Kaunokirjoitus uuteen loistoonsa!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

http://www.museeduscribe.com/index.php?page=home&lg=en 

http://www.museeduscribe.com/

https://www.cevennes-tourisme.fr/je-prepare/a-voir-a-faire/musee-du-scribe-saint-christol-les-ales-fr-3858294/

https://www.ales.fr/sortir-bouger/musees/musee-du-scribe/ 

https://www.amisdesmuseesdelecole.fr/musees/musee-du-scribe/ 

Eilen oltiin Dixien kanssa naapurikylän Kirjurin museossa. En ole koskaan ennen ollut siellä, olen ajatellut, että se on liian erikoistunut museo ja siksi vähemmän kiinnostava. 

Mutta, kun tein "Oppia ikä kaikki"-kuvakirjaani, siinä kerroin käsin kirjoittamisen tärkeydestä ja kaunokirjoituksesta, joka on poistettu Suomen kouluopetuksesta. Otin kirjaan mukaan kuvia Nukkenallemuseon Koulunäyttelystä vanhoine kirjoitusvihkoineen. Silloin sain idean, että nyt täytyy kesällä mennä katsomaan tuonne Kirjurin museoon.

Otin muutamia kuvia siellä museossa. Siskon järjestelmäkameralla kuvaaminen on opettelua. En ole kauhean innokas ja kiinnostunut opettelemaan koneita käyttämään, sen verran kuin pakosta joutuu. Tekniikka ei ole minun vahvuuteni. Viime päivät taistelin hiki hatussa juuri yhden teknillisen ongelman kanssa, lopulta onnistuin sen ratkaisemaan, mutta koville otti.

 

Museo on perustettu yli 30 vuotta sitten St Christolin kylän keskustaan entiseen linnan 1600-luvun ulkorakennukseen. Perustaja on entinen opettaja, eläkkeellä, ja entinen teollisuuspiirtäjä, josta intohimoinen kaunokirjoitus, kalligrafia harrastus teki keräilijän, jo 50 vuoden ajan.

Kolmessa kerroksessa on kirjoittamisen oma ennennäkemätön maailma esihistoriasta nykypäivään. Vitriinejä katsellessa ajatteli, ei voi edes kuvitella, mitä kaikkea voi täältä maailmasta löytää. 

Alussa on kirjoituskone kokoelma, kaikki mahdolliset mallit sokeiden kirjoituskonetta unohtamatta. Kirjoitusalustan tai paperien valmistusta kuvataan savilaatasta kierrätyspaperiin. Mistä kaikesta maailmassa voidaankaan paperia valmistaa! Ei uskoisi, ellei näkisi.

Sitten raput ylös ja seuraavassa kerroksessa sulkakyniä tuhansine eri malleineen ja mustepullokokoelmineen. Mielikuvituksella ei ole rajoja. Yhteiskuntaluokat näkyivät, miten arkiesineet oli rikkailla, aatelisilla taide-esineiksi tehty luusta, norsunluusta, hopeasta...mitä vaan arvokasta on olemassa. Kuuluisia posliini-, keramiikkavalmistajia, jotka astioiden lisäksi näitä kirjoitusvälineitä valmistivat.

Kolmannessa kerroksessa oli 1900-luvun alun koululuokka. Viihtyisän näköinen vanha koulu. Pulpeteissa vahan tuoksu, kuten ennen vanhaan. Koulussa oli myös se kuuluisa puukamina, johon  jokainen oppilas toi puuhalon laukussaan kouluun, sanotaan, niin koulua lämmitettiin ja siihen kaikki osallistuivat.

Alakerrassa poistuessa oli iso nukketalo kouluna ruokaloineen ja vessoineen. Se oli uutta tekoa, vaikka tehty edustamaan vanhaa.

Puitteet olivat loistavat holvikaarineen. Ja museon perustaja monsieur oli tuttu ennestään, koska häneltä ostin 20 vuotta sitten yhden vanhan pulpetin ja ison koulukaapin. Hän tuli vaimonsa kanssa tänne museoon katsomaan. Nyt kerroin, että Nukkenallemuseon suljin heti pandemian alettua ja se on paketissa...Oli mukava juttutuokio ja samalla flashback 2000-luvun alkuun. Se muistutti minua museon tulevaisuuden epävarmuudesta alkuvuosina, niistä vaikeista alkuvuosista, joiden yli kuitenkin selvittiin ja päästiin näin pitkälle. Ranskan taival on ohi. C'est la vie!

