lauantai 31. joulukuuta 2022
tiistai 27. joulukuuta 2022
Tarjan muistolle!
Kuulin juuri, että lapsuudenystävä Tarja on poissa. Isänsä soitti siskoilleni. Tarjan äiti ei pystynyt soittamaan, koska itku olisi tullut. Isosisko lähetti Tarjalle kortin Turkuun ja vanhempansa olivat löytäneet sen Tarjan tyhjästä kodista.
Tarja oli syntynyt 1959, olisi jäänyt eläkkeelle kohta. Hän oli sanonut, että tulee eläkepäivillään taas tänne Ranskaan käymään. Tarja kuoli suolistosyöpään, joka oli uusiutunut viime kesänä.
Tässä kerron päiväkirjassani 60-luvulla, kun Tarjaa mennään hakemaan siskon kanssa naapuriin. Me leikimme ihan joka paivä yhdessä.
Tarja kävi täällä Ranskassa vuonna 2006.
maanantai 26. joulukuuta 2022
Koronaa saa varoa kuin ruttoa!
https://twitter.com/1goodtern/status/1607404589346848770
Siinä linkki koronan sairastaneiden terveysongelmiin. Lihaskipuja jne. En olisi pystynyt koko syksynä pakkaamaan, nostelemaan isoja nukketalojani tavaroineen, jo 90.paketti menossa ja aloitan 91.koska kaksi viimeistä vaativat paljon pehmusteita, niin voin niitä pehmustaa ajan kanssa, kun löytyy sopivaa pehmustetta.
Pakettivuori kasvaa koko ajan ja ihmeesti olen saanut aikaiseksi aina uutta. Kun ajattelee viime kevään käsionnettomuuksiani, voin olla kiitollinen, että molemmissa käsissä on taas voimaa kuten ennenkin.
Talossani on kolme kerrosta. Monta kertaa päivässä menen ylös ja alas. Ja varsinkin pakatessani ja järjestäessäni paketteja en laske montako kertaa päivässä haukku perässäni rappusia juostaan edestakaisin. Pitää hakea yläkerrasta sitä ja tätä, tai alakerrasta. Koronan sairastaneet eivät paljoa jaksa. Kunto menisi tuon viruksen mukana.
Museotavaroiden pakkaaminen ei koronan jälkeen minulta enää onnistuisi. Enkä paljoa muutenkaan pystyisi liikkumaan talossani.
Seuraan twitterissä koronatutkimuksia ja LC eli pitkästä koronasta kärsiviä.
Perjantaina sain viidennen koronarokotteen, bivaletin boosterin. Ranskassa piti olla 6kk edellisestä. Siskot ja veli saivat myös sen Suomessa joku aika sitten ja vanhin veli 4.koronarokotteen, toisesta vanhimmasta en tiedä, voi olla, että on saanut 5.myös.
Viimeiset kolme vuotta on ollut oikein taistelua koronasodassa. Toisaalta alussa ei ollut edes rokotteita. Vaikka eivät ne pelkät rokotteet auta, vaan tarvitaan kaikki mahdolliset suojakeinot hyvistä FFP2 maskeista alkaen, koska ilmasta se leviää.
Mutta espanjantautikin voitettiin lopulta sata vuotta sitten, kun sitä pahentavan ensi sensuurin jälkeen alettiin sitä vastaan taistella kaikin keinoin, vaikka tiede ei ollut niin kehittynyt kuin nykyaikana.
lauantai 24. joulukuuta 2022
perjantai 16. joulukuuta 2022
Talvikuvia Etelä-Ranskasta
Diksi täyttää helmikuussa 15v. Tässä me päivittäisellä kolmen vartin lenkillä.
Haukulla oli niin paljon mielenkiintoisia hajuja joka paikassa, että ei sitä meinannut saada pysymään paikoillaan kuvaa varten, tästäkin kuvasta komia häntä puuttuu.
Viime päivinä ilma on ollut talvista, päivällä vaihdellut 4°C;stä 10°C:een. Yöllä välillä pakkasen puolella. Mutta kaikki lehdet eivät ole vielä pudonneet puista, syksyn värit luonnossa.
Sateinen syksy on ollut, jos kesä oli erikoisen kuiva ja kuuma.
Joulu lähestyy
Kun ei ole enää vanhempia, kiittää saa sisaruksista, jotka muistavat poissaolijaa kaukana maailmalla. Toisaalta Skypella me ollaan yhteydessä. Nyt varsinkin pandemiassa on pitkää, kun kontaktit ovat vieläkin vältettäviä.
