Viikonlopulla oli viimeiset talvilomapäivät. Odottelin vielä museokävijöitä, vaikka epävarmaa se oli ja odottamatonta kuten turismi on.
Mutta yllätys, yllätys. Lauantaina oli 4 ja eilen 7. Paikallisia ja vähän kauempaa Arlesista, joka on Provencea eikä Gardin aluetta kuten tämä. Museomainos heidät tänne toi ja Anduzen turistitoimisto.
Arlesilaiset olivat isovanhempia lapsenlapsineen kuten usein tänne tulee. Heitä ennen tuli kolme eläkeläisrouvaa St Jean du Gardin kylästä noin 20km täältä. He eivät tienneet tämän museon olemassaolosta, vaikka asuvat aika lähellä. Turistitoimisto oli mainostanut meitä, kun he etsivät vierailupaikkaa.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Arles
68 museokävijää kaikkiaan nyt lomilla on ollut. Se on paljon meidän tilastoissa, ei entisinä vuosina ole niin paljoa ollut.
Kolme etäisen naapurikylän eläkeläistä olivat oikea kysymyspommi täällä museossa, kun he saapuivat. Hyvin ystävällisiä ja kiinnostuneita kaikesta, he halusivat tietää kaiken mahdollisen. Mistä olette näitä löytänyt? Kun kerroin, että olen suomalainen, siitä seurasi liuta uusia kysymyksiä. Aloin esitellä madameille kokoelmaani kuten kaikille muillekin. Se herätti keskustelua. Onneksi uteliaisuudet loppuivat vähän, kun uusia museokävijöitä astui ovesta sisään. Mutta ne kyllä taas jatkuivat noiden vanhusten osalta yläkerrassa, kun sinne siirryttiin. Uteliaisuudella ei ollut rajoja. Myös yksityiselämäni kiinnosti valtavasti näitä kolmea vanhaa rouvaa. Mutta minä lopetin toisarvoiset kysymykset lyhyeen, kiertämällä ja muuttamalla puheenaihetta. En minä vaan kehtaisi, enkä kysyisi museon pitäjältä, onko hän naimisissa, onko lapsia jne.
Me ulkomaalaiset joudumme helposti nurkkaan, kun Marine le Pen poliitikon äänestäjät meitä tenttaavat. Pariisi johtaa ykkösenä maailman turistikaupunkina. Jos tuo ranskalainen naispoliitikko pääsee presidentiksi, hän siivoaa yltiöisänmaallisena maansa ulkomaalaisista. Ennen pitkää turistit alkavat kaikota Ranskasta tässä Eurooppa-Amerikka jne. vihamielisessä ilmapiirissä. Monet turismilla elävät ranskalaiset yrittäjät ovat silti myös Marine le Pen kannattajia. Sitä en ymmärrä.
Tällä lomalla oli enimmäkseen juuri näitä enemmän tai vähemmän paikallisia museossa. Mutta nyt ensimmäisen kerran pitkään aikaan tulivat nuo ei toivotut kysymykset. Vaikka ei siinä tällä kertaa näyttänyt olevan ilkeilyä. Se on vaan kai tapana pikku kylissä vanhuksilla. Kun ei pääse itse enää liikkumaan oikein mihinkään, vaan on aina pienissä ympyröissä, alkaa arvostelemaan toisia, heidän tekemisiään tai tekemättä jättämisiään. Kaikkien ihmisten pitäisi olla kai samanlaisia, niin sitten he olisivat tyytyväisiä. Tai sitten he keksisivät muuta, mitä pauhata. T.s.akkain juoruilua.
Vastapäätä asuva eläkeläisemäntä on hyvä "vahti" nukkenallemuseolle. Hänen autonsa paloi yksi vuosi, joten matkat loppuivat siihen ja nyt hänen elämän ympyrät ovat kylämme "muurien" sisällä. Ikkunasta naapuri seuraa ja tietää, kuinka paljon museossa käy väkeä. Se on hyvä. Kehui yksi päivä, että kyllä on ollut vilkasta viime viikkoina. Se on hyvä "juorumainos" kylällä. Mutta tämä vanha rouva on myös yllättävä välillä. Puhuu yhtä ja tekee toista. Ajattelen, että en haluaisi tulla sellaiseksi vanhoilla päivilläni.
Piakkoin minulla on uutta aihetta tänne blogiini. Kyläakat eivät kiinnosta enempää, nukketalojutut yms. ovat hauskempaa ajateltavaa ja kirjoitettavaa. Ja tietenkin Dixou-koira.
maanantai 9. maaliskuuta 2015
lauantai 7. maaliskuuta 2015
Provencessa kevätajelulla
http://www.visitsalondeprovence.com/actualites/festival-europeen-de-la-poupee
Tässä yllä linkki nukkefestivaaliin, jossa olin tänään. Odotin sitä jo pitkän aikaa. Se on aina minulle kuin alkukevään kohokohta, kun pääsee ajelulle Dixoun kanssa vähän kauemmas muihin maisemiin ja vielä keväisiin. Provencessa, noin 100km täältä, on kevät vähän edellä yleensä. Tänä vuonna ei ollut, vaikka siellä täällä kukkivat mantelipuut valkoisina.
