Aamulla hain Dixoun hoidosta. Riemu oli ylimmillään, kun ilopilleri tuli takaisin kotiin. Nyt se nukkuu tuossa vieressäni korissaan.
Tänään oli museossa väkeä. Se oli yllättävää. Kolme henkeä lähikaupungista ja kaksi yhdestä kylästä noin15km päästä, isä kahden tyttärensä kanssa ja isoäiti lapsenlapsensa kanssa. Internetti heidät tänne toi ja keväinen tihkusade. Joku karnevaali oli peruutettu kuulema sateen takia ja tämä museo oli sitten toinen vaihtoehto.
Sitten viimeisenä tuli vielä Midi Libren toimittaja tyttärensä kanssa tekemään artikkelia museosta. Yllätyksiä toisensa jälkeen tulee taas heti Suomesta palattuani. Toisaalta noita mainosjuttuja me juuri tarvitaan. He ihmettelivät erikoisesti nukketaloja. Ja aika paljon samoja kysymyksiä tuli esille kuin ennenkin on tullut. Saa nähdä millainen artikkeli siitä tulee.
En osannut odottaa näitä vierailuja, vaikka toisaalta puhelinvastaajasta löytyi soittonumeroita. Museota oli kaivattu poissaollessani. Hyvä niin. On niinkuin päämääräänsä olisi lopultakin päässyt. Ei turhaan ole vaivaa nähnyt.
Dixou nukkui koko ajan petillään keittiönurkassani piilossa ja kuorsasi. Ei se aina viitsi seurustella museossa. Mutta kuten tarkat koirat se vahtii nukkuessaankin koiran unta.
lauantai 21. maaliskuuta 2015
perjantai 20. maaliskuuta 2015
Kevätmatkastani
Tässä kuvassa me ollaan kaksossiskon kanssa 9-10 vanhana uusi kukkahame päällä. Uutta ei ennen usein saanut, joten silloin piti ottaa oikein valokuva. Isosisko kuvasi meitä useasti.
Menin Lontoon kautta Suomeen. Kerkisin käymään pikavisiitillä Lapsuuden museon nukketalonäyttelyssä...
Jatkuu...
tiistai 17. maaliskuuta 2015
Mitä hauskaa oli 60-luvulla?
Tässä ylimmässä kuvassa me ollaan kaksossiskon kanssa. Vintissä myllääminen oli hauskaa jo pienenä, siellä kului paljon aikaa. Aina joskus me pukeuduttiin vanhaan tapaan, jos ei muuta sieltä löydetty ihmeteltävää. Ja kun kerran olin voittanut arpajaisissa kameran, siinä hyvä syy hullutella, kun voi vielä ikuistaa tapahtumat.
Alimmaisessa kuvassa olen lapsuudenystävän kanssa. Siinä olen pukeutunut gangsteriksi!
60-luvulla ei ollut paljon kaikkia koneita kuten nyt on, tietenkin telkkari oli ja se on inspiroinut meitä varmaan tässä "filmaamisessamme".
maanantai 9. maaliskuuta 2015
Talviloma yllätti
Viikonlopulla oli viimeiset talvilomapäivät. Odottelin vielä museokävijöitä, vaikka epävarmaa se oli ja odottamatonta kuten turismi on.
Mutta yllätys, yllätys. Lauantaina oli 4 ja eilen 7. Paikallisia ja vähän kauempaa Arlesista, joka on Provencea eikä Gardin aluetta kuten tämä. Museomainos heidät tänne toi ja Anduzen turistitoimisto.
Arlesilaiset olivat isovanhempia lapsenlapsineen kuten usein tänne tulee. Heitä ennen tuli kolme eläkeläisrouvaa St Jean du Gardin kylästä noin 20km täältä. He eivät tienneet tämän museon olemassaolosta, vaikka asuvat aika lähellä. Turistitoimisto oli mainostanut meitä, kun he etsivät vierailupaikkaa.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Arles
68 museokävijää kaikkiaan nyt lomilla on ollut. Se on paljon meidän tilastoissa, ei entisinä vuosina ole niin paljoa ollut.