Muuten heti sinne museoon astuessa näkyi tämä maailmamme kaksinaisuus nyt pandemiassa. Samaan aikaan sinne tuli pieni ryhmä keski-ikäisiä pariskuntia. Minä olin ainut FFP2 maskilla. Kolmikerroksisessa rakennuksessa oli ikkunoita, mutta kaikki kiinni, vaikka tuuletus olisi hyväksi, jotta ilma vaihtuisi, korona leviää ilmassa. Museon perustaja, joka meidät vastaanotti jo kai yli 80v. ilman maskia myös. Päivittäin seuraan twitterissä miten korona on lisääntynyt joka paikassa, mutta tässä maailmassa suurin osa ihmisistä ei halua pandemia todellisuutta, joka rajoittaa elämää ja elää sen mukaan. 

Minulla on hyvä syy varoa kulkutauteja kuten korona. En voisi asua enää Ranskassa jos olisin aina sairas tai korona olisi vienyt terveyden. Terveys on kultaakin kalliimpaa, sanoi vanha kansa. 

Joten FFP2 maskilla matkaan, minne seuraavaksi?

Merkkausliinoista 2.

https://lastentarhamuseo.fi/ommellut-betty-alander-vuonna-1867/ 

https://www.taloustaito.fi/vapaalla/merkkausliinat-olivat-saatylaistyttojen-taidonnaytteita--liinoja-ommeltu-jo-1500-luvulla/#4196cf1b 

https://historia.hel.fi/fi/media/kuva/merkkausliina 

https://www.kansallismuseo.fi/fi/kuukauden-esineet/2012/ruusuryijy 

https://craftstories.fi/project/kansakoulussa-1866-1920-kasityonopetus-oppikouluissa/ 

https://punomo.fi/tekstiilityon-tekniikat-ja-ohjeet/ristipistokirjonta/  

"marquoirs », « marquettes" alussa, jälkeenpäin abécédaires ranskaksi. Tuo "marquette ja marquoir' verbista "marquer"=merkitä muistuttaa suomen kielen merkkausliina, merkitä sanaa.

"Ainsi, les jeunes filles apprenaient la lecture, l’écriture et les chiffres en même temps, pour compléter leur éducation." Niin tytöt oppivat samalla lukemista, kirjoittamista ja laskemista. 

Siihen voisi lisätä koti, kirkko ja isänmaa eli perinteisiä arvoja, perhetapahtumien tallennusta häistä, syntymään ja hautajaisiin, maantietoa, almanakkoja... Ja siihen kirjoiluun tarvittiin kädentaitoja, kärsivällisyyttä, pikkutarkkuutta, taiteellisuutta, mielikuvituksen käyttöä, elämänfilosofiaa...arvomaailma, jota ei aina nykyään enää maailmastamme löydä. 

Monine salaisine symboleineen merkkausliinat olivat tietoarkkuja.

Voi kuvitella onnetonta, jos ei ollut käsityöihminen, kuten sanotaan. Joten kaikilta lapsilta ei voi aina samaa työtä vaatia. Jokainen on hyvä jossakin, kaikilla on lahjoja.

https://www.objetsdhier.com/abecedaire-1209

Merkkausliinoista puheenollen 1.

Nukkenallemuseon Koulunäyttelystä kertoessani aikaisemmin hain tietoa netistä merkkausliinojen historiasta.

https://museopaivakirja.blogspot.com/2021/10/koulunayttelyn-tarinoita-sielta-taalta.html

https://museopaivakirja.blogspot.com/2021/10/koulunayttely-tarinoiden-linkit.html 

https://museopaivakirja.blogspot.com/2021/10/koulutyton-salaisuuksia-vuodelta-1863.html 

Merkkausliinoista:

https://www.vam.ac.uk/articles/embroidery-a-history-of-needlework-samplers

https://americanhistory.si.edu/collections/object-groups/american-samplers

https://www.collectorsweekly.com/folk-art/samplers

https://en.wikipedia.org/wiki/Sampler_(needlework)

https://www.taloustaito.fi/vapaalla/merkkausliinat-olivat-saatylaistyttojen-taidonnaytteita--liinoja-ommeltu-jo-1500-luvulla/#2a8175d1

https://journal.fi/ennenjanyt/article/view/108838/63834?acceptCookies=1

https://www.theunbrokenthread.com/blog/2016/06/21/mounting-old-sampler 

https://hands-across-the-sea-samplers.com/symbolism-sampler-motifs/ Siinä symboleista.

