Joulua odotellessa

Kaivoin esiin vanhan koulukirjani 60-luvulta. Kunpa tulisi aika, jolloin saa taas koota Koulunäyttelyä ja museota esille. Nukkenallemuseo-nimi voidaan vaihtaa Lapsuuden museoksi. Ensi vuodelle 2025 on odotuksia niin kuin on aina uuden vuoden alkaessa.

Kirjoitin Maaseudun Tulevaisuus lehteen tammikuussa 2020, kun aavistin ja halusin, että muutosta on tulossa, vaikka pandemiasta ei ollut vielä mitään tietoa. Ei olisi voinut uskoa tätä tappavan ja vammauttavan korona pandemian vuosia kestävää maailman mullistusta. Nykyaikana tieteenkehityksen avulla pystytään hallitsemaan jo paljon suuria vitsauksia. Mutta nyt ei olla päästy voitolle, koska liian monet businessmiehet ja -naiset muuttavat rahaksi kaiken, nämä tauditkin. Raha ratkaisee, ei aina ihmisen terveys ja elämä. Valitettavasti. Ihmisyys kärsii.

Tässä alla se vanha artikkelini, jonka kirjoitin Maaseudun Tulevaisuuteen:

https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/mielipide/26851d8b-1e6c-52c6-9367-9fe3d2b72424

Lapsuuden museo etsii uutta kotia

Mielipide17.1.2020 01:00

 

Kolumni

MT toimitus

 

Minulla on juuret maaseudulla ja myös sydän. 70-luvulla, kun olin nuori, maatalous ei ollut muotia. Kielten opiskelut veivät minut kaupunkiin ja myöhemmin maailmalle. 20 viime vuotta olen asunut Ranskassa, nyt uudestaan maaseudulla.

Matkustaminen teki minut keräilijäksi. Vuonna 1985 aloin kerätä nukkeja, nalleja, vanhoja leluja, koulumuistorekvisiittaa ja kaikkea lapsuuteen liittyvää. Vuonna 2000 perustin Nukkenallemuseon Etelä-Ranskaan. Tänä vuonna juhlitaan 20. toimintavuotta.

Esitteissämme puhutaan aina yli 2 500 kappaleen kokoelmastani, vaikka todellisuudessa nukkeja, nalleja ja leluja on paljon enemmän.

Vanhin nukke on 1700-­­luvun lopusta. Mukana on paljon kaikkea 1800-­luvulta, koska historia kiehtoo minua. Erikoisuuteni on yli 70 nukketaloa 1800-luvulta tähän päivään. Vanhoja nalleja on kaikkiaan 319. Vanha koululuokka oikeine pulpetteineen.

Haen kansainväliselle kokoelmalleni uutta näyttelypaikkaa Suomesta esimerkiksi jostain museosta.

Jossakin maaseudun pikkukaupungissa kokoelma voisi olla vetonaula ja tuulahdus muualta maailmasta. Niin voi matkustaa ajassa ja paikassa. Tavallaan yksi keino elävöittää maaseutua, tuoda ihmisiä, turisteja.

Vaikka kokoelmani ei olisi paikallishistoriaa, erilaisuudellaan se voisi olla suosittu. Näiden lapsuuden muistojen kautta tulee esille maailman historiaa.

Museokävijät sanovat joskus, että he eivät olisi uskoneet löytävänsä hiljaisen pikkukylän keskeltä tällaista kotimuseota.

Museon nettisivut ovat: http://myoldbear.free.fr

Ulla-Maija Suonpää

Ranska

https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/mielipide/26851d8b-1e6c-52c6-9367-9fe3d2b72424?utm_medium=jaa-artikkeli&utm_source=kopioilinkki&utm_campaign=artikkelin_loppuhttps://www.maaseuduntulevaisuus.fi/mielipide/26851d8b-1e6c-52c6-9367-9fe3d2b72424?utm_medium=jaa-artikkeli&utm_source=kopioilinkki&utm_campaign=artikkelin_loppu

https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/lukemisto/80c1e725-01f8-46c9-af0e-705a0266b1c9

Minun maaseutuni -näyttely esittelee muistoja 1950-luvulta aina tähän päivään saakka Suomen maatalousmuseo Sarassa.

https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/lukemisto/6cef2d33-4e09-4f8b-b443-c7b701318b0a 

Käsityömuseo Miila juhlii ensimmäisiä pyöreitä vuosiaan – innokkaan käsityön tekijän viimeistä toivetta on kunnioitettu Paimiossa

HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ!

Tuo kuva on koulun lukukirjasta Kuosmanen-Merenkylät 1964.
 

Aika on rakentaa, aika hajottaa

Tässä kaikki 8 kuvakirjaani nyt valokuva-albumina tai scrapbooking. Olen ollut ihmeen motivoitunut niitä tekemään. Vaikka nykyään kirjoja myydään kirpparilla pilkkahintaan, täytyi minun saada nämä museovuodet tallennettua paperimuodossa eikä vain diginä.

Tuo viimeinen 8.Vieraita talossa on isosiskon antama idea. Muisto museokävijöistä kuvakertomuksin 18sivua, loppuosaan lisäsin nalleja, koska piti tulla 26sivua täyteen.

Tämä korona pandemia on ollut suurten muutosten aikaa. En olisi vielä halunnut sulkea museota ja se näkyy näiden kuvakirjojen tekovimmassa, kuin viimeiset hetket olisivat käsillä. Mitä haluan ottaa mukaani Suomeen, kun museon aika täällä Ranskassa loppui. Se toi minulle paljon vaihtelua. Sen jälkeen ympyrät ovat pienentyneet.

Kun luen paikallista Midi Libreä, jossa kerrotaan turismista alueella tai muuta, ajattelen, nyt on loppunut minun ja museoyhdistyksen suunnitelmat tänne vieraaseen maahan. Tämä on taakse jäänyttä aikaa. Uudet suunnitelmat on nyt Suomessa. Tuntuu oudolta. 

Kun ostin tämän talon 1998, tämä oli unelmatalo. Ja se on tehnyt hyvin tehtävänsä, voi sanoa, kun sain pitää siiinä museota parikymmentä vuotta. Toisaalta nyt tämä unelma on särkynyt, aikansa kutakin. Kun yksi ovi sulkeutuu, toinen avautuu. C'est la vie! Sellaista elämä on. Ei mikään ole ikuista.

Vieraita talossa

Isosisko antoi minulle tehtävän. Tee museokävijöistä vielä yksi kuvakirja. Joten tuumasta toimeen. Hain tietokoneelta kuvia, joita olen ottanut eri vuosina museokävijöistä 2005 jälkeen, jolloin aloin kysellä, jos saa niitä laittaa museopaivakirjaani tai facebookiin, joka museolla oli silloin. Sitä aikaa ennen on myös kuvia, mutta niitä en voi tähän laittaa, koska en ole kysynyt lupaa.

Ensimmäisiin 18 sivuihin tulevat museokävijöiden kuvat, lopussa 26:een asti on kuvia vanhoista nalleistani.

