Autiotalossa tapahtuu

Tässä koululaisia vielä koulun penkillä ahkeroimassa. Ensi tiistaina vasta alkaa loma.

Tämä talo on ollut tyhjillään jo monta vuotta. Se oli museomainoksena Anduzen turistitoimistossa vuosia. Sitten keväällä minulle sanottiin, että remontin takia ei voi sitä enää siellä pitää eikä sen jälkeenkään.

Löysin uuden paikan sille museon nurkasta keittiöverhon vierestä. Tänään tästä tyhjillään olevasta hylätystä autiotalosta tuli koulu, kun keksin, että sinne saan sovitettua ylimääräiset pulpetit posliininukkeineen.

Siivota täytyy, koska pölyä kertyy, kun ei ole vitriinissä. Vaikka ei vitriinissäkään ole 100% pölysuojassa. Tämän 100 vuotiaan talon ikkunoissa on vanhat pitsiverhot kiinnitetty ruosteisilla nastoilla. Niitä voi parannella ja peittää pitsillä. Parvekkeelle ja toisiin ikkunoihin voi etsiä paperikukkia. Muuten se on aika askeettinen. Koulun täytyy olla iloinen, vaikka olisikin vanhan ajan koulu.

Yläkerta avautuu katosta. Sinne voi tehdä opettajan asunnon. Siinä seuraava nukketaloprojekti kesäksi ja syksyksi.

Kouluteema on monipuolinen eikä haittaa, vaikka niitä olisi useampi.

Yllätys yllätys -nukketaloista pidetään museossa ja sellainen uusi on myös suunnitteilla ihan eri aiheinen.

Mielikuvitus työstää aina, se ei ole koskaan lomalla.

Onni on keksimisen ilo.

Hyvää kesää kaikille!

Tässä me ollaan Dixoun kanssa Uzèsissä laventelipellolla. Niitä ei ihan täällä naapurikylissä ole, joten piti mennä sinne lähemmäs Provencea. Täällä taas on enemmänkin joka paikassa auringonkukkapeltoja.

Dixou on jo toisen kerran parin viikon lääkekuurilla pissavian takia ja nyt on lisäksi korvatulehdus ja verikorva. Pissavika parani viimeksi, mutta uusiutui melkein kuukauden päästä. Röngten kuvakin otettiin, ei näkynyt pahempaa. Helle väsyttää vanhaa koiraa paljon, vaikka se on aina ulos menossa, kun vaan pääsee satoi tai paistoi.

Museossa on ollut hiljaista kuten aina kesäkuussa ennen sesonkia. Tyyntä ennen myrskyä, toivotaan.

Eilen oli silti pari madamea museossa, he soittivat tulostaan edellisenä päivänä. Toinen oli naapurini, joka omistaa ikkunani takana olevan terassin autotalleineen. Hän tuli veljen vaimon kanssa, koska tämä sattuu olemaan nukkejen ja nallejen keräilijä Alèsin kaupungista. Heidän on pitänyt tulla jo ajat sitten kuulema. Puheista päätellen motiivina oli tammikuussa kunnantalon uutislehdessä ollut  museomainos, jonka olin sinne antanut julkaistavaksi. Eivät hekään ennen ole uskoneet täällä mitään katsottavaa olevan, kuten kylässä yleisesti ajatellaan. Tarvittiin uusia vihjeitä kuten tuo mainos, joka vasta sai heidät liikkeelle alle 100m päässä sijaitsevaan Nukkenallemuseoon.

Meillä oli mukava noin parin tunnin keskustelu! He tekivät taas sen ranskalaisten ihmettely eleen käsillään monta kertaa. T.s.toista kättä ravistellaan. Se saa minut aina nauramaan, kun tuntuu niin oudolta. Ennen en tiennyt, mitä se tarkoittaa. Positiivista se on. Jos Suomessa joku niin elehtii, ei kukaan tietäisi, mistä on kyse, jos ei olisi tietoinen ranskalaisesta kulttuurista. Hassulta se vaikuttaisi! Kaikilla kansalaisuuksilla on omat tapansa reagoida.