https://antique-marks.com/caring-for-antique-costumes.html 

https://www.antiquesamplers.org/glossary 

https://dustyoldthing.com/antique-spotlight-samplers/

https://pintangle.com/2016/07/25/brief-history-embroidery-samplers/

https://www.chicagotribune.com/news/ct-xpm-1998-02-15-9802150435-story.html

https://madelena.com/introduction-samplers.php

Merkkausliina museo:

https://www.modernfolkembroidery.com/the-sampler-museum/

Monipuolinen historia:

https://pintangle.com/2016/07/25/brief-history-embroidery-samplers/

Aikaisemmin kokoomiani lyhennelmiä nettitiedoista:

Englanniksi merkkausliina on sampler. Sana tulee ranskan sanasta exemplaire, se tarkoittaa esimerkillistä, mallia, jota voi kopioida. Alkuperänä latinan sana exemplum.

Ennen painettuja mallikirjoja kirjontamallit siirtyivät paikasta toiseen käsityöntekijöiden keskuudessa näiden kangaspalojen avulla Lähi-Idästä Eurooppaan. Tietotaito ennen kirjoja.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Painaminen

 

 

Elefantti lasikaupassa

 https://barjac-foire-antiquites-brocante.org/

Barjacin antiikkimarkkinoilla tänään. Olen huomannut, että FFP2 maski on ollut tehokas koronasuoja, uskalsin sen kanssa mennä antiikkimarkkinoille. Porukkaa on paljon, ulkoilmassakin voi viruksen saada, kun tuulee ja ihmisiä tungeksii.

Minulla on aina auto samoissa paikoissa sivussa, jossa ilmainen paikka. Toiset maksavat siitäkin, kun haluavat autonsa lähettyville. Nyt oli se paikka aurinkoinen jo aamulla yhdeksän aikoihin, kun tultiin Dixien kanssa, piti ottaa haukku mukaan markkinoille, auto olisi ollut liian kuuma, eikä kaikkia ikkunoita uskalla jättää täysillä auki.

Niinpä lähdettiin kierrokselle tänne "ulkoilmamuseoon", jossa yli 300 isoa standia eri puolilta Ranskaa ja myös lähimaista mahdollisesti. Dixie kulki talutushihnassa ja antoi minulle vanhan koiran kävelytahdin. Toisaalta se oli sopiva, kun oli valtava ihmisvilinä antiikkia ihmettelemässä. Kaikkia sukupolvia siellä näkee ja koiria erikokoisia rotuja. Niistä haukku ei ollut paljon moksiskaan, on tullut niin rauhalliseksi vanhetessaan. 2017, kun se adoptoitiin, sitä ei voinut viedä tuonne, koska oli agressiivinen puolustuskannalla. Sitä oli kaltoin kohdeltu, pahoinpidelty, joten ymmärsi reaktion. Täysin se on muuttunut sittemmin, kun on saanut luottamuksen ihmisiin takaisin ja belgianpaimenkoiran ylpeyden, jota ei saa riistää. Nykyään se haluaa tervehtiä kaikkia ihmisiä kylillä, menee ihmisten tykö silitettäväksi.

Tuolla markkinoilla on aina jotakin erilaista, jota ei ennen siellä ole nähnyt. Nyt siellä oli vanha puinen puhelinkoppi, joita on ollut viimeksi peltisiä tai rautasia. Mitään puhelikoppeja ei ole enää missään. Mutta Ranskassa lankapuhelin on käytössä kännykän rinnalla yleisesti. Minulla se on ollut se paras vaihtoehto. Kauhistelen ympärilläni ihmisiä, jotka ovat aina puhelimessa tai älypuhelin kuin oppaana nenän edessä missä liekin, minne meneekin, niin kuin se olisi hengissä pysymisen edellytys. Riippuvuuksia se on. Ihminen tulee riippuvaiseksi koneista, kuten ennen radiosta, sitten televisiosta, nyt tietokoneesta, siitä minä olen myös riippuvainen, olen liikaa tässä koneella. Onneksi on koira, joka vie luontoon.

100 vuotta vanhan pienen kasvistovihkosen näin. Kaunista musteella kirjoitettua kaunokirjoitusta selosteena. Hieno, mutta huonosti säilynyt, liikaa tahroja. En ostanut. Yleensä kasvistot ovat isokokoisia eikä vihkomuodossa, vaan erillisiä sivuja.