Kolme etäisen naapurikylän eläkeläistä olivat oikea kysymyspommi täällä museossa, kun he saapuivat. Hyvin ystävällisiä ja kiinnostuneita kaikesta, he halusivat tietää kaiken mahdollisen. Mistä olette näitä löytänyt? Kun kerroin, että olen suomalainen, siitä seurasi liuta uusia kysymyksiä. Aloin esitellä madameille kokoelmaani kuten kaikille muillekin. Se herätti keskustelua. Onneksi uteliaisuudet loppuivat vähän, kun uusia museokävijöitä astui ovesta sisään. Mutta ne kyllä taas jatkuivat noiden vanhusten osalta yläkerrassa, kun sinne siirryttiin. Uteliaisuudella ei ollut rajoja. Myös yksityiselämäni kiinnosti valtavasti näitä kolmea vanhaa rouvaa. Mutta minä lopetin toisarvoiset kysymykset lyhyeen, kiertämällä ja muuttamalla puheenaihetta. En minä vaan kehtaisi, enkä kysyisi museon pitäjältä, onko hän naimisissa, onko lapsia jne.
Me ulkomaalaiset joudumme helposti nurkkaan, kun Marine le Pen poliitikon äänestäjät meitä tenttaavat. Pariisi johtaa ykkösenä maailman turistikaupunkina. Jos tuo ranskalainen naispoliitikko pääsee presidentiksi, hän siivoaa yltiöisänmaallisena maansa ulkomaalaisista. Ennen pitkää turistit alkavat kaikota Ranskasta tässä Eurooppa-Amerikka jne. vihamielisessä ilmapiirissä. Monet turismilla elävät ranskalaiset yrittäjät ovat silti myös Marine le Pen kannattajia. Sitä en ymmärrä.
Tällä lomalla oli enimmäkseen juuri näitä enemmän tai vähemmän paikallisia museossa. Mutta nyt ensimmäisen kerran pitkään aikaan tulivat nuo ei toivotut kysymykset. Vaikka ei siinä tällä kertaa näyttänyt olevan ilkeilyä. Se on vaan kai tapana pikku kylissä vanhuksilla. Kun ei pääse itse enää liikkumaan oikein mihinkään, vaan on aina pienissä ympyröissä, alkaa arvostelemaan toisia, heidän tekemisiään tai tekemättä jättämisiään. Kaikkien ihmisten pitäisi olla kai samanlaisia, niin sitten he olisivat tyytyväisiä. Tai sitten he keksisivät muuta, mitä pauhata. T.s.akkain juoruilua.
Vastapäätä asuva eläkeläisemäntä on hyvä "vahti" nukkenallemuseolle. Hänen autonsa paloi yksi vuosi, joten matkat loppuivat siihen ja nyt hänen elämän ympyrät ovat kylämme "muurien" sisällä. Ikkunasta naapuri seuraa ja tietää, kuinka paljon museossa käy väkeä. Se on hyvä. Kehui yksi päivä, että kyllä on ollut vilkasta viime viikkoina. Se on hyvä "juorumainos" kylällä. Mutta tämä vanha rouva on myös yllättävä välillä. Puhuu yhtä ja tekee toista. Ajattelen, että en haluaisi tulla sellaiseksi vanhoilla päivilläni.
Piakkoin minulla on uutta aihetta tänne blogiini. Kyläakat eivät kiinnosta enempää, nukketalojutut yms. ovat hauskempaa ajateltavaa ja kirjoitettavaa. Ja tietenkin Dixou-koira.
Mutta yllätys, yllätys. Lauantaina oli 4 ja eilen 7. Paikallisia ja vähän kauempaa Arlesista, joka on Provencea eikä Gardin aluetta kuten tämä. Museomainos heidät tänne toi ja Anduzen turistitoimisto.
Arlesilaiset olivat isovanhempia lapsenlapsineen kuten usein tänne tulee. Heitä ennen tuli kolme eläkeläisrouvaa St Jean du Gardin kylästä noin 20km täältä. He eivät tienneet tämän museon olemassaolosta, vaikka asuvat aika lähellä. Turistitoimisto oli mainostanut meitä, kun he etsivät vierailupaikkaa.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Arles
68 museokävijää kaikkiaan nyt lomilla on ollut. Se on paljon meidän tilastoissa, ei entisinä vuosina ole niin paljoa ollut.
