Kesä on tullut. 30°C hellettä on ollut näinä päivinä, vaikka huomenna laskee 20°C ukkosen ja sateen tullessa.
Viime viikolla kirjoitin, että kylätie on hiljainen. Tällä viikolla se on ollut vähemmän hiljainen, tänne nukkenallemuseoon ovat ihmiset löytäneet aika monena päivänä, tänään viimeksi. Turisteja ja paikallisia. Heitä on tänne tuonut internetti, museokyltit tien vieressä ja turistitoimiston tekemä nähtävyyskartta, jossa me ollaan mukana.
Luin Midi Librestä, miten kesäsesonki ei nykyään rajoitu vain heinä-elokuuksi kuten ennen, vaan pitemmälle aikavälille.
Nukkenallemuseo on taas olemassa, kun käy ihmisiä.
Viime kesänä naapurin emäntä sanoi, että mistä ihmeestä ne ihmiset tulevat, kun täällä oli vilkasta. Niinkuin he itsestään vaan tulisivat. - Jos ei olisi ahkerasti markkinoinut, ei tänne kukaan tulisi käymään.
Äsken kävi vielä kaksi kylän lasta. He ovat olleet täällä ennenkin, ensin koulun mukana ja sitten muuten. 10 ja 11 vuotiaat tytöt tulivat katsomaan, mitä uutta minulla on. Taas kangaspuut ihmetyttivät kuten kerran yhtä poikaa, he luulivat, että niillä ommellaan. Kankaankudonta on harvinaista Ranskassa, joten monet lapset eivät tunne kangaspuita.
Minä ihmettelen puolestani, kun lapset ovat ihastuksissaan vanhimmista nukeistani, vaikka ne ovat ihan toisesta maailmasta 1700-ja 1800-luvulta. Vanha aika kiehtoo jo pienenä kuten minua silloin.
Miniatyyritauluistani puheenollen. Nyt minulla on yksi ongelma. Miten saa kohdevalaistua sen 1920-luvun nukketalon? Muuten sen sisälle ei näy oikein hyvin. Kohdelampun täytyisi olla samantyylinen kuin muukin valaistus.
