sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Museokyltti ennen ja jälkeen

Me oltiin sovittu Sébastienin kanssa, että klo 9 lauantaina mennään laittamaan museokyltti paikoilleen.

Minulla ei ollut mukana mitään, ei edes vasaraa, koska ajattelin, että ystäväni on aina hyvin varustettu. Mutta niin ei ollutkaan, ei hänelläkään näyttänyt olevan muuta kuin tonkit, rautalankaa, vanha laudan pätkä, jossa näkyi vielä naulatkin pystyssä. Sanoin, että ei siitä mitään tule ilman työkaluja, turha sinne on mennä. Kyltti on aika painava, mahdoton se on niin saada "paljain käsin". Mutta Sébastien piti päänsä, mennään nyt ainakin katsomaan paikan päälle, jossa me oltiin kyllä jo käyty ennenkin ongelman ratkaisemiseksi. No, olkoon menneeksi, totesin. Ajattelin jo, että "oma apu paras apu."

Otettiin ensin vanha kyltti pois ja "tuhattaituri" tutki hetken tilannetta niin kuin suuret asiantuntijat. Minä seurasin perässä oppipoikana. Mutta yllättävää kyllä, ratkaisu tuli siinä samassa. Pidin hiukan kiinni kyltistä, kun kaveri naulasi vanhoilla ruostuneilla nauloilla laudanpätkän kiinni uuteen kylttiin tukemaan sitä takaa. Niin tuli nekin käytettyä hyväksi. Siinä vieressä sattui olemaan ikivanha seiväs, otettiin se vielä kyltin taakse tueksi toiselle puolelle, kun se kiinnitettiin sitten entisen kiviportin reunaan. Se oli ennestään ympäröity rautalangalla, minkä sisälle me se lauta sujautettiin. Sébastien otti taskustaan pikkuriikkisen ruuvimeisselin ja pussin ruuveja, joilla sitten sai loppuhomman hoidettua.

Loppujen lopuksi kyltti tuli paikalleen kuin "taikaiskusta". Ei me tarvittu mitään hienoja moderneja työkaluja, vasaranakin kelpasi kivi tai tonkit. Kiitos tämän Nukkenallemuseon uskollisen ystävän, joka on ollut mukana meitä auttamassa ihan sen ensimmäisistä perustamispäivistä alkaen, toisin sanoen vuodesta 2000.

Kesä-heinäkuussa meillä on taas yhdistyksen vuosittainen yleiskokous. Sébastien voisi olla yhdistyksemme kunniajäsen, koska on vetänyt tukijoukkojamme. Hän on ottanut tämän sydämen asiakseen. Ei me oltaisi pitkälle päästy ilman tätä paikallista apua.

perjantai 23. maaliskuuta 2012

Uusi erikoispikajunayhteys Marseille-Frankfurt

http://lci.tf1.fr/filnews/economie/la-sncf-et-deutsche-bahn-lancent-une-liaison-directe-tgv-marseille-7087180.html

Un train partira chaque jour à 8h14 de Marseille pour arriver à Francfort à 15h58. Dans l'autre sens, un train quittera chaque jour Francfort à 14h pour arriver à Marseille à 21h46.

Joka päivä klo8:14 lähtee juna Frankfurtiin Marseillesta, saapuu klo 15:58 ja Frankfurtista juna Marseilleen klo 14:00-klo21:46.

Joskus voi yhdistää yhdensuuntaisen junamatkan Ryanairin lentoon.

keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Museomainosmatkalla

http://www.ot-pontdugard.com/

Oltiin tänään Remoulinsissä. Siellä on Pont du Gardin turistitoimisto. Täältä noin 50km matkaa. Sain uusia ideoita.

Olin varannut paljon museomainoksia mukaan, koska niitä piti jättää noihin alueemme suurimpiin turistikohteisiin. Ensinnäkin Pont du Gardin turistitoimisto, itse Pont du Gardiin on kallis parkkipaikka, joten sinne voi mennä myöhemmin. Sitten Musée du Bonbon eli Karkkimuseo, jossa on lähes 300 000 kävijää vuosittain, hiukan enemmän kuin Bambupuistossa. Ja lopuksi Uzèsin turistitoimisto, koska kaupunki on turistirikas ympäri vuoden.

