perjantai 31. lokakuuta 2014
Syysloman tuulahdus
Nyt on Pyhäinpäivä viikonloppu.
Katselin viime vuoden syyslomaa, joka oli noin viikkoa myöhemmin kuin tänä vuonna. Meillä oli silloin vain 6 museokävijää. Se on vähän. Tänä vuonna täällä on ollut nyt lomien aikana 32 ihmistä! Yhdistys on tienannut syys-lokakuussa sen, mistä se jäi paitsi elokuussa viime vuoteen verrattuna. Joten ollaan tyytyväisiä.
Uusi lehtiartikkeli toi tänne monia paikallisia. Toisaalta myös museomainoslehtinen, museokyltit teillä ja internetti. Routard-matkailusivutkin mainittiin. Lisäksi toiset sanoivat tulleensa, koska olivat kuulleet puhuttavan tästä museosta.
Tänään päivällä tuli puhelinsoitto. Yksi pariskunta halusi varmistaa museon aukioloajan, lisäksi he halusivat tietää, jos minulla on Birge-merkkisiä nukkeja. Onneksi voin sanoa, että minulla on yksi sellainen. Odottelin klo 3:sta asti. Sitten klo 5:n maissa ovikello soi.
Madamen perhe oli ollut nukketehtailija 70-luvun loppuun asti. He valmistivat Birge-merkkisiä nukkeja. Rouva oli Birge-tyttönimeltään, nukketehtaan omistajaisän mukaan. Kun näytin nukkeani, hän kertoi perheyrityksen tarinan silmät melkein kyynelissä. Isä oli jo kuollut, mutta 98-vuotias äiti eli vielä.
Nukkenallemuseossa on ollut taas elämää pitkästä aikaa. Vanha tavara on jotenkin "kuollutta", unohdettua, kun se on yksinään. Mutta yhdessä näiden museoystävien kanssa ne saavat uutta eloa. Mitä kaikkea joku esine voikaan meille kertoa!
http://www.infopoupees.com/pages/Sujets.php?index=304&pi=3&sn=1#0
torstai 30. lokakuuta 2014
Hyvää 40-vuotispäivää Turun Lasarettimuseolle!
Tämä Turun sairaala on nostalginen paikka meikäläisille. Me ollaan synnytty siellä.
http://www.ts.fi/ts+tanaan/694051/Turun+lasarettimuseo+juhlii+tanaan
"Turun lasarettimuseon museonhoitaja Anna-Maria Niinikoski kertoo, että museon olemassaolosta on kiittäminen vapaaehtoisia..."
http://www.vsshp.fi/fi/sairaanhoitopiiri/lasarettimuseo/Sivut/default.aspx
http://www.vsshp.fi/fi/sairaanhoitopiiri/lasarettimuseo/Sivut/lasaretista-yliopistosairaalaksi.aspx

