http://myoldbear.free.fr/…/finnois/loimaanlehti29.11.18b.pdf …
#kotiseutu #Loimaanlehti tuli postista tänään.
Siinä toimittaja Tiina Naulan tekemä artikkeli tästä Nukkenallemuseosta. Se on yllä skannattuna PDF-muodossa.
keskiviikko 5. joulukuuta 2018
Nukkenallemuseo Loimaan Lehdessä
myoldbear.free.fr/textes/finnois/loimaanlehti29.11.18a.pdf …
http://myoldbear.free.fr/…/finnois/loimaanlehti29.11.18b.pdf …
#kotiseutu #Loimaanlehti tuli postista tänään.
Siinä toimittaja Tiina Naulan tekemä artikkeli tästä Nukkenallemuseosta. Se on yllä skannattuna PDF-muodossa.
http://myoldbear.free.fr/…/finnois/loimaanlehti29.11.18b.pdf …
#kotiseutu #Loimaanlehti tuli postista tänään.
Siinä toimittaja Tiina Naulan tekemä artikkeli tästä Nukkenallemuseosta. Se on yllä skannattuna PDF-muodossa.
torstai 29. marraskuuta 2018
Kotinurkilla oltiin lehdessä
http://www.loimaanlehti.fi/
Tänään oli Loimaan lehdessä Tiina Naulan tekemä artikkeli tästä Nukkenallemuseosta. Isosisko oli ostanut lehden ja näytti sitä minulle Skypessa.
Kun saan lehden postissa toimituksesta Loimaalta, skannaan artikkelin tänne.
Tänään oli Loimaan lehdessä Tiina Naulan tekemä artikkeli tästä Nukkenallemuseosta. Isosisko oli ostanut lehden ja näytti sitä minulle Skypessa.
Kun saan lehden postissa toimituksesta Loimaalta, skannaan artikkelin tänne.
perjantai 23. marraskuuta 2018
Kirppari kirjasta otteita
Eilispäivän maailma valokuvina, Sven Palme, Åke Meyerson, Yrjö Kivimies. Helsinki 1958.
Teoksessa julkaistuista valokuvista on suurimman osan luovuttanut Gernsheim Collection, Lontoo,
Siinä kuvatekstit suurennettuna ja paremmin luettavissa.
Teoksessa julkaistuista valokuvista on suurimman osan luovuttanut Gernsheim Collection, Lontoo,
Berliinin DDR-museosta kuvia
https://www.flickr.com/photos/myoldbearfreefr/sets/72157673821580347
Siinä Berliinissä DDR Museossa ottamiani kuvia.
Siinä Berliinissä DDR Museossa ottamiani kuvia.
lauantai 17. marraskuuta 2018
Suomi syystalvimatkalla 2018
Myöhäisyksy ei ole ihanteellista matkustusaikaa, koska joka paikassa sataa, niin ainakin tällä kertaa.
Lähtöaamuna tiistaina 6.marraskuuta oli taas rankkasade- ja pelottava ukkospäivä. Mutta satoi tai paistoi kotimatka alkaa. Suotuisaa ilmaa ei aina ole.
Aamulla herätys kukonlaulun aikaan klo 4:ltä. Jo klo 5:n jälkeen piti lähteä autolla Nîmesiin, muuten joutuu aamuruuhkiin. Klo 7:40 oli Eurolines bussin lähtö linja-autoasemalta Nizzaan, josta lento Helsinkiin Norwegianilla. Vajaan 6 tunnin bussimatka vain 20euroa. Se kiersi Avignonin, Marseillen ja Toulonin kautta. Maisemat olivat hienot. Silmäruokaa. Eurolines oli kyllä yli tunnin myöhässä, ei haitannut, koska lento oli vasta illalla. Norwegian lentää myös halvalla, 67euroa. Siinä uusi reitti Suomeen. Nizzan keskustaan ei kerinnyt. Joskus toiste.
Helsinkiin saavuttiin keskiyöllä samana päivänä. Siellä me kolme siskoa nukuttiin siskon petillä lattialla siskon tykönä, niin kuin silakat tynnyrissä. Uni tuli hyvin, koska oli ollut stressaava pitkä melkein 24tunnin matka.
Seuraavana aamuna keskiviikkona Onnibussilla Ypäjälle. Siellä tuttu ja turvallinen kotipaikka odotti. Äitiä ja isää ei ole enää, mutta heidän muistonsa säilyy joka nurkassa. Kotiinpaluu on aina juhlallinen. Tähän voi laittaa kuvan Berliinin taidemuseosta löytämästäni taulusta Giovanni Segantinin "Kotiinpaluu" (1895),
Minulla oli vain muutaman päivä aikaa Suomessa. Sunnuntai illalla oli jo paluu Helsinkiin, koska seuraavana aamuna oli Easyjet lento Berliiniin (Tegel), vain 40euroa. Easyjet on alkanut lennot Suomesta.
