sunnuntai 29. maaliskuuta 2015
perjantai 27. maaliskuuta 2015
Matkatunnelmiani
Ostin lippuni taas ainakin kuukausi ennen lähtöä, Ryanairin lentoliput ja muutkin netistä. Eilen kerroin reitistäni tarkemmin.
Oli stressavaa, koska viikkoa ennen matkaa uutisissa oli, että on junalakko juuri lähtöpäivänäni aamuun asti. Ties vaikka se jatkuisi, pelkäsin, kuten usein lakkoja jatketaan. Taas kerran opin, että oli virhe järjestää junamatka lentojen yhteyteen Ranskassa. Mutta kun se oli halvin lento Béziers'stä Nîmesiin verrattuna. Paluulento taas sopi hyvin Nîmesiin.
Mutta onni onnettomuudessa lakko loppui aamulla ja päivällä pääsin junalla Béziers'hen kuten pitikin. Kun lähdin autolla liikkeelle, aurinko paistoi ihanasti, oli keväistä. Ajattelin, että näin hieno ilma ja minä vaan stressaan. Viime kerralla, syksyllä lähtiessäni oli kauhea ukonilma. Nyt pitäisi olla tyytyväinen. Mutta Suomeen on Etelä-Ranskasta pitkä matka, se jännittää aina, vaikka olisin hyvin valmistautunut netissä.
Runsaan tunnin kesti junamatka Béziers'hen. Minulla oli siellä ylimääräistä aikaa, joten lähdin kaupunkia katsomaan. Rautatieasemalta lähtee vierestä lentokenttäbussi, joten se on helppo löytää.
Rautatieasemaa vastapäätä on hieno puisto, tässä kuva. Siinä on tienviitta turistitoimistoon. Se on kuitenkin kaksitulkintainen. Joten en mennyt puistoon, vaan sen vierestä pikkukatuja. Vastassani oli oikea labyrintti ja "varjoisen puolen" ruma kortteli. Siellä minä etsiskelin tietäni kuin viidakossa. Mutta "ei kysyvä tieltä eksy" on matkailijan yksi parhaista matkaoppaista.
Lopulta pääsin keskustaan ja turistitoimistoon, jonne jätin museomainoksia. Siellä sain hyvät neuvot ja kartan, miten pääsee suoraa tietä rautatieasemalle. Kun tulin takaisin, tämä tuntui maailman helpoimmalta reitiltä, jota olin monimutkaistanut tullessani tietämättömyyttäni. Lisäksi nyt näin kaupungin aurinkoisen ja kauniin puolen. Lopuksi vielä piti kulkea suuren kuninkaallisen puiston halki, jonka loppuosa rappusineen ja Ranskan lippuineen näkyy kuvassa.
Kaksikasvoisen vaikutelman sain tästä tuntemattomasta Béziers'stä näinä parina tuntina. Se on mediakuuluisa kaupunki uuden kunnanjohtajansa takia. Tämä aiheuttaa toistamiseen skandaalikäryä äärioikeisto Marine le Pen politiikallaan. Monsieur näyttää nauttivan siitä, kun on uutisissa niin kuin "filmitähti". Kysymys vaan on, mitä ihmettä hän nyt on saanut päähänsä.
Sitten matkaan! Lentobussilla lentokentälle, joka ei ole kovin kaukana keskustasta. Maksoi vain 1,60 euroa. Ja seuraavaksi lentokoneeseen! Mikä helpotus olin jo päässyt näin pitkälle.
Saavuttiin Lontooseen Lutonin lentokentälle ajoissa. Sieltä jatkoin bussilla toiselle lentokentälle Stanstediin, josta lähtee Tampereen lennot. Kello lähenteli jo puolta yötä, joten olin suunnitellut viettäväni lentokentällä yön kuten monet muut. Kaikki istuinpaikat olivat varattuja. Stanstedia sanotaan suureksi "hosteliksi".
https://www.facebook.com/SleepingInAirports
http://www.sleepinginairports.net/europe/londonstansted.htm
Yö oli pitkä. Nukuin alkuyöstä pari kolme tuntia koiran unta tavaroitani valvoessani. Mutta sekin tekin hyvää, jaksoi paremmin lopun yötä valvoa. Kyllä siinä tunteja laskee yön aikana totta puhuen. Mutta sen kestää kerran vuodessa. Ei useasti kylläkään. Luonnetta se kasvattaa, kun joutuu luopumaan hetkeksi mukavuuksista. Mielessäni oli paluumatkan majoituspaikka, joka tuntuu lahjalta tämän jälkeen.
Aamulla oli lento Tampereelle, jonne saavuttiin iltapäivällä. Kahden tunnin aikaero tuntuu paljon. Suomessa oli kello jo puoli neljän paikkeilla, kun Englannissa se oli vasta puoli kaksi. Tampereella kävin Eurokankaassa ja ostin vähän silkkiä. Ranskassa se on paljon kalliimpaa. Nukketaloihin sitä tarvitsen.
Iltajunalla menin Humppilaan, josta isosisko tuli minut hakemaan. Ihmettä oli taas kaikki, kun olin vihdoin tullut perille. En liioittele, jos sanon, että tuntuu kuin tulisin toiselta planeetalta. Niin erilaista on. Ilmanala on pohjoismainen, arktinen, ja Etelä-Ranska taas on Välimeren maa.
Kotiinpaluu on aina juhlallinen.
Heti seuraavaksi päiväksi olin varannut netissä ajan Loimaan poliisilaitokselle passin uusimista varten. Se vanhenee toukokuun puolessa välissä, mutta silloin on turistikuukausi Ranskassa ja museossa voi olla ihmisiä. Joten ei silloin voi matkustaa.
Harmitti, kun en ottanut Ranskassa kuva-automaatissa passikuvaa, olisi maksanut van 5 euroa. Kaikki passikuvani olen niin ennen ottanut Helsingissä. Loimaa ja Forssa ovat pikkukaupunkeja eikä sellaisia automaatteja ole. Minun täytyi mennä oikein valokuvaamoon sitä varten. Mutta siitäpä tulikin muistorikas valokuvareisu. Nimittäin Loimaalla on sama valokuvaamo Kuva Paavo kuin silloin ennen Ypäjällä asuessani ja Loimaan yhteiskoulua käydessäni. Siellä ylioppilaskuvat otettiin viimeksi vuonna 1976, melkein 40 vuotta sitten! Ja sama kuva Paavo oli nyt kuvaamassa vanhuksena. Minulle tuli kouluajat mieleen, paljon muistoja.
Sitten kotona ollessani vielä enemmän tuli muistoja. Katseltiin siskojen kanssa vanhoja valokuva-albumeja. Sellaisia nykyään ei enää harrasteta, kun kaikki on digitaalista ja vain koneella. Elämästä tuli kuin filminauhaa, jota katseltiin. Välillä on hyvä muistella menneitä. En ole moniin vuosiin niitä vuosien 1970-1986 kuvia katsellut.
Kirpputorit olivat taas ohjelmassa. Niissä oli hauska käydä. En löytänyt muuta kuin miniatyyri rukin.
Kotona katseltiin muutama elokuva DVD:ltä: Australia, Lassie tule takaisin...Tosi hyviä! Historiaa niistä samalla oppii.
http://en.wikipedia.org/wiki/Australia_%282008_film%29
http://en.wikipedia.org/wiki/Lassie_Come_Home
Viimeisenä iltapäivänä käytiin vanhempien ja tätien haudoilla. Niiden, joista kuvia oltiin juuri katseltu. Niin sukupolvet vaihtuvat. C'est la vie, sellaista elämä on. Emme me täällä ole ikuisesti. Huomisesta ei tiedä. Nykyään on paljon vanhuksia, jotka ovat 90-kymppisiä. Toisaalta maailma on tullut epävarmemmaksi kuin koskaan kaikkine onnettomuuksineen kuten lento-onnettomuudet viime aikoina.
