lauantai 18. marraskuuta 2023

Me totuudentorvet

Tässä olen hengityssuojain päässä FFP2, joka on tehokas suojaamaan koronalta. Minun täytyy se kiinnittää pään takaa kuminauhalla, koska korvien takana se ei pysy. Näin olen kulkenut sisätiloissa pandemian alusta asti 2020, vaikka ihan alussa oli vain kangasmaskeja, koska ei muuta ollut. Rutiiniksi se on tullut. Niin kauan pidän, kunnes vaara on ohi, ei ole vielä näkyvissä helpotusta. Vaikka 2.10.sain 6.koronatehosteen ja noin pari viikkoa sitten influenssarokotteen. En ole käynyt muuta kuin välttämättömissä paikoissa, ruokakaupassa, apteekissa...onneksi viime vuonna käsionnettomuuksien takia en saanut silti koronaa, vaikka jouduin usein tarkastuksiin ja sairaalaan. Silloin siellä kaikilla oli maski päässä.

Ilta-Sanomissa on hyvä juttu koronasta kärsivästä. Sellaisia tapauksia olen lukenut netistä ulkomaisesta mediasta pandemian alusta asti, siksi olen osannut olla varovainen, kun on vaarasta tietoinen. En olisi pystynyt pakkaamaan museotani, jos olisin ollut koronavaivainen. Enemmän kuin vuoden päivät olen pakannut, valmista on, voi sanoa. Painavaa on paljon pakettien joukossa, joten molemmat kädet, jalat ja pää tarvitaan.Toisaalta nuo viime vuoden käsionnettomuudet saivat minut paketoimisen alkuun, pelästyin voimattomuuttani mitään tehdä ilman käsiä.

Museon suljin heti maaliskuussa 2020, kun pandemiasta tuli maailman ykkösuutinen. Pieniin tiloihin ei kannata päästää ilmasta leviävää virusta, sen opin mediaa seuraamalla Ranskassa, sitävastoin Suomen koronauutisointia kauhistelin jo ihan alussa, Mika Salmisen vähättelyä. 

Toivoin vielä voivani avata museon uudestaan, mutta pandemiasta ei ole tullut loppua, joten alettiin tehdä uusia suunnitelmia siskojen kanssa, että museo siirretään Suomeen. se lohdutti. Joten siinä uutta horisontissa.

https://www.is.fi/terveys/art-2000009995799.html

Tuossa Ilta-Sanomien jutun lopussa häiritsee THL:n puheenvuoro, kun kommentoidaan koronaa. Siinä taas vähätellään ja vääristellään asioita. THL on antanut koko ajan disinformaatiota, harhaanjohtavaa tietoa tappavasta ja monielin vaurioita aiheuttavasta korona viruksesta. Sen on huomannut, kun on seurannut koronauutisia maailmalta ja verrannut Suomen uutisiin. 

Luotettavia lääkärinimiä Suomessa ovat Eeva Ruotsalainen, Risto Kuosa, Markku Broas, Lotta Oksanen, Harri Tohmo, Lasse Lehtonen...Niitä on oppinut tuntemaan twitterissä. 

THL on kuin varoittava punainen valo, sen lääkäreihin epäillen saa suhtautua, liian monet rikkovat lääkärinvalansa. He ovat saattaneet Suomen tähän koronakatastroofiin, kun ovat tumput suorana ilman mitään suojatoimia kansalle, tartuntatautilaki on sotkettu jalkoihin. Kaikkialla on siksi koronaa. Ihmiset eivät osaa suojata itseään hengityssuojaimilla, kun on tautia vähätelty ja puhuttu vaan käsien pesusta, joka ei auta ilmasta leviävään tautiin.

Suomi on korruptoitunut, pandemia paljastaa. THL ajaa omia miljoonia tuottavia tutkimuksiaan, joissa kansa sairastetaan tähän virukseen ihan vaan tutkimuksia varten epäeettisenä ihmiskokeena, vähät välittävät viruksen vaarallisuudesta. He eivät hoida tehtäväänsä kansan terveydenhoitolaitoksena ja ovat väärin käyttäneet hyväksi kansan luottamusta. Kuten sanotaan, että ennen on voinut Suomessa viranomaisiin luottaa.