Meillä siskoilla on aina kirpparikäynnit ohjelmassa, kun olen siellä. Se on hauskaa. Forssa, Loimaa ja Somero tuli käytyä. Lisäksi poikettiin Someron Torppamuseoon, jossa on entisajan pihapiiri kaikkine ulkorakennuksineen ja susipihoineen. Aina oppii uutta. En tiennyt, että sikolätti oli myös yksi hirsirakennus, sikoja varten. Olen luullut, että se on vain kuvannollinen likainen asumus eikä konkreettinen. Toisaalta monet abstraktit nykysanat ovat ennen olleet konkreettisia. Ensi vuonna, kun menen Suomeen, haluan päästä sisälle sinne Torppamuseoon ja myös Humppilan Talomuseoon. Nyt voin vain siellä kurkkia ikkunasta sisälle.
https://www.someroseura.fi/museot/
Kirpparilta ostin pari kirjaa Evakoista ja Suomen historian erikoisia naistarinoita. Evakot toin mukanani tänne, mutta tuo toinen oli liian painava. Pieniä löytöjä tällä kertaa: pahvinen pääsiäismuna, jonka sisällä kanaperhe höyhenineen (Itä-Saksa), kaksi Kotiliestä 50-luvulta, tuohesta tehty pupulelu, ruotsalainen tulitikkuaski Solstickan (joita on myyty lasten hyväksi).
https://en.wikipedia.org/wiki/Solstickan
Kävelyretki metsään oli viimeisen päivän sunnuntaiohjelma. Tuhat kertaa olen siellä kulkenut, talvella hiihdellyt, syyskesällä käynyt mustikassa, puolukassa, vadelmia noukkimassa ja sienestämässä. 60-luvun lopulla lapsena olin siellä isän kanssa joulukuusta hakemassa, se on elävästi mielessä. Ja myöhemmin häntä katsomassa, kun oli traktorilla peltotöissä. Tuo metsä aukeineen on muistoja täynnä. Nyt saatiin kerättyä muutamia suppilovahveroita, se oli nostalgista. Niitä ennen sain monet muovikassit täyteen.
Ihan viime hetkillä katselin vielä vanhoja perheen valokuvia ennen lähtöä. Se oli sydäntä lämmittävää.
Näin minä velipojistanikin kaksi, mutta en sitä kolmatta. Kotoväkeä ajattelen aina ulkomailla.
Maananataina 12.päivänä aamulla piti olla lentokentällä Helsingissä. Joten edellisenä iltana sunnuntaina mentiin Helsinkiin.
Helsinki-Berliini lento saapui keskipäivällä Berliiniin. Olin tutkinut valmiiksi karttaa paljon, joten löysin hakemani aika helposti. Paikan päällä kyselin neuvoa vielä. Ja niin vieras maa tuntuu inhimillisemmältä, kun ottaa kontaktia toisiin ihmisiin, vaikka vain tietä kysyisi. Sain hyvän käsityksen saksalaisista, he ovat hyvin auttavaisia ja ystävällisiä.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Berliini
Olin suunnitellut maanantaiksi Suarezstrasse-antiikkikatua, koska Berliinin kirpputoreille en päässyt. Ne ovat vain viikonloppuisin. Toisella kertaa. Tiistaiksi ajattelin pari museokäyntiä, DDR-museo ja Taidemuseo. Ja sitten muuten vain voi kaupunkia katsella.
Majoitukseni oli samassa hotellissa kuin viime keväänä, kun lensin Saksan kautta. Se on kävelymatkan päässä Schönefeld lentokentältä Pension Schwalbenweg, 33 euroa/yö. Niin ei tarvinnut hakea hotellia. Ja sieltä oli helppo jatkaa lentoa Ryanairilla keskiviikko aamuna, alle 20euroa. Sain lennot halvalla, kun ostin ne netistä noin 1,5kk aikaisemmin. Vielä junamatka Toulousesta Nîmesiin, 15euroa. Ne junalippujen hinnatkin vaihtelevat laidasta laitaan. Onneksi ei ollut junalakkoa, vaikka juna oli 1,5tuntia myöhässä Nîmesistä, koska oli ollut rankkasateita.
Vielä noista museoista puheenollen. DDR-museo oli yllättävän hyvä, en olisi uskonut. Näin paljon uutta. Se oli modernin interaktiivinen. Modernista en yleensä pidä, mutta tuolla nautin käynnistä ihan alusta loppuun. Museoesitteessä oli lehdistön kommentteja ja Welt-lehden mukaan se on Saksan suosituin museo. Lapsiryhmiä oli koko ajan ja heillä oli hauskaa. Ei ihme. Museokaupassa olin myös, mutta ihmettelen, kun katsoo tavaran valmistajaa, lukee aina "made in China". Joten en ostanut mitään, ei kiinnosta sarjatuotanto. Minusta valmistaja olisi pitänyt olla Saksa. Siihen taas tulee selityksiä, mutta en niistä välitä. Alla linkki DDR-museosta. Suosittelen.
https://www.ddr-museum.de/en
Taidemuseo oli myös elämys. Varsinkin, kun ulkona satoi ja sai sisällä olla lämpimässä ihailemassa kaikkea kaunista vanhaa. Joukossa oli muutamia hyvin pysähdyttäviä ja koskettavia maalauksia, kuten me ihmiset herkistymme eri asioista. 1800-luvun realismi on usein suosikkini.
