http://www.lezan.fr/?p=8860
http://www.lezan.fr/wp-content/uploads/2016/09/r%C3%A9union-publique-17-sept-2016.pdf
Kylämme linnassa oli ollut yli 500 henkeä syyskuun Kulttuuri viikonloppuna.
Illalla oli lopuksi ollut kunnan yhteinen kokous, jossa puitiin linnan tulevaisuutta projekteineen. Kerroin niistä jo aikaisemmin tässä blogssani. Noihin suunnitelmiin kuului alussa myös "kunnan oma museo". Sitä ei enää näkynyt tuossa pdf-muotoisessa kokouksen raportissa.
Ei museota yks kaks vaan perusteta tyhjästä kuin hokkus pokkus-tempulla. Eikä se sitten itsestään pyöri. Se ajatus näytti olevan liikaa linnaprojektin vetäjille.
Kauppa on helpompi avata, koska tavarat saa hankittua kertaheitolla tukusta. Mutta museon tavarat pitää kerätä valikoiden vuosien ajan. Investointi on pitempiaikainen.
Ystäväni sanoi vielä, että lisäksi museotoiminta eli kulttuuri ei tuota mitään, se ei ole business'tä. Näin on. Telkkarissa uutisissa kerran näytettiin Louvren museosta, jonka kannattavuutta yritetään parantaa. Joten ei se ole pelkästään pikkumuseoiden ongelma, vaikka niin luulisi. Kova kilpailu kaikkialla.
Toisaalta museo "palkitsee" kiertotietä ympäristöään. Olen nähnyt tutkimuksia, joissa sanotaan, miten yksikin museokävijä tuo alueelleen niin ja niin monta euroa. Mutta kaikki eivät sitä tunnusta. He näkevät vaan välittömän sisäänpääsymaksun kädessään, eikä sitä, mitä sen lisäksi tulee huomenna tai ylihuomenna muualla. Toiset ovat lyhytnäköisiä, he eivät näe koskaan nenäänsä pidemmälle. C'est la vie.
Muuten linnan Kulttuuripäivä ohjelmasta puheenollen. Modernia taidetta se oli täynnä. Missä sitä nykyään ei olisi? - Kävin kurkkaamassa, että tiesin, mistä puhutaan myöhemmin. Mutta ei minun tarvinnut astua noihin huoneisiin ovenkynnystä pidemmälle, kun ei miellytä eikä kiinnosta. Yhdellä sanalla sitä voisin kuvata, oli se rumaa ovensuustakin nähtynä!
Taide joko vetää puoleensa tai, sitävastoin, on tuollaista luotaantyöntävää, koska se järkyttää omituisuudellaan.
Mahtaako kylämme uskoa, että tuo moderni taide olisi kylämme vetonaula.
torstai 6. lokakuuta 2016
maanantai 3. lokakuuta 2016
Mihin löytöavain voi meidät viedä?
Meillä on museossa nyt kaksi hyvin
salaperäistä avainta. Tässä isompi (38cmx14cm!) ja vanhempi avain, jonka
löysin tänään Anduzen kirpparilta. Pulitin siitä 25 euroa. Sain
alennusta, koska kova rankkasade yllätti kaikki ja tori tyhjeni
nopeasti. Onneksi ei ollut ukkosta, vaikka taivas oli uhkaava. Viime
tipassa kannattaa käydä kaupoilla.
Avaimelle löytyi hyvä paikka museossa helposti, vaikka se on jättiläismäinen.
Tässä taas uusi mysteeri museoon. Yksi puheenaihe yli 2500 muun puheenaiheen joukossa. Niin ei aika tule täällä pitkäksi.
Tässä jättiavaimesta lähikuva, melkein 40cm pitkä. En ole koskaan ennen nähnyt moista. Otan selvää netissä.
Varmaan jäljet vievät ainakin 1800-luvulle, jos ei kauemmas.
Myyjä sanoi hankkineensa sen Uzèsistä, jossa lähistöllä on useita linnoja. Avaimesta tulee mieleen linnan iso portti. Myös vanhoissa suurissa kirkoissa on valtavat ovet.
Avain kädessä näkyy sen valtava koko. Ei voi silloin lukkokaan eikä ovi olla ihan normaalia kokoa.