Kaikki vääryydet paljastuvat aina lopulta oikeusvaltiossa.

Meistä totuudentorvista ei tykätä.

Helena Petäistö kirjoitti hyvän jutun tästä Suomen koronasekoilusta:

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/helena-petaisto-rokotussekoilu-ja-irvokas-maskilinjaus-todistavat-etta-suomesta-on-tullut-vahvojen-valtakunta-riskiryhmat-jatetaan-surutta-syrjaan/8822392?utm_source=dlvr.it&utm_medium=twitter#gs.0ld55v 

 

maanantai 13. marraskuuta 2023

Välttämättömyyksiä

Saksalaiset posliininuket tulivat postista tänään 1890-luvun englantilaiseen nukketaloon. 8cm lapsinukkeja, joille teen ajanmukaiset vaatteet. 1920-luvun polkkatukan kätken hatulla, jotta saan vanhemman näköisiksi. Kasvot on persoonallisesti käsin maalattu, käden jälki näkyy. Nykyään, kun tehtaassa valmistetaan, kaikki ovat samanlaisia koneella sarjatyönä tehtyjä. Pellavalangat virkkaamista varten ovat jo valmiina. Ne ovat vanhoja kangaspuissa käyttämiäni kutomislankoja.

Netissä katselin vinkkejä 1800-luvun lastenvaatteisiin, jotka muistuttavat aikuisten vaatteita pienoiskoossa. 

Ensin pitää nuket puhdistaa, ovat leikityn näköisiä kasvoista.

Tämä on vaihtelevaa ajatustyötä. 

Kohta saan siirtää sivuun tämän nukketalon, sen pakkaamisen olen jo alkanut.

Odotan Suomi matkaa kärsimättömänä.



Makuuhuoneesta puuttui potta, joten piti hankkia. Ei ilman pottaa selvitty 1800-luvulla eikä vielä moneen vuoteen 1900-luvullakaan.



perjantai 20. lokakuuta 2023

Ei enää autiotalo

 


Frozen charlotte nukke tuli pakettiautomaatista eilen 1800-luvun lopusta, pitkä aikamatka. Se oli hyvin pakattu 3 laatikkoon, isoon, pienempään ja vielä pienempään. Dixie haistoi, että joku koira täytyy olla sen lähettäjällä, koirat lähettävät toisilleen salaviestejä. Näin myyjän facebook sivulta, että labrador hänellä on.

Makuuhuoneeseen piti hankkia kamina lämmitys talveksi. Seinälle sain taulun vanhasta kehyksestä ja lintuakvarellista, mielikuvituslentoa. Kynttilän jalka kynttilöineen pöydällä, ettei pimeässä tarvitse olla. 





Joka huoneessa on elämää nyt. Keittiössä kokki kokkaa, ruokasalissa vieraita, eteisesssä vieraita vastaanotetaan ja makuuhuoneessa juuri tullut nukke lepäämässä.

Yli vuoden päivät olen tätä nukketaloa kunnostanut ja sisustanut, nyt saa olla valmista, jos ei sattumalta jotain vielä satu sinne joskus löytämään.

https://en.wikipedia.org/wiki/Frozen_Charlotte_(doll)

https://www.atlasobscura.com/articles/frozen-charlotte-dolls 

Frozen Charlotte eli jäätynyt Charlotte. Nämä nuket ovat aina jäykkiä, jäsenet eivät liiku kuten muilla nukeilla.

"a newspaper story that recounted how a young woman froze to death in her carriage on the way to a ball." 

1800-luvun lehdessä kerrottiin nuoresta naisesta, joka talvipakkasella jäätyi kuoliaaksi hevosrattaissaan tanssiaisiin mennessä, koska ei halunnut peittoja päälleen hienoa prinsessa-asuaan peittämään. Voi olla tositarina, koska lehdessä. Siitä kirjailija sai inspiraation onnettomaan rakkaustarinaan.

100 kertaa

Kun on taas ajankohtaista talokaupat, kaivoin esille 2005 julkaisemani Unelmani Etelä-Ranskasta kirjan sivut Unelmieni taloa etsimässä.