https://www.museumsportal-berlin.de/en/museums/alte-nationalgalerie/
Muutama kontakti oli myös tällä matkalla. Tietä kysyessäni yksi saksalainen nuori nainen kulki yhtä matkaa vähän aikaa ja niin vaihdoimme ajatuksia Saksa-Suomi. Sitten rautatieasemalla junan ollessa myöhässä Berliinissä samaa junaa odotellessa kysyin jotakin nuorelta mieheltä, joka oli vieressä. Hän puhui täydellistä englantia ja sanoin, että te saksalaiset puhutte hyvin vierasta kieltä. "Poika" sanoi, minä en ole saksalainen, vaan amerikkalainen. Siitä taas seurasi toinen juttutuokio Amerikka-Suomi. Kerittiin puhumaan aika paljon kaikesta taivaan ja maan välillä, ennen kuin juna tuli. Paljastui yllätys. Hän oli sotilas siviilipuvussa, lentäjä, näytti jopa pilot-henkilöllisyystodistuksena. Koko perhe amerikkalaiseen tapaan on sotilassukua monen sukupolven ajan. Tämäkin nuori oli jo taistellut Syyriassa ja harjoitellut Norjassa. Sisarkin oli sotilas. Seuraavana päivänä viime hetkillä Ryanairin myöhässä olevaa lentoa odotellessa oli kolmas kohtaaminen. Vieressäni istui lentokentällä iäkäs pariskunta. Tyylikäs rouva hymyili ystävällisesti ja niin avasimme sanaisen arkkumme. Nyt oli vuorossa Israel-Suomi ajatukset. Kerroin, että olen ollut Israelissa Kibbutsilla töissä 80-luvun lopulla Golanin kukkuloilla. Ja sanoin myös, että olen ollut Anne Frankin talossa Amsterdamissa ennen kuin siitä tehtiin museo. Tämä juutalaispariskunta on matkustellut paljon, Ranskassa myös. Annoin museoesitteen ja kerroin Nukkenallemuseosta. Niin saatiin hiukan nauraa matkani loppuhetkillä ja matkastressi helpotti.
Lentokentältä me kaikki ihmiset matkaamme täysin erilaisiin maailmoihin. Lentokone on ihmeellinen keksintö, ajattelin koneessa, kun katselin sen siipiä. Niin kuin lintu se lentää.
Lopulta olin Toulousen rautatieasemalla, josta tulin junalla Nîmesiin. Onneksi ei enää satanut. Olin matkalla saappaat jalassa, ei turhaan, jalat eivät kastuneet. Mikä helpotus, kun loppu hyvin, kaikki hyvin. Matkalta tulee aina vähän uutena ihmisenä ja näkee monet asiat uusin silmin.
Teen kuvasarjan flickr.com sivuille matkakuvistani.
Lähtöaamuna tiistaina 6.marraskuuta oli taas rankkasade- ja pelottava ukkospäivä. Mutta satoi tai paistoi kotimatka alkaa. Suotuisaa ilmaa ei aina ole.
Aamulla herätys kukonlaulun aikaan klo 4:ltä. Jo klo 5:n jälkeen piti lähteä autolla Nîmesiin, muuten joutuu aamuruuhkiin. Klo 7:40 oli Eurolines bussin lähtö linja-autoasemalta Nizzaan, josta lento Helsinkiin Norwegianilla. Vajaan 6 tunnin bussimatka vain 20euroa. Se kiersi Avignonin, Marseillen ja Toulonin kautta. Maisemat olivat hienot. Silmäruokaa. Eurolines oli kyllä yli tunnin myöhässä, ei haitannut, koska lento oli vasta illalla. Norwegian lentää myös halvalla, 67euroa. Siinä uusi reitti Suomeen. Nizzan keskustaan ei kerinnyt. Joskus toiste.
Helsinkiin saavuttiin keskiyöllä samana päivänä. Siellä me kolme siskoa nukuttiin siskon petillä lattialla siskon tykönä, niin kuin silakat tynnyrissä. Uni tuli hyvin, koska oli ollut stressaava pitkä melkein 24tunnin matka.
Seuraavana aamuna keskiviikkona Onnibussilla Ypäjälle. Siellä tuttu ja turvallinen kotipaikka odotti. Äitiä ja isää ei ole enää, mutta heidän muistonsa säilyy joka nurkassa. Kotiinpaluu on aina juhlallinen. Tähän voi laittaa kuvan Berliinin taidemuseosta löytämästäni taulusta Giovanni Segantinin "Kotiinpaluu" (1895),
Minulla oli vain muutaman päivä aikaa Suomessa. Sunnuntai illalla oli jo paluu Helsinkiin, koska seuraavana aamuna oli Easyjet lento Berliiniin (Tegel), vain 40euroa. Easyjet on alkanut lennot Suomesta.
Meillä siskoilla on aina kirpparikäynnit ohjelmassa, kun olen siellä. Se on hauskaa. Forssa, Loimaa ja Somero tuli käytyä. Lisäksi poikettiin Someron Torppamuseoon, jossa on entisajan pihapiiri kaikkine ulkorakennuksineen ja susipihoineen. Aina oppii uutta. En tiennyt, että sikolätti oli myös yksi hirsirakennus, sikoja varten. Olen luullut, että se on vain kuvannollinen likainen asumus eikä konkreettinen. Toisaalta monet abstraktit nykysanat ovat ennen olleet konkreettisia. Ensi vuonna, kun menen Suomeen, haluan päästä sisälle sinne Torppamuseoon ja myös Humppilan Talomuseoon. Nyt voin vain siellä kurkkia ikkunasta sisälle.
https://www.someroseura.fi/museot/
Kirpparilta ostin pari kirjaa Evakoista ja Suomen historian erikoisia naistarinoita. Evakot toin mukanani tänne, mutta tuo toinen oli liian painava. Pieniä löytöjä tällä kertaa: pahvinen pääsiäismuna, jonka sisällä kanaperhe höyhenineen (Itä-Saksa), kaksi Kotiliestä 50-luvulta, tuohesta tehty pupulelu, ruotsalainen tulitikkuaski Solstickan (joita on myyty lasten hyväksi).
https://en.wikipedia.org/wiki/Solstickan
Kävelyretki metsään oli viimeisen päivän sunnuntaiohjelma. Tuhat kertaa olen siellä kulkenut, talvella hiihdellyt, syyskesällä käynyt mustikassa, puolukassa, vadelmia noukkimassa ja sienestämässä. 60-luvun lopulla lapsena olin siellä isän kanssa joulukuusta hakemassa, se on elävästi mielessä. Ja myöhemmin häntä katsomassa, kun oli traktorilla peltotöissä. Tuo metsä aukeineen on muistoja täynnä. Nyt saatiin kerättyä muutamia suppilovahveroita, se oli nostalgista. Niitä ennen sain monet muovikassit täyteen.
