMsW53TYX%2FnjqOo08Z94MKSzWWyuCTL7V13UP%2B3ucnIpd3S9f50bqmSWt8Y0euEAsGijTw%2BRrTi4GtAQXUrT7Sf6n3w%3D%3D%7Ctkp%3ABk9SR-qU2O-aZQ

https://decorativeantiquesuk.com/products/huge-antique-19th-century-swedish-marriage-trunk

https://www.firesideantiques.com/product/swedish-19th-century-painted-pine-marriage-trunk/

https://www.europeanantiques.co.nz/product/19th-century-swedish-bombe-trunk-with-original-painting/

https://www.1stdibs.com/buy/swedish-dome-chest/

https://yle.fi/a/3-7367515

https://fi.wikipedia.org/wiki/Arkku

https://fr.wikipedia.org/wiki/Coffre

https://en.wikipedia.org/wiki/Chest_(furniture)

https://yle.fi/a/3-12108161

https://www.etlehti.fi/artikkeli/raha/perinto/minka-arvoinen-tama-perintoarkku

https://www.rakkaatesineet.fi/v2/tuotteet/arkut/

https://www.kansallismuseo.fi/fi/digitaalinen-kokoelma/tutkijan-valinta/huonekaluja-kansatieteellisista-kokoelmista/kustavilaisvaikutteinen-kapioarkku-vuodelta-1828

https://en.wikipedia.org /wiki/Hope_chest#/media/File:Friis_Nybo_Girl_Inspecting_Her_Hope_Chest.jpg 

Girl Inspecting Her Hope Chest, Poul Friis Nybo 1929: 

Missä on Dixie?

Lokakuussa tultiin Dixien kanssa Suomeen Ranskasta. Kaksoissisko ei ollut haukkua nähnyt viiteen vuoteen, koska pandemia riskien takia ei oltu matkustettu. Yhdessä me se ostettiin koiratarhasta 2017, joten ymmärtää ikävän. Pakollinen Suomen matka oli lopulta edessä, koska kertaakaan käyttämätön passini piti uusia. Samalla saatiin idea, että koiran voi tuoda Suomeen, vaikka vaikealta ja monimutkaiselta tehtävältä se näytti. Onnistui se kuitenkin lopulta.

Kuvassa iloitaan tästä onnistuneesta matkastamme, kun oltiin lopulta perillä, vaikka mahdottomalta oli näyttänyt, kun sitä matkaa kauan suuniteltiin.

Dixie oli ihmeissään kaikesta, perillä se katseli ympärilleen, missä ihmeessä me olemme, oltiin sitten luontokävelyllä, kotona tai automatkalla lähikaupungeissa.

Kotona se kiersi kaikki huoneet, vieraita hajuja piti tutkia, suomalaista saunaakin sai ihmetellä, koska ei Ranskassa sellaista näe. Peilaamassa tämä nätti koira myös kävi isosiskon kamarissa, tutkia ja haistella täytyi siskon 100 vuotta vanhaa äidin serkulta perimää
lampaankarvanallea, joka istui sängyn vieressä arvokkaana, ties elävä voi olla, tuumi se vakavana. 

Miten paljon koira ajattelee, emme me ihmiset tiedä, se tuli mieleen, kun niin viisaita nämä eläimet ovat.

Marraskuun alussa menin takaisin Ranskaan. Kun siellä olin kävelylenkillä eikä Dixie ollut enää seuranani, lohdutti ajatus, että se on Suomessa siskojen kanssa maalla.

Haukun Suomimatka oli kuin löytöretki mielenkiintoiseen uuteen maailmaan, siltä näytti, kun sitä seurasi. 

Mutta, kun vuosi lähestyi loppuaan, 16 vuotta ja 10kk:n taival alkoi jo väsyttää, jalat menivät alta. Eläinlääkärin lääkkeet eivät enää auttaneet. Loppu oli lähellä. 

Kun uusi vuosi vaihtui 2025, Dixie oli jo taivasmatkalla. Haukku haudattiin puutarhaan, jonne on ikkunanäkymä.

Ikkunasta näkyy nyt ihmisen paras ystävä, vaikka on jo kaukana tästä maailmastamme rajan takana, mutta silti lähellä meidän sydämmissämme, muistoissamme.

Vietiin lyhty Dixien haudalle. Lumi peitti sen.

Elokuvista historiaa

https://fi.wikipedia.org/wiki/Charlotte_Bront%C3%AB 

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kotiopettajattaren_romaani 

https://fi.wikipedia.org/wiki/Jane_Eyre 

Katsottiin Kotiopettajattaren romaani elokuva. Halusin katsoa sen, vaikka joskus on sen nähnyt, mutta unohtunut paljon. En muistanut siitä sitä alkua, jossa Jane Eyre on anglikaanisen kirkon tyttöjen sisäoppilaitoksessa. Kova ja julma yliuskonnollinen lasten kohtelu tuo mieleen katolisen kirkon tyttökoulut, joista on jälkeenpäin paljastunut skandaaleja. Oli uskonto mikä tahansa äärimmäisyyteen voidaan mennä ja tekopyhäksi. Sitä Ranskassa paljastuu katolisesta kirkosta nykyaikana, kun vuosikymmenien tabut unohdetaan. Monet kulissit romahtavat.

Vaikka nykyään on menty toiseen äärimmäisyyteen, kun meiltä uhataan poistaa Suvivirsi, joulujuhla jne. kouluista, ts. oma länsimainen kristillinen kulttuuripohja, johon kaikki rakentuu.

Wikipedian mukaan Jane Eyren elokuva tai kirjan kokemukset pohjautuvat tosielämään, niitä Charlotte Bronte purkaa teoksessaan. Suorasuu uskaltaa sanoa totuuden. Mahtoi se olla myös skandaali aikoinaan. 

Elokuva kiinnosti, koska se antaa taustaa kahdelle katoliselle nukketalolleni, clarisselaiselle fransiskaaniselle nunnakammiolle 1800-luvun lopusta ja 1900-alun tyttöjen luostarikoululle.

Nunnakammion ostin joskus pandemian alussa. Se oli minusta liikuttava. Niitä nunnat tekivät kotiin perheelleen muistoksi kuvatakseen elämäänsä luostarissa. 

Nunnakoulu on espanjalainen, nuket ranskalaisia. Harmi, että sen hankittuani museo oli jo suljettu. Olisi ollut mielenkiintoista kuulla katolisten ranskalaisten kommentteja siitä.