Paljon sain apua Mission Timothéesta, joka on protestanttinen yhteisö. Kuten tuossa kirjassani kerron sieltä tuli eri ammattien edustajia avukseni. Yksi oli verotoimistossa työssä oleva tuttu mies, joka vilkaisi töissään talon myyjän verotietoja ja sanoi, että kunnossa ovat, on hyvin hoitanut veronsa, ei ongelmaa. Sekin asia saatiin selväksi. Kuin salapoliisina olisi toimittu.

Mutta kaikki ei tullut esille, vaikka niin luultiin. Yllätys tuli muutaman vuoden päästä. Talon sijainti pitää olla ei vaarallisella alueella, jossa ei tulvavaaraa. Se selvisi käytännössä 2002, kun Gardin alueellemme tulivat valtavat tulvavahingot, kokonaisia kyliä veden alla. Mutta Herran kiitos, tämä talo sijaitsee kylän vanhimmassa korttelissa ylemmällä tasolla, jossa ei tulvavaaraa. 

Jälkeenpäin kuulin pariisilaisista, jotka olivat ostaneet talon lähistöltä, talo oli tuhoutunut tulvissa ja he menettivät kaiken.

Naapurikylän Anduzen Monique, jonka tunnen Timothéesta vuodesta 1992, sanoi myöhemmin, ettei hän ole koskaan nähnyt sellaista kaupantekoa.

Toisaalta yksi tuttava sanoi, ettei taloa osteta kuin leipää leipomosta. Siihen voi lisätä, eikä kuin sikaa säkissä.

Ja kun kaikki tapahtui vastoin kotiväkeni tahtoa salaa ulkomailla, otin kaksinkertaisen riskin. 

Siitä on nyt 25 vuotta joulukuussa, kun allekirjoitin kauppakirjan käsi täristen vuonna 1998 notaarin vastaanotolla kuten Ranskassa on tapana. 

Oli minulla Varjelus mukana.
 





keskiviikko 4. lokakuuta 2023

Missä on viinikellarirotta?

Kyntteliköt tulivat eteiseen peilin eteen Mondial Relayllä tänään, samoja kuin yläkerran takan päällä. 1800-luvun lopulta kuten nukketalo. Nyt on kynttilävalaistus koko talossa. Helpompaa on ostaa kalustettuna nukketalo kuin täyttää se itse pikkuhiljaa palapelin tapaan. Toisaalta siinäkin on oma mielenkiintonsa.

 https://fr.wikipedia.org/wiki/Rat-de-cave

Viinikellarirotalla on monta symbolista merkitystä ranskan kielessä. Yksi on kynttilänjalka kuten kuvassa. Vaikka tuo on tavallinen eikä sellainen, joita on käytetty viinikellarissa, mutta tuo sanan käyttö yleistyi muihinkin.

Negatiivinen rottasymboli tulee siitä, kun verotarkastajat tulivat tutkimaan joitakin viinitiloja ja aloittivat tutkimuksen viinikellarista kynttilällä valaisten tarkkaan joka nurkan kuin rotta siellä olisi nurkkia haistellut löytyykö syötävää vai ei.






maanantai 18. syyskuuta 2023

2000-vuosisadan ihmeitä


Sisko sanoi, että matto puuttuu. Joten otin esille Suomesta tuomani kassin, joka täynnä kangaspuilla kutomiani poppanoita ja pellavia. Sopivat värit löytyivät, sininen eteiseen ja vihreä takkahuoneeseen.

Keittiöön en laita mattoa, koska siellä on kana ja hanhi 1800-luvun tavan mukaan.

Kynttilänjalat piti myös löytää, ne ovat Ranskan ebaystä 25 eurolla. Ilman nettiä olisi jäänyt tämäkin nukketalo ostamatta sisustuksineen. 2000-vuosisadan ihmeitä. 