Kolme etäisen naapurikylän eläkeläistä olivat oikea kysymyspommi täällä museossa, kun he saapuivat. Hyvin ystävällisiä ja kiinnostuneita kaikesta, he halusivat tietää kaiken mahdollisen. Mistä olette näitä löytänyt? Kun kerroin, että olen suomalainen, siitä seurasi liuta uusia kysymyksiä. Aloin esitellä madameille kokoelmaani kuten kaikille muillekin. Se herätti keskustelua. Onneksi uteliaisuudet loppuivat vähän, kun uusia museokävijöitä astui ovesta sisään. Mutta ne kyllä taas jatkuivat noiden vanhusten osalta yläkerrassa, kun sinne siirryttiin. Uteliaisuudella ei ollut rajoja. Myös yksityiselämäni kiinnosti valtavasti näitä kolmea vanhaa rouvaa. Mutta minä lopetin toisarvoiset kysymykset lyhyeen, kiertämällä ja muuttamalla puheenaihetta. En minä vaan kehtaisi, enkä kysyisi museon pitäjältä, onko hän naimisissa, onko lapsia jne.
Me ulkomaalaiset joudumme helposti nurkkaan, kun Marine le Pen poliitikon äänestäjät meitä tenttaavat. Pariisi johtaa ykkösenä maailman turistikaupunkina. Jos tuo ranskalainen naispoliitikko pääsee presidentiksi, hän siivoaa yltiöisänmaallisena maansa ulkomaalaisista. Ennen pitkää turistit alkavat kaikota Ranskasta tässä Eurooppa-Amerikka jne. vihamielisessä ilmapiirissä. Monet turismilla elävät ranskalaiset yrittäjät ovat silti myös Marine le Pen kannattajia. Sitä en ymmärrä.
Tällä lomalla oli enimmäkseen juuri näitä enemmän tai vähemmän paikallisia museossa. Mutta nyt ensimmäisen kerran pitkään aikaan tulivat nuo ei toivotut kysymykset. Vaikka ei siinä tällä kertaa näyttänyt olevan ilkeilyä. Se on vaan kai tapana pikku kylissä vanhuksilla. Kun ei pääse itse enää liikkumaan oikein mihinkään, vaan on aina pienissä ympyröissä, alkaa arvostelemaan toisia, heidän tekemisiään tai tekemättä jättämisiään. Kaikkien ihmisten pitäisi olla kai samanlaisia, niin sitten he olisivat tyytyväisiä. Tai sitten he keksisivät muuta, mitä pauhata. T.s.akkain juoruilua.
Vastapäätä asuva eläkeläisemäntä on hyvä "vahti" nukkenallemuseolle. Hänen autonsa paloi yksi vuosi, joten matkat loppuivat siihen ja nyt hänen elämän ympyrät ovat kylämme "muurien" sisällä. Ikkunasta naapuri seuraa ja tietää, kuinka paljon museossa käy väkeä. Se on hyvä. Kehui yksi päivä, että kyllä on ollut vilkasta viime viikkoina. Se on hyvä "juorumainos" kylällä. Mutta tämä vanha rouva on myös yllättävä välillä. Puhuu yhtä ja tekee toista. Ajattelen, että en haluaisi tulla sellaiseksi vanhoilla päivilläni.
Piakkoin minulla on uutta aihetta tänne blogiini. Kyläakat eivät kiinnosta enempää, nukketalojutut yms. ovat hauskempaa ajateltavaa ja kirjoitettavaa. Ja tietenkin Dixou-koira.
lauantai 7. maaliskuuta 2015
Provencessa kevätajelulla
http://www.visitsalondeprovence.com/actualites/festival-europeen-de-la-poupee
Tässä yllä linkki nukkefestivaaliin, jossa olin tänään. Odotin sitä jo pitkän aikaa. Se on aina minulle kuin alkukevään kohokohta, kun pääsee ajelulle Dixoun kanssa vähän kauemmas muihin maisemiin ja vielä keväisiin. Provencessa, noin 100km täältä, on kevät vähän edellä yleensä. Tänä vuonna ei ollut, vaikka siellä täällä kukkivat mantelipuut valkoisina.
Lähdettiin aamulla liikkeelle jo ennen klo 8. Ajattelin, että "the early bird catches the worm." - Parhaat palat saavat aamuvirkut. Matka kestää runsaan pari tuntia ja tapahtuma alkaa klo 10. Yksi kerta hieno nukketalo kalusteineen meni halvalla nenän edestä, koska saavuin liian myöhään.