Niin tulee tallennettua myös museokävijät. Erilainen näkökulma kotimuseoon, kun peilataan talossa olleita ihmisiä ja vähemmän esillä olevia tavaroita. Vähän samaa, jos teatterissa yleisö joutuisi valokeilaan näyttelijöiden, esiintyjien sijaan.

Minulla on yksi erikoinen amerikkalainen kuminukke 50-luvulta. En tykännyt siitä ostaessani, mutta sen erikoisuuden takia sen ostin netistä kerran. Siitä on tullut suosittu, vaikka monet sitä myös kauhistelevat kuten minä. Museokäynnin loppuvaiheessa olen sen näyttänyt ihmisille. 

Sanon, katsokaa, miten nukke itkee, nukkuu ja nauraa, kun käännän sen kolmipäistä päätä. Siinä vaiheessa melkein kaikki ihmeissään nauravat, koko porukka, hauska se on, kun saa hymyn huuleen vielä lopuksi jokaiselle enemmän tai vähemmän. 

Lapsille tuo nukke on täyttä totta. Kertovat varmaankin jälkeenpäin kotona, miten täällä yksi nukke elää.

Tästä pienestä "nukketeatteri esityksestä" tulee mieleen koulun psykologian kirja, jossa kuvataan yleisöä teatterissa, miten ihmiset reagoivat eri tavoin samassa tilanteessa. Mielenkiintoista. 

Sukulaisista, ystävistä ja tuttavista, jotka ovat täällä käyneet teen tavallisen valokuva-albumin. 2000-vuoden alussa kehitettiin vielä valokuvia. Vasta 2004, kun kävin atk-kurssin ja hankin tietokoneen ym. digikameroineen tuli digikuvat.

Koiran kanssa matkalla

Tässä tänään Dixie siskojen kanssa aamulenkillä Etelä-Suomen metsämaisemissa 3000km Etelä-Ranskasta. 

Ilman internetin apua en olisi selvinnyt tästä matkasta. Valmistelin sitä ajan kanssa pikkutarkasti kuin salapoliisi.

Paljon kysymyksiä ilman vastauksia. Joten selvitettävää oli. Miten onnistuu pääsemään rautatieasemien junanvaihdoista monine mahdollisine pitkine asemakäytävineen ja jyrkkine rappusineen vanhan koiran kanssa, sellaisen, joka ei enää ilman apua pysty rappusia kulkemaan ylös ja alas? Miten lentokentillä niistä selviää? Entä liikkuminen junassa valtavan koirankopin kanssa ja hidas koira mukana? Matkalle lähdettiin kuitenkin netistä löydettyjen tieto-ja kuvavinkkien avulla. Ne rauhoittivat matkastressiä.

Kun Nîmesissä päästiin vähän aikaisempaan junaan kuin oli varattu paikka, se helpotti Marseillen junan vaihtoa, koska oli tunti aikaa vartin sijaan. Olin ottanut yhteyttä Marseillen rautatieasemalle ja saanut tietää, että samalla tasolla olivat junat, joten ei hätää rappusista. Lisäksi löysin netistä Marseillen rautatieaseman pohjakaavan, josta selvisi, että kaikki junaraiteet olivat yhdessä kulmassa samalla tasolla. Nimittäin suurilla rautatieasemilla kuten Saksassa yksi kerta jouduttiin hakemaan raidetta toiselta puolelta rautatieasemaa ties kuinka kaukaa.

Marseillessa päästiin Nizzan junaan ongelmitta ja paikka saatiin ovien vierestä, yksi ystävällinen ranskalainen likka antoi paikkansa, kun tulimme taakkojemme kanssa sinne. Koiran häkki kahdessa osassa oli valtava ja painava, yli 7kg. Paikat junissa, busseissa ulko-ovien vieressä ovat parhaita, koska junien pysähtyessa asemilla ilma vaihtuu ja tuulettuu välillä, ei ole liian suljettua, umpinaista koronavirus vaarassa, vaikka FFP2 maski aina päässä onkin.

Kun saavuttiin Nizzaan, oli tärkeää tietää sen monista rautatieasemista, ettei jää pois Nizzan keskustan rautatieasemalla, vaan uudella St Augustin rautatieasemalla, joka on ihan lähellä lentokenttää. Siitä oli nähnyt kuvan netissä, että asema on ylhäällä korkealla rappusineen ja niiden vieressä on hissi. Sillä alas katutasoon, josta läheltä menee ilmainen raitsikka yhteys lentokentälle muutamassa minuutissa. Joten sinne seuraavaksi. 

Kun oltiin perillä Nizzan lentokentällä, mentiin sisälle. Aloin koota koiran kuljetushäkkiä, onneksi mukava saksalainen rouva tuli avuksi. Pyörät vielä häkin alle, niin päästiin helpommin kulkemaan. Mutta parasta oli lentokenttäkärryjen löytäminen, sai niitä hakea vähän aikaa ulkopuolelta, kun häkin sai sen päälle, liikkuminen oli helpompaa. Niin kului iltapäivä aurinkoisella kesäisellä säällä ulkona. Vasta illalla oli lento.

Kun lentoaika lähestyi, mentiin kentälle kauas nurkkaan, josta ei näkynyt turvatarkastukseen, johon lopulta koira viedään. Olin ajatellut, että virkailija voi sanoa koiran kopin olevan liian jäntti. Joten otin pyörät kopin alta pois kuten pitää ottaa ja asetin sen lentokenttäkärryn päälle, koiran houkuttelin sisälle herkulla. Mutta voi kauhistus, kun se pelästyi tätä kamalaa vankilaa, jonne joutui. Ulkoapäin koppi näyttää koiralle sopivalta, mutta jos näkee, miten pieneltä se silti näyttää silloin, kun koiraa sinne houkuttelee sisälle. Pelkäsin virkailijan reaktiota. Vaikka täysin normien mukainen se on. Ostin netistä, jossa hyvät valikoimat. Ennen nettiaikaa mahtoi olla vaikeaa sellaisia löytää! Kovat vaatimukset ovat lentoyhtiöillä, tämä oli Norwegian lentoyhtiö.

Loppujen lopuksi hyvin meni lentotarkastus ja haukku lähti edeltä kopissaan lentokoneeseen.

Olin varannut paikan itselleni lentokoneen takaosasta, johon kuulema kannattaa mennä viimeiseksi sisälle maski päässä ja saapuessa ulos ensimmäisenä. Koska paikallaan oleva lentokone voi olla virustäytteinen, ilmanvaihto alkaa vasta koneen ollessa ilmassa. Niin olen oppinut twitterin porukalta.

Loppumatka sujui helpommin Suomessa, kun sain vetää perässä koiran kuljetuskoppia kokonaisena eikä koottavana kahdessa osassa kantaen. Vantaan lentokentällä pääsi taas hississä lentokenttäkärryillä kuljettaen koppia junaan asti. Ja junaa vaihtaessa voi hyvin vetää perässään sitä koppia koira vieressä seuraten. Kopin pyörät alla eivät ole kovin hyvin liikkuvat, parempi se on kuljettaa lentokenttäkärryllä joka paikkaan, missä vaan voi.