Lähdettiin aamulla liikkeelle jo ennen klo 8. Ajattelin, että "the early bird catches the worm." - Parhaat palat saavat aamuvirkut. Matka kestää runsaan pari tuntia ja tapahtuma alkaa klo 10. Yksi kerta hieno nukketalo kalusteineen meni halvalla nenän edestä, koska saavuin liian myöhään.
Dixou koirani jäi taas vartioimaan Peugeot 205 parkkipaikalle, kun minä menin nukketapahtumaan. Haukun kanssa on mukava matkustaa, se tykkää autoajeluista, katselee maisemia ikkunasta kuin ihmiset vaan. Ja sitten nukkuu takana kuin vain 14-vuotias iso koiravauva voi nukkua, vartijakoiran unta.
Olin säästänyt tätä tapahtumaa varten, jotta voi ostaa jos löytää jotain erikoista. Kaikkein ensimmäisenä silmäilin pikaisesti nukketalot, kuinka monta ja minkä hintaisia. Oli siellä enemmän nukketaloja kuin ennen. Hintahaitari oli yli sadasta eurosta yli tuhanteen euroon. Hinnat riippuvat myyjistä, toiset ovat selvästi ylihintaisia. Moritz Gottschalk punakattoinen nukketalo 1920-luvulta maksoi 750 euroa. Halvemmalla saa, olen huomannut, ainakin ilman huonekaluja. Vaikka tietenkin kunnosta riippuu myös. Ranskalaisesta 1900-alun koulusta ilman nukkeja pyydettiin 240 euroa. Se ei ollut kallis. Hinta olisi voinut pudota vielä. Kiertelin salissa moneen kertaan, ensimmäisella kerralla ei kaikkea huomaa, koska standit ovat pikku- ja isoa tavaraa täynnä. Aika paljon samat myyjät siellä ovat vuodesta toiseen. Heitä tulee myös ainakin Saksasta ja Englannista ranskalaisten lisäksi.
Jo tutuilta tulleilta myyjiltä ostin pienen pienen roombox nukketalon 140 eurolla. Se on 1900-alkua, 22cmx11cmx14cm. Saksalainen, vaikka siinä on myös ranskalaisia Simon & Rivollet rautahuonekaluja. Kaikki näkyy olevan alkuperäistä hienoine tapetteineen. Siinä on oma tunnelmansa. On kuin menisi ajassa taaksepäin 100 vuotta, kun sitä katsoo. Se on luonnossa vaikuttavampi kuin kuvassa, kuten kaikki. En ole ennen nähnyt niin pientä. Todella miniatyyri.
Vasta yleissilmäyksen jälkeen katselin kaikkea yleisesti. Houkutuksia oli paljon, mutta pidin kovin kiinni kukkaronnyöreistä sen jälkeen, kun nukketalo oli ostettu. Kaikkea muuta saa kuitenkin muualtakin ja vielä halvemmalla hinnalla, ajattelin. Nukeista teki mieli Grödnertal puunukkeja. Yksi sellainen pieni oli ihana alkuperäisissä vaatteissaan 1800-luvun lopulta, hinta oli aika kova 140-150 euroa. Sitten olisi eri asia, jos ne olisivat 1800-luvun alusta tai puolesta välistä.
Pääsin vähän eteenpäin myös restauroitavan Jumeau-nukkeni kanssa. Kerroin resturointitoiveistani ja -peloistani. Pelkään, että restauroija koskee nuken kasvojen alkuperäiseen huulten-ja kulmakarvojen väriin, siis maalaukseen. Olen nähnyt uudelleen meikattuja Jumeau nukkeja ja se on minulle kauhistus! Ne on pilattu. Lisäksi siitä joutuisi vielä maksamaan, vaikka lopputulos ei miellyttäisi. Tarkoitus on vain kasvojen liimatun osan peittäminen ja siinä kaikki. Mihinkään muuhun ei saa koskea. Sovittiin yhden restauroijan kanssa, ehkä menen seuraavaan nukketapahtumaan keväällä ja vien nuken hänelle samalla, saa nähdä.
Museon markkinoinnista puheenollen. Tässä oiva tilaisuus viedä pino museomainoksia. Jätin niitä heti sisään tullessani eteisen pöydälle ja myös joillekin myyjille tai muille. Lisäksi pois lähtiessäni menin sattumalta ohi Saippumuseon, jonne poikkesin niitä viemään.
Paluumatka meni siivillä. Innoissani uudesta vanhasta nukketalosta ja monista uusista kontakteista, ajatukset olivat tuulettuneet, niinkuin pitääkin. Menomatkalla olin taas hermoillut ajosta, kuten aina pitkällä matkalla ollessani. Pitäisi ajaa enemmän myös muualla kuin kotinurkilla, että ajotaito säilyisi ja olisi varmempi kuski. Dixou ei kyllä koskaan pelkää takana. Se luottaa ajotaitooni.
Harmitti, kun unohdin kameran kotiin. Takaisin tulessa nähtiin Provencen tasangoilla valtava lammaslauma, niitä oli varmaan tuhat. Se oli vaikuttava. Olisin ottanut kuvan. Harvoin näkee niin suuria laumoja.