Asiallisia rouvat olivat, ei tullut mitään negatiivista esille, kuten tulee aika usein paikallisten kesken nukkenallemuseosta puheenollen. Ei saisi menestyäkään, jos sattuu olemaan kylän ulkopuolelta tullutta porukkaa. Englannin brexitistä puhutaan nyt ykkösenä lehdissä, mutta ei se vierasviha sinne rajoitu. Samaa löytyy täältä. Toisaalta tabuasia, josta ei saisi puhua ääneen. Mutta minä olen aina puhunut, vaikka meistä totuudentorvista ei tykätä.

Justiina tyttökoulunsa kanssa

Amerikasta tuli pakettilähetys aamulla, jossa oli tämä Justiina opettaja. Ei tarvinnut maksaa tullimaksua tällä kertaa, oli tuuria. Suomessa ollaan tarkempia kuin Ranskassa ja tulli on aina mennyt.

Tämän palapelin kokoamiseen meni kevät. Valmiina se olisi ollut paljon kalliimpi.

Museouutiset-kirje

http://myoldbear.free.fr/textes/finnois/yhdistyskirjekesa2016.pdf

Museouutiset viimeseltä kuudelta kuukaudelta.

Siiri Angerkosken Justiina löytyi

Tässä ostamani nukke ranskalaiseen 1900-luvun alun kouluun. Se edustaa hyvin aikansa Siiri Angerkoski Justiina opettajatyyliä. Sen punainen hame sopii oppilaiden punaisiin vaatteisiin. Kokonaisuutta täytyy ajatella.

Nyt odotetaan posteljoonia, joka tuo tuon Amerikasta asti tulevan nuken.

Sitten koulu on valmis kesäsesonkia varten. Runsaan parin viikon päästä (5.7 jälkeen) voidaan odottaa museokävijöitä, kun koulut loppuvat Ranskassa.

https://www.rubylane.com/item/672393-3268/

Hinnaksi tuli 70USD (64€) lähetyskuluineen. Sain 10USD alennusta. Rubylane.com sivuilla on aika kallista usein, mutta myös halvemmalla saa joskus. Hintoja vertaillessani tuo on hintansa väärtti, koska sillä on myös vanha sopiva hame. Ja nukke tulee kouluun keskeiselle opettajan paikalle valokeilaan, joten ei siihen voi ihan halpanukkea laittaa. Yleisvaikutelma syntyy pienistä asioista. Nukketaloissa epäonnistunut nukkevalinta voi pilata koko tunnelman.

Tämä ranskalainen koulu on tärkeä, koska se on toinen Ranskassa valmistettu nukketalo kokoelmassani. Niitä ranskalaiset kaipaavat. Kaikki muut on Saksassa, anglo-saksisissa maissa, Ruotsissa (Lundby) jne. valmistettuja. Minulle tärkein valintakriteeri on monipuolisuus ja mielikuvitusrikas leikkikalu, eikä vain yhden maan tuotanto.

Päiväkirjastani v.1966

Otin esille elämäni ensimmäisen päiväkirjan. Tässä siitä pari sivua.

Tyhjä kyläkoulu täyttyi

https://www.flickr.com/photos/myoldbearfreefr/albums/72157663822759694#

Katso kaikki vaiheet flickr.com sivuilta yllä.

Koko kevään olen kerännyt näitä pieniä posliininukkeja tätä koulua varten. Vielä puuttuu opettaja.

Olen seurannut netissä muita kouluja, niistä saa ideoita. Ranskalainen koulu oli ennen joko tyttö-tai poikakoulu uniformuineen.

Ajattelin ostaa kaikki ilman vaatteita, niin saa halvemmalla ja voi tehdä kaikille samanlaiset vaatteet.