Näin ihastuttavan 1800-luvun kukka-aiheisen, käsinmaalatun pienen puulaatikon, joita tehtiin kuulema morsiuslahjaksi Normandiassa Pohjois-Ranskassa. Se oli kallis. En ostanut. Mutta jäi mieleen. Ja sain siitä yhden idean, jonka voisi myöhemmin toteuttaa, kun löytää sellaisen samantyylisen. Ideoiden metsästystä tämä kirpputori- tai antiikkimarkkinat ovat. 

Lasi-, posliini-, savitavaraa on aina paljon. Kun siellä sellaisten helpostisärkyvien astioiden keskellä puikkelehdittiin ahtaissa paikoissa, Dixie talutusnuorassaan ja vähän vanhuuden kankeana oli kuin elefantti lasikaupassa. Mutta ei rikkonut mitään. Vaikka nolo oli, kun sille tuli kakkahätä keskellä ihmisiä parhaassa paikassa, onneksi olin varautunut ja pusseja oli mukana, että sain siivottua jäljet.   

Tauluja on myös aina, mutta nyt ei ollut sellaista puhuttelevaa, jota olisi valokuvannut. Alussa yksi kuvani, hain kuvattavaa, ei ollut erikoista, siksi kuvasin noita tyypillisiä eteläranskalaisia suuria saviastioita.

Kun oltiin kierroksia tehty puoleen päivään asti, ajattelin, että en taida ostaa nyt mitään. Sitten katselin vielä lopuksi yhtä standia ja huomio kiinnittyi 1800-luvun lopun merkkausliinaan, siinä houkutus. Ostin sen. Niitä merkkausliinoja minulla on nyt kolme, kaksi ennestään myös 1800-luvulta, vanhempia kuin tuo.

 

Sitten lähdettiin poispäin, ei jaksanut enää, koska 30°C asteessa väsyy helposti. Haukku seurasi uskollisesti ja on aina samaa mieltä, minne mennään, milloin, ja milloin lähdetään pois.

Palatessa kotiinpäin matkalla pysähdyttiin ottamaan pari kuvaa.

Dixie poseeraa kirkon rappusilla.

Tuollaisia vanhoja keskiaikaisia kyliä on täällä paljon, rakennettu kukkulalle talo talon viereen pikkukatuineen. 

"Kirkko keskellä kylää" sanotaan Suomessakin.

 

Kesä 2024

Tässä kesän 2024 kuvat Dixien kanssa Anduzessa.

Nyt on jo elokuu puolessa välissä. Aika kuluu äkkiä. Ensin odotettiin kevättä, sitten kesää, nyt syksyä, sitten on joulun odotusta. Mutta aika pysähtyi tänään, kun otettiin kesäkuvia Anduzessa. 

Dixie on 16v ja 6kk huomenna 17.päivänä. Välillä tulee ajatus, että haukku voi kuolla, vaikka on ollut terveenä viime kesän jälkeen, jolloin teki melkein kuolemaa kipeänä, mutta se parani ja sain sen takaisin. Moninkertainen ilo on ollut sen jälkeen haukku seurana.

Melkein joka päivä mennään 2-3km:n luontoretki. Alkukesästä sai syödä tien varresta villikirsikoita, sitten tuli luumuja luumupuista, viimeksi karhunvatukoita. Villiviikunoita on myös, mutta ei ole ollut vielä kypsiä. Niistä hedelmistä näkee luonnon kiertokulun.

Siellä puistossa on valkoisia joutseneita ja yksi musta joutsen, joka on aina yksin.

Tässä pidän haukkua sylissä ja suren samalla, koska ei tiedä kuinka kauan saan vielä sitä pitää.

Odottavan aika on pitkä

Muovikassien siivous jatkuu. Nyt järjestin matkakassia, jossa vanhoja matkalippuja, eri kaupunkien karttoja yms. infoa paikoista, joissa olen poikennut Suomen matkoillani. Ne laitoin korjuun, joskus voi tarvita. Mutta vanhat matkaliput, hotellivaraukset yms.vähemmän tärkeät silppusin roskiin.

Taas löysin lentokentällä kirjoittamaani päiväkirjaa aikaa kuluttaakseni. Kynä ja paperi on siinä hyvä ja ajatukset lentävät. Tässä yksi matka.