Piti kiirehtiä klo 15 kotiin, koska museo aukeaa. Täpärää se oli, koska ruokakauppaankin oli asiaa. Mutta niin me onnistuttiin, että juuri kello 15 oltiin perillä. Naapurin nuorimies sanoi minulle parkkipaikalla, että porukkaa oli jo museon oven takana. Alèsin naapurikylästä yhdet isovanhemmat tyttärensä ja tyttärentytön kanssa olivat tulossa museoon. He olivat löytäneet meidän museomainoksen yhden vuoren luolilta, niitä alueemme turistinähtävyyksiä. Alla linkki. Ja sen lisäksi netistä oli vielä tarvinnut katsoa. Joten ne nettisivujen kuvat olivat vaikuttaneet. Mukava yllätysvierailu. Nukketaloja hekin ihmettelivät, kuten monet muut. Siksi taas yhden uuden ostin.
http://www.grotte-cocaliere.com/index.php?l=en
Tämä oli hyvä päivä. Sanotaan, että vanha seikkailu on uuden alku.
Tässä yllä linkki nukkefestivaaliin, jossa olin tänään. Odotin sitä jo pitkän aikaa. Se on aina minulle kuin alkukevään kohokohta, kun pääsee ajelulle Dixoun kanssa vähän kauemmas muihin maisemiin ja vielä keväisiin. Provencessa, noin 100km täältä, on kevät vähän edellä yleensä. Tänä vuonna ei ollut, vaikka siellä täällä kukkivat mantelipuut valkoisina.
Lähdettiin aamulla liikkeelle jo ennen klo 8. Ajattelin, että "the early bird catches the worm." - Parhaat palat saavat aamuvirkut. Matka kestää runsaan pari tuntia ja tapahtuma alkaa klo 10. Yksi kerta hieno nukketalo kalusteineen meni halvalla nenän edestä, koska saavuin liian myöhään.
Dixou koirani jäi taas vartioimaan Peugeot 205 parkkipaikalle, kun minä menin nukketapahtumaan. Haukun kanssa on mukava matkustaa, se tykkää autoajeluista, katselee maisemia ikkunasta kuin ihmiset vaan. Ja sitten nukkuu takana kuin vain 14-vuotias iso koiravauva voi nukkua, vartijakoiran unta.
Olin säästänyt tätä tapahtumaa varten, jotta voi ostaa jos löytää jotain erikoista. Kaikkein ensimmäisenä silmäilin pikaisesti nukketalot, kuinka monta ja minkä hintaisia. Oli siellä enemmän nukketaloja kuin ennen. Hintahaitari oli yli sadasta eurosta yli tuhanteen euroon. Hinnat riippuvat myyjistä, toiset ovat selvästi ylihintaisia. Moritz Gottschalk punakattoinen nukketalo 1920-luvulta maksoi 750 euroa. Halvemmalla saa, olen huomannut, ainakin ilman huonekaluja. Vaikka tietenkin kunnosta riippuu myös. Ranskalaisesta 1900-alun koulusta ilman nukkeja pyydettiin 240 euroa. Se ei ollut kallis. Hinta olisi voinut pudota vielä. Kiertelin salissa moneen kertaan, ensimmäisella kerralla ei kaikkea huomaa, koska standit ovat pikku- ja isoa tavaraa täynnä. Aika paljon samat myyjät siellä ovat vuodesta toiseen. Heitä tulee myös ainakin Saksasta ja Englannista ranskalaisten lisäksi.
Jo tutuilta tulleilta myyjiltä ostin pienen pienen roombox nukketalon 140 eurolla. Se on 1900-alkua, 22cmx11cmx14cm. Saksalainen, vaikka siinä on myös ranskalaisia Simon & Rivollet rautahuonekaluja. Kaikki näkyy olevan alkuperäistä hienoine tapetteineen. Siinä on oma tunnelmansa. On kuin menisi ajassa taaksepäin 100 vuotta, kun sitä katsoo. Se on luonnossa vaikuttavampi kuin kuvassa, kuten kaikki. En ole ennen nähnyt niin pientä. Todella miniatyyri.
Vasta yleissilmäyksen jälkeen katselin kaikkea yleisesti. Houkutuksia oli paljon, mutta pidin kovin kiinni kukkaronnyöreistä sen jälkeen, kun nukketalo oli ostettu. Kaikkea muuta saa kuitenkin muualtakin ja vielä halvemmalla hinnalla, ajattelin. Nukeista teki mieli Grödnertal puunukkeja. Yksi sellainen pieni oli ihana alkuperäisissä vaatteissaan 1800-luvun lopulta, hinta oli aika kova 140-150 euroa. Sitten olisi eri asia, jos ne olisivat 1800-luvun alusta tai puolesta välistä.
Pääsin vähän eteenpäin myös restauroitavan Jumeau-nukkeni kanssa. Kerroin resturointitoiveistani ja -peloistani. Pelkään, että restauroija koskee nuken kasvojen alkuperäiseen huulten-ja kulmakarvojen väriin, siis maalaukseen. Olen nähnyt uudelleen meikattuja Jumeau nukkeja ja se on minulle kauhistus! Ne on pilattu. Lisäksi siitä joutuisi vielä maksamaan, vaikka lopputulos ei miellyttäisi. Tarkoitus on vain kasvojen liimatun osan peittäminen ja siinä kaikki. Mihinkään muuhun ei saa koskea. Sovittiin yhden restauroijan kanssa, ehkä menen seuraavaan nukketapahtumaan keväällä ja vien nuken hänelle samalla, saa nähdä.
