Maailman söpöin koira Dixou

Dixou ei aina pidä kuvaamisesta. Tässä se näyttää kieltä.

Syyskuussa museossa

Nyt viikonlopulla oli Euroopan kulttuuripäivät. Museossa oli kävijöitä kahden päivän aikana 37. Viime vuonna oli paljon vähemmän, 19 museokävijää.

Muutenkin museossa on ollut koko syyskuun hiukan kävijöitä ja ollaan saatu jo tähän mennessä puolet enemmän tuloja kuin viime vuoden syyskuussa. Se kompensoi nyt viime elokuuta.

Lauantaina tuli ensin 7 ihmistä museoon, oli aika hiljaista. 

Kylämme linnan remontista ei ole tietoakaan. Siellä ei ole mitään elämää, kuolleelta se vaikuttaa kuin autiolinna, joka huutaa tyhjyyttään. En ole kuullut sitä varten tehdyistä suunnitelmista. Kunnantalo on kuulema niin eripuraista porukkaa, että sen on vaikea sopia mistään ratkaisusta. Taloni kiinteistövero on paljon noussut siitä, kun kunta osti linnan. Toisaalta on se hieno omaisuus kunnalle silti. Vaikka joku rikas yksityinen voisi saada sen kukoistamaan paremmin ja nopeammin kuin monipäinen sisäänpäin lämpiävä, ei turistinen kunta.

Linna oli auki kulttuuripäivinä vain sunnuntaina, joten se oli vetonaulana kylässä. Vein linnan viereen nukkenallemuseokyltin houkuttelemaan linnakävijöitä tänne. Joten niitä sitten tulikin virtanaan noin klo 3:sta lähtien klo 6:een asti. Vaikka monet kääntyivät ovelta poispäin, kun kuulivat, että tämä on maksullinen museo. Kaiken pitäisi olla ilmaista heille kulttuuripäivinä. Tietenkin, jos kunta on maksajana, se on luonnollista, mutta muuten ei. Ne todella kiinnostuneet jäivät ja maksoivat erikoispäivän alennetun sisäänpääsymaksun. Meillä oli mukavaa näiden "vieraiden" kanssa. Minulla riitti tarinoita kerrottavaksi loppuun asti. Ja heillä oli myös omat juttunsa.

Nukketalot olivat suosituimpia, lisäksi koulunäyttely ja sitten muu. Toisaalta monet sanoivat tykkäävänsä kaikesta. Jokunen kritisoi, että on liian paljon kaikkea pienessä tilassa, eikä valoa ole tarpeeksi joissakin nukketaloissa. Mutta se oli totta, ei se ollut pahaksi. Tuon tilan puutteenkin voi joku nähdä positiivisena, he sanovat, että on kuin olisi ullakolla löytöretkellä. Meillä ihmisillä on niin erilaisia näkökulmia.

Sunnuntain väenpaljous yllätti meidät, ei odotettu sellaista määrää niin pienessä ajassa. Meinasi mennä "laskukone" sekaisin. Mutta kyllä se sitten selvisi, kun laskettiin yhdistyksen täysinäistä kukkaroa. Tämä oli hyvä yllätys elokuun pettymyksen jälkeen.

Ensi viikolla ilmestyy 29.päivänä maanantaina ALES AGGLO-lehdessä artikkeli tästä museosta. Se jännittää hiukan. Toivottavasti on hyvä. Joka tapauksessa se tekee tunnetuksi tätä museota 50 paikallisen kunnan keskuudessa. Joten ensi kuussa voi olettaa tulevan museoon näitä paikallisia uteliaita. Mitenkähän meidän oma kylämme reagoi, kun näkevät artikkelin tästä museosta tuossa lehdessä. Varmaa on, että he yllättyvät.

Sevennien kätköissä

http://dchabaud.perso.neuf.fr/fr_Randos_Stevenson.htm

http://fr.wikipedia.org/wiki/Saint-%C3%89tienne-Vall%C3%A...

http://www.chateau-de-cambiaire.com/2011/03/06/le-vilage-saint-etienne-de-vallee-francaise/

Tänään oltiin Saint-Étienne Vallée-Française-kylässä, noin 30km täältä. Se on Lozèren puolella, muutaman kilometriä Gardin alueen rajasta Sevenneillä.

Kun olin autokoulussa vuonna 2006, sanoin aina, että vuoristossa en koskaan uskalla ajaa. Anduze on Sevennien portti, koska siitä alkavat vuoret. St Jean du Gard on jo vuoristoaluetta, jonne on Anduzesta noin 12km. Jo sinne ajo tuntui alussa minusta vaikealta, koska tiet ovat mutkaiset ja vuoristoiset. Mutta viime vuosina en ole enää pelännyt siellä ajaa.

Tämä meidän Lézanin kylä on tasankoa viininviljelysaluetta. Dixoua ulkoilutetaan usein kylän reuna-alueilla, jossa on hiljaisia pikkuteitä ja avaria näkymiä Sevenneille asti. Usein katselen kaukaista ja suurta vuoristomaisemaa ja ajattelen, että tuolla en ole aikoihin käynyt.