keskiviikko 29. lokakuuta 2014
Kauas satojen vuosien taakse
Tänään oltiin ruokaostoksilla Lidl supemarketissa naapurikylässä St Christolissa. Mutta me oltiin paljon "kauempana" kuin vain tavallisia arkisia ruokaostoksia tehdessä.
Joskus on hyvä, kun tekee toisille mieliksi. Antaa ohjakset välillä toisten käsiin ja menee jonnekin, minne ei haluaisi eikä yksin menisi. Niin sitä voi löytää jotakin ihan uutta ja yllättävää. Niin minulle kävi tänään.
St Christol kylä on Alèsia ennen noin 8-9km täältä. Se on moderni kylä kuten kaikki nykyään. Olen ollut siellä varmaan 1000 kertaa. Joten tuttu paikka se on. Olen ajatellut, ettei siellä ole mitään erikoista.
Sisko oli löytänyt mielenkiintoisen linnan netistä tuon kylän läheltä. Oikeastaan niitä on siellä kolme. Kaksi muuta tiedetään ennestään. Katsottiin kartasta paikka tarkalleen ja sitten matkaan. Sen piti olla vain pari kilometriä keskustasta.
Pientä seikkalua se etsiminen oli, ajettiin muutaman kerran harhaan. Sitten sattumalta mentiin väärää tietä. Mutta löysimme ihanan Valz-kylän. Se oli vuoriston kätköissä. Siellä ei näkynyt liikkuvan ketään, oli hiljainen kylä, paitsi yksi vanhus keppineen. Me oltiin juttusilla. Hän on 87-vuotias espanjalainen, joka on tullut Ranskaan 37 vuotta sitten. Vanha nainen oli kuin suoraan kauniista maalauksesta pittoreskissa ympäristössään. Surumielisesti tämä melkein 90 kymppinen sanoi, ettei hän ole enää tästä maailmasta...Ja se kuvastui koko olemuksesta.
"There are places and people that cannot be forgotten." Tämä tapaaminen oli jotenkin unohtumaton. Vaihdoimme muutaman sanan. Mutta ne muutamatkin sanat olivat tärkeitä. Uskon, että puolin ja toisin. Vanhuus ja viisaus, sanotaan.
http://mariecuisine.canalblog.com/albums/paysages_gardois/photos/11066077-vals__le_hameau.html
Sitten jatkoimme matkaa. "Väärä tiekin" oli osoittaunut mielenkiintoiseksi, saa nähdä millainen on linna, kun löydetään se "oikea tie", ajattelin.
Kartan mukaan piti ajaa vähän matkaa vanhaa Anduzen tietä Alèsiin päin ja juuri ennen siltaa kääntyä pikkutietä linnaan päin. Se löytyi lopulta. Siinä luki vain "Domaine des Arènes". Ei mitään linnasta, vaikka linnan nimi on kyllä tuo Arènes.
Mutta mikä tie! Se oli hyvin huonossa kunnossa, sellainen asumattoman talon tie, jossa on kuljettu joskus kauan sitten hevoskärryillä. Se vei satoja vuosia taaksepäin tästä päivästä salaperäiseen linnan kätköpaikkaan keskelle metsikköä ja lopulta aukealle. Eteemme avautui yksinäinen unohdettu satulinna, jonka takana isot vuoret. Aurinko paistoi osittain pilviseltä taivaalta ja valaisi kauniisti linnan kuin maalauksessa. Uskomatonta, miten yhtäkkiä kaikki modernin maailman kiire meluineen oli poissa. Täällä oli ihan toinen mennyt maailma vain noin muutaman minuutin päässä vilkkaasta St Christolin kylän keskustasta.
Sitten ruokaostoksille Lidl-kauppaan. Takaisin 21.vuosisadalle. Mitä kaikkea voikaan olla kätkössä meiltä! Löytöretkelle pitää mennä useammin.
http://www.saintchristollezales.fr/fre/St_Christol_lez_Ales/Patrimoine.html
http://www.panoramio.com/photo/90046039

maanantai 27. lokakuuta 2014
Pariisin museosta
http://www.museedelapoupeeparis.com/IMG/pdf/samy_le_parisien.pdf
Pariisin nukkemuseo viettää 20-vuotissyntymäpäiviään.
Yllä lehtiartikkeli.
Samy Odin on alkanut keräilyn jo 16 vuotiaana Italiassa, jossa hänen isänsä keräili teatteripukuja.
Tuo museonpitäjä on akateemikko myös, tohtoriksi väitellyt 28 vuotiaana. Hän on ollut ennen yliopisto-opettaja.
Museolla on vuosittain 40 000 kävijää. Ei ihme. Se on kansainvälisesti kuuluisa ja maailman ykkösturismi kaupungissa Pariisissa.
Kokoelmassa on nukkeja, joista yksittäinenkin nukke on 200 000 euron arvoinen! Talon hintainen kuten Amsterdamin Petronella nukketalo oli 1600-1700-luvulla.
Samy Odin on kirjoittanut useita kirjoja alalta. Hän on myös identifoinut joitakin nukkejani.
Sinne museoon pitää mennä aina uudestaan, koska se on joka kerta vähän erilainen. Ja toisaalta sen näkee myös eri tavalla, kun omat kiinnostuskohteet muuttuvat.
http://www.museedelapoupeeparis.com/Le-Musee-recoit-les-honneurs-de-la.html?lang=fr