Museon markkinoinnista puheenollen. Tässä oiva tilaisuus viedä pino museomainoksia. Jätin niitä heti sisään tullessani eteisen pöydälle ja myös joillekin myyjille tai muille. Lisäksi pois lähtiessäni menin sattumalta ohi Saippumuseon, jonne poikkesin niitä viemään.
Paluumatka meni siivillä. Innoissani uudesta vanhasta nukketalosta ja monista uusista kontakteista, ajatukset olivat tuulettuneet, niinkuin pitääkin. Menomatkalla olin taas hermoillut ajosta, kuten aina pitkällä matkalla ollessani. Pitäisi ajaa enemmän myös muualla kuin kotinurkilla, että ajotaito säilyisi ja olisi varmempi kuski. Dixou ei kyllä koskaan pelkää takana. Se luottaa ajotaitooni.
Harmitti, kun unohdin kameran kotiin. Takaisin tulessa nähtiin Provencen tasangoilla valtava lammaslauma, niitä oli varmaan tuhat. Se oli vaikuttava. Olisin ottanut kuvan. Harvoin näkee niin suuria laumoja.
Piti kiirehtiä klo 15 kotiin, koska museo aukeaa. Täpärää se oli, koska ruokakauppaankin oli asiaa. Mutta niin me onnistuttiin, että juuri kello 15 oltiin perillä. Naapurin nuorimies sanoi minulle parkkipaikalla, että porukkaa oli jo museon oven takana. Alèsin naapurikylästä yhdet isovanhemmat tyttärensä ja tyttärentytön kanssa olivat tulossa museoon. He olivat löytäneet meidän museomainoksen yhden vuoren luolilta, niitä alueemme turistinähtävyyksiä. Alla linkki. Ja sen lisäksi netistä oli vielä tarvinnut katsoa. Joten ne nettisivujen kuvat olivat vaikuttaneet. Mukava yllätysvierailu. Nukketaloja hekin ihmettelivät, kuten monet muut. Siksi taas yhden uuden ostin.
http://www.grotte-cocaliere.com/index.php?l=en
Tämä oli hyvä päivä. Sanotaan, että vanha seikkailu on uuden alku.
perjantai 6. maaliskuuta 2015
Uusia suunnitelmia museossa
"Pass Ambassadeur Cévennes", Sevennien ambassadööri eli (turisti)lähettiläs passi tulee käytäntöön jo 3.huhtikuuta, pääsiäiseksi. Nyt Alèsin turistitoimisto valmistelee nettisivuja ja muutenkin, jotta saa mainokset myös valmiiksi. Jaettavat 500 passia ovat jo painossa. Yksi valokuvallinen passi yhtä taloutta kohden näillä Sevennien alueilla ja sillä yksi ilmainen sisäänpääsy.
Meille osallistuja turistikohteille ehdotetaan myös noita passeja, jotta voidaan käydä katsomassa muita ilmoittuneita turistipaikkoja. Hyvä idea. Se madaltaa kynnystä mennä eri paikkoihin ja samalla se on mainosta meidän kaikkien puolesta. Itsekin tulee lähdettyä helpommin.
Ei ole ketään ollut museossa viime viikonlopun jälkeen, toisaalta paikallisten lomat ovat ohi, vaikka pariisilaisten jatkuu tämän viikonlopun ajan. Mutta he menevät kuulema hiihtämään Alpeille. Täytyy tottua hiljaiseen kylään, kunnes alkaa pääsiäisloma ensi kuussa.
Puhelin soi. Kunnantalon entinen sihteeri, joka on vieläkin siellä muissa vastuuhommissa kuten Midi Libren paikallisena uutisankkurina, soitti. Hän harmitteli, koska kunnantalolta oli hävinnyt pari ilmaista museon sisääpääsylippua, jotka olin antanut solidaarisen yhdistyksen lottoa varten. Minun piti nyt antaa toiset tilalle. Sovittiin, että madame tulee käymään myöhempään iltapäivällä. Kun sitten ovikello soi, annoin uudet liput. Rouva ehdotti samalla, että hänen eläkeläisryhmänsä voisi tulla museoon katsomaan ensi kuussa. Minulle oli tullut myös mieleeni häntä odotellessani, että täytyy ottaa hyvästä tilaisuudesta vaarin ja kysyä, jos voitaisiin taas tehdä lehtiartikkeli museosta Midi Libreen. Onhan nyt 15. vuosi meneillään. Viimeksi se tehtiin, kun juhlittiin 10.vuotta. Huhtikuussa sekin sitten voidaan tehdä, tuli vastaus.
Yksi toinenkin kylämme yhdistys on tulossa ensi kuussa. Sitä suunniteltiin jo viime kesänä.
Huvittavaa, kun nyt nämä kyläläiset alkavat ihmeesti kiinnostua nukkenallemuseosta, jota eivät pahemmin ennen ole arvostaneet. Näkee, että jos kylän kerma tulee ensiksi, ja kertoo toisille, silloin uteliaisuus herää muillakin. Joten täytyy saada puhemylly pyörimään. Siinä sitä mainosta tulee, varsinkin kun juoruakat pääsevät vauhtiin.
Nukkenallemuseo pääsee piakkoin sitten kylämme varjosta valokeilaan. Punnitaan tätä museota sitten puolin ja toisin, kyllä se kestää, koska se on rakennettu hyvälle pohjalle.
Rakkaat muistot toimivat siltana yli kaikkien rajojen. Ja niitä nukkenallemuseosta löytyy paljon kaikille.