Dixou koirani jäi taas vartioimaan Peugeot 205 parkkipaikalle, kun minä menin nukketapahtumaan. Haukun kanssa on mukava matkustaa, se tykkää autoajeluista, katselee maisemia ikkunasta kuin ihmiset vaan. Ja sitten nukkuu takana kuin vain 14-vuotias iso koiravauva voi nukkua, vartijakoiran unta.
Olin säästänyt tätä tapahtumaa varten, jotta voi ostaa jos löytää jotain erikoista. Kaikkein ensimmäisenä silmäilin pikaisesti nukketalot, kuinka monta ja minkä hintaisia. Oli siellä enemmän nukketaloja kuin ennen. Hintahaitari oli yli sadasta eurosta yli tuhanteen euroon. Hinnat riippuvat myyjistä, toiset ovat selvästi ylihintaisia. Moritz Gottschalk punakattoinen nukketalo 1920-luvulta maksoi 750 euroa. Halvemmalla saa, olen huomannut, ainakin ilman huonekaluja. Vaikka tietenkin kunnosta riippuu myös. Ranskalaisesta 1900-alun koulusta ilman nukkeja pyydettiin 240 euroa. Se ei ollut kallis. Hinta olisi voinut pudota vielä. Kiertelin salissa moneen kertaan, ensimmäisella kerralla ei kaikkea huomaa, koska standit ovat pikku- ja isoa tavaraa täynnä. Aika paljon samat myyjät siellä ovat vuodesta toiseen. Heitä tulee myös ainakin Saksasta ja Englannista ranskalaisten lisäksi.
Jo tutuilta tulleilta myyjiltä ostin pienen pienen roombox nukketalon 140 eurolla. Se on 1900-alkua, 22cmx11cmx14cm. Saksalainen, vaikka siinä on myös ranskalaisia Simon & Rivollet rautahuonekaluja. Kaikki näkyy olevan alkuperäistä hienoine tapetteineen. Siinä on oma tunnelmansa. On kuin menisi ajassa taaksepäin 100 vuotta, kun sitä katsoo. Se on luonnossa vaikuttavampi kuin kuvassa, kuten kaikki. En ole ennen nähnyt niin pientä. Todella miniatyyri.
Vasta yleissilmäyksen jälkeen katselin kaikkea yleisesti. Houkutuksia oli paljon, mutta pidin kovin kiinni kukkaronnyöreistä sen jälkeen, kun nukketalo oli ostettu. Kaikkea muuta saa kuitenkin muualtakin ja vielä halvemmalla hinnalla, ajattelin. Nukeista teki mieli Grödnertal puunukkeja. Yksi sellainen pieni oli ihana alkuperäisissä vaatteissaan 1800-luvun lopulta, hinta oli aika kova 140-150 euroa. Sitten olisi eri asia, jos ne olisivat 1800-luvun alusta tai puolesta välistä.
Pääsin vähän eteenpäin myös restauroitavan Jumeau-nukkeni kanssa. Kerroin resturointitoiveistani ja -peloistani. Pelkään, että restauroija koskee nuken kasvojen alkuperäiseen huulten-ja kulmakarvojen väriin, siis maalaukseen. Olen nähnyt uudelleen meikattuja Jumeau nukkeja ja se on minulle kauhistus! Ne on pilattu. Lisäksi siitä joutuisi vielä maksamaan, vaikka lopputulos ei miellyttäisi. Tarkoitus on vain kasvojen liimatun osan peittäminen ja siinä kaikki. Mihinkään muuhun ei saa koskea. Sovittiin yhden restauroijan kanssa, ehkä menen seuraavaan nukketapahtumaan keväällä ja vien nuken hänelle samalla, saa nähdä.
Museon markkinoinnista puheenollen. Tässä oiva tilaisuus viedä pino museomainoksia. Jätin niitä heti sisään tullessani eteisen pöydälle ja myös joillekin myyjille tai muille. Lisäksi pois lähtiessäni menin sattumalta ohi Saippumuseon, jonne poikkesin niitä viemään.
Paluumatka meni siivillä. Innoissani uudesta vanhasta nukketalosta ja monista uusista kontakteista, ajatukset olivat tuulettuneet, niinkuin pitääkin. Menomatkalla olin taas hermoillut ajosta, kuten aina pitkällä matkalla ollessani. Pitäisi ajaa enemmän myös muualla kuin kotinurkilla, että ajotaito säilyisi ja olisi varmempi kuski. Dixou ei kyllä koskaan pelkää takana. Se luottaa ajotaitooni.