Remoulinsin infossa sanottiin, että täytyy liittyä jäseneksi ja se maksaa 60-70 euron paikkeilla vuodessa. Hinnannousun tietää vasta ensi kuussa. Vaikka tämä maksaa, se kannattaa, koska samalla he lisäävät myoldbear-sivut nettissivuilleen, Pont du Gardin turistioppaaseen ja muutenkin tiedottavat museosta. Toisaalta kun alueella on yli miljoonan väentungos ympäri vuoden, he hukkuisivat noihin mainosesitteisiin ilman organisointia. Sekin tulee kalliiksi. Vaikka on paljon turistitoimistoja, jotka ottavat vastaan muitta mutkitta mainoksia ilman maksua. Mutta heillä ei ole sellaista valtavaa ihmistulvaa.

Nyt en ollut säästeliäs noiden mainosten kanssa kuten ennen olen ollut. Toisaalta nykyään niitä tehdään A4:sta kolme kappaletta, ennen vain kaksi. Kolmen malli on standardi, joka sopii joka paikkaan telineisiin. Joten siten niitä saa vähän halvemmalla. Viime vuonna tilattiin niitä A4 655kpl mustavalkoisina vihertävälle paperille ja ne maksoivat vuoden lopussa 47,01 euroa.

Nyt vuoden hiljaisena aikana on "siementen kylvöaika". Paljon vaan siemeniä joka paikkaan. Sitten myöhemmin voi odottaa "satoa korjattavaksi".

Viime kesänä naapurin emäntä sanoi, että ei ole enää hiljainen meidän pikku katumme, kun museossa käy ihmisiä harva se päivä. Mistä ihmeestä ne kaikki oikein tulevat, ihmetteli hän. - En minä ihmetellyt niin kauheasti, kun on paljon markkinoitu jo pitkän aikaa.

sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Museon viikonloppu


Eilen maalasin uuden ison museokyltin (83cmx70,5cm) tekstiosan. Kirjaimet ovat isoja, joten siihen meni pari tuntia. Edellisinä päivinä olin maalannut ensin taustan luonnonvalkoiseksi kolme kertaa edestä ja kertaalleen takaosan.

Tänään siistisin ruskean tekstiosan reunat luonnonvalkoisella taustavärillä. Se kesti peräti melkein neljä tuntia. Tein sitä intensiivisesti enkä pitänyt taukoa, piti saada valmiiksi. Kello tuli kohta kaksi. Sitten mentiin Dixoun kanssa ulos haukkaamaan raitista ilmaa kuten meillä on tapana joka päivä aamulla, keskipäivällä ja illalla. Minulle jäi muutama minuutti aikaa valmistaa museota ennen kello kolmea, jolloin se aukeaa ja voi joku olla oven takana. Niin olikin, yksi pariskunta. Turisteja Bretagnesta, jotka ovat nyt Saint Jean de Serre naapurikylässä Gîte-majapaikassa. Siellä he olivat nähneet mainoksen museosta.

Kiva käynti pitkästä aikaa. Me puhuttiin varmaan tunti ummet ja lammet, sodasta ja rauhasta, kulttuureista, lasten lelut olivat lähtökohtana ja niin juttu kulki ties minne. Heidän tyttärensä on ollut ranskankielen opettajana Venäjällä. Ja tuli taas esille se nykyinen museokävijöiden kysymys, onko näitä ollut vaikea löytää. Sanoin, että vuosien varrella oppii löytämään, kun keräilyä harrastaa. Löydän vaikka mitä, jos vaan rahapussi sallii. He olivat ihmettelevän näköisiä. He eivät korostaneet ranskalaisuutta, vaan olivat kiinnostuneita kaikesta.

Nyt alkuvuodesta on ollut hyvin hiljaista museossa, vaikka ei ole sesonkiaika, mutta kuitenkin viime vuosina on ollut enemmän museokävijöitä tähän aikaan vuodesta. Yhdistys on tienannut sisäänpääsytuloilla vasta 40 euroa. Ja vakuutusmaksu ja Anduzen turistitoimistolasku ovat olleet jo maksettavina, menoja kaikkiaan 212 euroa. Lainasin yhdistykselle. Toisaalta ei tämä alkuvuosi välttämättä silti tarvitse ennustaa huonoa vuotta. Meidän markkinointi on kasvanut entisestään. Se on hyvä vastakeino. Ja me ollaan toiveikkaita.