Viikon päästä oli paluulento. Tampere-Lontoo Stansted-Lontoo Luton-Nîmes
Ensin junalle Humppilaan siskon kanssa autolla. Siellä näin sattumalta entisen asemarakennuksen ikkunassa puutöitä, nätin ison linnunpöntön suomalaiseen talonpoikaistyyliin. Nykyään se on Työpaja Asematupa. Sitten sisälle katsomaan, mitä kaikkea hienoa siellä tehdään. Kun sanoin linnunpönttöä nukketaloksi, minulle tuotiin näyttää kuva, jossa oli heidän tekemä iso nukketalo. Innostuttiin puolin ja toisin, ei suomalaistyylisiä nukketaloja näe useasti, en ainakaan minä Ranskassa. Sellainen kokoelmastani puuttuu. Joten meinaan tilata. Täytyy vaan organisoida sen kuljetus Ranskaan. Ehkä silloin tulen Helsingin kautta toisella lentoyhtiöllä ja kuljetan sen ainoana matkatavaranani.
Kohta matka jatkui ja istuin junassa Tampereelle. Siellä minulla ei ollut paljoa aikaa, joten menin lentokenttäbussilla jo kolmisen tuntia ennen lentoa. Mutta tylsää odotusta ei ollut. Tämä paluumatka menikin koko ajan kuin siivellä. Minulla oli matkaseuraa bussista lentokoneeseen asti. Ensin yksi puolalainen tutkija, joka tekee tutkimusta Turun yliopistossa, oli hauska tuttavuus. Sitten lentokoneessa oli vieressäni eläkkeellä oleva kieltenopettaja, joka jatkoi Lontoosta Espanjaan. Meillä oli myös mukavaa. Niin ventovieraiden kanssa voi tulla hyvin juttuihin.
Tässä Lontoon kartta, johon olen merkannut mustalla reitin Lapsuuden museoon.
http://souvenirs.midiblogs.com/media/00/00/4083403664.pdf
Tässä Lontoon metrokartta:
http://souvenirs.midiblogs.com/media/01/01/1356819524.jpg
Illalla oltiin perillä Lontoossa. Sieltä bussilla keskustaan, se kestää noin tunnin. Nyt oli kävelyä vuorossa. Olin katsonut Googlen kartasta, että noin kolme varttia kestää kävellä Old Streetistä YHA nuorisomajaan, jonne olin varannut majoituksen. Ja kortteli oli ok. Suunnitelmani toimi. Virkistävää oli kävellä vaihteeksi tuntikausia istumisen jälkeen. Majoitus oli keskeisellä paikalla ja helppo löytää.
http://www.yha.org.uk/hostel/london-st-pancras
Aamulla piti lähteä aikaisin liikkeelle, koska Lapsuuden museo aukeaa klo10 ja voin olla siellä vain korkeintaan tunnin, jos en sitäkään. Lento oli jo klo 3:n jälkeen iltapäivällä ja lentokentälle oli ainakin tunnin matka. Nyt menin metrolla Liverpool Street'iin. Sieltä olin opetellut Googlessa kävelyreitin valmiiksi mennen tullen lentokenttä bussipysäkistä Lapsuuden museoon ja takaisin samaa tietä. Yhteen suuntaan noin 20min.
Tässä kuvassa se museo näyttelyineen.
http://www.vam.ac.uk/moc/
http://www.vam.ac.uk/blog/section/small-stories-museum-ch...
http://www.vam.ac.uk/content/articles/s/small-stories-aud...
http://www.vam.ac.uk/moc/exhibitions/small-stories-at-hom...
Netissä on museon sivuilla paljon tietoa näyttelystä, jopa nukketalojen tarinat voi kuunnella siellä.
https://www.facebook.com/museumchildhood
12 dolls' houses from the past 300 years...
12 nukketaloa viimeisen 300 vuoden ajalta.
Minulle tämä pikavisiitti oli vain yleiskatsaus.
Alussa oli nukketalojen entisten omistajien kuvat. He toimivat tavallaan kertojina. Nukketalojen edessä voi nappia painamalla kuunnella nauhotettua kertomusta.
Aikakausi historiikit luin kyllä seiniltä nukketalojen vierestä ja se antoi niille hyvät kehykset, vaikka itse tarinoita ei tiennytkään.
Toinen toistaan kauniimpia nukketaloja ne olivat. Minä tykkään aina niistä vanhimmista.
Lapsuuden museo tuntee noiden nukketalojen omistajat, niin ei useinkaan ole. Ei tiedä kenellä ne on ollut ja missä. Voi vain tietää taustahistoriaa, mihin ne sijoittaa.
Mutta vanhat esineet saavat uusia tarinoita ja muistoja elämänsä aikana, kun ne vaihtavat omistajaa. Ennen varmaan nuo hienoudet siirtyivät sukupolvelta toiselle perhekalleutena ja lopuksi päätyivät museoon.
Tämä näyttely oli kuin taidenäyttely, jossa yhteiskunnan historia ja kehitys peilautui esiin kauniin "kuvakertomuksin".
Kaikkea uutta opin ja näin menneestä maailmastamme tämän 50minuutin aikanakin, jonka jälkeen kiiruhdin pois museokaupan kautta. Piti minun ostaa pieni nukketalokirja.
Kun astuin ulos kadulle, tuntui ihmeelliseltä. Varsinkin lentokentälle menevässä bussissa Lontoota katsellessani, ei voinut olla ihmettelemättä tätä muuttuvaa maailmaa. Oli se vallan toista silloin satoja vuosia sitten.
Vuoden lopulla tuo nukketalonäyttely tulee Lontoosta Turkuun. Jos olen silloin Suomessa, menen katsomaan sen uudestaan:
http://www.aboavetusarsnova.fi/fi
Matka jatkuu. Bussilla ensin Lutonin lentokentälle noin tunnin matka. Sitten odottamaan lentokonetta. Muuten bussimatkalla oli viivytystä juuri ennen lentokenttää, koska moottoritiellä oli sattunut onnettomuus ja ambulanssit tulivat paikalle. Sen tähden on aina hyvä varata aikaa lentokentälle tuloon, koska ei tiedä jos kerkiää ajoissa. Minä olin nyt kuitenkin pari tuntia etuajassa siellä odottamassa viivytyksestä huolimatta. Matkustaminen on yhtä odotusta milloin missäkin. Mutta se on vaivan väärtti. Lentokentät ovat kuin ihmekenttiä, joiden portit vievät meitä toisiin erilaisiin maailmoihin.
Aika äkkiä tämä loppumatka sujui paluulentoineen. Kaikki oli mennyt suunnitelmieni mukaan.
Tällä kertaa tapasin paljon uusia ihmisiä matkaa tehdessäni. Ostin Lontoosta pari korttia. Toisen siskoilleni ja toisen veljen tyttärelleni. Ne postitin kuitenkin vasta Ranskasta. 12 vuotiaalle Saaralle kirjoitin:"Muista lukea hyvin englanninläksyt, siitä on hyötyä jälkeenpäin".
Aika paljon minulla oli nyt ruostuneen englannin kielen preppausta, mutta sekin palveli minua.
Kun lopulta kotikylään ajoin, kivi putosi sydämeltäni. Tehtävä suoritettu. Uusi Suomen passi haettu.
Loppu hyvin, kaikki hyvin.
Oli stressavaa, koska viikkoa ennen matkaa uutisissa oli, että on junalakko juuri lähtöpäivänäni aamuun asti. Ties vaikka se jatkuisi, pelkäsin, kuten usein lakkoja jatketaan. Taas kerran opin, että oli virhe järjestää junamatka lentojen yhteyteen Ranskassa. Mutta kun se oli halvin lento Béziers'stä Nîmesiin verrattuna. Paluulento taas sopi hyvin Nîmesiin.
Mutta onni onnettomuudessa lakko loppui aamulla ja päivällä pääsin junalla Béziers'hen kuten pitikin. Kun lähdin autolla liikkeelle, aurinko paistoi ihanasti, oli keväistä. Ajattelin, että näin hieno ilma ja minä vaan stressaan. Viime kerralla, syksyllä lähtiessäni oli kauhea ukonilma. Nyt pitäisi olla tyytyväinen. Mutta Suomeen on Etelä-Ranskasta pitkä matka, se jännittää aina, vaikka olisin hyvin valmistautunut netissä.