Siinä mielikuvitus saa lentää. Voin kertoa lapsille museossa, että täällä on jättiläisen kodin avain.
P.S.Olen nyt saanut yhden vastauksen netissä. Sen mukaan tuo avain on tehty Espanjassa tai Portugalissa ja se on vain koriste. Saa nähdä, jos tulee muuta tietoa muilta.
Tässä taas uusi mysteeri museoon. Yksi puheenaihe yli 2500 muun puheenaiheen joukossa. Niin ei aika tule täällä pitkäksi.
Tässä jättiavaimesta lähikuva, melkein 40cm pitkä. En ole koskaan ennen nähnyt moista. Otan selvää netissä.
Varmaan jäljet vievät ainakin 1800-luvulle, jos ei kauemmas.
Myyjä sanoi hankkineensa sen Uzèsistä, jossa lähistöllä on useita linnoja. Avaimesta tulee mieleen linnan iso portti. Myös vanhoissa suurissa kirkoissa on valtavat ovet.
Avain kädessä näkyy sen valtava koko. Ei voi silloin lukkokaan eikä ovi olla ihan normaalia kokoa.
Siinä mielikuvitus saa lentää. Voin kertoa lapsille museossa, että täällä on jättiläisen kodin avain.
P.S.Olen nyt saanut yhden vastauksen netissä. Sen mukaan tuo avain on tehty Espanjassa tai Portugalissa ja se on vain koriste. Saa nähdä, jos tulee muuta tietoa muilta.
perjantai 30. syyskuuta 2016
Tarvasjoki, Ypäjä, Jyväskylä, Helsinki...Lézan
http://www.kotiseutuliitto.fi/kirjauutuus-ian-ja-elamanvaiheiden-nakokulmia-kotiseutu-2016-vuosikirjassa
http://www.kotiseutuliitto.fi/julkaisut-ja-tuotteet/myytavat-julkaisut
Posti toi eilen Kotiseutu 2016 kirjan, jossa me olemme mukana.
Tarvasjoki, Ypäjä, Jyväskylä, Helsinki...Lézan. Siinä on minun pieni kertomus noista kotikunnistani.
Museotakin täytyy aina muistaa joka paikassa vähän mainostaa. Silloin ei tiedä kuka tulee käymään, kuten yhdessä telkkarimainoksessa majakan vartija sanoo tai ajattelee.
http://www.kotiseutuliitto.fi/julkaisut-ja-tuotteet/myytavat-julkaisut
Posti toi eilen Kotiseutu 2016 kirjan, jossa me olemme mukana.
Tarvasjoki, Ypäjä, Jyväskylä, Helsinki...Lézan. Siinä on minun pieni kertomus noista kotikunnistani.
Museotakin täytyy aina muistaa joka paikassa vähän mainostaa. Silloin ei tiedä kuka tulee käymään, kuten yhdessä telkkarimainoksessa majakan vartija sanoo tai ajattelee.
maanantai 26. syyskuuta 2016
Seuraava talo
Tässä kesällä ostamani espanjalainen talo 1900-luvun alusta. Sisämitat ovat 25cmx16cmx19cm. Noissa mitoissa täytyy pysyä, kun sinne huonekaluja hakee.
Mutta ensimmäiseksi talo täytyy käsitellä toukkamyrkyllä, koska sisällä on muutama pieni reikä. Teen sen kadulla ulkona, koska myrkyllisiä hajuja tulee siitä aina. En tykkää siitä hommasta.
Ikkunat ovat muoviset. Otin ne pois ja ostan sinne lasit ikkunoihin. Vanhat liimat poistan kiehuvalla vedellä.
Korkeihin ikkunoihin teen punaisesta silkistä reunaverhot ja keskelle vanhaa pitsiä, ehkä alas vihreät verhot. Saa nähdä. Kokeilen eri vaihtoehtoja.
Motiivi puuttuu vielä. Vaikea päästä alkuun. Jos löydän sinne hienot huonekalut, se motivoisi minua ihmeesti.
Mutta ensimmäiseksi talo täytyy käsitellä toukkamyrkyllä, koska sisällä on muutama pieni reikä. Teen sen kadulla ulkona, koska myrkyllisiä hajuja tulee siitä aina. En tykkää siitä hommasta.