Meille osallistuja turistikohteille ehdotetaan myös noita passeja, jotta voidaan käydä katsomassa muita ilmoittuneita turistipaikkoja. Hyvä idea. Se madaltaa kynnystä mennä eri paikkoihin ja samalla se on mainosta meidän kaikkien puolesta. Itsekin tulee lähdettyä helpommin.
Ei ole ketään ollut museossa viime viikonlopun jälkeen, toisaalta paikallisten lomat ovat ohi, vaikka pariisilaisten jatkuu tämän viikonlopun ajan. Mutta he menevät kuulema hiihtämään Alpeille. Täytyy tottua hiljaiseen kylään, kunnes alkaa pääsiäisloma ensi kuussa.
Puhelin soi. Kunnantalon entinen sihteeri, joka on vieläkin siellä muissa vastuuhommissa kuten Midi Libren paikallisena uutisankkurina, soitti. Hän harmitteli, koska kunnantalolta oli hävinnyt pari ilmaista museon sisääpääsylippua, jotka olin antanut solidaarisen yhdistyksen lottoa varten. Minun piti nyt antaa toiset tilalle. Sovittiin, että madame tulee käymään myöhempään iltapäivällä. Kun sitten ovikello soi, annoin uudet liput. Rouva ehdotti samalla, että hänen eläkeläisryhmänsä voisi tulla museoon katsomaan ensi kuussa. Minulle oli tullut myös mieleeni häntä odotellessani, että täytyy ottaa hyvästä tilaisuudesta vaarin ja kysyä, jos voitaisiin taas tehdä lehtiartikkeli museosta Midi Libreen. Onhan nyt 15. vuosi meneillään. Viimeksi se tehtiin, kun juhlittiin 10.vuotta. Huhtikuussa sekin sitten voidaan tehdä, tuli vastaus.
Yksi toinenkin kylämme yhdistys on tulossa ensi kuussa. Sitä suunniteltiin jo viime kesänä.
Huvittavaa, kun nyt nämä kyläläiset alkavat ihmeesti kiinnostua nukkenallemuseosta, jota eivät pahemmin ennen ole arvostaneet. Näkee, että jos kylän kerma tulee ensiksi, ja kertoo toisille, silloin uteliaisuus herää muillakin. Joten täytyy saada puhemylly pyörimään. Siinä sitä mainosta tulee, varsinkin kun juoruakat pääsevät vauhtiin.
Nukkenallemuseo pääsee piakkoin sitten kylämme varjosta valokeilaan. Punnitaan tätä museota sitten puolin ja toisin, kyllä se kestää, koska se on rakennettu hyvälle pohjalle.
Rakkaat muistot toimivat siltana yli kaikkien rajojen. Ja niitä nukkenallemuseosta löytyy paljon kaikille.
torstai 5. maaliskuuta 2015
Nalleperhe kasvaa
Nalleperhe kasvaa museossa. Tässä niitä nalleja on odottamassa kokoelman listaan pääsemistä.
Ne on jo kuvattu. Ne nimetään, haetaan kalenterista nimi, mitataan, kuvaillaan, numeroidaan jne. Niin näkee, että nallet ovat tallessa myös museon "muistokirjassa".
Tähän 227 vanhan nallen perheeseen tulee nyt noin 15 lisää. Ne ovat viime vuoden uusia tulokkaita museoon.
tiistai 3. maaliskuuta 2015
Euroviisuista
PKN - Pertti Kurikan Nimipäivät par Spi0n
http://www.midilibre.fr/2015/03/03/eurovision-2015-des-musiciens-punks-trisomiques-representent-la-finlande,1130576.php
Tämä Suomen eurovisio kappale on nyt myös huomattu ulkomailla. Tässä yllä siitä kertoo etelä-ranskalainen sanomalehtemme videoin.
http://www.hs.fi/kulttuuri/a1305933768142
Sevennien lähettiläitä
http://passcevennes.com/
http://passcevennes.com/category/sites/
Tässä me ollaan jo "Sevennien lähettiläs"-sivuilla.
Siinä on hyvä mainos. Annoin sinne myös videon museosta mukaan.
Alèsin turistitoimisto valmistelee tuota hanketta, joten sivut eivät ole vielä valmiit. Ja uusia osallistujia ilmoittautuu koko ajan, joten heitä lisätään siihen. Mutta "Sevennit passeja" jaetaan jo halukkaille. Varmaankin valmista tulee viimeistään kesäsesongiksi.
http://passcevennes.com/category/sites/
Tässä me ollaan jo "Sevennien lähettiläs"-sivuilla.
Siinä on hyvä mainos. Annoin sinne myös videon museosta mukaan.
Alèsin turistitoimisto valmistelee tuota hanketta, joten sivut eivät ole vielä valmiit. Ja uusia osallistujia ilmoittautuu koko ajan, joten heitä lisätään siihen. Mutta "Sevennit passeja" jaetaan jo halukkaille. Varmaankin valmista tulee viimeistään kesäsesongiksi.
Ideoita metsästämässä
Olin täällä Pariisin kansallisessa taide-ja kansanperinnemuseossa vuonna 1985, kun olin au pairina Ranskassa kesällä.
Se oli ihana museo. Silloin minulla oli tapana ostaa kortti joka paikasta muistoksi. Tässä kuva kortistani. Vahinko, että se tapa on jäänyt.