Tällainen keskikokoinen koira kulkee ruumassa, pikkukoiria voi viedä sisällä lentokoneessa, joten niiden kanssa matkustaminen on helpompaa.

Loppu hyvin kaikki hyvin. Kun palasin Ranskaan, ystävä kysyi, missä Dixie on? Hän luuli, että kuljetan sitä edestakaisin. Hänellä ei ole käytännön kokemusta ison koiran kuljetuksesta lentokoneessa, teoriassa kaikki on helpompaa kuin käytännössä.

Viiden vuoden koti-ikävä

Tässä Dixien kanssa keittiössä touhuamassa, kun oli saavuttu pitkän matkan jälkeen kotiin. Tein puolukkatorttua, banaani-, sitruunakakun, pizzaa ja saksanpähkinäleipää. Mukavaa oli leipoa ja kaikki meni kuin kuumille kiville.

Pyhäinpäivänä muistettiin vanhempia ja tätejämme, jotka ovat kylämme hautausmaalla. Äiti ja isä ovat muistoissa läsnä joka paikassa kotona. 

Koira on hyvin sopeutunut uuteen kotiinsa. Sillä on nyt luontoa ympärillä, heti, kun ulko-oven avaa, eikä kivistä katua kuten Ranskassa. Vaikka Lézanin keskustassa on kivikylää, sen ympärillä luontoa on joka ilmansuunnassa. Mutta vanhalle koiralle on parempi, kun on piha.

Kun aloin tätä matkaa valmistaa syyskuussa, kaksoissisko sanoi, nyt kannattaa tuoda haukku Suomeen. Siinä oli aika pähkinä purtavaksi. Mutta surffailemalla netissä ratkaisu löytyi lopulta, junalla Nîmes-Marseille-Nizza, josta suora lento Helsinkiin. Ison koiran kuljettaminen on monimutkaista ja kallista, koska se kuljetetaan isokokoisessa koirakopissa, joka vastaa lentoyhtiön vaativia normeja ja eläinlääkäriltä pitää olla todistus matolääkityksestä ja terveestä koirasta. Kuljetin sitä painavaa koiran koppia ensin kahtena osana junassa, vasta lentokentällä kokosin sen. Ei ole suositeltava suoraan sanoen yksin matkustaa koiran kanssa, alussa lähtiessä se näytti mahdottomalta tehtävältä. 

Mutta kiitos ystävällisten ranskalaisten ja saksalaisen, joka kokosi sitä koppia minun kanssani lentiokentällä. Näitä auttavia käsiä tuli ihmeesti matkan varrella. Haukku sai paljon huomiota, kun se oli ihmeissään ihmispaljoudesta kaikkialla. Se tuijotti ihmisiä silmät pyöreänä ja ihmiset hymyilivät sille tai seurasivat huolestuneina vanhan koiran hitaita askelia. Eläimessäkin näkyy lapsuus, nuoruus ja vanhuus kuten meissä ihmisissä. 

Siskojen kanssa oltiin suunniteltu kirpparikierros, kun tulen Suomeen. Joten Loimaan ja Forssan kirpparit kierrettiin. Lisäksi käytiin Loimaan Sarka museossa. Kuvassa kirpparilöytö nalle kympillä, ei niin halvalla niitä yleensä saa, joten silloin täytyy ostaa. Vanhoja kirjoja myydään paljon pilkkahintaan nykyään, tuo maksoi 8 euroa. Koulusalkun sain parilla eurolla. Lasten liikennenaapinen on kotoa kammiosta löydetty, se tulee Koulunäyttelyyn salkun kanssa.

 

Siinä tutun näköinen suomalainen keittiö 1948, samantapainen meillä oli kotona ennen.

Koko matkan pidin FFP2 maskia sisätiloissa ja tahdoin siskotkin museossa ym. pitämään. En olisi tullut terveenä kotiin maailmalta, jos en olisi ollut niin varovainen pandemiassa.

Ennen koneita-näyttely oli liikuttava! Miten suurella vaivalla ja kekseliäinä ennen tehtiin töitä ja niinkin pärjättiin, elämä meni eteenpäin ja kehittyi vähitellen. Oltiin tyytyväisiä vähään. Meille nykyajan ihmisille se on opettavaista nähdä.

Minun maaseutuni-näyttely oli myös hyvä, nostalginen aikamatka lapsuuteen. Sarka museossa kuluu vaikka koko päivä noissa näyttelyissä. Traktori-näyttelyä ei me likat jaksettu enää kiertää. 

Viiden vuoden passiaikaa arvostellaan, että se on liian lyhyt, totta. Mutta se vei minut nyt Suomeen. Ja sain nähdä myös kaksi vanhaa mielenkiintoista taloa...jos se museohankkeemme etenisi. Tyhjäkäyntiä on ollut jo kauan. Mutta sanotaan, että hiljaa hyvää tulee.

Ranskaan palattuani voin sanoa, etten ajattele suomalaisen runoilijan V. A. Koskenniemen tavoin, että "yksin oot sinä ihminen, kaiken keskellä yksin..."

Dixien eläkepäivät

Kuvassa Dixie lepää Nizzan lentokentällä kuljetuskoppinsa vieressä. Onneksi sattui olemaan kaunis kesäinen ilma ja oltiin pitkä puolenpäivän odotusaika kentän ulkopuolella. Kuva on huono, 35euron kännykälläni otettu.

Haukku oli ihmeissään joka paikassa, kun ensin junalla matkustettiin Nîmesin kaupungista Nizzaan, Marseillessa oli junan vaihto. Se ihmetteli, mihin nyt oikein matkataan, kun päivätolkulla ollaan tien päällä. Kun vielä lentokoneeseen mennessä piti joutua suljettuun kuljetuskoppiin, kuten kuvassa näkyy, se oli kauhuissaan poloinen, kuin rangaistuskoppi olisi, vaikka ei ole mitään pahaa tehnyt. 

Kun lopulta n.3 tunnin suoran lennon jälkeen saavuttiin keskiyöllä Vantaan lentokentälle, ihmettelin missä ihmeessä on haukkuni, kadonnutko se kultakimpale on? Matkalaukkujen vastaanotossa oli lentokenttävirkailija, joka ohjasi minut erikoiskuljetushuoneeseen. Siellä se 16.v.8kk koiran penikka minua odotti kopissaan yksinään. Kuulema piti viedä se tullin kautta, jossa koiran passi papereineen tarkastettiin. Siellä odotellessa tullioven ulkopuolella päästin kauheasta vankeudesta tämän koiraraukan. Riemuissaan se tuli ulos ja käveli ympäriinsä vapaudestaan nauttien vanhan koiran hatarin askelin. Tullimies tuli katsomaan, kerroin miten asiat Ranskassa olivat hoidettu, ei tarvinnut Dixien passia näyttää, hän luotti Ranskan viranomaisiin ja nauroi tätä hauskaa koiravanhusta, josta ikä näkyi. Villin näköinen koira, joka oli varmaan söpö pentuna, on yhtä söpö vanhana. Vaikka on se ollut aika hurjarotuinen ja ärhäkkä nuorena, pelokas aina puolustuskannalla, koska oli kaltoin kohdeltu ja siksi päätynyt koiratarhaan ja rescuekoira. 