Viime vuonna tähän aikaan
Viime vuoden lokakuussa ostin tämän Silber&Fleming nukketalon. Tässä kuvat ylimpänä.
Ajattelin, että se on hyväkuntoisen näköinen, vaikka pintaremontti ei minua miellyttänyt ollenkaan.
Vielä samana iltana, kun olin nukketalon saanut kotiini, revin irti nämä kauheat tapetit, joilla oli modernisoitu vanha hieno nukketalo.
Fasadiovessa ei ollut muuta kuin teipillä ja liimalla kiinni jotain epämääräistä paperia peittämässä kulunut vanha tapetti. Se oli helppo ottaa pois.
Sitten hommiin. Netti on paras infopankki ja ideariihi, kun alkaa vanhan nukketalon kunnostamisen ja sisustamisen.
Alempena sama nukketalo radikaalisine värimuutoksineen melkein valmiina nyt vuosi jälkeenpäin. Sinne voi lisätä vielä jotakin tilaisuuden tullen. Viktoriaaninen talo oli täynnä.
Aika kauan on kestänyt tämän talon sisustus.
https://www.flickr.com/photos/62079252@N04/sets/72157636693272466/
Minulla oli monia eri malleja, yksi oli Barbra Streisandin nukketalo. Alimmaisena kuva.
http://fr.wikipedia.org/wiki/Barbra_Streisand
http://www.dailymail.co.uk/tvshowbiz/article-1339053/Insi...
http://magazine.shnsf.com/index.php/shn/inside-the-very-r...
http://barbranews.blogspot.fr/2010_11_01_archive.html
http://www.biography.com/people/barbra-streisand-9497402

lauantai 25. lokakuuta 2014
Jumeau nuket
http://www.dollreference.com/jumeau_bebes_dolls_france.html
http://www.historytoy.com/Jumeau-15-84-Unmarked-doll-head-incised-15-featuring-large-blue-gray-p#.VEf8uHtwySo
http://www.lespoupeesdautrefois.com/doll/boutique.php?lang=en&rubid=118
http://www.stanecdolls.com/TechniqueSheets/TeteJumeau/TechnicalDataTeteJumeau.htm
http://ronysblog.canalblog.com/archives/2013/03/16/26664893.html
Tässä on esimerkki hyvän restauroijan työstä. Kasvot ennen ja jälkeen. Ei näy yhtään korjaus. Mutta lampputestissä se näkyy, kun lampulla valaistaan pää sisältä. Joten jos myy, niin ei voi petkuttaa.
http://www.ebay.fr/itm/GRANDE-POUPEE-ANCIENNE-BON-ETAT-A-DECOUVRIR-/231363346967?_trksid=p3984.m1423.l2649&ssPageName=STRK:MEWAX:IT
Siinä eBayssä myynnissä ollut Jumeau nukke, joka on 62cm eli vähän pienempi kuin minun. Sillä on suu kiinni toisin kuin minun nuken on suu auki. Nuo suu kiinni-nuket ovat arvokkaampia. Jumeau-leimoja ei tuolla ruskeasilmäiselläkään ole.
Tuo eBay nukke on paremmassa kunnossa kuin minun, pää ei ole rikki. Lisäksi sillä on aito hiusperuukki.
Mutta kun sitä nukkea katsoo tarkemmin, huomaa, että sen vartalo ja pää ovat eri paria. Pää on liian suuri vartaloon, joten se ei ole alkuperäinen vaan myöhemmin lisätty. Noita eri pari pää/vartalo nukkeja näkee paljon. Minun nukkeni on selvästi samaa paria, siis alkuperäinen, eikä muutettu.
Tuo eBay nukke myytiin 1010 eurolla + postikulut. Toisaalta hintahaitari on suuri. Isosta investoinnista on kyse joka tapauksessa. Jos kysyy hintoja antiikkimyyjiltä, he sanovat alakanttiin. He ostavat halvalla ja myyvät kalliilla hinnalla, business'nestä se on. Kannattaa ennemmin seurata itse, mihin hintaan niitä myydään yleensä eri paikoissa.
Kun nukke on arvokas, sen korjaukset ja vaatetus ovat myös hintavia. Joten niiden täytyy olla onnistuneita, ne nostavat silloin sen arvoa.
http://en.wikipedia.org/wiki/Jumeau
Minä en ole paljoa investoinut näihin kalliisiin nukkeihin. Sitävastoin olen ennemmin laittanut rahani nukketaloihin. Ne ovat Ranskassa harvinaisempia. Nukkeja täällä näkee muutenkin. Nyt on kyllä hyvä, kun saatiin kokoelmaan ranskalainen yksi "ykkös" nukkemerkki lisää ja suurikokoisena se on näyttävä. Ranskalaiset ovat siitä tyytyväisiä museossa.