Ihan viime hetkillä katselin vielä vanhoja perheen valokuvia ennen lähtöä. Se oli sydäntä lämmittävää.
Näin minä velipojistanikin kaksi, mutta en sitä kolmatta. Kotoväkeä ajattelen aina ulkomailla.
Maananataina 12.päivänä aamulla piti olla lentokentällä Helsingissä. Joten edellisenä iltana sunnuntaina mentiin Helsinkiin.
Helsinki-Berliini lento saapui keskipäivällä Berliiniin. Olin tutkinut valmiiksi karttaa paljon, joten löysin hakemani aika helposti. Paikan päällä kyselin neuvoa vielä. Ja niin vieras maa tuntuu inhimillisemmältä, kun ottaa kontaktia toisiin ihmisiin, vaikka vain tietä kysyisi. Sain hyvän käsityksen saksalaisista, he ovat hyvin auttavaisia ja ystävällisiä.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Berliini
Olin suunnitellut maanantaiksi Suarezstrasse-antiikkikatua, koska Berliinin kirpputoreille en päässyt. Ne ovat vain viikonloppuisin. Toisella kertaa. Tiistaiksi ajattelin pari museokäyntiä, DDR-museo ja Taidemuseo. Ja sitten muuten vain voi kaupunkia katsella.
Majoitukseni oli samassa hotellissa kuin viime keväänä, kun lensin Saksan kautta. Se on kävelymatkan päässä Schönefeld lentokentältä Pension Schwalbenweg, 33 euroa/yö. Niin ei tarvinnut hakea hotellia. Ja sieltä oli helppo jatkaa lentoa Ryanairilla keskiviikko aamuna, alle 20euroa. Sain lennot halvalla, kun ostin ne netistä noin 1,5kk aikaisemmin. Vielä junamatka Toulousesta Nîmesiin, 15euroa. Ne junalippujen hinnatkin vaihtelevat laidasta laitaan. Onneksi ei ollut junalakkoa, vaikka juna oli 1,5tuntia myöhässä Nîmesistä, koska oli ollut rankkasateita.
Vielä noista museoista puheenollen. DDR-museo oli yllättävän hyvä, en olisi uskonut. Näin paljon uutta. Se oli modernin interaktiivinen. Modernista en yleensä pidä, mutta tuolla nautin käynnistä ihan alusta loppuun. Museoesitteessä oli lehdistön kommentteja ja Welt-lehden mukaan se on Saksan suosituin museo. Lapsiryhmiä oli koko ajan ja heillä oli hauskaa. Ei ihme. Museokaupassa olin myös, mutta ihmettelen, kun katsoo tavaran valmistajaa, lukee aina "made in China". Joten en ostanut mitään, ei kiinnosta sarjatuotanto. Minusta valmistaja olisi pitänyt olla Saksa. Siihen taas tulee selityksiä, mutta en niistä välitä. Alla linkki DDR-museosta. Suosittelen.
https://www.ddr-museum.de/en
Taidemuseo oli myös elämys. Varsinkin, kun ulkona satoi ja sai sisällä olla lämpimässä ihailemassa kaikkea kaunista vanhaa. Joukossa oli muutamia hyvin pysähdyttäviä ja koskettavia maalauksia, kuten me ihmiset herkistymme eri asioista. 1800-luvun realismi on usein suosikkini.
https://www.museumsportal-berlin.de/en/museums/alte-nationalgalerie/
Muutama kontakti oli myös tällä matkalla. Tietä kysyessäni yksi saksalainen nuori nainen kulki yhtä matkaa vähän aikaa ja niin vaihdoimme ajatuksia Saksa-Suomi. Sitten rautatieasemalla junan ollessa myöhässä Berliinissä samaa junaa odotellessa kysyin jotakin nuorelta mieheltä, joka oli vieressä. Hän puhui täydellistä englantia ja sanoin, että te saksalaiset puhutte hyvin vierasta kieltä. "Poika" sanoi, minä en ole saksalainen, vaan amerikkalainen. Siitä taas seurasi toinen juttutuokio Amerikka-Suomi. Kerittiin puhumaan aika paljon kaikesta taivaan ja maan välillä, ennen kuin juna tuli. Paljastui yllätys. Hän oli sotilas siviilipuvussa, lentäjä, näytti jopa pilot-henkilöllisyystodistuksena. Koko perhe amerikkalaiseen tapaan on sotilassukua monen sukupolven ajan. Tämäkin nuori oli jo taistellut Syyriassa ja harjoitellut Norjassa. Sisarkin oli sotilas. Seuraavana päivänä viime hetkillä Ryanairin myöhässä olevaa lentoa odotellessa oli kolmas kohtaaminen. Vieressäni istui lentokentällä iäkäs pariskunta. Tyylikäs rouva hymyili ystävällisesti ja niin avasimme sanaisen arkkumme. Nyt oli vuorossa Israel-Suomi ajatukset. Kerroin, että olen ollut Israelissa Kibbutsilla töissä 80-luvun lopulla Golanin kukkuloilla. Ja sanoin myös, että olen ollut Anne Frankin talossa Amsterdamissa ennen kuin siitä tehtiin museo. Tämä juutalaispariskunta on matkustellut paljon, Ranskassa myös. Annoin museoesitteen ja kerroin Nukkenallemuseosta. Niin saatiin hiukan nauraa matkani loppuhetkillä ja matkastressi helpotti.