Nyt ei siltä enää ääntäkään tule, vain joskus joissakin tilanteissa vähän äännehtii. Eläinlääkäri kuunteli sen sydäntä ja totesi hyvä sydän, voi matkustaa ja sai vielä matolääkityksen, joka vadittiin ennen lähtöä.

Niin Dixien kanssa matkattiin ensi kertaa lentokoneella Suomeen. 

Piti mennä uusimaan passi, jota en ollut kertaakaan käyttänyt viiden voimassaolevan vuoden aikana pandemian takia.

Viime yönä saavuin kotiin Ranskaan, ensilumesta arktisesta maasta auringonpaisteiseen pitkäkesäiseen Välimeren maahan. 

Talo on nyt tyhjä, kun lemmikkini on täältä hävinnyt ja jättänyt tyhjän paikan. Lohduttaa ajatus, että kotiSuomesta sen Dixien taas löytää.

Sadetta taivaan täydeltä

7.kuvakirja piti vielä tehdä. Se on kuin viimeinen museokäynti valokuva-albumin kuvin ennen sulkemista.

Tämä kirjan teko ja sen odottaminen postista oli mitä parhainta ajanvietettä, kun ulkona taivas oli uhkaava.

Viime viikot Gardin alueellamme ja muualla varsinkin Etelä-Ranskassa vuoristo-ja jokialueilla on ollut kovat tulvasateet. Se on stressaavaa, ei siihen koskaan totu tällainen pohjoismaalainen, ei Suomessa ole tällaista nähnyt.

Naapurikylä Anduze, joka on Sevennit vuoriston portti, sanotaan, laaksossa, siellä on usein suuret tulvavahingot. Gardon joki tulvii yli äyräiden, kun vuorilta vesi virtaa alas kuin vesiputouksista joka ilmansuunnasta.

Meidän Lézan kylä on 8km:n päässä enemmän tasamaata. Ei silti täälläkään olla aina rajuilmojen tuhoilta suojassa, joka paikkaan ne voivat ulottua. Siksi saa jännittää, sydän hakkaa, putoaako vesitaivas päälle. Sellainen tunnelma usein tulee noista luonnon katastrofi-ilmoista. Ja ukkosta aina pelkää. Nyt se oli lähinnä loppumatonta sadetta enemmän tai vähemmän ja paikallista. Salamointia näin vain kerran, vaikka uutisissa oli luvattu kovaa ukkosilmaa ja rakeita.

Toistaiseksi nuo sateet eivät pahimmillaan osuneet kyläämme tällä kertaa. 

Alla uutiskuvia:

https://www.midilibre.fr/2024/10/18/video-episode-cevenol-les-impressionnantes-images-des-intemperies-qui-ont-touche-la-france-ces-dernieres-heures-12269089.php

https://www.midilibre.fr/2024/10/18/le-gard-toujours-en-vigilance-orange-pour-crues-une-vingtaine-de-routes-et-ponts-barres-le-point-sur-la-situation-12269180.php 

Uutiskuvien mukaan satanut on joka paikassa Pariisia myöten.

Ajankohtaista

https://rokotepalvelu.fi/rokotteet/koronarokote/?gad_source=1&gclid=Cj0KCQjwmOm3BhC8ARIsAOSbapUAoiGq-cL4ydl7Oj06nA4o9zqaVITH3DVh9R9JogvT6xECQ4DYI7QaAqSxEALw_wcB

https://www.pyhahenrik.fi/ajanvaraus 

FFP2 maskin uskollinen käyttäjä sisätiloissa olen edelleen ja tungoksessa. Ilmasta korona leviää.

Siskot ovat nyt lukeneet 4 kuvakirjaani. Ja niistä on keskusteltu. Minun tuli mieleeni, että oli hyvä, kun niissä yhdistyskirjeissä kerroin myös ajankohtaisia asioita. Niin oli aina Nukkenallemuseossa museokävijöiden kanssa myös, puhuttiin kaikesta maan ja taivaan välillä ja siksi se oli mukavaa. Ei me pelkästään nukeista tai nalleista puhuttu, tylsää se olisi ollut.

Joten nyt tässä myös ajankohtaista. Ranskassa 65 vuotta täyttäneille lähetetään kutsu koronaboosteri- ja influenssa rokotukseen. Keväällä sain 7. ja nyt saan muutaman päivän päästä apteekissa 8.koronaboosterin. Se on ilmainen.

Paikallinen Midi Libre lehti kertoo, että korona on taas lisääntynyt joka paikassa koulujen alkamisen jälkeen. Koulut ja lastentarhat ovat bakteeri-,viruspesiä. Vaikka tabu asia siitä on tullut, pää pensaassa monella kuten Suomen hallituksella ja eduskunnalla. Niin Titanicilla ajetaan päin jäävuorta. Siksi kannattaa olla varovainen. Jos vanhempani eläisivät, varovaisuusperiaatteella elettäisiin. Otan heistä mallia.

Kun muutin tänne Ranskaan 1999 kylässämme asui Nathalie ystävä perheineen. Kävin heillä useasti, koska oltiin läheisiä. Mutta sain heiltä kaikki kulkutaudit, joita oli liikkeellä, koska lapset olivat tarhassa ja koulussa. En ole koskaan ollut niin kipeä ennen. Onneksi kylässä on kaikki tarvittavat palvelut kuten lääkäri ja apteekki kävelymatkan päässä. Lisäksi sain silloin kesäisin nokkosihottuman kuumasta ilmastosta, se syy selvisi myöhemmin, ei minulla sellaista Suomessa ole koskaan ollut. Onneksi nykyään nokkosihottuma on paljon vähentynyt ja siihen on tehoava antihistamiini. Kun Nathalie ystävä muutti pois kylästä lapsiperheineen, minulta hävisi samalla kertaheitolla sairaudet kuin seinään. 

Huomenna 1.10 alkaa Suomessa koronarokotuksen ajanvaraus. Toisaalta jos tarvitsee rokotukseen kiireellisemmin, se on tehokas vasta parin viikon jälkeen rokotuksesta, voi hakea sen joistakin apteekeista tai Rokotepalvelusta, vaikka maksullinen yli 100euroa. Rokote suojaa vakavilta seurauksilta ja pitkältä koronalta. Se kannattaa, on perusterve tai ei. THL levittää väärää tietoa, koska he tekevät miljoonien pandemia businesstä koronasairaista ja kuolleista, julmaa! Seuraan kansainvälisiä koronatutkimuksia netissä.