Runsaan tunnin kesti junamatka Béziers'hen. Minulla oli siellä ylimääräistä aikaa, joten lähdin kaupunkia katsomaan. Rautatieasemalta lähtee vierestä lentokenttäbussi, joten se on helppo löytää.
Rautatieasemaa vastapäätä on hieno puisto, tässä kuva. Siinä on tienviitta turistitoimistoon. Se on kuitenkin kaksitulkintainen. Joten en mennyt puistoon, vaan sen vierestä pikkukatuja. Vastassani oli oikea labyrintti ja "varjoisen puolen" ruma kortteli. Siellä minä etsiskelin tietäni kuin viidakossa. Mutta "ei kysyvä tieltä eksy" on matkailijan yksi parhaista matkaoppaista.
Lopulta pääsin keskustaan ja turistitoimistoon, jonne jätin museomainoksia. Siellä sain hyvät neuvot ja kartan, miten pääsee suoraa tietä rautatieasemalle. Kun tulin takaisin, tämä tuntui maailman helpoimmalta reitiltä, jota olin monimutkaistanut tullessani tietämättömyyttäni. Lisäksi nyt näin kaupungin aurinkoisen ja kauniin puolen. Lopuksi vielä piti kulkea suuren kuninkaallisen puiston halki, jonka loppuosa rappusineen ja Ranskan lippuineen näkyy kuvassa.
Kaksikasvoisen vaikutelman sain tästä tuntemattomasta Béziers'stä näinä parina tuntina. Se on mediakuuluisa kaupunki uuden kunnanjohtajansa takia. Tämä aiheuttaa toistamiseen skandaalikäryä äärioikeisto Marine le Pen politiikallaan. Monsieur näyttää nauttivan siitä, kun on uutisissa niin kuin "filmitähti". Kysymys vaan on, mitä ihmettä hän nyt on saanut päähänsä.
Sitten matkaan! Lentobussilla lentokentälle, joka ei ole kovin kaukana keskustasta. Maksoi vain 1,60 euroa. Ja seuraavaksi lentokoneeseen! Mikä helpotus olin jo päässyt näin pitkälle.
Saavuttiin Lontooseen Lutonin lentokentälle ajoissa. Sieltä jatkoin bussilla toiselle lentokentälle Stanstediin, josta lähtee Tampereen lennot. Kello lähenteli jo puolta yötä, joten olin suunnitellut viettäväni lentokentällä yön kuten monet muut. Kaikki istuinpaikat olivat varattuja. Stanstedia sanotaan suureksi "hosteliksi".
https://www.facebook.com/SleepingInAirports
http://www.sleepinginairports.net/europe/londonstansted.htm
Yö oli pitkä. Nukuin alkuyöstä pari kolme tuntia koiran unta tavaroitani valvoessani. Mutta sekin tekin hyvää, jaksoi paremmin lopun yötä valvoa. Kyllä siinä tunteja laskee yön aikana totta puhuen. Mutta sen kestää kerran vuodessa. Ei useasti kylläkään. Luonnetta se kasvattaa, kun joutuu luopumaan hetkeksi mukavuuksista. Mielessäni oli paluumatkan majoituspaikka, joka tuntuu lahjalta tämän jälkeen.
Aamulla oli lento Tampereelle, jonne saavuttiin iltapäivällä. Kahden tunnin aikaero tuntuu paljon. Suomessa oli kello jo puoli neljän paikkeilla, kun Englannissa se oli vasta puoli kaksi. Tampereella kävin Eurokankaassa ja ostin vähän silkkiä. Ranskassa se on paljon kalliimpaa. Nukketaloihin sitä tarvitsen.
Iltajunalla menin Humppilaan, josta isosisko tuli minut hakemaan. Ihmettä oli taas kaikki, kun olin vihdoin tullut perille. En liioittele, jos sanon, että tuntuu kuin tulisin toiselta planeetalta. Niin erilaista on. Ilmanala on pohjoismainen, arktinen, ja Etelä-Ranska taas on Välimeren maa.
Kotiinpaluu on aina juhlallinen.
Heti seuraavaksi päiväksi olin varannut netissä ajan Loimaan poliisilaitokselle passin uusimista varten. Se vanhenee toukokuun puolessa välissä, mutta silloin on turistikuukausi Ranskassa ja museossa voi olla ihmisiä. Joten ei silloin voi matkustaa.
Harmitti, kun en ottanut Ranskassa kuva-automaatissa passikuvaa, olisi maksanut van 5 euroa. Kaikki passikuvani olen niin ennen ottanut Helsingissä. Loimaa ja Forssa ovat pikkukaupunkeja eikä sellaisia automaatteja ole. Minun täytyi mennä oikein valokuvaamoon sitä varten. Mutta siitäpä tulikin muistorikas valokuvareisu. Nimittäin Loimaalla on sama valokuvaamo Kuva Paavo kuin silloin ennen Ypäjällä asuessani ja Loimaan yhteiskoulua käydessäni. Siellä ylioppilaskuvat otettiin viimeksi vuonna 1976, melkein 40 vuotta sitten! Ja sama kuva Paavo oli nyt kuvaamassa vanhuksena. Minulle tuli kouluajat mieleen, paljon muistoja.
Sitten kotona ollessani vielä enemmän tuli muistoja. Katseltiin siskojen kanssa vanhoja valokuva-albumeja. Sellaisia nykyään ei enää harrasteta, kun kaikki on digitaalista ja vain koneella. Elämästä tuli kuin filminauhaa, jota katseltiin. Välillä on hyvä muistella menneitä. En ole moniin vuosiin niitä vuosien 1970-1986 kuvia katsellut.
Kirpputorit olivat taas ohjelmassa. Niissä oli hauska käydä. En löytänyt muuta kuin miniatyyri rukin.
Kotona katseltiin muutama elokuva DVD:ltä: Australia, Lassie tule takaisin...Tosi hyviä! Historiaa niistä samalla oppii.
http://en.wikipedia.org/wiki/Australia_%282008_film%29
http://en.wikipedia.org/wiki/Lassie_Come_Home
Viimeisenä iltapäivänä käytiin vanhempien ja tätien haudoilla. Niiden, joista kuvia oltiin juuri katseltu. Niin sukupolvet vaihtuvat. C'est la vie, sellaista elämä on. Emme me täällä ole ikuisesti. Huomisesta ei tiedä. Nykyään on paljon vanhuksia, jotka ovat 90-kymppisiä. Toisaalta maailma on tullut epävarmemmaksi kuin koskaan kaikkine onnettomuuksineen kuten lento-onnettomuudet viime aikoina.
Viikon päästä oli paluulento. Tampere-Lontoo Stansted-Lontoo Luton-Nîmes
Ensin junalle Humppilaan siskon kanssa autolla. Siellä näin sattumalta entisen asemarakennuksen ikkunassa puutöitä, nätin ison linnunpöntön suomalaiseen talonpoikaistyyliin. Nykyään se on Työpaja Asematupa. Sitten sisälle katsomaan, mitä kaikkea hienoa siellä tehdään. Kun sanoin linnunpönttöä nukketaloksi, minulle tuotiin näyttää kuva, jossa oli heidän tekemä iso nukketalo. Innostuttiin puolin ja toisin, ei suomalaistyylisiä nukketaloja näe useasti, en ainakaan minä Ranskassa. Sellainen kokoelmastani puuttuu. Joten meinaan tilata. Täytyy vaan organisoida sen kuljetus Ranskaan. Ehkä silloin tulen Helsingin kautta toisella lentoyhtiöllä ja kuljetan sen ainoana matkatavaranani.