Lentokentältä me kaikki ihmiset matkaamme täysin erilaisiin maailmoihin. Lentokone on ihmeellinen keksintö, ajattelin koneessa, kun katselin sen siipiä. Niin kuin lintu se lentää.
Lopulta olin Toulousen rautatieasemalla, josta tulin junalla Nîmesiin. Onneksi ei enää satanut. Olin matkalla saappaat jalassa, ei turhaan, jalat eivät kastuneet. Mikä helpotus, kun loppu hyvin, kaikki hyvin. Matkalta tulee aina vähän uutena ihmisenä ja näkee monet asiat uusin silmin.
Teen kuvasarjan flickr.com sivuille matkakuvistani.
maanantai 5. marraskuuta 2018
Huilunsoittaja museossa
Mitä uutta museossa?
Huilunsoittaja. Pianonsoittaja siirtyy nyt toiseen 1800-luvun lopun nukketaloon, kun löysin huilunsoittajan tähän englantilaiseen taloon. Ja niin molemmissa on sitten ne kaivatut taulut.
Ei niitä ihan helppo ole löytää, aikaa meni. Keräily on aikaavievää, jos hakee jotakin erityistä. Joskus se on kuin neulan heinäsuovasta hakua. Salapoliisihommia unohtamatta. Tämä akvarelli tuli taiteilija teksti mukanaan. Joten sen suhteen on helppoa.
Tässä kuvat. Taulu on nyt liian matalalla, kun kiinnitin sen samaan naulaan, jossa oli pianonsoittaja. Korjaan myöhemmin sen korkeammalle. Mutta en malttanut olla näyttämättä hienoa löytöäni, joka sopii nukketaloon, niin kuin se olisi aina siellä ollut. Tunnelma on hyvä, kun voi kuvitella sinne kaunista taustamusiikkia.
Facebook sivulle on nyt mahdoton päästä, se jumittui, kun en antanut kysyttyjä datatietoja sinne hakkerien pelossa. Joten en saa tätä juttua sinne.
Huilunsoittaja. Pianonsoittaja siirtyy nyt toiseen 1800-luvun lopun nukketaloon, kun löysin huilunsoittajan tähän englantilaiseen taloon. Ja niin molemmissa on sitten ne kaivatut taulut.
Ei niitä ihan helppo ole löytää, aikaa meni. Keräily on aikaavievää, jos hakee jotakin erityistä. Joskus se on kuin neulan heinäsuovasta hakua. Salapoliisihommia unohtamatta. Tämä akvarelli tuli taiteilija teksti mukanaan. Joten sen suhteen on helppoa.
Tässä kuvat. Taulu on nyt liian matalalla, kun kiinnitin sen samaan naulaan, jossa oli pianonsoittaja. Korjaan myöhemmin sen korkeammalle. Mutta en malttanut olla näyttämättä hienoa löytöäni, joka sopii nukketaloon, niin kuin se olisi aina siellä ollut. Tunnelma on hyvä, kun voi kuvitella sinne kaunista taustamusiikkia.
sunnuntai 28. lokakuuta 2018
Kiitos paikallislehdelle
https://www.midilibre.fr/2018/10/26/cevennes-un-dimanche-au-musee,4746410.php
Tämä Midi Libren lehti toi museoon tänään 6 henkeä. Nukkenallemuseo pääsi hyvälle paikalle toisten museoiden joukkoon. Ja se mainos tehoaa yleensä jälkeen päinkin, koska vaikuttaa paikallisväestöön. On vielä paljon ihmisiä, jotka seuraavat enemmän lehtiä kuin nettiä.
Nîmesistä tuli perhe, eläkeläisvanhemmat poikansa kanssa. St Jean du Gardin kylästä pariskunta lapsenlapsensa kanssa, he olivat täällä ennenkin monta vuotta sitten.
Mukavaa värikästä porukkaa, uutta opin ja näin heidän kanssaan. Erikoisen opettavainen oli vanha nimesiläinen monsieur, joka oli paljon matkustellut, Suomessakin. Lopussa paljastui, että hän oli ollut Punaisen Ristin humaanitäärisessä työssä. Sain nukkeidean häneltä. Meksikolainen "huolinukke" täytyy löytää kokoelmaan. Se on hauska keksintö.
Nîmesistä tuli perhe, eläkeläisvanhemmat poikansa kanssa. St Jean du Gardin kylästä pariskunta lapsenlapsensa kanssa, he olivat täällä ennenkin monta vuotta sitten.
Mukavaa värikästä porukkaa, uutta opin ja näin heidän kanssaan. Erikoisen opettavainen oli vanha nimesiläinen monsieur, joka oli paljon matkustellut, Suomessakin. Lopussa paljastui, että hän oli ollut Punaisen Ristin humaanitäärisessä työssä. Sain nukkeidean häneltä. Meksikolainen "huolinukke" täytyy löytää kokoelmaan. Se on hauska keksintö.
Facebookista syntipukki
https://fi-fi.facebook.com/help/159096464162185
Facebook kerää dataa entistä enemmän, vaikka sitä on arvosteltu. Nyt se blokkasi museon sivun tekosyillään, jotta voisi kerätä lisätietoja väärinkäytettäväksi. Taidan sulkea sen kokonaan.