Ikkunat ovat muoviset. Otin ne pois ja ostan sinne lasit ikkunoihin. Vanhat liimat poistan kiehuvalla vedellä.
Korkeihin ikkunoihin teen punaisesta silkistä reunaverhot ja keskelle vanhaa pitsiä, ehkä alas vihreät verhot. Saa nähdä. Kokeilen eri vaihtoehtoja.
Motiivi puuttuu vielä. Vaikea päästä alkuun. Jos löydän sinne hienot huonekalut, se motivoisi minua ihmeesti.
Eri sukupolvia museossa
Viikonlopulla oli mukava yllätys. Meillä oli 9 henkeä. Yksi 81-vuotias syntymäpäiväsankari isoäiti toi ison perheensä tänne monine sukupolvineen Montpellier'sta sunnuntaina. Hän soitti jo edellisenä maanantaina ja kysyi, jos ollaan auki. Täällä oli sitten hänen hauska synttäripäivänsä erikoisohjelma. Siinä hyvä idea ikimuistettaville juhlahetkille. Museovierailu päivän kunniaksi yhdessä perheen kanssa.
Tämä viehättävä pieni belgialaissyntyinen harmaapää vanhus katseli vanhinta nukketaloani 1880-luvulta ja kertoi sen muistuttavan hänen isovanhempiensa kotia. He olivat silloin yläluokkaa, kuten 1800-luvulla luokkaerot olivat hyvin suuret.
Huvittavaa muuten oli, koska mummo sanoi löytäneensä tämän museon internetistä. Aikaansa voi seurata vaikka 100 vuotiaaksi asti. Hänen noin viiskymppiset poikansa kertoivat yllättyneensä siitä, miten vanhat lelut voivat toimia historian ja yhteiskunnan tulkkeina eri ajoista. Niin se on, kun näkee pintaa syvemmälle. Lelu ei ole vain lasten lelu, vaan ajan kuva. Siksi vanhat esineet ovat mielenkiintoisia, koska ne ovat paljon "puhuvia". Niiden takaa löytyy tarinoita milloin mistäkin ajasta ja paikasta, vaikka loputtomiin, jos vaan ottaa selvää.
10 vuotias poika tutki kaikkea kuin pieni professori. Eikä ollut pettynyt, vaikka täällä ei ole paljoa poikien leluja. Teinityttö taas piti vanhasta koululuokastamme.
Samanaikaisesti tuli yksi eläkeläispariskunta, joka sanoi olevansa kyläläisiämme. Heillä oli mukanaan 50-luvun selluloidinukke, josta he halusivat hinta-arvioni. Annoin vähän yläkanttiin ihan heidän mieliksensä. Hyvä kokemus tämä heidän vierailunsa, koska he olivat yllättävän positiivisia ja myötämielisiä museoon nähden, toisin kuin viime viikonlopun kyläläisemme.
Kun kysyin, mistä pitivät nämä sunnuntai vierailijat eniten täällä museossa. Kuin yhdestä suusta tuli vastaus, että kaikki oli hienoa ja he olivat yllättyneitä näkemäänsä.
Pienelläkin museolla on paikkansa, kun se saa iloiseksi yhdenkin ihmisen.
Tämä viehättävä pieni belgialaissyntyinen harmaapää vanhus katseli vanhinta nukketaloani 1880-luvulta ja kertoi sen muistuttavan hänen isovanhempiensa kotia. He olivat silloin yläluokkaa, kuten 1800-luvulla luokkaerot olivat hyvin suuret.
Huvittavaa muuten oli, koska mummo sanoi löytäneensä tämän museon internetistä. Aikaansa voi seurata vaikka 100 vuotiaaksi asti. Hänen noin viiskymppiset poikansa kertoivat yllättyneensä siitä, miten vanhat lelut voivat toimia historian ja yhteiskunnan tulkkeina eri ajoista. Niin se on, kun näkee pintaa syvemmälle. Lelu ei ole vain lasten lelu, vaan ajan kuva. Siksi vanhat esineet ovat mielenkiintoisia, koska ne ovat paljon "puhuvia". Niiden takaa löytyy tarinoita milloin mistäkin ajasta ja paikasta, vaikka loputtomiin, jos vaan ottaa selvää.