Kohta matka jatkui ja istuin junassa Tampereelle. Siellä minulla ei ollut paljoa aikaa, joten menin lentokenttäbussilla jo kolmisen tuntia ennen lentoa. Mutta tylsää odotusta ei ollut. Tämä paluumatka menikin koko ajan kuin siivellä. Minulla oli matkaseuraa bussista lentokoneeseen asti. Ensin yksi puolalainen tutkija, joka tekee tutkimusta Turun yliopistossa, oli hauska tuttavuus. Sitten lentokoneessa oli vieressäni eläkkeellä oleva kieltenopettaja, joka jatkoi Lontoosta Espanjaan. Meillä oli myös mukavaa. Niin ventovieraiden kanssa voi tulla hyvin juttuihin.
Tässä Lontoon kartta, johon olen merkannut mustalla reitin Lapsuuden museoon.
http://souvenirs.midiblogs.com/media/00/00/4083403664.pdf
Tässä Lontoon metrokartta:
http://souvenirs.midiblogs.com/media/01/01/1356819524.jpg
Illalla oltiin perillä Lontoossa. Sieltä bussilla keskustaan, se kestää noin tunnin. Nyt oli kävelyä vuorossa. Olin katsonut Googlen kartasta, että noin kolme varttia kestää kävellä Old Streetistä YHA nuorisomajaan, jonne olin varannut majoituksen. Ja kortteli oli ok. Suunnitelmani toimi. Virkistävää oli kävellä vaihteeksi tuntikausia istumisen jälkeen. Majoitus oli keskeisellä paikalla ja helppo löytää.
http://www.yha.org.uk/hostel/london-st-pancras
Aamulla piti lähteä aikaisin liikkeelle, koska Lapsuuden museo aukeaa klo10 ja voin olla siellä vain korkeintaan tunnin, jos en sitäkään. Lento oli jo klo 3:n jälkeen iltapäivällä ja lentokentälle oli ainakin tunnin matka. Nyt menin metrolla Liverpool Street'iin. Sieltä olin opetellut Googlessa kävelyreitin valmiiksi mennen tullen lentokenttä bussipysäkistä Lapsuuden museoon ja takaisin samaa tietä. Yhteen suuntaan noin 20min.
http://www.vam.ac.uk/moc/
http://www.vam.ac.uk/blog/section/small-stories-museum-ch...
http://www.vam.ac.uk/content/articles/s/small-stories-aud...
http://www.vam.ac.uk/moc/exhibitions/small-stories-at-hom...
Netissä on museon sivuilla paljon tietoa näyttelystä, jopa nukketalojen tarinat voi kuunnella siellä.
https://www.facebook.com/museumchildhood
Small Stories: At Home in a Dolls' House
13 December 2014 - 6 September 2015
12 dolls' houses from the past 300 years...
12 nukketaloa viimeisen 300 vuoden ajalta.
Minulle tämä pikavisiitti oli vain yleiskatsaus.
Alussa oli nukketalojen entisten omistajien kuvat. He toimivat tavallaan kertojina. Nukketalojen edessä voi nappia painamalla kuunnella nauhotettua kertomusta.
Aikakausi historiikit luin kyllä seiniltä nukketalojen vierestä ja se antoi niille hyvät kehykset, vaikka itse tarinoita ei tiennytkään.
Lapsuuden museo tuntee noiden nukketalojen omistajat, niin ei useinkaan ole. Ei tiedä kenellä ne on ollut ja missä. Voi vain tietää taustahistoriaa, mihin ne sijoittaa.
Mutta vanhat esineet saavat uusia tarinoita ja muistoja elämänsä aikana, kun ne vaihtavat omistajaa. Ennen varmaan nuo hienoudet siirtyivät sukupolvelta toiselle perhekalleutena ja lopuksi päätyivät museoon.
Tämä näyttely oli kuin taidenäyttely, jossa yhteiskunnan historia ja kehitys peilautui esiin kauniin "kuvakertomuksin".
Kaikkea uutta opin ja näin menneestä maailmastamme tämän 50minuutin aikanakin, jonka jälkeen kiiruhdin pois museokaupan kautta. Piti minun ostaa pieni nukketalokirja.
Kun astuin ulos kadulle, tuntui ihmeelliseltä. Varsinkin lentokentälle menevässä bussissa Lontoota katsellessani, ei voinut olla ihmettelemättä tätä muuttuvaa maailmaa. Oli se vallan toista silloin satoja vuosia sitten.
Vuoden lopulla tuo nukketalonäyttely tulee Lontoosta Turkuun. Jos olen silloin Suomessa, menen katsomaan sen uudestaan:
http://www.aboavetusarsnova.fi/fi
Matka jatkuu. Bussilla ensin Lutonin lentokentälle noin tunnin matka. Sitten odottamaan lentokonetta. Muuten bussimatkalla oli viivytystä juuri ennen lentokenttää, koska moottoritiellä oli sattunut onnettomuus ja ambulanssit tulivat paikalle. Sen tähden on aina hyvä varata aikaa lentokentälle tuloon, koska ei tiedä jos kerkiää ajoissa. Minä olin nyt kuitenkin pari tuntia etuajassa siellä odottamassa viivytyksestä huolimatta. Matkustaminen on yhtä odotusta milloin missäkin. Mutta se on vaivan väärtti. Lentokentät ovat kuin ihmekenttiä, joiden portit vievät meitä toisiin erilaisiin maailmoihin.
Aika äkkiä tämä loppumatka sujui paluulentoineen. Kaikki oli mennyt suunnitelmieni mukaan.
Tällä kertaa tapasin paljon uusia ihmisiä matkaa tehdessäni. Ostin Lontoosta pari korttia. Toisen siskoilleni ja toisen veljen tyttärelleni. Ne postitin kuitenkin vasta Ranskasta. 12 vuotiaalle Saaralle kirjoitin:"Muista lukea hyvin englanninläksyt, siitä on hyötyä jälkeenpäin".
Aika paljon minulla oli nyt ruostuneen englannin kielen preppausta, mutta sekin palveli minua.
Kun lopulta kotikylään ajoin, kivi putosi sydämeltäni. Tehtävä suoritettu. Uusi Suomen passi haettu.
Loppu hyvin, kaikki hyvin.
Twitterin museoviikko
https://twitter.com/MuseumWeek
https://twitter.com/1000histoires/media
@1000histoires
Mielenkiintoinen kansainvälinen viikko Twitterissä. Alla tulokset tältä viikolta. Pari teemapäivää vielä jäljellä:
Tweets 103
Following 64
Followers 15
Favorites 59
Lists 1
Huomasin, että koko päivän monet museot tekivät uusia twiittejä. Se olikin aika mukaansatempaavaa. Tänään otin jo vapaata. Mutta sitten taas palasin katsomaan, oliko siellä vastakaikua.
Italialainen, argentiinalainen, ranskalainen, venäläinen museo ym. twiittasivat kuvistani. Hieno tunnelma, kun me kokoonnumme joukolla maapallon joka puolelta yhteen tapahtumaan vaihtamaan ajatuksia. Kulttuuri yhdistää kaikkia kansoja.
Ihmettelen, miksi Suomesta ei monikaan museo ole osallistunut siihen.
https://twitter.com/1000histoires/media
@1000histoires
Mielenkiintoinen kansainvälinen viikko Twitterissä. Alla tulokset tältä viikolta. Pari teemapäivää vielä jäljellä:
Tweets 103
Following 64
Followers 15
Favorites 59
Lists 1
Huomasin, että koko päivän monet museot tekivät uusia twiittejä. Se olikin aika mukaansatempaavaa. Tänään otin jo vapaata. Mutta sitten taas palasin katsomaan, oliko siellä vastakaikua.
Italialainen, argentiinalainen, ranskalainen, venäläinen museo ym. twiittasivat kuvistani. Hieno tunnelma, kun me kokoonnumme joukolla maapallon joka puolelta yhteen tapahtumaan vaihtamaan ajatuksia. Kulttuuri yhdistää kaikkia kansoja.