Sitten yksi päivä me saatiin idea internetistä, että mennään autoretkelle vuoriston kätköihin. Saint-Étienne Vallée-Française-kylä näytti mielenkiintoiselta paikalta. Ajateltiin, että jos tie tulee liian vuoristoiseksi ja vaaralliseksi, voidaan kääntyä takaisin.

Kylä oli St Jean du Gardin takana 11km päässä. Mutta kun oltiin tien päällä ja mutkia tuli vastaan aina enemmän ja enemmän, vieressä näkyivät syvät kuilut, tuo 11km tuntui 100km. Sydän kurkussa minä ajoin, vaikka toisaalta riemuitsin kauniista maisemista silmän kantamattomiin. Niistä saisi iloita vielä sielun silmin jälkeenkin päin. Luonnon ihmeet eivät mielestä häviä koskaan. Ja Dixou on autossa aina se hauska veikkonen, se vapauttaa tunnelman oltiin missä tahansa, ihmisvilinässä tai kaukana luonnon sydämessä.

Lopulta tultiin perille "100km" päähän, kauas korpeen, jonne vei vain vaivalloiset tiet. Nyt 21. vuosisadalla se on päällystetty kuten nykyään kaikki tiet. Ja siellä ei olla korvessa vaikka luulisi. Noin 500 ihmistä asuu siellä yhtä modernisti kuin kaupungeissa. Ennen vanhaan oli toista. He elivät eristyksissä muusta maailmasta omassa pienessä maailmassaan. Mutta ajatella. Kylässä kävi jo 1800-luvun lopulla yksi "turistikin" tai oikeastaan hän oli kuuluisa kirjailija Stevenson, joka tuli sinne aasin kanssa. Yllä muistomerkki. 

Tuo aasimatkailija antoi ajattelemisen aihetta. Me kuljettiin oikein autolla ja tiet olivat hyvät...

Mitkä olivatkaan tuon Stevenson kirjailijan mietteet ja hänen tarinansa? Alla linkki:
http://en.wikipedia.org/wiki/Travels_with_a_Donkey_in_the_C%C3%A9vennes

http://fr.wikipedia.org/wiki/Voyage_avec_un_%C3%A2ne_dans_les_C%C3%A9vennes

http://fi.wikipedia.org/wiki/Robert_Louis_Stevenson

Kylässä oli myös linna, joka näkyy kuvassa takana. Alla linnan edusta. Olin siellä viemässä museomainosta, koska heillä on majoitusta. Ja joka paikkaan mainoksia voi viedä. Oli siellä kylässä oma turistitoimistokin, jonne vietiin myös mainoksia.

Tuo kylä oli viehättävä. Siellä oli hyvin vanhoja liuskekivitaloja. Ja niiden vieressä uutta rakennustyyliä. Ajattelin, että jospa tuollainen joku vanha keskiaikainen kortteli säilyisi 100% vanhana ilman mitään uusrakentamista, se olisi hieno museoalue niinkuin Turun Luostarimäki. Silloin todella tuntisi astuvansa ajassa taaksepäin ties kuinka monta sataa vuotta. Nuo uudet modernit talot vieressä rikkovat tunnelman. Vaikka joku paikka olisi kokonaan pyhitetty museolle, kyllä silti riittäisi uusia asuinalueita. Maisemasuunnittelusta puhutaan, kun kokonaisuutta katsellaan. Se usein unohdetaan. Rakennuslupia myönnetään liian helposti.

Kun sitten lähdettiin kotimatkalle, samat mutkat tuntuivat jo tutummilta ja ne menivät nopeasti. Ei tarvinnut jännittää ajoa. Vaikka toisaalta sielläkin tuli vastaan yksi valtava rekka, ihme, kun he saavat ajaa noilla pikkuteillä. Silloin pitää antaa tietä, kaksi autoa ei mahdu yhtä aikaa. Muuten vuoristojen pikkumutkat ovat vaarallisia myös noille teiden jättiläisille, miten ihmeessä ne pääsevät kääntymään ahtaista paikoista pitkine letkoineen. Jos pienikin osa rekasta liukuu sivulle, se vie mukanaan koko rekan kuiluun.

Kun saavuttiin Anduzeen, Dixoun kanssa syötiin hyvin ansaitut jätskit supermarketin pihalla. Matka oli ollut vaivan väärtti.

Kesä jatkuu...

Tässä kuvia Lézanista Dixoun ulkoilureitiltä syyskuun 10.päivänä. Kesä jatkuu. Elokuussa oli vähän viileää, joten se kesän lämpö on siirtynyt tähän syyskuuhun.

Kuvat AMS.

Kahvimuseoon!

http://www.aamuset.fi/node/2237950

Euroopan kulttuuripäivät

http://souvenirs.midiblogs.com/media/02/01/572191647.jpg

Parin viikon päästä on Euroopan kulttuuripäivät lauantaina ja sunnuntaina. Me ollaan siinä mukana kuten ennenkin. Tässä Alèsin asutustaajaman tapahtumalehtisen julkaisusta sivu.