Ihan uskomatonta tuo lista linkissä yllä. Mitä kaikkea mahdollista henkilötietoa se muka tarvitsee henkilöllisyyden varmistaakseen! Datavarkauksiinsa. Rikollisuuteen.
Luottamus menee koko Facebookiin.
Facebook kerää dataa entistä enemmän, vaikka sitä on arvosteltu. Nyt se blokkasi museon sivun tekosyillään, jotta voisi kerätä lisätietoja väärinkäytettäväksi. Taidan sulkea sen kokonaan.
Ihan uskomatonta tuo lista linkissä yllä. Mitä kaikkea mahdollista henkilötietoa se muka tarvitsee henkilöllisyyden varmistaakseen! Datavarkauksiinsa. Rikollisuuteen.
Luottamus menee koko Facebookiin.
Syysloma puolivälissä 2018
Ensimmäinen syyslomaviikko museossa on ollut vielä hiljainen, muutamia ihmisiä ollut. Toivottavasti ensi viikon sateet tuovat tänne enemmän väkeä.
Paikallisia enemmän tai vähemmän kaukaa on käynyt viime päivinä, Montpellier'sta, Nîmesistä ja Alèsista.
Montpellier'sta tuli moottooripyörä pariskunta, joka kertoi museokyltin tien vieressä heidät tänne tuoneen. Antoisa keskusteluhetki heidän kanssaan. Opin paljon.
Nîmesiläiset toi internetti. He kehuivat tätä museon toista kerrosta alakerran vitriinimuseo-osaa enemmän, koska täällä on kotimuseon lämmin kodikas tunnelma kylmän "lasimuseon" sijaan. Kerran yksi pariisilainen sanoi myös, että harvoin museossa saa katsella vanhoja 1800-luvun nukketaloja livenä, eikä vain lasin takaa.
Tuo vitriinittömyys toisessa kerroksessa on toisaalta käytännön ongelma. Joudun peittämään aina kaiken, ettei pääse pölyyntymään. Myös vahtia täytyy enemmän, kun on pieniä lapsia, jotka helposti koskevat, katsovat käsillään eikä silmillään, kuten kuuluu ranskalainen sanonta. Ja varkauksien takia myös, jos on enemmän ihmisiä museossa yhtä aikaa. Olen huomannut, että aikuiset koskevat myös, jos ei ole kukaan lähellä näkemässä. Vaikka joka paikassa on teksti: "Ei saa koskea".
Siinä yksi toive. Jonain päivä kaikki vitriiniin, niin olisi paljon helpompi.
Alèsista tuli eilen kolma eläkeläisrouvaa. Heidät toi ALES AGGLO -lehti, jossa tästä museosta kerrottiin syyskuun kulttuuripäivinä muiden museoiden mukana. Se viesti, joka teetti paljon vaivaa, jotta siihen päästiin mukaan, ettei meitä "unohdettu". Näkyvyyttä se toi paikallisten keskuuteen. Nuokin halusivat tietää, kuinka kauan tämä museo on ollut olemassa. Kerroin 18 vuotta.
Kolme rouvaa astuivat sisään heti museon avattua klo 3. Sadepäivä. Kysyin taas, mistä he tulevat kuten aina ja, miten he tänne löysivät. Pyysin sisäänpääsymaksua, se on 5 euroa per henkilö. He olivat jo museon sisäpuolella, koska eteinen on pieni. Yksi rouvista nauroi ja sanoi, että me maksetaan vasta pois lähtiessä. Minä vastasin, että yleensä museossa maksetaan sisälle mentäessä. He alkoivat kaivaa esille kukkaroitaan. Tulin ylös ja he jäivät alas keskenään katsomaan. Kiirehdin alas, koska sain vaikutelman, että he ovat niitä aikuisia, jotka "katsovat käsillään". En tykkää sellaisesta, se on vähän röyhkeää ja omavaltaista, ei kunnioittavaa.
Museon näyttelykierrokseni heille alkoi. Alan aina vanhemmista nukeista ja muista. Meille syntyi mielenkiintoista keskustelua. Vaikka toisaalta myös yllätyin heidän kysymyksistään. Ne olivat paikallisten yleisiä kysymyksiä. Kun näytin 1800-luvun lopun nukketalo salonkihuoneista musiikkirasiaa, jossa on liköörisetti miniatyyri pöydällä, yksi kysyi onko se muovia. Ihmettelin ja vastasin, että puhallettua lasia, taidokkaasti tehty. Ei täällä kiinalaista muovia kerätä, kopioita. Ensimmäiseksi katson aina, ettei ole Kiinassa, Aasiassa tehty, kun jotain hankin.
Olin jo kertonut monesta kokoelmassani, kun tuli heiltä uusi kysymys. Saatteko te näitä kaikkia lahjana? En saa, vaan ostan niitä. Jotain harvoin olen saanut. Museota ei olisi olemassakaan, jos odottaisin ihmisten lahjoja.
Kun näytin englantilaisen 1916 nukketalon, he halusivat tietää, mistä olen löytänyt. Vakiovastaukseni nykyään on, että nämä ovat meidän keräilijöiden salaisuuksia. Ei kerrota.
Yläkerrassa heiltä loppuivat onneksi nuo kaiken kyseenalaistavat ja väheksyvät "pommitukset". Olen niihin tottunut vuosien varrella, kun toiset paikalliset tulevat museoon, ei kaikki silti sellaisia ole tietenkään. Ei turistit noin pommita, vaan ovat asiallisia ja positiivisia.