Tässä lopussa kuva arsenikista. Sitä käytettiin yleisesti monella tavalla niin kuin se ei mitään vaarallista olisi ollut 1800-luvulla kohtalokkain seurauksin. Vasta, kun paljastui syy jatkuviin kuolemiin, se sai tappavan myrkyn maineensa, joka sillä on sen jälkeen ollut. Yksi arsenikin lisänimi oli kuitenkin jo silloin "perintöpulveri", joka näytti sen tappavuuden. Agahta Christien salapoliisiromaanien yksi aihe.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Agatha_Christie 

https://www.theatlantic.com/health/archive/2016/10/the-era-when-poison-was-everywhere/503654/ 

Korona-sana ei ole vielä samanlaisessa maineessa kuten rutto, kolera yms.tai tuo arsenikki, mutta kun kaikki valtavat tuhot paljastuvat eikä enää ole tabua, myös koronaa aletaan varoa kuin ruttoa.

Kukapa toiselle haluaa viedä kuoleman mennessään tai tuhota toisen terveyden? Ei kukaan. Mutta sitä koronan levittäminen on.

https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/uutiset/e6ec0042-1a77-4c4a-886b-0bc80234317f

Alla kuvassa näkyy, miten paljon kaikki sairaudet ovat lisääntyneet nyt pandemian aikana, kun korona on tuhonnut vastustuskyvyn.

Vielä yksi asia. Koko pandemian ajan on seurattu myynnissä olevia vanhoja taloja netissä etuovi.comissa, kun uutta museotaloa hakemassa ollaan.

Viime päivinä huomasin yhden opetuksen, kun olen vertaillut talokauppojen tarinoita lehdissä. Onnettomia esimerkkejä siitä, miten terveys voi kaataa suunnitelmat. Kaksi talokauppaa oli tehty, yksi viime vuonna ja yksi nyt kesällä, molemmat ostajat ovat joutuneet perumaan kauppansa terveyssyistä. Arvata saattaa, korona on nopea kaatamaan terveetkin ihmiset. Vaikka THL tekee kaikkensa vähättelemällä ja aiheuttamalla sekaannusta tässä kulkutaudissa miljoonien arvoisten pandemiabusinesstensä takia.

Jos entisen presidenttimme Niinistön osuvasti nimittämä korona pirulainen sotkee myös tämän Nukkenallemuseon uudet museo suunnitelmat Suomessa varovaisuudestamme huolimatta, silloin kaikki tavarat menettävät merkityksensä niin kuin onnettomuuksissa aina tapahtuu. Tärkeysjärjestys muuttuu.

Jos vertaa uutisointia nyt ja 2000-alussa, sekaisin on tämä maailmamme, mutta emme me tuuliajolla ole, vaikka siltä välillä tuntuu.

Vanhan kansan sanonnat eivät vanhene koskaan. Yksi sellainen on "Herran haltuun!"

Kortti tuli perille!

 Ypäjän kirkonkylän museoalueella piknikillä.

Tänään seurasin siskojani Suomessa Skypella, kun he hakivat Postista 6 kuvakirjaa, jotka tein ja heille lähetin, oikealla alhaalla näkyy Cewe kirjapaketti. 

Ensimmäinen sivu kirjasta on kuva kortista, jonka kirjoitin v.1999 kaksoissiskolle, mutta en uskaltanut lähettää, koska utopistisista suunnitelmista ei tykätä.

Nyt 25 vuoden jälkeen siskot sen kortin saivat lopulta ja lukivat sen. He ihmettelivät, että se, mitä silloin olin suunnitellut ja korttiin kirjoittanut, on toteutunut enemmän tai vähemmän. 

C'est la vie! Sellaista elämä on!

Kirjoitan siinä kortissa myös, että tuli epidemia ja oksensin 8 kertaa. Ystävän mies oli käynyt mustia torvisieniä hakemassa ja sain niitä heiltä. Sen jälkeen se oksennustauti tuli. Kai sienissä oli bakteeri, metsässä villieläimen ulostetta tms. Lääkäri antoi pistoksen, niin oksentelu loppui.

Kirja on kirja, se on konkreettista. Nykymaailman digipainos häviää helposti kuin tuhka tuuleen. 

Näin Nukkenallemuseosta tuli kuin vanhan ajan valokuva-albumi tarinoineen.

Kaunokirjoitus uuteen loistoonsa!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

http://www.museeduscribe.com/index.php?page=home&lg=en 

http://www.museeduscribe.com/

https://www.cevennes-tourisme.fr/je-prepare/a-voir-a-faire/musee-du-scribe-saint-christol-les-ales-fr-3858294/

https://www.ales.fr/sortir-bouger/musees/musee-du-scribe/ 

https://www.amisdesmuseesdelecole.fr/musees/musee-du-scribe/ 

Eilen oltiin Dixien kanssa naapurikylän Kirjurin museossa. En ole koskaan ennen ollut siellä, olen ajatellut, että se on liian erikoistunut museo ja siksi vähemmän kiinnostava. 

Mutta, kun tein "Oppia ikä kaikki"-kuvakirjaani, siinä kerroin käsin kirjoittamisen tärkeydestä ja kaunokirjoituksesta, joka on poistettu Suomen kouluopetuksesta. Otin kirjaan mukaan kuvia Nukkenallemuseon Koulunäyttelystä vanhoine kirjoitusvihkoineen. Silloin sain idean, että nyt täytyy kesällä mennä katsomaan tuonne Kirjurin museoon.

Otin muutamia kuvia siellä museossa. Siskon järjestelmäkameralla kuvaaminen on opettelua. En ole kauhean innokas ja kiinnostunut opettelemaan koneita käyttämään, sen verran kuin pakosta joutuu. Tekniikka ei ole minun vahvuuteni. Viime päivät taistelin hiki hatussa juuri yhden teknillisen ongelman kanssa, lopulta onnistuin sen ratkaisemaan, mutta koville otti.

 

Museo on perustettu yli 30 vuotta sitten St Christolin kylän keskustaan entiseen linnan 1600-luvun ulkorakennukseen. Perustaja on entinen opettaja, eläkkeellä, ja entinen teollisuuspiirtäjä, josta intohimoinen kaunokirjoitus, kalligrafia harrastus teki keräilijän, jo 50 vuoden ajan.

Kolmessa kerroksessa on kirjoittamisen oma ennennäkemätön maailma esihistoriasta nykypäivään. Vitriinejä katsellessa ajatteli, ei voi edes kuvitella, mitä kaikkea voi täältä maailmasta löytää. 

Alussa on kirjoituskone kokoelma, kaikki mahdolliset mallit sokeiden kirjoituskonetta unohtamatta. Kirjoitusalustan tai paperien valmistusta kuvataan savilaatasta kierrätyspaperiin. Mistä kaikesta maailmassa voidaankaan paperia valmistaa! Ei uskoisi, ellei näkisi.

