maanantai 8. syyskuuta 2014

Nalle ennen ja jälkeen

Tässä nalle ennen ja jälkeen korjauksen. Muutama viikko sitten yksi madame toi nallensa korjattavaksi. Lupasin syyskuun alkuun olevan valmista. Tänään iltapäivällä kello viisi oli sovittu aika.

Eilen korjasin nallen. Lisäsin sille puulastuja sisälle joka paikkaan, neuloin saumat kiinni, tein korvat ja laitoin lasisilmät. Lopuksi nyt iltapäivällä virkkasin sille punaisen hameen. Kaikki tarvittava materiaali oli valmiina kotona, ei tarvinnut ostaa mitään kaupasta. Lasisilmiä minulla on varasto, koska ennen tein nalleja. Sisäkorvat tein huovasta (ulkopuoli kellertävää kangasta), sattui olemaan saman ruskeaa kuin tassut.

Museoon tuli tänään myös yllätysvisiittejä, joten ihan viimeisillä minuuteilla päättelin lankoja ja tein viimeistelyt. Kuvan otin sitten vasta nallen omistajan seurassa, niin viime tinkaan kaikki meni. Hän oli tyytyväinen ja antoi minulle 20 euroa palkkaa. Katsottiin yhdessä vielä museo.

Aamupäivällä oli jo 4 henkeä, sitten myöhemmin 2 pariisilaista. Joten yhdistysten kukkaroon tuli kaikkiaan 50 euroa iltaan mennessä.

Syyskuun ensimmäisellä viikolla kävi 6 henkeä, eläkeläisiä, jotka nyt pitävät lomaansa. Vähän on ollut liikettä, etteivät turistit ole ihan kokonaan vielä hävinneet alueeltamme.