Kolme rouvaa lähti museosta kaikesta yllättävän kiinnostuneina ja tyytyväisinä. Ja niin olin minäkin.
Ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön, sanotaan. C'est la vie. Nukkenallemuseo on vaivan arvoinen. Mitä kaikkea hauskaa tämä kulttuuriharrastus tuo mukanaan! 100 kertaa enemmän hyvää kuin pahaa.
Muuten yksi yllätys. Kutsuin Alèsin museoiden konservaattorin sähköpostiviestillä tänne museoon ja samalla ehdotin nalle-ja koulunäyttelyä vuokrattavaksi. Hän vastasi ja lupasi tulla poikansa kanssa joku sunnuntai. Näin netistä, että hän on tullut tänne alueelle muualta ja on toiminut museotyössä myös ulkomailla Amerikassa ja Meksikossa. Alla linkki, jossa hänen henkilökuvaansa.
http://www.thalassa.asso.fr/CULTUREPOURTOUS/CaroleHyza.aspx
Paikallisia enemmän tai vähemmän kaukaa on käynyt viime päivinä, Montpellier'sta, Nîmesistä ja Alèsista.
Montpellier'sta tuli moottooripyörä pariskunta, joka kertoi museokyltin tien vieressä heidät tänne tuoneen. Antoisa keskusteluhetki heidän kanssaan. Opin paljon.
Nîmesiläiset toi internetti. He kehuivat tätä museon toista kerrosta alakerran vitriinimuseo-osaa enemmän, koska täällä on kotimuseon lämmin kodikas tunnelma kylmän "lasimuseon" sijaan. Kerran yksi pariisilainen sanoi myös, että harvoin museossa saa katsella vanhoja 1800-luvun nukketaloja livenä, eikä vain lasin takaa.
Tuo vitriinittömyys toisessa kerroksessa on toisaalta käytännön ongelma. Joudun peittämään aina kaiken, ettei pääse pölyyntymään. Myös vahtia täytyy enemmän, kun on pieniä lapsia, jotka helposti koskevat, katsovat käsillään eikä silmillään, kuten kuuluu ranskalainen sanonta. Ja varkauksien takia myös, jos on enemmän ihmisiä museossa yhtä aikaa. Olen huomannut, että aikuiset koskevat myös, jos ei ole kukaan lähellä näkemässä. Vaikka joka paikassa on teksti: "Ei saa koskea".
Siinä yksi toive. Jonain päivä kaikki vitriiniin, niin olisi paljon helpompi.
Alèsista tuli eilen kolma eläkeläisrouvaa. Heidät toi ALES AGGLO -lehti, jossa tästä museosta kerrottiin syyskuun kulttuuripäivinä muiden museoiden mukana. Se viesti, joka teetti paljon vaivaa, jotta siihen päästiin mukaan, ettei meitä "unohdettu". Näkyvyyttä se toi paikallisten keskuuteen. Nuokin halusivat tietää, kuinka kauan tämä museo on ollut olemassa. Kerroin 18 vuotta.
Kolme rouvaa astuivat sisään heti museon avattua klo 3. Sadepäivä. Kysyin taas, mistä he tulevat kuten aina ja, miten he tänne löysivät. Pyysin sisäänpääsymaksua, se on 5 euroa per henkilö. He olivat jo museon sisäpuolella, koska eteinen on pieni. Yksi rouvista nauroi ja sanoi, että me maksetaan vasta pois lähtiessä. Minä vastasin, että yleensä museossa maksetaan sisälle mentäessä. He alkoivat kaivaa esille kukkaroitaan. Tulin ylös ja he jäivät alas keskenään katsomaan. Kiirehdin alas, koska sain vaikutelman, että he ovat niitä aikuisia, jotka "katsovat käsillään". En tykkää sellaisesta, se on vähän röyhkeää ja omavaltaista, ei kunnioittavaa.
Museon näyttelykierrokseni heille alkoi. Alan aina vanhemmista nukeista ja muista. Meille syntyi mielenkiintoista keskustelua. Vaikka toisaalta myös yllätyin heidän kysymyksistään. Ne olivat paikallisten yleisiä kysymyksiä. Kun näytin 1800-luvun lopun nukketalo salonkihuoneista musiikkirasiaa, jossa on liköörisetti miniatyyri pöydällä, yksi kysyi onko se muovia. Ihmettelin ja vastasin, että puhallettua lasia, taidokkaasti tehty. Ei täällä kiinalaista muovia kerätä, kopioita. Ensimmäiseksi katson aina, ettei ole Kiinassa, Aasiassa tehty, kun jotain hankin.
Olin jo kertonut monesta kokoelmassani, kun tuli heiltä uusi kysymys. Saatteko te näitä kaikkia lahjana? En saa, vaan ostan niitä. Jotain harvoin olen saanut. Museota ei olisi olemassakaan, jos odottaisin ihmisten lahjoja.
Kun näytin englantilaisen 1916 nukketalon, he halusivat tietää, mistä olen löytänyt. Vakiovastaukseni nykyään on, että nämä ovat meidän keräilijöiden salaisuuksia. Ei kerrota.
Yläkerrassa heiltä loppuivat onneksi nuo kaiken kyseenalaistavat ja väheksyvät "pommitukset". Olen niihin tottunut vuosien varrella, kun toiset paikalliset tulevat museoon, ei kaikki silti sellaisia ole tietenkään. Ei turistit noin pommita, vaan ovat asiallisia ja positiivisia.