Museon iso kuvassa oleva nukketalo viehätti minua niin, että kun palasin Suomeen, tein oman Helsingin yksiöni pikku keittiön saman mallin mukaan! Siitä tuli kopio isossa koossa. Ja keräilyni alkoi myös pienessä koossa...
Niin me ihmiset ollaan alttiita vaikutuksille. Toisaalta matkat ovat täynnä virikkeitä.
Tuo museo on nyt suljettu. Asbestiongelmia kiinteistössä. 50-80 miljoonaa tulisi maksamaan remontti.
Ja minulla on nyt kotimuseo. En olisi osannut sellaista silloin 30 vuotta sitten edes kuvitella.
perjantai 27. helmikuuta 2015
Sevennien turistilähettiläät
http://passcevennes.com/points-de-vente/
Eilen kirjoitin tähän blogiini sisäänpääsymaksujen ilmaisuudesta. Se on normaalia, jos museo on kunnallinen. Silloin kunta maksaa, eli kunnan ihmiset veroillaan.
Vaikka ei kaikki valtionkaan museot ole ilmaisia. Pont du Gardin sisäänpääsymaksuja on korotettu ja siitä on ollut pitkälti polemiikkia mediassa. Lopulta on päästy kompromissiin. Gardin alueen asukkaat voivat hakea kunnalta lipun, jolla he pääsevät sinne ilmaiseksi. Ja siten se on maksullinen pääsiassa vain turisteille. Silti polemiikki jatkuu, jopa Pont du Gardin turistitoimisto vastustaa sen pääsylippujen hinnan nousua ja sen maksullisuutta useimmin kuin ennen. Pont du Gard on hakenut noihin kiistellyihin uudistuksiinsa oikein lain turvaa. Suuret kulut ovat heillä varmaan syynä.
Kulttuuripäivinä syksyllä tänne tuli porukkaa sisälle aika röyhkeänä ja kiukkuisena ja vaativat vapaata sisäänpääsyä kuten linnavierailulle sinä päivänä niin kuin kaikki olisi yhteistä omaisuutta yksityisyydestä viis. En ole suomalaisia sellaisena nähnyt. Välimeren maiden temperamentti on joskus agressiivista, moukkamaista vieraiden ihmisten kanssa. Liikenteessä varsinkin se tulee esiin. Me suomalaiset olemme pidättyväisempiä.
Huvittavaa. Olin juuri pohtinut tätä asiaa, kun illalla tuli Alèsin turistitoimistosta sähköpostia. "Sevennien turistilähettiläät" on heidän uusi keksintö, miten saada myös paikallisia mukaan alueemme erilaisiin turistikohteisiin. He ovat kai muuallakin vähemmistönä, kun muualta tulleet turistit ovat enemmistönä. Kerran yksi pariisilainen sanoi, ettei hän ole kaikkia nähtävyyksiä Pariisissa nähnyt. Niin se usein on. Oma alue kiinnostaa vähemmän.
Tämä hanke koskee siis vain paikallista väestöä. Ideana on käynti Gardin alueen turistipaikoissa perheineen tai ystävineen, jolloin saa yhden ilmaisen sisäänpääsyn ja ehtona on ainakin yksi maksullinen sisäänpääsy. Siis ainakin kaksi ihmistä kerrallaan. Niin houkutellaan uusia kävijöitä yhdellä ilmaisella lipulla. Sellaiset sevenniläiset, jotka muuten eivät lähde liikkeelle, voivat nyt olla kiinnostuneita.
Alla linkki hankkeeseen osallistuvista turistipaikoista. Ne ovat kaikki isoja vaikutusvaltaisia paikkoja, joilla on suuret investoinnit ja enemmän tai vähemmän suuri kävijämäärä.Yksityisiä ja kunnallisia.
Nyt Alèsin turistitoimisto ehdottaa meille myös tuohon osallistumista, jotta olisi enmmän valinnanvaraa paikallisilla. Aluksi ajattelin, että ei. Noilla isoilla se osittainen ilmaisuus ei tunnu niin kuin meidän pikku budjetissa. Mutta "yö tuo neuvon", sanotaan. Aamulla oli jo mieli muuttunut ja soittelin siitä ystävälle...
Tähän asiaan pitää antaa pikainen vastaus, koska he jakavat jo noita Cévennes PASS 2015 ja varmaan tekevät siitä mainoksen tai mainoksia. Joten mukaan täytyy ilmoittautua mahdollisimman pian, ettei "myöhästy junasta". - Juuri tuo mainos-kikka sai minut harkitsemaan. Me päästään siinä samaan mainokseen suurten turistipaikkojen kanssa niin kuin nukkenallemuseokin olisi suurempi kuin on. Ja yleensä se mainostaminen on hirmu kallista, tuossa se tulee mukana. Silloin meidätkin huomataan, että me ollaan olemassa. Muuten saadaan pysyä aina hiljaisena ja näkymättömänä harmaana hiirenä.
http://passcevennes.com/category/sites/
Ollaanko sitten voitolla vai häviöllä? - En usko, että siinä häviää. PR ainakin tulee. Museotoiminnassakin markkinointi on tärkeää. Ja täytyy olla mukana siellä missä tapahtuu. Näkee sitten ensi vuonna jatketaanko samassa porukassa vai ei.