Me haettiin Anduzen turistitoimistosta noita mainoslehtisiä, jotta voidaan sitä mainostaa myös osaltamme.

Nalle ennen ja jälkeen

Tässä nalle ennen ja jälkeen korjauksen. Muutama viikko sitten yksi madame toi nallensa korjattavaksi. Lupasin syyskuun alkuun olevan valmista. Tänään iltapäivällä kello viisi oli sovittu aika.

Eilen korjasin nallen. Lisäsin sille puulastuja sisälle joka paikkaan, neuloin saumat kiinni, tein korvat ja laitoin lasisilmät. Lopuksi nyt iltapäivällä virkkasin sille punaisen hameen. Kaikki tarvittava materiaali oli valmiina kotona, ei tarvinnut ostaa mitään kaupasta. Lasisilmiä minulla on varasto, koska ennen tein nalleja. Sisäkorvat tein huovasta (ulkopuoli kellertävää kangasta), sattui olemaan saman ruskeaa kuin tassut.

Museoon tuli tänään myös yllätysvisiittejä, joten ihan viimeisillä minuuteilla päättelin lankoja ja tein viimeistelyt. Kuvan otin sitten vasta nallen omistajan seurassa, niin viime tinkaan kaikki meni. Hän oli tyytyväinen ja antoi minulle 20 euroa palkkaa. Katsottiin yhdessä vielä museo.

Aamupäivällä oli jo 4 henkeä, sitten myöhemmin 2 pariisilaista. Joten yhdistysten kukkaroon tuli kaikkiaan 50 euroa iltaan mennessä.

Syyskuun ensimmäisellä viikolla kävi 6 henkeä, eläkeläisiä, jotka nyt pitävät lomaansa. Vähän on ollut liikettä, etteivät turistit ole ihan kokonaan vielä hävinneet alueeltamme.

Rod Stewart - Sailing

Vähän nostalgista musiikkia...

Kirpparilöytöjä

https://www.flickr.com/photos/62079252@N04/14982806857/in/set-72157633121092037

Eilen oltiin Sommièressa kirpparilla. Löysin tämän miniatyyrilaivan, 10 euroa. Se on öljyväreillä maalattu. Laitoin sen englantilaiseen nukketaloon, jossa on jo ennestään yksi laiva aiheinen akvarelli. Se taas on leikattu yksityiskohta isommasta akvarellista.

Tässä kuvissa toisia miniatyyritauluja, joita olen ostanut kirpparilta, eilen Sommièresta ja aikaisemmin Anduzesta. Niistä puuttuu kehykset.

Kanat sopivat keittiötauluksi ja kukat vierashuoneeseen. En tiedä vielä mihin nukketaloon. Olisi mukava aloittaa kunnostamaan tai sisustamaan uutta pikku taloa. Tällä hetkellä ei ole työn alla mitään sellaista. Olen jo koonnut valmiiksi kaikenlaista pikkutavaraa. Vaaseja on pieni varasto.

Lehdistön visiitti

Tänään aamulla ALES AGGLO-lehdestä toimittaja oli valokuvaajansa kanssa tekemässä artikkelin museosta.

Saa nähdä millainen artikkeli siitä tulee. He olivat yllättyneitä, sanoivat, että museossa on paljon muutakin kuin vain nukkeja ja nalleja. Täytyy monipuolistaa kokoelmaa, totesin siihen.

Ihan hyvin se muuten meni. Aina sitä vähän stressaa kuten koulussa ennen tenttiä.

Nuoria he olivat. Joten artikkeli on tehty uuden sukupolven, "poikien" näkökulmasta.

Puhuttiin tuosta lehtitreffistä eilen ystävän kanssa. Neuvot ovat aina tervetulleita. Toiset huomaavat asioita, joita itse emme huomaa.

Olin ajatellut jo valmiiksi, että mitään negatiivista en kerro. En sitäkään, että tänä kesänä oli huonompi sesonki kuin viime vuonna. Ja jos tulee esille ei toivottuja kysymyksiä, minulla täytyy olla valmiina patenttivastaus. Jotenkin kierrän asian, ettei tarvitse valehdella.

Ensimmäinen kysymys oli, mistä näitä löytää. Siihen oli helppo vastata rutiinilla, että se on salaisuus. Kaikkea ei kannata kertoa, minkä opin jo alkuvuosina. Sitten kun tuli lisää noita epämieluisia kysymyksiä, jatkoin "salaisuus"-sanalla. Siitä tuli lopulta koomista. He meinasivat, että tällä museolla on paljon salaisuuksia.

Tämä lehtiväki oli paikallisia, joten haastattelu oli sen mukainen. Hiukan ylimääräistä uteliaisuutta, mitä ei turisteilla ole, onneksi. Toisaalta ei se mitään epäkohteliasta ollut silti yhtään. Mutta siihen on hyvä varautua valmiine vastauksineen.

Artikkeli ilmestyy ensi kuun numerossa. Käännän sen sitten tähän blogiini.