---------------------------

Klo:20:00 istun nyt Bremenin lentokentällä. Jalat ovat muusina. Minulla oli jalassa uudet kengät, jotka uudistin tänään. Vain kerran ennen olen niitä pitänyt. Se oli vähän hölmö idea. Mutta kesäkengät jäivät Suomeen. Kävelin keskikaupungilta tänne, noin tunnin kesti. En ottanut raitsikkaa, koska joudun odottamaan täällä huomen aamuun asti. Lento on klo 6 :30 Tampereelle. Olisin joutunut tulemaan yöllä kentälle, en tykkää suurkaupungissa liikkua yöllä. Nyt jalat ovat niin väsyneet, etten muista minulla olleen sellaista tunnetta moneen vuoteen. Ei uskoisi, että uudet kengät voivat ihmisen niin väsyttää. Toisaalta se on melkein ihana tunne, kun jaloissa surisee. En kyllä enää mihinkään pääsisi. Saa nähdä huvittaako huomenna mennä Tampereella Vakoojamuseoon, jos se ei ole kaukana rautatieasemalta. Ei maanantaisin ole paljon muuta museota auki. Pää on myös väsynyt. En uskaltanut nukkua kunnolla, oli valot päällä, koska piti herätä jo klo 4:ltä aamulla varmuuden vuoksi, oli touhuttavaa ennen lähtöä. Joten koiran unen jälkeen pää on vähän pyörryksissä ja silmät menivät kiinni junassa. Piti olla tarkkana, ettei mennyt Béziers kaupungin ohi, se juna menee Madridiin asti.

Béziers‘n rautatieasemalta bussi lähti vierestä lentokentälle klo 11:15. Siinä bussipysäkillä meitä odottajia oli useampi. Kolme saksalaista naista ja mies. He olivat kaikki kauhean puhuvaisia, oli kiva jutella. Aika kului hyvin, koska juna oli saapunut jo n.9:20 ja bussi lähti vasta parin tunnin päästä. Lopulta päästiin lentokentälle ja lentokoneeseen. Se ei ole iso kenttä ja muutenkin ok. Lento oli klo 13:30, perillä Bremenissä oltiin n.klo 15:30.

Sää on ollut suotuisa, aurinkoinen niin Ranskassa kuin Saksassa. Bremenin kenttä ei ole myöskään kauhean suuri, kaupungissa on yhtä paljon asukkaita suurin piirtein kuin Helsingissä. Perillä Bremenin kentältä lähti raitsikka 6 keskustaan, jäin pois siltojen jälkeen, siitä on lyhyt matka vanhaan kaupunkiin. Siellä on mielenkiintoinen kortteli putiikkeineen, joilla ovet auki sunnuntaisin myös. Valitettavasti siellä oleva Lelumuseo on kiinni sunnuntaina.

Kiertelin kaupunkia klo 16:stä klo 19:sta, kunnes tulin tänne kentälle. Ihana vanha kaupunki ja ystävälliset ihmiset. Tänne täytyy tulla uudestaan, täällä on paljon nähtävää. Pitää varata päivät, jolloin voi saada kaikki irti käynnistä, myös kirpputorit mukaan lukien.

Katsoin sleeping in the airports, com sivuilta netistä, tämä kenttä pitäisi olla ok. Ovet suljetaan ennen puoltayötä ja tarkastajat käyvät kierroksella, pyytävät nähdä lentoliput. Joten ulkopuolisia tänne ei pääse. Jo klo 4:ltä aamulla alkaa ihmisvilinä, kun lennot alkavat piakkoin.

Sitten, kun pääsen Tampereen koneeseen klo 6:30 ei haittaa, vaikka nukahtaisin, koska päätepysäkki on Tampere, ei voi mennä ohi.

Olen valmistellut tätä matkaa jo yli kuukauden päivät internetissä. 110€ menopaluineen Ryanair lennot Bézier-Bremen-Tampere ja paluu on sitten Tampere-Frankfurt Hahn-Montpellier. Kaupungin karttaa olen tutkinut valmiiksi, ettei olisi sitten kuin puusta pudonnut. Béziers’n lentokenttä on n.13km rautatieasemalta ja bussi maksoi vain 1,60€, Bremenin kenttä on kaupunkikenttä, yli 3km keskustasta, raitsikka maksoi 2,50€.

Teen toisen kerran tämän saman reitin, jos saan sopivat lennot. Ongelma voi olla Nîmesin ja Béziers’n junamatka, koska lakkoja on usein. Nytkin alkoi taas lakko. Pitää varautua tulemaan bussilla, jos junat ovat lakossa. Ostin junalipun etukäteen netissä kuten aina 16,50€. Matkaansa ei voi laittaa junan varaan, koska ovat epäluotettavia lakkoineen. Toisaalta lipun hinnan saa takaisin, jos on lakko.