Materiaalikuluina meni 24 euroa tähän uuteen museokyltin lastulevyyn. Siinä kaikki ehkä, jos en joudu ostamaan vielä rautatankoa, johon se kiinnitetään. Se raha tulee kyllä takaisin moninkertaisena, kun museoon tulee ihmisiä kyltin nähtyään. Mainospaikka on mitä parhain vilkasliikenteisellä tiellä.

Ensi viikolla viedään uusi kyltti paikoilleen Bambupuiston tien varrelle vanhan pienemmän tilalle. Otan kuvat ennen ja jälkeen ja näytän ne tässä blogissani.

Iltapäivällä ystäväni tulivat kylään. Saatiin alkuun jo viime syksynä maalaamani nukketalokyltin paikka ulko-oven viereen. Sähkömittari rumiluksen reunat vaativat vähän sementtiä ennen kuin se peitetään nukketalokyltillä. Talon julkisivu paranee. Kerroin siitä jo kuvan kerran aikaisemmin.

lauantai 17. maaliskuuta 2012

20.six.fr museopaivakirja blogini katoamassa

Olin katsomassa pitkästä aikaa museopaivakirjani alkuosaa vuodesta 2005-2011 20six.fr sivuilla. En päässyt sinne. Tuli vaan mainoksia. Voi olla, että se on nyt loppu, sinne ei enää pääse ollenkaan. Onneksi olen tallentanut ne sivut.

20six.fr on menettänyt bloggaajiaan aina enemmän ja enemmän, koska huono palvelu. Onneksi siirryin viime syyskussa tänne Bloggeriin.

20six.fr tienaa nyt niillä mainoksilla, kun laittaa ne blogin tilalle. Blogi, jota ei enää päivitetä, ei heille tuota mitään, arvelen. Siinä heidän politiikkansa.

torstai 15. maaliskuuta 2012

Tilastoja vielä

http://www.museotilasto.fi/index.php?id=17

Yllä linkki vuoden 2010 tilastoista, joissa mm. museoiden menoista Suomessa. Mukana on sekä valtion-, kunnan-, yhdistystoiminnallisia-tai säätiön-, yksityisiä ym. museoita.

48% palkkausmenot
30,2% kiinteistömenot
20,4 muut menot
1,4% kokoelmahankinnat

__________________________________________________________________________

Jos vertaan noita museon toimintamenoja tämän Nukkenallemuseon vastaaviin menoihin, meillä tulot eivät riittäisi palkkausmenoihin, kiinteistövuokriin eikä kokoelmahankintoihin. Viime vuonna vuosibudjetti oli 2000 euron paikkeilla. Se menee kaikki yleisiin toimintakuluihin. Ts. Jos avaa näyttelyn julkiseen tilaan, kaikkea mitä tarvitaan sen elämän pyörittämiseksi ympäri vuoden. Vain autiotalossa ei ole kuluja. Toisaalta voisi siitäkin mennä Ranskassa kiinteistövero ja vakuutusmaksu, vaikka se olisi tyhjillään.

Ei voittoa tuottavassa pienessä yhdistyksessä työ hoituu vapaaehtoistyöllä, museo ilman tilavuokraa, yksityinen kokoelma ilmaisessa käytössä ...

maanantai 12. maaliskuuta 2012

Turistikohteiden tilastoista Ranskassa ja Suomessa

http://fr.wikipedia.org/wiki/Tourisme_en_France
Téléchargez les chiffres clés - CODE 30

Source: Comité Départemental du Tourisme 2010:

La Bambouseraie 283 500 visiteurs
Train à vapeur des Cévennes Anduze  122 434 visiteurs
Grottes de Trabuc Mialet 76 868
Arènes Nîmes 289 084 visiteurs
Musée du Bonbon Haribo  Uzès 294 000 visiteurs
Pont du Gard 1 300 000 visiteurs
Seaquarium Musée de la Mer Grau-du-roi 300 972 visiteurs

http://www.gard.fr/actualites/article/1-400-000-visiteurs-au-pont-du-gard.html?cHash=8bf54fcd95&tx_ttnews[backPid]=2

Viime vuonna Gardin akvaductilla, Pont du Gardilla, oli 1 400 000 kävijää.
http://www.ot-pontdugard.com/
http://uk.ot-pontdugard.com/
Täältä on Pont du Gardiin 50km matkaa.
________________________________________________________________________________

Siinä yllä Etelä-RanskastaVälimeren rannalta tänne Gardin alueelle isompien turistikohteiden tilastoja vuodelta 2010. Lähde on paikallisen Turistikomitean laatima.