Pont du Gardin turistitoimiston jäsenyyskin kannatti muutaman vuoden, vaikka ei siellä enää ollakaan jäseniä, koska he moninkertaistivat jäsenmaksun. Nyt meidät tunnetaan kuitenkin paremmin myös niillä main.
http://www.payscevennes.fr/
Eilen kirjoitin tähän blogiini sisäänpääsymaksujen ilmaisuudesta. Se on normaalia, jos museo on kunnallinen. Silloin kunta maksaa, eli kunnan ihmiset veroillaan.
Vaikka ei kaikki valtionkaan museot ole ilmaisia. Pont du Gardin sisäänpääsymaksuja on korotettu ja siitä on ollut pitkälti polemiikkia mediassa. Lopulta on päästy kompromissiin. Gardin alueen asukkaat voivat hakea kunnalta lipun, jolla he pääsevät sinne ilmaiseksi. Ja siten se on maksullinen pääsiassa vain turisteille. Silti polemiikki jatkuu, jopa Pont du Gardin turistitoimisto vastustaa sen pääsylippujen hinnan nousua ja sen maksullisuutta useimmin kuin ennen. Pont du Gard on hakenut noihin kiistellyihin uudistuksiinsa oikein lain turvaa. Suuret kulut ovat heillä varmaan syynä.
Kulttuuripäivinä syksyllä tänne tuli porukkaa sisälle aika röyhkeänä ja kiukkuisena ja vaativat vapaata sisäänpääsyä kuten linnavierailulle sinä päivänä niin kuin kaikki olisi yhteistä omaisuutta yksityisyydestä viis. En ole suomalaisia sellaisena nähnyt. Välimeren maiden temperamentti on joskus agressiivista, moukkamaista vieraiden ihmisten kanssa. Liikenteessä varsinkin se tulee esiin. Me suomalaiset olemme pidättyväisempiä.
Huvittavaa. Olin juuri pohtinut tätä asiaa, kun illalla tuli Alèsin turistitoimistosta sähköpostia. "Sevennien turistilähettiläät" on heidän uusi keksintö, miten saada myös paikallisia mukaan alueemme erilaisiin turistikohteisiin. He ovat kai muuallakin vähemmistönä, kun muualta tulleet turistit ovat enemmistönä. Kerran yksi pariisilainen sanoi, ettei hän ole kaikkia nähtävyyksiä Pariisissa nähnyt. Niin se usein on. Oma alue kiinnostaa vähemmän.
Tämä hanke koskee siis vain paikallista väestöä. Ideana on käynti Gardin alueen turistipaikoissa perheineen tai ystävineen, jolloin saa yhden ilmaisen sisäänpääsyn ja ehtona on ainakin yksi maksullinen sisäänpääsy. Siis ainakin kaksi ihmistä kerrallaan. Niin houkutellaan uusia kävijöitä yhdellä ilmaisella lipulla. Sellaiset sevenniläiset, jotka muuten eivät lähde liikkeelle, voivat nyt olla kiinnostuneita.
Alla linkki hankkeeseen osallistuvista turistipaikoista. Ne ovat kaikki isoja vaikutusvaltaisia paikkoja, joilla on suuret investoinnit ja enemmän tai vähemmän suuri kävijämäärä.Yksityisiä ja kunnallisia.
Nyt Alèsin turistitoimisto ehdottaa meille myös tuohon osallistumista, jotta olisi enmmän valinnanvaraa paikallisilla. Aluksi ajattelin, että ei. Noilla isoilla se osittainen ilmaisuus ei tunnu niin kuin meidän pikku budjetissa. Mutta "yö tuo neuvon", sanotaan. Aamulla oli jo mieli muuttunut ja soittelin siitä ystävälle...
Tähän asiaan pitää antaa pikainen vastaus, koska he jakavat jo noita Cévennes PASS 2015 ja varmaan tekevät siitä mainoksen tai mainoksia. Joten mukaan täytyy ilmoittautua mahdollisimman pian, ettei "myöhästy junasta". - Juuri tuo mainos-kikka sai minut harkitsemaan. Me päästään siinä samaan mainokseen suurten turistipaikkojen kanssa niin kuin nukkenallemuseokin olisi suurempi kuin on. Ja yleensä se mainostaminen on hirmu kallista, tuossa se tulee mukana. Silloin meidätkin huomataan, että me ollaan olemassa. Muuten saadaan pysyä aina hiljaisena ja näkymättömänä harmaana hiirenä.
http://passcevennes.com/category/sites/
Ollaanko sitten voitolla vai häviöllä? - En usko, että siinä häviää. PR ainakin tulee. Museotoiminnassakin markkinointi on tärkeää. Ja täytyy olla mukana siellä missä tapahtuu. Näkee sitten ensi vuonna jatketaanko samassa porukassa vai ei.
Pont du Gardin turistitoimiston jäsenyyskin kannatti muutaman vuoden, vaikka ei siellä enää ollakaan jäseniä, koska he moninkertaistivat jäsenmaksun. Nyt meidät tunnetaan kuitenkin paremmin myös niillä main.
http://www.payscevennes.fr/
torstai 26. helmikuuta 2015
"Ei nukke" - piikkejä ruusuissa
Joten täällä museossa sitten tavattiin. Tämä rouva otti esiin nukkensa. Tässä kuvassa näkyy tyyli. Sanoin heti, että en osta museoon uusia nukkeja. Arvasin mistä nukeista oli kyse jo puhelimessa, koska mistään merkeistä tai vuosikymmenistä ei puhuttu. Enkä olisi halunut niitä tänne. Mutta uteliaisuudesta tämä naapuri tuli. Ja samalla olisi halunnut ilmaiseksi museoon. Mutta minä sanoin, että pääsymaksu on 5 euroa. Siihen tuli vastaus, että kukkaro ei ole mukana laukussa. En minä vaan kulje koskaan ilman kukkaroa, se on aina laukussa mukana, kuten kaikki välttämättömät paperit jne.