Nämä kuusi 1900-luvun alun posliininukkea tuli maksamaan 100 euroa yhteensä. Sain halvalla. Yhdestä voi helposti joutua maksamaan 30 euroa, jos ei ole aikaa odottaa hyvää tilaisuutta. On sitten vaatteet tai ei. Kunto myös vaikuttaa tietenkin. Joka tapauksessa niissä hinnoissa ne pyörii keskimäärin.

Lisäsin toisille mohairperuukin. Mohairia olen saanut joskus muilta nukeilta ylimääräisenä. Sitä on hyvä olla varastossa.

Opettajanukeksi haen ajanmukaista posliinista "Siiri Angerkoski Niskavuoren emäntä - Justiina" tätityyliä kuria pitämään.

Kesä on tullut!

Tässä me ollaan Dixoun kanssa. Löydettiin kukkulatieltä villi aprikoosipuu täynnä kypsiä hedelmiä!

Saksan kautta Suomeen

Olin Suomen matkallani Weezen lentokentän läheisessä Kevelaerin museossa. Tässä kuvat:

https://www.flickr.com/photos/myoldbearfreefr/sets/72157669267040505

fr.wikipedia.org/wiki/Kevelaer

www.niederrheinisches-museum-kevelaer.de/

Keväinen Suomi matkani 2016

NIMES-BEZIERS-WEEZE (Düsseldorf)-KEVELAER - TALLINN-TARTU - HELSINKI-LOIMAA-TURKU - STOCKHOLM-SKAVSTA - BEZIERS-NIMES.

Ryanair lennot 110€: menomatka Béziers-Weeze Düsseldorf- Tallinna ja paluumatka Tukholma-Skavsta- Béziers.

Yli kuukausi ennen lähtöä aloin valmistella matkaa. Edellisellä sivulla netistä löytämäni tietopankki. Ennen internettiä matkustaminen oli vaikeampaa.

Varasin Ryanair lennot, kun olin ensin ottanut selvää, mitä voin järjestää ohjelmaksi matkan varrella. Niin se ei tule pitkäksi. Paluu Ruotsin kautta oli yhden päivän matka Ruotsin laivareitiltä lähtien, koska illalla keskiyöllä oli perillä. Ja se tuntui pitkältä. Sitävastoin menomatka pysähdyksineen oli mielenkiintoisempi. Siitä nyt enemmän.

Olen pitkän aikaa jo halunnut järjestää Tarton Lelumuseon käynnin Suomeen mennessäni. Nyt se onnistui. 10 vuotta sitten, kun Suomi voitti Euroviisut, olin siellä ystäväni kanssa ja se olikin kiinni. Mikä pettymys. Toisaalta olisi pitänyt varmistaa sen aukioloajat. Luulin vain, että isossa kaupungissa museo on auki useammin.

Tällä kertaa en uskaltanut ostaa Tarton bussilippuja netistä, koska minulla olisi vain muutama tunti aikaa olla Tartossa. Matkaa sinne on 180km Tallinnasta, se kestää yhteen suuntaan noin 2,5t. Pitäisi lähteä aikaisin aamulla ja palata 14:00-16:30 vuorolla, jotta ehtisi 18:45 Eckeröline Helsingin laivaan.
https://www.tpilet.ee/en/timetable/tallinn/tartu

https://www.tpilet.ee/en/timetable/tartu/tallinn?Scope=All&Date=06-03-2016&Transfer=None

Kaikki riippui siitä, jos herään tarpeeksi aikaisin. Onneksi on kesäaika ja valoisaa, niin on helpompi herätä aamuvarhain. Vain kukonlaulun aikaan ylösnouseminen mahdollistaisi Tarto-reisuni.

Mutta niin minä sitten heräsinkin. Nukuin koiranunta. Kova into piti minut puolivalveilla ja sai minut ylös sängystä. Kello oli kuuden paikkeilla, kun lähdin satamaan linja-autoasemalle menevää bussia odottamaan. Ei ollut paljoa ihmisiä liikkeellä. Muuten ihana alkukesäinen aamu. Loppujen lopuksi Tarton bussilippu oli 8,10 euroa myös linja-autoasemalla, samoissa hinnoissa kuin netissä.