Ihmettelen, miksi Suomesta ei monikaan museo ole osallistunut siihen.
torstai 26. maaliskuuta 2015
BEZIERS-LONTOO-TAMPERE-LONTOO-NIMES
BEZIERS-LONTOO-TAMPERE-LONTOO-NIMES
Tässä matkareittini:Juna NIMES-BEZIERS (18€)
Lentokenttäbussi Béziers Cap d'Agde BEZIERSin rautatieasemalta (1,6€)
Ryanair menopaluu lennot 110€ ( =4 lippua)
BEZIERS-LONTOO Luton
National Express bussi Luton-Stansted (20€)
LONTOO Stansted-TAMPERE -LONTOO Stansted (paluulento viikon kuluttua)
Juna: TAMPERE -HUMPPILA (17€)-TAMPERE (19€)
Lentiokenttäbussi Tampere Pirkkala-Tampereen rautatieasema (2x6€)
Siskon autokyyti HUMPPILA-YPÄJÄ-HUMPPILA
Easybus Stansted-Lontoo city/Old street (2,45£)
Jalkaisin Old street- Clerkenwell road-Gray's Inn road-St Pancras/King's Cross-Euston road 79-81 (the British Library'ia vastapäätä):
Nuorisomaja YHA LONDON St Pancras/King's Cross (35€)
http://www.yha.org.uk/hostel/london-st-pancras
Metro St Pancras/King's Cross - Liverpool street
Jalkaisin Commercial street Easy bus stop - Fournier street - Brick Lane - Bethnal Green road
Bethnal Green Museum of Childhood
Jalkaisin Commercial street Easy bus stop
Easybus Lontoo-Luton (2,50£)
LONTOO Luton-NIMES
Lentokenttäbussi Nîmes-Garons -la gare (6€)
___________________________________________________________________________________
National Express
Easybus
-
Liverpool Street Bus Stops
Commercial Street (Towards Shoreditch)
https://www.google.co.uk/maps/@51.5188321,-0.0773064,17z
Drop-Off
Commercial Street (Towards Aldgate East)
Pick-Up & Drop-Off Points
Pick Up:Commercial Street (Towards Shoreditch High St.)Drop Off:Commercial Street (Towards Aldgate East)
The easyBus Liverpool Street bus Stops are located in central/east London and provide excellent further transport links via the Central, Metropolitan, Circle and Hammersmith & City Underground lines as well as Network Rail train services. From Liverpool Street, passengers are able to connect to major Train/Tube stations including Bank, kings Cross St Pancras and Stratford.
Directions
-
Exit Liverpool Street station and turn left onto Bishopsgate/A10towardsShoreditch High Street station.
-
Turn right onto Brushfield Streetand continue to the end of the road.
-
Turn right at the end of the road onto Commercial Street/A1202 where both the Pick-up and Drop-off bus stops are located directly in front of you.
Pick-Up & Drop-Off Point
London Old Street Bus Stop F & Bus stop G-
Getting to and from Stansted airport and the city is simple with easyBus.com. Our convenient Pick-up & Drop-off points are located at Bus stop F and Bus stop G by Old Street station.
-
To get there from the station, simply take exit at subway 4 and turn left onto Old Street.
-
Bus Stop F and Bus stop G are located straight in front of you.
-
The Pick-up and Drop-off locations provide excellent travel links to
the rest of London. We hope you have a pleasant onward journey.
Museum Week Twitterissä
https://twitter.com/1000histoires
https://twitter.com/MuseumWeek
Twitter järjestää kansainvälisen museoviikon tällä viikolla. Joka päiväksi on eri teema. Olen ollut siinä mukana niin intensiivisesti, että monet asiat ovat jääneet tekemättä sen takia. Se on ollut mielenkiintoista, koska nukkenallemuseo on saanut paljon kansainvälistä vastakaikua.
Matkakertomuskin on nyt myöhässä tässä museopaivakirjassa. Kirjoitin jo ranskankieliseen blogiini niin tarkan selostuksen matkasta viime viikolopulla, että kaikki energia meni siihen. Ja sitten tuli tuo Twitter-tapahtuma. Tein Twitter-tilin ihan sitä varten. Ja huomasin, että siinä hyvä mainospaikka museolle.
Eilen oli vielä kylämme yhden senioriyhdistyksen vastuuhenkilöt museovierailua valmistelemassa. Siitä oli puhetta jo viime kesänä. He tulevat huhtikuun puolessa välissä.
https://twitter.com/MuseumWeek
Twitter järjestää kansainvälisen museoviikon tällä viikolla. Joka päiväksi on eri teema. Olen ollut siinä mukana niin intensiivisesti, että monet asiat ovat jääneet tekemättä sen takia. Se on ollut mielenkiintoista, koska nukkenallemuseo on saanut paljon kansainvälistä vastakaikua.
Matkakertomuskin on nyt myöhässä tässä museopaivakirjassa. Kirjoitin jo ranskankieliseen blogiini niin tarkan selostuksen matkasta viime viikolopulla, että kaikki energia meni siihen. Ja sitten tuli tuo Twitter-tapahtuma. Tein Twitter-tilin ihan sitä varten. Ja huomasin, että siinä hyvä mainospaikka museolle.
Eilen oli vielä kylämme yhden senioriyhdistyksen vastuuhenkilöt museovierailua valmistelemassa. Siitä oli puhetta jo viime kesänä. He tulevat huhtikuun puolessa välissä.
lauantai 21. maaliskuuta 2015
Dixou hommissa
Aamulla hain Dixoun hoidosta. Riemu oli ylimmillään, kun ilopilleri tuli takaisin kotiin. Nyt se nukkuu tuossa vieressäni korissaan.
Tänään oli museossa väkeä. Se oli yllättävää. Kolme henkeä lähikaupungista ja kaksi yhdestä kylästä noin15km päästä, isä kahden tyttärensä kanssa ja isoäiti lapsenlapsensa kanssa. Internetti heidät tänne toi ja keväinen tihkusade. Joku karnevaali oli peruutettu kuulema sateen takia ja tämä museo oli sitten toinen vaihtoehto.
Sitten viimeisenä tuli vielä Midi Libren toimittaja tyttärensä kanssa tekemään artikkelia museosta. Yllätyksiä toisensa jälkeen tulee taas heti Suomesta palattuani. Toisaalta noita mainosjuttuja me juuri tarvitaan. He ihmettelivät erikoisesti nukketaloja. Ja aika paljon samoja kysymyksiä tuli esille kuin ennenkin on tullut. Saa nähdä millainen artikkeli siitä tulee.
En osannut odottaa näitä vierailuja, vaikka toisaalta puhelinvastaajasta löytyi soittonumeroita. Museota oli kaivattu poissaollessani. Hyvä niin. On niinkuin päämääräänsä olisi lopultakin päässyt. Ei turhaan ole vaivaa nähnyt.
Dixou nukkui koko ajan petillään keittiönurkassani piilossa ja kuorsasi. Ei se aina viitsi seurustella museossa. Mutta kuten tarkat koirat se vahtii nukkuessaankin koiran unta.
Tänään oli museossa väkeä. Se oli yllättävää. Kolme henkeä lähikaupungista ja kaksi yhdestä kylästä noin15km päästä, isä kahden tyttärensä kanssa ja isoäiti lapsenlapsensa kanssa. Internetti heidät tänne toi ja keväinen tihkusade. Joku karnevaali oli peruutettu kuulema sateen takia ja tämä museo oli sitten toinen vaihtoehto.
Sitten viimeisenä tuli vielä Midi Libren toimittaja tyttärensä kanssa tekemään artikkelia museosta. Yllätyksiä toisensa jälkeen tulee taas heti Suomesta palattuani. Toisaalta noita mainosjuttuja me juuri tarvitaan. He ihmettelivät erikoisesti nukketaloja. Ja aika paljon samoja kysymyksiä tuli esille kuin ennenkin on tullut. Saa nähdä millainen artikkeli siitä tulee.