Kun museon avasin vuonna 2000, en tiennyt ebaystä enkä muista nettikaupoista, vaan paikan päällä antiikkimarkkinoilla, ostomyyntiliikkeissä ja kirpputorilla kävin. Ei niissä kovin suurta valikoimaa ole, paikallista tavaraa. Kokoelmani olisi jäänyt pieneksi.

lauantai 9. syyskuuta 2023

Viime vuonna tähän aikaan

Museo alkaa olla paketissa, voi sanoa, yli 400 pakkausta, vielä muutama kaipaa pahvi- ja muuta suojaa. Mutta ne pakattavat ovat pahvilaatikkojen alla, viime tingassa ne voi tehdä. Ja isoa 1890 nukketaloa alan pakata, kun ollaan jo talokaupoilla. Tähän asti se talo on vain häämöttänyt kiikarissa. Konkreettista täytyy olla. Joten jos kerron täällä, että nyt sitä nukketaloa paketoidaan, se tarkoittaa, että talo odottaa lopultakin nukkeja ja nalleja Suomessa. Siinä pandemian pilven hopeareunusta. Every cloud has a silver lining. Joka pilvellä on hopeareunus, sanoo sananlasku.

Tämä kesä on ollut kuiva hellekesä, ei joka vuonna 40°C lämpö nouse. Muutama viikko sitten oli pitkästä aikaa ukkos-ilmaa ja sateita, vaikka ei pahaa ilmaa kohdalle osunut onneksi, oli paikallista. Sääennusteessa annettiin Gardin aluueellemme kovin eli punainen säävaroitus. Se on harvinaista.

Aina ukkosella tietokone kiinni ja muuta tekemään. Olin yläkerrassa huoneessani ja katselin notkuvaa sekaista kirjahyllyäni. Siinä se on seissyt vuositolkulla sellaisenaan. Museon pakkaaminen on saanut minua nurkkia siivoomaan, kun ennen paketointia on samalla puhdistanut tavaroita ja siivonnut. Nyt oli kirjahyllyn ja pöydän vuoro. Kaikki museoyhdistyksen paperit omiin eri kasoihin ja muovikasseihin varastohuoneeseen. Enää ei niitä tarvi, koska yhdistys lopetettiin 7.helmikuuta 2023 ja museo on suljettu. Samalla silmieni edestä katosi yli 20 museovuotta. Se on pitkä aika.

Tänään jatkoin lipaston laatikkojen järjestelyä huoneessani. Kaikki museoyhdistykseen liittyvä uuteen uskoon ja varastohuoneeseen. Paitsi alkuperäiset yhdistyskirjeet, jotka ovat myös pdf muodossa myoldbear-svuilla: http://myoldbear.free.fr/textes/finnois/tervetuloa.htm, ne jätän huoneeseeni, niissä on sydän mukana, kuin avointa päiväkirjaa museon ylä- ja alamäestä. Ensimmäisestä 2000 aloitusvuodesta ei ole sellaista kirjettä, koska museo oli ensimmäisenä vuonna yritys, toisena vuonna perustin siitä yhdistyksen. Ei tämä olisi voinut jatkaa muuta kuin yhdistyksenä.

1890 nukketalo sai uutta viime päivinä, kun ostin etsy-sivuilta Saksasta Schneegass, Waltershausen sohvakaluston. Siinä tuli sekaannus, koska luulin, että kauppaan kuului myös pöytä, joka oli kuvassa ja sitä ei mainittu, että ei kuulu. Joten kerroin sen myyjälle. Myyjä kysyi, laittaako hän sen pöydän mikroaaltouuniin. Minä ihmettelin, mitä se tarkoittaa. Kertoi, että niin liimat aukeavat ja hän voi lähettää sen kirjeessä postissa. Kirje tuli ja pöytä osina. Sitten liimaamaan. Hyvin onnistui. En ole koskaan kuullut tuollaista liiman sulattamis niksiä. 

Takka piti myös hankkia, niin talosta tulee lämmin ja kotoisa, kun savupiiputkin ovat valmiina katolla.

Taisi olla 11.syyskuuta viime vuonna, kun aloin pakkaamisen. En olisi uskonut, että yli vuosi menee, ennen kuin saa kaiken valmiiksi. Työmaata on riittänyt joka viikoksi, koska "kaikkea on", kuten yksi vanha pappa sanoi sekatavaraliikkeestään.