Loppuvuoden nukketalo työmaa
Tässä kuvassa kaappi, jonka ostin englantilaisen nukketalon alle. Sen sisälle suunnittelen nyt uutta nukketaloa.
Sitä varten minulla on jo varastossa koottuna noin 100 vuotta vanhaa tapettia, pieniä vaaseja, miniatyyri oljyväri tauluja jne. Taloa kootaan kokoon kuin palapelin palasia pikkuhiljaa tilaisuuden tullen.
Täytyy olla haasteita. Mielikuvitustyötä.

torstai 23. lokakuuta 2014
Yllätyspäiviä museossa
Syksy on ollut hiljainen syyskuun kulttuuripäivien jälkeen. Mutta nyt syyslomien alettua on taas tullut vähän elämää museoon. Puhelin soi ja kysytään aukioloaikoja. Eilen oli yllätyspäivä, tänään myös.
Museoon tuli syyslomailijoita 12. Mukana paikallisia alèsilaisia, naapurikylistä tai kauempaa Carcassonnesta. Lapsia ja aikuisia, eri sukupolvia.
Tällä kertaa heidät toi tänne museoesite, internetti tai sitten he olivat kuulleet puhuttavan tästä museosta.
Eilispäivän lahjatavarat olivat vielä piilossa ja pysyvät siellä jonkun aikaa. Ne listataan kokoelmalistaan ja mitataan. Valokuvataan yksityiskohtaisemmin. Ja niille pitää hakea paikkaa. Iso Jumeau nukke saa vielä odottaa vuoroaan. Ei sitä voi sellaisenaan esille laittaa. Ehkä kevätpuolella sillä on komeat hiukset kiharoineen, unelma asu ja pää korjattu kai. Sitten se on kuin sadun prinsessa valmiina vastaanottamaan museokävijöitä. Yksi kokoelman helmi.
Meillä oli viihtyisä iltapäivä museon "vieraiden" kanssa. Joukossa oli entinen pariisilainen yli 70-vuotias madame, joka oli hauska muistellessaan, mitä kaikkea hänellä oli pienenä ja muillakin perheenjäsenillä. Voi sanoa, että "ei mitään uutta Pariisin taivaan alla". Kaikkea hän oli nähnyt. Jopa Noaan arkki oli ollut hänen veljellään, se on yleensä ollut harvinainen lelu Ranskassa, mutta ei Pariisissa. Kolmipäinen nukke oli kyllä uutta hänelle. Sota-ajat tulivat myös esille. Hän on mukana järjestämässä 1.maailmansota näyttelyä jonnekin pikkukylän kunnantalolle Carcassonnen alueella.
Englantilaisella 1920-luvun Handicrafts nukketalolla oli tällä kertaa menestystä. Sitä esitellessäni kerron, että olen saanut vaikutteita Tuulen viemää elokuvasta...Historiallinen taustakertomus saa katselijat seuraamaan tarkkaavaisina nukketalojen tarinoita. 8-vuotias tyttö oli ihastuksissaan. Saati sitten isot näiden pienien lisäksi.
Milloin mikäkin esine museossa saa ihmiset puhumaan ja palaamaan ajassa taaksepäin. Musiikki-instrumentit ovat myös tykättyjä. Aina on joku muusikko porukassa.
Ajatustenvaihto on mukavaa. Tämänpäiväisten kävijöiden puhuvaisin oli entinen pariisilainen. Sanoin hänelle, että me voitaisiin puhua tuntikausia. Mitä kaikkea pulpahtaakaan esille menneisyyden kätköistä!
Hiljainen ei ollut enää kylätie tänään. Täällä oli ventovieraiden "ystävien" treffit.