En osannut odottaa näitä vierailuja, vaikka toisaalta puhelinvastaajasta löytyi soittonumeroita. Museota oli kaivattu poissaollessani. Hyvä niin. On niinkuin päämääräänsä olisi lopultakin päässyt. Ei turhaan ole vaivaa nähnyt.
Dixou nukkui koko ajan petillään keittiönurkassani piilossa ja kuorsasi. Ei se aina viitsi seurustella museossa. Mutta kuten tarkat koirat se vahtii nukkuessaankin koiran unta.
perjantai 20. maaliskuuta 2015
Kevätmatkastani
Tässä kuvassa me ollaan kaksossiskon kanssa 9-10 vanhana uusi kukkahame päällä. Uutta ei ennen usein saanut, joten silloin piti ottaa oikein valokuva. Isosisko kuvasi meitä useasti.
Menin Lontoon kautta Suomeen. Kerkisin käymään pikavisiitillä Lapsuuden museon nukketalonäyttelyssä...
Jatkuu...
tiistai 17. maaliskuuta 2015
Mitä hauskaa oli 60-luvulla?
Tässä ylimmässä kuvassa me ollaan kaksossiskon kanssa. Vintissä myllääminen oli hauskaa jo pienenä, siellä kului paljon aikaa. Aina joskus me pukeuduttiin vanhaan tapaan, jos ei muuta sieltä löydetty ihmeteltävää. Ja kun kerran olin voittanut arpajaisissa kameran, siinä hyvä syy hullutella, kun voi vielä ikuistaa tapahtumat.
Alimmaisessa kuvassa olen lapsuudenystävän kanssa. Siinä olen pukeutunut gangsteriksi!
60-luvulla ei ollut paljon kaikkia koneita kuten nyt on, tietenkin telkkari oli ja se on inspiroinut meitä varmaan tässä "filmaamisessamme".
maanantai 9. maaliskuuta 2015
Talviloma yllätti
Viikonlopulla oli viimeiset talvilomapäivät. Odottelin vielä museokävijöitä, vaikka epävarmaa se oli ja odottamatonta kuten turismi on.
Mutta yllätys, yllätys. Lauantaina oli 4 ja eilen 7. Paikallisia ja vähän kauempaa Arlesista, joka on Provencea eikä Gardin aluetta kuten tämä. Museomainos heidät tänne toi ja Anduzen turistitoimisto.
Arlesilaiset olivat isovanhempia lapsenlapsineen kuten usein tänne tulee. Heitä ennen tuli kolme eläkeläisrouvaa St Jean du Gardin kylästä noin 20km täältä. He eivät tienneet tämän museon olemassaolosta, vaikka asuvat aika lähellä. Turistitoimisto oli mainostanut meitä, kun he etsivät vierailupaikkaa.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Arles
68 museokävijää kaikkiaan nyt lomilla on ollut. Se on paljon meidän tilastoissa, ei entisinä vuosina ole niin paljoa ollut.
Kolme etäisen naapurikylän eläkeläistä olivat oikea kysymyspommi täällä museossa, kun he saapuivat. Hyvin ystävällisiä ja kiinnostuneita kaikesta, he halusivat tietää kaiken mahdollisen. Mistä olette näitä löytänyt? Kun kerroin, että olen suomalainen, siitä seurasi liuta uusia kysymyksiä. Aloin esitellä madameille kokoelmaani kuten kaikille muillekin. Se herätti keskustelua. Onneksi uteliaisuudet loppuivat vähän, kun uusia museokävijöitä astui ovesta sisään. Mutta ne kyllä taas jatkuivat noiden vanhusten osalta yläkerrassa, kun sinne siirryttiin. Uteliaisuudella ei ollut rajoja. Myös yksityiselämäni kiinnosti valtavasti näitä kolmea vanhaa rouvaa. Mutta minä lopetin toisarvoiset kysymykset lyhyeen, kiertämällä ja muuttamalla puheenaihetta. En minä vaan kehtaisi, enkä kysyisi museon pitäjältä, onko hän naimisissa, onko lapsia jne.
Me ulkomaalaiset joudumme helposti nurkkaan, kun Marine le Pen poliitikon äänestäjät meitä tenttaavat. Pariisi johtaa ykkösenä maailman turistikaupunkina. Jos tuo ranskalainen naispoliitikko pääsee presidentiksi, hän siivoaa yltiöisänmaallisena maansa ulkomaalaisista. Ennen pitkää turistit alkavat kaikota Ranskasta tässä Eurooppa-Amerikka jne. vihamielisessä ilmapiirissä. Monet turismilla elävät ranskalaiset yrittäjät ovat silti myös Marine le Pen kannattajia. Sitä en ymmärrä.
Tällä lomalla oli enimmäkseen juuri näitä enemmän tai vähemmän paikallisia museossa. Mutta nyt ensimmäisen kerran pitkään aikaan tulivat nuo ei toivotut kysymykset. Vaikka ei siinä tällä kertaa näyttänyt olevan ilkeilyä. Se on vaan kai tapana pikku kylissä vanhuksilla. Kun ei pääse itse enää liikkumaan oikein mihinkään, vaan on aina pienissä ympyröissä, alkaa arvostelemaan toisia, heidän tekemisiään tai tekemättä jättämisiään. Kaikkien ihmisten pitäisi olla kai samanlaisia, niin sitten he olisivat tyytyväisiä. Tai sitten he keksisivät muuta, mitä pauhata. T.s.akkain juoruilua.
Vastapäätä asuva eläkeläisemäntä on hyvä "vahti" nukkenallemuseolle. Hänen autonsa paloi yksi vuosi, joten matkat loppuivat siihen ja nyt hänen elämän ympyrät ovat kylämme "muurien" sisällä. Ikkunasta naapuri seuraa ja tietää, kuinka paljon museossa käy väkeä. Se on hyvä. Kehui yksi päivä, että kyllä on ollut vilkasta viime viikkoina. Se on hyvä "juorumainos" kylällä. Mutta tämä vanha rouva on myös yllättävä välillä. Puhuu yhtä ja tekee toista. Ajattelen, että en haluaisi tulla sellaiseksi vanhoilla päivilläni.
Piakkoin minulla on uutta aihetta tänne blogiini. Kyläakat eivät kiinnosta enempää, nukketalojutut yms. ovat hauskempaa ajateltavaa ja kirjoitettavaa. Ja tietenkin Dixou-koira.
Mutta yllätys, yllätys. Lauantaina oli 4 ja eilen 7. Paikallisia ja vähän kauempaa Arlesista, joka on Provencea eikä Gardin aluetta kuten tämä. Museomainos heidät tänne toi ja Anduzen turistitoimisto.
Arlesilaiset olivat isovanhempia lapsenlapsineen kuten usein tänne tulee. Heitä ennen tuli kolme eläkeläisrouvaa St Jean du Gardin kylästä noin 20km täältä. He eivät tienneet tämän museon olemassaolosta, vaikka asuvat aika lähellä. Turistitoimisto oli mainostanut meitä, kun he etsivät vierailupaikkaa.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Arles
68 museokävijää kaikkiaan nyt lomilla on ollut. Se on paljon meidän tilastoissa, ei entisinä vuosina ole niin paljoa ollut.
Kolme etäisen naapurikylän eläkeläistä olivat oikea kysymyspommi täällä museossa, kun he saapuivat. Hyvin ystävällisiä ja kiinnostuneita kaikesta, he halusivat tietää kaiken mahdollisen. Mistä olette näitä löytänyt? Kun kerroin, että olen suomalainen, siitä seurasi liuta uusia kysymyksiä. Aloin esitellä madameille kokoelmaani kuten kaikille muillekin. Se herätti keskustelua. Onneksi uteliaisuudet loppuivat vähän, kun uusia museokävijöitä astui ovesta sisään. Mutta ne kyllä taas jatkuivat noiden vanhusten osalta yläkerrassa, kun sinne siirryttiin. Uteliaisuudella ei ollut rajoja. Myös yksityiselämäni kiinnosti valtavasti näitä kolmea vanhaa rouvaa. Mutta minä lopetin toisarvoiset kysymykset lyhyeen, kiertämällä ja muuttamalla puheenaihetta. En minä vaan kehtaisi, enkä kysyisi museon pitäjältä, onko hän naimisissa, onko lapsia jne.