Listasin ensimmäisinä kolmena lähimmät kohteet: Bambupuisto noin 10km täältä:283 500 kävijää, Anduzen turistijuna 8km, 122 434 kävijää  ja Trabucen Luolat18,7km, 76 868 kävijää. Tuonne Bambupuistoon ja Trabucen luoliin mennään samaa Générarguesin tietä Anduzesta sinne mentäessä.

Eilen kävin Bambupuistossa viemässä museoesitteitä ja samalla sain hoidettua lopulta yhden museokylttiasian. Nimittäin siinä tien varrella meillä on ollut pieni Nukkenallemuseokyltti jo monet vuodet. Ja se on tuonut kesäisin tänne museokävijöitä. Sain uuden idean muutama viikko sitten siellä kulkiessani. Jos laittaa isomman museokyltin, sen huomaa paremmin ja siten se olisi parempi mainos. Paikka on mitä parhain. Kun katselee noita Bambupuiston ja Trabucen luolien tilastolukuja, siinä paikoin on valtava edestakaisliikenne koko vuoden. Lisäksi siellä on vielä muita turistikohteita, kuten Protestantismin museo, Seikkailupuisto jne.

Mutta ensin piti saada lupa tontin omistajalta. Se vasta olikin monimutkaista, koska hän ei asu ihan lähellä. Silloin museon alkuvuosina törmäsin häneen ihan sattumalta paikan päällä, missä on isot kasvipuutarhat, ja sain luvan muitta mutkitta ystävällisesti.

Muistan kun siihen aikaan olin ensin kysynyt läheiseltä ravintoloitsijalta, joka oli sanonut, että 100-200 euron vuosimaksulla se on ok. Pelästyin ihan, että onko sekin maksullista. Ja kun tuo toinen sitten lupasi ilmaiseksi, mikä helpotus. Sitäpaitsi se paikka oli vielä parempi, koska siinä ei ole muita mainoksia ja tiessä on pitkä suora.

Perjantaina olin ensimmäisen kerran museokylttiasioilla. Turha reisu, ei näkynyt ketään niillä main. Eilen aamulla ajattelin, että sunnuntai päivällä ruoka-aikaan kaikki on yleensä kotona. Oikeassa olin. Nyt vastapäisessä talossa oli monsieur kotona pihallaan ison vahtikoiransa kanssa ja menin tiedustelemaan tietä. Sain tontin omistajan nimen ja suurpiirteisen osoitteen. Mutta kun pääsin asuntoalueelle, siellä oli monta taloa ja minulla oli vain nimi tiedossa. Onneksi "sunnuntaina kaikki on kotona" ja näin ihmisiä, joilta kysyä. Lopulta minut neuvottiin oikealle ovelle. Siinä oli vaan etunimet, joten ilman naapurin neuvoa ei olisi ollut varmaa, että oikeassa paikassa olen. Soitin ovikelloa ja sama mies tuli ikkunaan puhumaan kuin ennenkin olin tavannut. Lupa tuli tälläkin kertaa. Kaikki eivät anna laittaa isoa kylttiä, pienen kyllä, joten olin tyytyväinen. Jätin heille museomainoksen.

Huomenna sitten ryhden toimiin. Menen ostamaan kovaalevyä ja alan sitä maalaamaan.
_______________________________________________________________________________

Alla Suomen suosituimpien museoiden tilastoja viime vuodelta. Pikkukylän Bambupuistossa on  enemmän kävijöitä kuin Helsingin Kiasmassa, viime vuoden ykkösessä. Vaikka tosin Suomi on pieni maa ison Ranskan rinnalla. Lisäksi Ranska on ollut maailman turismin kärkisijalla jo vuosia.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Helsinki  Helsinki 588 941 as. (2011)
http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomi  Suomi 5 259 250 as.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ranska Ranska 65 312 249 as.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Pariisi Pariisi 2 234 105 as. (2009)

http://www.museot.fi/index.php?k=8091&hakustr=museoid...

http://www.museot.fi/index.php?k=8091&hakustr=museoid...

Museoiden 5 kärjessä vuonna 2011 (kävijämäärät)

Nykytaiteen museo, Kiasma, Helsinki 182 134
Ateneum taidemuseo, Helsinki 178 741
Helsingin kaupunginmuseo (7 museokohdetta) 163 835
Luonnontieteellinen museo 151 600
Suomen kansallismuseo 131 870Siirry sivun alkuun