Kiitokset Anne-Marie'lle!
Tässä kuva Anne-Marie'sta, joka antoi Jumeau-nuken ja paljon muita lattialla olevia vanhoja leluja museoon. Siinä muovikassit vierassä tyhjennettyinä.
Vieraskirjan alimmainen teksti on Anne-Marie'lta.
Tässä ihana Jumeau-nukke. Valaisin pään lampulla, lampputestissä näkee virheet. Ei tuo pää kovin pahasti ole vahingoittunut, vaikka on kuin puolittain halki. En uskalla antaa sitä korjattavaksi tuntemattomalle nukenrestauroijalle. He voivat helposti koskea muutenkin kasvoihin. Olen nähnyt vanhoja Jumeau-nukkeja, joiden kasvoja on uudestaan maalattu, tai oikeastaan meikattu. Huulet ja silmätkin joskus. Ne on siten pilattu. Täytyy olla varma, ettei niihin kosketa yhtään. Nyt ne ovat hyvät. Yksi ratkaisu on ehdottaa, että olen vieressä katsomassa, jos mahdollista, kun halkeama korjataan. Netissä niiden hintoja. 85 eurosta alkaen pään korjaus. Toisaalta toistaiseksi antaa olla.
Ostan sille peruukin oikeista hiuksista ja sekin jo peittää posliinin hiushalkeaman. Peruukit ovat kalliita. Maksoin toisen pienemmän Jumeau nuken peruukista, joka on oikeata hiusta, 65 euroa monta vuotta sitten.
Otin kengät pois nukelta. Jalkaterät ovat ok. Muutenkin vartalo on hyväkuntoinen, vaikka Jumeau leimoja ei ole. Päässä takana on vähän jälkiä leimoista.
Me ollaan keksitty jo nukelle asu. Löydettiin Jumeau malli www.rubylane.com sivuilta. Sisko saa tehdä sen, koska se vaatii monimutkaisempaa ompelua kuin minä olen tottunut. En osaa sellaisia tehdä. Sur mesure - se pitää tehdä eli mittojen mukaan kuten ennen vanhaan ompelijat tekivät.
Tässä muut lahjalelut.

keskiviikko 22. lokakuuta 2014
Joulupukki kävi nukkenallemuseossa
Tänään tuli yksi puhelinsoitto Alèsista. Yksi madame sanoi, että hän antaisi vanhat lelunsa tänne museoon. Lisäksi hän kertoi olevansa 60-vuotias. Joten lelut ovat noin 50-luvulta.
Sovittiin, että tavataan museossa kello 16:sta maissa.
Valmistelin museota. Sitten ovikello soi. Siellä oli tämä alèsilainen, joka oli soittanut. Hän käski minun tulla katsomaan autolle, jossa oli enemmän kuin pari isoa kovamuovikassillista tavaraa.
Ensimmäiseksi hän esitteli kaksi nalleaan...Ne olivat huippu söpöjä 50-luvulta, iso ja pieni. Sain ne siitä syliini kuin aarteet. Olin heti ihan myyty. Juuri sellaisia unelmanalleja.
Sitten katseltiin vähän kasseihin...ei voi olla totta, ajattelin! Siellä oli valtava posliininen Jumeau nukke lahjana museoon! Sen päässä on halkeama, mutta silti se on arvokas. Se voidaan korjata entiselleen. Vartalo on hyväkuntoinen Jumeau vartalo. Vaatteita ei ole muutakuin alkuperäisen näköiset kengät. Voivat olla Jumeau-kengät. Nukke ei ole merkattu tai Jumeau-leimainen, kaikkia ei ole signeerattu. Vain koko numero 13 on ja 0.
En puhunut kuuluisasta Jumeau-nukkemerkistä, koska tämä Anne Marie ei näyttänyt siitä tietävän. Hän sanoi vaan, että se on hyvin vanha. Isä on kuulema leikkinyt sen kanssa 1900-luvun alussa.
Alès Agglo-lehdestä hän oli lukenut tästä museosta. Se uusi artikkeli poikii siis jo. Me saatiin iso Jumeau-nukke kokoelmaan! 75cm pitkä. Minulla on niitä ennestään kaksi, mutta ne ovat 50cm paikkeilla, pienempiä. Ja tämä on vanhempaa Jumeau tuotantoa 1800-luvun viimeisiltä vuosilta. Minun taas ovat 1900-luvun alusta.
Tämä nukketulokas on nyt uusi haaste. Sille pitää saada ajanmukaiset hienot vaatteet, peruukki jne. Sen myötä ranskalaisuus on enemmän esillä museossa. Minulla on paljon saksalaista ja siitä olen saanut kritiikkiä. Ranskalaiset ovat kotiinpäin. Vaikka minusta kansainvälisyys on rikkautta. Jos kokoelmassa on vain yhden kahden maan tuotantoa, se on liian yksipuolista.
Kerron enemmän ja laitan kuvia...

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)