Me ulkomaalaiset joudumme helposti nurkkaan, kun Marine le Pen poliitikon äänestäjät meitä tenttaavat. Pariisi johtaa ykkösenä maailman turistikaupunkina. Jos tuo ranskalainen naispoliitikko pääsee presidentiksi, hän siivoaa yltiöisänmaallisena maansa ulkomaalaisista. Ennen pitkää turistit alkavat kaikota Ranskasta tässä Eurooppa-Amerikka jne. vihamielisessä ilmapiirissä. Monet turismilla elävät ranskalaiset yrittäjät ovat silti myös Marine le Pen kannattajia. Sitä en ymmärrä.
Tällä lomalla oli enimmäkseen juuri näitä enemmän tai vähemmän paikallisia museossa. Mutta nyt ensimmäisen kerran pitkään aikaan tulivat nuo ei toivotut kysymykset. Vaikka ei siinä tällä kertaa näyttänyt olevan ilkeilyä. Se on vaan kai tapana pikku kylissä vanhuksilla. Kun ei pääse itse enää liikkumaan oikein mihinkään, vaan on aina pienissä ympyröissä, alkaa arvostelemaan toisia, heidän tekemisiään tai tekemättä jättämisiään. Kaikkien ihmisten pitäisi olla kai samanlaisia, niin sitten he olisivat tyytyväisiä. Tai sitten he keksisivät muuta, mitä pauhata. T.s.akkain juoruilua.
Vastapäätä asuva eläkeläisemäntä on hyvä "vahti" nukkenallemuseolle. Hänen autonsa paloi yksi vuosi, joten matkat loppuivat siihen ja nyt hänen elämän ympyrät ovat kylämme "muurien" sisällä. Ikkunasta naapuri seuraa ja tietää, kuinka paljon museossa käy väkeä. Se on hyvä. Kehui yksi päivä, että kyllä on ollut vilkasta viime viikkoina. Se on hyvä "juorumainos" kylällä. Mutta tämä vanha rouva on myös yllättävä välillä. Puhuu yhtä ja tekee toista. Ajattelen, että en haluaisi tulla sellaiseksi vanhoilla päivilläni.
Piakkoin minulla on uutta aihetta tänne blogiini. Kyläakat eivät kiinnosta enempää, nukketalojutut yms. ovat hauskempaa ajateltavaa ja kirjoitettavaa. Ja tietenkin Dixou-koira.
lauantai 7. maaliskuuta 2015
Provencessa kevätajelulla
http://www.visitsalondeprovence.com/actualites/festival-europeen-de-la-poupee
Tässä yllä linkki nukkefestivaaliin, jossa olin tänään. Odotin sitä jo pitkän aikaa. Se on aina minulle kuin alkukevään kohokohta, kun pääsee ajelulle Dixoun kanssa vähän kauemmas muihin maisemiin ja vielä keväisiin. Provencessa, noin 100km täältä, on kevät vähän edellä yleensä. Tänä vuonna ei ollut, vaikka siellä täällä kukkivat mantelipuut valkoisina.
Lähdettiin aamulla liikkeelle jo ennen klo 8. Ajattelin, että "the early bird catches the worm." - Parhaat palat saavat aamuvirkut. Matka kestää runsaan pari tuntia ja tapahtuma alkaa klo 10. Yksi kerta hieno nukketalo kalusteineen meni halvalla nenän edestä, koska saavuin liian myöhään.
Dixou koirani jäi taas vartioimaan Peugeot 205 parkkipaikalle, kun minä menin nukketapahtumaan. Haukun kanssa on mukava matkustaa, se tykkää autoajeluista, katselee maisemia ikkunasta kuin ihmiset vaan. Ja sitten nukkuu takana kuin vain 14-vuotias iso koiravauva voi nukkua, vartijakoiran unta.
Olin säästänyt tätä tapahtumaa varten, jotta voi ostaa jos löytää jotain erikoista. Kaikkein ensimmäisenä silmäilin pikaisesti nukketalot, kuinka monta ja minkä hintaisia. Oli siellä enemmän nukketaloja kuin ennen. Hintahaitari oli yli sadasta eurosta yli tuhanteen euroon. Hinnat riippuvat myyjistä, toiset ovat selvästi ylihintaisia. Moritz Gottschalk punakattoinen nukketalo 1920-luvulta maksoi 750 euroa. Halvemmalla saa, olen huomannut, ainakin ilman huonekaluja. Vaikka tietenkin kunnosta riippuu myös. Ranskalaisesta 1900-alun koulusta ilman nukkeja pyydettiin 240 euroa. Se ei ollut kallis. Hinta olisi voinut pudota vielä. Kiertelin salissa moneen kertaan, ensimmäisella kerralla ei kaikkea huomaa, koska standit ovat pikku- ja isoa tavaraa täynnä. Aika paljon samat myyjät siellä ovat vuodesta toiseen. Heitä tulee myös ainakin Saksasta ja Englannista ranskalaisten lisäksi.
Jo tutuilta tulleilta myyjiltä ostin pienen pienen roombox nukketalon 140 eurolla. Se on 1900-alkua, 22cmx11cmx14cm. Saksalainen, vaikka siinä on myös ranskalaisia Simon & Rivollet rautahuonekaluja. Kaikki näkyy olevan alkuperäistä hienoine tapetteineen. Siinä on oma tunnelmansa. On kuin menisi ajassa taaksepäin 100 vuotta, kun sitä katsoo. Se on luonnossa vaikuttavampi kuin kuvassa, kuten kaikki. En ole ennen nähnyt niin pientä. Todella miniatyyri.
Vasta yleissilmäyksen jälkeen katselin kaikkea yleisesti. Houkutuksia oli paljon, mutta pidin kovin kiinni kukkaronnyöreistä sen jälkeen, kun nukketalo oli ostettu. Kaikkea muuta saa kuitenkin muualtakin ja vielä halvemmalla hinnalla, ajattelin. Nukeista teki mieli Grödnertal puunukkeja. Yksi sellainen pieni oli ihana alkuperäisissä vaatteissaan 1800-luvun lopulta, hinta oli aika kova 140-150 euroa. Sitten olisi eri asia, jos ne olisivat 1800-luvun alusta tai puolesta välistä.
Pääsin vähän eteenpäin myös restauroitavan Jumeau-nukkeni kanssa. Kerroin resturointitoiveistani ja -peloistani. Pelkään, että restauroija koskee nuken kasvojen alkuperäiseen huulten-ja kulmakarvojen väriin, siis maalaukseen. Olen nähnyt uudelleen meikattuja Jumeau nukkeja ja se on minulle kauhistus! Ne on pilattu. Lisäksi siitä joutuisi vielä maksamaan, vaikka lopputulos ei miellyttäisi. Tarkoitus on vain kasvojen liimatun osan peittäminen ja siinä kaikki. Mihinkään muuhun ei saa koskea. Sovittiin yhden restauroijan kanssa, ehkä menen seuraavaan nukketapahtumaan keväällä ja vien nuken hänelle samalla, saa nähdä.
Museon markkinoinnista puheenollen. Tässä oiva tilaisuus viedä pino museomainoksia. Jätin niitä heti sisään tullessani eteisen pöydälle ja myös joillekin myyjille tai muille. Lisäksi pois lähtiessäni menin sattumalta ohi Saippumuseon, jonne poikkesin niitä viemään.
Paluumatka meni siivillä. Innoissani uudesta vanhasta nukketalosta ja monista uusista kontakteista, ajatukset olivat tuulettuneet, niinkuin pitääkin. Menomatkalla olin taas hermoillut ajosta, kuten aina pitkällä matkalla ollessani. Pitäisi ajaa enemmän myös muualla kuin kotinurkilla, että ajotaito säilyisi ja olisi varmempi kuski. Dixou ei kyllä koskaan pelkää takana. Se luottaa ajotaitooni.