Sitten raput ylös ja seuraavassa kerroksessa sulkakyniä tuhansine eri malleineen ja mustepullokokoelmineen. Mielikuvituksella ei ole rajoja. Yhteiskuntaluokat näkyivät, miten arkiesineet oli rikkailla, aatelisilla taide-esineiksi tehty luusta, norsunluusta, hopeasta...mitä vaan arvokasta on olemassa. Kuuluisia posliini-, keramiikkavalmistajia, jotka astioiden lisäksi näitä kirjoitusvälineitä valmistivat.

Kolmannessa kerroksessa oli 1900-luvun alun koululuokka. Viihtyisän näköinen vanha koulu. Pulpeteissa vahan tuoksu, kuten ennen vanhaan. Koulussa oli myös se kuuluisa puukamina, johon  jokainen oppilas toi puuhalon laukussaan kouluun, sanotaan, niin koulua lämmitettiin ja siihen kaikki osallistuivat.

Alakerrassa poistuessa oli iso nukketalo kouluna ruokaloineen ja vessoineen. Se oli uutta tekoa, vaikka tehty edustamaan vanhaa.

Puitteet olivat loistavat holvikaarineen. Ja museon perustaja monsieur oli tuttu ennestään, koska häneltä ostin 20 vuotta sitten yhden vanhan pulpetin ja ison koulukaapin. Hän tuli vaimonsa kanssa tänne museoon katsomaan. Nyt kerroin, että Nukkenallemuseon suljin heti pandemian alettua ja se on paketissa...Oli mukava juttutuokio ja samalla flashback 2000-luvun alkuun. Se muistutti minua museon tulevaisuuden epävarmuudesta alkuvuosina, niistä vaikeista alkuvuosista, joiden yli kuitenkin selvittiin ja päästiin näin pitkälle. Ranskan taival on ohi. C'est la vie!

Muuten heti sinne museoon astuessa näkyi tämä maailmamme kaksinaisuus nyt pandemiassa. Samaan aikaan sinne tuli pieni ryhmä keski-ikäisiä pariskuntia. Minä olin ainut FFP2 maskilla. Kolmikerroksisessa rakennuksessa oli ikkunoita, mutta kaikki kiinni, vaikka tuuletus olisi hyväksi, jotta ilma vaihtuisi, korona leviää ilmassa. Museon perustaja, joka meidät vastaanotti jo kai yli 80v. ilman maskia myös. Päivittäin seuraan twitterissä miten korona on lisääntynyt joka paikassa, mutta tässä maailmassa suurin osa ihmisistä ei halua pandemia todellisuutta, joka rajoittaa elämää ja elää sen mukaan. 

Minulla on hyvä syy varoa kulkutauteja kuten korona. En voisi asua enää Ranskassa jos olisin aina sairas tai korona olisi vienyt terveyden. Terveys on kultaakin kalliimpaa, sanoi vanha kansa. 

Joten FFP2 maskilla matkaan, minne seuraavaksi?

Mitä Suomeen nyt kuuluu?

https://yle.fi/a/74-20113269 Lapset halusivat oppia vanhaa kaunokirjoitusta – lopputulos yllätti opettajan täysin.

Merkkausliinoista 2.

https://lastentarhamuseo.fi/ommellut-betty-alander-vuonna-1867/ 

https://www.taloustaito.fi/vapaalla/merkkausliinat-olivat-saatylaistyttojen-taidonnaytteita--liinoja-ommeltu-jo-1500-luvulla/#4196cf1b 

https://historia.hel.fi/fi/media/kuva/merkkausliina 

https://www.kansallismuseo.fi/fi/kuukauden-esineet/2012/ruusuryijy 

https://craftstories.fi/project/kansakoulussa-1866-1920-kasityonopetus-oppikouluissa/ 

https://punomo.fi/tekstiilityon-tekniikat-ja-ohjeet/ristipistokirjonta/  

"marquoirs », « marquettes" alussa, jälkeenpäin abécédaires ranskaksi. Tuo "marquette ja marquoir' verbista "marquer"=merkitä muistuttaa suomen kielen merkkausliina, merkitä sanaa.

"Ainsi, les jeunes filles apprenaient la lecture, l’écriture et les chiffres en même temps, pour compléter leur éducation." Niin tytöt oppivat samalla lukemista, kirjoittamista ja laskemista. 

Siihen voisi lisätä koti, kirkko ja isänmaa eli perinteisiä arvoja, perhetapahtumien tallennusta häistä, syntymään ja hautajaisiin, maantietoa, almanakkoja... Ja siihen kirjoiluun tarvittiin kädentaitoja, kärsivällisyyttä, pikkutarkkuutta, taiteellisuutta, mielikuvituksen käyttöä, elämänfilosofiaa...arvomaailma, jota ei aina nykyään enää maailmastamme löydä. 

Monine salaisine symboleineen merkkausliinat olivat tietoarkkuja.

Voi kuvitella onnetonta, jos ei ollut käsityöihminen, kuten sanotaan. Joten kaikilta lapsilta ei voi aina samaa työtä vaatia. Jokainen on hyvä jossakin, kaikilla on lahjoja.

https://www.objetsdhier.com/abecedaire-1209

Merkkausliinoista puheenollen 1.

Nukkenallemuseon Koulunäyttelystä kertoessani aikaisemmin hain tietoa netistä merkkausliinojen historiasta.

https://museopaivakirja.blogspot.com/2021/10/koulunayttelyn-tarinoita-sielta-taalta.html

https://museopaivakirja.blogspot.com/2021/10/koulunayttely-tarinoiden-linkit.html 

https://museopaivakirja.blogspot.com/2021/10/koulutyton-salaisuuksia-vuodelta-1863.html 

Merkkausliinoista:

https://www.vam.ac.uk/articles/embroidery-a-history-of-needlework-samplers

https://americanhistory.si.edu/collections/object-groups/american-samplers

https://www.collectorsweekly.com/folk-art/samplers

https://en.wikipedia.org/wiki/Sampler_(needlework)

https://www.taloustaito.fi/vapaalla/merkkausliinat-olivat-saatylaistyttojen-taidonnaytteita--liinoja-ommeltu-jo-1500-luvulla/#2a8175d1

https://journal.fi/ennenjanyt/article/view/108838/63834?acceptCookies=1

https://www.theunbrokenthread.com/blog/2016/06/21/mounting-old-sampler 

https://hands-across-the-sea-samplers.com/symbolism-sampler-motifs/ Siinä symboleista.

https://antique-marks.com/caring-for-antique-costumes.html 

https://www.antiquesamplers.org/glossary 

https://dustyoldthing.com/antique-spotlight-samplers/

https://pintangle.com/2016/07/25/brief-history-embroidery-samplers/

https://www.chicagotribune.com/news/ct-xpm-1998-02-15-9802150435-story.html

https://madelena.com/introduction-samplers.php

Merkkausliina museo:

https://www.modernfolkembroidery.com/the-sampler-museum/

Monipuolinen historia:

https://pintangle.com/2016/07/25/brief-history-embroidery-samplers/

Aikaisemmin kokoomiani lyhennelmiä nettitiedoista:

Englanniksi merkkausliina on sampler. Sana tulee ranskan sanasta exemplaire, se tarkoittaa esimerkillistä, mallia, jota voi kopioida. Alkuperänä latinan sana exemplum.