Hellepäivä odotti perillä Tartossa, 27°C. Kartasta olin katsonut kaikki valmiiksi, mutta kyselin tietä heti saapuessani, etten väärään suuntaan suunnistaisi. Niin on helpompi, vaikka kartta kädessä olisi. Ei kysyvä tieltä eksy, sanoo vanha sananparsi. Ja samalla kontaktia tulee paikallisiin ihmisiin. Huvittavaa on Virossa, kun voi suomeksikin kysyä välillä! Ja virolaiset sanat muistuttavat suomea hauskasti. Se on kuin meidän kaukaista murretta. Tämä on uutta minulle ja nautin siitä. Sukulaiskansan tykönä kylässä ollaan. Uudella löytöretkellä minä siellä olin.

Vanhasta korttelista löytyi Tarton Lelumuseo lopulta ei kovin kaukaa. Näkyviin tuli ihastuttava vanha pitkä talo kuin karamelli nallelogoineen! Ulkopuolelta ei voisi enempää toivoa lelumuseolta. Mitähän se kätkee sisälleen, olivat ensimmäiset ajatukseni. Sitten sisään!

Vastaanotossa maksoin sisäänpääsymaksun ja sen jälkeen kierrokselle.

Vitriineissä oli erilaisia miniatyyrejä, tutun näköisiä saksalaisia posliininukkeja ja pikkuisia Steiff nalleja ainakin kaksi.

Seuraavassa huoneessa oli ison vitriinin takana suuri määrä paljon elämää nähneitä käsintehtyjä räsynukkeja ja kotitekoisia isoja rustiikkeja puuleluja. Ne nähdessäni sydämeni melkein pysähtyi liikutuksesta, ne olivat paljon "puhuvia". En ole ennen nähnyt moista. Tunnettuja merkkejä näkee aina lelumuseoissa, se on tavallista. Mutta nuo persoonalliset sota-ajan puutteen lasten leikkikalut ovat uniikkeja. Kahta samanlaista ei ole olemassa. Mielikuvitus pääsee valloilleen, kun ei saa mitään valmista, vaan pitää keksiä kaikki itse. Se on luovaa. Leikki on tärkeintä, eivät ne leikkikalut. Olivat ne sitten vaatimattomia tai ylellisiä.

Lasten lelut on hyvä ajankuva. Historia tulee niistä näkyviin.

Nukketaloja oli monia. Kotona tehtyjä, ei tuontitavaraa. Lasten kekseliäisyydelle ja mielikuvitukselle ei löydä aina vertaa, ajattelin niitä ihastellessani. Mukana oli myös koskettavia tarinoita. Totuus on tarua ihmeellisempää, sanotaan. Ei aina tiedä, mitä mikäkin kätkee sisälleen.

Nallejen piknikistä en ottanut kuvaa, harmi vaan. Sitä katsellessani nauroin. Niillä oli kaikki maailman herkut tarjolla, mitään ei puuttunut. Vieraanvarainen tarjoilu.

Folkloriset nuket olivat kivasti esillä seinällä. Niistä on kuva.

Teatteritaloon en ehtinyt katsomaan. Pari tuntiani meni äkkiä, koska olin poikennut ensin kahteen vanhan tavaran kauppaan museota etsiessäni.

Sain ottaa kuvia, kun sanoin, että kerron vierailustani internetissä kuvin. Tässä kuvasarjani:
https://www.flickr.com/photos/myoldbearfreefr/sets/72157669265598695

Lapsuuden maasta tuli taas esiin ennennäkemätöntä. Sitä voi katsoa niin monista näkökulmista. Kaikki (lelu)museot ovat erilaisia kuten me ihmiset.

Jätin nukkenallemuseon mainoksen sinne. Jokainen matka on myös markkinointimatka löytöretkeilyn lisäksi.