Kolme rouvaa lähti museosta kaikesta yllättävän kiinnostuneina ja tyytyväisinä. Ja niin olin minäkin.
Ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön, sanotaan. C'est la vie. Nukkenallemuseo on vaivan arvoinen. Mitä kaikkea hauskaa tämä kulttuuriharrastus tuo mukanaan! 100 kertaa enemmän hyvää kuin pahaa.
Muuten yksi yllätys. Kutsuin Alèsin museoiden konservaattorin sähköpostiviestillä tänne museoon ja samalla ehdotin nalle-ja koulunäyttelyä vuokrattavaksi. Hän vastasi ja lupasi tulla poikansa kanssa joku sunnuntai. Näin netistä, että hän on tullut tänne alueelle muualta ja on toiminut museotyössä myös ulkomailla Amerikassa ja Meksikossa. Alla linkki, jossa hänen henkilökuvaansa.
http://www.thalassa.asso.fr/CULTUREPOURTOUS/CaroleHyza.aspx
lauantai 27. lokakuuta 2018
Erilaisia näkökulmia
Vanhin nukkeni, joka on 1700-luvun
kulttiesine, herättää kysymyksiä. Joten kyselin netissä katoliselta
kirkolta, ei vastausta. Uusi yritys kulttiesineisiin perehtyneeltä
yhdistykseltä, josta tuli heti vastaus samana iltana.
http://www.tresorsdeferveur.fr/
http://www.tresorsdeferveur.fr/
Miksi nukke on puettu kuin aristokraatti kuten Marie Antoinette, vaikka
sen on sanottu esittävän Jeesus lasta? Päinvastoin Jeesus lapsi syntyi
seimeen ja oli köyhä eikä rikas. Tuo asia on vaivannut minua alusta
asti, kun sen hankin museoon.
Kontekstillinen selitys tuli lopulta. Karmeliittiluostarissa espanjalainen nunna ja pyhimys Theresa Avila kuvasi Jeesusta näin rikkaana. Katolisen henkilökultin mukaan mikään ei ole liian rikasta tai kaunista Jumalan Poikaa esittämään.
Sanasta sanaan luettuna yhdistyksen viesti oli hiukan ristiriitainen.
Tällä tavalla luostarit ovat tehneet vahasta myös Jeesus-vauvanukkeja seimeen ylellisin koristein "kulta-hopea-pitsi-silkkikääre" tyyliin kuin olisi kyseessä maallisen kuninkaan vauvalapsi. Sama iso kontrasti todellisuuteen nähden. Kuvia alla linkissä:
https://www.pinterest.fr/pin/299911656407257493
https://www.proantic.com/en/display.php?mode=obj&id=119036
Tämä konkreettinen rikkaus näkyy katolisessa kirkossa, toisin kuin protestanttinen kirkko on koruton. Siinä tulee esiin kirkkojemme ristiriita kuten henkilökulteissa.
Jeesus-nukke on verrattavissa ortodoksien ikoneihin. Se on kuunnellut paljon ihmisten rukouksia.
Ennen pojat puettiin kuin tytöt, siinäkin yksi huomioon otettava asia. Mutta Marie Antoinetten mielleyhtymä ei ole kovin positiivinen. Tällainen luksus "Jeesuskuva" shokeeraa nykyihmistä, ei vain meitä protestantteja, vaan myös monia katolisia museokävijöitä. Vaikka 1700-luvun aristokratiamaailmassa se nähtiin toisin.
Miten eri tavalla me voimmekaan tulkita ja nähdä asioita!
Joka tapauksessa nämä historian arvoitukset puhuttelevat. Mitä se mahtaakaan vielä tuoda esille?
Kontekstillinen selitys tuli lopulta. Karmeliittiluostarissa espanjalainen nunna ja pyhimys Theresa Avila kuvasi Jeesusta näin rikkaana. Katolisen henkilökultin mukaan mikään ei ole liian rikasta tai kaunista Jumalan Poikaa esittämään.
Sanasta sanaan luettuna yhdistyksen viesti oli hiukan ristiriitainen.
Tällä tavalla luostarit ovat tehneet vahasta myös Jeesus-vauvanukkeja seimeen ylellisin koristein "kulta-hopea-pitsi-silkkikääre" tyyliin kuin olisi kyseessä maallisen kuninkaan vauvalapsi. Sama iso kontrasti todellisuuteen nähden. Kuvia alla linkissä:
https://www.pinterest.fr/pin/299911656407257493
https://www.proantic.com/en/display.php?mode=obj&id=119036
Tämä konkreettinen rikkaus näkyy katolisessa kirkossa, toisin kuin protestanttinen kirkko on koruton. Siinä tulee esiin kirkkojemme ristiriita kuten henkilökulteissa.
Jeesus-nukke on verrattavissa ortodoksien ikoneihin. Se on kuunnellut paljon ihmisten rukouksia.
Ennen pojat puettiin kuin tytöt, siinäkin yksi huomioon otettava asia. Mutta Marie Antoinetten mielleyhtymä ei ole kovin positiivinen. Tällainen luksus "Jeesuskuva" shokeeraa nykyihmistä, ei vain meitä protestantteja, vaan myös monia katolisia museokävijöitä. Vaikka 1700-luvun aristokratiamaailmassa se nähtiin toisin.
Miten eri tavalla me voimmekaan tulkita ja nähdä asioita!
Joka tapauksessa nämä historian arvoitukset puhuttelevat. Mitä se mahtaakaan vielä tuoda esille?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)