Ennen painettuja mallikirjoja kirjontamallit siirtyivät paikasta toiseen käsityöntekijöiden keskuudessa näiden kangaspalojen avulla Lähi-Idästä Eurooppaan. Tietotaito ennen kirjoja.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Painaminen

 

 

Elefantti lasikaupassa

 https://barjac-foire-antiquites-brocante.org/

Barjacin antiikkimarkkinoilla tänään. Olen huomannut, että FFP2 maski on ollut tehokas koronasuoja, uskalsin sen kanssa mennä antiikkimarkkinoille. Porukkaa on paljon, ulkoilmassakin voi viruksen saada, kun tuulee ja ihmisiä tungeksii.

Minulla on aina auto samoissa paikoissa sivussa, jossa ilmainen paikka. Toiset maksavat siitäkin, kun haluavat autonsa lähettyville. Nyt oli se paikka aurinkoinen jo aamulla yhdeksän aikoihin, kun tultiin Dixien kanssa, piti ottaa haukku mukaan markkinoille, auto olisi ollut liian kuuma, eikä kaikkia ikkunoita uskalla jättää täysillä auki.

Niinpä lähdettiin kierrokselle tänne "ulkoilmamuseoon", jossa yli 300 isoa standia eri puolilta Ranskaa ja myös lähimaista mahdollisesti. Dixie kulki talutushihnassa ja antoi minulle vanhan koiran kävelytahdin. Toisaalta se oli sopiva, kun oli valtava ihmisvilinä antiikkia ihmettelemässä. Kaikkia sukupolvia siellä näkee ja koiria erikokoisia rotuja. Niistä haukku ei ollut paljon moksiskaan, on tullut niin rauhalliseksi vanhetessaan. 2017, kun se adoptoitiin, sitä ei voinut viedä tuonne, koska oli agressiivinen puolustuskannalla. Sitä oli kaltoin kohdeltu, pahoinpidelty, joten ymmärsi reaktion. Täysin se on muuttunut sittemmin, kun on saanut luottamuksen ihmisiin takaisin ja belgianpaimenkoiran ylpeyden, jota ei saa riistää. Nykyään se haluaa tervehtiä kaikkia ihmisiä kylillä, menee ihmisten tykö silitettäväksi.

Tuolla markkinoilla on aina jotakin erilaista, jota ei ennen siellä ole nähnyt. Nyt siellä oli vanha puinen puhelinkoppi, joita on ollut viimeksi peltisiä tai rautasia. Mitään puhelikoppeja ei ole enää missään. Mutta Ranskassa lankapuhelin on käytössä kännykän rinnalla yleisesti. Minulla se on ollut se paras vaihtoehto. Kauhistelen ympärilläni ihmisiä, jotka ovat aina puhelimessa tai älypuhelin kuin oppaana nenän edessä missä liekin, minne meneekin, niin kuin se olisi hengissä pysymisen edellytys. Riippuvuuksia se on. Ihminen tulee riippuvaiseksi koneista, kuten ennen radiosta, sitten televisiosta, nyt tietokoneesta, siitä minä olen myös riippuvainen, olen liikaa tässä koneella. Onneksi on koira, joka vie luontoon.

100 vuotta vanhan pienen kasvistovihkosen näin. Kaunista musteella kirjoitettua kaunokirjoitusta selosteena. Hieno, mutta huonosti säilynyt, liikaa tahroja. En ostanut. Yleensä kasvistot ovat isokokoisia eikä vihkomuodossa, vaan erillisiä sivuja.

Näin ihastuttavan 1800-luvun kukka-aiheisen, käsinmaalatun pienen puulaatikon, joita tehtiin kuulema morsiuslahjaksi Normandiassa Pohjois-Ranskassa. Se oli kallis. En ostanut. Mutta jäi mieleen. Ja sain siitä yhden idean, jonka voisi myöhemmin toteuttaa, kun löytää sellaisen samantyylisen. Ideoiden metsästystä tämä kirpputori- tai antiikkimarkkinat ovat. 

Lasi-, posliini-, savitavaraa on aina paljon. Kun siellä sellaisten helpostisärkyvien astioiden keskellä puikkelehdittiin ahtaissa paikoissa, Dixie talutusnuorassaan ja vähän vanhuuden kankeana oli kuin elefantti lasikaupassa. Mutta ei rikkonut mitään. Vaikka nolo oli, kun sille tuli kakkahätä keskellä ihmisiä parhaassa paikassa, onneksi olin varautunut ja pusseja oli mukana, että sain siivottua jäljet.   

Tauluja on myös aina, mutta nyt ei ollut sellaista puhuttelevaa, jota olisi valokuvannut. Alussa yksi kuvani, hain kuvattavaa, ei ollut erikoista, siksi kuvasin noita tyypillisiä eteläranskalaisia suuria saviastioita.

Kun oltiin kierroksia tehty puoleen päivään asti, ajattelin, että en taida ostaa nyt mitään. Sitten katselin vielä lopuksi yhtä standia ja huomio kiinnittyi 1800-luvun lopun merkkausliinaan, siinä houkutus. Ostin sen. Niitä merkkausliinoja minulla on nyt kolme, kaksi ennestään myös 1800-luvulta, vanhempia kuin tuo.

 

Sitten lähdettiin poispäin, ei jaksanut enää, koska 30°C asteessa väsyy helposti. Haukku seurasi uskollisesti ja on aina samaa mieltä, minne mennään, milloin, ja milloin lähdetään pois.

Palatessa kotiinpäin matkalla pysähdyttiin ottamaan pari kuvaa.

Dixie poseeraa kirkon rappusilla.

Tuollaisia vanhoja keskiaikaisia kyliä on täällä paljon, rakennettu kukkulalle talo talon viereen pikkukatuineen. 

"Kirkko keskellä kylää" sanotaan Suomessakin.

 

Kesä 2024

Tässä kesän 2024 kuvat Dixien kanssa Anduzessa.

Nyt on jo elokuu puolessa välissä. Aika kuluu äkkiä. Ensin odotettiin kevättä, sitten kesää, nyt syksyä, sitten on joulun odotusta. Mutta aika pysähtyi tänään, kun otettiin kesäkuvia Anduzessa. 

Dixie on 16v ja 6kk huomenna 17.päivänä. Välillä tulee ajatus, että haukku voi kuolla, vaikka on ollut terveenä viime kesän jälkeen, jolloin teki melkein kuolemaa kipeänä, mutta se parani ja sain sen takaisin. Moninkertainen ilo on ollut sen jälkeen haukku seurana.