Pöydän mukana oli kortti, jossa on kuva kuuluisasta Nurembergin Kansallismuseon nukketalosta vuodelta 1639. Historian ensimmäisiä nukketaloja.

Poikkesin tuolla Nurembergissä kerran Suomen matkallani, mutta sinä päivänä se museo sattui olemaan kiinni.

https://artsandculture.google.com/asset/doll-s-house-of-the-stromer-family-workshop-georg-christoph-sommer/lgFO1I5Yks0l1w





perjantai 8. syyskuuta 2023

Jokakesäinen hupiretki

https://www.cevennes-tourisme.fr/je-decouvre/flaneries-visites/chateau-tornac/ 

http://chateaudetornac.fr/ 



 

Koko kesä suunniteltu Tornacin linnaraunion käyntiä, vaikka se on vain 6km:n päässä, on ollut niin kuumaa yli 30°C hellettä, että vain aamulla voi mennä. Nyt lopulta ajateltiin, että tänään tai ei koskaan.

Tuonne linnaraunioille olen kiivennyt jo 30 vuotta, kun alkuvuosina minulla oli täällä Ranskassa vain pyörä ja sinne menin yksinäisyydessäni. Etelä-Ranska oli silloin kuin suurella löytöretkellä olisin ollut. Niin kuluivat ensimmäiset vuodet. 

Myöhemmin ei ole tarvinnut enää yksin sinne mennä, kun on siunaantunut tänne paikan päälle kaikkea mitä toivoa voi. Vaikka nyt on koti-ikävä Suomeen, kun pandemia on vanginnut minut tänne neljäksi vuodeksi jo, yleensä olen voinut käydä 2 kertaa vuodessa kotona Suomessa.

Vaikka Tornacin linna oli suljettu restauroinnin vuoksi, kukkulalle pääsi ihailemaan maisemia ympärillä ja voitiin me mennä haukun kanssa nuo kuvat ottamaan.

Tuohon linnaan liittyy tarina, jota en ole ennen kuullut. Pimeällä sinne tuhatvuotiseen ympäristöön ei uskaltaisi mennä. Kummituksia voisi tulla vastaan, varsinkin tuota historiikkia kuultuaan.

Tässä vapaa suomennokseni:

Aateliton neito meni naimisiin Tornacin linnaherran, ritarin, kanssa 1200-luvulla. 

Ritari lähtee Italiaan (sotaan?) kuninkaan veljen kanssa ja jättää rakkaansa Hermancen Tornaciin. Mutta anoppi tyttärineen ajaa hänet pois linnasta takaisin sikopaimeneksi, koska linnaherran luullaan kuolleen Italiassa.

Pari vuotta myöhemmin ritari palaa takaisin kotiin hevosellaan. Paluumatkallaan hän puhelee tien varrella sikoja paimentavan neitosen kanssa. He eivät heti tunnista toisiaan, vasta, kun molemmat kertovat tarinansa. Niin nuoret rakastavaiset löytävät toisensa uudestaan ilkeän anopin ja tyttärien vahingoksi. Jälkimmäisille se tietää luostariin menoa.

keskiviikko 6. syyskuuta 2023

Ikä ei paina, sanoi Diksi.


Diksi on taas entisensä sairastelun jälkeen. Se haluaa tulla luontoretkille kuten ennenkin. Jos sitä vie ulkona vain kyläkorttelissa, se pyytää ulos jatkuvasti eli kaipaa ulkoilua. 

Lenkin jälkeen haukku nukkuu pitkin pituuttaan lattialla, kuin hyvin ansaittua lepoa urheilusuorituksen  jälkeen. 

Ja ruoka maittaa. Ei tarvitse syöttää kädestä pitäen, ruokakippo tyhjenee alta aikayksikön. Ja uusia koiraherkkuja on ostettu, koska sillä on hyvä maku.

Diksi tuli takaisin, aloin jo pelätä, että loppu oli lähellä.



sunnuntai 13. elokuuta 2023

2000-vuosisadan rutto

https://www.amazon.com/Inheritors-Powder-Arsenic-Forensic-Science/dp/0393239713

Kun seuraa koronatoimia Suomessa ja muualla maailmassa, ei voi välttyä historian opetuksilta. Koronasta on tullut kuin maailmanlaajuista “the inheritor’s powder.”= "perijän pulveria" 1800-luvun arsenikin tapaan.