Harmitti, kun unohdin kameran kotiin. Takaisin tulessa nähtiin Provencen tasangoilla valtava lammaslauma, niitä oli varmaan tuhat. Se oli vaikuttava. Olisin ottanut kuvan. Harvoin näkee niin suuria laumoja.
Piti kiirehtiä klo 15 kotiin, koska museo aukeaa. Täpärää se oli, koska ruokakauppaankin oli asiaa. Mutta niin me onnistuttiin, että juuri kello 15 oltiin perillä. Naapurin nuorimies sanoi minulle parkkipaikalla, että porukkaa oli jo museon oven takana. Alèsin naapurikylästä yhdet isovanhemmat tyttärensä ja tyttärentytön kanssa olivat tulossa museoon. He olivat löytäneet meidän museomainoksen yhden vuoren luolilta, niitä alueemme turistinähtävyyksiä. Alla linkki. Ja sen lisäksi netistä oli vielä tarvinnut katsoa. Joten ne nettisivujen kuvat olivat vaikuttaneet. Mukava yllätysvierailu. Nukketaloja hekin ihmettelivät, kuten monet muut. Siksi taas yhden uuden ostin.
http://www.grotte-cocaliere.com/index.php?l=en
Tämä oli hyvä päivä. Sanotaan, että vanha seikkailu on uuden alku.
Tässä yllä linkki nukkefestivaaliin, jossa olin tänään. Odotin sitä jo pitkän aikaa. Se on aina minulle kuin alkukevään kohokohta, kun pääsee ajelulle Dixoun kanssa vähän kauemmas muihin maisemiin ja vielä keväisiin. Provencessa, noin 100km täältä, on kevät vähän edellä yleensä. Tänä vuonna ei ollut, vaikka siellä täällä kukkivat mantelipuut valkoisina.
Lähdettiin aamulla liikkeelle jo ennen klo 8. Ajattelin, että "the early bird catches the worm." - Parhaat palat saavat aamuvirkut. Matka kestää runsaan pari tuntia ja tapahtuma alkaa klo 10. Yksi kerta hieno nukketalo kalusteineen meni halvalla nenän edestä, koska saavuin liian myöhään.
Dixou koirani jäi taas vartioimaan Peugeot 205 parkkipaikalle, kun minä menin nukketapahtumaan. Haukun kanssa on mukava matkustaa, se tykkää autoajeluista, katselee maisemia ikkunasta kuin ihmiset vaan. Ja sitten nukkuu takana kuin vain 14-vuotias iso koiravauva voi nukkua, vartijakoiran unta.
Olin säästänyt tätä tapahtumaa varten, jotta voi ostaa jos löytää jotain erikoista. Kaikkein ensimmäisenä silmäilin pikaisesti nukketalot, kuinka monta ja minkä hintaisia. Oli siellä enemmän nukketaloja kuin ennen. Hintahaitari oli yli sadasta eurosta yli tuhanteen euroon. Hinnat riippuvat myyjistä, toiset ovat selvästi ylihintaisia. Moritz Gottschalk punakattoinen nukketalo 1920-luvulta maksoi 750 euroa. Halvemmalla saa, olen huomannut, ainakin ilman huonekaluja. Vaikka tietenkin kunnosta riippuu myös. Ranskalaisesta 1900-alun koulusta ilman nukkeja pyydettiin 240 euroa. Se ei ollut kallis. Hinta olisi voinut pudota vielä. Kiertelin salissa moneen kertaan, ensimmäisella kerralla ei kaikkea huomaa, koska standit ovat pikku- ja isoa tavaraa täynnä. Aika paljon samat myyjät siellä ovat vuodesta toiseen. Heitä tulee myös ainakin Saksasta ja Englannista ranskalaisten lisäksi.
Jo tutuilta tulleilta myyjiltä ostin pienen pienen roombox nukketalon 140 eurolla. Se on 1900-alkua, 22cmx11cmx14cm. Saksalainen, vaikka siinä on myös ranskalaisia Simon & Rivollet rautahuonekaluja. Kaikki näkyy olevan alkuperäistä hienoine tapetteineen. Siinä on oma tunnelmansa. On kuin menisi ajassa taaksepäin 100 vuotta, kun sitä katsoo. Se on luonnossa vaikuttavampi kuin kuvassa, kuten kaikki. En ole ennen nähnyt niin pientä. Todella miniatyyri.