10 vuotias poika tutki kaikkea kuin pieni professori. Eikä ollut pettynyt, vaikka täällä ei ole paljoa poikien leluja. Teinityttö taas piti vanhasta koululuokastamme.
Samanaikaisesti tuli yksi eläkeläispariskunta, joka sanoi olevansa kyläläisiämme. Heillä oli mukanaan 50-luvun selluloidinukke, josta he halusivat hinta-arvioni. Annoin vähän yläkanttiin ihan heidän mieliksensä. Hyvä kokemus tämä heidän vierailunsa, koska he olivat yllättävän positiivisia ja myötämielisiä museoon nähden, toisin kuin viime viikonlopun kyläläisemme.
Kun kysyin, mistä pitivät nämä sunnuntai vierailijat eniten täällä museossa. Kuin yhdestä suusta tuli vastaus, että kaikki oli hienoa ja he olivat yllättyneitä näkemäänsä.
Pienelläkin museolla on paikkansa, kun se saa iloiseksi yhdenkin ihmisen.
maanantai 19. syyskuuta 2016
Syyskuun kulttuuripäivistä
Viikonlopulla oli Euroopan Kulttuuripäivät, johon me ollaan osallistuttu jo monta vuotta. Tänä vuonna kylämme linna oli myös lauantaina siinä mukana, mutta ei sunnuntaina. Viime vuonna se ei osallistunut ollenkaan.
Täällä kävi väkeä ihan mukavasti, lauantaina oli 17 ja sunnuntaina 19, vaikka linna ei ollut enää auki.
Pääsylipun sai euron halvemmalla kuin normaalisti. Museon kukkaroon tuli 148 euroa. Se oli hyvä tulos. Jokainen euro on meille tärkeä. Pennissä on miljoonan alku, sanoi vanha kansa.
Lauantain joitakin linnakävijöitä tuli tänne. Vien aina siirrettävän museokyltin sinne tänne päin tietä ohjaamaan. Markkinoida täytyy tavalla tai toisella, muuten ei kukaan tule käymään, vaikka voisi olla kiinnostunut.
Mutta varmaan juuri nuo linnakävijät olivat niitä muutamia tyytymättömiä ovemme takana, koska agressiivisena he olisivat tulleet sisälle maksamatta pääsymaksua. Heidän mielestään ihan joka paikkaan täytyy päästä ilmaiseksi kulttuuripäivinä. Ranskalainen temperamentti oli vähemmän ihastuttavaa, päinvastoin, se oli nyt vihastuttavaa! Pahalta tuntui, kun tämä museo on kotitalossani, ja täällä on yksityinen kokoelmani. Vaikka toimintamuoto on ei voittoa tuottava yhdistys, joka viittaa julkiseen paikkaan. Eri asia olisi, jos olisi kyseessä kunnan museo, jolloin kunta maksaa nuo sisääpääsymaksut kaikkien puolesta kuten linnassa, veronmaksajilleen. Joku on aina maksumiehenä, kun jotakin on ilmaista. Meidän minibudjettimme ei sitä mahdollista. Ei mikään ilmaiseksi pyöri. Emmekä me kuulu minkään subvention eli raha-avustuksen piiriin.
Muuten vierailut menivät oikein mukavasti. Kävijöiden joukossa oli paikallisia ja kauempaa tulleita ranskalaisia lomalaisia. Ikäjakautuma oli aika pieni, arviolta 25 vuotiaasta 93 vuotiaaseen. Ei siis lapsia, enimmäkseen eläkeikäisiä.
Joukossa oli ainakin kaksi madamea kylästämme. Toinen heistä ovesta sisään tullessaan heti alkoi valittaa pääsymaksusta. Ihmettelen noita ihmisiä. En minä vaan kehtaisi nurista 4 eurosta. Se on niin kun kannatusmaksu. En antanut periksi. Sanoin, että museotoiminnalla on kulunsa ja kokoelma tulee kalliiksi. Matameilla uteliaisuus voitti ja he suostuivat sitten maksamaan. Toisin kuin vieraampi rouva, joka kiukkuisena lähti pois ja jäi tuijottamaan syyttävänä ulos porukkansa kanssa.
