https://www.cevennes-tourisme.fr/je-decouvre/flaneries-visites/chateau-tornac/
Koko kesä suunniteltu Tornacin linnaraunion käyntiä, vaikka se on vain 6km:n päässä, on ollut niin kuumaa yli 30°C hellettä, että vain aamulla voi mennä. Nyt lopulta ajateltiin, että tänään tai ei koskaan.
Tuonne linnaraunioille olen kiivennyt jo 30 vuotta, kun alkuvuosina minulla oli täällä Ranskassa vain pyörä ja sinne menin yksinäisyydessäni. Etelä-Ranska oli silloin kuin suurella löytöretkellä olisin ollut. Niin kuluivat ensimmäiset vuodet.
Myöhemmin ei ole tarvinnut enää yksin sinne mennä, kun on siunaantunut tänne paikan päälle kaikkea mitä toivoa voi. Vaikka nyt on koti-ikävä Suomeen, kun pandemia on vanginnut minut tänne neljäksi vuodeksi jo, yleensä olen voinut käydä 2 kertaa vuodessa kotona Suomessa.
Vaikka Tornacin linna oli suljettu restauroinnin vuoksi, kukkulalle pääsi ihailemaan maisemia ympärillä ja voitiin me mennä haukun kanssa nuo kuvat ottamaan.
Tuohon linnaan liittyy tarina, jota en ole ennen kuullut. Pimeällä sinne tuhatvuotiseen ympäristöön ei uskaltaisi mennä. Kummituksia voisi tulla vastaan, varsinkin tuota historiikkia kuultuaan.
Aateliton neito meni naimisiin Tornacin linnaherran, ritarin, kanssa 1200-luvulla.
Ritari lähtee Italiaan (sotaan?) kuninkaan veljen kanssa ja jättää rakkaansa Hermancen Tornaciin. Mutta anoppi tyttärineen ajaa hänet pois linnasta takaisin sikopaimeneksi, koska linnaherran luullaan kuolleen Italiassa.
Pari vuotta myöhemmin ritari palaa takaisin kotiin hevosellaan. Paluumatkallaan hän puhelee tien varrella sikoja paimentavan neitosen kanssa. He eivät heti tunnista toisiaan, vasta, kun molemmat kertovat tarinansa. Niin nuoret rakastavaiset löytävät toisensa uudestaan ilkeän anopin ja tyttärien vahingoksi. Jälkimmäisille se tietää luostariin menoa.