Klo 4 aamulla. Pitkä yö on ohi. Puolen yön jälkeen menin pitkäkseni istumapenkille, jossa ei käsinojaa. Yöllä nousin pystyyn ja huomasin, että meitä tyttöjä oli rivissä useampi pitkällään penkeillä. Vastapäätä on leipomo kahvila, joka on auki yön läpi. Ennen klo 4 alkoi liikkua taas ihmisiä, jotka tulivat varhaiseen aamulentoon. Minäkin piristyin ja nousin istumaan. Kestävyystesti oli ohi. Yö lentokentällä kasvattaa luonnetta, kun ei ole kaikkia mukavuuksia. Kohta voin mennä matkatavara tarkastukseen. Ollaan sitten lennon jälkeen Suomessa!

----------------------------

Tästä matkasta on 10 vuotta aikaa, se oli 2014.

https://museopaivakirja.blogspot.com/2014/06/beziers-bremen-tampere-frankfurt-hahn.html

Nyt odotan taas Suomen matkaa...

Siivous tunnelmaa

Viime päivät olen järjestänyt varastohuoneen paperikasseja, joita on kertynyt liikaa hyllyille, kun on sellainen ajatus, että tärkeät viralliset paperit täytyy säilyttää, eikä saa heittää pois. 

Nyt olen ajatellut, että ei kaikkia vanhoja laskuja, vakuutus, vero, pankin yms.papereita tarvitse koko elämää säästää. Omia henkilökohtaisia tarkoitan, Nukkenallemuseo yhdistyksen paperit, ne ovat eri asia, ja arkistoidaan, hienosti sanottuna. Monista omista papereista vuosien varrella sen sijaan tulee nyt silputtavaa roskikseen. Mutta sellaisenaan mitään henkilödataa ei voi heittää roskiin, koska identiteettivarkauksia, ties mihin voidaan väärinkäyttää toisten ihmisten tietoja, lentolippuja, lentotavaraliitteitä unohtamatta.

Nykyään monet viralliset paperit ovatkin jo vuosia olleet sähköistettyjä digimuodossa, joten paperimäärä on paljon vähentynyt.

Kuvassa on kaksi tavalliselta näyttävää postipaketti lähetystä. Minulle ne eivät ole tavallisia, vaan dokumentteja 2 pahvilaatikosta, jotka äiti ja isosisko lähettivät tänne 14.1.2000. Noin 100 nukkea ja nallea, pieni kokoelmani, jolla aloin tämän Nukkenallemuseon vuonna 2000. Oikeastaan näyttely se vain oli, mutta heti alussa käytin komeasti museo sanaa, vaikka ranskalainen ystävä totesi, ettei se hänen mielestään ole museo, kun niin vähän tavaraa on. Mutta ei saa halveksia "pienten alkujen päivää". Nyt kokoelma on kasvanut tuhansittain, taloni tuli liian pieneksi, kun ne valtasivat huushollini. Keräilylle ei ole loppua näkynyt, kun se alkuvuosina oli menestyksen tae. Mutta muutakin voi elämässä jo olla vähitellen. Aikansa kaikella.

Kun katselin parikymmentä vuotta vanhoja pankin kuukausitiedotteita Suomesta, yhden sivun takaosaan olin kirjoittanut käsin kuin päiväkirjaan: 

-----------

10.10.06

Olen nyt Brysselin lentokentällä, jossa täytyy odottaa jatkolentoa Helsinkiin monta tuntia. Aamulla varhain tulin Marseillen lentokentältä tänne.

Lentokentät ovat taianomaisia, koska voi lentää maailmasta toiseen maailmaan. Illalla saavun Helsinkiin. Se on kuin toinen planeetta, arktinen sellainen. Kaikki muuttuu. Tänä syksynä näen kaksi erilaista syksyä. Etelä-Ranskan jälkeen Suomen syksyn. Kun lähdin Nîmesistä ja Lézanin kylästä, oli vielä kesäistä. Kun saavun Helsinkiin, saa lisätä paljon vaatekertaa, on jo syysmyöhäinen kylmä ilma.