Vasta yleissilmäyksen jälkeen katselin kaikkea yleisesti. Houkutuksia oli paljon, mutta pidin kovin kiinni kukkaronnyöreistä sen jälkeen, kun nukketalo oli ostettu. Kaikkea muuta saa kuitenkin muualtakin ja vielä halvemmalla hinnalla, ajattelin. Nukeista teki mieli Grödnertal puunukkeja. Yksi sellainen pieni oli ihana alkuperäisissä vaatteissaan 1800-luvun lopulta, hinta oli aika kova 140-150 euroa. Sitten olisi eri asia, jos ne olisivat 1800-luvun alusta tai puolesta välistä.
Pääsin vähän eteenpäin myös restauroitavan Jumeau-nukkeni kanssa. Kerroin resturointitoiveistani ja -peloistani. Pelkään, että restauroija koskee nuken kasvojen alkuperäiseen huulten-ja kulmakarvojen väriin, siis maalaukseen. Olen nähnyt uudelleen meikattuja Jumeau nukkeja ja se on minulle kauhistus! Ne on pilattu. Lisäksi siitä joutuisi vielä maksamaan, vaikka lopputulos ei miellyttäisi. Tarkoitus on vain kasvojen liimatun osan peittäminen ja siinä kaikki. Mihinkään muuhun ei saa koskea. Sovittiin yhden restauroijan kanssa, ehkä menen seuraavaan nukketapahtumaan keväällä ja vien nuken hänelle samalla, saa nähdä.
Museon markkinoinnista puheenollen. Tässä oiva tilaisuus viedä pino museomainoksia. Jätin niitä heti sisään tullessani eteisen pöydälle ja myös joillekin myyjille tai muille. Lisäksi pois lähtiessäni menin sattumalta ohi Saippumuseon, jonne poikkesin niitä viemään.
Paluumatka meni siivillä. Innoissani uudesta vanhasta nukketalosta ja monista uusista kontakteista, ajatukset olivat tuulettuneet, niinkuin pitääkin. Menomatkalla olin taas hermoillut ajosta, kuten aina pitkällä matkalla ollessani. Pitäisi ajaa enemmän myös muualla kuin kotinurkilla, että ajotaito säilyisi ja olisi varmempi kuski. Dixou ei kyllä koskaan pelkää takana. Se luottaa ajotaitooni.
Harmitti, kun unohdin kameran kotiin. Takaisin tulessa nähtiin Provencen tasangoilla valtava lammaslauma, niitä oli varmaan tuhat. Se oli vaikuttava. Olisin ottanut kuvan. Harvoin näkee niin suuria laumoja.
Piti kiirehtiä klo 15 kotiin, koska museo aukeaa. Täpärää se oli, koska ruokakauppaankin oli asiaa. Mutta niin me onnistuttiin, että juuri kello 15 oltiin perillä. Naapurin nuorimies sanoi minulle parkkipaikalla, että porukkaa oli jo museon oven takana. Alèsin naapurikylästä yhdet isovanhemmat tyttärensä ja tyttärentytön kanssa olivat tulossa museoon. He olivat löytäneet meidän museomainoksen yhden vuoren luolilta, niitä alueemme turistinähtävyyksiä. Alla linkki. Ja sen lisäksi netistä oli vielä tarvinnut katsoa. Joten ne nettisivujen kuvat olivat vaikuttaneet. Mukava yllätysvierailu. Nukketaloja hekin ihmettelivät, kuten monet muut. Siksi taas yhden uuden ostin.
http://www.grotte-cocaliere.com/index.php?l=en
Tämä oli hyvä päivä. Sanotaan, että vanha seikkailu on uuden alku.
perjantai 6. maaliskuuta 2015
Uusia suunnitelmia museossa
"Pass Ambassadeur Cévennes", Sevennien ambassadööri eli (turisti)lähettiläs passi tulee käytäntöön jo 3.huhtikuuta, pääsiäiseksi. Nyt Alèsin turistitoimisto valmistelee nettisivuja ja muutenkin, jotta saa mainokset myös valmiiksi. Jaettavat 500 passia ovat jo painossa. Yksi valokuvallinen passi yhtä taloutta kohden näillä Sevennien alueilla ja sillä yksi ilmainen sisäänpääsy.
