"Kyäki seuraavaks"

Siinä kuvassa 1920-luvun nukketalon keittiö. Siinä minulle seuraava haaste. Täytyy löytää sinne sitä sun tätä.

Hella puuttuu. Sen täytyy olla pieni, koska mahtuu vain 10cm leveä perälle kaapin viereen. Ja tietenkin hellan päälle tavaraa. Kattila on jo ja ehkä kahvipannu, jos se kuparinen sopii.

Pyyheliinatelineeseen teen "hantuukien" peitoksi liinan. Joku vähän koristeellinen.

Kokkimestari myös puuttuu. Ja sillä täytyy olla "parrein korree esliina eres", niinkuin Lyyti tätini puhui Someron murteella siitä on jo kauan.

Seinään voisi laittaa jonkun sananlaskutaulun tai muuta kuten ennen muinoin oli tapana.

Astioita, paljon astioita täytyy vielä koota. Vitriinikaapit ovat ihan tyhjät. "Jottain nättii tarttis saara sinne koristeeks", ja kaapin päälle myös.

"Hiano siit sit tullee, ku ajan kans oikee tekkee, vaikka ittekki sitä vähä kehhuu".

Kyläkartasta

Tässä Dixou poseeraa taas. Joka kuvaan sen täytyy päästä.

Otin kuvan kyläkartasta, joka on kunnantalon edessä, toinen on Postin vieressä. Nuo kartat ilmestyivät kylään vain muutama vuosi sitten. Nukkenallemuseo ei ole niissä mukana. Museokävijät ovat sanoneet, että pitää pyytää kunnantalolta, että he lisäävät museon karttaan.

Siinäpä kompakysymys kunnantalolle. He "unohtavat" tämän joka paikasta. Me ollaan vierasta väkeä kylässä, siinä hyvä syy. Nurkkapatriootteja he ovat.

Alhaalla lähikuva kartan tekstistä, jossa kerrotaan kylän historiasta, palveluista ja muusta. Sanallakaan ei mainita tästä museosta.

Tänään olin kunnantalolla tätä asiaa hoitamassa. Oikea henkilö ei ollut paikalla tänään, vasta perjantaina. Sihteeri lupasi viedä viestiä eteenpäin ja otti puhelinnumeroni. Hän kävi puhumassa välillä siitä kunnanjohtajalle, ja sain sen käsityksen, että ei siihen karttaan mitään lisätä.

Karttakyltissä alhaalla on valmistajan nettisivuosoite, jossa kävin katsomassa ja soitin myös sinne uteliaisuuttani. Minulle sanottiin, että kartta on jo kerran painettu, he eivät sitä enää muuta. Mutta kunnantalo voi siihen lisätä jotakin, jos haluaa. Niin "jos haluaa". Sen näkee perjantaina. Olen melko varma, että vastaus on vähemmän positiivinen.

Äsken kävi yksi nuoriperhe museossa. Internetti toi taas kerran väkeä, he tulivat Montpelliersta. Ovikello soi ja satuin olemaan kotona. Kun katseltiin yläkerrassa lappalaisnukkeja, he sanoivat, että menevät Suomen Lappiin joulunaikaan. 4 vuotias tyttö pääsee joulupukkia katsomaan oikein paikan päälle. Kysyin lopuksi, mikä häntä eniten miellytti museossa. "Nukketalot!", sain vastaukseksi. Niitä hän katselikin ihan läheltä kiinnostuneena.

Toisaalta ollaan me mukana tuossa kyläkartassa tai ei, ei sillä ole niin suurta merkitystä, kyllä tänne silti tulee museokävijöitä nykyään toivotusti ja kävijämäärä on vielä lisääntymässä.

Nukketalo hurmaa

Tällä viikonlopulla tuli kuusi ihmistä museoon. Kun kysyin, miten he tänne löysivät. Sain vastaukseksi Anduzen turistitoimiston kautta. Siellä he olivat nähneet nukketalon ja ottaneet museoesitteen.

Toiset olivat Alpeilta kotoisin ja toiset Heraultin maakunnasta eli Montpelliern lähettyviltä.

Naapurin emäntä on aika huvittava. Hän oli nähnyt kun kuljetin nukketaloa autoon silloin viime maanantaina. Kerroin, että vein sen turistitoimistoon. Hyvä idea, sanoi madame. Hän seuraa kaikkea ikkunastaan, joka on vastapäätä taloani. Eläkeläisenä, hän on aina kotona. Yksi kerta hän harmitteli, koska ei voinut pitää ikkunaansa auki. Olisi ollut mielenkiintoista kuunnella, kun museokävijät tulevat ja menevät.