Nyt on hyvä aika mennä kotiin Suomeen, koska myöhemmin ei enää voisi mennä. Tuttua ja turvallista kotiväkeä ei mikään korvaa, vaikka asuu maailmalla. Lontoossa näin kerran kaupan ikkunassa sanat « Invisible ties » eli näkymättömät siteet, jotka meitä yhdistävät, vaikka menisimme maan ääriin kauas näkymättömiin pitkäksi aikaa. Äiti, isä, siskot ja veljet ovat mielessä. Ihminen ei ole saari, sanotaan, ja sen saa elää konkreettisesti elämässään, varsinkin kaukana kotoa. Vaikka se olisi oma valinta ollut. Emme me ole kuin tuulen mukana ajelehtivia puun hylkyjä aavalla merellä. Meillä on silloin turvallisuudentunne, kun kotisatama odottaa, ja ankkurin voi laskea.

-----------

Tavallisia arkisia, vanhoja papereita selaillessa on kuin elämän filminauhaa katselisi kauas vuosien taakse. Niin moni on jo poissa, he tulevat kuin uudestaan elämään näissä dokumenteissa. Parku tuli lopulta, ikävä rakkaita läheisiä, koti-ikävä.

"Kahtahalle kulkee joka tie, jostain pois ja jotain liki vie"

https://www.uzes.fr/

Viime viikonloppuna oli Ranskan Kansallispäivä. 

Me oltiin Dixien kanssa Uzèsissä antiikkimarkkinoilla, jotka on siellä joka vuosi isolla puistoalueella. Ne ovat pienemmät markkinat kuin Barjacissa, mutta mielenkiintoiset myös, kuin kesäinen ulkoilmamuseo.

En ole siellä ollut koko pandemian aikana, vaikka ennen joka vuosi. Nyt menin, koska FFP2 maskilla voi hyvin suojautua koronalta. Vaikka ulkotiloissa, tuuli voi virusta kuljettaa, savu tai muu. 

Nalle sieltä mukaan tuli, ja 50-60-luvun ranskalainen Boby Jouets koulu.

Nallea en voinut vastustaa, koska maksoi vain 15euroa. Se oli romujen keskellä ja myyjämies ihmetteli, kun sitä arvostin, vaikka siltä puuttuu toinen käsi. Reissussa se on rähjääntynyt ja paljon elämää takana, kai 100-vuotias kengännappi silmineen. Hieno mohair turkki päällä tällä laihalla karhulla. Mutta sen verran likainen bakteeripeikko se oli, että piti putsata, jotta saa olla juhlakunnossa esillä museossa. Ties missä hylättynä ollut vuosikymmenet ja kaikki pölyt, bakteerit, virukset kerännyt ympäriltään.

Tuon koulun siivosin myös, kaikki on yleensä puhdistettavaa noilla toreilla, antiikkiliikkeessä on puhtaampaa, mutta hinta myös korkeampi. Koulu kiinnosti siksi, että siinä kaikki on alkuperäistä, eikä puutu mitään. Yleensä noista tavaroista on vain puolet jäljellä, muut ovat hävinneet. Lisäksi kehitys näkyy, kun seinillä on koulutaulut liikennekasvatuksesta, koska autokanta oli lisääntynyt ja lapsille opetettiin turvallista liikkumista liikenteessä. 

Koulussa kirjoitettiin kaunokirjoitustunnilla: Ohittaes jotakuta, kelloasi rimpauta. Kuvan nalle on 100-vuotias Steiff.

Minua jännitti automatkaan lähteä, koska olen ajellut vain kotinurkilla välttämättömillä asioilla ruokakaupoissa. Auton sain katsastettua, joten autoon voi taas luottaa.Jos ei aja yhtään isommissa paikoissa, tulee helposti ajokammo, ei uskalla enää lähteä kauemmas. Siksi myös on tärkeää alkaa taas ajella, jottei ajoataito ruostu. Uzèsissa oli silloin lauantaina toripäivä, joten valtavasti autoja ja ihmisiä joka paikassa. Mutta siellä en mennyt ollenkaan tavalliselle torille, ei huvita ihmismassat. Auton kanssakin oli monimutkaista päästä pois tuosta kansainvaelluksesta. Ranskalaisten kesälomat alkaneet ja Uzès on suosittu turistipaikka, se näkyi.