Meille osallistuja turistikohteille ehdotetaan myös noita passeja, jotta voidaan käydä katsomassa muita ilmoittuneita turistipaikkoja. Hyvä idea. Se madaltaa kynnystä mennä eri paikkoihin ja samalla se on mainosta meidän kaikkien puolesta. Itsekin tulee lähdettyä helpommin.
Ei ole ketään ollut museossa viime viikonlopun jälkeen, toisaalta paikallisten lomat ovat ohi, vaikka pariisilaisten jatkuu tämän viikonlopun ajan. Mutta he menevät kuulema hiihtämään Alpeille. Täytyy tottua hiljaiseen kylään, kunnes alkaa pääsiäisloma ensi kuussa.
Puhelin soi. Kunnantalon entinen sihteeri, joka on vieläkin siellä muissa vastuuhommissa kuten Midi Libren paikallisena uutisankkurina, soitti. Hän harmitteli, koska kunnantalolta oli hävinnyt pari ilmaista museon sisääpääsylippua, jotka olin antanut solidaarisen yhdistyksen lottoa varten. Minun piti nyt antaa toiset tilalle. Sovittiin, että madame tulee käymään myöhempään iltapäivällä. Kun sitten ovikello soi, annoin uudet liput. Rouva ehdotti samalla, että hänen eläkeläisryhmänsä voisi tulla museoon katsomaan ensi kuussa. Minulle oli tullut myös mieleeni häntä odotellessani, että täytyy ottaa hyvästä tilaisuudesta vaarin ja kysyä, jos voitaisiin taas tehdä lehtiartikkeli museosta Midi Libreen. Onhan nyt 15. vuosi meneillään. Viimeksi se tehtiin, kun juhlittiin 10.vuotta. Huhtikuussa sekin sitten voidaan tehdä, tuli vastaus.
Yksi toinenkin kylämme yhdistys on tulossa ensi kuussa. Sitä suunniteltiin jo viime kesänä.
Huvittavaa, kun nyt nämä kyläläiset alkavat ihmeesti kiinnostua nukkenallemuseosta, jota eivät pahemmin ennen ole arvostaneet. Näkee, että jos kylän kerma tulee ensiksi, ja kertoo toisille, silloin uteliaisuus herää muillakin. Joten täytyy saada puhemylly pyörimään. Siinä sitä mainosta tulee, varsinkin kun juoruakat pääsevät vauhtiin.
Nukkenallemuseo pääsee piakkoin sitten kylämme varjosta valokeilaan. Punnitaan tätä museota sitten puolin ja toisin, kyllä se kestää, koska se on rakennettu hyvälle pohjalle.
Rakkaat muistot toimivat siltana yli kaikkien rajojen. Ja niitä nukkenallemuseosta löytyy paljon kaikille.
Meille osallistuja turistikohteille ehdotetaan myös noita passeja, jotta voidaan käydä katsomassa muita ilmoittuneita turistipaikkoja. Hyvä idea. Se madaltaa kynnystä mennä eri paikkoihin ja samalla se on mainosta meidän kaikkien puolesta. Itsekin tulee lähdettyä helpommin.
Ei ole ketään ollut museossa viime viikonlopun jälkeen, toisaalta paikallisten lomat ovat ohi, vaikka pariisilaisten jatkuu tämän viikonlopun ajan. Mutta he menevät kuulema hiihtämään Alpeille. Täytyy tottua hiljaiseen kylään, kunnes alkaa pääsiäisloma ensi kuussa.
Puhelin soi. Kunnantalon entinen sihteeri, joka on vieläkin siellä muissa vastuuhommissa kuten Midi Libren paikallisena uutisankkurina, soitti. Hän harmitteli, koska kunnantalolta oli hävinnyt pari ilmaista museon sisääpääsylippua, jotka olin antanut solidaarisen yhdistyksen lottoa varten. Minun piti nyt antaa toiset tilalle. Sovittiin, että madame tulee käymään myöhempään iltapäivällä. Kun sitten ovikello soi, annoin uudet liput. Rouva ehdotti samalla, että hänen eläkeläisryhmänsä voisi tulla museoon katsomaan ensi kuussa. Minulle oli tullut myös mieleeni häntä odotellessani, että täytyy ottaa hyvästä tilaisuudesta vaarin ja kysyä, jos voitaisiin taas tehdä lehtiartikkeli museosta Midi Libreen. Onhan nyt 15. vuosi meneillään. Viimeksi se tehtiin, kun juhlittiin 10.vuotta. Huhtikuussa sekin sitten voidaan tehdä, tuli vastaus.