Nuo pari kyläläistämme kysyivät vanhimmat vahanuket nähtyään, mistä ne on "saatu". Sanoin, että se on salaisuus....Sitten he jatkoivat, että onko ne kylästämme yhdestä talon vintista tuotu. Siellä kuulema oli ollut vanhoja nukkeja. Käytös oli ihmeellisen negatiivista ja toisen omaisuutta kyseenalaistavaa. Tai jos käytän toista sanaa, he olivat kateellisia, kun täällä oli hienoja nukkeja. Psykologian tunnilla koulussa opittiin, miten monenlaista reagointitapaa voikaan kateus kätkeä taakseen! Vierasviha paistoi tästä rumasta käytöksestä. Jo sekin, että ulkomaalainen ostaa talon Ranskasta, saa heidät näkemään punaista. Saati sitten perustaa museon, joka voisi menestyä heidän maan kamarallaan. Mutta kun alkukankeudesta päästiin, nämä nurinkurisetkin vierailijat muuttuivat ihan ok positiivisiksi. Nukkenallemuseo tempaisi heidät lumoihinsa. Täällä säilytetään vanhassa kirstussa nimittäin Onnen avainta. Ja sillä on taikavaikutuksensa kaikkiin.
Linnamme yhdistysryhmän pitäisi tulla museoon toisen vieraan ryhmän kanssa vasta joulukuussa. Luulin heidän tulevat aikaisemmin. Saa nähdä.
Kerron kaikki suorasuuna ja totuudentorvena, vaikka meistä ei aina tykätä.
Täällä kävi väkeä ihan mukavasti, lauantaina oli 17 ja sunnuntaina 19, vaikka linna ei ollut enää auki.
Pääsylipun sai euron halvemmalla kuin normaalisti. Museon kukkaroon tuli 148 euroa. Se oli hyvä tulos. Jokainen euro on meille tärkeä. Pennissä on miljoonan alku, sanoi vanha kansa.
Lauantain joitakin linnakävijöitä tuli tänne. Vien aina siirrettävän museokyltin sinne tänne päin tietä ohjaamaan. Markkinoida täytyy tavalla tai toisella, muuten ei kukaan tule käymään, vaikka voisi olla kiinnostunut.
Mutta varmaan juuri nuo linnakävijät olivat niitä muutamia tyytymättömiä ovemme takana, koska agressiivisena he olisivat tulleet sisälle maksamatta pääsymaksua. Heidän mielestään ihan joka paikkaan täytyy päästä ilmaiseksi kulttuuripäivinä. Ranskalainen temperamentti oli vähemmän ihastuttavaa, päinvastoin, se oli nyt vihastuttavaa! Pahalta tuntui, kun tämä museo on kotitalossani, ja täällä on yksityinen kokoelmani. Vaikka toimintamuoto on ei voittoa tuottava yhdistys, joka viittaa julkiseen paikkaan. Eri asia olisi, jos olisi kyseessä kunnan museo, jolloin kunta maksaa nuo sisääpääsymaksut kaikkien puolesta kuten linnassa, veronmaksajilleen. Joku on aina maksumiehenä, kun jotakin on ilmaista. Meidän minibudjettimme ei sitä mahdollista. Ei mikään ilmaiseksi pyöri. Emmekä me kuulu minkään subvention eli raha-avustuksen piiriin.
Muuten vierailut menivät oikein mukavasti. Kävijöiden joukossa oli paikallisia ja kauempaa tulleita ranskalaisia lomalaisia. Ikäjakautuma oli aika pieni, arviolta 25 vuotiaasta 93 vuotiaaseen. Ei siis lapsia, enimmäkseen eläkeikäisiä.
Joukossa oli ainakin kaksi madamea kylästämme. Toinen heistä ovesta sisään tullessaan heti alkoi valittaa pääsymaksusta. Ihmettelen noita ihmisiä. En minä vaan kehtaisi nurista 4 eurosta. Se on niin kun kannatusmaksu. En antanut periksi. Sanoin, että museotoiminnalla on kulunsa ja kokoelma tulee kalliiksi. Matameilla uteliaisuus voitti ja he suostuivat sitten maksamaan. Toisin kuin vieraampi rouva, joka kiukkuisena lähti pois ja jäi tuijottamaan syyttävänä ulos porukkansa kanssa.