Eri sukupolvia on käynyt viime aikoina. Kesällä on taas enemmän nuoria lapsiperheitä. Vanha aika on kuulema muotia.

Vaikka tämä on nukkenallemuseo, nimi viittaa lapsuuteen. Mutta näissä vierailuissa me puhutaan kaikesta. Menneestä-, nyky- ja tulevasta ajasta. Vanhat lelut tai muistot antavat ajatuksille siivet.

Nukketalon viereen voisi viedä vielä muuta. Vanha kulunut nalle keräisi varmaan myös monia ihailevia katseita. Vaikka sen voisi kyllä joku varastaa. Jos veisi oikein suuren nallen, sitä ei niin helposti oteta kainaloonsa kenenkään huomaamatta. - Vanha nukketalo hurmaa kyllä yksinäänkin, se nähtiin jo tällä ensimmäisellä viikonlopulla.

Muuten yksi hyvä uutinen. Kerroin vähän aikaa sitten 50 hengen ryhmästä, joka suunnitteli tänne tuloa kesäkuussa. He varasivat lopulta. Kirjoitin tänne blogiini, että "kylätie on hiljainen". Niin se olikin vuoden alussa. Ranskalaiset sanovat, että päivät seuraavat toisiaan, eivätkä toisiaan muistuta. "Les jours se suivent et ne se ressemblent pas."

Anduzen turistitoimistossa

Dixou on taas kuvassa. Siinä se istuu Anduzen turistitoimistossa turistiesitteiden vieressä.

Ylhäällä hyllyllä näkyy Nukkenallemuseon nukketalo museotekstineen. 

http://www.ot-anduze.fr/

Revontulet

Huoneen perällä on uusi taulu. Se on amerikkalaisen impressionistin Jim Smeltzin tekemä oikea akvarelli. Aceo taidetta eli 21/2"x31/2" (noin 6,4cmx8,9cm). 17 eurolla saa näitä netistä. Näin miniatyyrikoossa voi ostaa oikeata taidetta aika halvalla. Eron huomaa, jos on painotuote tai jos siinä on kädenjälki.

Astu "luontogalleriaan":
http://www.flickr.com/photos/100souvenirs/7215967534/sizes/h/in/photostream/

Akvarelli oli kehystämätön, toisin kuin nuo kaksi pientä. Siinä probleema, mistä löytää pienet kehykset. Internetissä niistä olisi joutunut maksamaan 10 euron paikkeilla lähetyskuluineen. Oli sitten vanhaa tai uutta. Hain pitkä aikaa. Sitten päätin mennä katsomaan Alèsissa ollessani yhden yhdistyksen kirpparille, koska siellä olen nähnyt tauluja kehyksineen. Isojen joukosta löysin juuri sopivan kokoisen, josta otin kuvan pois. Parilla eurolla sain sieltä. Maalasin sen ruskeaksi, koska väri oli erilainen. Puuta se on, eikä muovia ja vielä lasikin. Siinä yksi kirppari-idea. Noita pikkukehyksiä, erityisesti vanhempia, kannattaa ruveta etsimään nukketaloa varten.

Revontulet aiheena on oikein suomalainen ja sitä on mukava esitellä museokävijöille. Niinkuin pieni palanen kotimaata olisi sen mukana.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Revontulet

Alla linkki taiteilijan sivuille.

http://www.angelfire.com/art/smeltzgallery/

Nukketalon seikkailu turistitoimistossa...ja muita kuulumisia

Tänään oli kolme ihmistä museossa. Pari turistia, jotka tulivat täällä Lézanissa asuvan vanhan tätinsä kanssa.

Oikeastaan me tultiin yhdessä tänne Postin kautta. Olin Postissa ja pari turistin näköistä asiakasta siellä kysyi, jos kylällä on jotakin nähtävyyksiä. Sanoin, että Nukkenallemuseo. Toin heidät tänne.

Tämä ranskalainen pariskunta asuu Saksassa. He ovat matkustelleet, kertoivat käyneensä Englannissa Windsorin linnassa, jossa on esillä kuningatar Maryn nukketalo.

http://blog.londonconnection.com/2010/10/27/windsor-castle-queen-marys-dolls-house/

http://www.royal-windsor.com/windsorcastle.htm

http://www.youtube.com/watch?v=L0Qc6Tc_Dmo

http://en.wikipedia.org/wiki/Queen_Mary%27s_Dolls%27_House 

Meillä oli kiva keskustelu. Vierailu on parhaimmillaan, kun kenelläkään ei ole kiirettä. Kävelykepillä kävelevä tätivanhus tarvitsi tuolin koko ajaksi, koska ei jaksanut seistä.Ystävällisesti hän oli mukana. Vaikka yläkertaan hän ei kepin kanssa voinut tulla.