Yksi toinenkin kylämme yhdistys on tulossa ensi kuussa. Sitä suunniteltiin jo viime kesänä.
Huvittavaa, kun nyt nämä kyläläiset alkavat ihmeesti kiinnostua nukkenallemuseosta, jota eivät pahemmin ennen ole arvostaneet. Näkee, että jos kylän kerma tulee ensiksi, ja kertoo toisille, silloin uteliaisuus herää muillakin. Joten täytyy saada puhemylly pyörimään. Siinä sitä mainosta tulee, varsinkin kun juoruakat pääsevät vauhtiin.
Nukkenallemuseo pääsee piakkoin sitten kylämme varjosta valokeilaan. Punnitaan tätä museota sitten puolin ja toisin, kyllä se kestää, koska se on rakennettu hyvälle pohjalle.
Rakkaat muistot toimivat siltana yli kaikkien rajojen. Ja niitä nukkenallemuseosta löytyy paljon kaikille.
torstai 5. maaliskuuta 2015
Nalleperhe kasvaa
Nalleperhe kasvaa museossa. Tässä niitä nalleja on odottamassa kokoelman listaan pääsemistä.
Ne on jo kuvattu. Ne nimetään, haetaan kalenterista nimi, mitataan, kuvaillaan, numeroidaan jne. Niin näkee, että nallet ovat tallessa myös museon "muistokirjassa".
Tähän 227 vanhan nallen perheeseen tulee nyt noin 15 lisää. Ne ovat viime vuoden uusia tulokkaita museoon.
tiistai 3. maaliskuuta 2015
Euroviisuista
PKN - Pertti Kurikan Nimipäivät par Spi0n
http://www.midilibre.fr/2015/03/03/eurovision-2015-des-musiciens-punks-trisomiques-representent-la-finlande,1130576.php
Tämä Suomen eurovisio kappale on nyt myös huomattu ulkomailla. Tässä yllä siitä kertoo etelä-ranskalainen sanomalehtemme videoin.
http://www.hs.fi/kulttuuri/a1305933768142
Sevennien lähettiläitä
http://passcevennes.com/
http://passcevennes.com/category/sites/
Tässä me ollaan jo "Sevennien lähettiläs"-sivuilla.
Siinä on hyvä mainos. Annoin sinne myös videon museosta mukaan.
Alèsin turistitoimisto valmistelee tuota hanketta, joten sivut eivät ole vielä valmiit. Ja uusia osallistujia ilmoittautuu koko ajan, joten heitä lisätään siihen. Mutta "Sevennit passeja" jaetaan jo halukkaille. Varmaankin valmista tulee viimeistään kesäsesongiksi.
http://passcevennes.com/category/sites/
Tässä me ollaan jo "Sevennien lähettiläs"-sivuilla.
Siinä on hyvä mainos. Annoin sinne myös videon museosta mukaan.
Alèsin turistitoimisto valmistelee tuota hanketta, joten sivut eivät ole vielä valmiit. Ja uusia osallistujia ilmoittautuu koko ajan, joten heitä lisätään siihen. Mutta "Sevennit passeja" jaetaan jo halukkaille. Varmaankin valmista tulee viimeistään kesäsesongiksi.
Ideoita metsästämässä
Olin täällä Pariisin kansallisessa taide-ja kansanperinnemuseossa vuonna 1985, kun olin au pairina Ranskassa kesällä.
Se oli ihana museo. Silloin minulla oli tapana ostaa kortti joka paikasta muistoksi. Tässä kuva kortistani. Vahinko, että se tapa on jäänyt.
Museon iso kuvassa oleva nukketalo viehätti minua niin, että kun palasin Suomeen, tein oman Helsingin yksiöni pikku keittiön saman mallin mukaan! Siitä tuli kopio isossa koossa. Ja keräilyni alkoi myös pienessä koossa...
Niin me ihmiset ollaan alttiita vaikutuksille. Toisaalta matkat ovat täynnä virikkeitä.
Tuo museo on nyt suljettu. Asbestiongelmia kiinteistössä. 50-80 miljoonaa tulisi maksamaan remontti.
Ja minulla on nyt kotimuseo. En olisi osannut sellaista silloin 30 vuotta sitten edes kuvitella.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)