Noita paikallisia ilman kukkaroa museoon tulijoita olisi riittänyt loputtomiin vuosien varrella. Mutta meillä on aina ollut porttikielto, koska museon toiminta on kallista ja jostain täytyy tulla rahaa sen ylläpitämiseen. Ei mikään ilmaiseksi pyöri. Samalla tuossa paikallisten negatiivisessa asenteessa on taka-ajatuksena, että he eivät halua kannattaa tai tukea tätä museota. Me ollaan vieraita täällä, vielä ulkomaalaisia, toisaalta myös kilpailijoita tavallaan.
Käskin tämän nukkemyyjän kuitenkin vähän peremmälle katsomaan nukkevanhuksiani. Mutta se oli vain pikavisiitti, jotta sai yleisvaikutelman. Ja annoin vielä museoesitteen. Tervetuloa vaan uudestaan, sanoin. Paljastui, että me ollaan ihan samaa sukupolvea. Joka tapaksessa tämä oli mielenkiinnon osoitus museolle kaikesta huolimatta. Se taas oli positiivista.
Tämä kuvassa oleva nukke on kiinalaista sarjatuotantoa, joita näkee miljoonia samanlaisia halpakaupoissa. Vaikka olisi posliinia, ei se ole laadun merkki.
Sitäpaitsi me boikotoidaan aasialaista massatuotantoa.
keskiviikko 25. helmikuuta 2015
Entisiä pariisilaisia museossa
Samalla näiden hiihtolomien museon kävijämäärä nousi 56:een. Se on meille yllätys. Koskaan ennen ei ole ollut niin paljon väkeä hiihtolomilla.
He olivat löytäneet museomainoksen Nîmesin lentokentältä, jonne niitä jätin ison kasan viime syksynä Suomeen lähtiessäni. Siinä näkee, että joka paikkaan täytyy niitä kylvää, ja se kantaa hedelmää aikaa myöten.
Vanhukset asuvat nykyään Alèsissa, vaikka ovat ennen asuneet Pariisissa. Madamen isovanhemmat ovat sevenniläisiä ja hänellä on lapsuusmuistoja heidän maatilalta vuoristosta, jossa oli lapsena hyvin viihtynyt.
Kuvassa yllä 80-vuotias rouva katsoo mekaanista aasia. Se on niitä kokoelmani ensimmäisiä leluja, ostettu joskus 1985-87. Hän oli ihastuksissaan löytäessään saman lelun kuin itsellä oli ollut lapsena Pariisissa. Oma oli jo hävinnyt ties minne. Ei suurkaupungeissa ole tilaa kaikkea säilyttää kuten maalla.Toisessa kuvassa nämä museovieraat näyttävät folklorista nukkekokoelmaa, jonka he antoivat tänne museoon. Ne nuket ovat tervetulleita, koska ne ovat suosittuja, vaikka en kaikkea tällä hetkellä esille saakaan. Katselin niitä. Joukossa on kyllä samojakin kuin minulla on jo, mutta on myös erilaisia.
Pariskunta on paljon matkustellut eläkeläisinä, ei ennen, monsieur sanoi, että nyt vasta heillä on varaa. Suomessa oli myös käyty ja Helsinkiä kehuttiin. Samalla reisulla he olivat olleet myös Pietarissa.
Kun kysyin, mistä he pitivät eniten museossa, kokonaisuus miellytti ja nukketalot. Sitten tein sen toisen kysymyksen, kuten Sébastien ehdotti minulle. Mikä heille oli tärkein lelu tai muisto lapsuudesta? 85-vuotias miesvanhus sanoi, että appelsiini, jonka hän sai joululahjaksi. Kerran hän oli kovasti itkenyt lapsena, kun he olivat olleet äidin kanssa kaupungilla katselemassa näyteikkunoita. Siellä oli ollut lelukaupan näyteikkunassa joku kaunis nukke, jota pikkupojan teki mieli. Mutta äiti ei ostanut. Pettymys oli ollut suuri. - Niin pojatkin voivat tykätä nukeista eikä vain tytöt.
80-vuotias rouva sanoi, että hänellä oli ollut nukkeja. Ja vierailut isovanhempien maatilalla olivat olleet mieleisiä kuten ylempänä jo kerroin.
Vieraskirjaan tuli yksi muisto lisää tästä kahdeksankymppisestä "morsiusparista".
Sillä aikaa kun rouva haki nukkematkalaukkua autosta, juteltiin miehen kanssa. He olivat olleet juuri Nizzassa autolla, nuorempi ajaa, eli madame. Täytyy matkustella paljon, eikä saa jäädä neljän seinän sisälle. Siinä heidän filosofiaansa nyt elämän ehtoopuolella. Ja huumoria ei saa unohtaa. Sen taas luin heidän kasvoiltaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)