Harmitti, kun unohdin kameran kotiin. Takaisin tulessa nähtiin Provencen tasangoilla valtava lammaslauma, niitä oli varmaan tuhat. Se oli vaikuttava. Olisin ottanut kuvan. Harvoin näkee niin suuria laumoja.
Piti kiirehtiä klo 15 kotiin, koska museo aukeaa. Täpärää se oli, koska ruokakauppaankin oli asiaa. Mutta niin me onnistuttiin, että juuri kello 15 oltiin perillä. Naapurin nuorimies sanoi minulle parkkipaikalla, että porukkaa oli jo museon oven takana. Alèsin naapurikylästä yhdet isovanhemmat tyttärensä ja tyttärentytön kanssa olivat tulossa museoon. He olivat löytäneet meidän museomainoksen yhden vuoren luolilta, niitä alueemme turistinähtävyyksiä. Alla linkki. Ja sen lisäksi netistä oli vielä tarvinnut katsoa. Joten ne nettisivujen kuvat olivat vaikuttaneet. Mukava yllätysvierailu. Nukketaloja hekin ihmettelivät, kuten monet muut. Siksi taas yhden uuden ostin.
http://www.grotte-cocaliere.com/index.php?l=en
Tämä oli hyvä päivä. Sanotaan, että vanha seikkailu on uuden alku.
Tässä yllä linkki nukkefestivaaliin, jossa olin tänään. Odotin sitä jo pitkän aikaa. Se on aina minulle kuin alkukevään kohokohta, kun pääsee ajelulle Dixoun kanssa vähän kauemmas muihin maisemiin ja vielä keväisiin. Provencessa, noin 100km täältä, on kevät vähän edellä yleensä. Tänä vuonna ei ollut, vaikka siellä täällä kukkivat mantelipuut valkoisina.
Lähdettiin aamulla liikkeelle jo ennen klo 8. Ajattelin, että "the early bird catches the worm." - Parhaat palat saavat aamuvirkut. Matka kestää runsaan pari tuntia ja tapahtuma alkaa klo 10. Yksi kerta hieno nukketalo kalusteineen meni halvalla nenän edestä, koska saavuin liian myöhään.
Dixou koirani jäi taas vartioimaan Peugeot 205 parkkipaikalle, kun minä menin nukketapahtumaan. Haukun kanssa on mukava matkustaa, se tykkää autoajeluista, katselee maisemia ikkunasta kuin ihmiset vaan. Ja sitten nukkuu takana kuin vain 14-vuotias iso koiravauva voi nukkua, vartijakoiran unta.
Olin säästänyt tätä tapahtumaa varten, jotta voi ostaa jos löytää jotain erikoista. Kaikkein ensimmäisenä silmäilin pikaisesti nukketalot, kuinka monta ja minkä hintaisia. Oli siellä enemmän nukketaloja kuin ennen. Hintahaitari oli yli sadasta eurosta yli tuhanteen euroon. Hinnat riippuvat myyjistä, toiset ovat selvästi ylihintaisia. Moritz Gottschalk punakattoinen nukketalo 1920-luvulta maksoi 750 euroa. Halvemmalla saa, olen huomannut, ainakin ilman huonekaluja. Vaikka tietenkin kunnosta riippuu myös. Ranskalaisesta 1900-alun koulusta ilman nukkeja pyydettiin 240 euroa. Se ei ollut kallis. Hinta olisi voinut pudota vielä. Kiertelin salissa moneen kertaan, ensimmäisella kerralla ei kaikkea huomaa, koska standit ovat pikku- ja isoa tavaraa täynnä. Aika paljon samat myyjät siellä ovat vuodesta toiseen. Heitä tulee myös ainakin Saksasta ja Englannista ranskalaisten lisäksi.
Jo tutuilta tulleilta myyjiltä ostin pienen pienen roombox nukketalon 140 eurolla. Se on 1900-alkua, 22cmx11cmx14cm. Saksalainen, vaikka siinä on myös ranskalaisia Simon & Rivollet rautahuonekaluja. Kaikki näkyy olevan alkuperäistä hienoine tapetteineen. Siinä on oma tunnelmansa. On kuin menisi ajassa taaksepäin 100 vuotta, kun sitä katsoo. Se on luonnossa vaikuttavampi kuin kuvassa, kuten kaikki. En ole ennen nähnyt niin pientä. Todella miniatyyri.
Vasta yleissilmäyksen jälkeen katselin kaikkea yleisesti. Houkutuksia oli paljon, mutta pidin kovin kiinni kukkaronnyöreistä sen jälkeen, kun nukketalo oli ostettu. Kaikkea muuta saa kuitenkin muualtakin ja vielä halvemmalla hinnalla, ajattelin. Nukeista teki mieli Grödnertal puunukkeja. Yksi sellainen pieni oli ihana alkuperäisissä vaatteissaan 1800-luvun lopulta, hinta oli aika kova 140-150 euroa. Sitten olisi eri asia, jos ne olisivat 1800-luvun alusta tai puolesta välistä.
Pääsin vähän eteenpäin myös restauroitavan Jumeau-nukkeni kanssa. Kerroin resturointitoiveistani ja -peloistani. Pelkään, että restauroija koskee nuken kasvojen alkuperäiseen huulten-ja kulmakarvojen väriin, siis maalaukseen. Olen nähnyt uudelleen meikattuja Jumeau nukkeja ja se on minulle kauhistus! Ne on pilattu. Lisäksi siitä joutuisi vielä maksamaan, vaikka lopputulos ei miellyttäisi. Tarkoitus on vain kasvojen liimatun osan peittäminen ja siinä kaikki. Mihinkään muuhun ei saa koskea. Sovittiin yhden restauroijan kanssa, ehkä menen seuraavaan nukketapahtumaan keväällä ja vien nuken hänelle samalla, saa nähdä.
Museon markkinoinnista puheenollen. Tässä oiva tilaisuus viedä pino museomainoksia. Jätin niitä heti sisään tullessani eteisen pöydälle ja myös joillekin myyjille tai muille. Lisäksi pois lähtiessäni menin sattumalta ohi Saippumuseon, jonne poikkesin niitä viemään.
Paluumatka meni siivillä. Innoissani uudesta vanhasta nukketalosta ja monista uusista kontakteista, ajatukset olivat tuulettuneet, niinkuin pitääkin. Menomatkalla olin taas hermoillut ajosta, kuten aina pitkällä matkalla ollessani. Pitäisi ajaa enemmän myös muualla kuin kotinurkilla, että ajotaito säilyisi ja olisi varmempi kuski. Dixou ei kyllä koskaan pelkää takana. Se luottaa ajotaitooni.
Harmitti, kun unohdin kameran kotiin. Takaisin tulessa nähtiin Provencen tasangoilla valtava lammaslauma, niitä oli varmaan tuhat. Se oli vaikuttava. Olisin ottanut kuvan. Harvoin näkee niin suuria laumoja.
Piti kiirehtiä klo 15 kotiin, koska museo aukeaa. Täpärää se oli, koska ruokakauppaankin oli asiaa. Mutta niin me onnistuttiin, että juuri kello 15 oltiin perillä. Naapurin nuorimies sanoi minulle parkkipaikalla, että porukkaa oli jo museon oven takana. Alèsin naapurikylästä yhdet isovanhemmat tyttärensä ja tyttärentytön kanssa olivat tulossa museoon. He olivat löytäneet meidän museomainoksen yhden vuoren luolilta, niitä alueemme turistinähtävyyksiä. Alla linkki. Ja sen lisäksi netistä oli vielä tarvinnut katsoa. Joten ne nettisivujen kuvat olivat vaikuttaneet. Mukava yllätysvierailu. Nukketaloja hekin ihmettelivät, kuten monet muut. Siksi taas yhden uuden ostin.
http://www.grotte-cocaliere.com/index.php?l=en
Tämä oli hyvä päivä. Sanotaan, että vanha seikkailu on uuden alku.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)