He sanoivat, että minun täytyy pyytää kunnantalolta, että se laittaa nukkenallemuseon kylämme karttatauluun. Niitä on yksi Postin ja toinen kunnantalon edustalla. - Saa nähdä, mitä saan vastaukseksi. Voin mennä asioimaan sinne heti tällä viikolla. Arvaan, että ilmaista se ei ole, kallista varmaan, jos yleensä ovat myötämielisiä.

Minulla oli treffit Anduzessa. Menin turistitoimistoon hakemaan tilaamani museomainokset. Voin viedä sinne yhden nukketaloistani näytille, museomainokseksi. Se on nyt siellä parhaalla paikalla kaikkien mainosten yläpuolella. Kirjoitin sen mukaan vielä isolla NUKKENALLEMUSEO ...Kyllä se jotain poikii. Jos kukaan ei huomaa meidän vaatimattomia esitteitämme, tuo nukketalo tulee paremmin huomatuksi.

Viikon lopulla menen ottamaan kuvan tästä uudesta mainoksesta turistitoimiston henkilökunnan kanssa ja liitän sen tähän blogiini.

Vielä yksi uutinen. Yksi yhdistys Montpellierstä pyysi hinta-arviota 50 aikuisryhmän vierailusta kesäkuussa. He ottivat yhteyttä internetin kautta. Mutta kun he kuulevat, että vain 10 henkeä kerrallaan voi tulla sisälle yhtaikaa, voi olla, että muuttavat mielensä ja menevät muualle. Toivon mukaan ei.

HYVÄÄ ÄITEINPÄIVÄÄ!

Sesongin enteilyä

Kesä on tullut. 30°C hellettä on ollut näinä päivinä, vaikka huomenna laskee 20°C ukkosen ja sateen tullessa.

Viime viikolla kirjoitin, että kylätie on hiljainen. Tällä viikolla se on ollut vähemmän hiljainen, tänne nukkenallemuseoon ovat ihmiset löytäneet aika monena päivänä, tänään viimeksi. Turisteja ja paikallisia. Heitä on tänne tuonut internetti, museokyltit tien vieressä ja turistitoimiston tekemä nähtävyyskartta, jossa me ollaan mukana.

Luin Midi Librestä, miten kesäsesonki ei nykyään rajoitu vain heinä-elokuuksi kuten ennen, vaan pitemmälle aikavälille.

Nukkenallemuseo on taas olemassa, kun käy ihmisiä.

Viime kesänä naapurin emäntä sanoi, että mistä ihmeestä ne ihmiset tulevat, kun täällä oli vilkasta. Niinkuin he itsestään vaan tulisivat. - Jos ei olisi ahkerasti markkinoinut, ei tänne kukaan tulisi käymään.

Äsken kävi vielä kaksi kylän lasta. He ovat olleet täällä ennenkin, ensin koulun mukana ja sitten muuten. 10 ja 11 vuotiaat tytöt tulivat katsomaan, mitä uutta minulla on. Taas kangaspuut ihmetyttivät kuten kerran yhtä poikaa, he luulivat, että niillä ommellaan. Kankaankudonta on harvinaista Ranskassa, joten monet lapset eivät tunne kangaspuita.

Minä ihmettelen puolestani, kun lapset ovat ihastuksissaan vanhimmista nukeistani, vaikka ne ovat ihan toisesta maailmasta 1700-ja 1800-luvulta. Vanha aika kiehtoo jo pienenä kuten minua silloin.

Miniatyyritauluistani puheenollen. Nyt minulla on yksi ongelma. Miten saa kohdevalaistua sen 1920-luvun nukketalon? Muuten sen sisälle ei näy oikein hyvin. Kohdelampun täytyisi olla samantyylinen kuin muukin valaistus.

Ilta-ja aamuaurinko

Siinä salongin perällä talon rusettipäinen emäntä esittelee uusia hienouksiaan.

Tauluilla saa ihmeitä aikaan. Nämä ovat israelilaisen miniatyristin töitä, *aceo-akryllimaalauksia (*aceo - art card editions and originals). Niitä saa noin 20 eurolla ja ne ovat oikeita pikkumaalauksia.