Melkein joka päivä mennään 2-3km:n luontoretki. Alkukesästä sai syödä tien varresta villikirsikoita, sitten tuli luumuja luumupuista, viimeksi karhunvatukoita. Villiviikunoita on myös, mutta ei ole ollut vielä kypsiä. Niistä hedelmistä näkee luonnon kiertokulun.

Siellä puistossa on valkoisia joutseneita ja yksi musta joutsen, joka on aina yksin.

Tässä pidän haukkua sylissä ja suren samalla, koska ei tiedä kuinka kauan saan vielä sitä pitää.

Odottavan aika on pitkä

Muovikassien siivous jatkuu. Nyt järjestin matkakassia, jossa vanhoja matkalippuja, eri kaupunkien karttoja yms. infoa paikoista, joissa olen poikennut Suomen matkoillani. Ne laitoin korjuun, joskus voi tarvita. Mutta vanhat matkaliput, hotellivaraukset yms.vähemmän tärkeät silppusin roskiin.

Taas löysin lentokentällä kirjoittamaani päiväkirjaa aikaa kuluttaakseni. Kynä ja paperi on siinä hyvä ja ajatukset lentävät. Tässä yksi matka.

---------------------------

Klo:20:00 istun nyt Bremenin lentokentällä. Jalat ovat muusina. Minulla oli jalassa uudet kengät, jotka uudistin tänään. Vain kerran ennen olen niitä pitänyt. Se oli vähän hölmö idea. Mutta kesäkengät jäivät Suomeen. Kävelin keskikaupungilta tänne, noin tunnin kesti. En ottanut raitsikkaa, koska joudun odottamaan täällä huomen aamuun asti. Lento on klo 6 :30 Tampereelle. Olisin joutunut tulemaan yöllä kentälle, en tykkää suurkaupungissa liikkua yöllä. Nyt jalat ovat niin väsyneet, etten muista minulla olleen sellaista tunnetta moneen vuoteen. Ei uskoisi, että uudet kengät voivat ihmisen niin väsyttää. Toisaalta se on melkein ihana tunne, kun jaloissa surisee. En kyllä enää mihinkään pääsisi. Saa nähdä huvittaako huomenna mennä Tampereella Vakoojamuseoon, jos se ei ole kaukana rautatieasemalta. Ei maanantaisin ole paljon muuta museota auki. Pää on myös väsynyt. En uskaltanut nukkua kunnolla, oli valot päällä, koska piti herätä jo klo 4:ltä aamulla varmuuden vuoksi, oli touhuttavaa ennen lähtöä. Joten koiran unen jälkeen pää on vähän pyörryksissä ja silmät menivät kiinni junassa. Piti olla tarkkana, ettei mennyt Béziers kaupungin ohi, se juna menee Madridiin asti.

Béziers‘n rautatieasemalta bussi lähti vierestä lentokentälle klo 11:15. Siinä bussipysäkillä meitä odottajia oli useampi. Kolme saksalaista naista ja mies. He olivat kaikki kauhean puhuvaisia, oli kiva jutella. Aika kului hyvin, koska juna oli saapunut jo n.9:20 ja bussi lähti vasta parin tunnin päästä. Lopulta päästiin lentokentälle ja lentokoneeseen. Se ei ole iso kenttä ja muutenkin ok. Lento oli klo 13:30, perillä Bremenissä oltiin n.klo 15:30.

Sää on ollut suotuisa, aurinkoinen niin Ranskassa kuin Saksassa. Bremenin kenttä ei ole myöskään kauhean suuri, kaupungissa on yhtä paljon asukkaita suurin piirtein kuin Helsingissä. Perillä Bremenin kentältä lähti raitsikka 6 keskustaan, jäin pois siltojen jälkeen, siitä on lyhyt matka vanhaan kaupunkiin. Siellä on mielenkiintoinen kortteli putiikkeineen, joilla ovet auki sunnuntaisin myös. Valitettavasti siellä oleva Lelumuseo on kiinni sunnuntaina.

Kiertelin kaupunkia klo 16:stä klo 19:sta, kunnes tulin tänne kentälle. Ihana vanha kaupunki ja ystävälliset ihmiset. Tänne täytyy tulla uudestaan, täällä on paljon nähtävää. Pitää varata päivät, jolloin voi saada kaikki irti käynnistä, myös kirpputorit mukaan lukien.

Katsoin sleeping in the airports, com sivuilta netistä, tämä kenttä pitäisi olla ok. Ovet suljetaan ennen puoltayötä ja tarkastajat käyvät kierroksella, pyytävät nähdä lentoliput. Joten ulkopuolisia tänne ei pääse. Jo klo 4:ltä aamulla alkaa ihmisvilinä, kun lennot alkavat piakkoin.

Sitten, kun pääsen Tampereen koneeseen klo 6:30 ei haittaa, vaikka nukahtaisin, koska päätepysäkki on Tampere, ei voi mennä ohi.

Olen valmistellut tätä matkaa jo yli kuukauden päivät internetissä. 110€ menopaluineen Ryanair lennot Bézier-Bremen-Tampere ja paluu on sitten Tampere-Frankfurt Hahn-Montpellier. Kaupungin karttaa olen tutkinut valmiiksi, ettei olisi sitten kuin puusta pudonnut. Béziers’n lentokenttä on n.13km rautatieasemalta ja bussi maksoi vain 1,60€, Bremenin kenttä on kaupunkikenttä, yli 3km keskustasta, raitsikka maksoi 2,50€.

Teen toisen kerran tämän saman reitin, jos saan sopivat lennot. Ongelma voi olla Nîmesin ja Béziers’n junamatka, koska lakkoja on usein. Nytkin alkoi taas lakko. Pitää varautua tulemaan bussilla, jos junat ovat lakossa. Ostin junalipun etukäteen netissä kuten aina 16,50€. Matkaansa ei voi laittaa junan varaan, koska ovat epäluotettavia lakkoineen. Toisaalta lipun hinnan saa takaisin, jos on lakko.

Klo 4 aamulla. Pitkä yö on ohi. Puolen yön jälkeen menin pitkäkseni istumapenkille, jossa ei käsinojaa. Yöllä nousin pystyyn ja huomasin, että meitä tyttöjä oli rivissä useampi pitkällään penkeillä. Vastapäätä on leipomo kahvila, joka on auki yön läpi. Ennen klo 4 alkoi liikkua taas ihmisiä, jotka tulivat varhaiseen aamulentoon. Minäkin piristyin ja nousin istumaan. Kestävyystesti oli ohi. Yö lentokentällä kasvattaa luonnetta, kun ei ole kaikkia mukavuuksia. Kohta voin mennä matkatavara tarkastukseen. Ollaan sitten lennon jälkeen Suomessa!

----------------------------

Tästä matkasta on 10 vuotta aikaa, se oli 2014.

https://museopaivakirja.blogspot.com/2014/06/beziers-bremen-tampere-frankfurt-hahn.html

Nyt odotan taas Suomen matkaa...