Muuten nostalgiaa riitti myös tälle reisulle. Kun poikettiin samalla tuon pikkukaupungin ulkopuolella olevaan ostoskeskukseen, jonne mentiin Musée du Bonbon eli Karkkimuseon ohi, tuli mieleen muistoja. Ennen sinne vietiin aina Nukkenallemuseo esitteitä kuten myös Turistitoimistoon. Markkinointimatka tämä ei ollut enää. Kelloa ei katsottu, kun ei tarvinnut kiirehtiä avaamaan museota kuten aina oli ollut tapana, Ja kun tältä n.36km-40km matkalta palattiin kotikylään Lézaniin, ei ollut enää MUSEE DES POUPEES ET NOUNOURS Nukkenallemuseo kyltti meitä vastaanottamassa kylään kuten se oli tien vieressä ennen kylää 22- 23 vuotta. Kaikki kyltit olen siivonnut pois joka paikasta. Aikansa kutakin. 

https://www.haribo.com/fr-fr/activites/musee Siinä Karkkimuseo Haribon sivut.

Nyt odotetaan uuden alkua, kun taas tuli näitä museon tulevaisuuden lupauksia, nalle ja koulu. Horisontissa täytyy näkyä aina jotakin... 

Tässä Ypäjän kansakoulun opettajani Mirja Mettälän kirjoitus muistivihkooni 60-luvulla, kun oli muutettu kesällä Ypäjälle Tarvasjoelta.

Hyvää Juhannusta!

Tässä kasvienkeräily muistojani vuodelta 1969 Loimaan yhteiskoulusta.

 

Mitä mahtuu kansien sisälle?

Tänään tuli postista 6.kuvakirja tai scrapbook Oppia ikä kaikki. Piti saada kuuteen kuvakirjaan muistoksi kuvina kaikki kakskymmentä museovuotta elämästäni. Niin kuin on ennen otettu valokuvia elämän eri vaiheista ja koottu valokuva-albumiin. Samalla voi kertoa, mitä niihin kuviin liittyi, eivät ole pelkkiä kuvia, vaan elettyä elämää, joka alkaa elää. 

Erilaisia elämän kohtaloita on siinä myös, kun alkaa salapoliisina tutkia. Siksi historia kiehtoo, kuin elokuvaa katsoisi. Minä olen siinä kertojan osassa, kun kerron, mitä olen löytänyt maailmalta.

Tässä 6.:ssa ei ole vain museon Koulunäyttelyä, vaan osittain myös muuta, sellaista, joka on pysäyttänyt ja tullut esiin kokoelmani jostakin tavarasta. Kirpputori on siitä hyvä "ulkoilmamuseo" kuten ne Ranskassa ovat, että ei koskaan tiedä, mitä näkee tai löytää. Sellaiseksi tuon viimeisen kuvakirjani tein. Toisaalta sellaiseksi myös Nukkenallemuseo tuli lopulta, kun sitä monipuolisti.

Ennen koulussa näkyi opetuksessa perinteiset arvot, koti, kirkko ja isänmaa. Joten se tulee esiin tässä museon koulussa monin tavoin koulutauluina seinillä, koulukirjoissa, -vihoissa ja vapaa-ajalla muistivihoissa ym.. 

Alla kuva vanhasta 60-luvun muistivihon sivuista, jossa elämänopetuksia lapsille. Onko mitään sellaista enää jäljellä nykyaikana? 

Otin kuvan yhdestä aukeamasta, jossa vasemmalla on nuo muistivihko sivut ja oikealla vanhempani koulukuvat 20-luvulta. 

Kun Koulunäyttely saadaan Suomeen museon mukana, pitää löytää Suomen kartta luokan eteen, täällä Ranskassa se on ollut Ranskan kartta. Ja muutenkin kasvattaa kokoelmaa suomalaisen koulun historiaa ajatellen.

Ranskassa olen nähnyt Koulumuseossa luokan edessä Ihmisoikeusjulistus taulun, taisi olla Saksassakin Nurembergissä. Nurembergin museosta jäi mieleen yksi pulpetti, joka oli sijoitettu jotenkin ennen museoon astumista korokkeelle kunniapaikalle kuin symbolisesti muistutuksena opetuksen tärkeydestä lapsille. Erilaisuuksia on eri maissa kouluopetuksessa ollut ja on, vaikka myös paljon samaa.Siksi on mielenkiintoista käydä Koulumuseoissa. Loimaalla on yksi hieno, jossa käytiin. Somerolla myös.

https://www.loimaaseura.fi/museot-ja-nahtavyydet/koulumuseo

https://kotiseutuliitto.fi/tietopankki/kotiseutumuseot/suomen-kotiseutu-ja-paikallismuseot/varsinais-suomen-kotiseutu-ja-paikallismuseot/ 

Someron Koulumuseota ei löytynyt netistä, jos sitä ei ole enää.

https://museums.nuernberg.de/museum-for-industrial-culture/permanent-exhibition/school-museum