Kun muutin Helsingin yksiööni asumaan vuonna 1985, tapasin kerran seinänaapurini, joka oli 90 vuotta jo täyttänyt. Hän kutsui minut kerran kahville. Kun menin hänen yksiöönsä, olin ihastuksissani. Niin kuin olisin astunut ihan toiseen maailmaan. Seinät olivat tauluja täynnä kattoon asti kuin taidegalleriassa, toinen toistaan ihanampia. Mummo kertoi, että hänen isänsä oli ollut taiteilija...

Vaikka nyt sisustaessani yhdistän uutta vanhan kanssa, se on kuitenkin sellaista, jota on aina ollut. En minä modernia tyyliä silti ota mukaan tähän vanhaan 1920-luvun taloon.

Klikkaa kuvasta niin aamu-ja ilta tunnelma taustalla näkyy paremmin. Alla flickr.com linkistä kuvan saa vielä suurempana.
http://www.flickr.com/photos/100souvenirs/7164554538/sizes/l/in/photostream/

Dixoun ansiosta pääsen usein ulos noina päivän kauneimpina hetkinä.

http://www.art-cards.org/ 
http://fi.wikipedia.org/wiki/ATC-kortti
http://en.wikipedia.org/wiki/Artist_trading_cards

Hiljainen on kylätie...

Viime kuussa oli vilskettä museossa. Ihmisiä tuli yllättäen. Nyt on hiljaista kuin autiomaassa.

Ranskassa on nyt pitkä viikonloppuvapaa, koska huomenna on toisen maailmansodan 1945 loppumisen juhlapäivä.

Aurinkoa ja kesäistä ilmaa on luvassa koko viikoksi. Olin Anduzessa tänään. Ihmiset kulkivat siellä jo kesävaatteissa. Kesä on tullut yhtäkkiä. Varsinkin viime sateiden jälkeen luonto vihertää ja kukkii kaikkialla.

Kohta piakkoin Dixou pääsee Gardon jokeen uimaan. Odotellaan vielä vähän, että vesi lämpenee. Muuten hauvalleni voi tulla flunssa. Sitten ilo on ylimmillään, kun se pääsee leikkimään veteen niin kuin iso koiranpentu. Meillä on hauskaa. Hupi on molemminpuolinen.

Pahoja se koira on tehnyt viime aikoina. Yksi päivä kaupasta tullessani, suklaalevyn toinen puoli oli kadonnut. Mihin ihmeeseen minä sen laitoin, pohdin minä. Niinkuin ilmaan olisi kadonnut, oli se outoa. Kas kummaa! Sitten yhtäkkiä minulle välähti kuin salama kirkkaalta taivaalta, kun menin koiran pedin vierestä. Siellä näkyi jälkiä suklaalevyn papereista. Ja arvasin heti, kuka se syyllinen on! Tuo herkkusuu! Perunatkin nykyään täytyy piilottaa meidän huushollissa. Täällä on perunavaras. Eikä ole vaikea arvata, kuka se on. Sieltä Dixoun pediltä saa mennä hakemaan ensimmäisenä, jos vaan jotakin on kadonnut.

"Tarttis tehrä jottai", ajattelin minä, kun kukaan ei tule käymään museoon. Keksin yksi päivä, kun ystäväni toi mieleeni pikkukivistä rakennetun linnaminiatyyrin, joka oli esillä Anduzen turistitoimistossa joku vuosi sitten. Samalla tavalla voisi yhden nukketaloistani laittaa sinne esille ja mainostaa Nukkenallemuseota. Tänään kävin siellä tilaamassa museomainoksia 500kpl. Kerroin ideastani ja kysyin, jos heille sopisi. Magalie, joka on tiimin vastuuhenkilö, oli positiivinen, ja lupasi puhua sitä vielä toisille. Viikon lopulla saa tietää, voinko viedä nukketalon sinne vai ei. Se tekisi mainoksen eläväksi ja konkreettisemmaksi kuin pelkkä paperimainos. Ja varmaan tulisi enemmän huomatuksi 100 vuotiaan pikku talon mukana (noin 40cmx50cm).

Ystäväni kritikoi, että lapset voivat rikkoa nukketalovanhuksen siellä, kun koskevat joka paikkaan. Mutta sen saa sinne ylös hyllylle käden ulottumattomille. Totta on, että en minä sitä rikottavaksi veisi. Olen maksanut siitä 100 euron paikkeilla. Mutta täytyy sen vähän arvokkaan näköinen olla. Tiedän hiukan, minkä takia Sébastien mitätöi tämän loistoideani. Meillä on "ideariihi". Kilpailua siitä, kuka keksi. Toisaalta sen saa ottaa huumorilla. Joka tapauksessa asia menee eteenpäin enemmän kuin yksin tuumaillessa. Se on yhdistysaatteen rikkautta.