Koronaa on julmasti annettu levitä kansaan, vaikka alusta asti on tiedetty sen tappavuus ja vammauttavuus. THL/STM ovat seuranneet Ruotsin Tegnelliä, eli koronan vapaata levitystä "let it rip" ja puhuneet "laumasuojasta", vaikka se on valhe. Eläinmaailmassa sitä sovelletaan, kuin Darwinismia, viidakonlakia, heikompien yksilöiden hävittämiseksi eläinlaumasta. Mutta ei ihmisille! Eugeniikkaa se on, mitä muuta. Kun vielä tartuntatautilaki listalta korona poistettiin, pestään käsiä tuhoista. Korona on ja pysyy tappavana ja kaikkia sisäelimiä tuhoavana, kaikesta huolimatta, vaikka kuinka sitä vähäteltäisiin. 100% tehoavaa rokotetta ei vielä ole.

THL:n on kuultu sanottavan, että he ja he ovat "hyvässä kuoliniässä" tai "laatupainotteiset elinvuodet ovat vähissä". Ja niin kuolemista edesauttavat tällä tappavalla koronalla, kun sairaalassa ja vanhainkodeissa ei ole enää suojatoimia kuten maskeja. Niin eläkepommi häviää, valtion ei tarvitse maksaa eläkkeitä. Julmaa on! He, jotka ovat sodan jälkeen hyvinvointiamme rakentaneet, heistä ei enää vanhana välitetä. Jo yli 10 000 koronauhria Suomessa ja uusi kansantauti pitkästä koronasta, joka ei parane. Heistä vaietaan, joista näkyy koronakriisin katastrofi.

Kummitäti oli ihmetellyt, kun Turun-Sanomissa on niin valtavasti kuolinilmoituksia. Sota-aika tulee mieleen. Mutta kaikki vaikenevat, koronasta on tullut kuin tabuasia. Media THL/STM:n puhetorvena on tullut propagandan levittäjäksi. Toisaalta tämä on maailmanlaajuinen reaktio pandemiaan, kun seuraa muutakin kuin Suomen uutisia. Joten kriittisyys kasvaa ja suurennuslasilla saa lukea infoa kuin infoa.

Lehdissä näkyy nyt paljon eri ikäisiä julkkiksia, joilla on ihmeesti ilmestynyt terveysongelmia koronan sairastettuaan. Mutta media vaikenee epäilemättä THL:n painostuksesta, että korona on se suuri syntipukki. Virus jää ihmiseen tuhoamaan sisäelimiä. 

https://www.is.fi/jalkapallo/art-2000009777499.html 

https://www.seiska.fi/kotimaa/jaksaako-aira-samulin-96-uuden-ttk-kauden-legenda-vastaa-seiskalle-mina-pistan-hanttiin/1109627

THL ja STM hierovat käsiään, kun miljoonia, miljardeja tulee koronatutkimuksista. 

https://twitter.com/1000histoires

Tämä pandemia on kuin koronasota, joka jakaa ihmiset kahtia. Toiset, jotka eivät halua uskoa tämän viruksen vaarallisuuteen, koska se estää normaalin elämän tai vaikeuttaa sitä. Ja toiset, jotka viimeiseen asti yrittävät välttää tämän kohtalokkaan koronan kaikin keinoin hyvin suojautumalla. 

Terveys on kultaakin kalliimpaa, sanoi vanha kansa.

Jos maailman businessmiehet ja -naiset eivät olisi tehneet pandemiasta koronabusinesstä virusta levittämällä ilman suojatoimia, pandemia olisi jo voiton puolella 2000-vuosisadan tehokkain suojakeinoin. Mutta epäinhimillisesti, häikäilemättömästi ja epäeettisesti on tästä yleivaarallisesta kulkutaudista kaikki otettu irti ihmisten kärsimyksistä piittaamatta. Tupakkateollisuus ja Marlboro Man on ollut samanlaista businesstä. C'est la vie, kun rahasta tulee kuningas.