Nuo pari kyläläistämme kysyivät vanhimmat vahanuket nähtyään, mistä ne on "saatu". Sanoin, että se on salaisuus....Sitten he jatkoivat, että onko ne kylästämme yhdestä talon vintista tuotu. Siellä kuulema oli ollut vanhoja nukkeja. Käytös oli ihmeellisen negatiivista ja toisen omaisuutta kyseenalaistavaa. Tai jos käytän toista sanaa, he olivat kateellisia, kun täällä oli hienoja nukkeja. Psykologian tunnilla koulussa opittiin, miten monenlaista reagointitapaa voikaan kateus kätkeä taakseen! Vierasviha paistoi tästä rumasta käytöksestä. Jo sekin, että ulkomaalainen ostaa talon Ranskasta, saa heidät näkemään punaista. Saati sitten perustaa museon, joka voisi menestyä heidän maan kamarallaan. Mutta kun alkukankeudesta päästiin, nämä nurinkurisetkin vierailijat muuttuivat ihan ok positiivisiksi. Nukkenallemuseo tempaisi heidät lumoihinsa. Täällä säilytetään vanhassa kirstussa nimittäin Onnen avainta. Ja sillä on taikavaikutuksensa kaikkiin.
Linnamme yhdistysryhmän pitäisi tulla museoon toisen vieraan ryhmän kanssa vasta joulukuussa. Luulin heidän tulevat aikaisemmin. Saa nähdä.
Kerron kaikki suorasuuna ja totuudentorvena, vaikka meistä ei aina tykätä.
sunnuntai 11. syyskuuta 2016
tiistai 6. syyskuuta 2016
maanantai 5. syyskuuta 2016
Takaisin Keski-Ajalle!
Tänään käytiin Dixoun kanssa Sauve kylässä, 20km täältä. Se on
keskiaikainen salaperäinen kätkökylä, elämää muuritalosokkeloissa. Niin
me vaellettiin satoja vuosia taaksepäin.
Dixou jaksoi nousta portaita aika paljon, vaikka väsyy helposti. Se täyttää 16v tämän kuun lopussa.
http://www.gard-tourisme.com/uk/index.php
http://www.gard-tourisme.com/ville-village/sauve.php
http://www.gard-tourisme.com/uk/index.php
http://www.gard-tourisme.com/ville-village/sauve.php
sunnuntai 4. syyskuuta 2016
Härkätaistelu kulttuurissa
Sisko kuvasi härkiä naapurilaitumilla. Joukossa oli tämä söpö pieni vasikka.
Nämä härät päätyvät härkätaistelujen areenoille.
35km päässä Nîmesissä on Rooman vallan aikaiset areenat, jossa organisoidaan samoja härkätaisteluja kuin antiikin aikana. Vaikka ei niitä härkiä enää tapeta taistelujen lopuksi kuten ennen muinoin, verestetään ne kuitenkin raaoilla pistoilla niitä härnäten. Barbaarinen traditio se on edelleen.
Nîmesin kaupunki puolustaa tätä suurta yleisötapahtumaa. Kauppa käy noina päivinä hyvin, ilman sitä kaupunki köyhtyisi. Mutta silmät suljetaan eläinten kärsimykseltä.
Leipää ja sirkushuveja, sanoivat roomalaiset.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Panem_et_circenses
Me ollaan anti-corrida eli härkätaistelujen vastustajia, koska se on eläinten kidutusta.
http://www.arenes-nimes.com/en
http://www.ot-nimes.fr/
Nämä härät päätyvät härkätaistelujen areenoille.
35km päässä Nîmesissä on Rooman vallan aikaiset areenat, jossa organisoidaan samoja härkätaisteluja kuin antiikin aikana. Vaikka ei niitä härkiä enää tapeta taistelujen lopuksi kuten ennen muinoin, verestetään ne kuitenkin raaoilla pistoilla niitä härnäten. Barbaarinen traditio se on edelleen.
Nîmesin kaupunki puolustaa tätä suurta yleisötapahtumaa. Kauppa käy noina päivinä hyvin, ilman sitä kaupunki köyhtyisi. Mutta silmät suljetaan eläinten kärsimykseltä.
Leipää ja sirkushuveja, sanoivat roomalaiset.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Panem_et_circenses
Me ollaan anti-corrida eli härkätaistelujen vastustajia, koska se on eläinten kidutusta.
http://www.arenes-nimes.com/en
http://www.ot-nimes.fr/
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)