Kevätpuolella, kun meillä kaikilla on 5.koronatehoste rokotteet, toivoisin voivan matkustaa Suomeen. En ole käynyt sitten 2019 marraskuun, kun passin uusin. Vaikka ihmiset matkustelevat nyt pandemian aikana, minä olen ollut varovainen, edelleen haluan välttää koronaa kaikin tavoin, ettei saa pitkää koronaa, kuollakin voi.
Tuosta joululahjasta puheenollen 100 euroon lisäsin 24 euroa ja niin sain Saksasta hienot huonekalut 1890-luvulta nukketaloon. Sinne voin tehdä maton. Täydentää voi myöhemmin tuota nukketaloa, mutta nyt se on jo aika paljon kalustettu.
Pakkaaminen jatkuu ja on hyvässä vauhdissa. Nyt aloitan 85.paketin. Muutama nukketalo vielä paketoimatta.Niin kuin matkalaukkujaan pakkaisi tänä syystalvena, kun pahvilaatikkoja täytän yksi toisensa jälkeen.
Puhelin soi. Kysyttiin museota, onko nyt joululomilla auki. Ranskassa alkoi tällä viikonlopulla jo joululoma. Sanoin, että museo on kiinni pandemian takia.
Minun tuli mieleen, että aikansa kaikella. Minulla oli tapana kutsua museoon tuttavia tai muita, mutta he eivät koskaan tulleet. Nyt sitten en enää tänne ketään kutsu. Museonäyttely on purettu tänä syksynä, vaikka en sitä paikallisille sano suoraan.
Nukkenallemuseo kääntää uuden sivun nukkejensa ja nallejensa elämässä.
torstai 15. joulukuuta 2022
Silloin "käret vapisi ja syrän hakkas"
Eilen oli 14.joulukuuta. Joka vuosi 14.päivänä muistelen vuotta 1998.
Minulla on Hesari muistona siltä vuodelta. Se on lokakuussa ostettu ennen Ranskaan lähtöä. Siihen aikaan kävin vuosittain Etelä-Ranskassa. Kun vuonna 1992 olin ihastunut Sevenneihin pääsiäislomalla ja saanut idean hakea sieltä taloa ostaa. Se ajatus kuljetti minua vuosikaudet edestakaisin Suomen ja Ranskan väliä, oli minulla myös yritysidea siellä.
Ajankuvana tätä jo kellastunutta Hesaria selaillessa näkee, että monet poliitikot ovat vaihtuneet tai samoja on vielä, eri maiden presidentit muuttuneet, Jeltsinin terveysongelmista siinä puhuttiin, ja miten Altaissa Venäjällä palkka maksetaan omenissa, Milosevicia sanottiin pikku-Hitleriksi, Anne Frankin kirjasta oli uutisia...Siinä uutispalasia flashbackinä.
24 vuotta on yksi sukupolvi, ja monet ihmiset ovat jo poissa. Silloin maailma oli toinen, vaikka samantapaisiakin uutisia oli kuin nyt, ei mitään uutta auringon alla. Paljon kerkii tapahtumaan parissa kymmenessä vuodessa.
Hesari löytyi varastohuoneestani, josta olen pahvilaatikoita hakenut nukketalojen pakkaamista varten ja samalla on muutenkin tullut siellä myllättyä kuin vintissä. Vuosiluku 1998 herätti muistot.
Minulla oli nyt suuri suunnitelma mukanani. Talokaupat, joista olin kotiväelle puhunut ennen lähtöäni. Sanoin, että myyn Helsingin yksiöni ja ostan sillä talon Ranskasta. Siitä nousi kauhea myrsky kotona. Pelkäsivät, että ulkomailla häviän omaisuuteni.
Sellaisin raskain ajatuksin lähdin pitkälle matkalle yli 3000km:n päähän. Minulla oli kuitenkin ystäviä ja tuttavia Etelä-Ranskassa vuodesta 1992 alkaen ja he olivat apuna taloja katsellessani vuosikaudet. Nyt se unelmatalo oli löytynyt ja piti tehdä kaupat, mutta kotiväki heitti kapuloita rattaisiin.
Myyjän kanssa sovittiin, että voin asua talossa, kun katto-ongelma on korjattu. Odotettiin sadetta, että näkee pitääkö katto. Mutta syksy olikin tavallista kuivempi eikä sadetta tullut kuin vasta joulukuussa, jolloin nähtiin, että katto piti. Sen jälkeen olin valmis ostamaan talon. Ystävä oli läsnä kauppakirjaa allekirjoittamassa 14.joulukuuta 1998 notaarin tykönä, kuten Ranskassa se tapahtuu lakimiehen toimistossa. Mutta kyllä minun "käret vapisi ja syrän hakkas", kun vastoin omaa perhettäni omin päin toimin salaa kaiken uhalla.
Vuonna 2000 perustin Nukkenallemuseon tähän talooni. Se oli yritys, toiminimi ensimmäisen vuoden, mutta ei kannattanut pikku kylässä. Joten seuraavana vuonna muutin sen ei voittoa tuottavaksi kulttuuriyhdistykseksi ja niin se on toiminut kaikki nämä vuodet. Äiti antoi heti hyväksyntänsä tähän museoon ja avusti koko ajan sitä elämänsä loppuun asti. Eripura talokaupasta unohtui samalla, kun nähtiin etten huonoa kauppaa tehnyt.
V. A. Koskenniemen runon mukaan ”Yksin oot sinä, ihminen, kaiken keskellä yksin.." Yksin me joudumme tekemään päätöksiä aina välillä, ei kukaan muu voi meidän puolestamme aina päättää. C'est la vie!
Enkä minä ollut yksin. Johdatus on ollut mukanani. Ja nyt kun museota on ollut yli 20 vuotta, voi sanoa, että ei nämä vuodet ole hukkaan menneet ja kokoelmaakin on siunaantunut, että pakkaamisesta ei näy loppua.
Kun saan museotavarat pakattua Suomeen uuteen kotimuseoon, ja talon tyhjäksi, minulla on uusi suunnitelma. Myyn tämän talon ja haen täältä lähistöltä toisen pienemmän. Nyt kotiväki ei enää sitä vastusta. Tästä Etelä-Ranskasta ja Sevenneistä on heillekin tullut ihastuttava matkustuskohde.
torstai 8. joulukuuta 2022
Sikin sokin
Toisesta kerroksesta olohuoneesta on täytynyt tehdä tilaa paketeille, joten koulunäyttelyn nallet siirsin alakertaan vitriineihin. Sinne äkkiä vaan sikin sokin odottamaan omaa vuoroaan, milloin pääsevät paketoitavaksi. Niitä on helpompi paketoida kuin nukkeja, vanhoja leluja jne. Monista isoista lastenvaunuista ja rattaista tulee ongelmaisia kuljetettavia.
Kun museo on kiinni, ei väliä, vaikka vallitsee Peppi Pitkätossun sekamelska museossa. Kuvassa on myös Peppi, kun tarkemmin katsoo.
Kokoelman vanhukset ovat vielä kunnioitettuna arvokkuudessaan omalla hyllyllään vitriinissä.
Paitsi 1800-luvun Pauline nukke Steiffin kanssa joutuivat sinne sekamelskan keskelle.
Parku tuli
Tänään aloitan 82.paketin pakkaamisen. 11.syyskuuta, kun aloin, laskin, että noin 20 nukketaloa saan kuukaudessa, joten enemmän olen saanut. Toiset nukketalot, jotka isoja ja painavia, pakkaan yksinään ja sisustuksen erikseen toiseen pahvilaatikkoon.
Olohuoneeni täyttyy jo joka nurkasta pahvilaatikoilla. Laatikkovuoret kasvavat aina korkeammiksi kattoon päin.
Eilen sain valmiiksi tämän Handicrafts-nukketalon 1920-luvulta. Sen tavarat erikseen, ja nukketalo myöhemmin, koska se vaatii valtavan pahvilaatikon.
Tätä nukketaloa olen esitellyt museokävijöille Tuulen viemää elokuvan mukaisesti Amerikan plantaasitalona ja sen jälkeen olen näyttänyt Setä Tuomon Tuvan nukketalon plantaasin orjien talona. Se taas on pienikokoinen ja valmiina paketoituna jo aikaisemmin.
https://www.flickr.com/photos/100souvenirs/sets/72157627537460651/
Siinä linkki kaikista vaiheista, kun nukketalon kunnostin ja sisustin.
Pala palalta kuin palapelin kokosin tämän sisustuksen pikkuhiljaa. Suurin osa netistä, eri puolilta maailmaa Ranskan lisäksi, Saksasta, Amerikasta, Israelista, Englannista...Kun nyt pakkaamista varten sitä tyhjensin ja kun otin pois seiniltä taulut: Revontulet, Auringonnousu ja Auringonlasku, silloin tuli parku. Niitä näytin aina museokävijöille taskulampulla, koska kohdevalaistuis muuten liian huono. Iloitsin, kun ihmiset olivat kiinnostuneita ja seurasivat mielenkiinnolla mitä mistäkin löytyi.
Aurinko nousee ja aurinko laskee, c'est la vie. Sellaista elämä on.
Kolmantena tauluna on Suojelusenkeli, se on makuuhuoneessa.
Enkeleitä taas tarvitaan maantiellä, kun muuttokuorma Ranskasta Suomeen jonakin päivänä lähtee. Sitäkin pitää valmistella hyvissä ajoin, kun pakkaamisesta ei loppua näy.